Pintaa syvemmin tavaratulvasta ja sen patoamisesta. Blogia kirjoittaa tietokirjailija, ammattijärjestäjä Ilana Aalto.

Hyvästit fantasiatavaroille! [Tavarakirjanpito 2/12]

Oletko kuullut fantasiaminästä, jolle sinäkin luultavasti olet hankkinut tavaroita? 

Fantasiaminä kerää reseptejä, vaikkei juuri laita ruokaa. Hän haalii askartelutarvikkeita tehdäkseen joulukortteja, vaikka on viimeksi lähettänyt niitä kymmenen vuotta sitten. Fantasiaminä menee kenkäkauppaan ostamaan lenkkareita, mutta tulee ulos korkkareiden kanssa, vaikkei pysty edes kävelemään sellaisilla.

Fantasiaminälle hankituista tavaroista voi olla erityisen hankala hankkiutua eroon. Ne edustavat toteutumattomia toiveita, haaveita ja haluja. Usein ne ovat myös huonon omantunnon tavaroita. En sitten jumpannutkaan, vaikka hankin sen härpäkkeen sitä varten. Enkä ruvennut tekemään pastaa, vaikka pastakone nököttää keittiön nurkassa.

Helmikuussa jatkoin vuoden alussa aloittamaani haastetta pitää kirjaa kaikista kotiimme hankituista ja täältä poistuvista tavaroista. Kuun teemaksi muodostui fantasiaäidin fantasialapsille ostama esine: puolapuut.

Fantasiaminä
Tori-ilmoitukseen laittamani myyntikuva.

Mitä kuvittelin…

Kun muutimme tähän kotiin 11 vuotta sitten, halusin lapsille ison yhteisen leikkihuoneen. Siitä piti tulla “toiminnallinen lastenhuone”, kuten keksin sitä nimittää. Sinne tulisi kiipeilyseinä ja kaikenlaisia aktiivisuuteen kannustavia vimpaimia.

Suunnitelmani eivät kuitenkaan koskaan toteutuneet. En vain saanut aikaiseksi, ei löytynyt silmää miellyttäviä välineitä eivätkä lapset osoittaneet kaipaavansa erikseen rakennettua “toiminnallisuutta”.

Muutama vuosi sitten lapset halusivat omat huoneet ja leikkihuone jaettiin seinällä kahteen pieneen huoneeseen. Näin tilaisuuteni koittaneen: nyt kompensoisin kuopukselle sen, mistä esikoinen ja keskimmäinen jäivät paitsi, kun eivät saaneet toiminnallista lastenhuonetta. Ostin hänen uuteen huoneeseensa puolapuut.

Mielikuvissani puolapuut olivat lapsimagneetti, joka vetäisi paikalle isosisaruksetkin. Lasteni motoriset taidot ja lihaskunto kasvaisivat samalla kun he pitäisivät hauskaa temppuilemalla puolapuissa. Perheen aikuiset puolestaan vetäisivät leukaa, tekisivät ahkerasti vatsalihasliikkeitä ja venyttelisivät tangoilla.

…mikä oli todellisuus

Tosiasiassa lapsi käytti puolapuita roolivaatekokoelmansa naulakkona. Ainoa joka puolapuissa kiipeili, oli barbie-nukke, joka hyppäsi sieltä kuminauhan varassa benji-hyppyjä. Katso tästä video, jossa näkyy, miten puolapuita lastenhuoneessa käytettiin.

Kiinnitys kevytrakenteisen väliseinän koolaukseen tuntui sen verran huteralta, että aikuiset eivät uskaltautuneet koko painollaan puolille ollenkaan (luultavasti ne olisivat kyllä kestäneet, joten tämä oli silkka tekosyy).

Vuosi myöhemmin oli aika tehdä huoneeseen tilaa lapsen vuoteelle. Puolapuut eivät enää mahtuneet sinne.

Ehdotin niiden siirtämistä esikoisen huoneeseen, sillä muualla asunnossa ei kerta kaikkiaan ollut vapaata seinäpintaa riittävästi. Teini hyväksyi pitkin hampain puolapuiden säilyttämisen huoneessaan, mutta ei antanut kiinnittää niitä seinään. Siellä se sitten nojailivat seinään ja olivat siivouksen tiellä – parin vuoden ajan.

Tunnustukset

Mitähän päässäni oli liikkunut, kun hankin puolapuut. Olin varmaan mainoksen uhri, sillä noihin aikoihin puolapuista oli juuri tullut lastenhuoneiden muodikas sisustuselementti, joita mainostettiin ahkerasti Facebookissa.

Uskon silti, että enemmän fantasioissani painoi halu olla hyvä vanhempi. Lasten liikkumattomuudesta on kirjoitettu paljon ja olen herkkä huolestumaan tämän tapaisista asioista. Jos lasteni kotiympäristö rohkaisisi liikkumaan, ehkä heistä tulisi terveitä ja hyvinvoivia aikuisia.

Ideaalikuvissani siinsi varmasti myös joskus näkemäni video erään isän rakentamasta lasten temppuhuoneesta, jossa oli muun muassa kiinnitetty puolapuita huoneen kattoon kiipeilyä varten. Hänen lapsensa olivatkin supertaitavia temppuilijoita. Ikään kuin kaltaiseni sohvaperunan lapsista kuoriutuisi akrobaatteja kunhan kiinnitän yhdet puolapuut seinään.

Puolapuut tuottivat pettymyksen pettymyksen perään – vaikka en niitä kaikki ehkä niin vakavasti ottanutkaan.

Lopputulos

Teinin huoneeseen on lähiainoina tulossa pieni maalausremontti ja kalusteiden uudelleen pyörittely. Koska hän ei halua puolapuita, niille oli löydettävä uusi paikka kotoa. Yhä uudelleen tulin tulokseen, etteivät ne mahdu minnekään. 

Aikani (eh, pari vuotta) pohdittuani tulin järkiini ja rohkaistuin laittamaan puolapuut myyntiin. Vaihtoehto olisi ollut pitää fantasiasta kiinni ja viedä ne vintille odottamaan – niin, mitä?

Puolapuut kävivät kaupaksi parissa tunnissa ja pian jonossa oli jo neljä kyselijää. Ostaja oli kolmen lapsen isä, joka kertoi hankkivansa puolapuut lapsilleen. Toivottavasti hänen fantasiansa eivät ole yhtä hataralla pohjalla kuin omani.

Kerro kommenteissa, onko sinulla (ollut) fantasiatavaroita ja mihin olet niiden kanssa päätynyt.

Helmikuun tavarakirjanpito

Kuten tammikuussa emme tässäkään kuussa tehneet erityisiä raivausoperaatioita. Suurin poisto olivat puolapuut. 

Eteisestä siivosin roskiin kolme paria lasten loppuunkäveltyjä kenkiä ja yhdet sisätossut. Roskiin lensi myös kymmenen paria rikkinäisiä sukkia, jotka oli sullottu kenkienhoitotarvikkeiden laatikkoon kiillotusapureiksi. Laatikkoon jäi vielä runsaasti rikkinäisiä sukkia, kohtuus kaikessa. Kierrätykseen lähti yksi treenireppu ja kaksi tuubihuivia. Eteisemme tuntuu olevan poistojen pohjaton aarrearkku.

Puolisoni rikkinäiset kuulokkeet ja laturi laitettiin SER-keräykseen. Lisäksi hajamielinen siippani heitti roskiin saippuapumpun, jonka olin tuonut keittiöön tiskausta varten. Se oli ollut meillä noin 20 vuotta ja olen tästä edelleen hiukan näreissäni. Kun huomasin asian, roska-auto oli jo käynyt.

Helmikuun varsinaisia ostoksia oli seitsemän: kahdelle lapselle toppahousut ja lenkkarit, yhdelle teepaita, kotiin muffinivuoka ja mökkihuussiin lämpöistuinrengas (oli luksusta hiihtolomalla!). Lisäksi lapselle joululahjaksi tilattu sivellinsetti (viisi sivellintä) saapui viimein.

Tavaraa tuli kynnyksen yli myös muilla keinoin kuin ostamalla: Lapset toivat koulusta omatekemänsä pehmolelun ja lehtitelineen (se on iso!). Sain lapsuudenkodista takaisin kissa-akvarellin, jonka kahdeksanvuotiaana kinusin eräältä taiteilijalta. Äitini neuloi minulle tilauksestani villahousut. Nyt pysyy peppu pakkasillakin lämpimänä.

Helmikuu:

Ulos 21
Sisään 16

Vuoden alusta:

Ulos 41
Sisään 25

Viime vuonna tipahdin kirjanpidosta kun maaliskuun lock down alkoi. Katsotaan, auttaako tämä blogisarja pitämään asian tällä kertaa paremmin mielessä.

Tästä voit lukea tavarakirjanpidon ensimmäisen osan ja säännöt.
Maaliskuus kirjanpito ja kiukustuminen kaupanpäällisistä.

*

Kiinnostaako lukea lisää ammattijärjestäjän vinkkejä? Lataa avaimet ammattijärjestäjän maksuttomaan vinkkipankkiin. Saat samalla pari kertaa kuussa ilmestyvän Paikka kaikelle -uutiskirjeen ja paljon hyödyllistä tietoa kodin järjestämisestä.

Ilana | Paikka kaikelle

Ilana | Paikka kaikelle

Pintaa syvemmin tavaratulvasta ja sen patoamisesta. Blogia kirjoittaa ammattijärjestäjä, tietokirjailija Ilana Aalto.
Jaa artikkeli

20 kommenttia artikkeliin ”Hyvästit fantasiatavaroille! [Tavarakirjanpito 2/12]”

  1. Voihan puolapuut! Meillä kävi täsmälleen samoin, tosin sillä erotuksella, että puolapuut eivät koskaan edes päätyneet seinälle. Vuoden verran ne nojasivat kodinhoitohuoneen seinään ja hupsis – toimivat sen ajan pikkupyykin kuivaustelineenä. Puolapuut saivat hyvän kodin kummitytön kotona, tosin en ole muistanutkaan kysyä, vieläkö niissä temppuillaan vai onko niistä tullut riesa. Toinen fantasiaminän hankinta on viime kesältä. Jotta lapset (nyt jo teinejä) varmasti viihtyisivät kesämökillä rempan keskellä, niin hankin sinne vesitrampoliinin. Itsekin vesipetona siinä varmasti hyppisin ja onhan se nyt ihana paikka loikoilla auringossa! Totuus: toinen teineiltä ilmoitti heti, että härpäke on ihan turha. Toinen testasi pari kertaa ja auttoi kyllä auliisti, kun sitä piti hilata rantaan pumppaamista varten. Itse kokeilin pomppimista kerran, linnunp*skassa loikoileminen ei myöskään houkutellut. Hermo meni viimeistään silloin, kun armoton kesämyrsky oli painanut trampoliinin melkein naapurin rantaan ankkuroinnin petettyä! Syksyllä pois laitettaessa en enää saanut teiniä kaveriksi pesemään sitä talvikuntoon. Usein sain kyllä kesän mittaan kuulla keljuilua trampoliinista, ja varmasti ihan aiheesta. Oppirahat on nyt maksettu ja suomut karisseet fantasiaminän silmiltä. Ensi kesänä se joutaa jonkun muun fantasiamökille, amen.

    Vastaa
      • Loistava tarina fantasiatavarasta! Meillä ei ole puolapuita, vesitramppa kyllä. Se on ollut lämpiminä kesinä suosittu hengailupaikka, mutta kylminä jäänyt vaille käyttöä. Eniten täytyy varoittaa siitä, että se on todella iso, ja talvisäilytys ja -puhdistus on työlästä. Me olemme päätyneet säilyttämään sitä rannalla pressun alla, missä on omat ongelmansa, kuten viime vuonna se, että muurahaiset ehtivät pesiytyä sen sisään, niissä oli kova häätäminen 😀 Fantasiatavaraksi sitä en silti meillä laskisi, koska sitä on käytettykin paljon. Mulla pahimpia fantasiatavaroita ovat varmaankin rikkinäiset vaatteet jotka kuvittelen korjaavani tai korjauttavani. Sit en saa aikaiseksi mutten pysty heittämään poiskaan, ja ne lojuvat lipaston päällä tai nyssäköissä pahimmillaan vuosia.

        Vastaa
  2. Tämä oli tosi hyvä ja herättelevä kirjoitus. Pakko alkaa karsia turhaa tavaraa. Voin aloittaa juuri fantasiatavaroista. Näinhän se on, että minäkään en koskaan ryhtynyt nukkekotiharrastajaksi (miniatyyriaskartelusälä), resepteistä kokkaajaksi (aivot vievät vähemmän tilaa kuin keittokirjat) tai auts, korkokenkien aktiivikäyttäjäksi ainakaan koronavuonna. Joogamattoa sentään olen käyttänyt enemmän kuin legendaarista ”fakiiripiikkimattoa”. Niitä ei sentään enää löydä kirpputoreilta kuten männävuosina, joten kai kansalaiset ovat polttaneet omansa jo roviolla 😀

    P. S. Minä roikuin lapsena aina oman huoneen puolapuissa, mutta taidankin olla lähempänä apinaa kuin ihmistä 😀 hienoa, että ammatilaisellekin käy näitä ”lipsahduksia”!

    Vastaa
    • Heh, olen keväällä löytänyt oman piikkimattoni uudelleen ja nykyään se on käytössä monta kertaa viikossa. Tosin en ymmärtäisi sitä kaivata, jos olisin joskus poistanut sen.

      Vastaa
  3. Fantasiatavara, jonka sain synttärilahjaksi fantasiaminän/fantasiahänen käyttöön miespuoliselta ystävältäni: erityinen kelkka, jolla verkot saa helposti viritettyä jään alle kalastusta varten. Asun Helsingin keskustassa, toki meren lähistöllä ja olen tasan kaksi(2) krt nykyään niin harvinaisina jäätalvina laittanut verkot vesille naapurin avustuksella. Vei molemmilla kerroilla liki koko päivän kairata aukot, merkitä paikat suosituilla kulkureiteillä ja verkkojen kokeminen vaati toimia pitkin viikkoa, kalastusluvan hankintaa jne. Ystäväni elättelee mielikuvaa minusta sankarillisena eränaisena, joka myös kaupungissa eläessään harrastaakalastusta ja on oudon vaikea murskata hänen unelmansa. Itsekin olisin kovin mieluusti tuo ihmeolento, jona hän jääräpäisesti minut näkee( olemme tunteneet teinistä asti) Puolisoni taas on klasssinen hajamielinen professori, joka innostuu kaikesta ”käytännöllisestä” ja toivoo meidän siirtyvän osittaiseen omavaraistalouteen, kunhan opin/ opimme paremmin hyödyntämään lähivesien antimia ja hänen kotipihaamme kylvämiään vihanneksia, jotka citykanit valitettavasti popsivat vuosi toisensa jälkeen.
    Verkkokelkka on ison pulkan kokoinen ja seisoo nyt talomme seinään nojaamassa verkkoämpärin yms tilpehöörien kanssa- eikä ole tänä talvena ollut kertaakaan käytössä. Rakas ystäväni ja mieheni eivät silti luovuta vaan ovat varmoja, että vain olosuhteet ovat estäneet kalasteluni, en missään tapauksessa saa jättää mukavaa harrastustani, olenhan niin intohimoinen luontoihminen ja pätevä nainen- ja verkkokelkka syyttää minua olemassaolollaan jatkuvasti siitä, etten ole heidän unelmiensa mittainen…

    Vastaa
  4. Ihana tositarina, kiitos jakamisesta! Minun fantasiatavarani oli samaa luokkaa: voimistelurenkaat lapsille, samoin toivein iloisesta temppuilusta. Kuinka kävi? Ei löytynyt varmaa kohtaa katossa, mihin ne olisi uskaltanut kiinnittää (saamattomuutta tämä, todelliset superäidit/isät kiinnittävät koukut ekan puolen tunnin aikana eivätkä etsi tekosyitä) ja parin vuoden kuluttua ymmärsin myydä renkaat Torissa. Opetus: jos haluat asua vanhassa koulussa ja antaa lapsesi harrastaa sisätiloissa kiipeilyä ja roikkumista, osta ensin se koulu äläkä jumpparenkaita! PS. Sepä vasta olisi fantasiatavara, kun ostaisikin sen vanhan koulun.. pelottava visio! Siihen nähden tämä oli hyvin pieni tappio.

    Vastaa
  5. Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta!
    Minulla fantasiatavaroita ovat tällä hetkellä hiustenmuotoilutuotteet (en osaa käyttää enkä jaksa opetella, mutta olisihan se kiva, jos hiukset olisi aina viimeisen päälle laitettu…). Digipiano on ehkä nykyisin fantasiatavara, sillä pianonsoitto oli rakas harrastukseni vielä 15 vuotta sitten. Silityslautaa ja -rautaa ei tule käytettyä, sillä vihaan silittämistä ja suurin osa vaatteista on nykyisin sellaisia, että niitä ei tarvitse silittää. Myöskään vaatehöyrytintä en juuri ole käyttänyt, vaikka hankin sen siksi, että en pidä silittämisestä… en kyllä pidä myöskään höyryttämisestä, vaikka olisi kivaa olla se ihminen, jonka kauluspaidat ovat aina viimeisen päälle silitettyjä. Käytännössä tyydyn kuitenkin ”lievästi ryppyisiin”, jotka suoristuvat päällä ja olen hankkiutuneet eroon vaatteista, joita ei niiden ryppyisyyden vuoksi voi käyttää, ellei niitä silitä… ; ) Tulipas pitkä lista, vaikka mietin vain hetken!

    Vastaa
  6. Kirjat. Eri kielten opiskelumateriaalit.
    Persian turistikurssi ja osa japanista on saanut uuden sijoituskohteen. Nyt hidastaa kierrätyspaikkojen vähäisyys koronan oloissa.
    Lisäksi kokonaisen tiedonalan käsikirjasto, tiedonalan, johon luulin alkavani perehtyä sitten kun. Toisaalta ajattelen, että nimenomaan kirjat ovat helppo karsintaerä myös minun jälkeeni tuleville. Jäljellä olevat kirjahyllyt tavallaan kertovat tarinaa siinä kuka joskus olin- tai, niin, olisin halunnut olla.
    Wannabe-tavaroista tämän menneen vuoden aikana sentäänolen siirtänyt eteenpäin luullakseni satoja kiloja painotuotteita, hyvän suomalaisvalmisteisen kitaran alkuperäisten kielten kera, ja virkarouvan burberry-trenssin.
    Vaikein poistoerä ideaaliminän kannalta ovat edellisten sukupolvien esineet, kotiteollisuustuotteet, laajat arkistot. Hupenevat hitaasti. Pitäisikö muuttaapakuun asumaan?

    Vastaa
  7. Fantasiaminälle hankittujen tavaroiden käyttöönotto vaatii asenteen tai elämänmuutoksen. Itseltäni löytyy yksi matala kaapillinen askartelu- ja piirustustarvikkeita ja puolikas korkea kaapillinen kankaita ja lankoja. Nämä ovat jo karsittuja määriä ja näihin tiloihin em tavaroiden on mahduttava jatkossakin. Piirustustarvikkeet ovat omien ja miehen opintojen myötä kertyneitä, työvälineemme ovat vaihtuneet digitaalisiksi. Mutta lapsille on tästä kaapista aina löytynyt askartelu- ja koulutarvikkeita, ja pikkuhiljaa kaappi on väljentynyt. Kuopuksen ilme oli näkemisen arvoinen, kun pienemmästä puuvärisetistä ei löytynyt tarvitsemiaan värejä, hain hänelle 96 kynän puuvärisalkun ja avasin sen: äiti, mistä sä tällaiset olet saanut?

    Hankalampi jae ovat olleet aiemmin fantasiaminälle hankitut kotikuntoiluvälineet, joiden käyttö on jäänyt vähin. Ne on hankittu vakaasta käyttöaikeesta, koska inhoan ryhmäliikuntaa ja salilla käymistä. Käyttö vain on lopahtanut. Nyt olen pakon edessä motivoitunut liikkumaan säännöllisesti selkäleikkauksen jälkeen. Se yhdistettynä korona-aikaan, niin kas, spinningpyörä on päässyt käyttöön (etenkin talvikaudella, kesällä jää varmaan vaatetelineeksi) ja työhuoneeseen siirtyneissä puolapuissa on kiinni TRX-nauhat, jotka oikeasti ovat monipuoliset ja kivat välineet, jotka on helppo napata myös mökille mukaan (ja unohtaa vahingossa sinne). Puolapuut tietysti myös mainio paikka kuivata neuleita ja villapyykkiä, ei jää painaumia :). Alunperin ne hankittiin lapsille ja olivat suhteellisen kivasti käytössä, kun alla oli patjakasa, mutta melkoinen tilasyöppö ja hankalasti siivottava yhdistelmä se oli. Pyörän käyttöön otossa iso oivallus oli alkaa kuunnella luentosarjaa ja podcasteja polkiessani, se on tehnyt pyöräilystä suorastaan odotetun oman ajan.

    Mun paras uudelleenkäyttökotituunaukseni on muuten ollut lasten pieneksi jääneiden petauspatjojen päällystäminen kangaskaapin aarteilla (pussilakanamaisesti) ja näiden käyttäminen jumppamattoina. Säilyvät rullattuina korissa, näyttävät kauniimmilta kuin joogamatot eivätkä kerää pölyä samalla tavalla, kun eivät ole sähköisiä ”kumimattoja”.

    On ollut ilahduttavaa saada nämä tavarat iloa tuottavaan arkikäyttöön ja hyödyksi, koska aiemmin olin jo pyörää laittamassa myyntiin.

    Vastaa
  8. Minun fantasiaminäni olisi varmaankin sellainen, joka olisi kiinnostunut yhdestä tai kahdesta asiasta, eikä rönsyilisi ympäriinsä. Mutta kun olen kausi-ihminen. Joskus neulon viikkokausia, joskus ompelen vanhoista vaatteista uusia, varsinkin kun käytössä olevat alkavat olla roskiinheitettävässä kunnossa. Joskus harrastan pelkästään sukututkimusta, Joskus tartun jonkun tietyn kirjailijan teoksiin ja luen kaikki, tai katson jonkun ohjaajan kaikki saatavissa olevat elokuvat. Tai syvennyn jonkun aikakauden historiaan ja niin edelleen. Ettei kuulostaisi niin hienolta, luen myös paljon, kyyneleitä tihkuvia rakkausromaaneja ja kaikenlaista muutakin ihanasti rentouttavaa. Niinpä kodissamme on kirjoja, levyjä, elokuvatallenteita, ompelumateriaalia, neulelankoja ja kaikkea mahdollista, mitä nyt vaan voi olla. Ja keittokirjoja, ne ovat mieheni intohimo, siis hän todella lukee niitä päivittäin. Karsiminen on aika epätoivonen juttu, kun on oikeasti kiinnostunut ihan kaikesta.

    Vastaa
  9. Oma fantasiani oli alkaa kuntoilla kotona, koska en tykkää/jaksa käydä maksullisilla saleilla. Hankin stepperin jossa jalat ja kädet ”heiluvat”. Näytti helpolta ja kevyeltä. Ei ollut. Ensimmäiset kolme minuuttia oli täyttä tuskaa ja käklin vessanpönttöön sylkeä ja yskin niin että kuvittelin jo loppuni tulleen. Vähitellen jatkoin kuitenkin harjoittelua ja sain jossain vaiheessa viikkoja myöhemmin jo vartin kevyesti ( vähillä vastuksilla) heilua. Sitten härvelin päälle alkoi kertyä vaatteita. Sain sen yllättäin siirrettyä autolla 150km päähän odottamaan parempia motivaatioita. Kunnes tuli aika tyhjätä lapsuudenkoti tavaroista ja se saakelin kapine palautui takaisin kotini nurkkaan. Ajattelin että telkkua katsoessa joka mainostauolla poljen ja saan sen jotenkin toimimaan. Ei ehtinyt/ jaksanutkaan. Tuli joulu ja kuusi tarvitsi paikan. Olin ajatellut, ettei tule kuusta, mutta jostain syystä nyt halusinkin ehdottomasti sen, joten stepperi jouti terassille. Siellä se oli loppiaiseen asti. Mieheni kuitenkin pyytämättä kantoi jälleen sisälle. Se ehti jo vähän kärsiä pakkasessa, mutta toimii vielä (pahus) Siinä se seisoo taas toimettomana olohuoneessa. Itselle tuli sopivasti juuri limapussin tulehdus nivuseen ( varmaan liiasta harjoittelusta) Joten tarttisko joku stepperiä? Sais halvalla….

    Vastaa
  10. Mistä tiesitkin että olen juuri paininut saman fantasiaminäni kanssa?! Olin jossain vaiheessa elämääni käsityöläinen ja omaan valtavan ideapankin korvieni välissä. Näen kaikkialla ideoita ja materiaalia niiden toteuttamiseen, ja valitettavasti minulla on ollut myös mahdollisuus kerätä näitä molempia talteen. Nyt minulla on valtava varasto, mutta ei oikeastaan aikaa toteuttaa niitä, sillä palkkatyöni on pääosin aivan muuta. Niistä rakkaista, loistavista! ideoista on aivan hirvittävän vaikea luopua siinä samalla, kun mätän kerättyä materiaalia kierrätykseen.

    Vastaa
    • Heh, olen kärpäsenä katossa jokaisen tavaravaivaisen kotona ja siksi tiedän, mitä on meneillään Tsemppiä!

      Vastaa
  11. Ah, mikä silmiä avaava kirjoitus. Itse harrastin varhaisteininä ristipistotöitä ja olin muutenkin taitava käsitöissä. Opiskelujen ja työelämän myötä aidakankaat, keskeneräiset mestarityöt ja muliinilangat jäivät laatikkoon odottamaan, ja ajattelin pitkään, että sitten joskus eläkkeellä olisi kiva aloittaa uudelleen vanha kirjontaharrastus. Olen siis nyt 47-vuotias. XD Langat ja kankaat ehtivät olla laatikon täytteenä eri kodeissa yli 30 vuotta. Onneksi tulin yksi päivä järkiini ja tajusin, että haluan todellakin sitten joskus eläkkeellä viettää niin aktiivista, liikunnallista ja toimeliasta elämää, että siihen ei sisälly ristipistojen nyhertäminen! Pakkasin kankaat ja langat siististi pusseihin ja myin ne pilkkahintaan nurmikkokirpparilla oikeasti onnellisille ostajille. Parhaita päätöksiä ever, ja muutti koko minäkuvaani siitä, millaisen vanhuuden haluan.

    Vastaa

Jätä kommentti


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.

Paikka kaikelle