Näin sain lapseni tekemään 93 kotityötä yhdessä viikossa

Vastaa

Mitä keinoja on saada lapset tarttumaan kotitöihin omatoimisesti? Millaisia apuvälineitä, kuten tehtävälistoja, tähän löytyy? Tätä kyseli eräs kolmen lapsen äiti Paikka kaikelle -ryhmässä.

Minullakin on kolme lasta. Ja pari kuukautta sitten uskoin löytäneeni lopullisen vastauksen näihin kysymyksiin.

Perheeni otti kokeiluun ilmaisesen ChoreMonster-sovelluksen, jossa kerätään monsterihahmoja ja palkintoja pisteillä, joita saa kotitöitä tekemällä. Meillä ei ollut mitään erityistä pulmatilannetta työnjaon suhteen, mutta ajattelin, että pelillisyys tekisi kotitöiden tekemisestä lapsille hauskempaa ja ehkä myös tehostaisi sitä.

Sovelluksessa on oma liittymä lapselle ja aikuiselle (jonka kehittäjät ilmeisesti olettavat olevan äiti, koska aikuisen liittymän nimi on MotherShp). Lapset tarvitsevat kukin oman älylaitteen ja sellainen pitää olla myös emoalusta luotsaavalla vanhemmalla.

ChoreMonsterista löytyy valmiita tehtäviä tai sinne voi asettaa omiaan, myös suomeksi. Pisteytys pitää keksiä itse ja siinä saakin olla tarkkana, sillä myös palkkiot, joita pisteillä voi lunastaa, pitää pisteyttää itse. Jos lapsi saa jokaisesta astianpesukoneen tyhjennyksestä palkkioksi leffakäynnin, homma tyssää alkuunsa.

8- ja 11-vuotiaat koekäyttäjäni, jotka monien lapsien lailla tykkäävät pelaamisesta, olivat innoissaan. Määrittelimme tehtävät, pisteytyksen ja palkkiot yhdessä, mihin meni oiva tovi. Lapset saivat kumpikin iänmukaisesti omia tehtäviä. Osa tehtävistä oli molemmilla samoja, mutta tarkoitettu vuoronperään tehtäviksi (haluan vältää sisarusten kilpailuttamista). Tässä ovat ensimmäisen viikon tulokset:

Nimetön suunnittelumalli-9

Sovellus sai aikaan ilmiömäisen tehokkuuspiikin. Lapset tekivät yhteensä melkein sata erilaista kotityötä! He suorastaan kilpailivat siitä, kumpi saa viedä roskiksen tai täyttää pesukoneen – sisaruskateutta aiheuttavasti kilpailemisesta ei siis kokonaan päästy.

Osa pisteistä tuli sellaisista päivänselvyyksistä kuin hampaidenpesu. Ajatuksemme oli, että huononakin päivänä hyvä mieli säilyisi, kun näistä kuitenkin saisi hiukan pisteitä. Toisaalta ikäville hommille, kuten vessanpöntön kuuraaminen, kannattaa laittaa korkea pistemäärä lisäporkkanaksi.

Ensimmäisen testiviikon perusteella ehdin jo ajatella, että kotityökysymys on nyt pysyvästi ratkaistu ja me vanhemmat voimme tästedes istua sohvalla popsimassa popcornia, kun lapset hoitavat duunit.

Noh.

Seuraavalla viikolla oli koulussa ja muualla kiirettä. Pyykin ripustamisesta ja pöydänpyyhkimisvuoroista ei enää kilvoiteltu aivan yhtä innokkaasti. Kolmannella viikolla toinen lapsi, joka muutenkin motivoituu enemmän toisten auttamisesta kuin palkkioista, alkoi kokonaan unohdella kirjata tehtäviään sovellukseen. Neljännellä viikolla myös toinen lapsi alkoi lipsua.

Itse tein muutamia puolinaisia yrityksiä muistuttaa lapsia kirjaamisesta. Mutta mikä ero lopulta on siinä, että muistutan lasta itse tehtävästä kuin että muistuttelen käyttämään sovellusta tehtävän tekemiseen. Sitä paitsi hampaat ja tukka pitäisi pestä ilman palkintojakin.

Hiljalleen valuimme takaisin vanhaan käytäntöön, jossa vanhemmat yksinkertaisesti pyytävät lapsia hoitamaan tietyt hommat, jotka nämä sitten myös tekevät. Kotitöiden tekemisestä on harvoin riitaa. On itsestään selvää, että jokainen tässä osoitteessa asuva laittaa vaatteensa eteisessä paikoilleen, siivoaa astiansa pöydästä tai kaapittaa puhtaat pyykkinsä.

On pakko tunnustaa, että näin meille on käynyt kaikkien muidenkin systeemien kanssa, joita olemme kokeilleet. Erilaiset työvuorolistat ovat muutaman viikon alkuinnostuksen jälkeen jääneet seinälle yksin kiikkumaan.

Ehkä me aikuiset odotamme lapsilta liikaa, jos kuvittelemme, että vuorovaikutuksen voi korvata tehtävälistoilla, joista lapset palkintojen toivossa tai etuuksien menettämisen pelossa omatoimisesti ruksivat tehtäviä?

Jos tahdomme eroon kodin ilmapiiriä pilaamasta komentamisesta ja nalkuttamisesta, on parempi korjata vuorovaikutuksen laatua kuin yrittää ulkoistaa sen listoihin. (Listat toki voivat olla tärkeitä sen konkretisoimisessa, mitä kaikkea tehtäviä kotitalouden pyörittämiseen sisältyy.)

Jälkeenpäin ajattelin myös, että on parempikin, ettei kotitöillä tienata pisteitä.

Onnellisuusfilosofi Frank Martela kirjoittaa kirjassaan Valonöörit. Sisäisen motivaation käsikirja kaksitoistavuotiasta, joka intoutuu ruohonleikkuusta. Koko kesäkuun hän hoitaa ruohonleikkuun sisäisestä palosta leikkaamista kohtaan. Heinäkuussa vanhemmat ajattelevat, että lapsi ansaitsisi työstään palkkion, ja alkavat maksaa hänelle hiukan jokaisesta leikkuusta.

Martela kysyy, mitä tapahtuu, jos vanhemmat elokuussa päättävät lopettaa maksamisen. Nuori todennäköisesti kieltäytyy leikkaamasta nurmikkoa. Ulkoinen motivaattori – raha – on syrjäyttänyt sisäisen innostuksen ruohonleikkuuseen.

Sisäisen innostuksen hiipuessa katoaa myös lapsen omatoimisuus.

En vastusta pelillistämistä, listoja tai palkkioita sinänsä. Ne toimivat, jos ne innostavat myös lasta. Paikka kaikelle -ryhmässä kysymyksen esittäneelle äidille vastaisinkin, että kysy lapsiltasi. Pyydä nämä kanssasi ideoimaan, miten tarvittavat kotityöt hoidetaan niin, että ne tulevat tehtyä myös silloin, kun vanhemmat eivät ole selän takana kyttäämässä. Lapset yleensä tietävät itse parhaiten.

Vinkkejä siihen, miten lapset saadaan mukaan kodin järjestyksen ylläpitämiseen ilman, että kodin ilmapiiri kärsii komentelusta tai aikuinen uupuu omaan jankutukseensa, saat Paikka kaikelle lastenhuoneessa -verkkokurssilla, joka starttaa aivan tuota pikaa. Kurssille pääsee nyt kesätarjouksena –50 % hintaan. Ilmoittautuminen on auki vain 29.5. asti. Lue lisää täältä!

Mitä Marie Kondo oppi järjestämisestä tultuaan äidiksi – ja 3 keinoa, joilla saat lapsiperheen kodin järjestykseen

6 vastausta

Ammattijärjestäjä Marie Kondo, joka tunnetaan KonMari-raivaamismetodin kehittäjänä, kirjoitti vastikään uutiskirjeessään elämänmuutoksestaan kahden pienen lapsen äitinä.

KonMari on metodi, jolla pyritään erottamaan olennainen epäolennaisesta kysymällä kaikilta kodin esineiltä, tuottavatko ne iloa. Metodi on auttanut tuhansia ihmisiä ympäri maailmaa saamaan kotinsa järjestykseen ja lisäämään iloa elämäänsä.

Menetelmä on kuitenkin myös varsin vaativa. Projektin pitäisi edetä yhtenä rysäyksenä, jonka aikana marittaja laittaa syrjään muun elämänsä ja pyrkii täydelliseen lopputulokseen. Metodissa on myös on pikkutarkkoja säilyttämissääntöjä, joihin liittyy esineiden asettelua väri- ja kokojärjestykseen.

Monissa elämäntilanteissa – esimerkiksi keskellä lapsiperheen ruuhkavuosia – tällaiset ohjeet voivat olla kerta kaikkiaan liikaa.

Paikka kaikelle lastenhuoneessa

Jos sinulla on lapsia, saat nauttia kotisi täydellisestä järjestyksestä parhaassa tapauksessa jopa viisi sekuntia viikkosiivouksen valmistumisen jälkeen. Marituksesi tyssää toistuvasti siihen, että heti kun leväytät vaatekaappisi sisällön sängylle, joku pyytää voileipää tai puhallusta kolhittuun polveen. Luultavasti oletkin pienten sukkien pareja etsiessäsi jupissut: ”Odottakaas, kun Marie saa lapsia, kyllä hänen mielensä vielä muuttuu.”

Olet oikeassa. Marie Kondo on muuttanut mielensä.

Hän kertoo kirjoituksessaan yllättyneensä siitä, kuinka vähän hänellä enää on omaa aikaa. Rauhalliset jooga- ja meditaatiohetket ovat jääneet. Muutoksia on tullut myös järjestämisrutiineihin: koska lapset kuljettavat tavaroitaan ympäri taloa, Kondo ei enää pysty pitämään kiinni aiemmasta säännöstään laittaa tavarat paikoilleen heti käytön jälkeen. Hän siivoa tavarat, kun lapset ovat nukahtaneet.

Mielenkiintoisinta on, että Kondo kertoo joutuneensa päästämään irti täydellisyyden tavoittelusta kodin järjestämisessä, eikä se ollut helppoa. Hänelle kuitenkin tuo lapsiperheen arkikaaoksen keskellä mielenrauhaa tieto, että tarvittaessa hän saa huoneen siistiksi puolessa tunnissa.

Tuntuuko sinusta, että Kondo on valaistunut? Niin minustakin.

Lapsiperheiden tavarahaasteet ovat nimittäin aivan omaa luokkaansa. Erään amerikkalaistutkimuksen mukaan jokainen lapsi lisää kodin tavaramäärää kolmanneksella. Se tarkoittaa, että myös tavaranhallintaan käytettävä aika kasvaa samassa suhteessa. Siihen päälle muut lisääntyvät koti- ja lastenhoitohommat, niin soppa on keitetty.

Lisähaastetta tuo se, että lapsiperheessä tavarat eivät pysy paikoillaan kuin liimamalla. Leluja seilaa joka huoneessa, sohvatyynyistä rakennetaan majoja ja eteisestä pääsee sisään vain hyppimällä kenkämeren yli. Ja vaikka leluja tursuaa joka nurkasta, lapset saattavat pontevasti vastustaa niiden vähentämistä.

Miten lapsiperheen koti sitten saadaan järjestykseen – ja pysymään järjestyksessä? Minulla on siihen kolmen osan resepti, ja voitte mielellään välittää terveiseni myös Kondolle :)

Tavaraa on sopivasti. Kuten Kondokin sanoo, toisten tavaroita ei saa poistaa. Yön pimeydessä tapahtuvien salaraivausten sijaan aikuisten pitää saada lapset yhteistoimintaan tavaran vähentämisessä.
Lasten joka nippelille ja nappelille on oma paikkansa, johon tavarat saa tarvittaessa, kuten ennen lasten nukkumaanmenoa tai anopin kyläilyä. Paikkojen pitää olla niin helpot, että lapset saavat tavarat niihin kirjaimellisesti heittämällä. Pikkutarkkuus ja täydellisyydentavoittelu ovat tässä kohtaa vain järjestyksen esteitä.
Kaikkien perheenjäsenten täytyy osallistua tavaroiden paikoilleen palauttamiseen, muutoin paraskaan järjestys ei säily. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että aikuisten pitäisi ryhtyä naama punaisena käskyjä jakeleviksi siivousnatseiksi. Pakkokeinoilla saa aikaan vain vastarintaa. Ottamalla haltuun oikeat viestintäkeinot aikuinen saa lapset siivoamaan jälkensä komentamatta.

Sovellan näitä oppeja kodissani ja meillä lapset itse saavat huoneensa järjestyksen palautumaan alle seitsemässä minuutissa. (Katso kuvatodisteet!)

Jos haluat toimivan järjestyksen kolme osaa kohdilleen myös omassa kodissasi, voin auttaa sinua! Nopeille on nyt tarjolla superedullinen äkkilähtö Paikka kaikelle lastenhuoneessa -kurssille, jossa lastenhuoneet laitetaan järjestykseen tehokkaasti, lempeästi ja lapsiystävällisesti. Kurkkaa tarkemmin täältä!

Pettämätön resepti, jolla lastenhuoneen saa siistiksi 6 minuutissa 53 sekunnissa

Vastaa

Onko teillä lastenhuone, joka suurimman osan ajasta näyttää tältä?

Niin meilläkin! Eikä tässä huoneessa ole edes ovea, jonka sulkemisella voisi säästää äitiparan silmiä. En kuitenkaan ole lähelläkään hermoromahdusta ja seuraavassa kerron miksi.

Päätimme yhteistyössä huoneen kahdeksanvuotiaan asukkaan kanssa ottaa aikaa, kuinka kauan lapsella itsellään kestää laittaa tavarat paikoilleen. Tulos on tässä:

Siihen meni hitusen vajaa seitsemän minuuttia. Ja sotkua oli sentään kerätty useampi päivä.

Paljastan teille nyt lastenhuoneen nopean siivouksen salaisuuden. Olen tunnistanut järjestyksessä kolme osatekijää, joita kutsun toimivan järjestyksen reseptiksi:

Sopiva määrä tavaraa
Paikka kaikelle
Kaikki paikoilleen

Monissa lastenhuoneissa räpiköidään nenää myöten lelutulvassa. Mutta mitään pysyvää järjestystä ei saa pidettyä, jos tavaroita on niin paljon, ettei niitä saa tungettua mihinkään. Saati että kaikille saisi järjestettyä omat paikat.

Eikä mitkä tahansa paikat, vaan niin rennon helpot, että lapsi saa tavarat niihin heittämällä. Aikuinenkaan ei viitsi laittaa tavaraa paikoilleen, jos sitä varten pitää siirtää toista esinettä tai tarvitsee kolmannen käden. Lapsesta puhumattakaan.

Mutta sopivasta tavaramäärästä tai hyvistä säilytyspaikoista ei ole paljon iloa, jos tavaroita ei laiteta paikoilleen. Siivoamisesta lapsilleen rähisevä vanhempi ei ole sievä näky. Mutta lyhytpinnaisinkin aikuinen voi koulia itsensä käyttämään viestintämenetelmiä, joilla lapsen saa siivoamaan jopa oma-aloitteisesti.

Voin auttaa sinuakin pääsemään tilanteeseen, jossa lastehuoneen saa siistittyä seitsemässä minuutissa ja lapsi vieläpä hoitaa homman itse.

Jos toimit heti, ehdit mukaan Paikka kaikelle lastenhuoneessa -verkkokurssille, jossa toimivan järjestyksen resepti puretaan alkutekijöihinsä ja lastenhuoneet pannaan kuntoon. Kurssille pääsee nyt legot jalan alta räjäyttävään tarjoushintaan. Lue lisää täältä.

Kun mikään ei tuota iloa – näin raivaat kotisi siitä huolimatta

Vastaa

Roinaa tursusi kotona joka nurkasta. Bussikortti, veroilmoitus ja kirjastolainat hukkuivat sedimentteihin. Sitten luit lehdestä jutun naisesta, joka oli saanut kotinsa järjestykseen, ainaisen kiireensä kuriin ja vieläpä laihtunutkin japanilaisen järjestämismenetelmän ansiosta. Päätit perehtyä tuohon pinkkiin raamattuun, KonMariin, kodin järjestämisen maailmanluokan bestselleriin.

Ammattijärjestäjän vaatehuone siivouksen jäljiltä.

Opit kirjasta, että tavarat pitää ottaa käteen yksi kerrallaan ja kysyä jokaiselta vuorollaan ”tuottaako tämä iloa?” Myönteinen vastaus tuntuisi kropassa asti voimakkaana ilon tunteena. Säilyttää pitäisi ainoastaan ne, jotka todella säkenöivät iloa.

Aloitit marittamisen vaatteista, kuten kuuluukin, mutta huomasit pian, että sen enempää parhaimmat juhlakoltut kuin pehmeimmät oloasut eivät tuottaneet erityisiä värähdyksiä. Et kerta kaikkiaan kyennyt sanomaan, mitkä vaatteistasi tuottivat iloa.

Et silti saanut laitettua poistokassiin edes mummovainaan kutomia reikäisiä sukkia, sillä mieleesi nousi monia kovaäänisiä vastalauseita.

”Tarvitsen näitä takapuolesta hiutuneita verkkareita työhousuina, jos kesällä saan vihdoin aloitettua parvekkeen lattiapaneelien vahauksen! Ei niitä voi poistaa.”

”Äiti meinasi aikoinaan heittää menemään tämän nuoruuden tanssimekkonsa, koska se kuulemma tuo huonoa onnea – kihlaus purkautui kun mekko oli päällä. Otin mekon talteen, koska siinä on kaunis väri. Itse en ikinä ole siihen mahtunut. Siskontyttökin sanoi, ettei sitä tahdo, mutta ei niin nuori vielä ymmärrä vanhojen esineiden arvoa. Kyllä se varmaan hänelle kuitenkin täytyy säästää.”

”Muistan kun ostin tämän Dingon teepaidan keikalta vuonna 1985. Se oli jo silloin mielestäni ruma, mutta kun näitä ei saa enää mistään – ehkä tällä on jo keräilyarvoakin?”

”Onhan nämä korkokengät kaikki jääneet puoli kokoa pieniksi, mutta ne ovat merkkikenkiä! Ei näin kalliita voi pois lahjoittaa, eikä niistä oikein saa mitään, jos ryhtyy myymään.”

”En voi laittaa näitä liian pieniä farkkuja pois, koska käytän niitä sitten, kun olen laihtunut. Sitä paitsi mikään ei piiskaa minua laihduttamaan, jos minulla ei ole mitään, mihin mahtumista tavoitella.”

Pitelit vaatetta toisensa jälkeen kädessä, siirtelit pinosta toiseen ja vatvoit tavaraa koskevaa dialogia mielessäsi. Äänet eivät hiljenneet, vaikka yritit vakuutella itsellesi, että ainoa kriteeri säilyttämiselle pitäisi olla esineen tuottamat ilonväristykset.

Ammattijärjestäjänä diagnosoin sinulla pitkälle edenneen päätöksentekojumin. Sen ovat aiheuttaneet päähäsi pinttyneet tavarauskomukset.

Nyt on niin, että jos haluat turhista tavaroista eroon ja kaapit ojennukseen, sinun pitää tunnistaa nämä uskomukset ja niiden lähteet. Kokeile pohtia asiaa vaikka näin:

Uskot, että remonttisi ei valmistu ilman remottiverkkareita. Mutta syy siihen, että olet lykkinyt paneelien maalaamista ei ole housuissa vaan jossain ihan muualla. Jos huomaat, ettet luota asioiden järjestymiseen, kysy: mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua, jos luovun siitä? Jos rehellinen vastauksesi on, että joutuisit vahaamaan paneelit yksissä toisissa viisistä rötöpöksyistäsi, pahin ei vaikuta kovin pahalta. Olisiko kovin pahaa edes se, jos joutuisit hakemaan euron housut kirpparilta remonttisuojaksi? Luota siihen, että asiat järjestyvät.

Uskot, että nuori ei osaa tehdä perusteltuja päätöksiä, ja siksi sinun on hillottava vanhat tavarat, joita kukaan ei kaipaa. Tämä on nyt sitä velvollisuudesta säilyttämistä, josta Kondokin kirjoittaa. Taustalla saattaa olla pelko peruuttamattoman virheen tekemisestä, vaikka kaikki sukulaiset ovat irtisanoutuneet perintömekosta. Miksi et luota heidän arvioonsa? Mekkokin olisi onnellisempi, jos pääsisi vintage-myymälän kautta uudelle omistajalle. Tavaran tarkoitus on olla käytössä.

Uskot, että vanhalla, rumalla bändipaidalla on ehkä keräilyarvoa ja siksi se pitäisi säilyttää. Katso paitaa ja kysy: ostaisinko tämän nyt? Jos et ostaisi, anna sen mennä. Vaikka se ehkä on arvokas, se ei tarkoita, että sinun tarvitsisi pitää se kaapissasi. Etsi sille keräilijän luota rakastava koti!

Uskot, että menetät rahaa, jos annat pois itsellesi liian pieniä merkkikenkiä. Mutta hei, raha meni jo! Eli mitä menettäisit, jos annat kengät pois? Itse asiassa et mitään, pikemminkin voitat. Saat lisää tilaa ja paremman mielen.

Uskot, ettet ikinä laihdu, jos sinulla ei ole niin sanottuja tavoitevaatteita kaapissasi. Mutta itse asiassa ne vain muistuttavat siitä, että et kelpaa itsellesi. Arvosta itseäsi! Satsaa mieluummin vaatteisiin, joissa on mukava olla ja joissa näytät hyvältä juuri sellaisena kuin olet nyt.

Kysy jokaiselta kädessäsi käyvältä esineeltä myös, edistääkö se tavoitettasi järjestetystä kodista vai onko sen esteenä. Jos se on esteenä, päästä se menemään.

Täältä voit lukea edellisen kirjoituksen, jossa kerroin, miten paikalleen jämähtäneen marituksen saa etenemään paremmalla raivaustekniikalla.

Tavaraan liittyviä uskomuksia tuuletetaan lisää Paikka kaikelle -kirjassa. Se on nyt Atenan verkkokaupassa tarjouksella hintaan 20 € sisältäen postikulut (norm. 3,90 €). Kun tilaat Paikka kaikelle -kirjan, saat lisäetuna myös Rinna Saramäen mainion kirjan Hyvän mielen vaatekaappi vain 1 eurolla. Tällä kombinaatiolla vaatekaappisi pelastuu takuuvarmasti!

Anna ostoskorisivulla kampanjakoodi PAIKKAKAIKELLE. Tarjous on voimassa 14.5. asti.

Jäikö maritus jumittamaan? Näin pääset eteenpäin

4 vastausta

Luit tuon pinkin raamatun, KonMarin, kodin järjestämisen maailmanluokan bestsellerin. Innostuit ja päätit aloittaa vaatekaapista, kuten ammattijärjestäjä Marie Kondo kirjassaan neuvoo. Nostit kaikki vaatteet kaapista sängylle, otit yhden vaatteen kerrallaan käteesi ja kysyit, tuottaako se iloa. Näin valitsit vaatteista ne ihanuudet, jotka todella sykähdyttivät sinua, ja järjestit ne ohjeiden mukaan kauniisti takaisin kaappiin.

Tässä vaiheessa nälkä kurni suolissa, olithan raivannut kaappiasi kuusi tuntia yhtä soittoa. Muistit kuitenkin, että koira täytyy ensin ulkoiluttaa. Ai niin, pyykitkin olivat olleet koneessa aamusta asti – viime hetki mennä ripustamaan ne! Sitten lapsesi pyysi sinua auttamaan läksyissä. Kun vihdoin pääsit keittiöön asti, totesit, että jääkaappi on tyhjä. Kauppaan!

Illemmalla makuuhuoneessa odotti yllätys: vaatteet, jotka oli päättänyt päästää menemään, olivat vallanneet sänkysi. Lopen uupuneena hait kasan pusseja ja työnsit vaatemytyt niihin. Nyt pää tyynyyn!

Kuukausi myöhemmin viisi ikea- ja kaksi muovikassillista iloa tuottamattomia vaatteita katsoo sinua yhä makuuhuoneen nurkasta. Kasseissa alkaa olla yhä pölyisempää, ja kiireesti pois sängyltä runtatut vaatteet pitäisi silittää, jos ne mielisi myydä.

Töissä on ollut hirveä härdelli, etkä ole ehtinyt jatkaa KonMari-projektiasi kirjoihin. Itse asiassa ajatuskin tuntuu vastenmieliseltä, koska edelliseltä kerralta on jäänyt mieleen lähinnä nälkä ja väsymys. Sitä paitsi nurkassa nököttävät vaatekassit todella painavat mieltä. Milloin nekin ehtisi käydä läpi? Ja pitäisikö tuo punainen paita sittenkin säilyttää? Koska vaatteet ovat silmissäsi jatkuvasti, olet alkanut kyseenalaistaa päätöksiäsi.

Kuva Pixabay.

Tarinasi on tavallinen, jos se yhtään lohduttaa. Ammattijärjestäjänä diagnosoinkin sinulla keskivaikean raivausuupumuksen. Sen on aiheuttanut liian iso urakka sekä väärä lajittelutekniikka. Vältät jatkossa nämä ongelmat toimimalla seuraavasti:

– Kun ryhdyt suururakkaan, huolehdi tauotuksesta. Laita ajastin soimaan ja juo ainakin puolentoista tunnin välein. Varaa jääkaappiin valmiiksi helppoa ruokaa tai laita pitsatilaus sisään jo aamulla. Katso, että joku muu pissattaa koiran ja vastaa lastesi tarpeisiin.

– Jos elämäsi on yhtä hässäkkää, älä edes yritä ryhtyä koko päivän urakkaan. Paloittele. Aloita vaikka teepaidoista ja siirry sitten seuraavana päivänä sukkiin. Ehdit hyvin käydä yhden tavararyhmän läpi vartissa tai ainakin tunnissa. Varo uupumista, se tuhoaa motivaatiosi.

– Kun sitten otat tavaroita käteesi kysyäksesi tuottavatko ne iloa, käsittele ne yhden päätöksen periaatteella. Jos aiot pitää tavaran, laita se odottamaan takaisin kaappiin pääsyä. Jos et halua pitää sitä, päätä heti sen kohtalo. Lajittele poistot suoraan myytäviin, lahjoitettaviin, lumppuihin ja roskiin.

– Pakkaa poistot pusseihin ja sulje ne. Muutoin on vaarana, että tunneside tavaroihin aktivoituu uudestaan ja otat takaisin. Vie pussit pois kotoasi niin pian kuin voit.

Näillä ohjeilla aloitat uuden tavarakategorian aina hyvillä mielin ja jaksat hoitaa urakan loppuun koko kodissa.

Pysy kuulolla! Seuraavassa kirjoituksessa käsittelen sitä, miten voit pelastaa marituksen, jos mikään ei tuota iloa tai päinvastoin kaikki tuottaa iloa. Lisää siitä, miksi KonMari kiinnostaa meitä niin paljon juuri tässä ajassa, Paikka kaikelle -kirjassa.

Onko sinullakin piikkimatto, jota et käytä?

6 vastausta

Psykologi, ammattijärjestäjä Susanna Anderssonin vieraskirjoitus

Me nykypäivän hamsterit olemme jo vuosikymmenien ajan keränneet tavaraa hyvässä uskossa ja vilpittömin mielin. Olemme edenneet merkkilaukulla menestykseen ja piikkimatolla terveyden perikuvaksi. Tavara on ollut meille tie iloon ja onneen.

Mutta nyt tavarasta pitäisikin päästä eroon. Se on alkanut ärsyttää, lakannut tuottamasta iloa. Alkaa olla kuulemma ihan haitaksi asti. Mitä tapahtuu, jos nyt menenkin luopumaan näistä hartaudella haalimistani tavaroista, oman identiteettini rakennuspalikoista, minäkuvani muodostajista? Miten MINUN käy? Kuka minä sitten olen?

Tunnustettava on, että piikkimattoni on kahden kokeilukerran jälkeen jäänyt pysyvästi parantamaan vaatekaapin takaseinää. Pikainen tarkastelu osoittaa, että sekä seinä että matto näyttävät olevan priimakunnossa. Arvioin, että piikkimaton hyvää tekevä vaikutus ulottuu näin ollen minuunkin, kunhan minun ei tarvitse enää koskaan maata tuolla kirotulla tuotteella.

Merkkilaukkuni toimii talismaanin tapaan ja varmistaa, että menestykseni elämässä on taattu. Sivuseikka, jos laukku painaa tyhjänäkin tonnin, joten käytän koko kapinetta vain harvoin. Kauneuden takia kuuluu kärsiä ja designmerkin takia lievästi kitua. Vastalahjaksi merkin mainoskuvat kultaavat harmaan arkeni. Varmasti elän oikeasti todellista luksuselämää. Onhan minulla merkkilaukku kaapissa.

Käytämme tavaroihin liittyviä mielikuvia oman minämme ja arvomaailmamme rakentamiseen. Jos minulla on piikkimatto, mielikuvissani olen terveydestäni ja hyvinvoinnistani huolehtiva ihminen. Tämän lisäksi minulla saattaa olla muitakin tätä mielikuvaa vahvistavia tuotteita, aina viimeisimmän villityksen mukaan. Usein niiden käyttökerrat jäävät yhteen tai kahteen.

Mielikuvani itsestäni istuu kuitenkin sitkeässä, koska etsin ympäristöstä mielikuvaani tukevaa tietoa ja pyrin torjumaan vastakkaista informaatiota. Huomaan haukkana lehdessä uuden terveystuotteen mainoksen samalla kun syön einespizzaa. Einespizza on vain kiireen aiheuttama välttämätön hätävara, jonka vaikutukset viimeisin terveystuote varmasti nollaa.

Mutta se tavaranraivaus. Jos menen luopumaan painavasta laukustani ja käyttämättä jääneistä terveystuotteistani, minultahan lähtee identiteetti alta. En ole enää terveyttä vaaliva menestyjä. Tai olenko sittenkin? Tavaroitani läpikäydessäni joudun oikeasti pohtimaan, kuka minä olen. Kuka minä tällä hetkellä olen ja millaiseksi olen kasvamassa? Palvelevatko tavarani tätä henkilöä?

Tavaroista näen menneisyyteni valinnat, oman minuuteni rakentamisen eri vaiheet. Kun katson itseäni tavaroitteni kautta, pidänkö näkemästäni? Kuinka suuri osa tavaroistani kuuluu nykyiselle tai entiselle ihanneminälleni? Sille, joka haluaisin tai halusin joskus olla. Miten iso osa kaappini sisällöstä kuuluu sosiaaliselle minälleni? Sille, millaisena ajattelen muiden minut näkevän ja joka näin nauttii sosiaalista hyväksyntää. Entä kuinka suuri osa kuuluu todelliselle minälleni? Sille, joka oikeasti olen.

Uskallanko raivata tavarani ja selvittää, missä minuuteni kanssa tällä hetkellä kuljen? Uskallanko kohdata itseni ja luottaa, että tulevaisuus kantaa?

Teen kokeilun. Päätän, että menestykseni ei olekaan laukusta kiinni ja että jokapäiväiset valinnat vaikuttavat terveyteeni enemmän kuin trendihitit. Kun raivaan tavaroitani, raivaan samalla mennyttä minääni ja teen tilaa sille ihmiselle, joka minusta on kehittymässä. En pidä kiinni vanhoista identiteeteistäni vaan annan mahdollisuuden kehitykseen ja muutokseen.

Miten minun käy? Ollaan jännän äärellä.

* Kirjoittaja Susanna Andersson on psykologi, ammattijärjestäjä ja hyvinvointivalmentaja, jolle tavaranraivaus on löytöretki omaan itseen. www.nojatuolipsykologi.fi *

Kuka teillä pesee pyykit?

8 vastausta

Lauantain lehti kertoi pariskunnasta, joka jakaa kotityöt tasan excelillä. Samassa lehdessä oli juttu myös toimitusjohtajasta, joka silittää miehensä paidat ja tarjoilee tälle aamiaisen – ja odottaa miehensä vaihtavan autonrenkaat. Nämä ovat kuvauksia siitä, miten heteropariskunnat tämän päivän Suomessa jakavat kotityöt.

Pesukone nielaisi naisen. Kuva Pixabay.

Kommenttien perusteella kotitöiden minuutin tarkkaa laskemista pidettiin häiritsevän pedanttina hommana. Eikö se puolisoista voisi tehdä, joka ensin ehtii tai jolle paremmin sopii? Toisaalta myös toimitusjohtajan meininki sai kulmakarvat kohoamaan, varsinkin kun hän sanoi haastattelussa myös, että tahtoo katsoa miestään ylöspäin ja saada tietää kaapin paikan.

Paikka kaikelle -kirjaa varten perehdyin ajankäyttötilastoihin, jotka kertovat kotitaloustöiden jakautumisesta naisten ja miesten välillä. Naisilla menee erilaisiin kotitöihin (sisältäen huoltotyöt ja lastenhoidon) lähes kolme ja puoli tuntia päivässä, miehillä hiukan päälle kaksi tuntia. Lapsiperheissä miehet tekevät 30 prosenttia kotitöistä, vaikka molemmat puolisot olisivat töissä.

Työn laatu jakautuu vahvasti sukupuolen mukaan. Tilastojen mukaan naisten alueeseen kuuluvat siivous, ruuanlaitto ja lasten hoitaminen. Miehet vastaavat korjaustöistä ja ajoneuvoista. Naisten kontolla on siis töitä, joita tehdään päivittäin, miesten kontolla harvemmin tehtäviä toimia. Naiset käyttävät keskimäärin yli 12 kertaa enemmän aikaa pyykinpesuun ja silittämiseen kuin miehet. Ilmeisesti naiset ehtivät useammin ja heille sopii paremmin. Tilastollisesti ottaen miehensä paidat silittävä nainen on paljon tavallisempi ilmiö kuin tasajaon excel-taulokolla varmistanut pariskunta.

Kotityöt aiheuttavat perheissä paljon eripuraa. Ne ovat tutkitustikin yleisin riidanaihe parisuhteissa. Ammattijärjestäjänä törmään jatkuvasti siihen, että pariskunnilla on erimielisyyttä kodin tavaroiden määrästä ja järjestyksestä. Usein kuulen niistä vain pariskunnan toiselta puoliskolta – naiselta, joka on ottanut minuun yhteyttä tai joka kertoo ongelmista järjestämiskurssilla tai kodinraivaajien nettiryhmässä.

Silti kotitöiden laskemista pidetään äärimmäisenä, kylmän kalkyloivana tapana ratkaista arkipäivän toistuvin parisuhdepulma. Itse kannatan sitä lämpimästi, sillä laskemisen avulla on mahdollista tehdä näkyväksi puolin ja toisin sellaisia tehtäviä, jotka toiselta, ehkä jopa itseltä, jäävät helposti huomaamatta.

Kannatan myös auton- ja vessanpesuvuorojen, Wilma-viesteihin vastaamisen, langattoman laajakaistan asentamisen tai lasten kevätvaatteiden hankkimisen jakamista vuoroperiaatteella, ei sukupuolen mukaan tai sen mukaan, kumpi paremmin ennestään kyseisen homman osaa tai on sitä enemmän tehnyt. Varsinkin lapsiperheessä ollaan pulassa, jos toinen vanhemmista pitelee käsissään kaikkia arjen sujumisen kannalta tärkeitä lankoja ja hänelle sattuu jotain.

Jos koet, että työnjako parisuhteessasi mättää, ehdota puolisollesi töiden laskemista vaikkapa kuukauden ajan. Exceliä ei tarvitse alkaa väsätä, jos sellainen ei luonnostaan synny. Riittää, että molemmat pitävät kirjaa siitä mitä tulee tehtyä. Tai sitten voi tehdä listauksen kotitöistä ja ruksi perään aina siltä perheenjäseneltä, joka asian on hoitanut. Tulokset voivat yllättää.

Miten teillä työjako sujuu?

Ps. Blogin seuraajat voivat tilata Paikka kaikelle -kirjan tarjoushintaan 22 € (sis. postikulut) kampanjakoodilla PAIKKAKAIKELLE. (Norm. 29 euroa + postit 3,90 €.) Tilaa tästä.