Vuosi sitten tammikuussa päätin kirjata muistiin viisihenkisen perheeni kaikki sisään tulevat tavarat olivatpa ne ostoksia, lahjoja tai löytöjä. Tavaroihin ei laskettu pois kuluvia hyödykkeitä, kuten kosmetiikkaa, leivinpaperia tai pesuainetta. Lisäksi pidin kirjaa poistoistamme.
Projekti oli kaikkiaan suureellinen, sillä lupasin myös kirjoittaa jokaisesta kuukaudesta yhteenvedon blogiin. Perheeni onneksi suhtautui neutraalin myönteisesti siihen, että urkin jatkuvasti heidän hankintojaan.
Eräs lukijani huomautti, että aiheesta olisi saanut kirjan. Niinpä olisikin! Myös tästä yhteenvedosta tuli pienen novellin mittainen, joten kannattaa ehkä hakea kuppi kahvia ennen kuin jatkaa lukemista.
Miksi ja miten kirjata tavaravirtoja?
Ammattijärjestäjänä olen kiinnostunut ihmisten tavaramääristä, myös omistani. Tavarakirjanpitoni tavoitteena oli ennen kaikkea selvittää, mistä meille tulee tavaroita ja kuinka paljon. Jostainhan kaikki tavarat tulevat ja itse päästämme ne kynnyksen yli. Silti monen kokemus on, että tavarat vain ilmiintyvät jostain tai sikiävät keskenään kaapeissa. Minua kiinnosti myös, minkä verran tavaraa poistuu – säilyykö tasapaino.
Kirjaamisesta on monia etuja: Hankintojen ja poistojen eteen tehty tavaratyö, joka usein on näkymätöntä metatyötä, tulee näkyvämmäksi. Jos toiveena on karsia kodin tavaramäärää, kirjaaminen voi motivoida poistoihin ja auttaa havaitsemaan tilanteita, joissa kenties sabotoi omaa tavoitettaan esimerkiksi heräteostoilla tai vastaanottamalla lahjoituksia, joita ei välttämättä tarvitse. Rahan kulutusta en seurannut, mutta jollekulle muulle tämä voi olla tärkeä tavoite itsessään.
Itse kirjaaminen oli usein melkoista pakkopullaa. Motivaationi pysyi yllä vain siksi, että tein hankkeesta julkisen. Se terästi myös tarkkuuttani kirjausten kanssa. Käytännössä tein kirjaukset puhelimen muistiinpanosovellukseen erittäin vaihtelevalla tyylillä. Nopeus ja kirjaamisvälineen saatavuus oli tässä tärkeintä. Tieto olisi ollut paremmin käytettävissä, jos sen olisi kirjannut teemoiteltuun taulukkoon tai peräti exceliin. Itselleni tämä olisi ollut liian hankalaa.
Muistini on hyvä, mutta kovin lyhyt. Siksi istuin jouluaattonakin puhelin kädessä ja yritin kirjoittaa paketeista kuoriutuvat tavarat muistiin saman tien. Vartin päästä uuden tavaran saapumisesta olen nimittäin yleensä jo unohtanut koko asian. Tämä muistin hataruus taitaa selittää itse kunkin tavaroiden mystistä kertymistä. Jos sinullakin on sellainen olo, että et hanki juuri mitään vaikka kaapit ovat ihan täynnä, suosittelen pitämään hankinnoista kirjaa. Saatat yllättyä!
432 tavaraa vuodessa – paljon vai vähän?
Vuoden aikana kotiimme tuli 432 tavaraa. Onko se paljon, vähän vai keskimääräisesti? En todellakaan tiedä. Tietääkseni kotien tavaravirroista ei ole olemassa laskelmia, paitsi ne, joita olemme vuoden ajan keränneet Paikka kaikelle -ryhmässä tämän haasteen tiimoilta.
Emme muuttaneet kulutustapojamme kirjanpitovuoden aikana. Tykkään ajatella, että perheeni hankkii tavanomaista vähemmän tavaraa, koska tavarasta ei ole arjessa suurta haittaa eli kotimme saa helposti järjestykseen ja mielestäni harkitsemme hankintoja tarkoin.
Ostaminen on minulle henkisesti vaikeaa ja siihen liittyy monia eettisiä pohdintoja ja syyllisyyttäkin. En pidä ostoksilla luuhaamisesta, vaan koen, että ainutkertainen elämäni valuu hukkaan hankintoja tehdessä. Näistä syistä minun on myös helppo pitäytyä hulluimmista heräteostoista.
Luku 432 ei kuitenkaan kuulosta millään mittapuulla vähäiseltä vaikka vertailudata puuttuu. Katsotaan siis tarkemmin, mistä se muodostui.
Aikuisten hankinnat
Laskin, että henkilökohtaiset hankintani olivat koko luvusta aika tarkkaan 10 prosenttia eli 43 esinettä. Niistä 27 liittyi pukeutumiseen. Olen hankkinut tai saanut 2,25 vaatetta kuussa: sukkia, alkkareita, lyhyitä ja pitkiä legginssejä, villahousut, talvikengät, kotimekon ja paremman mekon, villasukat, pipon, lenkkarit, laukun ja tuliaisina sain korvakorut.
Pidän lukua itselleni suurena, sillä viimeksi kun laskin, minulla oli noin sata vaatetta. Olenko todella lisäännyt kaappiini yhden neljänneksen lisää? Käytännössä en, sillä poistoja vaatekaapista tuli enemmän kuin hankintoja.
Osa vaateostoistani korvasi loppuun käytettyä tai oli kooltaan paremmin sopivia kuin vanhat vaatteeni. Osa taas oli “selviäisin kyllä ilmankin” -osastoa.
Hyvä esimerkki on laukku, jonka ostin joulukuussa lahjaksi itselleni (lapseni paketoi sen kuusen alle). Minulla on jo ennestään muutama vastaavaan tarpeeseen oleva pieni olkalaukku – tarkalleen ottaen kolme: musta, keltainen ja punainen – mutta ei yhtään sen kokoista, johon aurinkolasini/silmälasini mahtuisivat kesäkaudella mukaan. Olen silti onnistunut vuosien ajan kuljettamaan aurinkolasikoteloa mukanani joko tunkemalla sen väkivalloin pikkuiseen laukkuuni tai laittamalla sen puolison laukkuun.
Oliko kyseessä tarve vai halu? Jälkimmäinen, koska on onhan meillä toistakymmentä kangaskassia ja pari reppua, joissa voisin tavaroitani kuljettaa, jos lompakon kokoiseen käsilaukkuuni ei mahdu. En siis kelpuuttanut kuljettamistarvettani täyttämään mitä tahansa laukkua tai kassia, vaan juuri tietynlaisen laukun.
Jos aina purkaisimme hankintamme tähän tapaan, luulen että varsinaisia tarpeita paljastuisi kovin vähän. Sen sijaan “tarpeemme” liittyvät vaihtelunhaluun, ajanmukaisena pysyttelyyn, jonkin paremman tavoitteluun, viihtymiseen tai siihen, että erilaisissa tilanteissa seuraamme sosiaalisia normeja (esimerkiksi vaelluskengät kyllä hoitavat jalkojen suojaamistarpeen, mutta emme “voi” mennä ne jalassa iltapukujuhliin vaan “tarvitsemme” siihen pikkukengät).
Loput 16 hankkimaani tai lahjaksi saamaani esinettä liittyivät harrastuksiin tai hyvinvointiin (ompeluneuloja, jumppakuminauhoja, heijastinhenkselit ja niin edelleen) tai työhön, jota varten ostin jonkin verran elektroniikkaa ja siihen liittyviä tarvikkeita. Kirjaimellisesti ne eivät ole minun vaan osakeyhtiöni omaisuutta, mutta täällä kotinurkissa nuo esineet silti pyörivät.
Puolisoni hankki itselleen tai sai vuoden aikana vain 20 tavaraa: muutaman vaatekappaleen, harrastusvälineitä, elektroniikkaa ja kirjoja. Siippani käytännön minimalismi ei tullut yllätyksenä, mutta hätkähdyttää silti hieman. Kyse ei ole mistään ideologiasta vaan ihan vain silkasta vaatimattomuudesta. Toki hän onkin sitten saanut sosiaalisessa medissa kuulla esiintyvänsä julkisissa töissään aina sama puku päällä. Tällaisella kuittailulla ajamme toisiamme turhille ostoksille sen sijaan, että arvostaisimme kestävää asennetta kuluttamiseen.
Lasten hankinnat
Kolmen lapseni osuus sisään tulleista esineistä oli noin 300 tavaraa eli tavaroiden suuri massa. Tähän sisältyi vaatteiden, lelujen, elektroniikan ja harrastusvälineiden lisäksi koulun käsityötunnilla ja taidekoulussa syntyneitä esineitä, pahvilaatikosta askarreltuja hampurilaisbaareja ja rannalta löydettyjä simpukoita. Kaikessa ei siis voi puhua “hankinnoista”, koska tavaraa vain valuu sisään tai jopa muuttuu roskasta esineeksi.
Kaksi tavararyhmää erottuu lasten tavaroiden joukosta: vaatteet ja lahjat.
Lasten ulko- ja sisävaatteita sekä kenkiä ja laukkuja hankittiin 117 kappaletta eli noin 40 kappaletta per lapsi. Pidän määrää kohtuullisena. Etenkin perheen teineillä on perin virtaviivaiset vaatekaapit ja muutakin tavaraa niukanlaisesti. Nuorimmalle vaatteita hankittiin vähiten, sillä hän perii niitä myös sisaruksilta.
Harmittava asia perheen vaatehankinnoissa on, että niistä vain pieni osa tehtiin secondhandinä. Teineillä oma kiinnostus kirppareihin on kuitenkin selvässä kasvussa. Itse tyydyn yleensä nopeimpaan reittiin, koska mieluisien vaatteiden löytäminen niin itselleni kuin lapsille on muutenkin tavattoman piinaavaa. Sen sijaan kodin tarvikkeet ja huonekalut tuntuu luontevimmalta hankkia käytettynä. Olisi mielenkiintoista ymmärtää, mistä tämä ero syntyy. Onkohan kyse vain tottumuksesta?
Jos jokin kirjaamisprojektissa yllätti, niin lasten saamien syntymäpäivä- ja joululahjojen määrä – se suorastaan järkytti. Lapset saivat lahjoja sekä kodin ulkopuolelta että perhepiiristä yhteensä 75 kappaletta – siitä huolimatta, että teinit toivoivat lahjansa pääosin rahana.
Lahjojen lukumäärä on käytännössä lähes sama kuin lasten vuoden aikana saamien lelujen ja muiden tavaroiden määrä, sillä perheessämme leluja tai muuta tavaraa hankitaan yleensä vain kahdesti vuodessa: syntymäpäivänä ja jouluna. On ilmiselvää, että jos niitä hankittaisiin muulloinkin, olisimme aikoja sitten hukkuneet lasten tavaroihin. Omalla rahallaan he kuitenkin saavat tehdä hankintoja milloin mielivät ja näin myös tapahtui.
Lahjoista kahdeksanvuotiaan kuopuksen osuus yksinään oli kaksi kolmasosaa (49 tavaraa). Luku on yllättävä siksikin, että lapsen kaverisynttäreillä oli vain neljä vierasta, joista jokainen toi yhden mieluisan lahjan. En tiedä, millaisiin lahjalukemiin olisi ylletty, jos olisimme pitäneet perinteiset koko luokan synttärit ilman lahjarajoituksia tai yhteislahjatoivetta. Jos perheessä on muutamakin lapsi, joille pidetään isompia lastenkutsuja, täytyy pelkästään syntymäpäiviltä kertyvän tavaramäärän täytyy olla hirmuinen.
Tunnustan tässä, että 49 tavaraa on itse asiassa alakanttiin. Laskin nimittäin kynäsetit, LOL-nukket pikkuhärpäkkeineen ja muut vastaavat nippuna yhdeksi tai muutamaksi tavaraksi, koska en jaksanut selvittää niiden tarkkaa lukumäärää. Jos jokainen akvarelliliitu ja lollin kenkä olisi laskettu erikseen, olisimme paljon isommassa luvussa.
Tavaramäärää voi kuitenkin katsoa myös käytännöllisesti: leluista ei ole meillä suurempaa haittaa. Kuopuksella on pikkuruinen huone, mutta koska hän on “erikoistunut” vain pariin leluryhmään, mahtuvat tavarat sinne sujuvasti ja järjestys säilyy.
Yhteiset hankinnat
Loput noin 70 esinettä olivat yhteisiä hankintoja kotiin (40 kpl) ja mökille (20 kpl) tai koko perheelle saatuja lahjoja (10 kpl). Tämä on mielenkiintoinen tavararyhmä, sillä koen että tässä ja omissa henkilökohtaisissa hankinnoissani on suurin riski turhiin hankintoihin. Periaatteessa meillä on kotona ja mökillä jo kaikki tarvittava, joten on jännittävää, että hankintoja on tehty näin paljon.
Tarkastelin tätä ryhmää tarkemmin ja totesin, että hankinnat voi jakaa korvaaviin, elämänlaatua parantaviin ja ylellisyyshankintoihin.
Korvaaviin kuului hajonneiden tai kadonneiden (jopa varastettujen) tavaroiden korvaamista, kuten punkkipihdit kotiin, toimiva suoristusrauta, mökille moottorisaha ja kahvinkeitin (joka saatiin naapurilta).
Meinasin ensin nimetä nämä tavarat ”tarpeellisiksi”. Mutta kuten jo omien vaatteideni kohdalla pohdin, liittyy tarpeiden määrittelyyn kikkailua. Puun saa kaatumaan ja paloiksi ilman moottorisahaakin, kotona keitämme kahvia sujuvasti ilman keitintä (siitä tulee myös vähemmän tiskiä eli kerrannaisvaivaa) eikä hiuksia ole välttämätöntä suoristaa. Kutsun näitä esineitä siis mieluummin korvaaviksi kuin tarpeellisiksi.
Elämänlaatua parantaviin hankintoihin lasken muun muassa mökille hankitut pimennyskaihtimet ja kierrätystä helpottaneet roska-astiat sekä huussin lämpörenkaan (styroksia – suorastaan luksusta!). Kotona kohennettiin riittämätöntä valaistusta kylppärissä ja eteisessä, hankittiin muutama huonekalu sekä nuorisolle roskikset, likapyykkikorit ja lehtikoteloita (ostettiin uusia, koska vintiltä löytyneet eivät mielyttäneet heidän makuaan). Nämä ovat sellaisia “nice to have” -tavaroita, joilla arki helpottuu tai muuttuu mukavammaksi.
Ylellisyyshankintoja tai -lahjoja oli yhteisistä tavaroista noin puolet: muffinivuoka, uusi lampunvarjostin kellastuneen tilalle, lautapelejä, urheiluvälineitä, viherkasveja, niille ruukkuja ja puutarhakeinu mökille.
Hyvä asia mielestäni on, että kaikki vuoden aikana hankkimamme tai saamamme tavarat ovat tulleet ahkeraan käyttöön kahta lukuun ottamatta. Vuoden selkein turhake oli kaksi uutta vahakangasta, jotka ostin mökille. Lopulta en edes avannut niitä pakkauksistaan. Toisin kuin olin kotona liinatilausta tehdessä muistellut, vanhat pöytäliinat olivatkin ihan kelvolliset edelleen.
1123 poistoa vuodessa
Kodistamme poistui 1123 tavaraa vuoden aikana. Mukana luvussa on luonnollisia poistumia, kuten loppuun käytettyjä vaatteita, hajonneita tavaroita ja lapsilta alati pieniksi jääviä vaatteita ja tarvikkeita. Lisäksi tein vuoden aikan neljä isompaa raivausta, joissa pöyhittiin myös syvempiä tavarasedimenttejä.
Alkuvuodesta uudistimme molempien perheen teinien kanssa heidän huoneitaan. Kumpikin löysi runsaasti poistettavaa “lapsuustavaraa”, koulukirjoja, paperia ja vaatteita. Pyydän lapsiani yleensä muutenkin pari kertaa vuodessa katsomaan vaatekaappinsa läpi, toimittamaan poistot minulle ja kertomaan, jos jotakin puuttuu. Nuorimmaisen kanssa teemme tämän yhdessä. Nyt kuitenkin teimme perusteellisemman raivauksen, johon liittyi pientä remontointiakin.
Kolmannen raivauksen tein marraskuussa, jolloin otin töistä melkein viikon vapaata ja kävin läpi omat vaatteeni, perheen vaatehuoneet, eteisen, osittain kuopuksen huoneen ja pitkäksi aikaa jumittuneet lastenvaatepoistot (niille on oma systeeminsä, josta voit lukea täältä). Patistin myös puolisoni käymään läpi omat vaatteensa. Poistettavaa kertyi massiivisesti, koska sitä ei ollut tehty aikoihin. Kaappeihin oli ehtinyt kertyä pieneksi jäänyttä ja loppuun käytettyä kymmeniä kiloja (kyllä, punnitsin poistot).
Joulukuussa siivosin ja uudelleen järjestin vielä keittiön kaapit. Toisin kuin vaatekaapit, keittiömme oli valmiiksi niin liinattu, että sieltä löytyi vain kourallinen poistettavaa.
Poistomäärä näkyy selvästi vaatehuoneiden käytettävyydessä. Kodin yleisilmeeseen se ei juuri vaikuttanut, koska meillä ei ole valtavasti tavaraa esillä tai kasoissa muutenkaan.
Poistetut, käyttökelpoiset tavarat lahjoitimme eteenpäin lähinnä Hopeen ja Konttiin. Muutama kalliimpi tai isompi esine – kuten fantasiaminäni hankkimat puolapuut, joita olen huomannut kaipaavani toisinaan – myytiin netissä. Vaikka osa poistoista meni roskiin tai materiaalikeräykseen, olisi myytäväksi jäänyt kymmeniä ellei satoja euron tai puolen euron tavaroita. Siinä työssä harvoin pääsee tuntipalkoille, kuten kerran laskin.
Poistojen suuri määrä sinänsä ja myös suhteessa sisään tulleesseen tavaramäärään heijastelee muuttuvaa elämäntilannetta: kun lapset kasvavat, tavaratarpeet muuttuvat. Tavaranraivaaminen onkin lähes aina mukana erilaisissa elämänmuutoksissa: syntymässä, kuolemassa, muutossa, erossa, eläköitymisessä…
Tuntien ja tuntien tavaratyö
Toisinaan poden huonoa omaatuntoa siitä, että siippani laittaa meillä melkein kaikki ruuat ja pesee pyykit. Tosiasiassa olen kuitenkin tehnyt satoja tunteja tavaratyötä tänäkin vuonna. Paitsi omani, myös suurin osa lasten ja perheen yhteisistä hankinnoista on ollut minun kontollani. Lisäksi hoidin poistot kuskaamista lukuunottamatta.
Kuka tahansa hankintoja tehnyt tietää, että kyse ei ole vain simppelistä ostotapahtumasta, vaan hankintoihin liittyy paljon selvittelytyötä, osa mieluisampaa kuin osa. Pimennyskaihdinten valinta, mitat, asennuksen tilaus, viestittely, reklamointi ja laskun hoitaminen… sopivan kokoisten ja näköisten kalusteiden etsiminen teinien huoneisiin nettikirppareilta, kaupoista sopiminen ja niiden toteuttaminen… riittävän lämpimän ja kukkarolle sopivan talvitakin löytäminen kahden tyylistään tarkan nuoren kanssa keskustan kaupoista… ohjeen mukaisten hopeanväristen housujen kalastaminen verkkokaupoista nuorimmaisen tanssiesitykseen… Ihan vain muutamia esimerkkejä mainitakseni.
Tavaroiden karsiminen, järjestäminen ja pois kuskaaminen koetaan usein vaivalloisena raadantana, tavaran hankkiminen taas mukavana ajanvietteenä. Veikkaan, että hankintoihin menee lopulta enemmän aikaa, vaikka emme juuri kiinnitä siihen huomiota. Lisäksi hankinnoista seuraa aina ylläpitotyötä: tavaroille on tehtävä tilaa, niitä pitää puhdistaa ja huoltaa ja lopuksi ne pitää kierrättää.
Itselleni tavaroiden karsimistyö on huomattavasti mieluisampaa kuin hankintatyö. Se on selkiyttävää ja auttaa ottamaan oman arjen haltuun. Minulla karsimiseen liittyy huomattavasti vähemmän henkistä kipuilua kuin tavaroiden hankkimiseen, joten karsimiseen käytetty aikakaan ei tunnut samalla tavalla pois heitetyltä kuin hankintojen tekeminen. Alan ammattilaisena hoidan yleensä nämä hommat itse tai yhteistyössä sen perheenjäsenen kanssa, jonka tavaroista on kyse. Siipalleni jää kuskin rooli, minkä hän nurkumatta hoitaa.
En osaa arvioida, paljonko ainutkertaista elämääni kului viime vuonna tavaratyöhön ja ehkä parempi niin. Luku voisi olla masentava.
Lapsiperheessä tavaratyöstä ei pääse eroon, mutta sitä voi vähentää, järkeistää ja jakaa. Tärkeintä on tulpata sisään tulevien tavaroiden virtaa, jolloin kaikki tavaroihin liittyvät ja niistä seuraavat työvaiheet kutistuvat samaa tahtia.
Luin jostain lainauksen, joka meni suunnilleen näin: Jos kylpyhuoneen lattia lainehtii vettä, ei ensimmäiseksi aleta kuivattaa lattiaa vaan suljetaan hana. Sama pätee tavaraan. Ja siksi myös kirjanpitovuoteni ja tämän kirjoituksen fokus on ollut sisään tulevissa tavaroissa, ei poistoissa. Tässä minulla ja perheelläni on vielä skarpattavaa. En halua juosta oravanpyörässä, jossa tavaraa poistetaan aina uudelleen siksi, että uusille hankinnoille tulisi tilaa.
Tavaratyötä voi ja kannattaa katsoa myös positiivisen kautta: Tavaratyö on yhtä tärkeää arkista huolenpitoa kuin ruuan laittaminen tai pyykinpesu. Parhaimmillaan sen saa tehdä yhdessä perheenjäsenen kanssa, jolloin se on myös yhdessäoloaikaa.
Mitä opin tavarakirjanpidosta
Muuttiko kirjaamishanke tavarasuhdettani? En usko. Pidän edelleen tavaroita sitoumuksina ja ihmettelenkin kovasti, miksi olen haalinut niitä tähän tahtiin.
Tavarakirjanpito sai minut pohtimaan omaa vastuutani perheeni kulutuksesta. Koen epämukavana tilanteen, jossa vastaan 90 prosentista perheeni hankintoja. Tulee syyllinen olo – kuin olisin salaisesti himoshoppaaja samalla kun väitän inhoavani ostosten tekemistä.
Tämä korostuu minimalistisen siippani rinnalla, vaikka käytännössä epäsuhta johtuu työnjaostamme. Jos jakaisimme hankintojen tekemisen toisin, uskon, että hankinnat olisivat edelleen suunnilleen samat. Lapset tarvitsisivat talvitakkinsa ja puhelimensa. Minulle tärkeiden pimennyskaihtimien ja viherkasvien sijaan olisi ehkä hankittu minulle vähemmän tärkeä uusi televisio.
Huomaan myös, että haluan pelastaa omakuvani kulutuskriittisenä tyyppinä perustelemalla hankinnat perheen “tarpeilla”. Kulutuksen perustelu tarpeellisuudella ja välttämättömyydellä lienee hyvin inhimillistä ja taustalla kaikessa länsimaisessa ylikulutuksessa.
Samaan aikaan on totta, että olen hankkinut – olemme hankkineet – kymmeniä tavaroita “valmiiseen” kotiin, kesäasuntoon tai vaatekaappiin. On itsensä huijaamista pitää itseään valveutuneena kuluttajana, jos onnistuu myymään itselleen näin monta “ylellisyyshankintaa”.
Positiivisen puolella: Tiedän nyt paremmin, missä mennään ja mihin puuttua, kun haluan muutoksia. Lapset kasvavat ja sitä myötä pääsemme hiljalleen parempaan tasapainoon tavaravirtauksissa.
Mikä oli hankalaa? Ikävintä projektissa oli itse asiassa raivaamisen fyysinen jaksaminen. Selkäni tuli marraskuun raivausrysäyksestä niin kipeäksi, että sain maksaa sen hoidattamisesta ammattilaiselle. Asiakkaita neuvonkin aina järjestämään pienemmissä erissä oman jaksamisen takia. Kantapään kautta opin taas, että se ei ole ollenkaan tyhmempi neuvo!
Toinen hankala kohta oli jaksaa kirjata tavaroita ja varsinkin raportoida siitä blogiin. Monena kuukautena teinkin kirjauksen vain someen ja sinnekin hiukan väkisin pikistäen ja pikkuisen myöhässä. Toisaalta tilivelvollisuus auttoi ylläpitämään hanketta koko vuoden, joten kiitos siitä myös sinulle, joka luet tätä tekstiä.
Pidänkö kirjaa myös ensi vuonna? Olen pyöritellyt ajatuksia tavaratyöhön menevän ajan kirjaamisesta, ostolakkovuodesta (aiemmin oli vuoden vaateostolakossa), secondhand-vuodesta, jolloin ostaisimme vain käytettyä, tai ostoihin menevän rahan seurannasta ja vastaavan summan lahjoittamisesta tai sijoittamisesta ympäristönsuojeluun – tuplahinta varmasti hillitsisi joutavaa ostoskelua.
Juuri nyt tuntuu kuitenkin siltä, että olen kirjannut vähäksi aikaa tarpeeksi. Jatkan uudella projektilla sitten kun se tuntuu houkuttelevalta.
Mitä ajatuksia tavarakirjanpidostani heräsi? Oletko itse pitänyt kirjaa tavaravirroistasi? Kuulisin mielelläni lukuja ja monenko ihmisen tavaroista on kyse. Kommentoi alle.
Joulukuu
Sisään 65
Ulos 31
Vuoden alusta
Sisään 432
Ulos 1123
Lue aiemmat raportit:
Tammikuu: Toivutaan joulun kulutusjuhlasta
Helmikuu: Hyvästit fantasiatavaroille
Maaliskuu: Kaupanpäälliset – onko viheliäisempää riesaa
Huhtikuu: Kuinka paljon aikaa palaa tavaratyöhön?
Toukokuu: Kaduttaako, jos leluja ei säästä?
Kesäkuu: Instagram, Facebook
Heinäkuu: Instagram, Facebook
Elokuu: Haluan, että ostaminen on vaikeampaa
Syyskuu: Askartelijan tavaradilemma
Lokakuu: Instagram, Facebook
Marraskuu: Instagram, Facebook
35 kommenttia artikkeliin ”Mitä opin kun pidin vuoden kirjaa perheeni tavaravirroista”
Voi apua… Meille tulee varmaan tuhansia tavaroita vuosittain… Ja se kyllä näkyy kodin yleisilmeessä. Määritelmäni ”tarpeelliselle” on aika paljon laveampi!
Kiitos tästä valtavasta työstä, jonka olet tehnyt ja tehnyt näkyvämmäksi nykyihmisen suuren vihollisen eli luonnonvoimien raivolla ympärillämme jatkuvasti pyörivän tavaravirtalohikäärmeen.
Eipä kestä! Pyrin tiukkaan ”tarpeellisen” määritelmään. Kaikilla kun jo on kaikkea yllin kyllin.
Kiitos paljon erittäin mielenkiintoisesta artikkelista. Se auttaa ymmärtämään omaa käyttäytymistä todella paljon.
Yksi asia minua askarruttaa tällä hetkellä. Mihin eliminoida käyttökelpoiset vaatteet? Olen aiemmin lahjoittanut kirppareille, mutta nyt ilmituotujen tosiseikkojen valossa mietin asiaa uudelleen. Vaatteethan saattavat joutua kirpparien kautta kehitysmaihin jäteongelmaksi ja luontoon. Laittaako vaatteet vaan kylmästi energiajätteeksi (johon ne asuinalueellani lajitellaan)?
Kiitos! Kyllä vaatteet voi edelleen lahjoittaa hyväntekeväisyyskirppareille. Kannattaa selvittää etukäteen, mitä kyseinen taho vaatteilla tekee. Itse suosin esim. Hopea ja Konttia.
En ole koskaan huomannut, että miehelläsi on ollut sama puku päällä
Kattava kirjoitus ja saa pohtimaan. Epäilen, etten ole kovin kriittinen tavarahankinnoissani, vaikka kuvittelen. Ja painotus on väärä. Inhoan itselleni vaatteiden ostamista ja nyt olisi sitten edessä kallis vuoden aloitus, kun on pakko hankkia uutta päällepantavaa hoitovapaan jälkeen töihin. Omat vaatteeni ei kelpaa ihmisten ilmoille
Yritän kovasti kirjata tavaroita ylös ja poistoja tänä vuonna, aloitin siis eilen. Sen olen huomannut, että voi olla pitkään juurikaan tulematta uutta ja sitten tulee yhtäkkiä kerralla paljon. Erityisesti lasten vaatteet on tämmöinen ryhmä.
Pakko sanoa, että itselläni on keittiössä turhia tavaroita. Ne pitäisi juurikin viedä jonnekin, joten en ole jaksanut alkaa. Varsinkin jos tulee rasittavasti liian vähän, niin oma vaivansa viedä vain muutama kuppi jonnekin. Lasten huoneet on helpompi, kun ne tavarat saa kierrätykseen lähemmäs. Katson lasten kanssa heidän huoneet ja vaatteet läpi ainaki 3 kertaa vuodessa. Ja se on ollut iso apu, ettei tule enää tuntikausia kestäviä työleirejä. Toki pienten huoneita katson aina sillä silmällä ja osa leluista on varastossa kierrossa, mutta isompi tsekkaus auttaa tässä hallinnassa. Aikanaan törmäsin juttuusi lasten vaatteista, jossa ne olivat kuin kaupassa. Ja tästä lähtien olenkin sivistänyt itseäni blogillasi, kirjallasi ym ja ottanut käytäntöön ohjeitasi. Olen huomannut, että vanhin lapseni on oppinut tässä ajan kanssa tekemään poistoja helposti. Ennen hän oli aivan mahdoton keräilijähamsteri. Varmaan itsekin olen osannut tehdä näkyväksi tavaroiden perkaamista ja tarkastelua osana arkea. Kiitos!
Sekavan sepustuksen päätteeksi toivotan onnea uudelle vuodelle!
Kiitos sitä samaa! Lapset tosiaan oppivat tavarataitoja myös kotona, samoin kuin opitaan muitakin arjen askareita ja asenteita. Olet varmasti onnistunut kylvämään lapseesi oikeansuuntaisia ajatuksia 🙂
Voi kiitos Ilana superhyvästä ja kiinnostavasta ja innostavasta artikkelistasi ja työstäsi!!
Kaikki vaivannäkösi/tuskasi on erittäin arvokasta meille lukijoille.
Pari asiaa tulee mieleeni nyt tulevalle vuodelle;
– ajatus vuosikellosta on mieleeni. Eli jonkunlainen aikataulutus kuten kuvaat; lasten kanssa 2 kertaa vuodessa, omat kerran, yms yms. Tämän hyöty olisi se ettei tavaranraivaus stressaa päivittäin vaan voin hyväklä mielellä jättää osan asioita myöhemmälle. Voisimmeko löytää yhteisen vuosikellon ryhmässä?
Toinen teema on jakamaton perintötavara. Voiko näitä laskea poistoihin? Kauhistuttaa ajatuskin laskea miten paljon sitä on…
Meillä on keskeneräinen tavaranjakoprojekti minkä toivottavasti saamme päätökseen nyt vuonna 2022
Odotan innolla maanantain paperiworkshoppia!! Yästä inspiroituneena sain eilen vihdoin vietyä kodin kierrätysaseman tekoprojektia eteenpäin!!
Mukavaa tulevaa vuotta sinulle ja perheellesi
Kiitos! Vuosikello tavaratarkistuksille – hyvä idea. Perintötavara on minusta välitilassa niin kauan kuin se on kuloinpesässä. Kun sen ottaa omaan kotiinsa, se lasketaan saapuneisiin ja poistoihin. Tervetuloa paperityöpajaan – tiistaina!
Kiitos, olisikohan tämä voinut parempaan saumaan tulla! Olen järjestelmällisesti karsinut, myös viiden hengen kotimme, tavaramäärää useamman vuoden ajan. Tavaraa on lähtenyt valtavat määrät. Olen kuitenkin lopen turhautunut siihen tunteeseen, etten ymmärrä miksi tuntuu ettei se näy missään. Teen mielestäni paljon töitä sen eteen, että saisimme tavaramäärän kohtuulliseksi, mutta en tunnu siinä onnistuvan. Kaapit tuntuu täyttyvän samaa tahtia kuin multa salaa En mielestäni hanki kuin ”välttämätöntä”, mutta joo. Otan herkästi lahjoituksia vastaan, etenkin taaperollemme. Rakastan kirppareita, teinit ostavat paljon tavaraa omilla rahoillaan.. Kuin lamppu olisi syttynyt pään päälle tämän jutun luettuani! Jostainhan se tavara meille tosiaan virtaa ja nyt on tullut aika ottaa selvää että mistä. Kiitos niin paljon Ilana!
Kiva kuulla, että sait uusia näkökulmia. Tavaravirtojen selvittäminen voi olla melkoista salapoliisityötä, mutta kannattaa kyllä 🙂
Kiitos tästä! Älyttömän kiinnostavaa perustutkimusta. Olen itse pitänyt kaksi vuotta kirjaa vaatehankinnoista, koska se on minun lohikäärmeeni. Se auttaa, menot ja määrät tippuivat heti kolmanneksella, mutta korona vei sitten taas toiseen suuntaan, kun nettishoppailu yleistyi eristyksessä. Kaapit ovat taas ylitäynnä. Raivaamiseen tarvitsen yleensä ystävien apua, se on välteltävä, kurja asia. Nytkin haaveilen uusista märän kelin kengistä, jotka ovat alessa. Search and destroy -ohjelma on käynnistynyt, enkä ehkä saa sitä pysäytettyä. Niin ihanat kengät.
Se on tosiaan paha, että nykyään voi ympäri vuorokauden tehdä ostoksia poistumatta kotisohvalta. Onko ostajan trakistuslista tuttu? Sen saa ladattua linkistä ja sitä voi käyttää ostoksilla apuna 🙂 https://paikkakaikelle.fi/ostospaatoslistan-tilaus/
Hirmu kiinnostava projekti. Jännästi lukeminen aiheutti itsessä vastareaktion ja hienoisen ärsytyksen tekemästäsi tavaroiden tarpeellisuus-jaottelusta. Jotenkin siitä tuli olo että elämänlaadun parantaminen on turhaa tai jopa väärin. Näen kuitenkin että ihmisillä on oikeus tavoitella parempaa elämänlaatua ja jonkinlaista luksusta jopa, jos se parantaa mielenterveyttä ja onnellisuutta ja helpottaa arkea. Nykyisessä maailmassa kuluttamisen lopettaminen kokonaan on mahdotonta ja yhteiskunnan paine tietynlaiseen työrytmiin aiheuttaa joskus kovaakin stressiä arjessa. Kun on suuren osan elämästään joutunut kamppailemaan taloudellisen pärjäämisen kanssa, elämänlaadun parantaminen arkea helpottavilla asioilla tuntuu jo ihan luksukselta josta ei halua luopua. Puhumattakaan niistä todellisista luksustavaroista.
Toki nämä ajatukset kumpuavat puhtaasti tottumuksesta kuluttamiseen ja siksi onkin hirmu hyvä lukea tämä juttusi vaikka se herättääkin epämiellyttäviä tunteita. Siitä pääsee sitten niiden omien ajatusten lähteille, pääsee pohtimaan miksi joku esine on itselle tärkeä, voisiko elää ilman sitä ja jos ei voisi, niin miten sen voisi hankkia ekologisemmin ja kestävästi.
Itseäni usein auttaa se että jos hankin elämänlaatua parantavan tavaran (yleensä käytettynä), usein myös poistan tavaran jonka uusi tavara korvaa eikä tavaran määrä lisäänny.
Mutta nämä ovat kamalan vaikeita, monimutkaisia ja kiinnostaviakin asioita. Kiitos kun herättelet meitä pohtimaan suhdetta tavaraan pohjamutia myöden.
Tärkeä kommentti! Tarve on kinkkinen käsite. Ihminenhän fyysisesti tarvitsee aika vähän materiaalista. Kunhan on lämmintä, suojaavaa ja puhdasta. Psyykkisesti sitten… Ei ole mitään rajaa sille, milloin tarve onnellisuuteen täyttyy. Varsinkin kun sitä on markkinakoneiston helppoa manipuloida ja se on altis kaikenlaiselle ryhmäpaineelle ja sosiaalisille odotuksille. Sitten taas onnellisuus ei ole välttämättä juurikaan sidoksissa materiaaliseen kulutukseen vaan voi syntyä ihmissuhteissa tai merkityksellisestä tekemisestä, ylipäätään merkityksellisyyden tunteesta. Oma lähestymistapani lähtee siitä, että maapallo ei kestä näitä meidän ”tarpeitamme” vaan meidän todella tulisi hyvin kriittisesti miettiä niitä ja pyrkiä laskemaan koko odotushorisontti vaatimattomammalle tasolle.
Kiitos hyvästä ja selkeästä kirjoituksesta!
Se konkretisoi, miten valtava määrä työtä ja työtunteja tavaran kanssa puljaamiseen menee, vaikka sitä ei tule ollenkaan ajatelleeksi.
Olisi kyllä varmasti terveellistä pitää vastaavaa kirjanpitoa, mutta ajatus tuntuu raskaalta…ehkä sitä voisi silti kokeilla:-).
Kokeile lyhyemmän aikaa? Koko vuoden kirjanpito on aika iso ponnistus…
Kiitos kiinnostavasta tekstistä! Tarpeellisuuden arvioimisesta vaikeaa tekee kaiketi se, että päätöksiemme taustalla vaikuttavat erilaiset, joskus ristiriitaisetkin arvot. Jos lähestyisimme asioita puhtaasti ekologisesta näkökulmasta, olisi ihan ok, että kaikki kulkisivat samassa moneen kertaan paikatussa ja pysyvästi tahraisessa asussa tilanteesta riippumatta. Olemme kuitenkin omaksuneet myös ajatuksen, että siisteihin ja tilanteeseen sopiviin vaatteisiin pukeutuminen viestii kunnioitusta muita kohtaan ja tukee jollain tavalla myös omaa hyvinvointia. Tällaisten arvojen välillä joudumme sitten tasapainoilemaan, kun pohdimme, onko kyse tarpeesta vai halusta.
On kuitenkin varmasti inhimillinen taipumus selittää hankintojaan mieluummin tarpeilla kuin haluilla. Tästä on hyvä olla tietoinen, jotta osaa tehdä päätöksiä objektiivisemmin. Lisäksi voimme omilla teoillamme myös vaikuttaa ympäröivään arvomaailmaan – vaikkapa juuri käyttämällä usein samaa (varmaan kuitenkin siistiä ja tilanteeseen sopivaa) asua muiden kommenteista piittaamatta, jolloin siitä tulee pikkuhiljaa hyväksyttävämpää.
Kyllä juuri näin. Ja markkinavoimat osaavat taitavasti vahvistaa erilaisia ”sosiaalisia tarpeita” niin, että ei enää riitäkään, että on eri tilanteisiin sopivat vaatteet, vaan pitää olla esim. eri vaatteet joka päivä töissä jne…
Wau, mielenkiintoista. Olisi mukava tietää tarkemmin miten kirjasit tavaravirrat. Uskaltaiskohan yrittää tehdä samanlaista kirjanpitoa, tiedän kuitenkin että voisin tehdä sen omista tavaroistani koska siihen ostoksia en edes tiedä.
Kirjasin ihan vain listana kuukausittain yhteen ja samaan muistiinpanotiedostoon, uudet ylimmäs, tyyliin ”2 sukat Ilana”. Jos tavaroita tuli enemmän, jaottelin tavarat henkilän mukaan. Joskus tein pienen muistiinpanon tavaran perään kuten ”lahja”. Juhlapäivinä saadut lahjat listasin erikseen.
Kiitos tästä artikkelista ja seurannasta! On ollut tosi mielenkiintoista seurata sitä!
Vähän olen meinannut, josko itsekin kokeilisin pitää samanlaista kirjanpitoa nyt kun lapset on vielä niin pieniä, että käytännössä kaikki heidän hankinnat menee vielä vanhempien kautta. Semmoinen siinä on vain mietityttänyt, että mitkä lasketaan sisääntulevaksi ja mitkä poistetuiksi. Jos esimerkiksi neulon sukat jo varastossa olleesta langasta, niin mihin se lasketaan? Samoin vaatteet jo ostetusta kankaasta ja keväällä kasvien kasvattaminen valmiiksi hankituista siemenistä?
Tämä onkin kinkkinen ja muistan, että käsityöihmiset miettivät tätä Paikka kaikelle -ryhmässä. En tiedä oikeaa vastausta, mutta valitsisin jonkin säännön ja pitäisin siitä sitten johdonmukaisesti kiinni.
Olen yrittänyt pitää kirjaa sisään tulevista ja pois menevistä tavaroista ja vaatteista Ilanan inspiroimana. Välillä oli kyllä vaikea kirjata heti ylös, mitä kaikkea tavaravirtaa käsien läpi meni. Sisääntulevia tavaroita oli 13 ja pois on laitettu 23. Vaatteiden osalta luvut ovat 8/5. Jos olen ostanut uutta (tai käytettyä), niin olen pyrkinyt laittamaan jotain vastaavaa myös pois. Vaatteissa joitakin oli pakko uusia kuluneisuuden vuoksi.
Kankaiden suhteen minulla on sama ongelma kuin Sofialla. Vanhoja kankaita riittää ja olen niistä nyt korona-aikana ommellut uusia vaatteita. Lisäksi kudoin vanhoista matoista 3 uutta mattoa. Miten ne lasketaan?
Yritän tänäkin vuonna pitää kirjaa vaate- ja tavarahankinnoista. Viime vuonna sekä koti- että mökkihankinnat olivat samassa listassa. Tänä vuonna kirjaan ne erikseen. Saa nähdä, miten onnistuu.
Laskisin siten, että kangas on yksi poisto, ja vastaavasti siitä tehty uusi vaate on yksi uusi tavara. Toki plus miinus nolla, mutta logiikkana johdonmukainen.
Tai tuon mattosi kohdalla se vanha matto on yksi poisto, ja siitä tehdyt kolme mattoa taas kolme uutta tavaraa.
Ajattelisin samoin kuin Ida. Jos tavaran lähde kuten kangas, lankakerä tai siemenpussi, kuluu kokonaan ja poistuu varastosta, kyse on poistosta. Uusia tulee niin monta kuin tulee: paita ja housut, pipo ja huivi tai 4 uutta huonekasvia. Jos samaa kangasta, lankaa tai saman pussin siemeniä jää vielä varastoon, ko. yksikkö ei poistu vaikka uutta tulee.
Idan ehdotus kankaiden yms. laskemiseen kuulostaa järkevältä.
Kiitos paljon selkeästä tekstistä! Antoi paljon ymmärrystä myös omaan kuluttamiseen. Erityisesti yritän jatkossa muistaa, etten Mummuna tuuppaa liikaa tavaroita lasten perheille. Onneksi he kyllä osaavat kieltäytyäkin tarjotuista tavaroista. Myöskin tavaroiden huoltoon menevä aika on huomionarvoinen asia.
Eipä kestä! Lapsiperheissä parasta on kysyä ennalta, mitä tarvitaan. Silloin lahjat ovat toivottuja.
Kivan tiivis kirjoitus jälleen. Kiitos.
Tavaravirtoja on seurattu ja systemaattisesti pyritty ohjaamaan kestävämpään suuntaan omia voimia kuitenkin kuunnellen.
Merkittävin muutos oli yhden lapsista muuttaminen kotoa. Haikeaa, ihanaa ja ehdottomasti tavaratilinteonpaikka!
Jos tunnen edelleen jotain nousuhumalan kaltaista tunnetta onnistuneesta hankinnasta, niin kyllä krapulaakin on kärsitty ja iän myötä se senkun pahenee.
Tällä hetkellä lapsiperheen (4hlöä) virallisena hankintapäällikkönä olen apulaispäällikön kanssa syventyneet tunnepuolen tarkasteluun ostopäätöksiä tehdessä. Mihin tarpeeseen tässä nyt vastataan? Joko pistetään hana kiinni vai otetaanko yhdet vielä?
Tunnepuolen tarkastelu on aina hyvästä! Itse en missään nimessä ole vielä valmis päästämään lapsiani maailmalle, mutta hekumoin silti välillä sillä, miten paljon tavaraa heidän mukanaan lähtisi.
Alettiin kotona listaamaan tavaravirtaa, mutta heti tuli vaikeita kategorioita. Kynttilät, ne yleensä tulee kotiin halusta tai lahjoina, mutta käytetään pois (jonkun ajan kuluessa). Oma pää keksii nyt aina jonkun syyn joko ottaa tai jättää ne listauksesta.
Harrastan myös kirjeenvaihtoa, ostan papereita usen nettikirpparelta, joten niille ei ole varsinaisia selkeitä paketteja ja kasaan niitä yleensä yksiin paketteihin. Vuodessa kirjoitan satoja sivuja, tai ehkä jopa jonkun nelinumeroisen summan, joten ei tunnu tarkoituksen mukaiselta laskea jokaista paperia ja kirjekuorta. Kirjeitä tulee ja menee ehkä joku 70 vuodessa, välillä pelkkiä postikortteja. Niihin myös liimaillaan ahkerasti tarroja ja koristeluun ja kuorien sulkemiseen käytetään erilaisia teippejä. Nyt en tiedä alkaisinko laskea pelkkiä postilaatikoihin tiputettuja kokonaisuuksia vai miten tuon järkevästi hoitaisi. Laskemisen into kyllä loppuu lyhyeen jos harrastukseen alkaa liittää liikoja laskemisia
Näissä täytyy vaan tehdä joku oma sääntö ja pitää siitä kiinni. Mitään yleisiä tai yleispäteviä sääntöjä ei ole 🙂
Vielä tuli mieleen, että ostan tavaraa lahjoitettavaksi, eli esim. koulutarvikkeita jotka eivät ole jäämässä meille. Miten muille osoitetut tavarat käsitellään varsinkin kun niitä pitää säilöä jonkun aikaa? Tietysti muille ostettuja lahjojakin pitää, mutta kuka niitä nyt omiinsa laskee?
Nyt kun tätä puolison kanssa mietittiin, niin päätettiin lisätä kolmas lista, jossa on eliniän pidentämiset. Meillä käytetään paljon korjauspalveluita joten voidaan vuoden jälkeen arvioida saatiinko muuta virtaa vähennettyä korjauksilla vai oliko tavaravirtaa niistä huolimatta.
Hyvä rajaus!