Pintaa syvemmin tavaratulvasta ja sen patoamisesta. Blogia kirjoittaa tietokirjailija, ammattijärjestäjä Ilana Aalto.

Kodin järjestäminen voi muuttaa elämäsi

Japanilainen järjestämisguru Marie Kondo lupaa kirjassaan KonMari, että kodin järjestämisessä on “elämänmullistavaa taikaa”.

Kuulen jo epäilijöiden äänet: ”Siivoamalla menestykseen, mitä huttua!”  

Mutta totta se on. Nykyaikainen tavaratulva kahlitsee energiaamme ennennäkemättömällä tavalla. Palvelemme tavaraa sen sijaan, että se palvelisi meitä. Suomalaisessa kodissa on arvioitu olevan 10 000–100 000 esinettä, joista jokainen vaatii tilaa, huoltoa, kierrätystä tai vähintään mielessä pitämistä, koska jonkun pitää tietää, mistä ylioppilaslakki, kuusenjalka ja lasten keväällä allekirjoittamaksi tuomat todistukset löytyvät.  Se kerta kaikkiaan rasittaa, etenkin naisia, jotka ovat päävastuussa kotien tavaratyöstä. 

Järjestäminen ei ole mitään kotirouvien puuhastelua, se on oman arjen haltuun ottamista.

Kodin järjestäminen voi mullistaa elämäsi

Minulle järjestämisen elämänmullistava taika on käynyt erityisen selväksi, kun olen parin viime vuoden aikana saanut seurata Paikka kaikelle -verkkokurssin osallistujien muutosmatkoja.

Kysyin kurssin käyneiltä, mitä kodin järjestäminen on muuttanut. Tiesin odottaa muutoksia, mutta silti yllätyin niiden moninaisuudesta.

Tällaisia mullistuksia kurssilaiset mainitsivat:

Arjen helpottuminen

Tavarat löytyvät helpommin ja siivoamiseen menee vähemmän aikaa.

Ajankäyttö

Voi priorisoida kivoja asioita, kuten kirjan lukemista tai omia harrastuksia.

“Aikaisemmin 90% kotona vietetystä ajasta (kotiäitinä 24/7 siis 🙄) meni tavaroiden kuljettamiseen ympäri taloa. Nyt jää aikaa muuhunkin kun tavarakasoja ei kerry samoin kuin ennen.”

Henkinen hyvinvointi

“Tässä projektissa onnistuminen kohotti mun itsetuntoa, joka on pitkän masennuksen jäljiltä ollut aika pohjamudissa. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että onnistumisen kokemus Paikka kaikelle -kurssilla on syynä siihen, että uskon pystyväni viemään läpi muitakin henkilökohtaisia projekteja.”

“Pinna ei ole koko ajan kireällä sekasotkun ja hukassa olevien tavaroiden takia. Koska pinna ei ole kireällä, korvien väli on saanut tuulettua. Olen saanut solmuja auki ja voin henkisesti paljon paremmin.”

“Mulla pursuilevat kaapit ja komerot tuntui jonain epämääräisenä taakkana mielen pohjalla. Helpotuksen tunne tulee varmasti myös siitä, että pitkään enemmän tai vähemmän aktiivisena meneillään ollut kodinjärjestysprojekti ei ole enää kesken! Se ei siis vie sellaista ‘mentaalista tilaa’.”

Fyysinen hyvinvointi

“Nyt on aikaa ja energiaa huolehtia itsestään. Olen laihtunut lähes 20 kg ruokavalion muutoksen avulla.”

“Raivauskurssin jälkeen olen mm. ollut viime syksynä 10 viikkoa totaalisessa sokerilakossa ja keväällä laihduttanut ensimmäistä kertaa ikinä. Aiemmin olen ajatellut, että ‘pitäisi, mutta en pysty’.”

Taloudellinen hyvinvointi

Yksi tavallisimpia muutoksia, joista kurssilaiset kertovat, on tavaran ostelun lopettaminen ja uudenlainen kulutuskriittisyys.

“Huomio on helposti ja positiivisella tavalla kiinnittynyt myös järkevämpään rahan käyttöön.”

Itsensä johtamisen taitojen vahvistuminen

“Työpaikallakin olen järjestänyt fyysistä ympäristöä siten, että tavaroista huolehtimiseen menisi mahdollisimman vähän aikaa ja kaikki tarpeellinen löytyisi helposti. Kiireen kokemus töissä on vähentynyt merkittävästi! Koen myös tekeväni koko ajan vain tärkeitä töitä, joten olen jatkuvasti tyytyväisempi ja onnellisempi.”

“Elämän tärkeysjärjestys on selkiintynyt, ja sitä myötä päätöksenteko helpottunut. Tämä koskee kaikkia elämänalueita, myös työelämää.”

Rohkeus valita oman näköisiä asioita

“Ja aloitinhan sitten vuoden alussa kauan haaveilemani opinnot. Täytin viime vuonna 50 v ja olen sitä edelleen, nyt on sellainen olo, että jos jotain haluaa, se pitää toteuttaa.”

“Kun tavaramäärän väheneminen vähän selkeytti näkymiä, palkkasin sisustussuunittelija-ammattijärjestäjän miettimään raikastusta kulahtaneille pinnoille ja uutta järjestystä ja selkeyttä sisustukseen.”

Muutos on mahdollinen

Minulle on tuottanut suurta iloa seurata näitä positiivisia mullistuksia, itsetunnon kohenemista ja monenlaisen hyvinvoinnin lisääntymistä.

Jonkun mielestä ehkä vain opetan toisille, miten huusholli pidetään siistinä. Itse koen, että saan tehdä todella merkityksellistä työtä ja kätilöidä isoja muutoksia. Olen siitä päivittäin kiitollinen.

Pääsin myös YLEn Radio Suomen Muutoksen matkaopas -ohjelmaan puhumaan järjestämisen elämänmullistavasta vaikutuksesta. Kuuntele Areenasta “Mihin kaikkeen energiaa vapautuu, kun sitä ei enää kulu ainaiseen sekasotkun kanssa kamppailuun?”.

Onko kodin järjestäminen muuttanut elämääsi? Kerro kommenteissa.

 

Ilana | Paikka kaikelle

Ilana | Paikka kaikelle

Pintaa syvemmin tavaratulvasta ja sen patoamisesta. Blogia kirjoittaa ammattijärjestäjä, tietokirjailija Ilana Aalto.
Jaa artikkeli

Jätä kommentti