Aihearkisto: Kierrätys

Tavarat kiertoon

Tein itse ja säästin – mutta helpommalla ja halvemmalla olisi päässyt tilaamalla kierrätystavaroille noutopalvelun

Yhteistyössä Lassila & Tikanoja

Turhien tavaroiden raivaaminen kotoa on vaivalloista. Ensin pitää sukeltaa päiviksi kaappeihin ja varastoihin tekemään vaikeita poistopäätöksiä. Sitten tavaroista pitää vielä päästä eroon. Poistetut roinat tuppaavat jäämään eteisen nurkkaan ikeakasseissa, koska ensin on kerättävä voimia kirppissouviin tai reissuun keräyspisteelle.

Kaikkein pahimpia ovat isot esineet. Olohuoneen nurkassa möllöttää arkkupakastin, jonka töpseli on vedetty seinästä lopullisesti kaksi vuotta sitten, ja työhuoneessa kulun kaapille tukkii sohvanrähjä, joka kesällä siirrettiin sinne uuden tieltä odottamaan toimenpiteitä. Mikä neuvoksi?

Tee se itse ja säästä!

Eräs kodinraivaaja, kutsutaan häntä vaikka Paulaksi, kertoi opettavaisen tarinansa jokin aika sitten Paikka kaikelle -ryhmässä. Hänen luvallaan jaan sen.

No minähän en kuuttakymppiä maksa siitä että joku hakee ikuvanhan patjan kierrätysasemalle.

Paulalla oli kotonaan lahjoituskelvoton vanha joustinpatja, josta hänen piti päästä eroon. Se ei mahtunut Paulan autoon. Vetokoukkua ei ollut, joten peräkärryäkään ei voinut lainata. Paulan pakettiautoilevat kaverit olivat liian kiireisiä pyydettäväksi apuun.

Onneksi Paula on tee-se-itse-naisia:

”Sainpa hyvän idean, patja puoliksi ja kierrätysasemalle. Paitsi että kun rupesin patjaa leikkaamaan, tuli selväksi, että ne rimat, jotka kiertää patjaa, ja jouset, ne nyt ei vaan leikkaudu niin helposti.

No, kuorin patjan ja kävin viemässä sen pölyisen osan kierrätysasemalle muiden kamojen kanssa. Hyvä minä!

Sitten äkkäsin, että voin kysyä työkaverilta, olisiko sillä jotain työkalua, jolla niitä jousia saisi vähän pienittyä, rakentavat taloa kuitenkin. Jotkut sakset löytyivät, jolla on betonirautoja leikattu. Loistavaa. Hain ko. sakset torstaina naapurikaupungista. Reilut 30 km ajoa.

Sitten hommiin. Hyvin sujuu kun osaa tekniikan. Paitsi että jousia ympäröi rimat, joita ei vaan saa leikattua. Leikataas irti niistä rimoista, niin sujuu. Sujuihan se, välillä paremmin, välillä huonommin. Leikatut jouset viilteli jalkoihin muutaman vekin ja vuodin verta ympäri asuntoa, mutta ei se menoa haittaa.

Nyt minulla on joustinpatjan jouset palasina, jalat naarmuilla, 80×200 cm rimat ja ongelma, miten ne saa autoon. Ehkä pitää painia vähän niiden kanssa ja saada ne jotenkin sidottua pienemmäksi.

Sovittiin työkaverin kanssa että palautan sakset, kun menen takaisin töihin elleivät tarvitse sitä ennen. Tarvitsevat, joten edessä taas reissu naapurikaupunkiin.

Kaveri totesi että kauhea homma. Mutta minähän en 60e maksa siitä, että joku hakee vanhan patjan. Aina pitää opetella kokemuksen kautta, mikä kannattaa ja mikä ei. Ehkä mä seuraavan kerran maksan sen 60e.

Nimim. kolme kertaa puhjennut umppari.”

Rakastan Paulan tarinaa! Ihailen myös hänen rohkeuttaan jakaa tämä opetus kanssamme. Se kertoo mainiolla tavalla perinteisistä hyveistä, jotka estävät meitä turvautumasta ostopalveluihin silloinkin, kun välttyisimme jopa verenvuodatukselta. Katsotaanpa hiukan tarkemmin näitä hyveitä.

Suu säkkiä myöten

Säästäväisyys, tuo kansallishyveemme! Kuusikymmentä euroa ei useimpien mielestä ole ihan pikkuraha. Mutta onko esineiden omatoiminen kierrättäminen yhtään sen halvempaa?

Autoilijat ovat mestareita unohtamaan ajoneuvonsa todelliset kulut. Tarkanmarkan laskeman mukaan autoilun todellinen kustannus vastaa verottajan kilometrikorvausta, joka vuonna 2017 on 0,41 euroa per kilometri. Esimerkiksi Paulan matkat lainaamaan ja palauttamaan työkaluja maksoivat noin 25 euroa. Lisäksi tuli reissu kierrätysasemalle. Heitän arviona 8 euroa, koska en tiedä kuinka pitkä matka asemalle oli.

Harva laskee myöskään tekemälleen kotityölle – tässä tapauksessa tavaran kierrättämistyölle – hintaa. Tilastokeskus käyttää kodeissa tehtävän palkattoman kotityön hinnan laskemisessa kotipalvelutyöntekijöiden tuntipalkkaa. Se on noin 15 euroa tunti. Jos Paulalla meni patjan purkamiseen ja matkoihin yhteensä esimerkiksi viisi tuntia, se maksoi jo 75 euroa.

Ilman, että laskemme mukaan mahdollisia kierrätysasemalla perittäviä jätemaksuja, haavojen paikkaamiseen tarvittuja laastareita, korvauksia kivusta ja särystä tai sitä, että ainutkertaisia kesäpäiviä käytettiin patjan kanssa kamppailuun, saamme patjan omatoimisen kierrättämisen kuluiksi jo yli sata euroa.

Suo, kuokka ja sisu

Sisukas itsetekemisen eetos ohjaa toimintaamme jopa silloin, kun maksullisiin palveluihin turvautuminen ei ole rahasta kiinni.

Siivottava on itse, koska olisihan se noloa maksaa jollekulle sellaisesta, minkä voi tehdä itsekin. Pullataikina pitää alustaa itse, vaikka jauhopeukalo olisi keskellä kämmentä ja kaupan pakastinallas täynnä paistovalmiita herkkuja. Pienet autonkorjaukset sujuvat totta kai omin voimin, vaikka nykyään pelkkään konepellin avaamiseen tarvitaan tietotekniikan insinöörin tutkinto. Kylpyhuoneen vesieristeen asennus – tässähän on ohjeet paketin kyljessä, mikä voisi mennä pieleen? Ai otsatukka on vino? Itse leikkasin!

Sitä paitsi on noloa pyytää apua. Pienestä asti meidän kasvatetaan pärjäämään. ”Oletpas sinä reipas!”, kehuvat aikuiset, kun lapsi suoriutuu itsekseen jostain, mitä hänen ikäiseltään ei vielä tarvitsisi odottaa.

Ensi kerralla tee se itseäsi säästäen

Maailma olisi paljon tylsempi paikka, jos Paula olisi suoraan tilannut noutopalvelun hakemaan sängynraatonsa ja olisimme jääneet ilman hänen tarinaansa. Silloin olisi käynyt suunnilleen näin:

”Klikkasin itseni Lassila & Tikanojan Helpponouto-palvelun sivuille. Tilasin sieltä minulle sopivaan aikaan noudon vanhalle sängylleni. Maksoin palvelun noudon yhteydessä, se teki 59 euroa. Helpponoudon kuskit veivät sänkyni kierrätysasemalle. Netissä meni kolme minuuttia ja noudon yhteydessä seitsemän. Säästin suunnilleen viisi tuntia vaivaani ja useita kymppejä rahaa.”

Jos kotiasi tukkii sopimuksen irti sanonut pakastin, elämänsä päätepisteeseen saapunut sohva tai loppuun nukuttu sänky, päästä itsesi helpommalla. Helpponouto toimii pääkaupunkiseudun lisäksi Jyväskylässä, Oulussa, Tampereella ja Turussa.

HelpponoutoJa hei, iloinen uutinen sinulle! Paikka kaikelle -blogin lukijana saat nyt 10 prosentin alennuksen Helpponouto tilauksestasi! Syötä tilauksen yhteydessä koodi HELPPOPAIKKA. Klik, klik tästä pääset lunastamaan tarjouksen. Se on voimassa 10.12. saakka.

Lisäksi arvomme Facebookin puolella kaksi Helpponoutoa. Osallistu tästä!

*Yhteistyössä Paikka kaikelle ja Lassila & Tikanoja. Paulalle lämmin kiitos tarinansa jakamisesta!

Ammattijärjestäjä vinkkaa: näin järjestät rennot vaatteidenvaihtokutsut

Vaatekutsut

Tiesitkö, että keskimääräisessä vaatekaapissa on noin 300 vaatekappaletta? Mieti nyt omaa kaappiasi: miten moni vaatteistasi on säännöllisesti käytössä? Tavallinen arvio on, että viidennes. Se tarkoittaa, että kaapissasi on 240 vaatetta ihan vain säilymässä.

Hutihankinnat ja tavoitevaatteet tukkivat kaapin

Koska pääsen ammattijärjestäjänä kurkistamaan kaappeihin, tiedän, että monissa säilytysreserviin päätyneissä vaatteissa roikkuu vielä kaupan laput. Huti tuli, mutta minkäs enää voit?

Osa hyväkuntoisista vaatteista on joutilaina siksi, että ne ovat niin sanotusti kutistuneet kaapissa. Takaraivossa tykyttää pelko, että jos ne laittaa pois, ei enää koskaan laihdu. Vapaudu taikauskosta: laihtuminen ei riipu vaatekaapin sisällöstä!

Vaatekaappiin pitäisi siis tehdä tilaa, mutta mitä hutihankinnoille ja tavoitevaatteille voi tehdä? Naistenvaatteiden kauppa käy netissä ja kirpputoreilla nihkeästi, koska tarjontaa on valtavasti. Sitä paitsi hinnoittelu, kuvaaminen, kuvailujen rustaaminen, yhteydenpito ostajiin tai jatkuva kirppispöydän siivoaminen – myyminen on järjettömän vaivalloista! Lahjoittaminenkin tökkii, sillä ostohinnaltaan arvokkaiden tai uutta vastaavien esineiden antaminen pois ilmaiseksi tuntuu samalta kuin eurojen heittely maantien laitaan.

Pattitilanne. Vai onko?

Saat sen mistä luovut

Luopumisen tuskaa helpottaa huomattavasti, jos ei tarvitse luopua vastikkeetta. Oma pitkäaikainen suosikkini vaatteiden kierrättämiseen on ystävien kesken järjestettävät vaatteidenvaihtokutsut. Ensimmäiset kutsuni järjestin jo kuusi vuotta sitten, viimeisimmät olivat tasan viikko sitten.

Vaatteidenvaihtokutsujen järjestämiseen tarvitset:

  • Ystäviä
  • Mahdollisesti myös ystävien ystäviä
  • Kodin tai muun kokoontumistilan
  • Kahvia tai kuohuvaa, mahdollisesti pientä purtavaa
  • Henkareita
  • Ylimääräisiä vaatteita, kenkiä, asusteita ja koruja

Olen järjestänyt useat vaatekutsut ja ollut vieraana muutamissa. Tässä neuvoni, joita noudattamalla saat onnistuneen tilaisuuden, jonka järjestelyistä ei ole liikaa vaivaa.

Vaatteidenvaihtokutsut

Nämä vaatteet vaihtoivat omistajaa jo vuonna 2011. Kirpputoritanko on osoittautunut käteväksi hankinnaksi vuosien mittaan.

Huomioi kiire – kutsu ajoissa

Kutsu kannattaa esittää ajoissa, sillä ihmiset ovat nykyään huomattavan kiireisiä. Kuukausi on hyvä varoaika. Itse tykkään tehdä kutsusta Facebook-tapahtuman. Se on superhelppoa ja kaikki kutsutut tavoittaa kerralla. Samalla voi kootusti seurata ketkä pääsevät tulemaan.

Kannattaa kutsua reilu määrä kavereita, sillä mitä enemmän vaihtomateriaalia, sitä hauskemmat kutsut. Halutessasi voit pyytää kavereitasi ottamaan omia kavereitaan mukaan.

Pyydä mukaan kaikenkokoiset ystävät

Joillakin on se käsitys, että vaatekutsuille kannattaa kutsua vain samaan vaatekokoon pukeutuvia ystäviä. Minusta kokoa tärkeämpää on, että paikalle saapuu riittävästi vieraita, vähintään seitsemään tai kahdeksan.

Monet tuovat tullessaan itselleen pieneksi tai suureksi käyneitä vaatteita ja kun väkeä on tarpeeksi, kaikille löytyy jotakin. Asusteita ja koruja voidaan vaihtaa koosta riippumatta.

Rätit eivät kuulu vaatekutsuille

Rentoihin kutsuihin ei sovi osallistujien kassien ratsaaminen ovella. Jokainen tuo juuri niin monta vaatetta kuin parhaaksi katsoo. On turha asettaa minimi- tai maksimimääriä, sillä voit olla varma, että materiaalia riittää kaikille joka tapauksessa.

Sitä paitsi tiukkojen vaatimusten puuttuminen laskee osallistumiskynnystä. En pidä vaarallisena edes sitä, että joku saapuu tyhjin käsin.

Yhtä kuitenkin toivon vieraitani: vaatteiden pitää olla käyttökunnossa ja siistejä, mielellään myös kohtalaisen ajanmukaisia tai sitten ajattomia klassikoita. Kukaan ei tahdo nyppyistä ja kulahtanutta lumppua edes ilmaiseksi.

Vältä penkomiskasoja

Parasta on, jos sinulla on käytössäsi tai saat lainaan vaaterekin. Vaatteita on nimittäin mukavin selata, kun ne on ripustettu henkariin. Jos et saa omasta kaapistasi irrotettua riittävästi henkareita, joku ystävistäsi voi lainata niitä.

Henkareita voi ripustaa ovenkahvoihin, hyllyjen reunoihin, eteisen naulakkoon (vie takit pois, muuten ne vaihtavat omistajaa!), huoneen poikki vedetylle pyykkinarulle tai pyykkitelineeseen. Vaatteita voi levittää myös tuolinselkämyksille, sängylle tai pöydälle. Korut voi laittaa tarjottimelle.

Penkokasat ikeakasseissa sen sijaan eivät ole kovin houkuttelevia. Parempikin vaate muuttuu kasassa tekstiilimössöksi.

Vaihtamista voi helpottaa järjestämällä vaatteet koon mukaan, jos jaksaa nähdä vaivan tai jos vaatteita on erityisen paljon. Toisaalta kokolappu ei aina kerro totuutta vaatteen koosta. Jos haluat välttää häslinkiä ja vaivaa, luota vain siihen, että vaihtajat jaksavat tarkastaa koon ennen sovittamista.

Valaistukseen kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota ja tuoda paikalle lisävaloa ainakin talviaikaan.

Relaa – säännöt vain kiristävät tunnelmaa

Olen rentojen sääntöjen kannattaja ja luotan ystävieni hyviin käytöstapoihin. Kutsuillani ei kukaan ole ryhtynyt tukkanuottasille vaatekappaleen tähden tai hamstrannut holtittomasti. Pikemminkin sovittamisen aloittamisessa kursaillaan.

Olen kuullut säännöistä, joiden mukaan vaatteita käydään valikoimassa vuorotellen ja sovitettavaksi saa ottaa vain yhden vaatteen kerralla. Kutsuilta mukaan otettaville vaatteille saattaa olla kattona esimerkiksi viisi kappaletta.

Kokemukseni mukaan homma toimii ihan yhtä hyvin ilman mitään erityisiä sääntöjä. Juodaan kahvia ja selaillaan vaatteita. Sovittamassa voi käydä omaan tahtiin. On kohteliasta kiittää vaatteen tuonutta, jos valitsee jotain kotiin vietäväksi.

Sovittaminen hoituu makuuhuoneessa tai vessassa. Kokovartalopeilistä on iloa.

Tyyliopas

Sohvapöydälle voi laittaa aiheeseen liittyvää materiaalia.

Hyvä kiertoon

Kun vaatteet on kerran saanut ulos kaapistaan ja päättänyt, että antaa ne vaihdettaviksi, ei niitä enää kannata rahdata takaisin kotiin. Lupaan aina huolehtia jäljelle jäävät vaatteet lahjoitukseen muiden puolesta. Jos joku siltikin haluaa viedä jotain tuomaansa mennessään, se on puolestani myös aivan ok.

Stailausapua ja kaveriterapiaa

Jos kävisin vaateostoksilla ystävien kanssa, se olisi varmaan tällaista. Paitsi että vaatteiden vaihtaminen on parempaa: uudet vaatteet eivät maksa mitään ja on ihanaa nähdä, miten oma hutiostos onkin ihan täydellinen kaverin päällä. Sitä paitsi kaapissa apeiksi nuutuneet vaatteetkin loistavat tyytyväisyyttä, kun pääsevät käyttöön.

Parasta vaatekutsuilla on seurustelu kaverien kanssa ja heiltä saatu stailausapu. Sovittelun lomassa kävimme tälläkin kertaa pitkät keskustelut ”pukeutumissäännöistä”, vaatekriiseistä ja luottovaatteista. Mistä saa kestävät, siistit, mustat housut – vaikuttaa siltä, että ei mistään! Selasimme kahvipöydälle tuomiani tyylikirjoja ja ihmettelimme niiden ohjeita. Miten niin kukaan ei muka näytä hyvältä mattapintaisissa sukkahousuissa?!

Kerroin ystävilleni myös kapselivaatekaapistani, joka on säästänyt minut monen aamun pähkäilyltä vaatehuoneessani. Kapselipuvustolla tarkoitetaan kokoelmaa yhteensopivia vaatteita, jotka on valittu omasta vaatekaapista. Puvustoa päivitetään vuodenajan mukaan.

Jos sinua kiinnostaa tutustua tähän vaatekriisit ikiajoiksi pois taikovaan menetelmään, suosittelen ensi viikolla alkavaa Caps Lookin maksutonta Vaatekaappi-workshoppia, johon ehtii ilmoittautua mukaan vielä tänään sunnuntaina 12.11. Klik, klik tästä kipin kapin! Työpajassa tehdään muun muassa kartoitustehtävä, joka itselleni oli todella silmiä avaava, kun pari kuukautta sitten kävin Caps Lookin kapselivaatekaappikurssin.

Kapselivaatekaappi

Paikka kaikelle ja Caps Look tekevät marraskuussa yhteistyötä kaikkien vaatekaappien pelastamiseksi. Ensi viikolla palaan aiheeseen ja kerron, mitä opin kapselipuvustokurssilla, jolle osallistuin syyskuussa. Vaatekriiseilevien kannattaa siis pysyä kanavalla.

*Blogiyhteistyö Caps Look -blogin kanssa.

Ei tuota iloa – poistoon! Mitä maritetuille tavaroille tapahtuu?

Nyt kun kaikki innolla poistavat iloa tuottamattomia esineitä kodeistaan, on syytä kysyä, mikä on näiden tavaroiden kohtalo. Mitä tapahtuu, jos esineiden suunta on vain kodeista  ulospäin?

Jokin aika sitten pääsin tutustumaan Suomen suurimman kierrätysmyymälän tavaralajitteluun, joka sijaitsee Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen tiloissa Espoon Nihtisillassa. Olin siellä keräämässä esineitä tuhannen tavaran kodin hanketta varten. Eikä todellakaan ollut vaikeaa löytää tarvitsemaansa.

Pelkästään vaatteita, joihin emme enää halua pukeutua, on Nihtisillassa pulkkamäen kokoinen kasa. Kenkiä on rullakoittain, kirjoja satoja banaanilaatikoita, elektroniikkahyllyt yltävät varastohallin korkeaan kattoon asti. Polkupyöriäkin on yhtä paljon kuin yhden keskikokoisen kaupunginosan pyöräsuojissa. (Katso video Nihtisillan tavaralajittelusta.)

Maritetut tavarat

Tarpeettomiksi käyneitä tekstiilejä lajitellaan uutta kierrosta varten.

Tämä on siis se paikka, johon iloa tuottamattomat tavarat päätyvät. Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskus ohjaa eteenpäin lähes neljä miljoonaa esinettä vuodessa. Sisäänotto on tätäkin suurempi, sillä neljännes vastaanotetuista tavaroista menee materiaalikeräykseen ja kymmenesosa energiaksi eli polttolaitokseen. Iso osa näistä tavaroista kiertää Nihtisillan kautta. Siellä jokainen tarkastetaan: myyntikelpoiset pääsevät myymälään, osasta tuunataan jotakin uutta ja ne, jotka eivät ole myyntikunnossa, mutta joita voi vielä käyttää, annetaan ilmaiseksi eteenpäin.

Nihtisillan tavaravuorien näkeminen oli jopa kaltaiselleni paatuneelle tavaranpoistamisen ammattilaiselle hätkähdyttävää. Tavaraa on tässä maailmankolkassa jo tarpeeksi, yllin kyllin, liikaa, tulvaksi asti. Kaikkien, joilla on tavaraa, pitäisi saada kierros Nihtisillan tavaralajittelussa.

Jätteiden historiaa tutkinut yhdysvaltalainen historioitsija Susan Strasser kirjoittaa, että kautta aikojen ihmiset ovat hankkiutuneet eroon raadoista, ruumiinjätöksistä, pilaantuneesta ruuasta ja rikkinäisistä esineistä. Hän huomauttaa, että nykyään meidän ensimmäisen maailman ihmisten elintaso on niin korkea, että heitämme tavaraa pois myös muista syistä – esimerkiksi siksi, että ne eivät enää tuota iloa. Ja, kuten Nihtisillassa hyvin huomasi, käyttökelpoisesta tavarasta eroon hankkiutumisen mittakaava on käsittämätön.

Aiemmin materiaalien kierto ihmisyhteisössä oli lähes suljettu. Rikkinäiset esineet korjattiin, muokattiin uusiksi tai annettiin lasten leluiksi. Kaikki otettiin talteen, sillä sitä saattoi vielä tarvita. Varsinaista roskaa syntyi vähän.

Elintason nousu ja tavaroiden massatuotanto ovat kuitenkin purkaneet tämän materiaalin kierron, toteaa Strasser. Tavarat valmistetaan kaukana kotipiiristä, sivutuotantona syntyvä hukkamateriaali jää käyttämättä ja esineitä korjautetaan tai muokataan uusiksi vain harvoin. Materiaalia vuotaa hukkaan kierron joka kaarteesta.

Parhaassa tapauksessa me kyllä kierrätämme itsellemme turhat tavarat uusille käyttäjille ja materiaalit materiaalikeräyksiin, mutta sekin on oikeastaan vain materiaalikierron vuotojen jälkikäteistä paikkailua. Kierrätyskeskuksissa keksitään käyttötarkoituksia jo syntyneelle ylijäämälle, vaikka parempi olisi ollut miettiä etukäteen, miten se minimoidaan.

Strasser huomauttaa, että nykyisessä mallissa taloudellinen kasvu edellyttää jatkuvaa vanhojen tavaroiden hävittämistä. Poisheittäminen on osaa laajempaa prosessia, johon kuuluvat myös tuotanto, jakelu, ostokset ja käyttö. Tavaroiden heittäminen pois on elimellinen osa kulutusyhteiskuntaa. Vain tyhjentämällä kaapit tulee tilaa uusille ostoksille.

Kierrätyskeskuksen lajittelussa oli pakko miettiä, puretaanko tavaravuoret lopettamalla ostaminen vai pitämällä kaikki jo hankitut tavarat omissa nurkissa.

Jälkimmäinen ei ole ratkaisu. Jos koti on tukossa tavaroista, ne kannattaa panna eteenpäin ihan vain siksikin, että joku näin välttyy ostamasta uutta. Myöskään ostamisen lopettaminen ei välttämättä ole osa ratkaisua. Sen sijaan ostamisen uudelleen suuntaaminen on. Kun käyttökelpoista tavaraa kerran on yli tarpeen, pitäisi hankintojen tekeminen aina aloittaa selvittämällä, löytyykö tarvittava käytettynä.

Tiedän, tiedän, se on vaivalloista! En toimi niin itsekään. Milloin minulla olisi aikaa kierrellä kirppareita? Joka nurkalla on ostoskeskuksia mutta kierrätysmyymälöitä vain harvassa. Kaupassa voin valita juuri oman tarpeen tai tämän syksyn trendin mukaisen takin, kirpparilla joudun tyytymään siihen, mitä sattuu olemaan tarjolla. Kun haluan punaisen sohvan, saan sen huonekaluliikkeen nettikaupasta kotiinkuljetuksella parilla klikkauksella, mutta käytettyä etsiessä joudun selaamaan ja selaamaan ilmoituksia eikä sopivaa ehkä siltikään löydy. Ja kun löytyy, alkaa säätö: mistä aika, auto, kuski ja peräkärry.

En tiedä, miten käytetyn tavaran hankkimisen kynnyksen saisi matalammaksi. Mutta ehkä sinä olet miettinyt sitä? Mikä olisi sellainen ratkaisu, joka saisi sinut ostamaan aina ensin vanhaa?

 

Kirjallisuus

Susan Strasser: Waste And Want. The Other Side of Consumption. German Historical Institute Washington, D.C. Annual Lecture Series No. 5. Berg Publishers 1992.

Susan Strasser: Waste and Want: A Social History of Trash. Metropolitan Books, 1999.