Miksi naiset ovat kotitöissä “vaativia” ja miehet “rentoja”

Kirjoitin viime viikolla kotitöiden jakamisesta heteroparisuhteissa. Tai jakamattomuudesta. Sain kirjoitukseeni paljon kommentteja, joista monet olivat keskenään ristiriitaisia.

Joidenkin mielestä kirjoitukseni oli liian feministinen. Ajatus kotitöiden jakamisesta listan avulla ei kuulemma kunnioita miehiä. Toisten mielestä kirjoitus oli turha, sillä sukupuolittunut työnjako on luonnollinen seuraus miesten ja naisten biologisista eroista. Kolmansien mielestä lisäsin maailmaan heteronormatiivista puhetta, jota on jo muutenkin riittämiin, koska keskityin heteropariskuntien työnjakoon. Neljänsien mielestä kirjoitukseni oli liian ydinperhenormatiivinen, kun en huomioinut yksinhuoltajia. Lapsia taas opetin uusavuttomiksi, koska kirjoitukseni ei kehottanut jakamaan kotitöitä heille.

Kuva Unplash.

Toki moni myös kommentoi tyytyväisenä, että tein näkyväksi sellaista asiaintilaa, jota ei mitenkään voi pitää reiluna. Lähemmäs pari tuhatta ihmistä onkin ladannut juttuun liittyneen listan metatöistä, joten ilmeisesti näkökulmalleni on kysyntää. (Tästä listaan.) 

Kaikista näistä voisin kirjoittaa kirjan. Ja kirjoitankin.

Nyt muutama sana ilmiöstä, jonka osa kommentaattoreista nosti esille ja josta tässä kirjoituksessa voimme puhua vaikkapa “naisten vaativuutena”.

Naisten vaativuus

Tiivistän kuvauksen “naisten vaativuudesta” näin:

– Naisten vaatimustaso kotitöissä on liian korkea
– Naisten vaativuus estää miehiä ottamasta kotitöitä hoitaakseen
– Naiset vaativat, että kotona tehdään heidän määrittämänsä hommat heidän vaatimallaan tavalla, vaikka hyvin voisi jättää tekemättäkin
– Pikkutarkka tekeminen on naisille luontaisempaa eikä miehiä pitäisi vaatia tekemään pikkutarkkuutta vaativia töitä
– Vaativa nainen puuttuu miehen tekemisen tyyliin tai yksityiskohtaan sen sijaan, että kiittäisi siitä, että mies ylipäätään teki
– Naisten pitäisi hyväksyä miesten tekemisen tapa

Naisten vaativuuden edessä miehet ovat kommentaattorien mukaan altavastaajia, joiden ajatuksia ja näkemyksiä kodin työnjaosta naiset eivät ole valmiita kuulemaan – jos miehet niitä ylipäätään uskaltavat ilmaista.

Vaativuuden tunnelukko

Jos hyväksytään, että tällainen naisten vaativuus on olemassa, on seuraava kysymys, mistä moinen vaativuus johtuu.

Kimmo Takasen skeematerapiaa käsittelevässä kirjassa Tunne lukkosi mainitaan yhtenä haitallisena suhtaumistapana, tunnelukkona, vaativuus. Henkilö, jolla on vaativuuden tunnelukko, on ankara itseään ja muita kohtaan. Hän pitää rimaa korkealla omille ja muiden suorituksille. Vaativa ei itse edes huomaa olevansa vaativa.

Tunnelukkojen syntyperä on Takasen mukaan lapsuuden kokemuksissa. Tunnelukko syntyy lapsen puolustuskeinona tilanteessa, jossa lapsen tarpeet eivät tule kohdatuksi tai häntä kohdellaan kaltoin.

Vaativuuden tunnelukossa ei ole hyvä olla. Riittämättömyyden, epäonnistumisen, huonommuuden ja häpeän tunteet iskevät, jos omiin vaatimuksiin ei yllä. Taustalla on monenlaisia kelpaamispaineita. Jos katsomme, millä naisten kelvollisuutta on mitattu ja mitataan, niin yksi mittapuu on tietysti huushollaus ja lastenhoito.

On turhaa huutelua käskeä vaativuuden tunnelukossa olevaa ihmistä relaamaan tai laskemaan rimaa, jos hän ei edes ymmärrä olevansa vaativa. Se on melkein sama kuin käskisi maapalloa olemaan pyörimättä. Ensin tunnelukko pitää tunnistaa, sitten työstää esimerkiksi terapiassa. Mitään nipsnaps pikaratkaisuja sisäistetyistä vaatimuksista eroon pääsemiseksi ei löydy.

On siis mahdollista, että “naisten vaativuudesta” puhuvat tarkoittavat vaativuuden tunnelukon mukaisesti toimivia naisia. Jos kyse on tällaisesta yksilöpsykologisesta ongelmasta, emme kuitenkaan voi puhua “naisten vaativuudesta”, sillä vaativuuden tunnelukkoa löytyy kaikista sukupuolista. Voimme puhua vaativista ihmisistä, joilla on haitallinen tapa toimia ja kommunikoida ympäristön ja itsensä kanssa.

Seuraava kysymys onkin, miksi sitten juuri naisia pidetään vaativina.

Miesten rentous

Naisten vaativuutta moittivat tuntuvat vähintään rivien välissä ajattelevan, että naisilla ja miehillä on erilaiset tyylit ja tavat kotitöissä. Yleensä vielä niin, että naiset ovat vaativia ja pikkutarkkoja, miehet taas “rentoja”.

Pohditaanpa hetki “rennon” olemusta.

Olen itse erittäin “rento” autoilija. En osaa sellaisia pikkutarkkaa tietämystä vaativia tehtäviä kuin öljyjen vaihto tai pissapojan täyttäminen. Muistan kyllä, että niistä puhuttiin autokoulussa, mutta en usko koskaan tehneeni kumpaakaan. Ei hajuakaan, miten konepelti avataan…

Jos joudun tankkaamaan auton, tarvitsen jatkuvaa puhelintukea, jotta muistan kummalla puolella tankki on ja mikä se oikean bensalajin numero olikaan. Kerran painoin vahingossa hätävilkun päälle, mutta en löytänyt mistään nappia, josta saisin sen pois päältä, ennen kuin soitin isälleni. (Puhuessani hänen kanssaan huomasin, että hätävilkku oli kojelautaan kiinnitettynä olleen puhelimeni takana.)

Jos anoppi ei huolehtisi yhteiskäytössä olevan automme huollosta, en tiedä, mitä tapahtuisi. En ole koskaan oppinut autonhuollosta mitään eikä se kiinnosta minua pätkääkään. Mieluiten menen kävellen tai junalla.

Äläkää olettako, että rentouteni autoilijana liittyisi sukupuoleeni. Olen myös erittäin “rento” kahvinkeittäjä ja silittäjä. Koska ei juo tavallista suodatinkahvia ollenkaan, en myöskään osaa keittää sitä. Annosteluohje ei vain tartu päähäni. Ja jos vaate kaipaa silittämistä, en ensinnäkään osta sitä tai pyydän puolisoani silittämään sen.

Suoraan sanottua rentouteni on harkittua osaamattomuutta. Se on etuoikeus. Voisin kyllä opetella kyseiset asiat, mutta saan niiden osaamattomuudesta monia etuja. Auto on käytössäni, kun tarvitsen sitä ilman huoltovaivaa. Saan aina jonkun muun keittämään kahvit vetoamalla siihen, että annosteluuni ei ole mitään luottamista.

Miksi sama ei pätisi miesten “rentouteen” pyykinpesussa, lastenvaatteiden hankinnassa ja perheen ruokahuollon suunnittelussa?

Naisten pätevyyden ansat

Naisilla on monisukupolvinen perintö siinä, miten kotitaloutta pyöritetään. Naiset ovat pikkutytöistä lähtien pätevöityneet muiden naisten ohjauksessa kotitöiden tekemiseen ja kotitöiden kokonaisuuden havainnointiin. Nykyäänkin peruskouluikäiset tytöt käyttävät kotitöihin kaksi kertaa enemmän aikaa ja lukioikäiset kolme kertaa enemmän kuin pojat.

Kotitöiden osaaminen ei tule “luonnostaan”, vaan se on pitkän perehdytyksen ja opettelun tulosta.

Pätevöityminen antaa naisille resursseja johtaa työtä, jakaa tehtäviä ja määritellä, miten ne tehdään ja sillä on monia seurauksia.

Ensinnäkin se johtaa siihen, että naisille jää vastuu opettaa kotitöitä sekä miehilleen että lapsilleen. Parisuhteessa tämä asettaa osapuolet jokseenkin erikoiseen asemaan. Naispuoliso toimii koko köörin kouluttajana sen sijaan, että puolisot olisivat arjessa ja vanhemmuudessa samalla viivalla.

Toiseksi naisten pätevyys aiheuttaa sen, että kotitöiden standardien laadunvalvonta kuuluu heille, kuten Susanna Luukinen metatyötutkimuksessaan asian muotoilee. Standardit kertovat, kuinka usein vessanpönttö pestään, miten sänky pedataan (vai pedataanko) tai miten pyykit lajitellaan.

Kahden saman katon jakavan ihmisen standardit saattavat erota suuresti. Toinen ajattelee, että pyykinpesu käsittää pesujen ennakoinnin (ennen kuin puhtaat vaatteet loppuvat), pyykkien keräämiseen lastenhuoneen lattialta, pesun, kuivauksen, viikkaamiseen ja kaapittamiseen sekä nukkasihdin tyhjentämiseen ja tiivisterenkaan pyyhkimisen. Toiselle pyykinpesu sisältää koneen käynnistämisen käskystä ja pyykkien ripustamisen. Jos standardien eroavaisuuksista ei keskustella avoimesti, kuten Luukisen tutkimuksen mukaan ei useinkaan tehdä, ristiriitoja on luvassa.  

Kolmanneksi naisten pätevyyden paradokseja on, että heidän tietotaitonsa kotitöistä tulkitaan pikkutarkaksi nillittämiseksi ja että kotitöiden standardien laadunvalvonta nimetään vaativuudeksi (motkottamiseksi, nalkuttamiseksi, jäkättämiseksi tai purnaamiseksi).

Naisten ja miesten välinen osaamisvaje kotitöissä vaikeuttaa hommien jakamista silloinkin, kun halua työn jakamiseen olisi, koska toinen osapuoli ponnistaa oppipojan paikalta. On nopeampi tehdä itse kuin opettaa toiselle.

Luukisen tutkimuksesta tosin kävi ilmi, että halua jakamiseen oli ennen kaikkea naisilla. Miehet olivat tyytyväisiä tilanteeseen, jossa päävastuu metakotitöistä oli naisilla eivätkä suuremmin kaivanneet tilaa “omalla tavalla tekemiseen”.

Pahinta on, että naisten kelvollisuutta naisena, äitinä ja puolisona mitataan sillä, miten hänen huushollinsa on hoidettu ja miten lapset huollettu.

Miesten kelvollisuutta ei mitata kotitöissä onnistumisella. Siinä on helppoa on “rento”.

Jatkossa, kun kuulet puhetta “naisten vaativuudesta” kotitöissä, muistuta miesten etuoikeudesta olla “osaamaton”.

14 kommenttia artikkeliin ”Miksi naiset ovat kotitöissä “vaativia” ja miehet “rentoja””

  1. Siis niin tämä! Olen kolmekymmentä ja aloittelemassa uutta parisuhdetta ja vielä kertaakaan poikaystävän wc ei ole näyttänyt siivotulta noin puolen vuoden aikana. Ei luojan kiitos auta yhdessä, mutta jo nyt olen muun muassa kertonut poikaystävälle, että talouspaperin sijaan monet käyttää tiskirättejä ja keittiöpyyheitä, keittiön tasot ja kaakelit on hyvä välillä pyyhkiä (esim. viikottain, ei vuosittain) ja likaiset patalaput on konepestävät. Lisäksi olen myös huomauttanut likaisista astioista, koska ällöttää et omaan vesilasiin liukenee jotkut kuivuneet ja tiskissä irtoamattomat maidon jämät. Samalla tästä kaikesta motkottamisesta tulee vähän molemmille paha mieli, koska kai sitä aikuinen ihminen saa elää niin kuin haluaa. Jotenkin vaan oma ällötys ja ärsytys on usein aija suuri.

    Ex-puolisolle joskus ilmoitin, että on hänen vuoronsa siivota kylpyhuone. Kahdeksan viikon jälkeen vieraiden ollessa tulossa juhliin räjähdin aiheesta totaalisesti, vaikka eksällä oli vaan ollut liian kiire ja parempaa tekemistä kuin vessan pesu…

    • Tämähän on hyvä tilanne keskustella asiat läpi uuden kumppanin kanssa, ainkin jos yhteen muuttaminen tulee asialistalle. Tuskin hänkään itselleen äitiä ja/tai siivoojaa hakee vaan elämänkumppania.

  2. Tämä on kyllä niin osuva juttu! Itselläni on toisaalta ollut vähän tapana haalia nämä kotityöt itselle, “koska teen ne paremmin kuin muut”… Ja silti olen myös aika ajoin suuresti marttyroinut sitä, kun kukaan muu ei koskaan mitään…

    Mulla on neljä lasta, joista kolme asuu jo omillaan ja se neljäskin on viikot opiskelupaikan asuntolassa. Kun lapset oli vielä kotona, oli aika ajoin se tunne, että mullahan on näköjään VIISI lasta siinä neuvottavana, juuri niin kuin kirjoititkin tuolla. Vuosia meni, että siivosin kotona aina itse, kunnes jossain kohtaa havahduin, että hyvänen aika, osaahan tuo mieskin varmaan jotain tehdä… Sen jälkeen on perussiivoukset kyllä jaettu, mutta edelleen siivous lähtee AINA minun aloitteesta. Eli jos minä en ilmoita, että nyt siivotaan, sitä ei todellakaan tapahdu, myöskään kuopuksen taholta (joka on muuten tyttö).

    Lapsistani kaksi on tyttöjä, kaksi poikia. Huomasin jo aikanaan, että kotihommat tuppasi jakautua epätasaisesti ja oletus jotenkin oli, että tytöt tekee. Mies edelleen meinaa laittaa kuopusta hommiin ja itse vältellä vaikka ruoan valmistusta, mutta aina kun tämän huomaan, kimahdan asiasta!

    Meillä on tänä keväänä mahdollisesti edessä mielenkiintoinen tilanne, kun olen ehkä lähdössä muutamaksi viikoksi ulkomaille. Olen oikeasti vähän huolissani, miten mies kotona pärjää tiettyjen asioiden suhteen… Hän ei ole koskaan pessyt pyykkiä tai maksanut laskuja. Myös lemmikkien ruokinta on täysin minun juttuni. Tällaisessa tilanteessa huomaa, miten typerää onkaan ollut tehdä kaikki hommat lähinnä vain itse. No, täytynee alkaa opettaa noita hommia hänelle…

    • Aikuinen ihminen oppii kyllä ihan varmasti! Tämä on aina kahden kauppaa, toisen pitää ottaa vastuuta siitä että tekee, toisen siitä ettei itse tee liiaksi. Varmasti hyvä kokemus tuo matka teille molemmille!

  3. Täytettiin lista ja se toimi todella hyvin keskustelun avaajana ja helpottajana. Selitin puolisolle, että tarkoitus ja tavoite on tässä se, että kukaan ei olisi pomo, vaan kaikki ottavat vastuuta tasapuolisesti. Aluksi puoliso piti listaa älyttömänä ja kritisoi sitä ahkerasti, mutta kun kehoitin häntä laatimaan itse sellaisen listan, mikä olisi juuri meidän tarpeisiin tehty, niin kritiikki väheni. Kun taulukko oli täytetty, keskustelua oli helppo jatkaa. Päästiin tilanteeseen, että tiedostettiin, että on tehtäviä ja asioita, joista täytyy huolehtia jatkuvasti ja myös kausiluonteisia ja harvemmin tapahtuvia tehtäviä. Päästiin myös vähän eteenpäin siinä, mitä tarkoittaa esim. pyykinpesu tai mitä asioita keittiön siivous tarkoittaa päivä-, viikko- tai kuukausitasolla. Tämä Ilanan kirjoitus oli siinä erittäin hyvä apu. Puoliso on mieltänyt esim. pyykinpesun tarkoittavan koneen täyttämistä ja tyhjentämistä, mutta viikkaaminen kaapittaminen ja pyykinpesun tarpeen havainnointi ja kaikki erioispyykki on liittynyt hänen “rentoon” suhtautumistapaan.
    Mielestäni lista on erittäin hyvä lähtökohta ja pohja erilaisten perheiden tarpeisiin. Seuraava askel tässä voisi olla luoda jonkinlainen vuosikellopohja, jossa huomioidaan kausiluonteiset ja harvemmin toteutettavat hommat.
    Ensimmäinen meidän perheen töiden tasapuolisen jaon askeleeksi päädyttin aloittaa siitä, että yhdessä suunnitellaan viikon ruokailut ja käydään kaupassa yhdessä tai erikseen ja voidaan sopia etukäteen kuka hoitaa ruuan valmistuksen minäkin päivänä, mutta voidaan myös lennosta vaihtaa, jos tilanne vaatii. Eli jos toinen ei pystykään hoitamaan ruuanlaittoa ratkaisu ei ole kaupan pakastepitsa.

    • Tämä oli kiva kuulla! Keskustelu ja yhteisen tason etsiminen on kaiken a ja o. Ja välillä voi olla se pakastepitsapäiväkin, kunhan pääasiassa hommat hoituu 🙂

  4. Sinänsä aiheeseen liittymättömänä huomiona: olipa huippua bongata lupaus uuden kirjan tuloillaan olemisesta! Edellinen kirjasi oli nimittäin superinspiroiva, kahteen kertaan luettu ja varmaan tulevaisuudessa vielä uudestaan. Joten innolla odotan seuraavia. Tsemppiä kirjoitustyöhön!

    • Kiitos! Pitäisi vissiin vetäytyä sähköttömälle saarelle, että saisin raivattua aikaa kirjoittamiselle. Mutta suunnitelmissa on vahvasti.

  5. Kiitän jo ilmestyneestä kirjasta minäkin, on tullut luettua huolellisesti ja sovellettu omaan arkeen. Lupaan tutustua uuteenkin jahka olet tehnyt saarireissusi!

  6. ISO kiitos tästä ja metatyön jakamista käsitelleestä kirjoituksestasi! Avopuolisoni ja kahden muun kämppiksen kanssa asuessa olen usein tuntenut huonoa omaatuntoa “liiasta vaativuudesta”. On todella helpottavaa lukea, a) mistä siivousstandardien ja niiden aiheuttaman kuormituksen erot kumpuavat sekä b) että ratkaisun ei tarvitse olla vain minua koskeva “rennompi suhtautuminen” (=epämiellyttävän likaisuuden toistuva sietäminen).

Jätä kommentti