Kun mistään ei raaskisi luopua, koska sitä voi vielä tarvita

Tapaan jatkuvasti luennoilla, kursseilla, verkkokeskusteluissa ja cocktail-tilaisuuksissa ihmisiä, jotka huokaavat, että ylimääräistä on kertynyt aivan haitaksi asti. Mutta kun oikein mistään ei raaskisi luopua, koska sitä voi vielä tarvita.

Vaatteita on aivan liikaa eivätkä ne edes käy arkikäyttöön, mutta jos vielä joskus vaihtaa sellaiseen siistimpään toimistotyöhön, niin ei kannata viedä kierrätykseen. Lehtipinoja tursuaa joka nurkassa, mutta kun ne pitäisi ainakin selata läpi ennen kuin ne voi laittaa pois. Vaatehuoneeseen on kasattu kymmenen vuoden munakennot, jos kuitenkin vielä tulisi tehtyä niitä sytykeruusuja.

Varautuja tietää itsekin, että ylimääräinen aiheuttaa hänelle haittaa. Ja vaikka varmuusvarastoja löytyy, niistä ei välttämättä löydä mitään, koska joka paikassa on niin kova ruuhka.

Mutta miten luopumisen pelon saa vaihdettua keventämisen iloon?

”Kyllä mulla täällä jossain pitäisi sellainen olla…”

Ajattele positiivisen kautta

Varsinkin KonMarinsa lukeneet neuvovat usein vaihtamaan sanan ”luopuminen” tilalle ”valitsemisen”: älä ajattele, että joudut luopumaan, vaan että saat valita säilytettäväksi kaiken itsellesi iloa tuottavan ja merkityksellisen.

Neuvo ei ole huono – annahan sen itsekin usein! – ja se pohjaa positiivisen ajattelun voimaan. Luopumisen tuska on todellinen ilmiö. Aivokuvauksissa se näkyy samassa paikassa kuin fyysinen tuska. Myöteinen ajattelu lieventää karsimistilanteen tuskaisuutta.

Toinen klassinen neuvo on, että kaikesta sellaisesta voi luopua, joka on nopeasti ja halvalla hankittavissa takaisin. Vaatteet, aikakauslehdet tai munakennot eivät ole maailmasta loppumassa. Tarpeen tullen niitä saa jopa ilmaiseksi tai ainakin edullisesti.

Kaiken taustalla on luottamuspula

Mutta tällainen ajattelutavan muutos ei välttämättä käy aivan nips naps vain. Jos kävisi, harvat meistä kärsisivät tavaraongelmista.

Varautumisen tarve on syvällä ihmisen menneisyydessä ja psyykessä.

Muistamme sota-ajan kokeneen mummon, jonka piti laittaa pahan päivän varalta talteen jokainen narunpätkä ja margariinirasia. Tänäkin päivänä sota-alueilta saapuneiden trauma voi oireilla tarpeena hamstrata tavaraa.

Pula-ajan mentaliteetti jää helposti päälle, jos on joutunut nuukailemaan ilman visiota paremmasta tulevaisuudesta. Pienituloisen opiskelijan on helpompi olla luottavainen (koska hän tietää, että tilanne tulee helpottumaan) kuin työttömän yksinhuoltajan (joka tietää, että työllistyminenkään ei välttämättä valtavasti paranna omaa tilannetta).

Tavara tuo turvaa. Se tuntuu resurssilta. Jos jonakin päivänä tulee jokin yllättävä tilanne, omavaraisuus kantaa sen yli.

Kaiken taustalla on siis pula luottamuksesta. Varautujalta puuttuu luotto siihen, että asiat järjestyvät lopulta parhain päin. Lisäksi elämässä voi olla monenlaista muuta voimavarojen puutetta, joka vaikeuttaa asiaan tarttumista.

Muutos alkaa tiedostamisesta

Uskon, että kaikki muutos alkaa asioiden tilan havaitsemisesta. Ensin tunnistaa tarpeensa varautua ja ymmärtää, mistä se omalla kohdalla kumpuaa.

Sen jälkeen tarvitaan halua muutokseen. Ja lopulta muutos tapahtuu vain toimimalla toisin kuin aikaisemmin.

Kysy itseltäsi, mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua, jos veisin munakennot pahvinkeräykseen. Jos pahin mahdollinen, mitä keksit on, että joutuisit ehkä myöhemmin pyytämään ystäviä keräämään sinulle uusia munakennoja, kyse ei sittenkään ollut niin vakavasta asiasta.

Ja sitten kokeilemaan: vie ne munakennot roskakatokseen. Jos ei kaikkia, niin edes yksi.

Siitä se lähtee: muutos.

Tavaran raivaamisen psykologiaan ja siihen liittyviin uskomuksiin syvennytään pian alkavalla Paikka kaikelle -verkkokurssilla. Ilmoittautuminen kurssin pilottiryhmään alkaa 16.5. Lisätietoa tästä mahdollisuudesta ja pilottiryhmän eduista saat vain liittymällä alta kurssin odotuslistalle. 

Ps. Ennen kuin kukaan ehtii huomauttamaan, niin munakennot voi myös lahjoittaa askartelijoille esimerkiksi Kierrättäjän materiaalitorilla.

4 kommenttia artikkeliin ”Kun mistään ei raaskisi luopua, koska sitä voi vielä tarvita

  1. Minulla on vähän ongelmana tämä ”en raaski luopua mistään kun sitä voi vielä tarvita”. En hamstraa kananmunakennoja tai muovipusseja, vaan ongelmana on kaikki oikeasti tarpeellinen tavara. Ei päivittäin tarpeellinen, mutta edes joskus.

    Vaikka jotain en aikoihin tarvitsekaan, niin en voi antaa mitään pois, sillä kun sitä tarvitsenkin, niin uuden saaminen ei olekaan välttämättä kovin helppoa.
    – Ei ole älyttömästi rahaa että voisi antaa kaiken pois kun ei nyt kuukauteen tai vuoteen jotain tarvitse ja ostaa sitten uutta kun jotain joskus tarvitsee ja taas lahjoittaa sen pois käytön jälkeen.
    – Ei ole kavereita ja sukulaisia joilta voi lainata kaikkea mitä joskus satunnaisesti tarvitsee. Pitää siis ostaa omaksi. Toki lainaan kavereiden kesken jotain välillä, mutta yleensä tuntuu että helpommalla pääsee kun hankkii esim. oman sahan ja suksenvoiteluvälineet.
    – Minulla ei ole autoa, eli en ihan tuosta vain saa haettua mitä vain mistä vain. Paikallisliikenne kulkee huonosti, ja on kallis, monta euroa yhteen suuntaan, joten…

    Helppoahan se olisi, jos olisi rahaa niin ettei tarvitse miettiä hankintoja ja voi aina antaa ylimääräiset pois ja ostaa tarvittaessa uutta tilalle. Tai jos on paljon kavereita ja sukulaisia vieressä joilta saa tarvittaessa lainaan.

    • Niinpä. Monenlaista tukiverkostoakin tarvitaan ympärille, jos aikoo ilman omia varastoja selvitä.

  2. Mä olen varautuja, vaikka en säästä kyllä mitään munakennoja 🙂 Uskon, että äitini köyhän lapsuuden varjo on seurannut minua sekä aiemmat elämäntilanteeni. Kunnes innostuin vähentämään. Mutta sanoisin, että ennenkaikkea se on se päänupin asento, joka täytyy tarkistaa! Minulle toimivia keinoja on ollut lukeminen ja oman ajattelun kyseenalaistaminen. On ollut tosi hauskaa ja olen saanut itseni kiinki mitä kummallisemmista ajatuskuluista. Esim. Että tulee kylmä tai lämmitys hajoaa (not now), että mies häipyy (ei oo näyttänyt häipyvän), että työt loppuu (ei kokemusta), että järjestän isot juhlat (vähän pienemmät irl), että aikuiset lapset tarvitsee jotain (ei kelpaa mun kamat) tai jotain muuta yhtä pöhköä…

Jätä kommentti

%d bloggaajaa tykkää tästä: