Perheeni on hankkinut tänä vuonna jo 254 esinettä. Jos en olisi pitänyt niistä kirjaa, minulla ei tässä vaiheessa vuotta olisi mitään hajua siitä, mitä ne ovat. Ostospäätösten tekeminen on ollut vaikeaa, mutta itse ostaminen sietämättömän helppoa.
Kun on kerran herännyt siihen, että jokainen tavara on sitoumus, kuluttamisesta menee maku. Jos on vielä huolissaan ympäristön ja maailman tilasta, on ostospäätösten tekeminen yhtä kamppailua, jossa arvot vääntävät kättä vaivattomuuden kanssa. Ostanko tästä nyt vain nopeasti jotain helposti saatavilla olevaa tauhkaa vai näenkö arjen hektisyyden keskellä vaivan, että kiertelen kirpparit ja tutkin tuotteiden taustat?
Itselläni kuluttamisen tuska on niin kova, että istun ostopäätösten päällä välillä vuosia. Kaukana ovat ne ajat, kun hetken herätteestä tein ihania löytöjä. Nyt moinen johtaisi useimmiten vain kammottavaan ostomorkkikseen.
Shoppailu on salanautinto
Vaikka minä kipuilisin, kulutusyhteiskunta kuitenkin nojaa siihen, että kuluttaminen on nautinnollista. Paikka kaikelle -kirjaa varten tutkin tilastoja ja niiden mukaan kahdeksalle prosentille miehistä ja 13 prosentille naisista ostoksilla käynti on huvi ja harrastus.
Uskon, että nämä Tilastokeskuksen luvut ovat alakanttiin, emme vain kehtaa tunnustaa, että ostoksilla käyminen on meille keskeinen huvitus. Tykkään itsekin kierrellä rautakaupoissa, kirppareilla ja sisustusliikkeissä ihmettelemässä (varsinkin, jos ei tarvitse tehdä kulutuspäätöksiä). Tavaroiden katselu on jo sinällään nautinnollista. Ostoskeskukset ovat suosittuja vapaa-ajan viettämisen paikkoja. Monelle matkustamisen (yksi kulutuksen muoto sekin) tärkein sisältö on päästä koluamaan paikallisia kauppoja.
Muistan miten ällistyin, kun kanssani samaan aikaan Tarton yliopistossa opiskellut ruotsalainen vaihto-oppilas kertoi harrastuksekseen shoppailun. Tuolloin 2000-luvun alussa en vielä miettinyt tavaratulvaa vaan liitin harrastuksen siihen, että ruotsalaiset ovat rikkaita. Yhtä hyvin harrastuksen takana saattoivat olla halpavaatteita syytävät ruotsalaiset ketjut, jotka olivat vasta rantautumassa suomeen. Joka tapauksessa tuntui ennenkuulumattomalta, että jonkun harrastus voisi olla shoppailu.
Hämmennykseni johtui tietysti siitä, että Suomessa kulutuksella pröystäilyä on aina paheksuttu ja säästäväisyyttä arvostettu. Himoshoppaajan hahmo on halveksittu hepsankeikka, johon kukaan ei halua samastua. Pinnallisiksi kulutusihmisiksi leimautumisen pelossa emme uskalla puhua kuluttamisen nautinnosta, vaikka kuluttamisesta ja sen merkityksestä meille nimenomaan pitäisi puhua enemmän.
Ostamisen pitäisi olla vaikeampaa
Elokuussa jatkoin edelleen vuoden kestävää kirjanpitoani perheeni tavaravirroista. Elokuusta tuli ennätyskuu ostosten suhteen.
Samaan aikaan kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi synkän raporttinsa siitä, miten hiilipäästöt olisi saatava nollaan pikimmiten ja jokainen vähennys lasketaan. Kuuntelin myös Julia Thurénin kirjan Kaikki kuluttamisesta, joka syyllistämättömällä tavalla avaa kuluttamisen kiemuroita. (Jos tykkäsit Paikka kaikelle -kirjasta, suosittelen lukemaan myös tämän kirjan! Se on aiheidensa puolesta kuin jatko-osa Paikka kaikelle -kirjalle.)
Samaan aikaan, kun olin huolissani maapallon, luonnon ja lasteni tulevaisuudesta, ostin elektroniikkaa, sisustuskasveja, lastenvaatteita ja koulutarvikkeita. Pikkuisen tsemppaamalla olisimme varmasti selvinneet ilman näitä tavaroita tai ne olisivat löytyneet käytettynä. Mutta kun on niin sietämättömän helppoa ostaa uutta! Pelkästään se, että kätilöi syksyn varusteet yhdelle lapselle ja kahdelle teinille ottaen huomioon kaikkien makumieltymykset ja edes jonkin tason kestävyyden, tuntuu mitalin arvoiselta suoritukselta. Jos ostaisin tavarat käytettynä, pelkään että joutuisin heittämään hyvästit suurelle osalle vapaa-aikaani.
Toisaalta miksi kuluttamisen pitäisi olla helppoa ja nopeaa? Kun se on helppoa, ostamme yli tarpeen. Jokainen suomalainen käyttää vuodessa 3,8-kertaisesti yli kestävä tason maapallon luonnonvaroja. Tarvitaan rakenteita ja yhteiskunnallisia päätöksiä, jotka suuntaavat kuluttamisen uudelleen – tai kerta kaikkiaan vähentävät sitä. (Tässä Sitran vieraskynässä pohdimme, miten käytetyn tavaran kauppa heräisi ruususen unestaan.)
Elokuun tavaravirrat
Elokuussa suurimman tavaraerän muodostivat lasten syyshankinnat, yhteensä 30 tavaraa. Yksi lapsista osti itselleen uuden puhelimen. Yksi lapsista vietti syntymäpäivää ja sai kuusi tavaralahjaa. Puolisoni hankki neljä liikuntaharrastukseen liittyvää esinettä. Itse ostin kaksi viherkasvia ja suojaruukun. Tilasin yritykselle kolme teknistä härpäkettä, jotka lasken omalle kontolleni, koska minähän niistä joudun huolehtimaan. Voin vakuuttaa, että olin suunnitellut niiden ostamista niin kauan, että viivyttelystä alkoi jo olla bisneksille haittaa. Ostimme lisäksi uudet punkkipihdit.
Emme tehneet elokuussa poistoja muutaman rikkinäistä vaatetta lukuunottamatta, vaikka uhosin somessa siivoavani vaatehuoneeni (siellä on reikäisiä alkkareita ja sukkia odottamassa). Elo-syyskuu on yrityksessäni vuoden kiireisintä aikaa, koska kohta alkaa uudistettu Paikka kaikelle -valmennus, joten siivoan kaappeja sitten myöhemmin.
Kaikki tämä kuluttamisesta märehtiminen on saanut minut ajattelemaan, että voisin kokeilla älä osta mitään -vuotta ensi vuonna. Siitä saisi mielenkiintoisen vertailun kuluvan vuoden tavaralistauksen kanssa. Toki tempaus voisi koskea vain omaa kuluttamistani. Rajanveto on vaikea, sillä tosiasiassa kulutuksestani 80 prosenttia on ostoksia lapsille. Jos tällaisen teemavuoden seuraaminen kiinnostaisi, toivotan sinut kommentteihin ideoimaan, millaisin säännöin sen toteuttaisi.
Elokuu
Sisään 46 (joista saatuja 7)
Ulos 3
Vuoden alusta
Sisään 254
Ulos 652
Lue aiemmat raportit:
Tammikuu: Toivutaan joulun kulutusjuhlasta
Helmikuu: Hyvästit fantasiatavaroille
Maaliskuu: Kaupanpäälliset – onko viheliäisempää riesaa
Huhtikuu: Kuinka paljon aikaa palaa tavaratyöhön?
Toukokuu: Kaduttaako, jos leluja ei säästä?
Kesäkuu: Instagram, Facebook
Heinäkuu: Instagram, Facebook
14 kommenttia artikkeliin ”Haluan, että ostaminen on vaikeampaa [Tavarakirjanpito 8/12]”
Kiitos taas hyvästä kirjoituksesta. Ja siis apua, jos ammattijärjestäjän kotiin tulee 8 kk aikana yli 250 tavaraa, niin mikähän mahtaa olla esim. suomalaisten keskiarvo? Onneksi teillä ainakin kokonaissaldo on vielä hyvä kun ulos myös virtaa paljon tavaraa – mutta mihin ne kaikki taas menee? Olen ihan pikkulapsesta saakka käyttänyt ahkerasti kirppiksiä (kiitos Äiti!) ja pyrinkin ostamaan esim. omat ja lasten vaatteet käytettynä aina kuin mahdollista, ihan puhtaasti ekologisista syistä. Nyt kun meille syntyy toinen lapsi, en ole ostanut kaupasta yhtään vaatetta, kun entisiä löytyi kotoa ja loput sai halvalla FB:n paikallisryhmästä. Myös äitiysvaatteet ovat joko viime kerralta säästyneitä tai Vinted 2nd hand-sovelluksen kautta hankittuja (asumme ulkomailla). Sieltä on helppo klikkailla ostoksia 🙂 Lapsen (4v) joulu- ja synttärilahjatkin olen toistaiseksi löytänyt käytettyinä, esim. lääkärisetti 10 eur vs 50 eur kaupasta 🙂 Muutenkin pyrin vähentämään tavaratulvaa, tosin lapsi saa paljon leluja ja pelejä isovanhemmilta, eikä niille voi oikein sanoa ei. Kirjanpitoon en taida uskaltaa alkaa… Ehkä ensi vuonna, kun isoimmmat vauvahankinnat on tehty 😉 Kiinnostaisi kyllä nähdä, miten sinun ostamattomuusvuotesi sujuu. Olen seurannut vuosi ostamatta -podcastia (ekopodi), jossa on paljon hyvää asiaa.
No on tuo minustakin jäätävä määrä tavaraa. Mutta sanovat että suomalaisessa kodissa on 30000–50000 tavaraa. Jos meille tulee noin 400 tavaraa vuodessa, vuosia tarvitaan sata, jotta siitä tulisi se 40000 tavaraa. Että ehkä se ei ole paljon – maapalloa ajatellen silti joka tapauksessa luultavasti liikaa.
Ostamattomuusvuosi voisi koostua ennenkaikkea ennakoinnista! Varsinkin lasten suhteen se on monesti myös edullisempaa, jos osaa ostaa alennusmyynnistä seuraavalle vuodelle pukineet valmiiksi. Olis hyvä tehdä suunnitelma tarpeista ja tehdä hankinnat ennakoiden, mutta onhan toki pakko olla liikkumavaraa, sillä jokin saattaa rikkoutua tai kengät ei olekaan hyvät enää, kun pitäisi ottaa käyttöön. Käyttämättömät saa kyllä kaupaksi, joten saa kierrätettyä.
Sama tietysti koskee sitten itseä: jos hieman osaa inventoida vaatekaappiaan ja tehdä suunnitelman tulevista tarpeista, voi ennakoida ja hankkia etukäteen. Näissä on toki sellainen ongelma, että pitäisi joka vuosi ennakoida lasten suhteen, mutta se on mielestäni validi syy, kun jo kaapista löytyvä ei vaan enää mahdu päälle. Suunnitelmallisuus on yksi avain siis.
Toisaalta… Onko riski, että vuoden loputtua ostaa sitten taas kaikenlaista mitä on vuodessa haaveillut ja pidättäytynyt ostamasta? Voisiko budjetti olla tietynlainen turvalaita, joka estää tarpeettoman kulutuksen?
Kiitos, tämä on mielenkiintoinen ajatus, että eteneminen olisi suunnitelmallista ja ennakoitua. Mietin, mitä se meillä voisi tarkoittaa. Lasten kohdalla vuodenajat tuovat meillä selkeitä tarkistuspisteitä, jolloin tsekataan, että kaikilla on kaikkea. Sen sijaan isompien kokojen / tulevan kauden vaatteiden ostaminen varastoon ei näin isojen ja tyylitietoisten lasten/teinien kanssa enää juuri onnistu. Sen sijaan voisin teinejä ohjata entistä päättäväisemmin toteuttamaan tyyliään secondhandinä (Turussa on tosi kivoja liikkeitä tähän) ja kannustaa itseäni siihen, että nuorimmaisen vaatteet löytyisivät pääsääntöisesti jostain muualta kuin pikamuotiliikkeistä. Mitä tulee omiin vaatteisiin, niin en tarvitse kuin enintään alusvaatteita. Kaikkea muuta löytyy pitkäksi aikaa eli ei edes tarvitse ennakoida 🙂
Ja tuo riski tosiaan on. On myös riski ostaa ennakkoon, jos tietää menevänsä pian lakkoon.
Muiden tavaravirtojen seuraaminen on ihan huippumielenkiintoista! Olisi kiva jos pystyisit loppuvuodesta tekemään yhteenvedon omista ostoksistasi (jos olet eritellyt ne), sillä se toimisi pohjustuksena myös ostamattomuusvuoteen. Saisi käsityksen siitä, millaisen ostosmäärän mahdollisesti pystyisit välttämään.
Mä pidän kirjaa omista ostoksistani ja myös siitä mitä olen ostanut uutena ja mitä käytettynä, sillä tavoitteenani on ostaa mahdollisimman paljon käytettynä. Tähän mennessä vuoden saldo on 55 hankittua tavaraa (itselleni tai minä olen ostanut kotiin yhteiseen käyttöön). Näistä 32 kpl on ostettu uutena (mm. 16 kpl alusvaatteita, 9 kpl levypainoja yms. kotikuntosalille ja 4 kpl terassituoleja) ja 25 kpl on ostettu käytettynä (niistä 15 kpl on vaatteita ja kenkiä). Terassituolit olisin halunnut ostaa käytettynä, mutta en reilussa puolessa vuodessa löytänyt mieleisiä, joten taivuin ostamaan uudet. Alusvaatteet taas kaikki hajosivat kerralla kun olin vältellyt uusien ostamista, joten tällaisia ostosmääriä tulee vaan noin kerran kolmeen vuoteen.
Lapsenkin hankinnoista pidän kirjaa, mutta niiden määriä en vaivaudu laskemaan. Tulevaa ja menevää tavaraa ja vaatetta on 3-vuotiaalla ihan loputtomasti ja pidän vaan tärkeinpänä että hankin ne käytettynä. Tällöin ne ovat meillä ”lainassa/vuokralla” jonkin aikaa kunnes jatkavat matkaansa muihin koteihin.
joo, ehdottomasti teen yhteenvedon omista ja perheen hankinnoista kun tämä vuosi päättyy. Odotan itsekin kiinnostuksella, mitä siitä paljastuu 😀
Käytetyn hankkimisessa (ainakin netistä) suurimpana ongelmana on ihmisten myyntitaitojen surkeus! Etsin meille käytettynä uutta, isompaa pöytää keittiöön, ja hylkäsin lukemattomia ilmoituksia Torissa siksi että ilmoituksessa ei ollut tuotteesta tarkempia tietoja. Pöydästä saattoi olla teksti: pöytä, tummaa puuta. Ihan kuin sitä ei näkisi kuvasta! Sen sijaan kiinnostaisivat esim mitat, onko pöytä jatkettavissa (usein tämä ei käynyt ilmi kuvien perusteella), sekä tarkempi tieto materiaalista. Sama koskee myös mattoja mitä olen yrittänyt metsästää käytettynä, minkäänlaisia koko tai materiaalitietoja viitsitään harvemmin ilmoittaa….
Tällä hetkellä pienten, kovaa tahtia kasvavien lasten hankintojen määrä melkein pyörryttää. Tämä on taloudellinen ja ekologinen kuorma, jota yritän keventää hankkimalla kaiken mahdollisen käytettynä. Se puolestaan vie aikaani ja energiaani paljon enemmän kuin uutena ostaminen.
Päällimmäisenä mielessä on kolmen pienen hiihtokamppeiden kartoitus. Kahta eri sidejärjestelmää, väärän mittaisia sauvoja ja suksia, aukkojen paikkaamista ja kovaa metsästystä tori-palstalla. Ajamista ympäri kaupunkia, kun jokainen palapelin pala tulee eri myyjältä.
Arvostaisin suuresti, jos voisin myydä pieneksi jääneet kamppeet tavaralajista riippumatta isoon kierrätystavarataloon, josta voisin ottaa vaihdossa isommat tai kerätä ostosaldoa, jonka voisin käyttää sopivan tuotteen löytyessä. Tämä omalla kohdallani vastaisi myös Sitran tekstissä nostettuihin ongelmakohtiin. Kuin mikä tahansa kauppa, jossa käytetty tavara lajin ja koon mukaan hyllyssä, ostosvaluuttana raha tai itse tuomani vaihtotavaran arvo.
Tällainen 2nd hand -ostoskeskus on jo olemassa ainakin Ruotsin Eskilstunassa. Tavarat eri liikkeisiin, vaatteista ja huonekaluista elektroniikkaan, saadaan pääosin lahjoituksina. Liikkeet myös työllistävät myyjien lisäksi korjaajia, käsityöläisiä jne, jotka uudistavat myytäviä tavaroita. Mielestäni aivan loistava konsepti, kävisin ehdottomasti ostoksilla!
Ja on totta, että ihmisten myyntitaidoissa on parantamisen varaa: ostin juuri kivan näköisen ja sopivan kokoisen äitiysmekon edullisesti käytettynä verkosta, mutta pettymyksekseni materiaali olikin 100 % keinokuitua, jota en yleensä suosi. Olin unohtanut kysyä asiaa, eikä sovelluksessa voi suodattaa tuotteita materiaalin perusteella, vaikka väri, kunto, hinta ja merkki ovatkin valittavissa.
Minun oli tarkoitus viettää tänä vuonna älä osta mitään -vuotta, ja kevään loppuun asti sujuikin suunnitelmien mukaan, mutta sitten ihmissuhdekriisi sai minut ostelemaan kaikkea. Netti on tehnyt siitä liian helppoa. :/ Sääntöinäni oli alun perin, että saan ostaa, jos jotain loppuu/menee rikki, sekä etukäteen suunnitellut ostokset kuten aurinkolasit vahvuuksilla ja urheilukengät.
Olen monesta asiasta samaa mieltä mutta en välttämättä käytettynä ostamisesta. Olen joskus ostanut vaatteen ihan laadukkaasta second handista mutta jotenkin huomannut, että ilmeisesti sama syy, joka on saanut edellisen omistajan tuomaan vaatteen myyntiin, vieroittaa minutkin vaatteesta aika pian. Tietenkään en tarkoita aivan eksklusiivista tuotetta, kuten aitoa chanelia tms. Elektroniikkaan voi materiaalien vanhetessa liittyä ihan turvallisuusriskejä, joten mieluummin materiaali kiertoon ja uusi tuote tilalle.
Mietin tätä älä osta mitään -teemaa, kun olen omia vaatehankintoja seurannut nyt jo monta vuotta. Olen tullut siihen tulokseen, että jossain vaiheessa on ostettava uutta, jos ei ennen lakkoa niin sitten sen jälkeen. Ehkä olen länsimainen hemmoteltu kermapeppu, mutta en suostu kulkemaan kovin rikkinäisissä sukissa tai alusvaatteissa, noin niin kuin esimerkiksi. Tietysti _voisin_, mutta en halua. Koen, että minun pikkupöksyni eivät maailmaa pelasta eivätkä tuhoa. Sen sijaan pyrin olemaan ostamatta aidosti toimivan tavaran tilalle uutta, vain omaa vaihtelunhalua virkistääkseni. Esimerkiksi huonekalut ovat sellaisia, samoin elektroniikka. Käytän puhelintani niin kauan, kunnes se on säpäleinä. En osta uutta siksi, että olisi uusi malli tai joku uusi kiva toiminto. Oikeastaan se mitä haluan sanoa on, että kuluttamista ja ostamista on moneen lähtöön. En enää kannata täydellistä ostolakkoa juuri tästä syystä. Se on mielestäni näennäistä, koska todella harva pystyisi linkolalaiseen elämään.
Määräaikainen kulutuslakko onnistuu keneltä vaan ilman että tarvitsee Linkolaksi ruveta 😀 Itsekin olen länsimainen hemmoteltu kermapeppu ja juuri siksi mulla on henkilökohtaisia tavaroita varmasti vuosikymmenten tarpeeksi – jos vain laskee rimaa siitä, mitä olettaa elämäntapansa vaativan. Vaihtelunhalun, eri asut eri tilanteisiin, trendikkyys, vaatimus siitä, että vaate ei ole vähääkään nuhjaantunut tai nyppyinen – nämä ainakin ovat sellaisia, joista itseni on helpohko luopua, mitä tulee pukeutumiseen. Viimeinen on vaikein. Ei niinkään kotivaatteiden kohdalla, mutta ”kaupunkivaatteiden”. Ns. siistit vaatteet eivät yleensä ikinä kulu käytössäni loppuun (kotivaatteet kyllä). Ne poistetaan, koska en mahdu niihin tai koska olen tehnyt (kirpparilta sovittamatta) virhehankinnan. Moni varmasti poistaa vaatteita ihan kyllästymisenkin takia. En oikein keksi mitään järkevää ja eettistä syytä, miksi juuri minulla olisi oikeus ostaa lisää vaatteita, astioita, sisustusesineitä, liinavaatteita jne., jos vanhatkin ovat käyttökelpoisia ja niitä on riittävästi. Olin aiemmin vuoden vaatteiden ostolakossa ja se pikemminkin vierotti tavasta ”katsella jotain kivaa” kuin kerrytti patoutunutta kulutustarvetta. Mutta tottakai se ”aito” ostotarve jossain vaiheessa tulee, en vain usko, että vielä vuodessa.
Minustakin shoppailu on mukavaa – mutta enpä menekään kauppaan sisään. Ilokseni joskus kuljen kauppakatuja, katselen kaiken maailman ihmeitä ja ihanuuksia ihan silmieni iloksi. Onpa täällä ihania tavaroita, joita todellakaan en tarvitse! En tiedä onko tämä itsensä kiduttamista vaiko itsensä vahvistamista. Ainakin silmillä katselemisen iloa siitä saa – kaikkea se ihminen keksiikin! …
Välillä sitten menen kauppaan, kun oikeasti on aluspaita hajonnut tai nilkkasukat rikki. Kirjakauppa on vaarallinen kiusauksien paikka. Ennen ruokakauppaan menoa teen puutelistan, enkä paljoa sen yli ostele.
Itse olen sota-ajan ja pula-ajan lapsia, jonka äiti osasi uusiokäytön taidon. Vieläkin minulla on tallessa pieni monenkirjava kiharainen villalankakerä. Isoveljen puretusta villapuserosta ehjät kohdat on purettu langaksi ja pikkuveli sai siitä vielä lämpimän puseron – ja loput langat parsimiseen. Kiitos äiti!