Aihearkisto: KonMari

Mitä Marie Kondo oppi järjestämisestä tultuaan äidiksi – ja 3 keinoa, joilla saat lapsiperheen kodin järjestykseen

Ammattijärjestäjä Marie Kondo, joka tunnetaan KonMari-raivaamismetodin kehittäjänä, kirjoitti vastikään uutiskirjeessään elämänmuutoksestaan kahden pienen lapsen äitinä.

KonMari on metodi, jolla pyritään erottamaan olennainen epäolennaisesta kysymällä kaikilta kodin esineiltä, tuottavatko ne iloa. Metodi on auttanut tuhansia ihmisiä ympäri maailmaa saamaan kotinsa järjestykseen ja lisäämään iloa elämäänsä.

Menetelmä on kuitenkin myös varsin vaativa. Projektin pitäisi edetä yhtenä rysäyksenä, jonka aikana marittaja laittaa syrjään muun elämänsä ja pyrkii täydelliseen lopputulokseen. Metodissa on myös on pikkutarkkoja säilyttämissääntöjä, joihin liittyy esineiden asettelua väri- ja kokojärjestykseen.

Monissa elämäntilanteissa – esimerkiksi keskellä lapsiperheen ruuhkavuosia – tällaiset ohjeet voivat olla kerta kaikkiaan liikaa.

Paikka kaikelle lastenhuoneessa

Jos sinulla on lapsia, saat nauttia kotisi täydellisestä järjestyksestä parhaassa tapauksessa jopa viisi sekuntia viikkosiivouksen valmistumisen jälkeen. Marituksesi tyssää toistuvasti siihen, että heti kun leväytät vaatekaappisi sisällön sängylle, joku pyytää voileipää tai puhallusta kolhittuun polveen. Luultavasti oletkin pienten sukkien pareja etsiessäsi jupissut: ”Odottakaas, kun Marie saa lapsia, kyllä hänen mielensä vielä muuttuu.”

Olet oikeassa. Marie Kondo on muuttanut mielensä.

Hän kertoo kirjoituksessaan yllättyneensä siitä, kuinka vähän hänellä enää on omaa aikaa. Rauhalliset jooga- ja meditaatiohetket ovat jääneet. Muutoksia on tullut myös järjestämisrutiineihin: koska lapset kuljettavat tavaroitaan ympäri taloa, Kondo ei enää pysty pitämään kiinni aiemmasta säännöstään laittaa tavarat paikoilleen heti käytön jälkeen. Hän siivoa tavarat, kun lapset ovat nukahtaneet.

Mielenkiintoisinta on, että Kondo kertoo joutuneensa päästämään irti täydellisyyden tavoittelusta kodin järjestämisessä, eikä se ollut helppoa. Hänelle kuitenkin tuo lapsiperheen arkikaaoksen keskellä mielenrauhaa tieto, että tarvittaessa hän saa huoneen siistiksi puolessa tunnissa.

Tuntuuko sinusta, että Kondo on valaistunut? Niin minustakin.

Lapsiperheiden tavarahaasteet ovat nimittäin aivan omaa luokkaansa. Erään amerikkalaistutkimuksen mukaan jokainen lapsi lisää kodin tavaramäärää kolmanneksella. Se tarkoittaa, että myös tavaranhallintaan käytettävä aika kasvaa samassa suhteessa. Siihen päälle muut lisääntyvät koti- ja lastenhoitohommat, niin soppa on keitetty.

Lisähaastetta tuo se, että lapsiperheessä tavarat eivät pysy paikoillaan kuin liimamalla. Leluja seilaa joka huoneessa, sohvatyynyistä rakennetaan majoja ja eteisestä pääsee sisään vain hyppimällä kenkämeren yli. Ja vaikka leluja tursuaa joka nurkasta, lapset saattavat pontevasti vastustaa niiden vähentämistä.

Miten lapsiperheen koti sitten saadaan järjestykseen – ja pysymään järjestyksessä? Minulla on siihen kolmen osan resepti, ja voitte mielellään välittää terveiseni myös Kondolle :)

  1. Tavaraa on sopivasti. Kuten Kondokin sanoo, toisten tavaroita ei saa poistaa. Yön pimeydessä tapahtuvien salaraivausten sijaan aikuisten pitää saada lapset yhteistoimintaan tavaran vähentämisessä.
  2. Lasten joka nippelille ja nappelille on oma paikkansa, johon tavarat saa tarvittaessa, kuten ennen lasten nukkumaanmenoa tai anopin kyläilyä. Paikkojen pitää olla niin helpot, että lapset saavat tavarat niihin kirjaimellisesti heittämällä. Pikkutarkkuus ja täydellisyydentavoittelu ovat tässä kohtaa vain järjestyksen esteitä.
  3. Kaikkien perheenjäsenten täytyy osallistua tavaroiden paikoilleen palauttamiseen, muutoin paraskaan järjestys ei säily. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että aikuisten pitäisi ryhtyä naama punaisena käskyjä jakeleviksi siivousnatseiksi. Pakkokeinoilla saa aikaan vain vastarintaa. Ottamalla haltuun oikeat viestintäkeinot aikuinen saa lapset siivoamaan jälkensä komentamatta.

Sovellan näitä oppeja kodissani ja meillä lapset itse saavat huoneensa järjestyksen palautumaan alle seitsemässä minuutissa. (Katso kuvatodisteet!)

Jos haluat toimivan järjestyksen kolme osaa kohdilleen myös omassa kodissasi, voin auttaa sinua! Nopeille on nyt tarjolla superedullinen äkkilähtö Paikka kaikelle lastenhuoneessa -kurssille, jossa lastenhuoneet laitetaan järjestykseen tehokkaasti, lempeästi ja lapsiystävällisesti. Kurkkaa tarkemmin täältä!

Kun mikään ei tuota iloa – näin raivaat kotisi siitä huolimatta

Roinaa tursusi kotona joka nurkasta. Bussikortti, veroilmoitus ja kirjastolainat hukkuivat sedimentteihin. Sitten luit lehdestä jutun naisesta, joka oli saanut kotinsa järjestykseen, ainaisen kiireensä kuriin ja vieläpä laihtunutkin japanilaisen järjestämismenetelmän ansiosta. Päätit perehtyä tuohon pinkkiin raamattuun, KonMariin, kodin järjestämisen maailmanluokan bestselleriin.

Ammattijärjestäjän vaatehuone siivouksen jäljiltä.

Opit kirjasta, että tavarat pitää ottaa käteen yksi kerrallaan ja kysyä jokaiselta vuorollaan ”tuottaako tämä iloa?” Myönteinen vastaus tuntuisi kropassa asti voimakkaana ilon tunteena. Säilyttää pitäisi ainoastaan ne, jotka todella säkenöivät iloa.

Aloitit marittamisen vaatteista, kuten kuuluukin, mutta huomasit pian, että  sen enempää parhaimmat juhlakoltut kuin pehmeimmät oloasut eivät tuottaneet erityisiä värähdyksiä. Et kerta kaikkiaan kyennyt sanomaan, mitkä vaatteistasi tuottivat iloa.

Et silti saanut laitettua poistokassiin edes mummovainaan kutomia reikäisiä sukkia, sillä mieleesi nousi monia kovaäänisiä vastalauseita.

”Tarvitsen näitä takapuolesta hiutuneita verkkareita työhousuina, jos kesällä saan vihdoin aloitettua parvekkeen lattiapaneelien vahauksen! Ei niitä voi poistaa.”

”Äiti meinasi aikoinaan heittää menemään tämän nuoruuden tanssimekkonsa, koska se kuulemma tuo huonoa onnea – kihlaus purkautui kun mekko oli päällä. Otin mekon talteen, koska siinä on kaunis väri. Itse en ikinä ole siihen mahtunut. Siskontyttökin sanoi, ettei sitä tahdo, mutta ei niin nuori vielä ymmärrä vanhojen esineiden arvoa. Kyllä se varmaan hänelle kuitenkin täytyy säästää.”

”Muistan kun ostin tämän Dingon teepaidan keikalta vuonna 1985. Se oli jo silloin mielestäni ruma, mutta kun näitä ei saa enää mistään – ehkä tällä on jo keräilyarvoakin?”

”Onhan nämä korkokengät kaikki jääneet puoli kokoa pieniksi, mutta ne ovat merkkikenkiä! Ei näin kalliita voi pois lahjoittaa, eikä niistä oikein saa mitään, jos ryhtyy myymään.”

”En voi laittaa näitä liian pieniä farkkuja pois, koska käytän niitä sitten, kun olen laihtunut. Sitä paitsi mikään ei piiskaa minua laihduttamaan, jos minulla ei ole mitään, mihin mahtumista tavoitella.”

Pitelit vaatetta toisensa jälkeen kädessä, siirtelit pinosta toiseen ja vatvoit tavaraa koskevaa dialogia mielessäsi. Äänet eivät hiljenneet, vaikka yritit vakuutella itsellesi, että ainoa kriteeri säilyttämiselle pitäisi olla esineen tuottamat ilonväristykset.

Ammattijärjestäjänä diagnosoin sinulla pitkälle edenneen päätöksentekojumin. Sen ovat aiheuttaneet päähäsi pinttyneet tavarauskomukset.

Nyt on niin, että jos haluat turhista tavaroista eroon ja kaapit ojennukseen, sinun pitää tunnistaa nämä uskomukset ja niiden lähteet. Kokeile pohtia asiaa vaikka näin:

Uskot, että remonttisi ei valmistu ilman remottiverkkareita. Mutta syy siihen, että olet lykkinyt paneelien maalaamista ei ole housuissa vaan jossain ihan muualla. Jos huomaat, ettet luota asioiden järjestymiseen, kysy: mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua, jos luovun siitä? Jos rehellinen vastauksesi on, että joutuisit vahaamaan paneelit yksissä toisissa viisistä rötöpöksyistäsi, pahin ei vaikuta kovin pahalta. Olisiko kovin pahaa edes se, jos joutuisit hakemaan euron housut kirpparilta remonttisuojaksi? Luota siihen, että asiat järjestyvät.

Uskot, että nuori ei osaa tehdä perusteltuja päätöksiä, ja siksi sinun on hillottava vanhat tavarat, joita kukaan ei kaipaa. Tämä on nyt sitä velvollisuudesta säilyttämistä, josta Kondokin kirjoittaa. Taustalla saattaa olla pelko peruuttamattoman virheen tekemisestä, vaikka kaikki sukulaiset ovat irtisanoutuneet perintömekosta. Miksi et luota heidän arvioonsa? Mekkokin olisi onnellisempi, jos pääsisi vintage-myymälän kautta uudelle omistajalle. Tavaran tarkoitus on olla käytössä.

Uskot, että vanhalla, rumalla bändipaidalla on ehkä keräilyarvoa ja siksi se pitäisi säilyttää. Katso paitaa ja kysy: ostaisinko tämän nyt? Jos et ostaisi, anna sen mennä. Vaikka se ehkä on arvokas, se ei tarkoita, että sinun tarvitsisi pitää se kaapissasi. Etsi sille keräilijän luota rakastava koti!

Uskot, että menetät rahaa, jos annat pois itsellesi liian pieniä merkkikenkiä. Mutta hei, raha meni jo! Eli mitä menettäisit, jos annat kengät pois? Itse asiassa et mitään, pikemminkin voitat. Saat lisää tilaa ja paremman mielen.

Uskot, ettet ikinä laihdu, jos sinulla ei ole niin sanottuja tavoitevaatteita kaapissasi. Mutta itse asiassa ne vain muistuttavat siitä, että et kelpaa itsellesi. Arvosta itseäsi! Satsaa mieluummin vaatteisiin, joissa on mukava olla ja joissa näytät hyvältä juuri sellaisena kuin olet nyt.

Kysy jokaiselta kädessäsi käyvältä esineeltä myös, edistääkö se tavoitettasi järjestetystä kodista vai onko sen esteenä. Jos se on esteenä, päästä se menemään.

Täältä voit lukea edellisen kirjoituksen, jossa kerroin, miten paikalleen jämähtäneen marituksen saa etenemään paremmalla raivaustekniikalla.

*

Tavaraan liittyviä uskomuksia tuuletetaan lisää Paikka kaikelle ­-kirjassa. Se on nyt Atenan verkkokaupassa tarjouksella hintaan 20 € sisältäen postikulut (norm. 3,90 €). Kun tilaat Paikka kaikelle -kirjan, saat lisäetuna myös Rinna Saramäen mainion kirjan Hyvän mielen vaatekaappi vain 1 eurolla. Tällä kombinaatiolla vaatekaappisi pelastuu takuuvarmasti!

Anna ostoskorisivulla kampanjakoodi PAIKKAKAIKELLE. Tarjous on voimassa 14.5. asti.

Jäikö maritus jumittamaan? Näin pääset eteenpäin

Luit tuon pinkin raamatun, KonMarin, kodin järjestämisen maailmanluokan bestsellerin. Innostuit ja päätit aloittaa vaatekaapista, kuten ammattijärjestäjä Marie Kondo kirjassaan neuvoo. Nostit kaikki vaatteet kaapista sängylle, otit yhden vaatteen kerrallaan käteesi ja kysyit, tuottaako se iloa. Näin valitsit vaatteista ne ihanuudet, jotka todella sykähdyttivät sinua, ja järjestit ne ohjeiden mukaan kauniisti takaisin kaappiin.

Tässä vaiheessa nälkä kurni suolissa, olithan raivannut kaappiasi kuusi tuntia yhtä soittoa. Muistit kuitenkin, että koira täytyy ensin ulkoiluttaa. Ai niin, pyykitkin olivat olleet koneessa aamusta asti – viime hetki mennä ripustamaan ne! Sitten lapsesi pyysi sinua auttamaan läksyissä. Kun vihdoin pääsit keittiöön asti, totesit, että jääkaappi on tyhjä. Kauppaan!

Illemmalla makuuhuoneessa odotti yllätys: vaatteet, jotka oli päättänyt päästää menemään, olivat vallanneet sänkysi. Lopen uupuneena hait kasan pusseja ja työnsit vaatemytyt niihin. Nyt pää tyynyyn!

Kuukausi myöhemmin viisi ikea- ja kaksi muovikassillista iloa tuottamattomia vaatteita katsoo sinua yhä makuuhuoneen nurkasta. Kasseissa alkaa olla yhä pölyisempää, ja kiireesti pois sängyltä runtatut vaatteet pitäisi silittää, jos ne mielisi myydä.

Töissä on ollut hirveä härdelli, etkä ole ehtinyt jatkaa KonMari-projektiasi kirjoihin. Itse asiassa ajatuskin tuntuu vastenmieliseltä, koska edelliseltä kerralta on jäänyt mieleen lähinnä nälkä ja väsymys. Sitä paitsi nurkassa nököttävät vaatekassit todella painavat mieltä. Milloin nekin ehtisi käydä läpi? Ja pitäisikö tuo punainen paita sittenkin säilyttää? Koska vaatteet ovat silmissäsi jatkuvasti, olet alkanut kyseenalaistaa päätöksiäsi.

Kuva Pixabay.

Tarinasi on tavallinen, jos se yhtään lohduttaa. Ammattijärjestäjänä diagnosoinkin sinulla keskivaikean raivausuupumuksen. Sen on aiheuttanut liian iso urakka sekä väärä lajittelutekniikka. Vältät jatkossa nämä ongelmat toimimalla seuraavasti:

– Kun ryhdyt suururakkaan, huolehdi tauotuksesta. Laita ajastin soimaan ja juo ainakin puolentoista tunnin välein. Varaa jääkaappiin valmiiksi helppoa ruokaa tai laita pitsatilaus sisään jo aamulla. Katso, että joku muu pissattaa koiran ja vastaa lastesi tarpeisiin.

– Jos elämäsi on yhtä hässäkkää, älä edes yritä ryhtyä koko päivän urakkaan. Paloittele. Aloita vaikka teepaidoista ja siirry sitten seuraavana päivänä sukkiin. Ehdit hyvin käydä yhden tavararyhmän läpi vartissa tai ainakin tunnissa. Varo uupumista, se tuhoaa motivaatiosi.

– Kun sitten otat tavaroita käteesi kysyäksesi tuottavatko ne iloa, käsittele ne yhden päätöksen periaatteella. Jos aiot pitää tavaran, laita se odottamaan takaisin kaappiin pääsyä. Jos et halua pitää sitä, päätä heti sen kohtalo. Lajittele poistot suoraan myytäviin, lahjoitettaviin, lumppuihin ja roskiin.

– Pakkaa poistot pusseihin ja sulje ne. Muutoin on vaarana, että tunneside tavaroihin aktivoituu uudestaan ja otat takaisin. Vie pussit pois kotoasi niin pian kuin voit.

Näillä ohjeilla aloitat uuden tavarakategorian aina hyvillä mielin ja jaksat hoitaa urakan loppuun koko kodissa.

Pysy kuulolla! Seuraavassa kirjoituksessa käsittelen sitä, miten voit pelastaa marituksen, jos mikään ei tuota iloa tai päinvastoin kaikki tuottaa iloa. Lisää siitä, miksi KonMari kiinnostaa meitä niin paljon juuri tässä ajassa, Paikka kaikelle -kirjassa.

Tunnista järjestäjätyyppisi

Facebookin järjestämisryhmissä jaettiin vastikään kuvalinkkiä, jonka takaa löytyi toista sataa ideaa erilaisten tavaroiden järjestämiseen. Hienoja, monimutkaisia kaappeihin sisäänrakennettuja piiloja veitsille, mausteille, sipuleille ja pesuainepulloille, jopa huoneesta ylös kattoon päiväksi nouseva parivuode. Monet kuvista olivat ilmeisesti keittiöfirmojen ja muiden kaapinvalmistajien kuvastoista peräisin.

img_9482

Huivit kauniissa järjestyksessä.

Osa ratkaisuista oli suoranaisia tavarajemmoja, kuten jalkarahin sisään kätketty korkokenkäsäilytys tai kaakeliseinästä ulos työntyvä laatta, jonka takaa löytyy laatikko. Tuli mieleen 80-luvun japanilaiset järjestysintoilijat, jotka löysivät säilytystilaa jopa taulujen takaa ja lattian alta.

Erilaisten jemmojen lisäksi kuvakokoelmassa oli myös luovia, pienemmän budjetin ratkaisuja: taiteellisia avohyllyjä lenkkarikokoelmalle, koristeellisia taulukehyssysteemejä kaulakoruille ja hauska juomapulloteline rannekoruille. Topit ja rintaliivit oli laitettu ripustimiinsa värijärjestykseen. Kuvien katselun mielihyvä perustuu niiden esteettisyyteen. Harmoninen järjestys on kaunista.

Yhdestä kuvasta laskin 20 paria sandaaleja siististi henkareihin ripustettuna, seuraavassa niitä oli ainakin kolminkertainen määrä laatikoihin pystyyn aseteltuina. Näppärä vinkki – jos omistaa 60 paria sandaaleja. Melkein kaikkia kuvia yhdistävä tekijä olikin melkoinen tavarapaljous. Jos haluaa säilyttää isoa tavaramäärää käytännöllisesti ja kauniisti, tarvitaan paljon tilaa ja monimutkaisia järjestelmiä.

Tykkään katsella tällaisia nättien ja nokkelien järjestämisniksien kuvia, mutta ammattijärjestäjänä tiedän myös, että ratkaisut eivät ole kovin realistisia useimmille kodinraivaajille. Listasin neljä erilaista kodin järjestämisen suuntausta, joista pitäisi löytyä ratkaisuja myös niille, jotka eivät välitä ripustella 20 paria sandaaleja värijärjestykseen.

Hallittu paljous
Mainitun linkin takaa löytyneet kuvat pääosin edustavat suuntausta, jossa keskitytään paljouden hallintaan ja säilyttämisen esteettisyyteen. Toisin sanoen järjestäminen lähtee järjestelmän luomisesta, ei tavaran karsimisesta. Kaappien pitää näyttää kauniilta myös sisäpuolelta. Kun tavaraa on paljon, kauneus ja kätevyys voidaan tavoittaa yhtä aikaa vain erilaisten systeemien ja erikoismekanismien avulla. Paljouden hallintaa harjoitetaan usein hankkimalla lisää säilytyslaatikoita, kaapistoja tai muuttamalla isompaan asuntoon. Paljouden hallintaa näkee erityisesti amerikkalaisissa järjestämisblogeissa.

Plussat: Esteettinen mielihyvä ja hienot järjestelmät
Miinukset: Kallista perustaa, vaivalloista ylläpitää tavaran paljouden takia
Kenelle sopii? Maksukykyiselle

Karsittu järjestys
Vastasuuntaus paljouden hallinnalle on yksinkertaistaminen, jossa keskitytään ennen kaikkea tavaran vähentämiseen. Järjestyksellä ei tavaran vähetessä minimiin ei ole suurtakaan merkitystä. Niukkuuttaa ei tarvitse hallita kuten paljoutta eikä siihen tarvita systeemejä. Vähäinen määrä tavaraa pysyy järjestyksessä miltei itsestään.

Plussat: Aikaa vapautuu tavaranhallinnasta muuhun puuhaan
Miinukset: Harva pystyy karsimaan tavaransa niin vähiin, ettei mitään systeemejä ja ylläpitoa tarvittaisi
Kenelle sopii? Minimalistille

Kaunis järjestys
Tavaran vähentäminen ja säilyttämisen esteettisyys lyövät kättä muun muassa japanilaisessa KonMari-menetelmässä. Menetelmän mukaan saa pitää kaikki ne esineet, jotka tuottavat omistajalleen iloa. Silti marittajat tekevät radikaalejakin tavaravähennyksiä. Raivaamisen jälkeen tavarat järjestellään KonMari-tyyliin kauniisti riveihin ja laatikoihin. Kaappien sisäpuolten koristeluun kiinnitetään paljon huomiota. Pesuainepulloista poistetaan etiketit ja kirjat laitetaan värijärjestykseen. Kauniiseen järjestykseen pyrkivän ei tarvitse hävetä, jos joku sattuu vetäisemään auki hänen kaappinsa oven.

Plussat: Kaunis järjestys tuo järjestäjälleen iloa ja tavaramäärän vähentäminen vapauttaa resursseja muuhun
Miinukset: Hyvin yksityiskohtaiseksi hiotun järjestelmän ylläpito voi osoittautua vaivalloiseksi
Kenelle sopii? Sisustajalle

Rento järjestys
Rento järjestys perustuu siihen, että tavaramäärä karsitaan säilytystiloihin nähden sopivaksi ja että kaikelle on oma, toimiva paikka. Sen sijaan järjestyksen esteettisyys on toisarvoinen kysymys. Toimivan järjestyksen ei nimittäin tarvitse olla kaunis. Kaapinoven takana ei siis välttämättä odota suurta silmäniloa, mutta siellä on jokaiselle esineelle tai esineryhmälle määrätty paikkansa. Ajatellaan vaikka kaulahuiveja, jotka on nopea heittää huivilaatikkoon rennosti pötköttämään, sen sijaan, että ne viikkaisi ja soinnuttelisi värijärjestykseen. Toimii hyvin, kunhan huivien määrä pysyy sopivana säilytyslaatikkoon nähden.

Plussat: Rento summittaisuus tekee järjestelmän ylläpidosta helppoa ja nopeaa
Miinukset: Rentokaan järjestys ei säily, jos tavaroita ei palauteta paikoilleen
Kenelle sopii? Suurpiirteiselle

Tunnistatko oman järjestäjätyyppisi näiden joukosta?

*

Viimeinen kuulutus! Paikka kaikelle -kirjaa voi tilata ennakkohintaan vielä keskiviikkoon 15.2. asti. Tilauslinkki on tässä. Kampanjakoodi, jota tarvitaan kassalla, on PAIKKAKAIKELLE.

Lukija sanovat kirjasta:
”Kierrätän ehdottomasti miniälle.”
”Äitikin haluaa lainata.”
”Huippu kirja!”

Blogissa on nyt tapahtumakalenteri, josta näet kaikki tulossa olevat luennot ja kurssit. Tervetuloa mukaan!

Rento ja lempeä mutta tehokas kodin järjestämiskurssi alkaa Turussa 9.3. Lisätietoja ja ilmoittautuminen.

KonMarin innoittaja Nagisa Tatsumi ja pois heittämisen taito

Viimeisten puolentoista vuoden aikana uutisjutuissa, naistenlehdissä, aikakauslehdissä ja blogeissa on kirjoitettu moneen kertaan japanilaisen ammattijärjestäjän Marie (Mariko) Kondon KonMari-metodista, jolla koti laitetaan järjestykseen. Tiedämme jo kaiken itse menetelmästä sekä aika paljon myös Kondon lapsuudesta ja nykyisestä elämäntilanteesta.

Sen sijaan menetelmän japanilaisesta taustasta on kirjoitettu hyvin vähän, jos lainkaan, vaikka moni asia KonMari – siivouksen elämänmullistava taika -kirjassa viittaa nimenomaan japanilaisiin koteihin (esimerkiksi perinteisten liukuovikaappien järjestämisohjeet) tai japanilaiseen kulttuuriin (animistinen tavarakäsitys).

chrysanthemum-757439_1920

Kuva Pixabay.

Siisteyden ja järjestyksen arvostamisella on Japanissa pitkät perinteet. Siisteyttä pidetään hyveenä ja se on osa hyvää elämää. Siivoojien sijaan koululaiset siivoavat itse kouluissa ja kadun puhdistamista kotitalon ja vähän naapurinkin talon edestä pidetään kunnia-asiana. Myös arkipäivän estetiikalla on pitkä traditio.

Nykyaikaisten kodin järjestämisoppienkin historia ulottuu ainakin 30 vuoden päähän. Järjestämiseen ja elämän yksinkertaistamiseen liittyviä menestysteoksia oli julkaistu useita jo ennen KonMari-kirjaa. Marie Kondon työn voikin nähdä osana japanilaisen siivoamisen ja estetiikan perinnettä sekä uudemman järjestämisbuumin jälkeläisenä.

Kenties keskeisin Kondon innoittajista on ollut vuonna 2000 julkaistu teos Suteru gijutsu eli vapaasti suomentaen Pois heittämisen taito. Kirjaa myytiin 1,3 miljoonaa kappaletta, joista miljoona heti ensimmäisen puolen vuoden aikana. Teoksen kirjoittaja, kulutuspsykologian tutkija Nagisa Tatsumi (s. 1965) on sittemmin julkaissut monia muita elämäntaidon kirjoja. Hän myös kouluttaa ”kotityöterapeutteja”, jotka auttavat ihmisiä kehittämään arjen hallinnan taitojaan. Luin Tatsumin kirjan espanjaksi. Se löytyy lisäksi japaniksi ja italiaksi. Ilmeisesti englanninkielinen käännös saadaan maaliskuussa.

Ostamisen ja säästämisen myrkyllinen yhdistelmä

Tatsumin kirjan lähtökohta on Japanin kulutushistoriassa. Toisen maailmansodan jälkeen Japanissa siirryttiin nopeasti kulutusyhteiskuntaan ja elintaso kohosi. Tatsumi kirjoittaa, että kulutuskulttuurin myötä ”uusi” alkoi tarkoittaa samaa kuin ”hieno”.

1980-luvulla kulutusjuhlan iskulauseeksi nousi Seibu-tavaratalon mainoslause ”tahdon sen, koska tahdon sen”. Tatsumi toteaa, että koska ihmisillä jo oli kaikkea tarpeellista, tavaraa ostettiin pelkästä halusta. Iskulauseen olisi oikeastaan pitänyt kuulua: ”Tahdon sen silkasta ostamisen nautinnosta.”

Samalla Japanissa myös säästäväisyydellä on pitkä historia. Sana mottainai (mitä tuhlausta) kuvaa haaskaamisen vastaista asennetta. Samalla tavoin kuin Suomessa, myös Japanissa kulutuskulttuurin yltäkylläisyyteen saavuttiin pula-ajan niukkuuden mentaliteetilla ja opeilla. Tavaraa ei saanut heittää pois, koska sitä voi vielä tarvita.

Tatsumi sanoo, että tämä johti siihen, että tavarat alkoivat kasautua paljon nopeammin kuin ne kuluivat pois. Kulutustaan kasvattaneet mutta kaiken säästämään oppineet japanilaiset asuvat tunnetusti pienissä asunnoissa. Ei ihme, että he tuskaantuivat tavaravuoriinsa ensimmäisen kerran jo kolmekymmentä vuotta sitten.

Lisää säilytyspaikkoja

Jonkinlainen saturaatiopiste saavutettiin siis 80-luvulla, jolloin Japanissa alkoi kotien järjestämisbuumi. Kotirouville suunnatuissa tv-ohjelmissa ja lehtijutuissa suositut järjestämisekspertit esittelivät toinen toistaan näppärämpiä, sievempiä ja edullisempia tapoja lajitella tavarat esimerkiksi pieniin laatikoihin lokeroimalla (mieleen nousee KonMarin ohjeet laittaa tavarat iPhonien ja iPadien laatikoihin!).

NHK World Japan -kanavan Japanology -sarjan jaksossa, joka käsittelee siistimisen historiaa Japanissa, kerrotaan, että säilytystilaa etsittiin portaiden ja jopa lattian alta. Eräässä tv-ohjelmassa esiteltiin pyyhe- ja teepaitasäilytyssysteemiä, joka oli piilotettu eräänlaisen seinää vastaan säilytettävän taulun taakse.

Tämä yltäkylläisyyden ja sen taltuttamiseksi kehiteltyjen säilytysniksien yhdistelmä on se kodin järjestämisen ympäristö, jossa pieni Mariko Kondo (Wikipedian mukaan syntynyt 1984 tai 1985) varttui 1980- ja 90-luvuilla. Oman kertomansa mukaan hän perehtyi jo viisivuotiaana alan lehtiin, joita hänen äitinsä hankki.

Lupa heittää tavarat pois

Vuonna 2000 säilyttämispaikkojen keksimistä painottanut järjestämisbuumi sai haastajan Tatsumin kirjasta Pois heittämisen taito. Teos puhutteli tavaratulvassa räpiköiviä japanilaisia ja vapautti heidät mottainai-mentaliteetista. Pois heittäminen alkoi näyttäytyä ratkaisuna loputtomalle uusien säilytyspaikkojen ja järjestämisniksien keksimiselle.

Tatsumin kirja liittyi laajempaan elämän yksinkertaistamista käsitelleeseen virtaukseen; jo 1990-luvun lopulla Japanissa julkaistiin suosittuja minimalismia käsitteleviä kirjoja. Ne seurasivat samanaikaista yhdysvaltalaista trendiä.

Tatsumi kysyy, voisiko kotien tavarapulman ratkaista loputtoman järjestämispaikkojen keksimisen sijaan ympäristöihmisten ehdotuksella, nimittäin lopettamalla ostamisen. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että se olisi liian ikävää. Tällainen elämäntyyli sopisi vain hyvin askeettisille henkilöille. Hänestä parempi ratkaisu on opetella heittämään tavarat menemään.

Kirjasta syntyi Japanissa debatti, kun Tatsumia, jonka tausta oli markkinointialalla, syytettiin tuotteiden valmistajien kätyriksi. Hänen epäiltiin haluavan edistää tavaroiden pois heittämistä, jotta valmistajat saisivat uusia tavaroita myytyä.

Tatsumi kielsi, että hänellä olisi tällaisia motiiveja. Hänen mukaansa kulutusyhteiskunta oli tullut äärirajoilleen ja ihmisten olisi nyt todella tarkoin harkittava, mitkä tavarat olisivat olennaisia hyvän elämän kannalta. Pois heitettävien tavaroiden valitsemisprosessi opettaa tunnistaman tavarat, jotka todella haluaa pitää ja joita todella tarvitsee, Tatsumi sanoo. Pois heittäminen muuttaa ihmisten tavarasuhdetta ja saa myös laajemmin miettimään, millaisen elämäntavan tahtoo.

Kun tulemme tietoisiksi siitä, että meidän ei tarvitse säilyttää sitä, mitä emme tahdo, opimme arvostamaan sitä, mitä meillä on, kirjoittaa Tatsumi. Huolehdimme tavarasta parhaiten käyttämällä sitä. Jos antaa pölyn kerääntyä tavaralle, ei huolehdi tavarasta. Jos tavarasta ei tiedä, minne se pitäisi laittaa, on parasta heittää pois.

Pois heittämisen taito ja KonMari

Kondo kertoo lukeneensa Tatsumin kirjan teinityttönä ahmien. Sen jälkeen hän heitti huoneestaan kahdeksan pussia tavaraa menemään. Pois heittämisen taito on varmasti ollut Kondolle avainteos, sillä KonMari-kirja on mielenkiintoisella tavalla kirjoitettu Tatsumin kirjaa vasten.

Tatsumin teos on monella tapaa erilainen kuin Kondon. Ensinnäkin Tatsumi käsittelee kuluttamista, ympäristökysymyksiä ja kierrättämistä, joista kaikista Kondo pääasiassa vaikenee. Teoksessa ei ole vastaavaa henkisyyttä kuin Kondon kirjassa vaan Tatsumi pikemminkin purkaa vanhoja tavarauskomuksia.

Tatsumin lähestymistapa korostaa tavaran tarvetta siinä missä Kondon metodin ytimessä on tavaran aiheuttama (ilon) tunne. Tatsumi neuvoo: vapauta itsesi kaikesta, mitä et käytä, ja vastaavasti käytä kaikkea, mitä säilytät. Älä pidä tavaraa vieraita (vieraslakanat) tai erityistilanteita (jouluastiat) varten tai siksi, että ne ovat osa täydellistä kokoelmaa (kaikki Muumi-mukit, vaikka vain kolmesta juodaan).

Tatsumi kirjoittaa suoraan 80- ja 90-luvulla televisiossa jaettuja järjestämisoppeja vastaan: Unohda järjestämisen ja säilyttämisen metodit! Ei ole mitään keinoa saada liikaa tavaraa järjestykseen – se pitää poistaa. Vastaavasti Kondon menetelmässä 80-luvun järjestämisoppien perinnön voi ajatella näkyvän siinä, että hän antaa hyvin tarkkoja ohjeita viikkaamisesta ja säilyttämistavoista.

Älä pyri täydellisyyteen

Pois heittämisen taito painottaa epätäydellisyyden hyväksymistä – täydellisyyteen ei pidä pyrkiä. Tatsumi sanoo, ettei pysty itsekään noudattamaan kaikkia ohjeitaan ja kehottaa lukijaa valitsemaan niistä itselleen sopivimmat. Olisi liikaa vaadittu noudattaa kaikkia ohjeita; vähäisempikin riittää tulosten saavuttamiseen. Samoin kuin tiukasta dieetistä seuraa repsahdus, liian suuresta pyrkimyksestä muuttaa omaa sotkuisuutta järjestäytyneisyydeksi seuraa repsahdus, kirjoittaa Tatsumi.

Ero Kondoon on huomattava. Aivan kuin Kondo kirjoittaisi suoraa vastinetta Tatsumille, kun hän kirjassaan kehottaa pyrkimään täydellisyyteen kodin järjestämisessä. Kondon menetelmää ei myöskään saisi soveltaa; siivouksen elämänmullistava taika alkaa vaikuttaa vain, jos menetelmää noudattaa pilkulleen. Tällöin myöskään repsahdusta ei tapahdu. Kondo ei pelkää olla vaativa.

Siinä missä Kondolla on vain yksi pois heittämisen tekniikka (jos tavara ei tuota iloa, se poistetaan), Tatsumilla on kymmenen. Tatsumin menetelmä onkin olennaisesti monimutkaisempi kuin Kondon. Tatsumi neuvoo esimerkiksi heittämään katsomatta pois vaatteet, joita on säilytetty pahvilaatikossa. Tavaroita ja tuotteita ei tarvitse säilyttää, kunnes ne on käytetty loppuun, kunhan niitä on kokeiltu (esimerkiksi vaatteet ja kosmetiikka). Myös varmuuden vuoksi säilytetyt tavarat pitää heittää pois.

Tatsumi kehottaa luomaan itselleen paikkoja, esimerkiksi pöytätasoja, joihin ei saa laskea mitään, sekä jakamaan järjestämisvastuuta perheenjäsenten kesken. Kondo sitä vastoin kehottaa vain toimimaan esimerkkinä perheenjäsenille.

Raivaa säännöllisesti ja kierrätä

Tatsumin metodissa keskeistä on se, että ihminen sopii itsensä kanssa tietyt rajat ja karsii tavaraa säännöllisesti. Tavaroita pitää esimerkiksi heittää pois aina kun tietty, kunkin tavararyhmän kohdalla sovittu lukumäärä täyttyy. Kun tavara on ollut käyttämättä tietyn ajan, se pitää heittää pois. Pois heittämistä tulee tehdä myös säännöllisesti tiettyinä ennalta päätettyinä ajankohtina, kuten perinteisen japanilaisen uudenvuodesiivouksen yhteydessä.

Näitä kaikkia menetelmiä Kondo kritisoi. Hänelle raivaaminen on kertaluontoinen tapahtuma, jonka ei tulisi tapahtua kuin kerran elämässä mahdollisimman yhtäjaksoisena prosessina.

Tatsumi käsittelee perusteellisesti myös sitä, minne poistetut tavarat toimitetaan mukavasti ja ympäristö huomioiden. Niitä ei siis kirjaimellisesti heitetä menemään. Haaskaamispelkoiset japanilaiset tarvitsivatkin koulutusta kierrättämisessä; käytettyjen tavaroiden lahjoittaminen tai myyminen ei ole ollut Japanissa tavallista.

Tatsumi kommentoi kirjansa vuoden 2005 painoksessa, että kierrätys ja käytettyjen tavaroiden myyntijärjestelmät ovat kehittyneet kovasti viidessä vuodessa ja tehneet pois heittämisen paljon helpommaksi. Tatsumi muuten neuvoo antamaan tavaroita esimerkiksi sukulaisille ja ystäville – käytäntö, jonka Kondo ehdottomasti kieltää!

Kondollakin oli edeltäjänsä

Nagisa Tatsumin Pois heittämisen taito on mielenkiintoinen matka maailman menestyneimmän järjestämisoppaan, KonMarin taustoihin. Marie Kondo ei nyhjäissyt menetelmäänsä tyhjästä eikä se perustu yksinomaan hänen lapsesta asti tekemiinsä kokeiluihin, joista hän kirjassaan kertoo. Se sijaan hän on kehitellyt ratkaisujaan ympäristössä, jossa kiinnostus säilyttämisen ja järjestämisen tekniikoihin on jo ollut suurta.

Tatsumin vaikutus Kondon menetelmään näyttää olevan merkittävä, onhan tämä melkein kohta kohdalta sitä vastaan. Pois heittämisen taito lienee ollut 2000-luvun taitteessa merkittävä tienraivaaja myöhemmin tulleille järjestämismetodeille.

*

En ole japanilaisen kulttuurin erityisasiantuntija. Jos aihepiiri on sinulle tuttu, kerro kommenteissa lisää!

Mitä tehdä, kun tavara ei tuota iloa

Kaikki ovat jo varmasti jo kuulleet KonMari-järjestelymetodista, jossa säilytettävät tavarat valitaan sillä perusteella, tuottavatko ne omistajalleen iloa. On helppoa ja mukavaa karsia vaikkapa kolmenkymmenen teepaidan tai viidentoista maljakon joukosta ne, joille sydän todella sykähtelee. Ja joululahjaksi saadut koristekynttilät ja käkikellot – hyvästi vaan, jos eivät pirskahtele iloa.

Menetelmä on kuitenkin herättänyt myös monia kysymyksiä. Entä jos on päätynyt elämään susiruman sohvan kanssa, mutta ei ole mahdollisuuksia hankkia uutta, ainakaan sellaista, joka tuottaisi iloa? Mitä jos liian monet välttämättömät, päivittäiset käyttötarvikkeet ovat omasta mielestä tylsiä ja ikäviä, mutta kaikkea ei rahan ja ympäristön takia tahtoisi laittaa uusiksi?

Näihin kysymyksiin auttaa iloa tuottavan määrittely uudella tavalla: Rumakin sohva tuo iloa, koska siinä on mukava pötköttää pitkän päivän päätteeksi. Ikävä juustohöylä tuottaa iloa, kun sillä saa höylättyä juustoviipaleen leivän päälle. Tylsännäköinen kattila ilahduttaa, koska voi keittää puuron. Ilo löytyykin tavaran käyttöarvosta, ei estetiikasta.

Esineet eivät kuitenkaan aina ole näin yksinkertaisia. Niihin voi liittyä tunteita tai velvollisuuksia, jotka on mahdotonta ohittaa pelkän ilon nimissä.

Otan esimerkin. Isäni teki keskimmäiselle lapselleni yksivuotislahjaksi hienon nukkekodin. Koska isäni tiesi, että olen tarkka estetiikan kanssa, hän kysyi, minkä värisen talosta haluan. Sanoin, että mikä vaan vihreä käy, ei voi mennä väärin.

Eh, olin väärässä. Vihreässä on enemmän sävyjä, kun muistinkaan. Olen kärsinyt talon väristä seitsemän vuotta. Eikä talo tosiaankaan ole ollut lastenhuoneessa piilossa. Meillä on olohuoneen jatkeena lasten leikkihuone, jonka kalustejärjestystä nukkekoti on dominoinut, koska sitä on pitänyt pitää sillä pienellä seinän pätkällä, josta se ei näy olohuoneen sohvalle.

Talo on kuitenkin tuottanut lapsilleni suurta iloa ja sen kanssa on leikitty ahkerasti vuosien mittaan. Niin ahkerasti, että osa ikkunanpuitteista oli katkennut ja ikkunoiden ”lasit” repeilleet palasiksi. Talon ison jalustan maali oli kellastunut. Päätin, että nyt nukkekoti laitetaan tuottamaan iloa myös minulle. Isäni taitava kädenjälki on sen ansainnut. Talon emäntä ei vastustanut suunnitelmiani vaan osallistui hiomiseen ja maalaamiseen innokkaasti.

Remontoitu nukkekoti tuottaa iloa.

Remontoitu nukkekoti tuottaa iloa.

Talon uudelleen maalaamisessa ja ikkunoiden korjaamisessa oli silti iso työ. Nukkekoti oli poissa leikeistä kaksi kuukautta, koska kiireinen uraäiti ei ehdi jatkuvasti askarrella. Irrotin myös talon jalustan ja tilasin siihen ruotsalaisesta nettikaupasta uudet silmää miellyttävät jalat. Lopuksi päätimme lapseni kanssa vaihtaa vielä talon tummat lattiatkin vaaleampiin. Ihanat tapetin siinä olikin jo ennestään.

Nyt tulen iloiseksi joka kerta, kun näen talon. Se on saanut uuden, näkyvämmän paikan. Lapset leikkivät sillä kuin uudella lelulla ja huolehtivat talon siisteydestä entistä huolellisemmin, kun ovat olleet itse remontissa mukana. En enää tunne syyllisyyttä siitä, että en pitänyt isäni taidolla valmistamasta nukkekodista tarpeeksi.

Tarinan opetus: Jos tavara ei ilahduta, laita se ilahduttamaan.

Hyvän mielen valokuvat

Koulukuva 60-luvulta, Venetsiassa interraililla 90-luvulla, pikkumussukka puhaltamassa kolmevuotiskakkukynttilöitään. Viimeisten viikkojen aikana Facebookissa on jaettu ihania lapsuus- ja nuoruusvalokuvia saatteella ”haaste vastaanotettu”. Olen tykännyt ihan jokaisesta.

"Haaste vastaanotettu!" Sweet sixteen vaihto-oppilaana Etelä-Kaliforniassa.

”Haaste vastaanotettu!” Sweet sixteen ja vaihto-oppilaana Etelä-Kaliforniassa. Yksi harvoja kuvia, jonka voin ajatella julkaisevani.

Tutkijakollegani Riikka Taavetti kiinnitti kuitenkin huomiota siihen, että nuoruuskuvahaaste saattaa sulkea ulos ihmisiä, joiden lapsuudesta tai nuoruudesta ei syystä tai toisesta ole otettu kuvia. Ulkopuolelle saattavat jäädä myös ne, joiden kuvat eivät ole säilyneet, jotka ovat itse hävittäneet kuvansa, koska elämänvaihe oli raskas, tai joiden nuoruuden muisto itsestä ei ole riittävän sovussa nykyisen itsen kanssa, jotta kuviin voisi suhtautua hyväntahtoisella nostalgialla saati näyttää niitä muille. Toisaalta Taavetti pohti, että somehaaste antaa myös mahdollisuuden katsoa itseään ja esittää itsensä mieluisammassa valossa – vaikka vain valitsemalla sen kuvan, josta itse tykkää eniten.

Nuoruuskuvien sometulvassa jäin näiden sanojen myötä miettimään prosessia, jonka kävin läpi, kun järjestin valokuvani runsas neljä vuotta sitten. Useimmista kodeista löytyy sieltä täältä sekalaista albuminpuolikasta, koulu- tai valokuvaamokuvia, kiitoskortteja, itse teetettyjä ja toisilta saatuja kuvia, jotka edelleen ovat valokuvausliikkeen kuorissa. Itseltäni löytyi mainittujen lisäksi vielä kasa monenkokoisia opiskeluajan kuvia, joita silloinen kumppanini harrastuksenaan otti ja vedosti. Onneksi sentään kaikki kuvat olivat yhdessä laatikossa.

Olen aina ihaillut vanhanajan albumeita. Väljästi kartonkisivuille astellut mustavalkokuvat ja ateljeeposeeraukset huokuvat menneisyyden ihmiskohtaloita. Sen sijaan omat, pääosin 80- ja 90-luvuilta peräisin olevat nuoruuskuvani on otettu halvoilla väripokkareilla, ja kuvissa korostuvat nostalgian sijaan huonot rajaukset, salaman polttamat silmät ja hölmöt hassutteluilmeet.

Näytän joka kuvassa juuri siltä, millaisena nimenomaan en itseäni tahtonut nuorena nähdä enkä kyllä tahdo vieläkään. Koulukuvia katsoessa mieleen muistui myös, miten sitä aina toivoi, että kuva olisi tuonut esille edes jonkin sellaisen piirteen, jonka itsekin koki itsessään hyväksi. Sen sijaan vuodesta toiseen koulukuvasta katsoi tunnistamaton teinihirviö. Aivan kuin koulukuvauksen olisi tarkoitus olla jonkinlainen kidutusmuoto. Enpä kyllä halunnut tulla kuvatuksikaan: oman kokoelman olisi voinut muodostaa niistä kuvista, joissa olen laittanut kädet kasvojen eteen peitoksi. Sellaistakin kuvia katsellessa pohdin, että digikuvauksen ja sosiaalisen median myötä nykynuorison mahdollisuudet esittää itsensä haluamassaan valossa ovat muuttuneet dramaattisesti. Hyvä niin.

Lisäksi lapsuus- ja nuoruuskuvani ovat kovaa vauhtia kellastumassa kadoksiin. Ero puolisoni lapsuuskuviin, jotka on otettu laadukkaalla kameralla ja ilmeisesti tulostettu paremmalle paperille, on merkittävä. Parhaallekaan albumikartongille aseteltuna omista kuvistani ei olisi saanut vanhan maailman tyylikkyyttä henkivää kokoelmaa.

Ryhtyessäni käymään kuvia läpi, annoin itselleni luvan karsia ne sillä perusteella, että säilytän vain ne joista tykkään. Yhtään pahan mielen kuvaa tai tärähtänyttä otosta ei tarvitse säästää vain siksi, että jälkipolvelle saattaa tulla liian siloteltu kuva menneisyydestäni. Eihän niitä kuvia ole heitä varten alunperinkään otettu. Säästin kyllä niitäkin otoksia, joissa edelleen näytän mielestäni kauhealta, koska kuvia minusta ei ollut kovin paljon. Kahdenkymmenen vuoden etäisyydellä pystyin jo katsomaan niitä edes jonkinlaisella lempeydellä. Facebookin nuoruuskuvahaasteeseen en kyllä postaisi näistä yhtäkään. Nosta hattua sille kaverille, joka laittoi itsestään vähemmän sievän kuvan, jossa hän irvistää kuvaajalle teinimäisesti.

Paperikassillinen valokuvia (mukana monia tuplakuvia ja epäonnistuneita otoksia) poistui elämästäni. Taisi siinä mennä jonkin vuosiluokan koulukuvatkin kokonaan. Myös monet matkoilla otetut maisemakuvat heitin menemään. Kulttuurihistorioitsijana toki tiedostan, että joku tulevaisuuden historioitsija tulee varmasti vielä kaipaamaan juuri tällaisia kuvia tutkimukseensa, joka käsittelee nähtävyyksien valokuvaamista 1990-luvulla. Eiköhän niitä sitten löydy tuhansilta muilta matkailijoilta. Olen huomannut, että vanhoja kuvia katsellessa kiinnostavia ovat vain ihmisistä ja heidän kodeistaan otetut kuvat.

Jäljelle jääneet kuvat järjestin lokerollisiin valokuvalaatikkoihin aikajärjestyksessä. Heitin vanhat muovitaskualbumit menemään. Vaikka ihailen albumeja, ne vievät tuhottomasti tilaa eikä minulla ole aikaa pipertää sommittelun ja liimaamisen kanssa. Pääasia tässä hetkessä on, että saan kuvani esille katsottaviksi kymmenessä sekunnissa – sitä vartenhan ne ovat, katsottaviksi – ja se, ettei minulle tule niiden katselusta paha mieli. En ole kaivannut poistojani.

Kolmisen vuotta raivausprojektini jälkeen luin japanilaisen ammattijärjestäjän Marie Kondon ohjeita valokuvien järjestämiseen hänen kirjastaan KonMari – siivouksen elämänmullistava taika. Kondon raivausmetodissa valokuvat ovat viimeinen kodin tavararyhmistä, joka järjestetään, ja tässä vaiheessa järjestelijän kyvyn erottaa olennainen epäolennaisesta pitäisi olla kehittynyt huippuunsa. Kondo neuvoo irrottamaan kuvat albumeistaan ja katselemaan niitä yksitellen. Säilyttää pitää vain kuvat, jotka tuottavat iloa. Tähän tyyliin jäljelle jää viisi kuvaa kultakin lomapäivältä, koska todella tärkeitä tapahtumia on vain vähän. Kondon mukaan tylsät maisemakuvat paikoista, joita ei edes muista, kuuluvat roskiin. Jäljelle jääneet kuvat järjestetään mieluisaan albumiin. Valokuvien järjestelyä ei tule jättää vanhoille päiville, sillä se päivä ei Kondon mukaan koita koskaan. Ne pitää lajitella nyt heti.

Ohjeet puhuttelivat minua, sillä sattumalta olin tehnyt omassa kuvaprojektissani juuri kuten Kondo ohjeistaa. Allekirjoitan hänen neuvonsa täysin.

Löydätkö omat nuoruuskuvasi helposti? Mitä ajattelet sellaisten kuvien karsimisesta, joista ei itselle tule hyvä mieli?

*

Tervetuloa luentosarjan Tulevaisuuden kestävä talous luennolle Esimerkkejä kuluttamisen muutoksesta Turun työväenopistoon torstaina 29.9. klo 17–18.30!

Kun tavarasta tulee taakka / Ilana Aalto, FT, tutkija ja ammattijärjestäjä
KonMari – siivouksen elämänmullistava taika / Mira Ahjoniemi, KonMari Suomi perustaja ja innostaja

Luennoille voi osallistua luentokortilla 40 € tai 8 € kertamaksulla. Kertamaksu maksetaan käteisellä ovella ennen luennon alkua. Ei ilmoittautumista.