Aihearkisto: Uskomukset

Onko sinullakin piikkimatto, jota et käytä?

Psykologi, ammattijärjestäjä Susanna Anderssonin vieraskirjoitus

Me nykypäivän hamsterit olemme jo vuosikymmenien ajan keränneet tavaraa hyvässä uskossa ja vilpittömin mielin. Olemme edenneet merkkilaukulla menestykseen ja piikkimatolla terveyden perikuvaksi. Tavara on ollut meille tie iloon ja onneen.

Mutta nyt tavarasta pitäisikin päästä eroon. Se on alkanut ärsyttää, lakannut tuottamasta iloa. Alkaa olla kuulemma ihan haitaksi asti. Mitä tapahtuu, jos nyt menenkin luopumaan näistä hartaudella haalimistani tavaroista, oman identiteettini rakennuspalikoista, minäkuvani muodostajista? Miten MINUN käy? Kuka minä sitten olen?

Tunnustettava on, että piikkimattoni on kahden kokeilukerran jälkeen jäänyt pysyvästi parantamaan vaatekaapin takaseinää. Pikainen tarkastelu osoittaa, että sekä seinä että matto näyttävät olevan priimakunnossa. Arvioin, että piikkimaton hyvää tekevä vaikutus ulottuu näin ollen minuunkin, kunhan minun ei tarvitse enää koskaan maata tuolla kirotulla tuotteella.

Merkkilaukkuni toimii talismaanin tapaan ja varmistaa, että menestykseni elämässä on taattu. Sivuseikka, jos laukku painaa tyhjänäkin tonnin, joten käytän koko kapinetta vain harvoin. Kauneuden takia kuuluu kärsiä ja designmerkin takia lievästi kitua. Vastalahjaksi merkin mainoskuvat kultaavat harmaan arkeni. Varmasti elän oikeasti todellista luksuselämää. Onhan minulla merkkilaukku kaapissa.

Käytämme tavaroihin liittyviä mielikuvia oman minämme ja arvomaailmamme rakentamiseen. Jos minulla on piikkimatto, mielikuvissani olen terveydestäni ja hyvinvoinnistani huolehtiva ihminen. Tämän lisäksi minulla saattaa olla muitakin tätä mielikuvaa vahvistavia tuotteita, aina viimeisimmän villityksen mukaan. Usein niiden käyttökerrat jäävät yhteen tai kahteen.

Mielikuvani itsestäni istuu kuitenkin sitkeässä, koska etsin ympäristöstä mielikuvaani tukevaa tietoa ja pyrin torjumaan vastakkaista informaatiota. Huomaan haukkana lehdessä uuden terveystuotteen mainoksen samalla kun syön einespizzaa. Einespizza on vain kiireen aiheuttama välttämätön hätävara, jonka vaikutukset viimeisin terveystuote varmasti nollaa.

Mutta se tavaranraivaus. Jos menen luopumaan painavasta laukustani ja käyttämättä jääneistä terveystuotteistani, minultahan lähtee identiteetti alta. En ole enää terveyttä vaaliva menestyjä. Tai olenko sittenkin? Tavaroitani läpikäydessäni joudun oikeasti pohtimaan, kuka minä olen. Kuka minä tällä hetkellä olen ja millaiseksi olen kasvamassa? Palvelevatko tavarani tätä henkilöä?

Tavaroista näen menneisyyteni valinnat, oman minuuteni rakentamisen eri vaiheet. Kun katson itseäni tavaroitteni kautta, pidänkö näkemästäni? Kuinka suuri osa tavaroistani kuuluu nykyiselle tai entiselle ihanneminälleni? Sille, joka haluaisin tai halusin joskus olla. Miten iso osa kaappini sisällöstä kuuluu sosiaaliselle minälleni? Sille, millaisena ajattelen muiden minut näkevän ja joka näin nauttii sosiaalista hyväksyntää. Entä kuinka suuri osa kuuluu todelliselle minälleni? Sille, joka oikeasti olen.

Uskallanko raivata tavarani ja selvittää, missä minuuteni kanssa tällä hetkellä kuljen? Uskallanko kohdata itseni ja luottaa, että tulevaisuus kantaa?

Teen kokeilun. Päätän, että menestykseni ei olekaan laukusta kiinni ja että jokapäiväiset valinnat vaikuttavat terveyteeni enemmän kuin trendihitit. Kun raivaan tavaroitani, raivaan samalla mennyttä minääni ja teen tilaa sille ihmiselle, joka minusta on kehittymässä. En pidä kiinni vanhoista identiteeteistäni vaan annan mahdollisuuden kehitykseen ja muutokseen.

Miten minun käy? Ollaan jännän äärellä.

* Kirjoittaja Susanna Andersson on psykologi, ammattijärjestäjä ja hyvinvointivalmentaja, jolle tavaranraivaus on löytöretki omaan itseen. www.nojatuolipsykologi.fi *

 

 

Maailmanloppu tulee – oletko varautunut?

Ylen luetuimpia uutisia menneellä viikolla oli juttu, joka käsitteli ”romahdusteoreetikko” Miika Vanhapihan ajatuksia varautumisesta teollisten yhteiskuntien luhistumiseen. Vanhapiha uskoo, että jo hyvinkin pian öljy loppuu, mikä johtaa suurvaltojen konfliktiin, resursseja koskeviin sotiin, talouskriisiin ja ympäristötuhoihin. Kriisien yhteisvaikutuksesta nykyiset yhteiskunnat ajautuvat romahduskierteeseen. Kaupat tyhjenevät, liikenne, lämmitys ja terveydenhuolto vaikeutuvat, tulee ruokapula. Poliittiset jännitteet ja epätoivo johtavat väkivaltaisiin selkkauksiin. Vanhapihan mukaan meidän pitäisi varautua romahdukseen opettelemalla sellaisia selviytymistaitoja, jotka omavaraistaloudessa eläneille esivanhemmillemme olivat arkipäivää vielä sata vuotta sitten.

Nämä meiltä puuttuu.

Nämä meiltä puuttuu.

Vanhapiha ei ole puheissaan yksin. Maailmanlopun ennustajia on ollut vähintään niin kauan kuin ihmisillä on ollut ajatus siitä, että historia etenee kohti jotakin. Teema löytyy Raamatustakin. Erilaiset maailmanlopun skenaariot ovat olleet ehtymätön lähde elokuvissa, kirjallisuudessa ja peleissä: Terminaattori, Melancholia, Apinoiden planeetta, Nälkäpeli, Sarasvatin hiekkaa, Fallout, Gears of War

Mitä tulee varautumiseen, amerikkalaisperäinen survivalismi lienee tällä hetkellä sen näkyvin muoto. Jos et tiedä, mistä on kyse, vilkaise tositeeveesarja Doomsday Preppersiä. Se kertoo survivalisteista ja heidän keinovalikoimastaan sekä tarjoaa neuvoja varautumistason nostamiseen. Ohjeman sivuilla olevan testin avulla voi selvittää, miten varautunut itse on amerikkalaisella mittapuulla. (Itse selviäisin katastrofitilanteessa 0–1 viikkoa – minulta puuttuu mm. bunkkeri, kaasunaamari ja käsiaseet.)

Myös suomenkielisillä survivalistisivuilla opastetaan harjoittamaan eloonjäämistaitoja, rakentamaan suojia ja varaamaan ruokaa, juomaa ja välineitä. Armeijan ylijäämätarvikkeita myyvästä suositusta verkkokaupasta saa selviytymispakkauksia. Varautumisen puolesta puhuu myös pelastusalan keskusjärjestö SPEK, joskin huomattavasti maltillisemmin äänenpainoin: joka taloudessa pitäisi olla kotivaraa noin viikoksi sähkökatkojen, sairastumisen, lakkojen, myrskyjen ja onnettomuuksien varalta. Kotivara on ruokaa ja muita välttämättömyystarvikkeita.

Huoltovarmuuskeskuksen sivuilla on varautumistesti, joka kartoittaa pahan päivän varalle tehtyjä valmisteluja suomalaiseen tapaan: onko paristoja, taskulamppu, vesiastioita, palohälyttimet? Maailmanlopun pelkoa listassa herättävät enintään joditabletit, joita tarvitaan säteilyvaaratilanteessa. Mielenkiintoista kyllä, Huoltovarmuuskeskuksen testissä taidoista ei mainita kuin ensiaputaidot, kun taas esimerkiksi Vanhapihan edustamassa varautumisessa olennaista on osata metsästää, viljellä ja valmistaa omat tarve-esineet. Tosin se olisikin perin outoa, jos suomalaiset viranomaiset lietsoisivat pelkoja yhteiskunnan romahtamisesta. (Huoltovarmuuskeskuksen testi kertoo, että minulla on ”parantamisen varaa”, sillä en esimerkiksi tiedä, mistä taloyhtiössämme saa vedet poikki enkä omista kaasukeitintä.)

Survivalistisivulla sanotaan, että nykyisen preppers-harrastukset juuret ovat toisen maailmansodan jälkeisessä kylmän sodan ajassa, jolloin amerikkalaiset pelkäsivät ydinsotaa. Varustautujat varmasti pitävät itseään järkevinä realisteina. Survivalistien juttuja lukiessa nousee kyllä mieleen myös erilaiset salaliittoteoriat ja ylipäätään luottamuksen puute yhteiskuntaan ja kanssaihmisiin.

Realistisen ja maailmanloppua julistavan varautumisen raja on häilyvä. Itselläni se kulkee aika tarkalleen siinä, että kohtuullinen kotivara on tarpeen. En pidä todennäköisenä, että zombiapokalypsi alkaisi päivänä minä hyvänsä. Mutta ei tuomiopäivän julistuksia silti ole helppo karistaa mielestä. On vaikea pysyä luottavaisena ja optimistisena maailmanmenon suhteen, jos romahdusennusteita joutuu lukemaan jopa kunnioitettavan suomalaisen mediainstituution, Yleisradion, sivuilta.

Epäilen, että median ja populaarikulttuurin lietsomalla maailmanlopun pelolla – joka lievemmässä muodossaan ilmenee uusiin pulavuosiin varautumisena – on yhtymäkohtansa kotien tavaratulvaan. Mitä vähemmän ihmisellä on luottamusta siihen, että hän selviää vastaisuudessa ilman käyttämätöntä leipäkonettaan, pieneksi käynyttä villapaitaansa, vanhaa nojatuoliaan, rikkoutunutta pesukonetta, Suomen kuvalehtien vanhoja vuosikertoja tai muovipussikokoelmaansa, sitä enemmän tavaroita nurkkiin jää pyörimään.

Mutta mikä on pahinta mitä voisi tapahtua, jos itselle tarpeettomista tavaroista luopuisi? Ja auttaisivatko vanhat rievut ja risat kodinkoneet selviämään yhteiskunnan romahtaessa – tai vaikka pitkässä sähkökatkoksessa? Kenties auttaisivat, jos ajattelemme, että selviytyjä on se, jonka varastot ovat pulleimmat.

Romahdusteoreetikko Vanhapihalla on kuitenkin tähän lohdullinen näkökulma: hän ei kannata bunkkerisurvivalismia eikä usko selviytyjän olevan yksinäinen Mad Max -henkinen sankari. Vanhapiha sanoo, että selviytyjiä ovat sosiaaliset, verkostoituvat ihmiset, jotka hakevat apua ja myös tarjoavat apua. ”Sitä on ihmisyys. Me olemme osa toisten ihmisten muodostamaa joukkoa, yhdessä me järjestetään elämäämme ja yhdessä ratkotaan ongelmat.”

Luottamus siihen, että asiat järjestyvät tavalla tai toisella tulevaisuudessakin, auttaa olemaan realistinen myös sen suhteen, mitä kotona tarvitsee säilyttää.

Varaudutko hätätilanteisiin? Kuormittaako se kotisi säilytystiloja?

*

Kun olin kirjoittanut tämän jutun, somevirrassani pyöri jälleen kerran yksi surullinen ja kauhea video, jossa Aleppon kaupungissa saarroksissa olevat ihmiset kantoivat haavoittuneita lapsia pommitetuista rakennuksista. Ollaan ihmisiä ja autetaan niitä, joiden varastot ovat aikoja sitten tyhjenneet. Täällä on Unicefin lahjoitussivu, jossa voit tehdä lahjoituksen Syyrian lasten hyväksi. Valitse lahjoituskohde tiputusvalikosta.

Pyykinpesu ja pöpöt

Kun suomalaisiin koteihin alkoi 50–60 vuotta sitten tulla pyykinpesukoneita, ajateltiin, että ne säästäisivät valtavasti työtä ja aikaa. Totta onkin, että pyykkääminen ei enää ole ruumiillisesti raskasta työtä, mutta paljon aikaa se vie edelleen. Siisteysstandardien kiristyminen on syönyt teknologian tuomat hyödyt. Pyykki pestään lyhyemmän käytön jälkeen ja puhtaampana kuin käsipyykin aikaan.

Kuva: Pixabay.

Kuva: Pixabay.

Tämä tuli mieleeni, kun Facebookin raivausryhmissä jälleen kerran alettiin keskustella pyykin oikeasta pesulämpötilasta. Siinä on aihe, joka saa tunnelman kiristymään hetkessä. Toiset nimittäin ovat sitä mieltä, että kaikki pyykki (lukuun ottamatta villaa ja silkkiä) pitäisi pestä 60 asteen pesuohjelmassa, jotta se puhdistuisi kunnolla. Toiset taas saavat tästä slaagin, koska korkeiden lämpötilojen pesuohjelmat kuluttavat enemmän sähköä kuin matalammat lämpötilat. Kun keskustelussa asettuvat vastakkain hygienia ja ekologisuus, ollaan melkoisen moraalidilemman äärellä.

Kuudenkympinpesijöiden argumentointi palautuu usein tähän Ylen juttuun, jonka mukaan pesty vaate ei välttämättä ole puhdas, jos pesulämpötila on ollut liian alhainen. Vaatetusalan asiantuntijat toteavat jutussa, että hiki ja rasva eivät lähde tekstiileistä 30 tai 40 asteen lämpötilassa. Mikrobien poistaminen vaatii korkean pesulämpötilan. Jos lika ei lähde kunnolla, vaatteeseen jää ”tiskirätin haju” eikä vaate ”syväpuhdistu”.

Iltalehti taas painottaa, että 40 asteessa pesty pyykki on vain ”silmämääräisesti puhdasta”, sillä pöpöt ovat elossa. ”Isossa-Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan yli sadasta lastenvaatteesta ja -lakanasta joka neljäs sisälsi ulostejäämiä vielä 40 asteen pesun jälkeen.” Yh, kakkaa vaatteissa! Puhtaan näköinen pyykki on siis valepuhdasta. Jutussa ylilääkäri suosittelee ”kaikkien bakteerien” poistamiseksi pesemään 60 asteessa: ”Pyykin huolimaton käsittely ja pesu liian alhaisessa lämpötilassa voi kiusata infektiotauteina, kuten ihottumana, oksennustautina ja ripulina. Myös influenssa ja kolibakteeri voivat brittitutkimuksen mukaan selvitä alle 60 asteen pesussa.”

Terve.fi-sivusto jatkaa: ”Jo muutama harmittomalta tuntuva asia, saattaa altistaa sinut ja perheesi bakteereille, allergisille kohtauksille, ihottumille ja jopa syövälle.” Huhhuh. Pyykinpesu taitaakin olla ihan huippuvaarallista puuhaa. Jutussa viitataan amerikkalaistutkimukseen, jonka mukaan joka neljännen kodin pesukoneet sisältävät kolibakteereja. Kannat olivat ”suhteellisen harmittomia”, mutta märän pyykin käsittelyn jälkeen neuvotaan silti pesemään kädet. Työtä lisätään kolmella neuvolla: yli tunnin koneessa valmiina olleet pyykit on pestävä pöpöjen takia uudelleen, kerran viikossa kone pitää pestä tyhjänä valkaisuaineen kanssa (todella ekologista) ja alusvaatteet tulee pestä erillään muusta pyykistä.

Korkeassa lämpötilassa pesemistä perustellaan hygienian ja terveyden lisäksi ekologisilla näkökohdilla. Ylen jutussa esitetään, että vaatteiden pesulapuissa mainitut alhaiset pesulämpötilat ovat varman päälle pelaamista: valmistaja ei joudu tilille, jos vaate menisikin kuumassa pilalle. Asiantuntija katsoo, että ”uuden vaatteen valmistaminen kuluttaa ympäristöä paljon enemmän kuin vaatteiden peseminen korkeammissa lämpötiloissa”. Lisäksi vaatteet kuluvat, kun niihin jää rasvaa ja muuta likaa alhaisissa lämpötiloissa. Puuvillassa kuulemma värikin säilyy paremmin kuudenkympin pesussa. Asiantuntijan mukaan kyse saattaa olla suunnitellusta vaatteiden pilaamisesta: ”muuten vuosia kestävään paitaan laitetaan alhainen lämpötilasuositus, että se kuluisi nopeammin.”

Terveysväittämät herättävät monia kysymyksiä. Onko joku tosiaan sairastunut siksi, että on pessyt pyykkinsä neljässäkympissä? Nykyään esimerkiksi allergioiden ja autoimmuunisairauksien, kuten ykköstyypin diabeteksen, uskotaan liittyvän ylihygieeniseen ympäristöön. Mikrobien poistaminen varmuuden vuoksi ei siis välttämättä ole terveellistä ollenkaan. Vastustuskyvyn kannalta se saattaa olla suorastaan haitallista.

Kemikaalikimara-blogissa oli referoitu kiinnostavaa tutkimusta, jossa oli mitattu farkkuihin varastoituneiden bakteerien määrää 15 kuukauden yhtäjaksoisen ja kahden viikon käytön jälkeen. Bakteeritesteissä ilmeni, että housuihin kertyneiden bakteerien ja mikrobien määrä oli sama riippumatta siitä, pesikö ne vai ei. Edes yli vuoden jalassa olleet housut eivät muodostaneet terveysriskiä käyttäjälleen. Tämä on hyvä uutinen laiskalle pyykkääjälle: jos kantti kestää, samoissa pöksyissä voi terveyden puolesta hiihdellä aika pitkään.

Minusta kuudenkympin pesuihin ei kannata ryhtyä varmuuden vuoksi, vaan vasta sitten kun noro tai influenssa on jo kylässä. Ja siltikin luulen, että käsipesujen tehostaminen on parempi tapa torjua tartuntatauteja kuin pyykinpesu. Sormet käyvät suussa ja muuallakin, tekstiilejä tulee vähemmän imeskeltyä. Kotisiivouksessa ei suositella rutiininomaisesti käyttämään desinfioivia kemikaaleja, miksi siis pitäisi ”syväpuhdistaa” pyykit kuumassa pesemällä?

Jos pyykki taas haisee tiskirätille, syynä on todennäköisimmin se, että se on kuivunut liian hitaasti liian kosteassa tilassa tai sitten kyseessä on hikisenä treenikassiin unohtunut liikuntavaate. Tuskinpa haisubakteerit silti ihmiselle vaarallisia ovat. Kiusallisia hajut toki voivat olla. Niistä pääsee, kun pesee haisulit kertaalleen 60 asteen ohjelmassa ja antaa niiden kuivua ilmavasti ja nopeasti. Johan raikastui. Jatkossa riittä 40 asteen pesu, kunhan nopeasta kuivatuksesta huolehditaan.

Entä sitten ekologisuus: voiko kuumassa pesemällä pidentää tekstiilin käyttöikää? Pahoin pelkään, että pelkkä 60 asteen pesu ei pelasta halpavaatteen laatua. Vaikka väite siitä, että väri pysyy kuudenkympin pesuissa paremmin, olisi totta, luultavasti halpisvaate kuitenkin ennen pitkää kutistuu, saumat kiertyvät, ompeleet purkautuvat ja pintaan nousee nukkaa. Pikamuoti on takuulla suunniteltu lyhyen elinkaaren tuotteeksi, siitä olen aivan samaa mieltä Ylen haastattelemien asiantuntijoiden kanssa. Ekologisin vaate on ostamatta (ja sitä myötä pesemättä) jätetty vaate. Toiseksi ekologisin on käytettynä ostettu (laadunkin on jo joku testannut valmiiksi). Kolmanneksi ekologisinta on satsata laatuvaatteeseen, joka on suunniteltu ja valmistettu kestämään. Kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen, että nakkaa vaatteet pesuun vasta oikeasti likaisina.

Jos pyykinpesu ei ole elämäntehtäväsi, voit liberaalimmalla otteella säästää sekä itseäsi että ympäristöä. Neljänkympin ohjelma on nopeampi kuin kuudenkympin: ehdit samassa ajassa pestä useamman koneellisen. Suosittelen myös rohkeaa kokeilua vaatteiden värilajittelussa. Vähemmän tarkka lajittelu (esimerkiksi tummat, kirjavat, vaaleat) säästää aikaa (ja energiaa), sillä voit pestä täydempiä koneita.

Ja nyt kun sitä kuitenkin mietitte: meillä pestään vaatteet neljässäkympissä ja liinavaatteet (sekä aikaisemmin kestovaipat) kuudessakympissä. Joskus harvoin lakanapyykin pesuohjelma asetetaan 90 asteeseen, se tekee koneelle hyvää. Tekniset urheiluvaatteet pyöräytetään 60 asteen ohjelmassa muutaman kerran vuodessa. Lykkään koneeseen tarpeen vaatiessa myös kaiken, jossa vesipesu on kielletty. Helpottaa kummasti elämää.

Kepeitä pyykkipäiviä!

Uskotko olevasi parantumattomasti sotkuinen?

Psykologit, elämäntaidon valmentajat ja onnellisuusfilosofit opettavat meille, että omat uskomukset ovat pahin este halutullekin elämänmuutokselle, kuten kodin raivaamiselle turhasta tavarasta.

Kuva: Pixabay.

Kuva: Pixabay.

Usein juuri vääristyneet ajatusmallit estävät luopumasta turhista esineistä. Ihminen voi pitää itseään kätevänä käsityöihmisenä, joka saattaa hetkenä minä hyvänsä tarvita sata munakennoa luovaan projektiinsa. Käsitys, jonka mukaan sivistyneellä ihmisellä täytyy olla kaikki seinät vuorattu kirjoilla, estää luopumasta lukemattomista pölynkerääjistä. Liioiteltu vastuuntunto poistettavasta tavarasta johtaa siihen, että tavaralle pitäisi löytää juuri oikealla tavalla tarvitseva vastaanottaja. Väärinkäytösten pelosta lamaantunut ei voi lahjoittaa sen enempää UFFille, SPR:lle kuin Fidaan.

Raivausprojektia sabotoivat uskomukset eivät kuitenkaan rajoitu vain yksittäisten esineryhmien luonteeseen tai ihmisen minäkuvaan. Ne koskevat myös laajemmin sitä, mitä ylipäätään ajattelemme siisteydestä, epäjärjestyksestä tai järjestyksen ylläpitämisestä. Uskomukset limittyvät aiempiin kokemuksiimme ja tunteisiimme, mikä antaa niille voimaa. Omalla toiminnallamme usein vahvistamme uskomuksiamme. Pieni ääni pään sisällä kertoo, että eteisen pitäminen järjestyksessä ei ole ennenkään toiminut, joten ei se toimi nytkään. Eikä noita lapsiakaan millään saa pistämään tavaroitaan paikoilleen. Ei varmaan kannata edes yrittää.

Omia uskomuksiasi voit tutkiskella vaikka täydentämällä seuraavat lauseet:

  • Tavaroiden raivaaminen on…
  • Järjestyksen ylläpitäminen on…
  • Siistit ihmiset ovat…

Kenties huomaat liittäväsi raivaamiseen, järjestyksenpitoon ja siisteyteen kielteisiä uskomuksia. Ehkä päähäsi on pinttynyt ajatus, että siisteyden ylläpito on järjettömän vaivalloista ja vaatisi sinua jatkuvasti kontrolloimaan omaa ja muiden käytöstä. Tai ehkä ajattelet, että vain tuhlailevat ja epäekologiset ihmiset poistavat kodistaan tavaroita – etkä sinä tahdo olla sellainen. On vaikea lähteä tavoittelemaan jotakin sellaista, mitä pitää hankalana tai ikävänä.

Uskomus ei kuitenkaan ole fakta, vaikka moni niin luulee. Uskomuksen voi kyseenalaistaa. Onko uskomus hyödyllinen ja auttaako se eteenpäin? Avain uskomusten muuttamiseen on omien jäykkien ajatuskuvioiden haastamisessa, minkä jälkeen pitäisi vielä uskaltaa toimia toisin kuin aiemmin.

Nips naps, näinkö helposti se sitten käy? Ei varmaankaan. Uskomukset ovat nimittäin juurtuneet syvälle ihmismieleen, ja jotkut käyvät vuosien terapiassa muuttaakseen uskomuksiaan. Uskomukset eivät myöskään ole vain yksilökohtaisia vaan muodostavat kokonaisia kulttuurisia uskomusjärjestelmiä, joiden erittelyyn historioitsijat, kulttuurintutkijat ja antropologit voivat käyttää koko elämäntyönsä.

Jos uskomusten muuttaminen olisi helppoa, olisi pikkujuttu raivata koti, laihtua tai saavuttaa maailmanrauha. Jokainen voi kuitenkin kokeilla ravistella omia uskomuksiaan altistamalla itseään ajatuksille ja kysymyksille, jotka haastavat ajattelemaan ja toimimaan toisin.

Ensimmäiseksi askeleeksi riittää se, että ylipäätään tunnistaa uskomuksensa uskomuksiksi.

 

*

Turussa tapahtuu:

Kaikki mitä olet aina halunnut tietää kodin järjestämisestä

Lauantaina 11.6. kello 12–16 on kodin järjestämisen teemapäivä Siivouspalvelu Kodan tiloissa Turussa (Puutarhakatu 19 a 6). Ohjelmassa on aiheeseen liittyviä tietoiskuja ja lisäksi voit tuoda oman kysymyksesi pulmaklinikalle ratkottavaksi. Toivottavasti nähdään!

Tietoiskut
12.00–12.10 Miten pääsen alkuun kodin järjestämisessä?
13.00–13.10 Apua! Vieraita tulossa! Miten siivotaan koti kuntoon 20 minuutissa?
14.00–14.10 Viisi vinkkiä luopumisen tuskan helpottamiseksi
15.00­–15.10 Konmaritus, tavara päivässä pois, minimalismipeli – miten valitsen itselleni sopivan järjestämismenetelmän?

Tietoiskujen välillä pidämme järjestämis- ja siivousklinikat, joissa vastaamme yleisön kysymyksiin. Mitä teen mummon perintökaluille? Miten lastenhuoneen saa pysymään järjestyksessä? Mitä tehdä kodin paperipinoille? Parhaat niksit ikkunan pesuun? Miten saa kalkkitahrat kylppärin kaakeleista? Tule kysymään, mitä olet aina halunnut tietää kodin järjestämisestä.

Lämpimästi tervetuloa! Tilaisuus on maksuton. Katso lisää täältä.