Mikä oikeus meillä on kuluttaa sisustamalla, kysyttiin Hesarin artikkelissa, jossa sisustusstailisti Susanna Vento kertoo oman ajattelutapansa muutoksesta ekologisempaan suuntaan.
Kysymys on hyvä, sillä eikö kaikki sisustamisen kaltainen “harrastuskuluttaminen” ole perimmiltään turhaa? Emme varsinaisesti tarvitse uusia kalusteita, astioita, vaatteita, elektroniikkaa tai kulkuneuvoja siksi, että kauppoihin on tullut uusi mallisto.
Harva edes myöntää ostavansa jotain sen tähden, että se on muodissa. Ajatus esineiden vanhenemisesta on niin ovelasti leivottu kulttuuriimme, että emme huomaa, miten se työntää meitä kohti kassaa.
Valtava koneisto kuitenkin tuuttaa meille tätä ajatusta. Luemme sisustuslehdestä, että maanläheisen rottinkikalusteet ja utuiset värisävyt ovat tämän kauden juttu. Sitten näemme juuri niitä selatessamme kuvanjakopalveluita ja blogeja tai vastaanottaessamme huonekaluliikkeen uutiskirjeen.
Silmä alkaa virittyä uudelleen. Yhtäkkiä oman kodin ratkaisut alkavat näyttää kulahtaneilta ja vanhanaikaisilta, vaikka niissä ei olisi mitään varsinaista vikaa. Kukaan ei tietenkään tunnusta, että on altis tällaiselle vaikuttamiselle.
Vento sanoo artikkelissa, että alkoi kyseenlaistaa työtään sisustuslehdissä: “Miksi kokoan palstoja täynnä ostosvinkkejä?” Kollegat perustelivat, että ihmiset tarvitsevat pakopaikkoja arjen keskelle ja että niitä sisustuslehdet tarjoavat.
Ymmärrän tämän selityksen täysin, sillä rakastan itsekin kuvia kauniista kodeista. Minullahan on ollut suoranainen sisustuslehtiaddiktio. Kauniit interiöörit, asetelmat ja esineet tarjoavat esteettistä mielihyvää.
Mutta voidaanko jatkuva uuden ostaminen oikeuttaa estetiikalla ja todellisuuspaolla, etenkään näinä aikoina?
Vento jakaa jutussa sisustajat kahteen porukkaan: tarvesisustajiin ja intohimosisustajiin. Ensimmäiset hankkivat uusia asioita kotiin, kun elämäntilanne muuttuu. Jälkimmäisillä taas on jatkuva himo muokata kotiaan. Vento kannustaa heitä ajattelemaan välillä jotakin muuta kuin sisustamista ja uusia hankintoja.
Täytyy kyllä sanoa, että itse olen jostain väliltä, sillä suhtaudun kodin estetiikkaan intohimoisesti. Mutta kun olen pitkän jahkailun jälkeen hankkinut jotakin, en koe tarvetta päivittää sisustusta vaan vaalin helmiäni viimeiseen asti – jokaisella on tarina enkä halua päästää heitä milloinkaan menemään. (Mieluummin vien heidät vintille kuin annan pois.)
Vento antaa lehtijutussa kaksi ohjetta eettiseen sisustuskuluttamiseen: osta niin vähän kuin mahdollista ja vaadi valmistajilta ekologisuutta. Lisään kolmannen: jos rakastat kotisi muokkaamista, haasta itsesi tekemään löydöt käytettyinä.
Olen viime aikoina viettänyt paljon aikaa käytetyn tavaran myyntiryhmissä ja -sivustoilla, sillä kalustan uutta työhuonetta ja olen ottanut tavoitteeksi hankkia niin paljon kuin mahdollista käytettynä.
Ja sitähän löytyy, sillä maailma on jo täynnä tavaraa! Ei tarvitse edes tyytyä mummolatyyliin tai lastulevukalusteisiin, vaan design-palstoilla omistajaa vaihtavat merkkituotteet ja vintage-klassikot joka makuun. Katsokaa vaikka näitä ihania löytöjä.
Olen pitkään pitänyt uuden ostamista helpompana kuin vanhan, sillä uusi on varmempaa ja vanhaa löytyy lähinnä sattumalta. Olen ajatellut, että minulla ei ole aikaa kierrellä kirppareilla, ja se on totta, ei ole olekaan. Kodin tarvikkeita ja etenkin kalusteita myydään kuitenkin paljon netitse ja parissa kuukaudessa onnistuin yhyttämään parikin sellaista kalustetta, joita en olisi uskonut käytettynä löytyvän.
Mutta kuten sanottu, käytettynähän löytyy!
Intohimosisustajille luulisi tuottavan kahta enemmän mielihyvää koostaa kauniit asetelmat käytetyistä tavaroista. Siinä todella pääsee käyttämään kekseliäisyyttään ja soveltamaan trendejä luovuudella.
Toki käytetyn tavaran palstoillakin on pimeät puolensa. Ne voivat toimia shoppailuviemärinä, johon himosisustajat tuuttaavat uusia ja uudenveroisia kalusteita ja sisustusesineitä siksi, että kotiin pitää saada tilaa kauden trendeille. Jos palstoille kuitenkin tuuttaa second hand -löytöjään, en näe niiden vilkkaassakaan kierrättämisessä mitään vikaa.
Oletko tarve- vai intohimosisustaja? Mitä löytöjä olet tehnyt käytettynä, kerro kommenteissa.
Kiinnostaako lukea lisää ammattijärjestäjän vinkkejä? Lataa avaimet ammattijärjestäjän maksuttomaan vinkkipankkiin. Saat samalla pari kertaa kuussa ilmestyvän Paikka kaikelle -uutiskirjeen ja paljon hyödyllistä tietoa kodin järjestämisestä.
7 kommenttia artikkeliin ”Voiko sisustaminen olla eettistä?”
Olen tarvesisustaja, ehdottomasti! Hankin huonekaluja tarpeeseen ja käytän niitä vuosikymmeniä – aivan, vuosikymmeniä. Uutena ostettu nahkainen sohvakalusto täyttää kohta 25 vuotta, keittiöpöytä 15 vuotta jne. Minulle on tärkeää, että huonekalut ovat kokopuisia. Lastulevyhuonekalut joutavat jäämään kauppaan. Käytettynä ostamani kokopuiset lipastot ovat 60 – 100-vuotiaita. Muutaman työpöydän olen rakentanut petsaamastani ja vahaamastani liimapuulevystä ja irtojaloista. Kaksi pöytää on tammiliimapuuta, yksi pyökkiä, neljäs mäntyä.
Tarvesisustajana minua ärsyttää sisustusohjelmien tapa raivata täysin käyttökelpoiset huonekalut ja tuoda tilalle upouutta lastulevyä.
Onneksi nykyään joissakin ohjelmissa on jo ruvettu hyödyntämään sisustuksessa myös asiakkaan omia huonekaluja.
Hienointa – ja ekologisinta – olisi, jos sisustaja keksisi jonkin raikastuskeinon muuttamalla huonekalujen järjestystä ja tuomalla jotakin pientä, kuten maton, tyynyjä, verhot tai lamppuja. Käytettäisiin jo olemassa olevia, käyttökelposia tavaroita ja tuotaisiin ”moderniutta” pienillä yksityiskohdilla. Tosin tällä tavalla ei tietenkään saada erityisemmin dramaattista muodonmuutosta, eikä sponsoreitakaan löytyisi tällaiselle ohjelmakonseptille.
Ehdottomasti olen sitä mieltä, että haluan viettää aikaani kotonani minua miellyttävien huonekalujen seurassa mahdollisimman pitkään. Jos huonekalut ovat kestäneet vuosikymmeniä ennen minua, ne kestävät myös minun aikani ja pitempäänkin, kun pidän niistä hyvää huolta. Jos uudistan sisustusta, teen sen varovaisesti, vähitellen.
Toivon, että muutkin ihmiset havahtuisivat ekologiseen ajatteluun myös sisustuksessa ja suosisivat kokopuisia huonekaluja lastulevyn sijaan.
Niin samaa mieltä, että olisi kiva nähdä kodin muutoksia, joissa vanhaa säilyisi enemmän kuin uutta tuodaan sisään! Ammattijärjestäjänä kyllä usein pääsee todistamaan sitä että ”siivous on parasta sisustamista” tarkoittaen nyt, että tavaran raivaaminen ja järjestäminen 🙂
Minäkin olen tarvesisisustaja ja lisäksi olen tehnyt kaikki hankintani käytettyinä. Käytettynä olen löytänyt mm. aivan ihanan sohvan, joka olisi uutena maksanut viisi kertaa enemmän (sekä joutunut odottamaan 2kk, että huonekaluliike saa toimitettua ko. sohvan minulle). Mulle tuli mieleen vielä yksi ekologinen sisustustapa, jota ei mielestäni tekstissä mainittu eli vanhojen sohvien ja tuolien verhoilu uudella kankaalla sekä puisten huonekalujen maalaaminen uudenväriseksi. Toimii tosi hyvin! 🙂
Ehdottomasti! Vanhoista aarteista kannattaakin pitää huolta uusimalla ja kunnostamalla.
Olen ehdottomasti tarvesisustaja. Kodissani näkyy eletty elämäni kaikilta vuosikymmeniltä. Huonekalut pitää olla ennenkaikkea käytännöllisiä. Ulkonäkö on toissijainen juttu. En tuntisi kotiani omaksi, jos se olisi kopioitu sisustuslehdestä.
Asun 55m2 kaksiossa. Olen käyttänyt kotini sisustamiseen alle 2000e, mistä suurin osa on mennyt uutena hankittuun sänkyyn. Kaikki huonekalut sointuvat yhteen ja ovat täyspuisia. Valikoin tarkasti, mitä hankin, sillä huonosti tehty massatuotannon esine on pian ongelmajätettä. Maapallomme sietorajat on ylitetty kymmeniä vuosia sitten. Helsingin seudulla mitä tahansa saa joko täysin maksutta tai edullisesti. Olen tehnyt hankintoja kirppareilta teini-ikäisestä 80-luvulta lähtien.
Kyllä, vanhat ja käytetyt täyspuiset huonekalut ovat ihania, varsinkin jos ne on saatu vanhemmilta sukupolvilta tai muuten käytettyinä sukulaisilta. Niillä on takanaan muistoja ja rakkaita tarinoita. Tuo on se piironki, jonka kaappeihin mahduimme lapsina sisään ja jonka ylävetolaatikoissa oli isän ihmeitä, rasia josta kuiva paperinippu vesimaljaan upotettuna heräsi henkiin ja pinnalle pulpahti japanilainen kukka… Se piironki meni lapsuudenkodista ensin vanhimmalle veljelleni, sitten hänen pojalleen ja lopulta minun kotiini, ja sen kaapeissa on nyt meidän oman perheen lastenlasten piirustukset ja askarrukset. Rakkaita esineitä kaikki. On anopilta jäänyt pöytä, omalta äidiltä vinolipasto, nykyisin tyttären tietsikkapöytänä ja niin edelleen – kälyn perheen vanja sohva, joka kodissani on palvellut kymmeniä vuosia, ja joka kyllä kissalta on saanut erikoiskäsittelyä – mutta täytyyhän sellainenkin paikka olla. No uutena ostettuja ovat perheen sängyt, Lundia-kirjahyllyt, kunnolliset tammiset kirjoituspöydät, aikanaan täysin uusittu keittiö. Tauluja, tuoleja ym on perittyjä ja myös huutonetistä ostettuja. Rakastan tauluja ja kirjoja, niitä on liikaa, kirjoja vallankin. Eri ikäiset ja eri tyyliset kalusteet palvelevat tarkoitustaan suloisessa sekamelskassa. Tietokoneet ja muu elektroniikka on hankittu uusina. En ole tyylitietoinen ja irtotavaraa on liikaa, poistokasseja seinien vierustoilla. Tavoitteena olisi mukava ja kotoisa olo tuttujen ja turvallisten esineiden ja kalusteiden ympäröimänä. Omat voimat eivät enää riitä tapetointiin yms kuin nuorena, eivätkä liioin rahat ulkopuolisten remotintekijöiden palkkaamiseen. Mutta onneksi senioriapua saa siivoukseen pari kertaa kuukaudessa. Niinä päivinä teen pitkän ulkoilulenkin, etten ole jaloissa. Ihanaa palata siivottuun ja raikkaaseen kotiin.
Kävimme juuri hiljattain Sinebrykoffin kotimuseossa tyylikkäässä ja isossa kodissa loistavine eri aikakausien tyylihuonekaluineen ja ylitsepursuavine taidekokoelmineen – oli se upeaa nähtävää. Mutta samalla kyllä nousi pintaan ajatukset, että ihanaa sentään olla ihan tavallinen tavis ilman vastuuta noin loisteliaan kodin ylläpidosta ja huoltamisesta. Se on vaatinut valtavan palvelijakunnan. Hienoa että heidän kotinsa on jäänyt hyvässä kunnossa tulevien polvien ihailtavaksi ja ihmeteltäväksi.
Mutta onpas kivaa panna vaaleanpunaiset Reino-tohvelit jalkaan ja käpertyä TV-tuolille lampun alle lukemaan romskua tai dekkaria illan iloksi. Oma koti kullan kallis! – Muistin muuten aamulla raivata 15 minuuttia keittiön sivupöydältä turhuuksia pois ja viedä roskikset katokseen! Hyvä minä!