Aihearkisto: Karsiminen

Elämänmittainen kuolinsiivous

Oletko jo kuullut, että KonMari on passé? Nyt tehdään ruotsalaista kuolinsiivousta. Luin siitä Margareta Magnussonin kirjasta Döstädning – Ingen sorglig historia, englanniksi The Gentle Art of Swedish Death Cleaning. Kyse on kansainvälisestä bestselleristä, jonka oikeudet on myyty jo 20 kielelle.

Kuolinsiivous Dostadning

Margareta Magnussonin mukaan tavaroita on liikaa silloin, kun emme pysty huolehtimaan niistä.

Kirja koostuu lyhyistä mietelmistä, joissa kirjailija ottaa kantaa muun muassa tavaran määrään, kuolemanpelkoon, keittokirjoihin, lastenvaatteisiin ja esineiden merkitykseen sukupolvien suhteissa. Magnusson kertoo pieniä tarinoita tavaroistaan ja antaa kelpo ohjeita, miten eri esineryhmien tai tilanteiden kanssa olisi meneteltävä.

Ammattijärjestäjänä voin hyvin allekirjoittaa monet hänen ohjeistaan, kuten että kannattaa hoitaa ensin isot esineet ja edetä sitten kohti pienempiä tai että on parasta aloittaa kuolinsiivous tavararyhmästä, johon ei ole tunnesidettä.

Kirjan sanoma on, että jokaisen on otettava vastuu omista tavaroistaan, jotta ne eivät jää jälkipolvien riesaksi. Erityisen kirjasta tekee sen näkökulma. Se on suunnattu ikääntyvälle ihmiselle. Kirjailija itse on ”kahdeksankymmenen ja sadan vuoden välillä”. Ammatiltaan hän on taiteilija ja hänellä on viisi lasta. Hän kertoo siivouksista, jotka on tehnyt vanhempiensa, puolisonsa vanhempien ja puolisonsa kuolemien jälkeen.

Kirjan aihe tuntuu juuri nyt erityisen ajankohtaiselta, sillä 92-vuotias isoäitini siirtyi tällä viikolla ajasta iäisyyteen. Siinä oli ihminen, joka teki kuolinsiivousta puoli elämäänsä.

Isoäitini koti oli aina hohtavan siisti. Silti hän murehti, että seinät pitäisi taas imuroida, ikkunat pestä ja että pölyä kertyy niin kovasti. Isoäiti oli vaatimaton ihminen. Vaikka puhtaus oli hänelle tärkeää, en muista hänen koskaan arvostelleen muiden ihmisten koteja.

Sukutarina kertoo naapureiden päivitelleen, miten Leppäsillä ollaan niin siistejä, että matotkin viedään ulos kahdesti päivässä. Eräänä päivänä isoäiti oli siivonnut aamupäivällä ja lähtenyt sitten iltatyöhönsä. Tästä tietämätön isoisä oli tullut töistä kotiin, vienyt matot tuulettumaan ja alkanut puolestaan kuurata nurkkia.

Tuo aikaansa edellä ollut mies jätti vaimonsa yksin siivoamaan neljäkymmentä vuotta sitten. Syöpä vei äkisti mennessään.

Isoäidille siisteys ja siihen liittyvä kunnollisuus olivat kunnia-asioita. Kaupungin vuokrakasarmissa voi erottautua sillä, että kuusilapsisen perheen kaksiosta ei kuulunut naapureille pihaustakaan. Siivoa väkeä siis.

Jatkuvat siivoamispuuhat (sekä joka-aamuinen vuodejumppa ja kävelylenkit) pitivät isoäitini hyvässä kunnossa. Hän itse kuitenkin oli sydänvaivojensa vuoksi kolmekymmentä viimeistä vuottaan sitä mieltä, että kuolee ihan tuota pikaa.

Siitä alkoi vuosikymmeniä kestänyt kuolinsiivous – jos se ei ollut alkanut jo puolison kuolemasta. Isoäiti kiinnitti koriste-esineisiin hyvissä ajoin nimilaput, keneltä ne oli saatu lahjaksi ja kenelle ne näin ollen hänen kuolemansa jälkeen kuuluvat. Ettei ainakaan tule sitten mitään perintöriitaa. Erityisen arvokkaita perintökaluja neljä vuotta kansakoulua käyneellä orpotytöllä ei kyllä olisi ollutkaan.

Magnusson suosittelee samaa kirjassaan. Hänellä on myös käytännöllinen ehdotus niille esineille, jotka ovat omistajalleen henkilökohtaisesti tärkeitä, mutta joilla ei ole muille mitään merkitystä. Ne pakataan ”heitä pois” -laatikkoon. Laatikon nimestä jälkeenjääneet tietävät, mitä tehdä näille esineille. Magnusson kehottaa keskustelemaan kuolemasta ja esineistä jälkipolven tai toisaalta omien ikääntyvien vanhempien kanssa. Hänen mielestään sellaiset ihmiset, jotka eivät usko kuolevansa, jättävät jälkeensä hirmuisen sotkun.

Isoäitini kävi tavaroitaan läpi jatkuvasti ja laittoi tarpeettoman ronskilla kädellä menemään. Sota- ja pula-ajan kokemus ei tehnyt hänestä varautujaa, hamstraajaa eikä statushakuista ostelijaa, vaikka näinkin olisi voinut olla. Sen sijaan turvaa toivat tilille säästetyt markat ja eurot. Saavat sitten ainakin hautajaiset maksettua, oli ajatus.

Tuntuu, että isoäidin tavarat ja hänen kotinsa – siinä samassa neljäkymmentäluvulla rakennetussa vuokrakasarmissa – olivat minulle tärkeämpiä kuin hänelle konsanaan. Muistan lapsuudestani kovasta pahvista valmistetun liukaspintaisen laatikon, jossa oli puuvärejä, DDR-läisen kultaisen nukkumatin ja jonkun itse väsäämän hupaisan tontun, jonka hataran hatun alla oli jouluna karamelleja.

Nostalgia oli minun. Isoäiti ei nähnyt arvoa näiden tavaroiden säästämisessä lapsenlapsenlapsille. He saivat leikkiä vanhalla pöytäpuhelimella ja äitinsä tuomilla rakennuspalikoilla.

Isoäitini luona kyläillessä kahvit katettiin olohuoneen chippendale-pöydälle, joka pienestä minusta oli maailman kaunein huonekalu. Pöydässä oli terävä reuna, josta minua aina varoitettiin. Sitten siitä varoitettiin omia lapsiani, jotka pyörivät lattialla pöydän edessä. Pöytä ei ollut vain pöytä. Mielessäni se liittyy ylisukupolviseen huolehtimisen ketjuun.

Arkena kahvi juotiin Arabian piparkakkukupeista tai valkoisista Killoista, juhlapäivinä Myrnasta. Kupissa kilisi Sorsakosken lusikka. Tarjottimella oli Tannisen pipareita ja kuutta muuta sorttia, mutta ei itse leivottua. Miksi leipoa, kun kaupasta saa valmista? On tässä elämässä työtä ollut muutenkin, kun kymmenenvuotiaana on aloittanut.

Muistoesineet

Lämmöllä Ella-mammaa muistaen.

”Otatko kahvia?” mamma kysyi sinnikkäästi kolmenkymmenen vuoden ajan. Kyllä se varmaan pian aikuistuu ja alkaa kahvia juomaan. ”Ei kiitos, otan mehua”, vastasin kerta toisensa jälkeen, satoja kertoja. Mehu kaadettiin sitten Riihimäen lumihiutalelaseihin.

Isoäidin sydän kesti lopulta enemmän kuin pää, josta muisti alkoi viimeisinä vuosina karata. Kun isoäidin oli aika muuttaa hoitokotiin, oli myös kuolinsiivous valmis: kellari lähes tyhjä ja asunnossakin vain välttämättömin. Tämän voi ottaa vaatimattoman ihmisen huomaavaisuutena ja välittämisen eleenä: ettei jää omaisten vaivaksi. Jos isoäitini olisi lukenut Magnussonin kirjan, hän olisi varmasti nyökytellyt joka sivulla.

Ihan kaikkeen isoäidin kuolinsiivous ei ulottunut; tavaroiden joukosta löytyi tarkoin varjeltu sukusalaisuus. Magnusson kehottaa käymään päiväkirjamerkinnät ja kirjeet läpi, jos niissä on sellaista, mikä turhaan raskauttaisi jälkipolven mieltä, sekä siivoamaan ajoissa pois tyhjien viinapullojen jemmat ja muut vastaavat yllätykset.

Isoäitini kohdalla mietin, että ehkä salaisuuden jättäminen löydettäväksi oli sekin osa kuolinsiivouksen suunnitelmaa. Oli kenties helpompi jättää löydettäväksi vaikea asia, josta ei lapsille ollut pystynyt puhumaan.

Isoäitini taisi tietää mitä teki poistaessaan turhat tavaransa. Tavarat itsessään eivät kanna muistoa, muisto on ihmisen mielessä. Se on tarina, jota tavara meille kertoo tai jota me kerromme tavarasta.

Piparkakkukupit, sorsakosket ja lumihiutaleet ovat nyt minulla. Paikoiltaan siirrettynä esineiden merkitys muuttuu. Ne ovat kuuluneet kokonaisuuteen, jonka osia olivat isoäidin kodin tuoksu (Presidentti-kahvi ja Sun Light -saippua), sen äänet (televisiosta visailua tai Strömsö) ja esineiden muodostama kollaasi (kruunukalusteet, sohvan päällä ollut öljyvärimaalaus, viisikymmentäluvun kupuvalaisin, retrokirjahyllyn Päätalot ja puusta veistetyt norsut).

Kun kokonaisuus on poissa, esineet ovat kuin turisteja maassa, jonka kieltä ne eivät puhu. Kokonaisuudesta puuttuu tietysti myös se tärkein: kahvia tarjoava, vaatimaton, työteliäs, kovan elämän elänyt isoäitini. Hänet minä muistan muutenkin.

Ei tuota iloa – poistoon! Mitä maritetuille tavaroille tapahtuu?

Nyt kun kaikki innolla poistavat iloa tuottamattomia esineitä kodeistaan, on syytä kysyä, mikä on näiden tavaroiden kohtalo. Mitä tapahtuu, jos esineiden suunta on vain kodeista  ulospäin?

Jokin aika sitten pääsin tutustumaan Suomen suurimman kierrätysmyymälän tavaralajitteluun, joka sijaitsee Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen tiloissa Espoon Nihtisillassa. Olin siellä keräämässä esineitä tuhannen tavaran kodin hanketta varten. Eikä todellakaan ollut vaikeaa löytää tarvitsemaansa.

Pelkästään vaatteita, joihin emme enää halua pukeutua, on Nihtisillassa pulkkamäen kokoinen kasa. Kenkiä on rullakoittain, kirjoja satoja banaanilaatikoita, elektroniikkahyllyt yltävät varastohallin korkeaan kattoon asti. Polkupyöriäkin on yhtä paljon kuin yhden keskikokoisen kaupunginosan pyöräsuojissa. (Katso video Nihtisillan tavaralajittelusta.)

Maritetut tavarat

Tarpeettomiksi käyneitä tekstiilejä lajitellaan uutta kierrosta varten.

Tämä on siis se paikka, johon iloa tuottamattomat tavarat päätyvät. Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskus ohjaa eteenpäin lähes neljä miljoonaa esinettä vuodessa. Sisäänotto on tätäkin suurempi, sillä neljännes vastaanotetuista tavaroista menee materiaalikeräykseen ja kymmenesosa energiaksi eli polttolaitokseen. Iso osa näistä tavaroista kiertää Nihtisillan kautta. Siellä jokainen tarkastetaan: myyntikelpoiset pääsevät myymälään, osasta tuunataan jotakin uutta ja ne, jotka eivät ole myyntikunnossa, mutta joita voi vielä käyttää, annetaan ilmaiseksi eteenpäin.

Nihtisillan tavaravuorien näkeminen oli jopa kaltaiselleni paatuneelle tavaranpoistamisen ammattilaiselle hätkähdyttävää. Tavaraa on tässä maailmankolkassa jo tarpeeksi, yllin kyllin, liikaa, tulvaksi asti. Kaikkien, joilla on tavaraa, pitäisi saada kierros Nihtisillan tavaralajittelussa.

Jätteiden historiaa tutkinut yhdysvaltalainen historioitsija Susan Strasser kirjoittaa, että kautta aikojen ihmiset ovat hankkiutuneet eroon raadoista, ruumiinjätöksistä, pilaantuneesta ruuasta ja rikkinäisistä esineistä. Hän huomauttaa, että nykyään meidän ensimmäisen maailman ihmisten elintaso on niin korkea, että heitämme tavaraa pois myös muista syistä – esimerkiksi siksi, että ne eivät enää tuota iloa. Ja, kuten Nihtisillassa hyvin huomasi, käyttökelpoisesta tavarasta eroon hankkiutumisen mittakaava on käsittämätön.

Aiemmin materiaalien kierto ihmisyhteisössä oli lähes suljettu. Rikkinäiset esineet korjattiin, muokattiin uusiksi tai annettiin lasten leluiksi. Kaikki otettiin talteen, sillä sitä saattoi vielä tarvita. Varsinaista roskaa syntyi vähän.

Elintason nousu ja tavaroiden massatuotanto ovat kuitenkin purkaneet tämän materiaalin kierron, toteaa Strasser. Tavarat valmistetaan kaukana kotipiiristä, sivutuotantona syntyvä hukkamateriaali jää käyttämättä ja esineitä korjautetaan tai muokataan uusiksi vain harvoin. Materiaalia vuotaa hukkaan kierron joka kaarteesta.

Parhaassa tapauksessa me kyllä kierrätämme itsellemme turhat tavarat uusille käyttäjille ja materiaalit materiaalikeräyksiin, mutta sekin on oikeastaan vain materiaalikierron vuotojen jälkikäteistä paikkailua. Kierrätyskeskuksissa keksitään käyttötarkoituksia jo syntyneelle ylijäämälle, vaikka parempi olisi ollut miettiä etukäteen, miten se minimoidaan.

Strasser huomauttaa, että nykyisessä mallissa taloudellinen kasvu edellyttää jatkuvaa vanhojen tavaroiden hävittämistä. Poisheittäminen on osaa laajempaa prosessia, johon kuuluvat myös tuotanto, jakelu, ostokset ja käyttö. Tavaroiden heittäminen pois on elimellinen osa kulutusyhteiskuntaa. Vain tyhjentämällä kaapit tulee tilaa uusille ostoksille.

Kierrätyskeskuksen lajittelussa oli pakko miettiä, puretaanko tavaravuoret lopettamalla ostaminen vai pitämällä kaikki jo hankitut tavarat omissa nurkissa.

Jälkimmäinen ei ole ratkaisu. Jos koti on tukossa tavaroista, ne kannattaa panna eteenpäin ihan vain siksikin, että joku näin välttyy ostamasta uutta. Myöskään ostamisen lopettaminen ei välttämättä ole osa ratkaisua. Sen sijaan ostamisen uudelleen suuntaaminen on. Kun käyttökelpoista tavaraa kerran on yli tarpeen, pitäisi hankintojen tekeminen aina aloittaa selvittämällä, löytyykö tarvittava käytettynä.

Tiedän, tiedän, se on vaivalloista! En toimi niin itsekään. Milloin minulla olisi aikaa kierrellä kirppareita? Joka nurkalla on ostoskeskuksia mutta kierrätysmyymälöitä vain harvassa. Kaupassa voin valita juuri oman tarpeen tai tämän syksyn trendin mukaisen takin, kirpparilla joudun tyytymään siihen, mitä sattuu olemaan tarjolla. Kun haluan punaisen sohvan, saan sen huonekaluliikkeen nettikaupasta kotiinkuljetuksella parilla klikkauksella, mutta käytettyä etsiessä joudun selaamaan ja selaamaan ilmoituksia eikä sopivaa ehkä siltikään löydy. Ja kun löytyy, alkaa säätö: mistä aika, auto, kuski ja peräkärry.

En tiedä, miten käytetyn tavaran hankkimisen kynnyksen saisi matalammaksi. Mutta ehkä sinä olet miettinyt sitä? Mikä olisi sellainen ratkaisu, joka saisi sinut ostamaan aina ensin vanhaa?

 

Kirjallisuus

Susan Strasser: Waste And Want. The Other Side of Consumption. German Historical Institute Washington, D.C. Annual Lecture Series No. 5. Berg Publishers 1992.

Susan Strasser: Waste and Want: A Social History of Trash. Metropolitan Books, 1999.

Voiko tavaroista luopumalla tulla onnelliseksi?

Jonkin aikaa sitten sähköpostiini kolahti kirje Joshua Beckeriltä, suositun Becoming Minimalist –blogin kirjoittajalta. Siinä hän kertoi seuraajilleen, että hän ja pari muuta minimalismista kirjoittavaa olivat perustaneet uuden, perheille suunnatun lehden Simplify Magazinen. Ensimmäisen numeron teemana oli – onnellisuus.

Simplify-lehden aihevalinta sai minussa aikaan ”mitäs minä sanoin” -reaktion. Väitän, että onnellisuuden tavoittelu on koko tämänhetkisen tavaranraivausliikkeen kantava pohjavirta. Olemme kiinnostuneet vaatehuoneiden siivoamisesta, kirjahyllyjen karsimisesta ja paperipinojen vähentämisestä siksi, että tahdomme tulla onnellisemmiksi.

Luotaan Paikka kaikelle -kirjassa elämäntapaminimalismin historiaa. Sen juuret ovat vuosituhansien takana asketismissa, mutta nykyminimalismin varsinainen esimuoto syntyi 1800-luvun puolivälin Yhdysvalloissa. Se oli kiritiikkiä modernia elämäntapaa kohtaan. Rautatien, kaupungistumisen ja lennättimen myötä elämäntahdista oli tullut aivan liian kiireistä ja ihmiset olivat vieraantuneet tärkeistä ihmissuhteistaan ja luonnosta.

Kuulostaa tutulta, eikö? Myös tämän päivän elämäntapaminimalistit puhuvat samoista aiheista. He pyrkivät karsimaan elämästään turhan hälyn, kiireen ja materian. Heille tavara näyttäytyy taakkana, josta huolehtiminen vie liikaa voimavaroja ja jonka hankkimiseksi on kenties käytävä työssä, joka vie aikaa olennaisemmalta. Heidän teksteissään toistuu yksi tavoite: oman onnellisuuden lisääminen karsimalla epäolennaista.

Onnellisuuden teema ei rajoitu yksin minimalisteihin. Samasta kirjoittaa esimerkiksi japanilainen ammattijärjestäjä Marie Kondo bestsellerissään KonMari. Jokaisen tulisi ympäröidä itsensä vain niillä esineillä, jotka tuottavat iloa. Turha joutaa mennä. Itse asiassa onnellisuusaihe pyörii muodossa tai toisessa kaikissa kirjoissa, joissa ohjeistetaan raivaamaan kodista turhat tavarat.

RiippumattoLupaus onnellisuudesta on voimakas houkutin. Kun otsikoin Turun pääkirjastossa pitämäni luennon ”Voiko tavaroista luopumalla tulla onnelliseksi?”, paikalle saapui kirjaston siihenastinen ennätysyleisö, noin 260 ihmistä. Osa joutui kääntymään pois, koska kaikki hyllyvälitkin olivat täynnä kuulijoita.

Olisi ihanaa ajatella, että ihmiset olivat näin kiinnostuneita minusta. Tosiasia kuitenkin on, että olin sattunut otsikoimaan luennon juuri ajan hermoon osuvalla tavalla. Paikalle saapuneet janosivat kuulla, voisivatko lisätä tyytyväisyyttään vähentämällä tavaraa – tietysti heitä kiinnosti myös, miten se tehdään.

No, voiko tavarasta luopumalla tulla onnelliseksi?

Moni todistaa, että näin on. Inspiroivana esimerkkinä toimivat esimerkiksi ne kodinraivaajat, jotka kertovat saaneensa elämässään isoja muutoksia aikaan vähentämällä tavaroitaan. Jotkut ovat karsineet omaisuutensa pariin matkalaukulliseen ja liitelevät nyt maailman vapaina kuin taivaan linnut.

Kiinnostava kysymys on kuitenkin myös se, kenelle tällainen onnellisuus on mahdollista. Kun selaisin Simplify Magazinen näytenumeroa, törmäsin jälleen kerran elämäntapaminimalismin keskiluokkaisuuteen: oli neworkilaisia lakinaisia, työkommennusta Tanskaan, laskelmaa niin sanotun amerikkalaisen unelman rahallisista kustannuksista. Jos tämä kiinnostaa, ehdotan lukemaan lisää Paikka kaikelle -kirjasta, jossa kysyn, voiko myös köyhä tulla onnelliseksi luopumalla tavaroistaan.

Kuulisin mielelläni, mikä on sinun perimmäinen tavoitteesi tavaran raivaamisessa ja järjestämisessä?

*

HUOM! Paikka kaikelle -kirja on vielä kaksi päivää kustantajan kesätarjouksessa hintaan 19 € (sis. toimituskulut). Edun saa syöttämällä kassalla kampanjakoodin PAIKKAKAIKELLE. Tarjous on voimassa sunnuntaihin 23.7. asti. Tarjous päättyi, mutta koodilla PAIKKAKAIKELLE kirjan saa edelleen blogihintaan 22 €. Klikkaa tästä kauppaan.

Jos haluat saada Paikka kaikelle -blogin kirjoitukset kerran kuussa suoraan sähköpostiisi, tilaa kuukausikirje tästä.

 

Kaikki mikä toimii – näillä keinoin Minna sai kotinsa pysyvästi järjestykseen

Tässä vieraskirjoituksessa Paikka kaikelle -ryhmän pitkäaikainen jäsen Minna kertoo neljä vuotta kestäneestä järjestämisprojektistaan ja siitä, mitä oppi tavaroista ja itsestään matkan varrella:

“Ihan näinä päivinä aloitan upean huovutustyön johon käytän kaikki nämä pienet villatupsut. Teen kuitenkin ensin näistä vanhoista lakanoista upeita kesäkasseja ja tästä korillisesta jämälankoja virkkaan mummonneliöisen viltin. Aloitan heti, kun olen huomenna töiden jälkeen tehnyt viikkosiivouksen ja ruuan. Heti sen jälkeen! Aloitan!

Kirpparista kaikki alkoi

Alkuvaiheessa uskon, että täsmällisellä kirppismyynnin jatkamisella saavutan tason, jossa kaikki ylimääräiset tavarat on myyty, tavaraa virtaa sisään vähemmän kuin tulee ja pomminvarma laskutoimitus osoittaa, että jos ei ihan minimalismia, niin kohtuumäärä tavaraa on fakta ennen pitkää. Voin hyvällä omallatunnolla ostaa vieruspöydästä tuon maljakon. Minimalismi häämöttää varmasti viimeistään vuonna 2032. Hyvällä alulla…

Kirpparimyyminen on loistava tapa päästä tavarasta eroon mutta sisältää muutaman heikon kohdan. Neljä kertaa vuodessa parin viikkoa kirpparimyyntiä ylläpitää upeasti lapsiperheen lelu-, urheilutarvike- ja vaatehallintaa, mutta siihen tueksi tarvitaan jotain…

Haasteista voimaa

Vuoden 2014 alussa aloitan 365-tavarahaasteen, jossa vähennetään yksi tavara päivässä vuoden ajan. Perustan omalle Facebook-sivulleni kuva-albumin ja aloitan.

1-Minna Pii - Google Chrome 30.6.2017 18.30.43.bmpAlku oli näin vaatimaton. Lopputulos kaikkea muuta. Vuoden 365 projekti sisälsi vähintäänkin 3650 tavaraa luultavasti pikemminkin 10 000 – mm. kokonaisen roskalavallisen rojua, kaksi astiastoa ja kaksi laatikollista duploja ja muutaman legorakennussarjan. Kirpputorivetoinen tavarakarsiminen sai paljon aineistoa ja vauhtia projektista.

Tärkein anti on kuitenkin se, että kirjoittaakseni jokaisesta tavarasta jotain fb-seinälleni tulen käyneeksi läpi oman tavarasuhteeni.

Poimintoja mietiskelystä:

  • 19.1./19 Lakanoita! ainahan voi käydä niin että KAIKKI tulee yökylään ja vaikka varmasti kaikkiin talon sänkyihin on vähintään tuplamäärä lakanoita, niin SILTI on hyvä olla vielä muutama kaiken varalta!
  • 22.1./22 Keskeneräinen tilkkutäkki. Vaihdoin tekeleen kahteen kahvipakettiin. Tämä on odottanut inspiraation jatkumista pari vuotta – uskoakseni se on kadonnut lopullisesti ja kokonaan.
  • 28.1./28 WC. Mää ostelen kaikenlaisilta ”mammutti-arjensäästö-hitonhalpaapäiviltä” esimerkiksi hammasharjoja. Uusia paketissa olevia löytyi peräti 14. Ja pääasiassa käytetään sähköhammasharjaa. Hiuksia olen värjännyt vissiin vuosi sitten ja suojakäsineitä oli riittävästi.
  • 18.2./49 Gobeliini. Mää luulin haluavani tällaisen – ja hommasin. Aikani olen sille käyttöä yrittänyt keksiä: tulisiko siitä sängynpeite, matto, kauppakasseja, sohvatyynyjä, vai peräti seinävaate? Ei siitä tullut edes kukkaroa…. kirpputorille.
  • 16.4/106 Digilaite. Leilahan järsi kaukosäätimen vuonna…? Kai tämäkin on tavarakasasta ”ehjä mutta silti toimimaton”.

Luen kaikki järjestämisoppaat. Luen kaikki järjestämisoppaat INNOSTUKSELLA. Koko ajan puurtamisessa on ollut tärkeää, että olen todella halunnut keksiä ratkaisun. Uskon, että joku on jo keksinyt keinon joka sopisi minulle. Ympäristössäni on ihmisiä jotka osaavat, joiden koti on aina selkeä ja järjestyksessä. Siihen ei kelpaa syyksi varakkuus, köyhyys, aktiivisuus, luomiskyky tai ahkeruus. Sen täytyy olla jossain siinä, miten ihminen tekee.

Kolme laatikkoa ja pussi

Olen peruslaiska, huijaan itseäni tekemällä ennen kuin olen vastustuskykyinen. Herään joka aamu ensimmäisenä ja ennen kenenkään heräämistä otan kolme laatikkoani ja asetun jonkun sattumalta valitun hyllyn tai laatikon tai pussukan ääreen ja kippaan tavarat ensimmäiseen muovilaatikkoon, pyyhin hyllyn ja alan nostella tavaroita takaisin. Muualle talossa kuuluvat tavarat laitan toiseen laatikkoon ja pois talosta joutuvat kolmanteen, roskapussiin roskat. Vartin päästä munakello keskeyttää tehtävän. Kaikkiin laatikoihin kannet ja kaikki kolme laatikkoa piiloon eteisen komeroon.

Ajoittain into olisi riittänyt pidempäänkin rupeamaan ja toisina hetkinä varttikin oli vaikea. Siksi pysyin tiukasti tässä ajassa.

Tietoisuus omasta tavasta omistaa

Omien tavaroiden läpikäyminen, ja perheellisenä myös lasten tavaroiden, pitkäjänteisesti ja ajatellen muutti jotain oleellista. 365-projektin kesäaikana erään päivän tavarana oli neljät samankokoiset lasten tennarit. Eihän se ole mahdollista! En ikinä hommaisi nopeasti kasvavalle lapselle neljiä saman käyttötarkoituksen asioita? Huomasin että samanlaisia mahdottomuuksia oli saksissa, veitsissä, sukissa ja t-paidoissa.

Rahapalkintoja

Tähän kaikkeen tavaraan on mennyt rahaa. Tieto lisää tuskaa – se pitää paikkansa. Tuskan jälkeen kuitenkin tulee helpotus. Minulla on ollut tapana pitää erillään rahat, jotka ovat ennalta tiedettyjä ja niiden tulee riittää normaaliin elämiseen. Kirpparitulot ovat ylimääräistä, jolle voi varata jonkun toteutettavan suunnitelman.

Meillä on vanha talo – mieheni kotitalo. 1956 valmistunut talo on senaikaiseen maalaistyyliin usealle tiiviisti  asuvalle sukupolvelle rakennettu ja tietysti nyt nelihenkiselle perheelle varsin tilava. Mutta auttamattoman vanhanaikainen. Olemme remontoineet taloa pikkuhiljaa, kirpparitulot ovat olleet tässä avuksi.

Elämä on nyt

Kerran töistä kotiin ajaessa käyn rautakaupassa. Auton jouset ovat kovilla kun kyydissä on lattialaminaattia tyttären huoneeseen. On sovittu että tähän taloon ei mitään muovia laiteta! Remontoisimme viimeisen päälle ja vasta sitten kun on varaa korjata kaikki upeat puulattiat.

Päätän että elämä on nyt.

Viikonlopun aikana tyhjennämme koko huoneen ja lattia on päivässä uusittu. Tästä huoneesta tulee uuden elämämme mallihuone. Huoneeseen palautetaan vain ne tavarat, jotka ovat juuri nyt tarpeellisia. No okei, pikapikaa tehty tyhjennys löytyy vielä pitkään omasta työhuoneestani, joka on vuorostaan kamala.

Rajuimmista keinoista listaisin toimivaksi juuri tämän: huoneeseen vain tarpeellinen! Sittemmin tätä keinoa on käytetty kaikissa remontoiduissa huoneissa.

Muuttuvat keinot

Niin kuin arvaatte aamuvartit kestivät aikansa. Niiden jäljiltä minusta tulee loistava säilyttäjä. Minulla on edelleen runsaat määrät tavaraa upeasti hyllyillään ja laatikoissaan ja pienemmät tavarat järjestelmällisesti muovilaatikoissa. Olen edelleen ahkera sisustusmyymälöissä vierailija ja säilytyskalusteita vahdetaan vanhoista epäkäytännöllisistä paremmin toimiviin helppopintaisiin ja kiinteästi asennettaviin.

Pääsääntö kuitenkin on, että säilytyskalusteita vähennetään.  Meillä alkaa olla oikein kivan näköistä ja siistiä.

Paitsi että ajoittain – usein – tavarat seilaavat väärissä huoneissa ja työpäivän aikana kotona on räjähtänyt. Vaikka itse olenkin oman säilytysjärjestelmäni asiantuntija, muu porukka ei selvästikään pysty logiikkaani sisäistämään.

Vaikka jaksankin 365-projektin loppuun asti, vuosi on pitkä aika. Ei ole edelleenkään ongelmaa löytää poistettavaa.

Feng shui inspiroi

Luen pari Feng Shui aiheista kirjaa. Ne selventävät tasapainon ja tilan tarvetta. Kun me länsimaiset yleensä haemme syytä toimimattomuuteen tai pahaan oloon syvältä itsestämme ja menneisyydestämme, kiinalainen ajatusmalli hakee syitä ympäristön virtaavuudesta ja harmoniasta. Kiinalainen ajattelee: jos energia ei pääse virtaamaan, se kasaantuu ja pilaantuu. On sama onko kyse tuulesta, vedestä, huoneen kalustuksesta, viemäristä tai ihmisen verenkierrosta – kiinalaisen mukaan kaikkiin pätevät samat lait.

Ylipäätään on hyvä oppia tekemään jokin muutos, jos jokin asia ei kotona toimi. Jos teet aina samalla tavalla, kun olet aina tehnyt, voit olettaa saavasi tuloksia, joita olet aina saanut: Se eteisen kasoittuva pikkupöytä tulee aina keräämään kasan sekalaista tavaraa, jos mikään muu ei muutu. – Poistan pöydän!

Paikka kaikelle ja vähän enemmän

Keväällä 2015 luen jonkin artikkelin. Joku kulttuurintutkija toimii kuulemma ammattijärjestäjänä. Tiedän kyllä mikä ammattijärjestäjä on, olen sentään lukenut Anne Te Velde-Luoman Kaaoksen kesyttäjän.

Löydän Paikka kaikelle -fb-ryhmän. Ryhmän tuki, uudet ideat ja keskustelu saavat uuden spurtin aikaan väsähtäneeseen mieleen. Ja ryhmän kuvauksen ensimmäisiä sanoja on “lempeän”….. en kaipaa syyllisyyttä, syyllistämistä, kauhistelua vain lempeää ja ymmärtävää seuraa.

Minimalismipeli! Tavaraa pois kiihtyvällä tahdilla. Ensimmäisenä päivänä yksi tavara, toisena kaksi tavaraa ja lopulta 30. päivänä kolmekymmentä tavaraa. 465 tavaraa kuukaudessa. Sehän on valtava määrä! Vai onko?

Osallistun useita kuukausia peräjälkeen ja edelleen kirpputori toimii kierrätyspisteenäni. Kuitenkin, mitä enemmän omia tavaroitani mietin ja pyörittelen, minulla tapahtuu viimeinenkin irtaantuminen rahan ja tavaran suhteesta. Yhä enemmän lahjoitan tavaraa eri järjestöjen kirpputoreille ja yhä enemmän kierrätan sitä myös roskana. En halua olla edistämässä kenenkään toisen kodin täyttymistä turhilla ja huonoilla tavaroilla.

100 000 tavaraa

Ajattelette ehkä mielessänne että lähtötilanteemme on varmaankin ollut kaatopaikkamainen röykkiöillä täytetty asunto? Ei ole. Säilytyskalusteita on ollut paljon ja kolmikerroksisen omakotitalon alin puolikylmä kellari on sisältänyt paljon edellisten asukkaiden tavaroita, omien useiden muuttojen avaamattomiakin laatikoita. Ulkovarasto ja navettarakennuksen puolikas samoin. Vuosikymmenien harrastaminen on jättänyt “ihan käyttökelpoisia” tarvikkeita varastoon ja lasten kasvamisesta on jäänyt jäljelle aina jotain “vaikka seuraavalle”.

WP_20140828_012

Projekti 365:n satoa.

Kuukauden kirja ja muita oivalluksia

Paikka Kaikelle -ryhmässä luetaan “kuukauden kirja”, joka tällä kertaa on KonMari. Naurettava kirja, naiivisti kirjoitettu ja täysin umpioptimistisesti nuoren sinkkunaisen – melkein lapsen – kirjoittama.

Kokeilunhalu kuitenkin voittaa. Kun minulla sattuu olemaan se miljoonalaatikko, jota en olisi jaksanut käydä läpi, kokeilen poimia sekalaisesta tavarasta kaiken, minkä haluan säilyttää. Laatikon siivous käy ilman tuskaa noin kymmenessä minuutissa ja turha sälä lähtee kevyen huolettomasti roskiin.

Pehmeät vaatteeni ovat olleet senkissä ja haluan kokeilla KonMari-menetelmään kuuluvaa pystytaittelua, koska totta on, että t-paidoista valitsen aina sen mustan päällimmäisen. Taittelen vaatteeni ja huomaan omistavani värejä.

Mutta hölynpölyä moinen kohkaaminen. Kondo unohtuu kirjoineen.

Syksyllä Kodin raivaajan ABC -ryhmässä kodin tavaroita ruoditaan aakkosjärjestyksessä ryhmittäin. L niinkuin  langat. Minä nelivuotiaana neulomaan oppinut superneuloja, ylivertainen käsityöihminen ja verraton ompelija saan kirkkaana päähäni ajatuksen: “Minä en nauti enää käsitöiden tekemisestä.” Pakkaan lahjoituseriin suuren määrän erilaisia lankoja ja käsityötarvikkeita ja annan niitä materiaalitorille, fb:n kirppariryhmässä, koululle ja kerhoille. Jätän itselleni noin vuoden tarpeita vastaavan määrän tarvikkeita.

Konmari säilyy mielipidepalstojen kestoaiheena ja se saa ihmisissä aikaan voimakkaita tunteita. Minua alkaa kiinnostaa miksi? Juonessa täytyy olla jokin pointti, koska se ärsyttää näin paljon. Luen myös Tarkan markan blogin tiivistelmän KonMarista. Ostan e-kirjan samana päivänä ja luen sen samantien uusin silmin.  

Alan välittömästi toteuttaa suomalaisella ajatusmaailmalla menetelmää ja puolen vuoden päästä talo on läpikäyty – siis vielä kerran.

Nyt minulla on aikaa: Kirjoitan Keittiömestaripäivä-blogia ja toteutan pitkäaikaisen unelmani osallistua Kapua-hyväntekeväisyyskiipeilyyn. Ryhmämme matkustaa elokuussa Kirgisiaan vierailemaan neljässä kehitysyhteistyökohteessa ja sen jälkeen nousemme lähes viisi kilometriä korkealle Pesnja Abaya -vuorelle, varainkeruu kestää koko vuoden. Oman matkamme maksoimme itse.

Helposti voin poistua kymmenen tunnin pyöräilylenkille ja silti kotona on paikka kaikelle ja kaikki paikallaan. No ei tietenkään aina ole, mutta sotkusta ei tahdo saada edes nahistelua aikaiseksi.

Ei koskaan enää?

Viimeiseksi kävin kodin tavarat läpi Kondon Konmari-menetelmällä. Kirjan alkuteksteissä luvataan, että tämä on viimeinen kerta kun tarvitsee “siivota” – mikä on tietysti huono suomennos, kyse ei ole siivouksesta vaan järjestämisestä.

Vaikka tämä ei olisi ikuista, vaikka parittomia sukkia on taas kertynyt enemmän kuin on mahdollista, vaikka töistä kotiin tullessani keittiössä on lasten teekupit, puolikas maitolasi, murusia lattialla ja kaikista kielloista huolimatta tiskialtaassa erinäinen läjä likaisia astioita siitä huolimatta, että astianpesukone on 30 sentin päässä. Vaikka! Vaikka meillä on taas liikaa kenkiä ja pieneksi menneitä talvitakkeja. Vaikka.

Mikään ei silti ole kuin ennen. Enkä välitä vaikka joutuisin uudelleen käymään kaiken läpi. Minä muutuin, elämä muuttui.

Kirjoitin tämän blogitekstin kun ensin olin siivonnut talon ja laittanut ruokaa perheelle. Meillä on siis täydellistä?

Tavallaan.”

*

Jos et vielä ole mukana Paikka kaikelle -ryhmässä, niin lämpimästi tervetuloa mukaan tästä! Ja Paikka kaikelle -blogin kuulumiset ja uusimmat kirjoitukset saat kätevästi kerran kuussa suoraan sähköpostiisi tilaamalla tästä blogin uutiskirjeen.

Kun mikään ei tuota iloa – näin raivaat kotisi siitä huolimatta

Roinaa tursusi kotona joka nurkasta. Bussikortti, veroilmoitus ja kirjastolainat hukkuivat sedimentteihin. Sitten luit lehdestä jutun naisesta, joka oli saanut kotinsa järjestykseen, ainaisen kiireensä kuriin ja vieläpä laihtunutkin japanilaisen järjestämismenetelmän ansiosta. Päätit perehtyä tuohon pinkkiin raamattuun, KonMariin, kodin järjestämisen maailmanluokan bestselleriin.

Ammattijärjestäjän vaatehuone siivouksen jäljiltä.

Opit kirjasta, että tavarat pitää ottaa käteen yksi kerrallaan ja kysyä jokaiselta vuorollaan ”tuottaako tämä iloa?” Myönteinen vastaus tuntuisi kropassa asti voimakkaana ilon tunteena. Säilyttää pitäisi ainoastaan ne, jotka todella säkenöivät iloa.

Aloitit marittamisen vaatteista, kuten kuuluukin, mutta huomasit pian, että  sen enempää parhaimmat juhlakoltut kuin pehmeimmät oloasut eivät tuottaneet erityisiä värähdyksiä. Et kerta kaikkiaan kyennyt sanomaan, mitkä vaatteistasi tuottivat iloa.

Et silti saanut laitettua poistokassiin edes mummovainaan kutomia reikäisiä sukkia, sillä mieleesi nousi monia kovaäänisiä vastalauseita.

”Tarvitsen näitä takapuolesta hiutuneita verkkareita työhousuina, jos kesällä saan vihdoin aloitettua parvekkeen lattiapaneelien vahauksen! Ei niitä voi poistaa.”

”Äiti meinasi aikoinaan heittää menemään tämän nuoruuden tanssimekkonsa, koska se kuulemma tuo huonoa onnea – kihlaus purkautui kun mekko oli päällä. Otin mekon talteen, koska siinä on kaunis väri. Itse en ikinä ole siihen mahtunut. Siskontyttökin sanoi, ettei sitä tahdo, mutta ei niin nuori vielä ymmärrä vanhojen esineiden arvoa. Kyllä se varmaan hänelle kuitenkin täytyy säästää.”

”Muistan kun ostin tämän Dingon teepaidan keikalta vuonna 1985. Se oli jo silloin mielestäni ruma, mutta kun näitä ei saa enää mistään – ehkä tällä on jo keräilyarvoakin?”

”Onhan nämä korkokengät kaikki jääneet puoli kokoa pieniksi, mutta ne ovat merkkikenkiä! Ei näin kalliita voi pois lahjoittaa, eikä niistä oikein saa mitään, jos ryhtyy myymään.”

”En voi laittaa näitä liian pieniä farkkuja pois, koska käytän niitä sitten, kun olen laihtunut. Sitä paitsi mikään ei piiskaa minua laihduttamaan, jos minulla ei ole mitään, mihin mahtumista tavoitella.”

Pitelit vaatetta toisensa jälkeen kädessä, siirtelit pinosta toiseen ja vatvoit tavaraa koskevaa dialogia mielessäsi. Äänet eivät hiljenneet, vaikka yritit vakuutella itsellesi, että ainoa kriteeri säilyttämiselle pitäisi olla esineen tuottamat ilonväristykset.

Ammattijärjestäjänä diagnosoin sinulla pitkälle edenneen päätöksentekojumin. Sen ovat aiheuttaneet päähäsi pinttyneet tavarauskomukset.

Nyt on niin, että jos haluat turhista tavaroista eroon ja kaapit ojennukseen, sinun pitää tunnistaa nämä uskomukset ja niiden lähteet. Kokeile pohtia asiaa vaikka näin:

Uskot, että remonttisi ei valmistu ilman remottiverkkareita. Mutta syy siihen, että olet lykkinyt paneelien maalaamista ei ole housuissa vaan jossain ihan muualla. Jos huomaat, ettet luota asioiden järjestymiseen, kysy: mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua, jos luovun siitä? Jos rehellinen vastauksesi on, että joutuisit vahaamaan paneelit yksissä toisissa viisistä rötöpöksyistäsi, pahin ei vaikuta kovin pahalta. Olisiko kovin pahaa edes se, jos joutuisit hakemaan euron housut kirpparilta remonttisuojaksi? Luota siihen, että asiat järjestyvät.

Uskot, että nuori ei osaa tehdä perusteltuja päätöksiä, ja siksi sinun on hillottava vanhat tavarat, joita kukaan ei kaipaa. Tämä on nyt sitä velvollisuudesta säilyttämistä, josta Kondokin kirjoittaa. Taustalla saattaa olla pelko peruuttamattoman virheen tekemisestä, vaikka kaikki sukulaiset ovat irtisanoutuneet perintömekosta. Miksi et luota heidän arvioonsa? Mekkokin olisi onnellisempi, jos pääsisi vintage-myymälän kautta uudelle omistajalle. Tavaran tarkoitus on olla käytössä.

Uskot, että vanhalla, rumalla bändipaidalla on ehkä keräilyarvoa ja siksi se pitäisi säilyttää. Katso paitaa ja kysy: ostaisinko tämän nyt? Jos et ostaisi, anna sen mennä. Vaikka se ehkä on arvokas, se ei tarkoita, että sinun tarvitsisi pitää se kaapissasi. Etsi sille keräilijän luota rakastava koti!

Uskot, että menetät rahaa, jos annat pois itsellesi liian pieniä merkkikenkiä. Mutta hei, raha meni jo! Eli mitä menettäisit, jos annat kengät pois? Itse asiassa et mitään, pikemminkin voitat. Saat lisää tilaa ja paremman mielen.

Uskot, ettet ikinä laihdu, jos sinulla ei ole niin sanottuja tavoitevaatteita kaapissasi. Mutta itse asiassa ne vain muistuttavat siitä, että et kelpaa itsellesi. Arvosta itseäsi! Satsaa mieluummin vaatteisiin, joissa on mukava olla ja joissa näytät hyvältä juuri sellaisena kuin olet nyt.

Kysy jokaiselta kädessäsi käyvältä esineeltä myös, edistääkö se tavoitettasi järjestetystä kodista vai onko sen esteenä. Jos se on esteenä, päästä se menemään.

Täältä voit lukea edellisen kirjoituksen, jossa kerroin, miten paikalleen jämähtäneen marituksen saa etenemään paremmalla raivaustekniikalla.

*

Tavaraan liittyviä uskomuksia tuuletetaan lisää Paikka kaikelle ­-kirjassa. Se on nyt Atenan verkkokaupassa tarjouksella hintaan 20 € sisältäen postikulut (norm. 3,90 €). Kun tilaat Paikka kaikelle -kirjan, saat lisäetuna myös Rinna Saramäen mainion kirjan Hyvän mielen vaatekaappi vain 1 eurolla. Tällä kombinaatiolla vaatekaappisi pelastuu takuuvarmasti!

Anna ostoskorisivulla kampanjakoodi PAIKKAKAIKELLE. Tarjous on voimassa 14.5. asti.

Jäikö maritus jumittamaan? Näin pääset eteenpäin

Luit tuon pinkin raamatun, KonMarin, kodin järjestämisen maailmanluokan bestsellerin. Innostuit ja päätit aloittaa vaatekaapista, kuten ammattijärjestäjä Marie Kondo kirjassaan neuvoo. Nostit kaikki vaatteet kaapista sängylle, otit yhden vaatteen kerrallaan käteesi ja kysyit, tuottaako se iloa. Näin valitsit vaatteista ne ihanuudet, jotka todella sykähdyttivät sinua, ja järjestit ne ohjeiden mukaan kauniisti takaisin kaappiin.

Tässä vaiheessa nälkä kurni suolissa, olithan raivannut kaappiasi kuusi tuntia yhtä soittoa. Muistit kuitenkin, että koira täytyy ensin ulkoiluttaa. Ai niin, pyykitkin olivat olleet koneessa aamusta asti – viime hetki mennä ripustamaan ne! Sitten lapsesi pyysi sinua auttamaan läksyissä. Kun vihdoin pääsit keittiöön asti, totesit, että jääkaappi on tyhjä. Kauppaan!

Illemmalla makuuhuoneessa odotti yllätys: vaatteet, jotka oli päättänyt päästää menemään, olivat vallanneet sänkysi. Lopen uupuneena hait kasan pusseja ja työnsit vaatemytyt niihin. Nyt pää tyynyyn!

Kuukausi myöhemmin viisi ikea- ja kaksi muovikassillista iloa tuottamattomia vaatteita katsoo sinua yhä makuuhuoneen nurkasta. Kasseissa alkaa olla yhä pölyisempää, ja kiireesti pois sängyltä runtatut vaatteet pitäisi silittää, jos ne mielisi myydä.

Töissä on ollut hirveä härdelli, etkä ole ehtinyt jatkaa KonMari-projektiasi kirjoihin. Itse asiassa ajatuskin tuntuu vastenmieliseltä, koska edelliseltä kerralta on jäänyt mieleen lähinnä nälkä ja väsymys. Sitä paitsi nurkassa nököttävät vaatekassit todella painavat mieltä. Milloin nekin ehtisi käydä läpi? Ja pitäisikö tuo punainen paita sittenkin säilyttää? Koska vaatteet ovat silmissäsi jatkuvasti, olet alkanut kyseenalaistaa päätöksiäsi.

Kuva Pixabay.

Tarinasi on tavallinen, jos se yhtään lohduttaa. Ammattijärjestäjänä diagnosoinkin sinulla keskivaikean raivausuupumuksen. Sen on aiheuttanut liian iso urakka sekä väärä lajittelutekniikka. Vältät jatkossa nämä ongelmat toimimalla seuraavasti:

– Kun ryhdyt suururakkaan, huolehdi tauotuksesta. Laita ajastin soimaan ja juo ainakin puolentoista tunnin välein. Varaa jääkaappiin valmiiksi helppoa ruokaa tai laita pitsatilaus sisään jo aamulla. Katso, että joku muu pissattaa koiran ja vastaa lastesi tarpeisiin.

– Jos elämäsi on yhtä hässäkkää, älä edes yritä ryhtyä koko päivän urakkaan. Paloittele. Aloita vaikka teepaidoista ja siirry sitten seuraavana päivänä sukkiin. Ehdit hyvin käydä yhden tavararyhmän läpi vartissa tai ainakin tunnissa. Varo uupumista, se tuhoaa motivaatiosi.

– Kun sitten otat tavaroita käteesi kysyäksesi tuottavatko ne iloa, käsittele ne yhden päätöksen periaatteella. Jos aiot pitää tavaran, laita se odottamaan takaisin kaappiin pääsyä. Jos et halua pitää sitä, päätä heti sen kohtalo. Lajittele poistot suoraan myytäviin, lahjoitettaviin, lumppuihin ja roskiin.

– Pakkaa poistot pusseihin ja sulje ne. Muutoin on vaarana, että tunneside tavaroihin aktivoituu uudestaan ja otat takaisin. Vie pussit pois kotoasi niin pian kuin voit.

Näillä ohjeilla aloitat uuden tavarakategorian aina hyvillä mielin ja jaksat hoitaa urakan loppuun koko kodissa.

Pysy kuulolla! Seuraavassa kirjoituksessa käsittelen sitä, miten voit pelastaa marituksen, jos mikään ei tuota iloa tai päinvastoin kaikki tuottaa iloa. Lisää siitä, miksi KonMari kiinnostaa meitä niin paljon juuri tässä ajassa, Paikka kaikelle -kirjassa.

Onko sinullakin piikkimatto, jota et käytä?

Psykologi, ammattijärjestäjä Susanna Anderssonin vieraskirjoitus

Me nykypäivän hamsterit olemme jo vuosikymmenien ajan keränneet tavaraa hyvässä uskossa ja vilpittömin mielin. Olemme edenneet merkkilaukulla menestykseen ja piikkimatolla terveyden perikuvaksi. Tavara on ollut meille tie iloon ja onneen.

Mutta nyt tavarasta pitäisikin päästä eroon. Se on alkanut ärsyttää, lakannut tuottamasta iloa. Alkaa olla kuulemma ihan haitaksi asti. Mitä tapahtuu, jos nyt menenkin luopumaan näistä hartaudella haalimistani tavaroista, oman identiteettini rakennuspalikoista, minäkuvani muodostajista? Miten MINUN käy? Kuka minä sitten olen?

Tunnustettava on, että piikkimattoni on kahden kokeilukerran jälkeen jäänyt pysyvästi parantamaan vaatekaapin takaseinää. Pikainen tarkastelu osoittaa, että sekä seinä että matto näyttävät olevan priimakunnossa. Arvioin, että piikkimaton hyvää tekevä vaikutus ulottuu näin ollen minuunkin, kunhan minun ei tarvitse enää koskaan maata tuolla kirotulla tuotteella.

Merkkilaukkuni toimii talismaanin tapaan ja varmistaa, että menestykseni elämässä on taattu. Sivuseikka, jos laukku painaa tyhjänäkin tonnin, joten käytän koko kapinetta vain harvoin. Kauneuden takia kuuluu kärsiä ja designmerkin takia lievästi kitua. Vastalahjaksi merkin mainoskuvat kultaavat harmaan arkeni. Varmasti elän oikeasti todellista luksuselämää. Onhan minulla merkkilaukku kaapissa.

Käytämme tavaroihin liittyviä mielikuvia oman minämme ja arvomaailmamme rakentamiseen. Jos minulla on piikkimatto, mielikuvissani olen terveydestäni ja hyvinvoinnistani huolehtiva ihminen. Tämän lisäksi minulla saattaa olla muitakin tätä mielikuvaa vahvistavia tuotteita, aina viimeisimmän villityksen mukaan. Usein niiden käyttökerrat jäävät yhteen tai kahteen.

Mielikuvani itsestäni istuu kuitenkin sitkeässä, koska etsin ympäristöstä mielikuvaani tukevaa tietoa ja pyrin torjumaan vastakkaista informaatiota. Huomaan haukkana lehdessä uuden terveystuotteen mainoksen samalla kun syön einespizzaa. Einespizza on vain kiireen aiheuttama välttämätön hätävara, jonka vaikutukset viimeisin terveystuote varmasti nollaa.

Mutta se tavaranraivaus. Jos menen luopumaan painavasta laukustani ja käyttämättä jääneistä terveystuotteistani, minultahan lähtee identiteetti alta. En ole enää terveyttä vaaliva menestyjä. Tai olenko sittenkin? Tavaroitani läpikäydessäni joudun oikeasti pohtimaan, kuka minä olen. Kuka minä tällä hetkellä olen ja millaiseksi olen kasvamassa? Palvelevatko tavarani tätä henkilöä?

Tavaroista näen menneisyyteni valinnat, oman minuuteni rakentamisen eri vaiheet. Kun katson itseäni tavaroitteni kautta, pidänkö näkemästäni? Kuinka suuri osa tavaroistani kuuluu nykyiselle tai entiselle ihanneminälleni? Sille, joka haluaisin tai halusin joskus olla. Miten iso osa kaappini sisällöstä kuuluu sosiaaliselle minälleni? Sille, millaisena ajattelen muiden minut näkevän ja joka näin nauttii sosiaalista hyväksyntää. Entä kuinka suuri osa kuuluu todelliselle minälleni? Sille, joka oikeasti olen.

Uskallanko raivata tavarani ja selvittää, missä minuuteni kanssa tällä hetkellä kuljen? Uskallanko kohdata itseni ja luottaa, että tulevaisuus kantaa?

Teen kokeilun. Päätän, että menestykseni ei olekaan laukusta kiinni ja että jokapäiväiset valinnat vaikuttavat terveyteeni enemmän kuin trendihitit. Kun raivaan tavaroitani, raivaan samalla mennyttä minääni ja teen tilaa sille ihmiselle, joka minusta on kehittymässä. En pidä kiinni vanhoista identiteeteistäni vaan annan mahdollisuuden kehitykseen ja muutokseen.

Miten minun käy? Ollaan jännän äärellä.

* Kirjoittaja Susanna Andersson on psykologi, ammattijärjestäjä ja hyvinvointivalmentaja, jolle tavaranraivaus on löytöretki omaan itseen. www.nojatuolipsykologi.fi *

 

 

Tunnista järjestäjätyyppisi

Facebookin järjestämisryhmissä jaettiin vastikään kuvalinkkiä, jonka takaa löytyi toista sataa ideaa erilaisten tavaroiden järjestämiseen. Hienoja, monimutkaisia kaappeihin sisäänrakennettuja piiloja veitsille, mausteille, sipuleille ja pesuainepulloille, jopa huoneesta ylös kattoon päiväksi nouseva parivuode. Monet kuvista olivat ilmeisesti keittiöfirmojen ja muiden kaapinvalmistajien kuvastoista peräisin.

img_9482

Huivit kauniissa järjestyksessä.

Osa ratkaisuista oli suoranaisia tavarajemmoja, kuten jalkarahin sisään kätketty korkokenkäsäilytys tai kaakeliseinästä ulos työntyvä laatta, jonka takaa löytyy laatikko. Tuli mieleen 80-luvun japanilaiset järjestysintoilijat, jotka löysivät säilytystilaa jopa taulujen takaa ja lattian alta.

Erilaisten jemmojen lisäksi kuvakokoelmassa oli myös luovia, pienemmän budjetin ratkaisuja: taiteellisia avohyllyjä lenkkarikokoelmalle, koristeellisia taulukehyssysteemejä kaulakoruille ja hauska juomapulloteline rannekoruille. Topit ja rintaliivit oli laitettu ripustimiinsa värijärjestykseen. Kuvien katselun mielihyvä perustuu niiden esteettisyyteen. Harmoninen järjestys on kaunista.

Yhdestä kuvasta laskin 20 paria sandaaleja siististi henkareihin ripustettuna, seuraavassa niitä oli ainakin kolminkertainen määrä laatikoihin pystyyn aseteltuina. Näppärä vinkki – jos omistaa 60 paria sandaaleja. Melkein kaikkia kuvia yhdistävä tekijä olikin melkoinen tavarapaljous. Jos haluaa säilyttää isoa tavaramäärää käytännöllisesti ja kauniisti, tarvitaan paljon tilaa ja monimutkaisia järjestelmiä.

Tykkään katsella tällaisia nättien ja nokkelien järjestämisniksien kuvia, mutta ammattijärjestäjänä tiedän myös, että ratkaisut eivät ole kovin realistisia useimmille kodinraivaajille. Listasin neljä erilaista kodin järjestämisen suuntausta, joista pitäisi löytyä ratkaisuja myös niille, jotka eivät välitä ripustella 20 paria sandaaleja värijärjestykseen.

Hallittu paljous
Mainitun linkin takaa löytyneet kuvat pääosin edustavat suuntausta, jossa keskitytään paljouden hallintaan ja säilyttämisen esteettisyyteen. Toisin sanoen järjestäminen lähtee järjestelmän luomisesta, ei tavaran karsimisesta. Kaappien pitää näyttää kauniilta myös sisäpuolelta. Kun tavaraa on paljon, kauneus ja kätevyys voidaan tavoittaa yhtä aikaa vain erilaisten systeemien ja erikoismekanismien avulla. Paljouden hallintaa harjoitetaan usein hankkimalla lisää säilytyslaatikoita, kaapistoja tai muuttamalla isompaan asuntoon. Paljouden hallintaa näkee erityisesti amerikkalaisissa järjestämisblogeissa.

Plussat: Esteettinen mielihyvä ja hienot järjestelmät
Miinukset: Kallista perustaa, vaivalloista ylläpitää tavaran paljouden takia
Kenelle sopii? Maksukykyiselle

Karsittu järjestys
Vastasuuntaus paljouden hallinnalle on yksinkertaistaminen, jossa keskitytään ennen kaikkea tavaran vähentämiseen. Järjestyksellä ei tavaran vähetessä minimiin ei ole suurtakaan merkitystä. Niukkuuttaa ei tarvitse hallita kuten paljoutta eikä siihen tarvita systeemejä. Vähäinen määrä tavaraa pysyy järjestyksessä miltei itsestään.

Plussat: Aikaa vapautuu tavaranhallinnasta muuhun puuhaan
Miinukset: Harva pystyy karsimaan tavaransa niin vähiin, ettei mitään systeemejä ja ylläpitoa tarvittaisi
Kenelle sopii? Minimalistille

Kaunis järjestys
Tavaran vähentäminen ja säilyttämisen esteettisyys lyövät kättä muun muassa japanilaisessa KonMari-menetelmässä. Menetelmän mukaan saa pitää kaikki ne esineet, jotka tuottavat omistajalleen iloa. Silti marittajat tekevät radikaalejakin tavaravähennyksiä. Raivaamisen jälkeen tavarat järjestellään KonMari-tyyliin kauniisti riveihin ja laatikoihin. Kaappien sisäpuolten koristeluun kiinnitetään paljon huomiota. Pesuainepulloista poistetaan etiketit ja kirjat laitetaan värijärjestykseen. Kauniiseen järjestykseen pyrkivän ei tarvitse hävetä, jos joku sattuu vetäisemään auki hänen kaappinsa oven.

Plussat: Kaunis järjestys tuo järjestäjälleen iloa ja tavaramäärän vähentäminen vapauttaa resursseja muuhun
Miinukset: Hyvin yksityiskohtaiseksi hiotun järjestelmän ylläpito voi osoittautua vaivalloiseksi
Kenelle sopii? Sisustajalle

Rento järjestys
Rento järjestys perustuu siihen, että tavaramäärä karsitaan säilytystiloihin nähden sopivaksi ja että kaikelle on oma, toimiva paikka. Sen sijaan järjestyksen esteettisyys on toisarvoinen kysymys. Toimivan järjestyksen ei nimittäin tarvitse olla kaunis. Kaapinoven takana ei siis välttämättä odota suurta silmäniloa, mutta siellä on jokaiselle esineelle tai esineryhmälle määrätty paikkansa. Ajatellaan vaikka kaulahuiveja, jotka on nopea heittää huivilaatikkoon rennosti pötköttämään, sen sijaan, että ne viikkaisi ja soinnuttelisi värijärjestykseen. Toimii hyvin, kunhan huivien määrä pysyy sopivana säilytyslaatikkoon nähden.

Plussat: Rento summittaisuus tekee järjestelmän ylläpidosta helppoa ja nopeaa
Miinukset: Rentokaan järjestys ei säily, jos tavaroita ei palauteta paikoilleen
Kenelle sopii? Suurpiirteiselle

Tunnistatko oman järjestäjätyyppisi näiden joukosta?

*

Viimeinen kuulutus! Paikka kaikelle -kirjaa voi tilata ennakkohintaan vielä keskiviikkoon 15.2. asti. Tilauslinkki on tässä. Kampanjakoodi, jota tarvitaan kassalla, on PAIKKAKAIKELLE.

Lukija sanovat kirjasta:
”Kierrätän ehdottomasti miniälle.”
”Äitikin haluaa lainata.”
”Huippu kirja!”

Blogissa on nyt tapahtumakalenteri, josta näet kaikki tulossa olevat luennot ja kurssit. Tervetuloa mukaan!

Rento ja lempeä mutta tehokas kodin järjestämiskurssi alkaa Turussa 9.3. Lisätietoja ja ilmoittautuminen.

Koti järjestykseen vähimmällä mahdollisella vaivalla

Vuoden vaihtuessa moni tekee uusia aloituksia. On tipatonta, lihatonta, sokeritonta ja roinatonta. Jos aiot tänä vuonna laittaa kotisi järjestykseen, olet jo varmaan pohtinut, mistä aloittaisit.

Uusia polkuja. Kuva Pixabay.

Tuoreita polkuja. Kuva Pixabay.

On olemassa kaikenlaisia sääntöjä siitä, mistä pitäisi aloittaa: roskien viemisestä, eteisen kaapista, vaatteista. Ohjeet eivät ole olemassa siksi, että olisi erityisen tärkeää aloittaa juuri tietystä tavararyhmästä, vaikka ohjeiden laatijat saattavat näin väittää. Ne ovat olemassa siksi, että aloittamiseen liittyvä valinnanvaikeus poistuisi.

Yksi tavallisimpia syitä sille, miksi ihmiset pyytävät minut kotiinsa ammattijärjestäjäkäynnille liittyy siihen, että he heillä on vaikeuksia päättää aloittamiskohta. Vaatehuone on täynnä tavaroita, jotka oikeastaan kuuluisivat kellariin, mutta kun kellarikin on aivan täynnä. Niinpä vaatteet jäävät pyykistä tultuaan sohvalla makaamaan. Lattialla sohvan vieressä on ikeakasseja, joiden sisältö voisi olla vaatehuoneen ylähyllyllä, mutta kun… Mihin tahansa tavararyhmään kajoaminen tuntuu laittavan liikkeelle valtaisan dominoefektin.

Moni kodinraivaaja jää miettimään aloituskohtaa sen sijaan, että käärisi hihansa. Se on inhimillistä ja ymmärretävää, sillä jumittaminen on itse asiassa turvallista. Aloittaminen – muutos – tuntuu vaivalloiselta ja vaikealta. Mutta jumittaessa ahdistus moninkertaistuu: voi harmistua sekä sotkusta että siitä, ettei saa aloitettua sen setvimistä.

Paljastan nyt yhden asian: Sillä ei ole mitään väliä, mistä aloitat kodin järjestämisen. Vain yhdellä asialla on merkitystä: sillä, että ylipäätään aloitat.

Milloin on paras aika aloittaa? – Nyt heti!

Mistä aloitan? – Reunasta. Siitä, johon kompastut, joka tippuu kaapin oven avatessa päällesi tai joka on muutoin tielläsi jatkuvasti.

Miten saan aloitettua? – Ota ensimmäinen tavara käteesi ja mieti, mitä sille teet. Jatka yksi esine kerrallaan.

Mistä löydän aikaa tavaroiden raivaamiseen? – Et ainakaan kalenterista, koska siellä on aina jotain tärkeämpää! Sen sijaan päätä, että teet joka päivä viisi tai kymmenen minuuttia tai että poistat joka päivä yhden tavaran. Sen verran ehtii kiireisimpänäkin päivä. Ja jos tuntuu, ettei ehdi, tarkasta prioriteettisi. Tärkeille asioille nimittäin löytyy aina aikaa. Ihmiset hyljeksivät suotta pieniä urakoita. Mutta kymmenen minuuttia päivässä on äärettömästi enemmän kuin nolla minuuttia. Onko parempi tehdä vähän kuin olla tekemättä mitään? Jos et vieläkään usko, että voit ratkaista ongelmasi näin vähällä vaivalla, lue täältä Kaizen-menetelmästä, jossa ylistetään pienten askelten voimaa.

Mitä jos tulee takapakkia ja alan lintsata raivaamisesta? – Tee itsestäsi tilivelvollinen. Julkista projektisi kavereillesi, et voi enää perääntyä! Tai raivaa yhdessä muiden kanssa: Paikka kaikelle -ryhmän perjantaihaasteissa käydään tänä vuonna läpi kaikki kodin tärkeimmät tavararyhmät. Jos tartut niihin jokaiseen, kotisi näyttää vuoden lopussa aivan toisenlaiselta kuin nyt.

Maaliskuussa on myös ainutlaatuinen mahdollisuus hankkia uusi alku Paikka kaikelle -kurssilla. Se starttaa Turussa torstaina 9.3. Kolmen tapaamiskerran aikana pureudutaan epäjärjestyksen syihin, tehokkaisiin järjestämismenetelmiin, järjestyksen ylläpitoon ja toteutetaan oma projekti ammattijärjestäjän ohjauksessa. Kokemukset aiemmalta kurssilta olivat todella positiiviset ja osallistujat raportoivat, että toimintaan tarttuminen helpottui. Kurssille otetaan vain 12 osallistujaa, joten ilmoittaudu pian!
Lisätietoja ja ilmoittautuminen täällä: https://www.lyyti.fi/reg/paikkakaikelle.

Toivotan sinut myös tervetulleeksi hakemaan intoa ja inspiraatiota kodin järjestämiseen Kuinka paljon on tarpeeksi? -tapahtumasta, joka järjestetään Helsingissä lauantaina 21.1. Puhun tapahtumassa tavaratulvan syistä ja sen patoamisesta. Olen myös tavattavissa tilaisuuden ajan. Olisi kiva nähdä!
Tarkemmat koordinaatit ja ohjelma-aikataulu löytyvät täältä.
Tapahtuma Facebookissa.

Miten eri järjestämismetodit eroavat toisistaan?

Vertailin japanilaisen ammattijärjestäjän Marie Kondon kirjoja KonMari ja Spark joy suomalaisten ammattijärjestäjien Anne Te Velde-Luoman kirjaan Kaaoksen kesyttäjä ja Elina Alasentien Joka kodin raivausoppaaseen. Miten näiden suosittujen teosten näkökulmat tavaran raivaamiseen ja järjestämiseen eroavat toisistaan etenkin kun katsotaan, miten ne ohjeistavat aloittamaan kodin järjestämisen?

Kuva: Pixabay

Kuva: Pixabay

KonMari: Ilon kautta

Japanilaisen ammattijärjestäjän Marie Kondon KonMari-raivausohjelmassa kodin järjestäminen neuvotaan aloittamaan vaatekaapista. Vaatteet otetaan pois kaapista ja kasataan lajeittain lattialle (itse laittaisin sängylle). Siis teepaidat yhteen pinoon, housut toiseen ja niin edelleen. Sen jälkeen vaatteista valitaan säilytettäväksi ne, jotka tuottavat iloa, kun ne nostaa käsiin hypisteltäviksi.

Spark joy -kirjassa Kondo kertoo asiakkaistaan, jotka eivät tunnista, tuottaako vaate iloa. Hän kehottaa näitä ottamaan raivattavien vaatteiden kasasta kolme kivointa vaatetta. Aikaa on kolme minuuttia. Vertailu opettaa tunnistamaan iloa tuottavat tavarat. Kondo neuvoo vahvistamaan ilon tunnistamiskykyä myös aloittamalla vaatteista, jotka puetaan sydämen lähelle, koska ilo tuntuu sydämessä, ei päässä. Ja tavaroiden halaaminen – niiden pitely sydämen lähellä – auttaa myös tunnistamaan säkenöikö niistä iloa.

Kondo antaa lisäksi yksityiskohtaiset ohjeet, miten vaatteet tulee järjestää takaisin kaappiin. Viikkausmenetelmät, väri- ja kokojärjestys esitetään tarkasti ja paneutuen. Kondo kertoo, että vaatekaappia raivatessa hänen asiakkaansa luopuvat kahdesta kolmasosasta tai jopa kolmesta neljäsosasta vaatteitaan (muistetaan, että Kondo seisoo heidän vierellään koko ajan). Kondo neuvookin tähtäämään heti täydelliseen lopputulokseen.

Kaaoksen kesyttäjä: Pienin askelin eteenpäin

Kaaoksen kesyttäjä -kirjassa Anne Te Velde-Luoma ohjeistaa aloittamaan raivaamisen helposti rajattavasta kohteesta, jota käyttää päivittäin. Näin urakka ei väsytä ja tulokset ovat jatkuvasti näkyvillä toisin kuin jos olisi aloittanut vaikka vintiltä. Te Velde-Luomalle esimerkillinen aloituskohde on kylpyhuone, eikä hän esitä Kondon tavoin ehdotonta järjestystä raivaamiskohteille. Te Velde-Luoma kehottaa päättämään jo ennalta kuinka paljon aikaa käyttää kerralla, koska on varottava itsensä uuvuttamista. Jos kohde jää varatussa ajassa kesken, sen voi kasata laatikoissa sivuun seuraavaa kertaa varten.

Te Velde-Luoma kirjoittaa konmarilaiseen henkeen, että parasta olisi, jos koko asunnon tavarat voisi kasata ulos isolle pressulle ja viedä takaisin vain inspiroivat ja ehdottoman välttämättömät. Hän myös toteaa, että ihminen tarvitsee aikaa muuttumiseen. Ensimmäisellä raivauskerralla poistoja voi tulla vain vähän, mutta tehtävä helpottuu kun päätösten tekemiseen harjaantuu. Hän opettaa näkemään tavaran asiana, joka velvoittaa: onko tavara sen arvoinen, että haluat sitoutua sen käyttöön, huoltoon ja varastoimiseen?

Joka kodin raivausopas: Tarvitaanko sitä?

Elina Alasentien kirjassa Joka kodin raivausopas neuvotaan aloittamaan järjestäminen harjoituskohteella, joka antaa oppeja isompiin haasteisiin. Aloittamiseen sopii esimerkiksi kylpyhuone tai työpöydän laatikko. Tavarat otetaan käteen yksitellen ja niiden kanssa keskustellaan. Esineille esitetään sellaisia kysymyksiä kuten tarvitsenko tätä vielä, milloin viimeksi käytin tätä, onko minulla näitä liian monta, säilytänkö tätä jonkun muun puolesta tai mikä on pahinta, mitä tapahtuisi, jos luopuisin tästä. Tarpeelliset tavarat säilytetään.

Myös Alasentie neuvoo varaamaan tietyn ajan raivaamiselle ja antaa vielä Te Velde-Luomaa tarkemmat ohjeet siitä, miten osa ajasta pitää varata jälkien siivoukseen. Hän huolehtii raivaajan jaksamisesta ja varoittelee ajamasta itseään piippuun heti alussa. Taukoja pitää ottaa ja vain levänneenä tulee raivata.

Mitä tulee siihen, miten tavarat pitäisi säilyttää, Alasentie toteaa: ”Ammattijärjestäjäkään ei voi sanoa asiakkaalleen, että jokin tietty järjestys, vaikkapa laatikoiden sijoittelu kokojärjestykseen olisi paras.” Eri ihmisille sopivat erilaiset säilytysratkaisut ja järjestykset, vaikka joitakin yleisperiaatteita löytyy. Alasentie neuvoo tutkimaan ja tarkkailemaan ympäristöä ja tekemään ratkaisuja havaittujen pulmien pohjalta: jos vaikka lapset eivät siivoa lelujaan niille kuuluviin laatikoihin, pitää keksiä ratkaisuja, jotka helpottavat siivoamista.

Entä se vaatekaappi?

Kumpikaan suomalaisista kirjoista ei siis neuvo aloittamaan vaatekaapista. Alasentie ei itse asiassa kirjoita vaatteista mitään. Joka kodin raivausoppaan näkökulma on yleisemmällä tasolla järjestämisen periaatteissa. Ainoa tavararyhmä, jota käsitellään, ovat paperit. Te Velde-Luoma kirjoittaa Kaaoksen kesyttäjässä vaatteiden järjestämisestä sivun verran (Kondo käsittelee asiaa 19 sivua). Hän neuvoo soveltamaan vaatteisiin samaa periaatetta kuin muihinkin tavaroihin: vain käytössä olevat ja hyvää mieltä tuottavat saavat jäädä.

Toisin kuin kaksi muuta Te Velde-Luoma puuttuu myös pukeutumiskysymyksiin: hän neuvoo tarkastelemaan mielivaatteita ja tutkimaan, mikä niistä tekee mieluisia, ja jatkossa satsaamaan niiden kaltaisiin. Hän ohjeistaa oman tyylin tunnistamiseen ja neuvoo luomaan jäljelle jääneistä asukokonaisuuksia. Hän huomioi, että seulonta voi virhehankintojen takia tuntua piinalliselta ja kehottaa olemaan armollinen itseään kohtaan. Ne vaatteet, joista on aivan mahdoton luopua, kuten muistovaatteet, saa pakata koipaperin kanssa vaatepussiin.

Mitä kirja odottaa raivaajalta?

Kolmen ammattijärjestäjän antamista ohjeista raivaamisen aloittamiseen, karsimisperusteisiin ja tavaroiden säilyttämiseen voi tehdä havaintoja lähestymistapojen eroista. Kaikilla teksteillä on jonkinlainen tekstin sisään kirjoitettu ihanteellinen vastaanottaja. Millainen on Kondon, Te Velde-Luoman ja Alasentie teksteihin kirjoitettu ”ihanneraivaaja”?

Kondon raivaajalla on runsaasti aikaa uppoutua projektiinsa. Hänen suurin pulmansa on se, että hän ei ehkä heti tunnista, mikä tuottaa iloa. Häneltä voi vaatia paljon ja hän pystyy keskittymään projektiinsa pitkiksi ajoiksi. Vaikka hän olisi vetänyt koko vaatevarastonsa sängylleen, se on iltaan mennessä nätisti pystyviikattuna takaisin kaapissa. Kondon raivaajalla ei ole paino- tai pukeutumiskipuilua. Esiteltyään ilon tuottavien valitsemisen, Kondo keskittyy ennen kaikkea siihen, miten vaatteet laitetaan kaappiin.

Suomalaisten ohjeiden rivien välistä pilkottaa toisenlainen raivaajatyyppi. Hänellä on epäilyksiä, kiirettä ja ylipäätään vähäisemmät voimavarat kuin Kondon raivaajalla. Hänen täytyy edetä varovaisesti, ettei hän väsytä itseään. Liian ison urakan haukkaaminen onkin täkäläisten ammattijärjestäjien mukaan yleisin syy epäonnistua raivaamisessa – Kondon raivaaja taas ei epäonnistu koskaan, sillä menetelmää noudattamalla projekti onnistuu takuuvarmasti.

Te Velde-Luoman ja Alasentien raivaajan pulmana on ryhtymisen vaikeus ja vahvat tunnesiteet tavaroihin, senkin tähden on aloitettava varovasti. Te Velde-Luoman raivaajalle vaatteet ovat tunnetavaroita, oman kehonkuvan ja minuuden kuvastimia, joita läpikäydessä omaa identiteettiä työstetään. Suomalaiset ammattijärjestäjät lähtevät siitä, että ihmisillä on arjessaan kiireitä, joiden puitteissa raivaamista pitäisi pystyä tekemään. He eivät kannusta täydellisyyteen, kuten Kondo, vaan epätäydellisyyden hyväksymiseen ja pienin askelin etenemiseen.

Suomalaisten ammattijärjestäjien näkökulma on kaiken kaikkiaan lempeämpi ja psykologisoivampi kuin Kondon. Toisaalta juuri Kondon ehdottomuus ja armottomuus on se, mikä hänen menetelmässään inspiroi.

Mitä tavara on?

Millainen sitten on teksteissä rakentuva käsitys tavarasta? Suomalaisten ammattijärjestäjien kirjoituksissa turhat tavarat ovat painolastia, josta täytyy päästä irti, jotta voi keskittyä olennaiseen. Tavara on vaiva. Se voi myös olla inspiraation lähde, mutta tätä ei painoteta kovin vahvasti.

Kondo taas keskittyy tavaroiden iloa tuottavaan puoleen ja, vaikka hän kirjoittaa myös ihmisten tunteista, usein etualalle nousee se, miltä tavarasta tuntuu. Nipuiksi solmitut sukat esimerkiksi eivät voi levätä ja kerätä voimia kaapissa, kuten niiden pitäisi. Kondo koulii lukijoitaan kunnioittamaan tavaroita kirjoittamalla ne henkiin.

*

Kirjojen erojen perusteella voisi ajatella, että ne puhuttelevat varsin erilaisia ihmisiä. Kenen ohjeilla sinä lähtisit raivaamaan kotiasi?

*

Tervetuloa Habitare-messuille kuulemaan lapsiperheen kodin raivaamisesta!

Lauantaina 9.9.2016 kello 13.00 Arena-ohjelmalavalla:
Minun tarinani: Kodin järjestys ja mielenrauha.
Marja Hintikka kertoo kokemuksiaan yhteistyöstä ammattijärjestäjä Ilana Aallon kanssa.

Olen tavattavissa Suomen ammattijärjestäjien messuosastolla lauantaina 10.9. kello 10–18 ja sunnuntaina kello 11.9. 10–14. Suomen ammattijärjestäjät löydät messupaikalta B 13 hallista 3.