Mitä keinoja on saada lapset tarttumaan kotitöihin omatoimisesti? Millaisia apuvälineitä, kuten tehtävälistoja, tähän löytyy? Tätä kyseli eräs kolmen lapsen äiti Paikka kaikelle -ryhmässä.

Minullakin on kolme lasta. Ja pari kuukautta sitten uskoin löytäneeni lopullisen vastauksen näihin kysymyksiin.

Perheeni otti kokeiluun ilmaisesen ChoreMonster-sovelluksen, jossa kerätään monsterihahmoja ja palkintoja pisteillä, joita saa kotitöitä tekemällä. Meillä ei ollut mitään erityistä pulmatilannetta työnjaon suhteen, mutta ajattelin, että pelillisyys tekisi kotitöiden tekemisestä lapsille hauskempaa ja ehkä myös tehostaisi sitä.

Sovelluksessa on oma liittymä lapselle ja aikuiselle (jonka kehittäjät ilmeisesti olettavat olevan äiti, koska aikuisen liittymän nimi on MotherShp). Lapset tarvitsevat kukin oman älylaitteen ja sellainen pitää olla myös emoalusta luotsaavalla vanhemmalla.

ChoreMonsterista löytyy valmiita tehtäviä tai sinne voi asettaa omiaan, myös suomeksi. Pisteytys pitää keksiä itse ja siinä saakin olla tarkkana, sillä myös palkkiot, joita pisteillä voi lunastaa, pitää pisteyttää itse. Jos lapsi saa jokaisesta astianpesukoneen tyhjennyksestä palkkioksi leffakäynnin, homma tyssää alkuunsa.

8- ja 11-vuotiaat koekäyttäjäni, jotka monien lapsien lailla tykkäävät pelaamisesta, olivat innoissaan. Määrittelimme tehtävät, pisteytyksen ja palkkiot yhdessä, mihin meni oiva tovi. Lapset saivat kumpikin iänmukaisesti omia tehtäviä. Osa tehtävistä oli molemmilla samoja, mutta tarkoitettu vuoronperään tehtäviksi (haluan vältää sisarusten kilpailuttamista). Tässä ovat ensimmäisen viikon tulokset:

Sovellus sai aikaan ilmiömäisen tehokkuuspiikin. Lapset tekivät yhteensä melkein sata erilaista kotityötä! He suorastaan kilpailivat siitä, kumpi saa viedä roskiksen tai täyttää pesukoneen –  sisaruskateutta aiheuttavasti kilpailemisesta ei siis kokonaan päästy.

Osa pisteistä tuli sellaisista päivänselvyyksistä kuin hampaidenpesu. Ajatuksemme oli, että huononakin päivänä hyvä mieli säilyisi, kun näistä kuitenkin saisi hiukan pisteitä. Toisaalta ikäville hommille, kuten vessanpöntön kuuraaminen, kannattaa laittaa korkea pistemäärä lisäporkkanaksi.

Ensimmäisen testiviikon perusteella ehdin jo ajatella, että kotityökysymys on nyt pysyvästi ratkaistu ja me vanhemmat voimme tästedes istua sohvalla popsimassa popcornia, kun lapset hoitavat duunit.

Noh.

Seuraavalla viikolla oli koulussa ja muualla kiirettä. Pyykin ripustamisesta ja pöydänpyyhkimisvuoroista ei enää kilvoiteltu aivan yhtä innokkaasti. Kolmannella viikolla toinen lapsi, joka muutenkin motivoituu enemmän toisten auttamisesta kuin palkkioista, alkoi kokonaan unohdella kirjata tehtäviään sovellukseen. Neljännellä viikolla myös toinen lapsi alkoi lipsua.

Itse tein muutamia puolinaisia yrityksiä muistuttaa lapsia kirjaamisesta. Mutta mikä ero lopulta on siinä, että muistutan lasta itse tehtävästä kuin että muistuttelen käyttämään sovellusta tehtävän tekemiseen. Sitä paitsi hampaat ja tukka pitäisi pestä ilman palkintojakin.

Hiljalleen valuimme takaisin vanhaan käytäntöön, jossa vanhemmat yksinkertaisesti pyytävät lapsia hoitamaan tietyt hommat, jotka nämä sitten myös tekevät. Kotitöiden tekemisestä on harvoin riitaa. On itsestään selvää, että jokainen tässä osoitteessa asuva laittaa vaatteensa eteisessä paikoilleen, siivoaa astiansa pöydästä tai kaapittaa puhtaat pyykkinsä.

On pakko tunnustaa, että näin meille on käynyt kaikkien muidenkin systeemien kanssa, joita olemme kokeilleet. Erilaiset työvuorolistat ovat muutaman viikon alkuinnostuksen jälkeen jääneet seinälle yksin kiikkumaan.

Ehkä me aikuiset odotamme lapsilta liikaa, jos kuvittelemme, että vuorovaikutuksen voi korvata tehtävälistoilla, joista lapset palkintojen toivossa tai etuuksien menettämisen pelossa omatoimisesti ruksivat tehtäviä?

Jos tahdomme eroon kodin ilmapiiriä pilaamasta komentamisesta ja nalkuttamisesta, on parempi korjata vuorovaikutuksen laatua kuin yrittää ulkoistaa sen listoihin. (Listat toki voivat olla tärkeitä sen konkretisoimisessa, mitä kaikkea tehtäviä kotitalouden pyörittämiseen sisältyy.)

Jälkeenpäin ajattelin myös, että on parempikin, ettei kotitöillä tienata pisteitä.

Onnellisuusfilosofi Frank Martela kirjoittaa kirjassaan Valonöörit. Sisäisen motivaation käsikirja kaksitoistavuotiasta, joka intoutuu ruohonleikkuusta. Koko kesäkuun hän hoitaa ruohonleikkuun sisäisestä palosta leikkaamista kohtaan. Heinäkuussa vanhemmat ajattelevat, että lapsi ansaitsisi työstään palkkion, ja alkavat maksaa hänelle hiukan jokaisesta leikkuusta.

Martela kysyy, mitä tapahtuu, jos vanhemmat elokuussa päättävät lopettaa maksamisen. Nuori todennäköisesti kieltäytyy leikkaamasta nurmikkoa. Ulkoinen motivaattori – raha – on syrjäyttänyt sisäisen innostuksen ruohonleikkuuseen.

Sisäisen innostuksen hiipuessa katoaa myös lapsen omatoimisuus.

En vastusta pelillistämistä, listoja tai palkkioita sinänsä. Ne toimivat, jos ne innostavat myös lasta. Paikka kaikelle -ryhmässä kysymyksen esittäneelle äidille vastaisinkin, että kysy lapsiltasi. Pyydä nämä kanssasi ideoimaan, miten tarvittavat kotityöt hoidetaan niin, että ne tulevat tehtyä myös silloin, kun vanhemmat eivät ole selän takana kyttäämässä. Lapset yleensä tietävät itse parhaiten.

Vinkkejä siihen, miten lapset saadaan mukaan kodin järjestyksen ylläpitämiseen ilman, että kodin ilmapiiri kärsii komentelusta tai aikuinen uupuu omaan jankutukseensa, saat Paikka kaikelle lastenhuoneessa -verkkokurssilla, joka alkaa seuraavan kerran syksyllä 2017.