Tässä vieraskirjoituksessa Paikka kaikelle -ryhmän pitkäaikainen jäsen Minna kertoo neljä vuotta kestäneestä järjestämisprojektistaan ja siitä, mitä oppi tavaroista ja itsestään matkan varrella:
“Ihan näinä päivinä aloitan upean huovutustyön johon käytän kaikki nämä pienet villatupsut. Teen kuitenkin ensin näistä vanhoista lakanoista upeita kesäkasseja ja tästä korillisesta jämälankoja virkkaan mummonneliöisen viltin. Aloitan heti, kun olen huomenna töiden jälkeen tehnyt viikkosiivouksen ja ruuan. Heti sen jälkeen! Aloitan!
Kirpparista kaikki alkoi
Alkuvaiheessa uskon, että täsmällisellä kirppismyynnin jatkamisella saavutan tason, jossa kaikki ylimääräiset tavarat on myyty, tavaraa virtaa sisään vähemmän kuin tulee ja pomminvarma laskutoimitus osoittaa, että jos ei ihan minimalismia, niin kohtuumäärä tavaraa on fakta ennen pitkää. Voin hyvällä omallatunnolla ostaa vieruspöydästä tuon maljakon. Minimalismi häämöttää varmasti viimeistään vuonna 2032. Hyvällä alulla…
Kirpparimyyminen on loistava tapa päästä tavarasta eroon mutta sisältää muutaman heikon kohdan. Neljä kertaa vuodessa parin viikkoa kirpparimyyntiä ylläpitää upeasti lapsiperheen lelu-, urheilutarvike- ja vaatehallintaa, mutta siihen tueksi tarvitaan jotain…
Haasteista voimaa
Vuoden 2014 alussa aloitan 365-tavarahaasteen, jossa vähennetään yksi tavara päivässä vuoden ajan. Perustan omalle Facebook-sivulleni kuva-albumin ja aloitan.
Alku oli näin vaatimaton. Lopputulos kaikkea muuta. Vuoden 365 projekti sisälsi vähintäänkin 3650 tavaraa luultavasti pikemminkin 10 000 – mm. kokonaisen roskalavallisen rojua, kaksi astiastoa ja kaksi laatikollista duploja ja muutaman legorakennussarjan. Kirpputorivetoinen tavarakarsiminen sai paljon aineistoa ja vauhtia projektista.
Tärkein anti on kuitenkin se, että kirjoittaakseni jokaisesta tavarasta jotain fb-seinälleni tulen käyneeksi läpi oman tavarasuhteeni.
Poimintoja mietiskelystä:
- 19.1./19 Lakanoita! ainahan voi käydä niin että KAIKKI tulee yökylään ja vaikka varmasti kaikkiin talon sänkyihin on vähintään tuplamäärä lakanoita, niin SILTI on hyvä olla vielä muutama kaiken varalta!
- 22.1./22 Keskeneräinen tilkkutäkki. Vaihdoin tekeleen kahteen kahvipakettiin. Tämä on odottanut inspiraation jatkumista pari vuotta – uskoakseni se on kadonnut lopullisesti ja kokonaan.
- 28.1./28 WC. Mää ostelen kaikenlaisilta ”mammutti-arjensäästö-hitonhalpaapäiviltä” esimerkiksi hammasharjoja. Uusia paketissa olevia löytyi peräti 14. Ja pääasiassa käytetään sähköhammasharjaa. Hiuksia olen värjännyt vissiin vuosi sitten ja suojakäsineitä oli riittävästi.
- 18.2./49 Gobeliini. Mää luulin haluavani tällaisen – ja hommasin. Aikani olen sille käyttöä yrittänyt keksiä: tulisiko siitä sängynpeite, matto, kauppakasseja, sohvatyynyjä, vai peräti seinävaate? Ei siitä tullut edes kukkaroa…. kirpputorille.
- 16.4/106 Digilaite. Leilahan järsi kaukosäätimen vuonna…? Kai tämäkin on tavarakasasta ”ehjä mutta silti toimimaton”.
Luen kaikki järjestämisoppaat. Luen kaikki järjestämisoppaat INNOSTUKSELLA. Koko ajan puurtamisessa on ollut tärkeää, että olen todella halunnut keksiä ratkaisun. Uskon, että joku on jo keksinyt keinon joka sopisi minulle. Ympäristössäni on ihmisiä jotka osaavat, joiden koti on aina selkeä ja järjestyksessä. Siihen ei kelpaa syyksi varakkuus, köyhyys, aktiivisuus, luomiskyky tai ahkeruus. Sen täytyy olla jossain siinä, miten ihminen tekee.
Kolme laatikkoa ja pussi
Olen peruslaiska, huijaan itseäni tekemällä ennen kuin olen vastustuskykyinen. Herään joka aamu ensimmäisenä ja ennen kenenkään heräämistä otan kolme laatikkoani ja asetun jonkun sattumalta valitun hyllyn tai laatikon tai pussukan ääreen ja kippaan tavarat ensimmäiseen muovilaatikkoon, pyyhin hyllyn ja alan nostella tavaroita takaisin. Muualle talossa kuuluvat tavarat laitan toiseen laatikkoon ja pois talosta joutuvat kolmanteen, roskapussiin roskat. Vartin päästä munakello keskeyttää tehtävän. Kaikkiin laatikoihin kannet ja kaikki kolme laatikkoa piiloon eteisen komeroon.
Ajoittain into olisi riittänyt pidempäänkin rupeamaan ja toisina hetkinä varttikin oli vaikea. Siksi pysyin tiukasti tässä ajassa.
Tietoisuus omasta tavasta omistaa
Omien tavaroiden läpikäyminen, ja perheellisenä myös lasten tavaroiden, pitkäjänteisesti ja ajatellen muutti jotain oleellista. 365-projektin kesäaikana erään päivän tavarana oli neljät samankokoiset lasten tennarit. Eihän se ole mahdollista! En ikinä hommaisi nopeasti kasvavalle lapselle neljiä saman käyttötarkoituksen asioita? Huomasin että samanlaisia mahdottomuuksia oli saksissa, veitsissä, sukissa ja t-paidoissa.
Rahapalkintoja
Tähän kaikkeen tavaraan on mennyt rahaa. Tieto lisää tuskaa – se pitää paikkansa. Tuskan jälkeen kuitenkin tulee helpotus. Minulla on ollut tapana pitää erillään rahat, jotka ovat ennalta tiedettyjä ja niiden tulee riittää normaaliin elämiseen. Kirpparitulot ovat ylimääräistä, jolle voi varata jonkun toteutettavan suunnitelman.
Meillä on vanha talo – mieheni kotitalo. 1956 valmistunut talo on senaikaiseen maalaistyyliin usealle tiiviisti asuvalle sukupolvelle rakennettu ja tietysti nyt nelihenkiselle perheelle varsin tilava. Mutta auttamattoman vanhanaikainen. Olemme remontoineet taloa pikkuhiljaa, kirpparitulot ovat olleet tässä avuksi.
Elämä on nyt
Kerran töistä kotiin ajaessa käyn rautakaupassa. Auton jouset ovat kovilla kun kyydissä on lattialaminaattia tyttären huoneeseen. On sovittu että tähän taloon ei mitään muovia laiteta! Remontoisimme viimeisen päälle ja vasta sitten kun on varaa korjata kaikki upeat puulattiat.
Päätän että elämä on nyt.
Viikonlopun aikana tyhjennämme koko huoneen ja lattia on päivässä uusittu. Tästä huoneesta tulee uuden elämämme mallihuone. Huoneeseen palautetaan vain ne tavarat, jotka ovat juuri nyt tarpeellisia. No okei, pikapikaa tehty tyhjennys löytyy vielä pitkään omasta työhuoneestani, joka on vuorostaan kamala.
Rajuimmista keinoista listaisin toimivaksi juuri tämän: huoneeseen vain tarpeellinen! Sittemmin tätä keinoa on käytetty kaikissa remontoiduissa huoneissa.
Muuttuvat keinot
Niin kuin arvaatte aamuvartit kestivät aikansa. Niiden jäljiltä minusta tulee loistava säilyttäjä. Minulla on edelleen runsaat määrät tavaraa upeasti hyllyillään ja laatikoissaan ja pienemmät tavarat järjestelmällisesti muovilaatikoissa. Olen edelleen ahkera sisustusmyymälöissä vierailija ja säilytyskalusteita vahdetaan vanhoista epäkäytännöllisistä paremmin toimiviin helppopintaisiin ja kiinteästi asennettaviin.
Pääsääntö kuitenkin on, että säilytyskalusteita vähennetään. Meillä alkaa olla oikein kivan näköistä ja siistiä.
Paitsi että ajoittain – usein – tavarat seilaavat väärissä huoneissa ja työpäivän aikana kotona on räjähtänyt. Vaikka itse olenkin oman säilytysjärjestelmäni asiantuntija, muu porukka ei selvästikään pysty logiikkaani sisäistämään.
Vaikka jaksankin 365-projektin loppuun asti, vuosi on pitkä aika. Ei ole edelleenkään ongelmaa löytää poistettavaa.
Feng shui inspiroi
Luen pari Feng Shui aiheista kirjaa. Ne selventävät tasapainon ja tilan tarvetta. Kun me länsimaiset yleensä haemme syytä toimimattomuuteen tai pahaan oloon syvältä itsestämme ja menneisyydestämme, kiinalainen ajatusmalli hakee syitä ympäristön virtaavuudesta ja harmoniasta. Kiinalainen ajattelee: jos energia ei pääse virtaamaan, se kasaantuu ja pilaantuu. On sama onko kyse tuulesta, vedestä, huoneen kalustuksesta, viemäristä tai ihmisen verenkierrosta – kiinalaisen mukaan kaikkiin pätevät samat lait.
Ylipäätään on hyvä oppia tekemään jokin muutos, jos jokin asia ei kotona toimi. Jos teet aina samalla tavalla, kun olet aina tehnyt, voit olettaa saavasi tuloksia, joita olet aina saanut: Se eteisen kasoittuva pikkupöytä tulee aina keräämään kasan sekalaista tavaraa, jos mikään muu ei muutu. – Poistan pöydän!
Paikka kaikelle ja vähän enemmän
Keväällä 2015 luen jonkin artikkelin. Joku kulttuurintutkija toimii kuulemma ammattijärjestäjänä. Tiedän kyllä mikä ammattijärjestäjä on, olen sentään lukenut Anne Te Velde-Luoman Kaaoksen kesyttäjän.
Löydän Paikka kaikelle -fb-ryhmän. Ryhmän tuki, uudet ideat ja keskustelu saavat uuden spurtin aikaan väsähtäneeseen mieleen. Ja ryhmän kuvauksen ensimmäisiä sanoja on “lempeän”….. en kaipaa syyllisyyttä, syyllistämistä, kauhistelua vain lempeää ja ymmärtävää seuraa.
Minimalismipeli! Tavaraa pois kiihtyvällä tahdilla. Ensimmäisenä päivänä yksi tavara, toisena kaksi tavaraa ja lopulta 30. päivänä kolmekymmentä tavaraa. 465 tavaraa kuukaudessa. Sehän on valtava määrä! Vai onko?
Osallistun useita kuukausia peräjälkeen ja edelleen kirpputori toimii kierrätyspisteenäni. Kuitenkin, mitä enemmän omia tavaroitani mietin ja pyörittelen, minulla tapahtuu viimeinenkin irtaantuminen rahan ja tavaran suhteesta. Yhä enemmän lahjoitan tavaraa eri järjestöjen kirpputoreille ja yhä enemmän kierrätan sitä myös roskana. En halua olla edistämässä kenenkään toisen kodin täyttymistä turhilla ja huonoilla tavaroilla.
100 000 tavaraa
Ajattelette ehkä mielessänne että lähtötilanteemme on varmaankin ollut kaatopaikkamainen röykkiöillä täytetty asunto? Ei ole. Säilytyskalusteita on ollut paljon ja kolmikerroksisen omakotitalon alin puolikylmä kellari on sisältänyt paljon edellisten asukkaiden tavaroita, omien useiden muuttojen avaamattomiakin laatikoita. Ulkovarasto ja navettarakennuksen puolikas samoin. Vuosikymmenien harrastaminen on jättänyt “ihan käyttökelpoisia” tarvikkeita varastoon ja lasten kasvamisesta on jäänyt jäljelle aina jotain “vaikka seuraavalle”.
Projekti 365:n satoa.
Kuukauden kirja ja muita oivalluksia
Paikka Kaikelle -ryhmässä luetaan “kuukauden kirja”, joka tällä kertaa on KonMari. Naurettava kirja, naiivisti kirjoitettu ja täysin umpioptimistisesti nuoren sinkkunaisen – melkein lapsen – kirjoittama.
Kokeilunhalu kuitenkin voittaa. Kun minulla sattuu olemaan se miljoonalaatikko, jota en olisi jaksanut käydä läpi, kokeilen poimia sekalaisesta tavarasta kaiken, minkä haluan säilyttää. Laatikon siivous käy ilman tuskaa noin kymmenessä minuutissa ja turha sälä lähtee kevyen huolettomasti roskiin.
Pehmeät vaatteeni ovat olleet senkissä ja haluan kokeilla KonMari-menetelmään kuuluvaa pystytaittelua, koska totta on, että t-paidoista valitsen aina sen mustan päällimmäisen. Taittelen vaatteeni ja huomaan omistavani värejä.
Mutta hölynpölyä moinen kohkaaminen. Kondo unohtuu kirjoineen.
Syksyllä Kodin raivaajan ABC -ryhmässä kodin tavaroita ruoditaan aakkosjärjestyksessä ryhmittäin. L niinkuin langat. Minä nelivuotiaana neulomaan oppinut superneuloja, ylivertainen käsityöihminen ja verraton ompelija saan kirkkaana päähäni ajatuksen: “Minä en nauti enää käsitöiden tekemisestä.” Pakkaan lahjoituseriin suuren määrän erilaisia lankoja ja käsityötarvikkeita ja annan niitä materiaalitorille, fb:n kirppariryhmässä, koululle ja kerhoille. Jätän itselleni noin vuoden tarpeita vastaavan määrän tarvikkeita.
Konmari säilyy mielipidepalstojen kestoaiheena ja se saa ihmisissä aikaan voimakkaita tunteita. Minua alkaa kiinnostaa miksi? Juonessa täytyy olla jokin pointti, koska se ärsyttää näin paljon. Luen myös Tarkan markan blogin tiivistelmän KonMarista. Ostan e-kirjan samana päivänä ja luen sen samantien uusin silmin.
Alan välittömästi toteuttaa suomalaisella ajatusmaailmalla menetelmää ja puolen vuoden päästä talo on läpikäyty – siis vielä kerran.
Nyt minulla on aikaa: Kirjoitan Keittiömestaripäivä-blogia ja toteutan pitkäaikaisen unelmani osallistua Kapua-hyväntekeväisyyskiipeilyyn. Ryhmämme matkustaa elokuussa Kirgisiaan vierailemaan neljässä kehitysyhteistyökohteessa ja sen jälkeen nousemme lähes viisi kilometriä korkealle Pesnja Abaya -vuorelle, varainkeruu kestää koko vuoden. Oman matkamme maksoimme itse.
Helposti voin poistua kymmenen tunnin pyöräilylenkille ja silti kotona on paikka kaikelle ja kaikki paikallaan. No ei tietenkään aina ole, mutta sotkusta ei tahdo saada edes nahistelua aikaiseksi.
Ei koskaan enää?
Viimeiseksi kävin kodin tavarat läpi Kondon Konmari-menetelmällä. Kirjan alkuteksteissä luvataan, että tämä on viimeinen kerta kun tarvitsee “siivota” – mikä on tietysti huono suomennos, kyse ei ole siivouksesta vaan järjestämisestä.
Vaikka tämä ei olisi ikuista, vaikka parittomia sukkia on taas kertynyt enemmän kuin on mahdollista, vaikka töistä kotiin tullessani keittiössä on lasten teekupit, puolikas maitolasi, murusia lattialla ja kaikista kielloista huolimatta tiskialtaassa erinäinen läjä likaisia astioita siitä huolimatta, että astianpesukone on 30 sentin päässä. Vaikka! Vaikka meillä on taas liikaa kenkiä ja pieneksi menneitä talvitakkeja. Vaikka.
Mikään ei silti ole kuin ennen. Enkä välitä vaikka joutuisin uudelleen käymään kaiken läpi. Minä muutuin, elämä muuttui.
Kirjoitin tämän blogitekstin kun ensin olin siivonnut talon ja laittanut ruokaa perheelle. Meillä on siis täydellistä?
Tavallaan.”
*
Jos et vielä ole mukana Paikka kaikelle -ryhmässä, niin lämpimästi tervetuloa mukaan tästä! Ja Paikka kaikelle -blogin kuulumiset ja uusimmat kirjoitukset saat kätevästi kerran kuussa suoraan sähköpostiisi tilaamalla tästä blogin uutiskirjeen.
Lupaus onnellisuudesta on voimakas houkutin. Kun otsikoin Turun pääkirjastossa pitämäni luennon ”Voiko tavaroista luopumalla tulla onnelliseksi?”, paikalle saapui kirjaston siihenastinen ennätysyleisö, noin 260 ihmistä. Osa joutui kääntymään pois, koska kaikki hyllyvälitkin olivat täynnä kuulijoita.
