Kuka teillä pesee pyykit?

Lauantain lehti kertoi pariskunnasta, joka jakaa kotityöt tasan excelillä. Samassa lehdessä oli juttu myös toimitusjohtajasta, joka silittää miehensä paidat ja tarjoilee tälle aamiaisen – ja odottaa miehensä vaihtavan autonrenkaat. Nämä ovat kuvauksia siitä, miten heteropariskunnat tämän päivän Suomessa jakavat kotityöt.

Pesukone nielaisi naisen. Kuva Pixabay.

Kommenttien perusteella kotitöiden minuutin tarkkaa laskemista pidettiin häiritsevän pedanttina hommana. Eikö se puolisoista voisi tehdä, joka ensin ehtii tai jolle paremmin sopii? Toisaalta myös toimitusjohtajan meininki sai kulmakarvat kohoamaan, varsinkin kun hän sanoi haastattelussa myös, että tahtoo katsoa miestään ylöspäin ja saada tietää kaapin paikan.

Paikka kaikelle -kirjaa varten perehdyin ajankäyttötilastoihin, jotka kertovat kotitaloustöiden jakautumisesta naisten ja miesten välillä. Naisilla menee erilaisiin kotitöihin (sisältäen huoltotyöt ja lastenhoidon) lähes kolme ja puoli tuntia päivässä, miehillä hiukan päälle kaksi tuntia. Lapsiperheissä miehet tekevät 30 prosenttia kotitöistä, vaikka molemmat puolisot olisivat töissä.

Työn laatu jakautuu vahvasti sukupuolen mukaan. Tilastojen mukaan naisten alueeseen kuuluvat siivous, ruuanlaitto ja lasten hoitaminen. Miehet vastaavat korjaustöistä ja ajoneuvoista. Naisten kontolla on siis töitä, joita tehdään päivittäin, miesten kontolla harvemmin tehtäviä toimia. Naiset käyttävät keskimäärin yli 12 kertaa enemmän aikaa pyykinpesuun ja silittämiseen kuin miehet. Ilmeisesti naiset ehtivät useammin ja heille sopii paremmin. Tilastollisesti ottaen miehensä paidat silittävä nainen on paljon tavallisempi ilmiö kuin tasajaon excel-taulokolla varmistanut pariskunta.

Kotityöt aiheuttavat perheissä paljon eripuraa. Ne ovat tutkitustikin yleisin riidanaihe parisuhteissa. Ammattijärjestäjänä törmään jatkuvasti siihen, että pariskunnilla on erimielisyyttä kodin tavaroiden määrästä ja järjestyksestä. Usein kuulen niistä vain pariskunnan toiselta puoliskolta – naiselta, joka on ottanut minuun yhteyttä tai joka kertoo ongelmista järjestämiskurssilla tai kodinraivaajien nettiryhmässä.

Silti kotitöiden laskemista pidetään äärimmäisenä, kylmän kalkyloivana tapana ratkaista arkipäivän toistuvin parisuhdepulma. Itse kannatan sitä lämpimästi, sillä laskemisen avulla on mahdollista tehdä näkyväksi puolin ja toisin sellaisia tehtäviä, jotka toiselta, ehkä jopa itseltä, jäävät helposti huomaamatta.

Kannatan myös auton- ja vessanpesuvuorojen, Wilma-viesteihin vastaamisen, langattoman laajakaistan asentamisen tai lasten kevätvaatteiden hankkimisen jakamista vuoroperiaatteella, ei sukupuolen mukaan tai sen mukaan, kumpi paremmin ennestään kyseisen homman osaa tai on sitä enemmän tehnyt. Varsinkin lapsiperheessä ollaan pulassa, jos toinen vanhemmista pitelee käsissään kaikkia arjen sujumisen kannalta tärkeitä lankoja ja hänelle sattuu jotain.

Jos koet, että työnjako parisuhteessasi mättää, ehdota puolisollesi töiden laskemista vaikkapa kuukauden ajan. Exceliä ei tarvitse alkaa väsätä, jos sellainen ei luonnostaan synny. Riittää, että molemmat pitävät kirjaa siitä mitä tulee tehtyä. Tai sitten voi tehdä listauksen kotitöistä ja ruksi perään aina siltä perheenjäseneltä, joka asian on hoitanut. Tulokset voivat yllättää.

Miten teillä työjako sujuu?

*

Ps. Blogin seuraajat voivat tilata Paikka kaikelle -kirjan tarjoushintaan 22 € (sis. postikulut) kampanjakoodilla PAIKKAKAIKELLE. (Norm. 29 euroa + postit 3,90 €.) Tilaa tästä.

Riisutut – tositeeveetä elämän tarkoituksesta

Sub-kanavalla alkoi viikko sitten uusi tosi-tv-sarja Riisutut, jonka ideana on seurata, miten ihmiset selviävät arjestaan ilman tavaroita. Ensimmäisessä jaksossa sarjan kuusi osallistujaa pakkasivat tavaransa kontteihin, joista he saavat käydä hakemassa yhden tavaran päivässä takaisin. Ruoan ja vessapaperin he saavat ohjelmatiimin puolesta. Töissä pitää käydä, mutta siellä saa käyttää lainavaatteita.

Tyhjässä huoneessa voi vaikka katsoa ikkunasta ulos. Kuva Pixabay.

Idea on sama kuin Petri Luukkaisen Tavarataivas-dokumentissa (2013), jossa ohjaaja altisti itsensä vastaavaan, vuoden mittaiseen ihmiskokeeseen. Luukkaisen dokkari on filosofisen omaelämäkerrallinen tarina nuoren miehen elämänahdistuksesta. Se on onnellisuustarina, jossa päähenkilö saa sen, mitä havittelee (sisältöä elämälleen), luopumalla siitä, minkä luuli tuovan sen (tavaroiden haaliminen ja omistaminen).

Riisutut-sarja sen sijaan luottaa tutuksi käyneeseen tosi-tv-tyyliin, jossa edetään tuskaisen verkkaisesti ja herutetaan osallistujilta aiheeseen liittyvää tunnepuhetta ja spekulaatioita siitä, miten he tulevat selviämään ilman puhelinta ja tupakkaa. Sitten samoja kommentteja toistetaan toistamasta päästyä. Lisäksi sarjan markkinoinnissa on vahvasti nojattu ihmisten tirkistelynhaluun, siihenhän sarjan nimikin viittaa.

Jos nämä pystyy sietämään, sarja on itse asiassa hyvin tärkeiden asioiden äärellä ja oivalluksia tavarasuhteesta pilkahtelee siellä täällä. Ensimmäisessä jaksossa katsoja pääsivät kurkistamaan osallistujien kaappeihin. Omaan ammattijärjestäjäsilmääni niissä ei ollut mitään kovin erikoista, mutta kanssakatsojani, joka ei ole kaltaiseni paatunut kaappien penkoja, huudahteli monet kerrat hämmästyneenä. Myös sosiaalisen media kommenttiraidoilla osallistujien tavaramäärät herättivät ällistystä. Ohjelmantekijöiltä olikin havainnollinen oivallus laskea joitakin osallistujien tavaramääriä – toista sataa paria kenkiä on jo melkoinen säilytyshaaste. Jos tämä herättelee miettimään omia tavaramääriä, hyvä niin.

Toisen jakson pintateemana oli sen seuraaminen, miten tavarakonteille päästään alasti ja millaista on käydä kaupassa ilman meikkiä ja alushousuja. Sitä tärkeämpänä pidän kuitenkin pohdintaa siitä, miten osallistujat selviytyvät hiljaisuudesta ja tyhjyydestä. Jo ensimmäisessä jaksossa monelle osallistujalle vaikeimmaksi kysymykseksi näytti muodostuvan älylaitteesta eroaminen. Mutta olisiko se tosiaan ensimmäinen esine, jonka riisuttuna tahtoisi hakea takaisin? Toisessa jaksossa näimme, että perustarpeet menivät sittenkin viihteen ja sosiaalisuuden edelle: jokainen osallistuja haki kontistaan lämmintä päällepantavaa.

Kahden ensimmäisen jakson teemat voivat viedä myös katsoja perimmäisten tarpeiden äärelle: Mitä tavaroita tarvitsen selviytyäkseni? Mitkä tavarat tekevät elämästäni mukavaa? Milloin minulla on tavaroita niin paljon, että mukavuus alkaa muuttua haitaksi?

Käytän Paikka kaikelle -kirjassa esimerkkinä kenkiä. On selvää, että ainakin Suomen olosuhteissa tarvitsen jalkojeni suojaksi kengät. Mukavuutta tuo se, että kesäkäytössä on kevyemmät ja talvikäytössä suojaavammat kengät. Mutta voin kuvitella tilanteita, joissa olisi vielä mukavampaa, että minulla on myös sandaalit, juhlakengät, saapikkaat, lenkkarit, tennarit, kävelykengät tai kumisaappaat. Entäpä sitten, kun minulla jo on mustat tennarit, mutta koen tarvitsevani myös punaiset? Missä kohtaa perustarve suojata jalkoja muuttuu jonkin ihan muun ”tarpeen” ilmenemäksi – kuten ”tarpeeksi” olla muodikas tai tilaisuuden mukaan pukeutunut?

Riisutut piirtää esille tarpeen ja halun liukuvia rajoja ja tekee näkyväksi tavallisten kotien tavaramaailmaa. Vaikka sarjaa markkinoidaan nakuiluna, se itse asiassa käsittelee elämän tarkoitusta.

Jos inspiroidut sarjassa käytetystä äärimmäisen tehokkaasta tavarasuhteen selkiyttämismenetelmästä, kannattaa perehtyä amerikkalaisten The Minimalists -bloggaajien Packing party -konsepti. Siinä kodin kaikki tavarat pakataan muuttolaatikoihin. Sitten tavaroita otetaan kolmen viikon ajan takaisin sitä myöten kuin tarvetta ilmenee. Jäljelle jääneet heivataan asianmukaisiin kierrätyksiin. The Minimalistsien Ryan Nicodemuksen tavaroista jäi jäljelle yksi viidesosa.

Katsotko Riisuttuja? Mitä ajattelet sarjasta?

Jos sotku ei haittaa, se ei haittaa

Välillä tuntuu, että ihmiset olettavat ammattijärjestäjän haluavan laittaa kaikki kodit kuriin ja järjestykseen. Pyytämättä kuulen sellaisia selityksiä kuin ”uskallanko edes tunnustaa, kun on ammattijärjestäjä paikalla: ajattelen, että siivota ehtii sitten kun lapset ovat isompia” tai ”kai täällä pitäisi järjestellä, mutta arkena ei ehdi ja kesällä minä mieluummin lomailen”.

Kaikki hyvin, ei huolia. Kuva Pixabay.

Kaikki hyvin, ei huolia. Kuva Pixabay.

Mutta en minä ainakaan ryhtynyt ammattijärjestäjäksi ollakseni sotkupoliisi! Minusta on vain tervettä vaalia vapaa-aikaansa tai laittaa lapset tavaran raivaamisen edelle. Selittelijöille kiiruhdankin vastaamaan: ”Jos sotku ei haittaa, se ei haittaa.”

Tarkoitan, että minusta ainoa hyvä syy järjestellä kotiaan on tavarapaljoudesta syntyvien haittojen vähentäminen. Järjestämisessä on järkeä, jos sillä voi ratkaista pulman, kohentaa omaa hyvinvointiaan, säästää rahaa tai saada arkeensa lisää toimivuutta. Järjestäminen vain järjestyksen itsensä vuoksi – tai muiden miellyttämiseksi – on ainutkertaisen elämänsä heittämistä hukkaan.

Missä tilanteissa sotkut sitten alkavat haitata? Siinä jokaisella on täysin oma mittapuunsa: toinen kävelee lattialla makaavien vaatteiden yli edes huomaamatta niitä, toisella on sisäänrakennettu sotkututka, joka havaitsee jopa sen, että matonhapsut eivät olekaan viivasuorassa.

Joitain yleisiäkin kriteerejä voi kuitenkin antaa. Jos seuraavat ilmiöt ovat sinulle jokapäiväisiä tuttuja, voi olla, että tavarapaljous haittaa arkesi sujumista:

  • Myöhästelet jatkuvasti, koska kännykkä, lompakko, silmälasit, bussikortti, avaimet, pipo tai lenkkarit eivät lähtiessä löydy.
  • Joudut ostamaan lapselle uudet kuravaatteet tai hankkimaan itsellesi uuden passin, koska edelliset ovat jälkeä jättämättä kadonneet kodin sedimentteihin.
  • Et voi rentoutua kotona, sillä mihin tahansa suuntaat silmäsi, jokin kasa tai pino huutaa tekemättömiä hommia.
  • Kinaat puolison tai lasten kanssa siivousvuoroista, tavaroiden oikeista säilytyspaikoista tai puolikäytettyjen vaatteiden kasaamisesta kuntopyörän päälle.
  • Vietät yön raivaten tavaraa ikkunoiden edustalta, koska taloyhtiön on ilmoittanut huoltomiehen saapuvan aamulla tarkastamaan pattereiden venttiilit.
  • Tapaat ystäviä vain kaupungilla, koska pelkäät heidän kurkistavan kaappeihisi, jos kutsut heidät kotiisi.
  • Hankit tavaroita varten lisää kaappeja, isomman asunnon tai vuokraat tavaroita varten varaston.
  • Raivaat lattioita ja tasoja pari tuntia ennen kuin pääset siivoamaan.
  • Kun lähdet yöllä vessaan, kompastut matkalla Ikea-kassiin, jossa on tavaroita, jotka eivät mahdu kaappiin.
  • Et voi istua sohvallasi, koska sitä ei näy puhtaan pyykin kasan alta.

Tavarat voivat olla suuri ilo ja edistää ihmisen hyvinvointia. Ne voivat myös muuttaa arjen esteradaksi, nirhata ihmissuhteissa, aiheuttaa kuluja, aikahukkaa ja turvallisuusriskejä. Jos arkeen alkaa tulla ryppyjä tavarapaljouden takia, asiaan kannattaa ennen pitkää puuttua.

*

Ilokseni ilmoitan, että Paikka kaikelle -kirjaa voi tilata Atenasta blogitarjoushintaan 22 € sisältäen postikulut (norm. 29 € plus postit 3,90 €). Muista kassalla kampanjakoodi PAIKKAKAIKELLE.

Viimeinen kuulutus! Paikka kaikelle -kurssi alkaa Turussa 9.3. Tästä lempeästä mutta tehokkaasti kodin järjestämiskurssista löydät lisää tietoa täältä.

Kävin Yle Puheen Nostossa puhumassa kodin järjestämisestä ja tavaratulvasta. Kuuntele täältä.

Tunnista järjestäjätyyppisi

Facebookin järjestämisryhmissä jaettiin vastikään kuvalinkkiä, jonka takaa löytyi toista sataa ideaa erilaisten tavaroiden järjestämiseen. Hienoja, monimutkaisia kaappeihin sisäänrakennettuja piiloja veitsille, mausteille, sipuleille ja pesuainepulloille, jopa huoneesta ylös kattoon päiväksi nouseva parivuode. Monet kuvista olivat ilmeisesti keittiöfirmojen ja muiden kaapinvalmistajien kuvastoista peräisin.

img_9482

Huivit kauniissa järjestyksessä.

Osa ratkaisuista oli suoranaisia tavarajemmoja, kuten jalkarahin sisään kätketty korkokenkäsäilytys tai kaakeliseinästä ulos työntyvä laatta, jonka takaa löytyy laatikko. Tuli mieleen 80-luvun japanilaiset järjestysintoilijat, jotka löysivät säilytystilaa jopa taulujen takaa ja lattian alta.

Erilaisten jemmojen lisäksi kuvakokoelmassa oli myös luovia, pienemmän budjetin ratkaisuja: taiteellisia avohyllyjä lenkkarikokoelmalle, koristeellisia taulukehyssysteemejä kaulakoruille ja hauska juomapulloteline rannekoruille. Topit ja rintaliivit oli laitettu ripustimiinsa värijärjestykseen. Kuvien katselun mielihyvä perustuu niiden esteettisyyteen. Harmoninen järjestys on kaunista.

Yhdestä kuvasta laskin 20 paria sandaaleja siististi henkareihin ripustettuna, seuraavassa niitä oli ainakin kolminkertainen määrä laatikoihin pystyyn aseteltuina. Näppärä vinkki – jos omistaa 60 paria sandaaleja. Melkein kaikkia kuvia yhdistävä tekijä olikin melkoinen tavarapaljous. Jos haluaa säilyttää isoa tavaramäärää käytännöllisesti ja kauniisti, tarvitaan paljon tilaa ja monimutkaisia järjestelmiä.

Tykkään katsella tällaisia nättien ja nokkelien järjestämisniksien kuvia, mutta ammattijärjestäjänä tiedän myös, että ratkaisut eivät ole kovin realistisia useimmille kodinraivaajille. Listasin neljä erilaista kodin järjestämisen suuntausta, joista pitäisi löytyä ratkaisuja myös niille, jotka eivät välitä ripustella 20 paria sandaaleja värijärjestykseen.

Hallittu paljous
Mainitun linkin takaa löytyneet kuvat pääosin edustavat suuntausta, jossa keskitytään paljouden hallintaan ja säilyttämisen esteettisyyteen. Toisin sanoen järjestäminen lähtee järjestelmän luomisesta, ei tavaran karsimisesta. Kaappien pitää näyttää kauniilta myös sisäpuolelta. Kun tavaraa on paljon, kauneus ja kätevyys voidaan tavoittaa yhtä aikaa vain erilaisten systeemien ja erikoismekanismien avulla. Paljouden hallintaa harjoitetaan usein hankkimalla lisää säilytyslaatikoita, kaapistoja tai muuttamalla isompaan asuntoon. Paljouden hallintaa näkee erityisesti amerikkalaisissa järjestämisblogeissa.

Plussat: Esteettinen mielihyvä ja hienot järjestelmät
Miinukset: Kallista perustaa, vaivalloista ylläpitää tavaran paljouden takia
Kenelle sopii? Maksukykyiselle

Karsittu järjestys
Vastasuuntaus paljouden hallinnalle on yksinkertaistaminen, jossa keskitytään ennen kaikkea tavaran vähentämiseen. Järjestyksellä ei tavaran vähetessä minimiin ei ole suurtakaan merkitystä. Niukkuuttaa ei tarvitse hallita kuten paljoutta eikä siihen tarvita systeemejä. Vähäinen määrä tavaraa pysyy järjestyksessä miltei itsestään.

Plussat: Aikaa vapautuu tavaranhallinnasta muuhun puuhaan
Miinukset: Harva pystyy karsimaan tavaransa niin vähiin, ettei mitään systeemejä ja ylläpitoa tarvittaisi
Kenelle sopii? Minimalistille

Kaunis järjestys
Tavaran vähentäminen ja säilyttämisen esteettisyys lyövät kättä muun muassa japanilaisessa KonMari-menetelmässä. Menetelmän mukaan saa pitää kaikki ne esineet, jotka tuottavat omistajalleen iloa. Silti marittajat tekevät radikaalejakin tavaravähennyksiä. Raivaamisen jälkeen tavarat järjestellään KonMari-tyyliin kauniisti riveihin ja laatikoihin. Kaappien sisäpuolten koristeluun kiinnitetään paljon huomiota. Pesuainepulloista poistetaan etiketit ja kirjat laitetaan värijärjestykseen. Kauniiseen järjestykseen pyrkivän ei tarvitse hävetä, jos joku sattuu vetäisemään auki hänen kaappinsa oven.

Plussat: Kaunis järjestys tuo järjestäjälleen iloa ja tavaramäärän vähentäminen vapauttaa resursseja muuhun
Miinukset: Hyvin yksityiskohtaiseksi hiotun järjestelmän ylläpito voi osoittautua vaivalloiseksi
Kenelle sopii? Sisustajalle

Rento järjestys
Rento järjestys perustuu siihen, että tavaramäärä karsitaan säilytystiloihin nähden sopivaksi ja että kaikelle on oma, toimiva paikka. Sen sijaan järjestyksen esteettisyys on toisarvoinen kysymys. Toimivan järjestyksen ei nimittäin tarvitse olla kaunis. Kaapinoven takana ei siis välttämättä odota suurta silmäniloa, mutta siellä on jokaiselle esineelle tai esineryhmälle määrätty paikkansa. Ajatellaan vaikka kaulahuiveja, jotka on nopea heittää huivilaatikkoon rennosti pötköttämään, sen sijaan, että ne viikkaisi ja soinnuttelisi värijärjestykseen. Toimii hyvin, kunhan huivien määrä pysyy sopivana säilytyslaatikkoon nähden.

Plussat: Rento summittaisuus tekee järjestelmän ylläpidosta helppoa ja nopeaa
Miinukset: Rentokaan järjestys ei säily, jos tavaroita ei palauteta paikoilleen
Kenelle sopii? Suurpiirteiselle

Tunnistatko oman järjestäjätyyppisi näiden joukosta?

*

Viimeinen kuulutus! Paikka kaikelle -kirjaa voi tilata ennakkohintaan vielä keskiviikkoon 15.2. asti. Tilauslinkki on tässä. Kampanjakoodi, jota tarvitaan kassalla, on PAIKKAKAIKELLE.

Lukija sanovat kirjasta:
”Kierrätän ehdottomasti miniälle.”
”Äitikin haluaa lainata.”
”Huippu kirja!”

Blogissa on nyt tapahtumakalenteri, josta näet kaikki tulossa olevat luennot ja kurssit. Tervetuloa mukaan!

Rento ja lempeä mutta tehokas kodin järjestämiskurssi alkaa Turussa 9.3. Lisätietoja ja ilmoittautuminen.

Vaivaako naisia siivousvimma?

Nimimerkki Kyläluuta väitti vastikään Helsingin Sanomien mielipidepalstalla, että ”enemmistö naisista on ottanut kodin siivouksen yhdeksi elämän tärkeimmistä tehtävistä” ja että näiden ”täydellisyyteen pyrkivien naisten siivousvimmasta eivät kärsi ainoastaan naisten kanssa parisuhteissa elävät miehet, vaan myös naisten ystävät, joita siivous ei niin kovasti kiinnosta”.

old-woman-1077121

Kyläluuta oli huolissaan tasa-arvosta ja ystävyyssuhteista. Mikäli naiset eivät ”ymmärrä lopettaa ottamasta siivoojan roolia ja vapauttaa itseään muuhun toimintaan”, jää tasa-arvo haaveeksi. Kyläily harvinaistuu, koska vain läpipuunattuun kotiin voi kutsua ystäviä, ja ystävien harrastama toisten kotien siivon arvostelu aiheuttaa rasitetta suhteille. Hän syyttää naisia pinnallisuudesta ja käytöstapojen puutteesta.

Kyläluudan mukaan naisten pitäisi ottaa oppia miehiltä. Nämä eivät laita siivoamista ystävien tapaamisen edelle ja siksi näillä myös nuoruusvuosien ystävyyssuhteet säilyvät. Kyläluudan mielestä siivoaminen on elämän tuhlaamista, kun merkityksellisempääkin sisältöä olisi tarjolla.

Jaan Kyläluudan huolet – osittain. Katsotaanpa tarkemmin, mitä hän oikeastaan sanoo.

– Enemmistö naisista on ottanut siivouksen yhdeksi elämän tärkeimmistä tehtävistä.

No jaa, eipä meillä ammattijärjestäjillä juuri riittäisi asiakkaita eikä KonMari-kirjaakaan varmaan olisi myyty kymmeniä tuhansia, jos naisten kaikki aika kuluisi siivotessa. Sen sijaan on totta, että siivouksesta, kotitöistä, äitiydestä ja kodin hengettärenä toimimisesta on pontevasti yritetty tehdä naisten suurta kutsumusta. Projekti alkoi 1800-luvulla, kun Suomesta ryhdyttiin muokkaamaan kansallisvaltiota: ajatus oli, että naiset palvelisivat kansakuntaa huolehtimalla kodeista ja niissä kasvavista uusista kansalaisista. Miehet taas edistäisivät kansakunnan etua toimimalla kodin ulkopuolisessa maailmassa. Sata vuotta sitten näytti siltä, että tässä projektissa oltiinkin onnistumassa. Mistä päästään sopivasti Kyläluudan seuraavaan huolenaiheeseen.

– Jos naiset eivät ymmärrä vapauttaa itseään siivoamisesta muuhun toimintaan, tasa-arvosta on turha haaveilla.

Kyllä naiset tämän ovat ymmärtäneet. Jo viisikymmentä vuotta sitten alkoi laaja julkinen keskustelu sukupuolirooleista. Naiset haluttiin vapauttaa kotiroolistaan toteuttamaan itseään maailmassa samoilla oikeuksilla kuin miehet. Suomalaiset naiset olivat kyllä aina tehneet ansiotyötä, mutta vasta tämän roolidebatin seurauksena kodin ulkopuolisesta työstä tuli myös asennetasolla hyväksyttyä. Pian hyvinvointivaltio tuli naisia vastaan: äitiyslomat ja kunnallinen päivähoito takasivat, että naiset pystyivät käymään ansiotyössä.

Mutta vapautuivatko naiset siivouksesta? Eivät suinkaan. Ajankäyttötilastoista näemme, että naiset tekevät keskimäärin runsaat 3,5 tuntia kotitöistä päivässä, miehet 2,5 tuntia. Naisten kotitöihin käyttämä aika on 20 vuodessa vähentynyt noin 20 minuuttia.

Mitä naisen pitäisi tehdä tuolla päivittäisellä 20 minuutillaan? Siinä ehtisi juuri ja juuri soittaa ystävälle ja vaihtaa kuulumiset. Se ei kuitenkaan varsinaisesti edistäisi tasa-arvoa. Tasa-arvon kannalta parempi olisi, jos naiset satsaisivat 20-minuuttisensa uusien tutkintojen opiskeluun tai sijoitusoppaiden tutkimiseen. Mitä korkeampi koulutus- ja tulotaso naisella on, sitä vähemmän hän käyttää aikaa kotitöihin.

– Naisten pitäisi ottaa mallia miehistä ja laittaa ystävät siivoamisen edelle.

Ajatus ei ole huono. Elämässä monien asioiden pitäisi mennä siivoamisen edelle. Mutta kiinnittäisin huomiota siihen, että siivoamisen ja siivoamattomuuden ehdot naisille ovat aivan erilaiset. Miesten on naisia helpompi laittaa ystävät siivoamisen edelle. Paitsi että he tekevät naisia vähemmän kotitöitä, heillä on päivässä noin 40 minuuttia enemmän vapaa-aikaa. Vaikka he tekevät naisia enemmän ansiotöitä, naisten yhteenlaskettu ansio- ja kotityöaika on viikossa kolme tuntia pidempi kuin miehillä. Kärjistäen: miehet ehtivät tavata ystäviään naisia useammin, koska ”joku muu” hoitaa siivoamisen sillä välin.

– Ystävien kotien siisteystasoa arvostelevat ystävät ärsyttävät pinnallisuudellaan ja käytöstapojen puutteellaan.

No todellakin! Koti on henkilökohtainen asia eikä sitä sovi moittia. Nimimerkki Kyläluuta kertoo lakanneensa kutsumasta ystäviä kylään näiden esittämän arvostelun takia. On tosiaankin käytöstapojen puutetta arvostella toisen kotia. Moni kuitenkin lähtee huomaamattaankin mukaan siisteyspeliin, jonka sääntöihin kuuluu muun muassa kiihkeä siivoaminen ennen vieraiden tuloa ja vastasiivotun kodin ”sotkuisuuden” vuolas pahoittelu vieraiden saavuttua. Peliä on vaikea vastustaa, koska naisten kunnollisuutta yleisemminkin arvotetaan heidän kotiensa mukaan. Se taas johtuu naisten ja kotien vuosisataisesta liitosta, josta edellä kirjoitan.

Ystävien ja siivoamisen ei tarvitse olla toisilleen vastakkaiset asiat. Ystävät voivat tavata kahvilassa, baarissa, museossa tai uimarannalla. Tosiystävän voi pelotta kutsua siivoamattomaankin kotiin. Yhdessä voi nauraa siisteyspelille ja heittää paineet kunnon emännyydestä. Tosiystävän voi jopa pyytää siivousavuksi, jos urakka kasvaa itselle mahdottomaksi. Fiksu ystävä ei kilpaile siisteydessä vaan siinä, miten voi ystäväänsä auttaa.

*

Paikka kaikelle -kirjassa käsittelen siivoamiseen liittyvää kunnollisuuskilpailua sekä naisten ja miesten työnjakoa pintaa syvemmältä. Kustantajan ennakkotarjous kirjasta (19,50 € sis. postit) on voimassa 15.2. asti. Kurkkaa täältä myös näyteluku.

Jos sinulla on ystävä, jonka koti mielestäsi kaipaisi järjestämistä, tulkaa yhdessä Turun Rakenna ja sisusta -messuille pe–su 10.–12.2. tapaamaan ammattijärjestäjiä. Olen paikalla perjantaina ja sunnuntaina, jolloin myös puhun aiheesta ”Miksi kodin järjestäminen on parasta sisustamista”.

Tai lähtekää mukaan suositulle Paikka kaikelle -kurssille, joka alkaa Turussa 9.3. Mikäs sen parempaa kuin toinen toisiaan tukevat kurssikaverit. Lisätietoja täällä.

10 000 euroa lastenvaatteisiin kahdessa vuodessa – tyhmyyden tähden?

Vastikään Vauva-lehden palstalla avautui pienten lasten äiti, joka muita äitejä varoittaakseen kertoi, miten oli ollut ”tyhmä” ja tullut hankkineeksi 2500 euroa velkaa ostelemalla lasten merkkivaatteita. Hän kertoi, että uudelle paikkakunnalle muuton jälkeen hän haki perhekerhosta uusia ystäviä. ”En vielä tässä vaiheessa kiinnittänyt siihen huomiota, mutta tuo porukka pyöri melko materialististen arvojen ympärillä. Se hiipi pikkuhiljaa, ensin hurahti yksi ja sitten toinen.”

Lastenvaatteita. Asiaan perehtynyt tunnistaa myös tuotemerkit.

Lastenvaatteita. Asiaan perehtynyt tunnistaa myös tuotemerkit.

Kirjoittaja, joka siihen asti oli ostanut lastenvaatteet ketjukaupoista ja kirpputoreilta, alkoi itsekin innostua merkkivaatteista ja tilata niitä nettikaupoista. ”Vähän nikottelin, kun ostoskorin loppusumma alkoi kakkosella ja oli kolminumeroinen, mutta tilasin kuitenkin.”

Lopulta tilillä ei enää ollut tarpeeksi rahaa kattamaan useissa sadoissa euroissa pyörineitä kertaostoksia, ja kirjoittaja turvautui kulutusluottoon rahoittaakseen ostelunsa. ”Kun en osannut päättää, mitä väriä tilaisin, tilasin kaikkia. Joskus palautin ne mistä en niin tykännyt, usein en – kun tykkäsin niistä kaikista.” Hän lopetti kuntosalijäsenyyden, koska säästyneillä rahoilla sai yhden muotihaalarin kuukaudessa. Toimivat lastenrattaat hän vaihtoi luksusmerkkiin, ”koska sellaiset kuului olla.” Rahaa ostoksiin kului parissa vuodessa yhteensä 10 000 euroa, josta lainaa 2500.

Sitten kirjoittaja oman ilmaisunsa mukaan ”heräsi”. Yhtäkkiä nettipalstoilla käyty keskustelu merkkivaatteista alkoi kuulostaa merkityksettömältä ”trikoorievuista jauhamiselta”. Koti oli muuttunut vaatepakettien takia ”postikonttoriksi” ja lapselle oli ”kahdeksan erilaista ihan samaa tarkoitusta palvelevaa villamyssyä”. Kirjoittaja varoittaa toisia äitejä: lastenvaatteista ”tulee helposti elämää suurempi asia, jos elämässä ei (lasten lisäksi, tietysti) oikein ole muutakaan”.

Kiitän anonyymiä kirjoittajaa rehellisestä tarinasta. Vaikka tarina ei kerro tavarapaljoudesta, jonka vaatteet ja tarvikkeet hänelle kenties aiheuttivat, lastenvaatteet ovat yksi iso, ongelmallinen tavararyhmä lapsiperheissä. Vaatteita tulee perheisiin itse ostettuna, lahjoina ja käytettynä, ja jälkimmäisiä voi helposti tulla jopa jätesäkillinen kerralla. Ei olekaan tavatonta, että vaatteita on niin paljon, ettei niitä kaikkia koskaan ehditä ottaa käyttöön.

Mutta mitä ostelustaan kirjoittaneen äidin tarina kertoo aikamme tavarasuhteista? Ainakin sen, että tämän päivän Suomessa on mahdollista olla ”lastenvaateharrastaja”. Kyse on keräilyharrastuksen yhdestä muodosta. Keräily puolestaan on ihmisten ikiaikainen kiinnostuksenkohde. Viidennes kertoo keräilevänsä jotakin ja vielä useampi on lapsena harrastanut keräilyä.

Miksi äidit keräilevät juuri lastenvaatteita eivätkä esimerkiksi postimerkkejä tai vanhoja Aku Ankkoja? Tavaroissa ei koskaan ole kyse vain tavaroista. Ne ovat myös viestejä. Kerromme niiden avulla sekä itsellemme että toisille, keitä olemme tai haluamme olla. Lastentarvikkeiden hankkiminen liittyy mitä suurimmassa määrin siihen, millaisina vanhempina äidit haluavat tulla nähdyksi. Pukemalla lapsi trendikkääseen merkkivaatteeseen liitytään yhteisöihin ja erottaudutaan toisista: voidaan esimerkiksi kertoa, että oma maku tai käsitys laadusta on hienostuneempi kuin niillä, jotka ostavat marketeista tai halpisketjuista.

Mistä sitten syntyy ”hurahdus”, josta Vauvan palstalle kirjoittanut äiti kertoo? Mieleen tulevat koulujen välitunneilla leviävät villitykset: milloin kaikkien pitää saada Pokemon-kortteja, milloin taas hoverboard. Sosiaalisilla ilmiöillä on tapana tarttua ja levitä aikuistenkin keskuudessa. Myös aikuiset kärsivät erilaisista ostoskuumeista: autokuumeesta, asuntokuumeesta – tai lastenvaatekuumeesta.

Markkinoijat ja mainostajat käyttävät taitavasti hyväkseen niitä merkityksiä, joita ihmiset tavaroihin liittävät. Mutta kyse ei ole (vain) siitä, että mainostajat aivopesisivät lastenvaateharrastajia ostelemaan turhuuksia. Harrastajat osallistuvat massailmiön luomiseen ja tuotteiden markkinointiin ihan itse. He perustavat keskustelu- ja myyntiryhmiä vaatemerkkien ympärille. Ryhmissä jaetaan tuotetietoa ja ihaillaan tuotteita yhdessä. Lastenvaateharrastus voikin olla tärkeä äidin ihmissuhteiden kannalta. Kuten kaikissa keräilyharrastuksissa, myös lastenvaateharrastuksessa on sosiaalinen puolensa. ”Hurahtaminen” ei siis ole sama kuin että olisi tullut viilatuksi linssiin. Se on valinta innostua jostakin.

Tarinansa kertonut äiti epäilee myös, että lastenvaateharrastuksella täytetään tyhjyyden tunnetta. Tämäkin merkitys tavaroilla voi olla. Aikuiselämään tottuneelle pois töistä jääminen ja päivien viettäminen yksin kotona pikkulapsen kanssa voi olla piinaavan tylsää.

Keräilyä pidetään yleensä kunniallisena harrastuksena, ainakin jos keräillään postimerkkejä, c-kasetteja tai muumimukeja. Kuitenkin, kun on kyse äitien harrastamasta kalliiden lastenvaatteiden keräämisestä, moni on valmis pyörittelemään silmiään ja moralisoimaan. Naisten kulutusta ylipäätään pidetään usein tyhjänpäiväisempänä ja kevytmielisempänä kuin miesten. Ilmeisesti moralisoijien mielestä olisi hienompaa täyttää äitien päivät runopiiriharrastuksella ja akvarellimaalauksella. Monien mielestä olisi parempi, jos äidit suuntaisivat tarmonsa työelämässä ja opinnoissa suorittamiseen, pätemiseen ja meritoitumiseen. Itsekin näkisin parempana käyttää joutoaika vaikka vapaaehtoistyöhön ostelun sijaan. Mutta miksi ajattelemme, että äidit eivät osaisi itse valita itselleen sopivaa harrastusta?

Lastenvaatteilla ja merkkivaatteiden harrastamisella voi olla ja on äideille monia merkityksiä, joista he eivät ehkä itsekään ole loppuun asti tietoisia. Lastenvaatteilla viestitään ja niiden harrastamiseen liittyy yhteisöllisyyttä, joskin myös erottautumista. Harrastuksen voi vetää överiksi ja pilata sillä luottotietonsa. Lastenvaateharrastaja ei kuitenkaan ole harhaanjohdettu eikä tyhmä, vaan tekee oman, aikuisen valintansa mukaisesti asiaa, josta kukaan vanhempi ei voi kokonaan välttyä: lapsille on hankittava vaatteita joka tapauksessa.

Avaan lastenvaateharrastukseen vielä yhden näkökulman, joka usein ohitetaan: vaatteilla ja tarvikkeilla äidit osoittavat myös huolenpitoa ja rakkautta. Lastenvaatteet ovat söpöjä. Niillä on helppo helliä omaa pikkuista ja osoittaa tämän arvo pukemalla hänet kauniisti.

*

Tavarasuhteet ovat aiheena myös helmikuussa julkaistavassa kirjassani Paikka kaikelle. Mistä tavaratulva syntyy ja kuinka se padotaan. (Kyllä! Tämä blogi saa kirjakaiman. Olen niin tohkeissani!) Kirja vastaa kysymykseen siitä, miksi niin monesta tuntuu, että tavarat pyörittävät heidän arkeaan sen sijaan, että he itse määräisivät siitä. Kirjaa voi nyt tilata kustantajalta edulliseen ennakkohintaan 19,50 € (norm. 29 €) kampanjakoodilla PAIKKAKAIKELLE. Tarjous on voimassa 15.2. asti. Klikkaa tästä ennakkotarjoukseen ja tutustu samalla myös kirjan näytelukuun.

Kalenteriin: Olen tavattavissa Turun Rakenna ja sisusta -messuilla perjantaina 10.2. ja sunnuntaina 12.2., jolloin myös puhun siitä, miksi kodin järjestäminen on parasta sisustamista. Teemme Suomen ammattijärjestäjien osastolla roinatestejä ja ratkomme pieniä järjestämispulmia. Tervetuloa!

Ilmoittaudu: Paikka kaikelle – kodin järjestämiskurssin ilmoittautuminen on meneillään. Kurssi alkaa Turussa torstaina 9.3. Kolmen tapaamiskerran aikana pureudutaan epäjärjestyksen syihin, tehokkaisiin järjestämismenetelmiin, järjestyksen ylläpitoon ja toteutetaan oma projekti ammattijärjestäjän ohjauksessa. Kokemukset aiemmalta kurssilta olivat todella positiiviset ja osallistujat kertoivat  saaneensa kurssilta lisäpontta ja tukea järjestämiseen. Kurssille otetaan vain 12 osallistujaa ja nopeimmat ovat jo ilmoittautuneet! Lisätietoja kurssista ja ilmoittautuminen täällä: https://www.lyyti.fi/reg/paikkakaikelle.

Koti järjestykseen vähimmällä mahdollisella vaivalla

Vuoden vaihtuessa moni tekee uusia aloituksia. On tipatonta, lihatonta, sokeritonta ja roinatonta. Jos aiot tänä vuonna laittaa kotisi järjestykseen, olet jo varmaan pohtinut, mistä aloittaisit.

Uusia polkuja. Kuva Pixabay.

Tuoreita polkuja. Kuva Pixabay.

On olemassa kaikenlaisia sääntöjä siitä, mistä pitäisi aloittaa: roskien viemisestä, eteisen kaapista, vaatteista. Ohjeet eivät ole olemassa siksi, että olisi erityisen tärkeää aloittaa juuri tietystä tavararyhmästä, vaikka ohjeiden laatijat saattavat näin väittää. Ne ovat olemassa siksi, että aloittamiseen liittyvä valinnanvaikeus poistuisi.

Yksi tavallisimpia syitä sille, miksi ihmiset pyytävät minut kotiinsa ammattijärjestäjäkäynnille liittyy siihen, että he heillä on vaikeuksia päättää aloittamiskohta. Vaatehuone on täynnä tavaroita, jotka oikeastaan kuuluisivat kellariin, mutta kun kellarikin on aivan täynnä. Niinpä vaatteet jäävät pyykistä tultuaan sohvalla makaamaan. Lattialla sohvan vieressä on ikeakasseja, joiden sisältö voisi olla vaatehuoneen ylähyllyllä, mutta kun… Mihin tahansa tavararyhmään kajoaminen tuntuu laittavan liikkeelle valtaisan dominoefektin.

Moni kodinraivaaja jää miettimään aloituskohtaa sen sijaan, että käärisi hihansa. Se on inhimillistä ja ymmärretävää, sillä jumittaminen on itse asiassa turvallista. Aloittaminen – muutos – tuntuu vaivalloiselta ja vaikealta. Mutta jumittaessa ahdistus moninkertaistuu: voi harmistua sekä sotkusta että siitä, ettei saa aloitettua sen setvimistä.

Paljastan nyt yhden asian: Sillä ei ole mitään väliä, mistä aloitat kodin järjestämisen. Vain yhdellä asialla on merkitystä: sillä, että ylipäätään aloitat.

Milloin on paras aika aloittaa? – Nyt heti!

Mistä aloitan? – Reunasta. Siitä, johon kompastut, joka tippuu kaapin oven avatessa päällesi tai joka on muutoin tielläsi jatkuvasti.

Miten saan aloitettua? – Ota ensimmäinen tavara käteesi ja mieti, mitä sille teet. Jatka yksi esine kerrallaan.

Mistä löydän aikaa tavaroiden raivaamiseen? – Et ainakaan kalenterista, koska siellä on aina jotain tärkeämpää! Sen sijaan päätä, että teet joka päivä viisi tai kymmenen minuuttia tai että poistat joka päivä yhden tavaran. Sen verran ehtii kiireisimpänäkin päivä. Ja jos tuntuu, ettei ehdi, tarkasta prioriteettisi. Tärkeille asioille nimittäin löytyy aina aikaa. Ihmiset hyljeksivät suotta pieniä urakoita. Mutta kymmenen minuuttia päivässä on äärettömästi enemmän kuin nolla minuuttia. Onko parempi tehdä vähän kuin olla tekemättä mitään? Jos et vieläkään usko, että voit ratkaista ongelmasi näin vähällä vaivalla, lue täältä Kaizen-menetelmästä, jossa ylistetään pienten askelten voimaa.

Mitä jos tulee takapakkia ja alan lintsata raivaamisesta? – Tee itsestäsi tilivelvollinen. Julkista projektisi kavereillesi, et voi enää perääntyä! Tai raivaa yhdessä muiden kanssa: Paikka kaikelle -ryhmän perjantaihaasteissa käydään tänä vuonna läpi kaikki kodin tärkeimmät tavararyhmät. Jos tartut niihin jokaiseen, kotisi näyttää vuoden lopussa aivan toisenlaiselta kuin nyt.

Maaliskuussa on myös ainutlaatuinen mahdollisuus hankkia uusi alku Paikka kaikelle -kurssilla. Se starttaa Turussa torstaina 9.3. Kolmen tapaamiskerran aikana pureudutaan epäjärjestyksen syihin, tehokkaisiin järjestämismenetelmiin, järjestyksen ylläpitoon ja toteutetaan oma projekti ammattijärjestäjän ohjauksessa. Kokemukset aiemmalta kurssilta olivat todella positiiviset ja osallistujat raportoivat, että toimintaan tarttuminen helpottui. Kurssille otetaan vain 12 osallistujaa, joten ilmoittaudu pian!
Lisätietoja ja ilmoittautuminen täällä: https://www.lyyti.fi/reg/paikkakaikelle.

Toivotan sinut myös tervetulleeksi hakemaan intoa ja inspiraatiota kodin järjestämiseen Kuinka paljon on tarpeeksi? -tapahtumasta, joka järjestetään Helsingissä lauantaina 21.1. Puhun tapahtumassa tavaratulvan syistä ja sen patoamisesta. Olen myös tavattavissa tilaisuuden ajan. Olisi kiva nähdä!
Tarkemmat koordinaatit ja ohjelma-aikataulu löytyvät täältä.
Tapahtuma Facebookissa.