Maikkarin syksyllä esittämän mainion Kaaoksen kesyttäjät -ohjelman jälkimainingeissa kuulen nykyään yhden sun toisen huokaavan, että tulisipa meillekin tuollainen tiimi raivaamaan roinat. Mutta mitä jos voisit tehdä saman itse kotona?
Kaaoksen kesyttäjät -sarja perustuu brittiläis-kanadalaiseen konseptiin. Siinä juontajasta, ammattijärjestäjästä ja puusepästä (brittiversiossa myös siivoojasta) muodostuva tiimi tyhjentää tavaraähkystä kärsivän perheen kodin tavarat isoon halliin.
Tavarat lajitellaan hallin lattialle kategorioiden mukaan. Ällistys on suuri kun osallistujat näkevät maallisen omaisuutensa koko määrän kerralla. Heillä on kaksi päivää aikaa karsia puolet tavaroistaan. Sitten ohjelmatiimi järjestää jäljelle jääneet tavarat takaisin paikoilleen.
Osallistujat saavat jatkaa elämäänsä puhtaalta pöydältä. Vuosien tavarajumpan jälkeen kaikki tuntuu ihanan helpolta.
Miten saman saisi aikaan omassa kodissa, kun vapaa-aika tuntuu menevän perusarjen pyöritykseen ja tavanomaisetkin poistopussukat jäävät kuukausiksi eteiseen pyörimään?
Jos haluat päästä helpoimman kautta, niin tilaa kotiisi ammattijärjestäjä. Me kyllä osaamme laittaa nurkkasi kuntoon ja palveluista saa kotitalousvähennystäkin.
Jos kumminkin olet enemmän tee-se-itse-tyyppiä, jatka lukemista. Kerron tässä artikkelissa, miten omatoiminen kaaoksen kesyttäjät -raivaus onnistuu.
Kaaoksen kesyttäjien salaisuus
Suomalaisten kotien tavaramäärä lasketaan kymmenissä tuhansissa. Valistuneimpien arvioiden mukaan tavaroita olisi 30000–50000 per koti.
Suuri osa tavaroista on tungettu varastojen perukoille, kaappien alahyllyille tai takariveihin, joista kukaan ei enää tiedä, mitä niissä on. Tavarat ovat hajautuneet sinne tänne tasoille, nurkkiin ja nyssäköihin. Kokonaisuus hahmottuu huonosti.
Tavaroita ja niiden paljouden luomaa epäjärjestystä on ihan liikaa, jotta voisimme muistaa kaikki, mitä omistamme. Paljous rasittaa muistia ja tekee arjesta takkuista. Klassikkotutkimuksen mukaan ihmisen on vaikea muistaa samanaikaisesta enemmän kuin seitsemän asiaa.
Tavaroiden arkinen kätkeytyminen kasoihin ja kaappeihin vaikeuttaa järjestelmällistä raivaamista. Se on hankalaa käytännössä, koska ei ole tietoa, missä kaikkialla lymyää vaikka sukkia. Se on hankalaa henkisesti, koska päätökset on helpompi tehdä silloin, kun meillä on kokonaiskuva asioista.
Juuri siksi Kaaoksen kesyttäjien “hallimenetelmä” on niin tehokas.
”Hallimenetelmän” edeltäjät
Jo vuonna 2010 julkaistussa kirjassaan Kaaoksen kesyttäjä (huom. yksikössä) ammattijärjestäjä Anne Te Velde-Luoma totesi, että parasta olisi, jos voisi levittää kaikki tavaransa pressun päälle takapihalle ja viedä siitä takaisin sisälle vain ne, joita todella tarvitsee.
Pienemmässä mittakaavassa vastaava menetelmä löytyy myös Marie Kondon Konmari-kirjasta, jossa hän neuvoo tarkastelemaan kaikkia kodin samaan kategoriaan kuuluvia tavaroita yhdessä. Esimerkiksi sukat paikallistetaan eri puolilta asuntoa ja valitaan jatkoon ne, jotka tuottavat iloa.
Kaiken näkeminen kerralla on tehokas shokkihoito, joka terästää kykyämme tehdä päätöksiä. On huomattavan paljon helpompaa verrata kodin kaikkia kahviastiastoja toisiinsa, kun näkee ne kaikki edessään, kuin yrittää keittiössä muistella, oliko niitä mummin ja kummin perintökuppeja vielä vintilläkin.
Omatoimisen kaaoksen kesyttämisen haasteet
Valitettavasti tällaisen shokkihoidon järjestäminen omatoimisesti ei aina käy käden käänteessä. Halliin ja muuttotimiin tarvitaan rahaa. Jos taas roudaa kodin tavarat ulos pressun päälle, päättyy päivä siihen, että illansuussa on vielä 20000 esinettä käsittelemättä ja sateen uhka kasvaa tunti tunnilta.
Konmarittaminen on halli- ja pressumenetelmää hellävaraisempi ja helpompi toteuttaa. Sitä pystyy viemään eteenpäin myös normaalin arkielämän rinnalla, jos kotona vallitsee jo valmiiksi kohtalainen perusjärjestys. Pitkäaikainen kokemukseni on kuitenkin, että moni maritus kaatuu siihen, että marittaja ei pysty paikallistamaan kaikkia tietyn kategorian tavaroita kerralla.
Ajatellaan vaikka tilannetta, joka eräällä Kaaoksen kesyttäjät -sarjan osallistujaperheellä oli. Nelihenkisen perheen kodista löytyi yli 600 paritonta sukkaa ja yli 130 parillista sukkaa. Lisäksi villasukkia oli noin 250 kappaletta, niistäkin kolmannes parittomia. Sukkia oli kertynyt erityisesti perheen saamien vaatelahjoitusten mukana.
Arvaan, että tällainen määrä sukkia ei sijainnut vaatekaapin sukkalaatikossa, vaan niitä on ollut sänkyjen alla, lelukoreissa, pyykissä, pyykkitelineellä, puhtaanpyykinkorissa, purkamattomissa matkalaukuissa, sohvatyynyjen välissä, kierrätyskasseissa – ja siellä vaatekaapeissa. Pelkästään sukkien löytämiseen menee viikko tai pari eikä siltikään voi olla varma, onko löytänyt kaikki.
Tilanne ei silti ole toivoton. Liikkeelle voi nimittäin lähteä myös toisesta suunnasta, nimittäin hypäämällä suoraan lopputulokseen.
Pakkaa kaikki pois
Muistatko vielä vuonna 2013 julkaistun dokumenttielokuvan Tavarataivas, jonka idean pohjalta myöhemmin tehtiin myös televisioversio nimellä Riisutut? Tavarataivaassa dokumentin ohjaaja ja päähenkilö Petri Luukkainen hakee ratkaisua elämäntuskaansa pakkaamalla kaikki tavaransa varastoon. Siis ihan kaikki, ja siksi elokuva alkaa siitä, kun Luukkainen juoksee ilkosillaan varastolle hakemaan takin.
Kokeilun säännöt menevät niin, että joka päivä varastosta saa ottaa yhden tavaran. Varasto on vuokrattu vuodeksi.
Kokeilu on selkiyttävä. Kun ihminen on kelteisillään, tarpeet erottuvat haluista. Luukkainen kertoo hankkineensa aina uusia tavaroita, koska luuli sen parantavan elämäänsä. Nyt osoittautuu, että moni näistä tavaroista onkin täysin turha.
Sadan päivän jälkeen Luukkainen pitää pitkän tauon varastolla käymisessä. Hän kokee, että hänellä on jo kaikki, mitä hyvään elämään tarvitaan. Myöhemmästä haastattelusta luin, että hänelle jäi dokumentin jälkeen noin neljäsataa esinettä, kun niitä kokeilun alkaessa oli kymmenisentuhatta.
Nyt varmaan ajattelet, että Ilana ehdottelee ihan höpsöjä. Eihän kukaan perheellinen ihminen voi viedä kaikkia tavaroitaan varastoon. Ja kalliiksikin se tulisi.
Niinpä. Siksi onkin olemassa pakkausbileet.
The Original Packing Party
Packing Partyn keksivät amerikkalaiset Joshua Fields Millburn ja Ryan Nicodemus, joista sen jälkeen tuli The Minimalists -kaksikko. Heidän tunnetaan muun muassa samannimisestä Netflix-dokumentista.
Tarina kuuluu siten, että elämänkriisin keskellä minimalistiksi ryhtynyt Fields Millburn innosti kaverinsa Nicodemuksen mukaan aatteeseen. Tämä ei kuitenkaan halunnut viettää viikkokaupalla tavaroitaan karsien, joten kaverukset keksivät pitää pakkausbileet. Yhdeksässä tunnissa kaikki Nicodemuksen tavarat oli pakattu muuttolaatikoihin ikään kuin tämä olisi muuttamassa kodistaan.
Laatikot kasattiin yhteen huoneeseen. Seuraavan kolmen viikon aikana Nicodemus otti laatikoista esille tavaraa sitä myöten kuin niitä arjessaan tarvitsi. Hän kertoo, että laatikoihin jäi 80 prosenttia hänen omaisuudestaan. Ne hän myi tai lahjoitti pois. Helpotus oli valtava.
Kolmessa viikossa ehtii hyvin tutustua uuteen, helpompaan arkeensa. Siihen ehtii myös ihastua. Packing partyn taika on siinä, että et joudu tekemään poistopäätöksiä tavara tavaralta, vaan esineet itse kertovat, mitkä niistä ovat aidosti tarpeellisia. Päätösten tekeminen on raskasta ja vaikeaa – ajattele, miten ihanaa, kun saat jättää sen kokonaan väliin!
Tavaroita ei myöskään tarvitse järjestelemällä järjestellä eli Kaaoksen kesyttäjät -ohjelman loppuhuipennus, kodin järjestely, jää kokonaan pois. Se ei ole tarpeen. Koska kaappisi ovat nyt tyhjät ja arjessa välttämättömien tavaroiden määrä pieni, et tarvitse mitään sen ihmeellisempiä purkkeja, jakajia, lokeroita tai muita järjestämistarvikkeita, jotka on suunniteltu paljouden hallintaan. Ihan simppeli 80-luvun peruskaappi riittää hyvin.
Voisiko se toimia?
Pakkausbileitä vastaan esitettyjä kriittisiä huomioita on yleensä kolme: entäs vuodenajat, entäs harrastukset ja entäs se, että tavaroista täytyy kuitenkin hankkiutua eroon.
Vuodenajat: Ei tarvitse ajatella mustavalkoisesti. Tottakai Suomen oloissa odotellaan kausitavaroiden kanssa kauden vaihtumisen yli ja tehdään suurimmat päätökset vasta sitten. Ihan oikeasti, kukaan ei tarvitse 7–8 talvitakkia eri tarkoituksiin tai varatumppujen varatumppujen varatumppuja. Muutamat riittävät, kun valitsee mahdollisimmat monikäyttöiset. Sama pätee myös harvoin käytettäviin tavaroihin.
Harrastukset: Jos aktiivisesti harrastat jotain, tavarat tulee varmasti otettua laatikoista ennen pitkää. Muista kuitenkin, että esimerkiksi neulelankojen ostaminen ja säilyttäminen on eri harrastus kuin itse neulominen.
Eroon hankkiutuminen: Kyllä, myös tavaroiden pois kuskaus ja kierrätys ovat osa bileitä ihan yhtä paljon kuin tavaroiden pakkaaminen. Helposti kuvittelemme, että raivaus on tehty siinä vaiheessa kuin poistot on valittu. Kierrätys tuntuu ylimääräiseltä rangaistukselta ison ponnistuksen päälle.
Voit tehdä sen itsellesi helpommaksi: älä pakkaa samaan laatikkoon käyttökelpoista ja sellaista, joka ei enää muille kelpaa. Näin voit lahjoittaa käyttökelpoiset suoraan hyväntekeväisyyteen. Monilla niistä on noutopalvelu, jonka avulla pääset vielä helpommalla.
Vie myytävät tavarat palvelukirpputorille, joka huolehtii myymisestä puolestasi, tai pyydä kuolinpesän tyhjentäjää tai huutokauppaa ostamaan ne.
Jos nämä eivät ole mahdollisia, pidä penkojaiset, joihin ihmiset saavat tulla ottamaan mitä haluavat.
Paloittele bileet, niin ne mahtuvat arkeen
Arkielämän virrassa pakkausbileiden järjestäminen voi tuntua ylivoimaiselta ponnistukselta. Se vaatii energiaa, rohkeutta sekä muutaman vapaapäivän. Kukaan ei kuitenkaan ole kieltänyt tekemästä sitä paloissa, jolloin projektista tulee hallittavampi.
Paloitellut pakkausbileet etenevät näin:
1. Aloita kylpyhuoneesta.
2. Pakkaa kaikki tavarat muuttolaatikoihin ja merkitse hyvin, mitä on missäkin laatikossa.
3. Tuo tavaroita takaisin sitä mukaa, kun tarvitset jotain – hyvä tarkasteluaika on kohteen koosta ja laadusta riippuen kahdesta neljään viikkoon.
4. Lopuksi tee selvää tavaroista, jotka jäivät laatikoihin.
Jatka sitten siivouskomeroon, kenkäkaappiin, astiakaapille tai muuhun rajattuun kohteeseen. Toista kohdat 1–4.
Muista poistaa laatikoihin jäljelle jääneet tavarat ennen kuin siirryt seuraavaan kohteeseen! Tämän vaiheen tärkeyttä ei voi liiaksi korostaa. Jos jätät sen tekemättä, asut pian pahvilaatikoiden täyttämässä asunnossa.
Kun homma sujuu, siirry vaikeampiin ja isompiin kohteisiin. Puolessa vuodessa olet tällä menetelmällä karsinut vähintään puolet tavaroistasi – aivan kuten Kaaoksen kesyttäjissä.
Kivoja bileitä!
Ps. Kerro kommenteissa, millaisia “boksin ulkopuolelta” tulevia ideoita tavaroiden suurimittaiseen karsimiseen sinulla on. Mitä villimpi, sitä parempi.
33 kommenttia artikkeliin ”Kaaoksen kesyttäjät – näin onnistut siinä itse”
Tämä kuulostaa siltä, että saattaisin jopa minä onnistua! Kiitos tästä.
Tsemppiä matkaan!
Hei!
Pakkausbileet on mielenkiintoinen idea. Aion soveltaa vessan kaappeihin sekä siivouskomeroon. Minun kotini kaaos ei ole kovin iso, mutta murhetta tuottaa iso varasto kankaita ja muita tarvikkeita. Ne jäivät käsiin, kun vedin 10 vuotta Ilona-nimistä talkooporukkaa. Teimme erilaisia käsitöitä Naisten Pankin hyväksi. Olen sitä päässyt jo vähän perkaamaankin lahjoittamalla paljon materiaaleja yhden koulun käsityöprojekteihin. Nyt yllättäen on eteen tullut muutamakin hyväntekeväisyysprojekti, johon sopivia kankaita olen löytänyt varastoistani. Pitänee vaan olla kärsivällinen ja uskoa, että varasto (= sauna, sulake poistettu) vähitellen tyhjentyy.
Pikkuaskel kerrallaan, kyllä ne siitä sulaa.
Entäs kohderyhmä muistoesineet, valokuvat, vanhat päiväkirjat ja koristeet jne? Nehän ovat tietysti kaikki täydellisen tarpeettomia käytännölliseltä kannalta, mutta voivat kuitenkin tuoda iloa, kauneutta ja hyviä muistoja.
Itse olen ajatellut, että kellarissa ja kaappien perukoilla ei kannata säilöä kauniita muistoesineitä. Hommaa niille vitriini, johon laitat ne näkyville tai sitten otat ihan käyttöön. Jotkut litteät muistot voi vaikka laittaa kollaasiksi tauluna seinälle. Lasin alla nekin pysyvät siistinä. Kun kyllästyy katsomaan, voi ottaa kuvan taulusta ja heittää sen sitten pois.
Itselläni on äidin vanha pahvinen matkalaukku, jonne olen säilönyt muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta. Nyt voisin jo lisätä sinne jotain aikuisuudestakin. Nämä ovat muistoja, joita katsotaan ehkä 5-10 vuoden välein. Ei siis mitään esillä pidettävää – tuskin kukaan haluaa katsoa päivittäin jotain vanhaa nuhruista nallea 😉 tai entisen poikaystävän kirjeitä. Uskon että tulee vielä aika, jolloin nämäkin voi heittää pois.
Viime muutossa kävin läpi irtonaisia valokuvia piiiitkästä aikaa. Pystyin heittämään pois aika moisen kasan esim. maisemakuvia, joista en enää muistanut mitään. Pois lensivät kaikki negatiivitkin! Albumit haluan kyllä pitää hyllyssä, koska kuvia on kiva katsella joskus. Niihin kuitenkin on tullut laitettua ne tärkeimmät.
Hauskaa on myös keksiä uusiokäyttöä joillekin muistoille. Äitini käytti aikoinaan mökillä merimieslakin tyyppistä päähinettä. Tänä päivänä se palvelee minua pyykkipoikapussina.
Itse kävin viime kesänä läpi 12 lapsuuteni ja nuoruuteni valokuva-albumia. Kaksi albumia säilytin kokonaisena (rippi- ja ylioppilasalbumit). Loput kuvat poistin albumista, hävitin turhat kuvat (kuten 5-10 maisemakuvaa samasta kohteesta Lapissa luokkaretkellä vuonna 1986). Siirsin kuvat kurjekuoriin.Päälle teksti, mitä sisältää. En ole niitä kahteenkjmmfneen vuoteen edes katsonut. Tuskin katson jatkossakaan. Menee hyvin pieneen tilaan. Todennäköisesti karsin lisää myöhemmin.
Hyviä ideoita, kiitos !
Olet aivan oikeassa. Pakkausbileet ei sovi muisto- ja tunne-esineiden raivaukseen. Jos sitä kuitenkin soveltaa muiden tavararoiden raivauksessa, koko kodin tavaramäärä vähenee silti oleellisesti.
Lapsuuden ja nuoruuden aikaisten muistoesineiden säilyttäminen varastossakin voi olla fiksu päätös (kunhan niitä ei ole kovin paljon). Niistä kannattaa mainita lapsilleen ja muille läheisille ja kirjata tieto myös hoitotahdon yhteyteen. Muistisairaalle vanhojen aikojen muistelu ja niistä jutteleminen voi olla hyvin terapeuttista. Vaikka meistä kukaan ei toivo sairastuvansa muistisairauteen, monella se kuitenkin on edessä.
Hei, kiitos tästä! Tulee käyttöön tämä rajattujen alueiden pakkausbile- tai halliin levälleen ja poisto- ajatus ❤️ Mä en voi tehdä isoja projekteja, koska riski niiden kesken jäämiselle on ADHD vuoksi liian iso Osittain siksi vähän kaikki on jäänyt. Nyt on moni muukin asia elämässä korjaantunut, niin fokusta riittää myös siivoamiseen ja järjestelyyn. Yksi vetolaatikko kerrallaan siis homman kimppuun ❤️
Sopivan pienillä ja helposti pois siivottavilla kokonaisuuksilla etenee varmasti. Onnea matkaan!
Murheenkryyni ovat useamman sukupolven takaiset perintöesineet. Niiden valokuvaaminen ja lahjoittaminen (jota ratkaisuksi joskus ehdotetaan) tuntuu mahdottomalta. Tämä tavara on lähinnä äidin puolelta ja hänelläkin on niihin vahva tunneside. Näin, että hän kärsi, kun lahjoitin isovanhempieni isosta ruokakalustosta kookkaat päätytuolit. Jotain pientä perintötavaraa olen sydäntä riipaisten poistanut. Kirjahylly ja tauluja on pieniä tavaroita (kuten hopeinen puuterirasia ja silmälasikotelo) helpompi säilyttää. En ole pystynyt luopumaan isoisoäidin käsin maalaamista kahvikupeista. Entisajan juhlaserviisit otettiin esiin, ”kun ruustinna tuli vierailulle ”.
Ratkaisu: jo mainittu kuppien arkikäyttöön alentaminen ja luonnollinen poistuma rikkoutumisen myötä. Säästäminen omalle ja sisarusten lapsille (hyvin epävarmaa huolivatko).
Kaupan päälle äitini kuuma vinkki vanhojen vaatteiden kierrätykseen: hän välttelee luopumispäätöksiä tuomalla tavaraa minulle saatesanoilla ”tee näille jotain”.
Muisto- ja tunne-esineet kannattaakin ottaa käyttöön ja laittaa vähemmän tärkeät tavarat kiertoon niiden sijaan.
”Tee näille jotain” – jos minä sen sanoisin, niin se tarkoittaisi että ole kiltti ja vie sinä nämä vaikka kierrätykseen, kun minun on niin vaikeaa hyljätä näitä! (tunneside!).
Kyllä ne minulle ”hoideltavaksi” tuodut tavarat jollain konstilla menevät kiertoon ja äiti sen kyllä tietää. Suotakoon hänelle tämä kierrätystapa, kun se kuitenkin on melko hillittyä.
Kiitos pakkausbilee-ideasta! Tämä voisi toimia minullakin! – On paljon kivempi tehdä esim. kylppätitarvikkeista positiivisia päätöksiä (Aha! – tämä on tarpeen juuri nyt, otanpa tämän hyllyyn) kuin tehdä hylkääviä ja tuomitsevia päätöksiä (pois pois et enää kelpaa! – olet vain tiellä) – Ja ne, tarvikkeet jotka jäävät sinne kokoomalaatikkoon, ovat todennäköisesti vähän epämukavia tai liian kuluneita kapistuksia taikka jo päiväykseltään vanhentuneita avattuja hoitotuotteita, joita oikeasti en sinne kylppärin kaappiin enää kaipaakaan. Sitten kun kaapin tila on mukavan väljä, toivottavasti turhan tuoteparven poisvienti roskiin onnistuu kapinoimatta! – Jos onnistuu eka koitos, niin miksei onnistuisi seuraavakin! – Itseasiassa olen tuollaisella positiivisella talteenotolla saanut välillä ainakin kirjoja harvennettua. Rakkaammat ja tärkeämmät säilytän, minulle vähemmän tärkeät tai yhdentekevät tai turhat voivat lähteä kiertoon. Ne voivat vielä kiinnostaa jotain toista.
Kirjojen suhteen minun on äärimmäisen vaikeaa heittää kirjoja suoraan roskiin, kuin raatelisin omaa sydäntäni. Mutta jos luovutan kirjan vaikka kierrätykseen, annan sille vielä ainakin mahdollisuuden päästä uuteen kotiin ja uudelleen luettavaksi. Eri asia sitten, mitä sille todellisuudessa tapahtuu. Minä en ainakaan ole tappanut sitä kirjaa omin käsin!
Hyvin sanottu, Liisa. Positiiviset päätökset ovat todellakin helpompia ja mavampia tehdä.
Liisan kommentit kirjoista, ja niistä luopumisesta, olivat mielenkiintoiset! – – – – – Minäkin kamppailen saman ongelman kanssa! Olen luokitellut itseni ”kirjafriikiksi”!!! En tosin ole kerännyt ihan kaikkien lajien kirjoja, mutta sitä lajia, mitä hyllyni ovat täynnä, on paljon. Enkä malttaisi luopua yhdestäkään kirjastani! Miten ihmeessä voin saada vähennettyä kirjamäärääni edes puolella, tai jopa 2/3 osalla, jotta ne jäljelle jäävät mahtuisivat kirjahyllyyni???
Jos keräilee jotain itselle hyvin tärkeää asiaa, yksi vaihtoehto on tehdä sille lisää tilaa. Toisin sanoen ostaa lisää hyllyjä. Toinen keino on olla ostamatta lisää, jolloin määrä lakkaa kasvamasta. Kirjojen kohdalla tämä helpompaa kuin muiden tavaroiden, koska niitä saa lainaksi kirjastosta.
Hei, kiitos innostavasta postauksesta!
Taisin vähän vahingossa tehdä jotain jossa yhdistyy useampikin idea tästä jutusta. Jouduimme hankkimaan pikkuruisen kakkosasunnon töiden takia. Minulla oli mahdollisuus maalata ja fiksata se kuukauden aikana mieleiseen kuntoon. Vein sinne vähän tavaraa kerrallaan tuona aikana, ainoastaan sellaista jota me todella tarvitsemme. Ihanaa tässä oli se, että ei tarvinnut ostaa mitään, kaikki löytyi kummasti kotoa (ne perityt ja aikuisten lasten muutoista tulleet tavarat!). Ja muuttostressiä ei ollut missään vaiheessa. Olen todellakin muuttanut henkilöautolla, ja pari kertaa peräkärry oli mukana.
Vein myös valtavat määrät kuolinpesätavaraa lähetyskirpputorille, ja kiitin jokaisesta laatikosta ja kassista, joka lähti sinne. Olen siis onnekas ja onnellinen. Varsinainen asuntomme on nyt helppo vaikka konmarittaa, ja pyrimmekin siivoamaan paikka kerrallaan aina kun ehdimme. Tästä on kiva jatkaa ja hengittäminenkin tuntuu helpommalta nyt.
Aika ihana, että kakkosasunnossa saa ”tilaa hengittää” ja samalla toinenkin koti tyhjenee.
Tein joitakin tällaisia laatikoita Paikka kaikelle-kurssin aikana. Sisältävät lähinnä tavaraa, joille en keksinyt mitään järkevää paikkaa. Nyt ovat olleet siellä joitakin vuosia ja aloitin juuri niiden raivaamisen. Toisaalta ymmärtää, että kun niitä ei ole kaivattu useampaan vuoteen, niin joutavat pois. Siellä on sekä poisheitettävää että kirpparille lahjoitettavaa. Sitten siellä on miehen hamstraamia keskenään samanlaisia tavaroita, joita on ostettu aina vain lisää (yli 50 puukkoa, 16 rullamittaa, n. 30 keittiöveistä jne.). Mies lähtee ensi viikolla ulkomaille kolmeksi viikoksi, joten sinä aikana saattaa tapahtua…
Hyvä, että olet ottanut laatikot työn alle. Tällaisten laatikoiden pahin riski on, että ne päätyvät kodin mysteerilaatikoiksi, joista kukaan ei enää muista, mitä ”tärkeää” niissä on. Pahimmillaan niitä muutetaan avaamatta kodista toiseen.
Pakkausbileet ja tuo kolme tai neljä viikkoa kuulostaa aika erikoiselta. Kun ajattelen tavaroitani, niistä suuri osa on sellaisia, joita tarvitsen noin kuukauden tai parin välein, tai vaikka kolme kertaa vuodessa. En todellakaan halua heittää pois sellaista, mitä joutuisin hankkimaan jostain takaisin kolmen kuukauden kuluttua! Olenko ymmärtänyt systeemin jotenkin väärin? Enkä puhu nyt vuodenajoista ja sesonkitavaroista, vaan esimerkiksi työvälineistä, matkatarvikkeista, harrastusvälineistä, astioista ja kosmetiikasta.
Nämä harvoin tarvittavat on käsitelty tuolla kausitavaroiden kanssa. Tämä ei ole mikään tavanomainen tapa raivata tavaroita, joten menetelmällä on omat rajoituksensa.
En taida tajuta sitäkään, missä ne laatikot olisivat sen kolme tai ties miten monta viikkoa, kun asunto on tavallinen ahdas kaksio, vapaata lattiatilaa on ehkä neljä neliömetriä…
Tavoitteenahan on tehdä lisää niitä vapaita neliöitä. Sellaista (omatoimista) raivaustapaa ei olekaan, jossa ei synny jonkinmoista sotkua matkalla. Toki menetelemän kehittänyt Nicodemus käytti laatikoille kakkosolohuonettaan eli kerralla tehtynä voi pienessä kodissa, jossa on paljon tavaraa, olla haastetta. Itse neuvon pakkaamaan kerralla vain pari laatikkoa. Useimmissa kodeissa sellaiset mahtuvat johonkin nurkkaan.
Todellakin muistan vielä Tavarataivas-elokuvan, se on lempileffani! : D Tiedoksi muuten kaikille, että kyseinen elokuva on jälleen monen vuoden tauon jälkeen katsottavissa Yle Areenassa (https://areena.yle.fi/1-2088370), suosittelen lämpimästi! : )
Kiitos vinkistä! Se on monena vuonna esitetty Areenassa joulunvälipäivien ähkyssä. DVD löytyy useista kirjastoista ja elokuvan voi vuokrata katsottavaksi myös Vimeo-palvelusta muutamalla eurolla.
Jos herkistyy homeelle joutuu muuttamaan uuteen kotiin johon voi ottaa mukaan vain (pesu- tai astianpesu)koneessa pestäviä tavaroita ja vain vähän kerrallaan sen jälkeen kun niitä on pesty 5-15 kertaa, pääsee aika helposti siihen vaiheeseen että pois vaan kaikki ja sen jälkeen kun on yrittänyt tuulettaa tavaroita parvekkeella yli vuoden, lähtee ne viimeisetkin ihan helposti.
Kemikaliyliherkkyys hillitse uusien tavaroiden ostamista.
Todella toimiva muttei välttämättä suositeltava keino.
Homeasunnot, tulipalot ja muut vastaavat pakkotilanteet voivat kyllä olla perin traumaattisia tapoja vähentää tavaraa. Voimia jokaiselle niihin joutuneelle!