Aihearkisto: Sisustaminen

Mitä tehdä, kun tavara ei tuota iloa

Kaikki ovat jo varmasti jo kuulleet KonMari-järjestelymetodista, jossa säilytettävät tavarat valitaan sillä perusteella, tuottavatko ne omistajalleen iloa. On helppoa ja mukavaa karsia vaikkapa kolmenkymmenen teepaidan tai viidentoista maljakon joukosta ne, joille sydän todella sykähtelee. Ja joululahjaksi saadut koristekynttilät ja käkikellot – hyvästi vaan, jos eivät pirskahtele iloa.

Menetelmä on kuitenkin herättänyt myös monia kysymyksiä. Entä jos on päätynyt elämään susiruman sohvan kanssa, mutta ei ole mahdollisuuksia hankkia uutta, ainakaan sellaista, joka tuottaisi iloa? Mitä jos liian monet välttämättömät, päivittäiset käyttötarvikkeet ovat omasta mielestä tylsiä ja ikäviä, mutta kaikkea ei rahan ja ympäristön takia tahtoisi laittaa uusiksi?

Näihin kysymyksiin auttaa iloa tuottavan määrittely uudella tavalla: Rumakin sohva tuo iloa, koska siinä on mukava pötköttää pitkän päivän päätteeksi. Ikävä juustohöylä tuottaa iloa, kun sillä saa höylättyä juustoviipaleen leivän päälle. Tylsännäköinen kattila ilahduttaa, koska voi keittää puuron. Ilo löytyykin tavaran käyttöarvosta, ei estetiikasta.

Esineet eivät kuitenkaan aina ole näin yksinkertaisia. Niihin voi liittyä tunteita tai velvollisuuksia, jotka on mahdotonta ohittaa pelkän ilon nimissä.

Otan esimerkin. Isäni teki keskimmäiselle lapselleni yksivuotislahjaksi hienon nukkekodin. Koska isäni tiesi, että olen tarkka estetiikan kanssa, hän kysyi, minkä värisen talosta haluan. Sanoin, että mikä vaan vihreä käy, ei voi mennä väärin.

Eh, olin väärässä. Vihreässä on enemmän sävyjä, kun muistinkaan. Olen kärsinyt talon väristä seitsemän vuotta. Eikä talo tosiaankaan ole ollut lastenhuoneessa piilossa. Meillä on olohuoneen jatkeena lasten leikkihuone, jonka kalustejärjestystä nukkekoti on dominoinut, koska sitä on pitänyt pitää sillä pienellä seinän pätkällä, josta se ei näy olohuoneen sohvalle.

Talo on kuitenkin tuottanut lapsilleni suurta iloa ja sen kanssa on leikitty ahkerasti vuosien mittaan. Niin ahkerasti, että osa ikkunanpuitteista oli katkennut ja ikkunoiden ”lasit” repeilleet palasiksi. Talon ison jalustan maali oli kellastunut. Päätin, että nyt nukkekoti laitetaan tuottamaan iloa myös minulle. Isäni taitava kädenjälki on sen ansainnut. Talon emäntä ei vastustanut suunnitelmiani vaan osallistui hiomiseen ja maalaamiseen innokkaasti.

Remontoitu nukkekoti tuottaa iloa.

Remontoitu nukkekoti tuottaa iloa.

Talon uudelleen maalaamisessa ja ikkunoiden korjaamisessa oli silti iso työ. Nukkekoti oli poissa leikeistä kaksi kuukautta, koska kiireinen uraäiti ei ehdi jatkuvasti askarrella. Irrotin myös talon jalustan ja tilasin siihen ruotsalaisesta nettikaupasta uudet silmää miellyttävät jalat. Lopuksi päätimme lapseni kanssa vaihtaa vielä talon tummat lattiatkin vaaleampiin. Ihanat tapetin siinä olikin jo ennestään.

Nyt tulen iloiseksi joka kerta, kun näen talon. Se on saanut uuden, näkyvämmän paikan. Lapset leikkivät sillä kuin uudella lelulla ja huolehtivat talon siisteydestä entistä huolellisemmin, kun ovat olleet itse remontissa mukana. En enää tunne syyllisyyttä siitä, että en pitänyt isäni taidolla valmistamasta nukkekodista tarpeeksi.

Tarinan opetus: Jos tavara ei ilahduta, laita se ilahduttamaan.

Murskavoitto turhista tavaroista

Tavaran raivaajat ovat huomanneet, että tavaran poistaminen asianmukaisesti kierrättäen on tuskaisan hankalaa. Esineitä pitää raahata moniin eri paikkoihin, edes lahjoituksille ei ehkä ole kysyntää, ja jos aikoo myydä, tavaroiden kuvaamisen, ostajien yhteydenottojen tai myyntipöydän kunnossapidon kanssa menee hermot.

Tuon epätoivoisille toivoa: tavarat voi murskata. Monet tietävät jo maailmanluokan hitiksi nousseen hydraulisen prässin eli YouTube-kanava Hydraulic Press Channelin, jolla murskataan esineitä. En nyt kuitenkaan tarkoita tällaista pienimuotoista puuhastelua. Suomalainen design-kalusteita myyvä huonekaluliike on nimittäin keksinyt jotain paljon, paljon tehokkaampaa.

Asia tuli tietooni, kun tutkin meneillään olevaa kirjoitustyötä varten, miten kyseisen huonekaluliikkeen ”Nolohuone”-kampanja päättyi. Kyseessähän oli mainostempaus, jossa häpeällisimmän kuvan olohuoneestaan postannut voitti huonekaluliikkeen tarjoaman uuden ”design-olkkarin” suunnitteluineen. Voittoon sisältyi lupaus: ”tuhoamme samalla vanhan nolohuoneesi maksutta”.

Tällä videolla on kuvattu kyseinen kodinmuutos ja se, miten vanhoista kalusteista päästiin eroon. Epäilen, että ratkaisulla ei ole jätehuoltoviranomaisten siunausta. Jätän videon tähän järkyttämään kesälomarauhaanne 🙂 Kiireiset voivat katsoa suoraan kohdasta 2:07. Videoon tästä.

Miten pitkälle itse olisit valmis menemään päästäksesi helposti eroon turhista tavaroista?

(Jos kommentoit, toivon, ettet arvostele kodin muutoksen kohteena olevaa pariskuntaa. Heillehän ratkaisu tulee ilmeisenä yllätyksenä. Sitä paitsi sohva on ilmiselvästi eri, kuin se joka näkyy videon alussa kilpailuun otetussa nolohuonekuvassa.)

*

Paikka kaikelle jää kesätauolle, ainakin pääosin. Facebookissa kuitenkin tapahtuu koko kesän, tule seuraamaan. Aurinkoisia päiviä!

Miten ruotsalaisesta huonekaluhallista selviää ilman heräteostoksia?

Teininä rakastin Ikeaa, vaikka sitä ei silloin edes ollut Suomessa. Ikea edusti kaikkea sitä ihanaa, persoonallista ja luovaa, jota sotkat ja iskut eivät pystyneet tarjoamaan. Pari vuotta vanhempi kaverini oli maailmanmiehen elkein soittanut Ikeaan ja pyytänyt lähettämään kuvaston itselleen. Hänen Tukholmasta noudetulla Ikea-sohvallaan pläräsin katalogia posket punaisena ja sisustusunelmoin.

Kun Espoon myymälä sitten avattiin syksyllä vuonna 1996, teimme kämppäkavereiden kanssa sinne toiviomatkan. Jopa päivän säätila on piirtynyt mieleeni tarkasti. Moni muukin suomalainen oli kokenut hurahduksen ja myymälän hyllyt ammottivat tyhjyyttään. Ostimme kimpassa metallisia henkareita, jotka lunastin myöhemmin omikseni. Ne ovat meillä edelleen käytössä eteishenkareina.

IMG_3025

Lukemattomissa kodeissa kautta maailman lasten leluja säilytetään Expedit-hyllyssä (nyk. Kallax). Niin meilläkin. Hyllymme on tuunattu tuplapitkäksi Ikea Hackers -sivuilta löytyneiden ohjeiden mukaan. Siellä ihmiset osoittavat, että massatuote ei estä luovuutta kukkimasta vaan on päinvastoin sille virike.

On nurinkurista, että Ikea yhdistyi mielessäni yksilöllisyyteen. Ikeahan tuottaa massatavaraa, jolla on kalustettu miljoonat ja miljoonat kodit Thaimaasta Dominikaaniseen tasavaltaan. 1990-luvulla Ikea tarkoitti kuitenkin valikoiman laajenemista. Ikean saapuminen Suomeen oli yksi askel kansainvälistymisen ja globalisoitumisen ketjussa, jonka seurauksena meillä on tänään kaikki maailman tavarat vain parin klikkauksen päässä kotiovelta. Ikean vanavedessä tänne asettui moni muukin kansainvälinen ketju. Valikoima muuttui lähes loputtomaksi ja trendien kierto nopeutui läkähdyttäväksi. Se Suomi, jossa kaikki joivat samaa Valion maitoa ja katsoivat samaa puoli yhdeksän uutislähetystä, alkoi jäädä taakse.

Vuonna 1996 Ikeassa käyminen oli ainutlaatuinen elämys itsessään, vähän kuin olisi huvipuistoon mennyt. Toisin kuin muissa kaupoissa, Ikeassa asiakkaat ajettiin sisään labyrinttimaiseen tilaan, josta ei voinut kääntyä takaisin ja jossa oli vaellettava kilometritolkulla eksyttäviä reittejä. Noihin aikoihin ei nimittäin päässyt alakertaan ennen kuin oli kiertänyt yläkerran. Melko erikoinen konsepti kun oikein ajattelee. Miksi kukaan suostuu tuollaiseen vapaaehtoisesti ja vieläpä maksaa käynnistään?

On tunnettua, että Ikeasta on vaikea selvitä ulos ilman heräteostoksia. Tämä saattaa perustua nimenomaan siihen, että Ikeassa käyminen on vaivalloista ja vaatii aikaa. Kun välimatkat myymälässä ovat pitkiä ja eksyttäviä, asiakkaat kokevat helpommaksi vain napata kiinnostavat tavarat ostoskoriinsa ohi mennessään. Harkitseminen ja palaaminen harkinnan jälkeen takaisin olisi liian hankalaa.

Heräteostosten välttäminen on kuitenkin mahdollista, kun noudatat näitä Paikka kaikelle -ryhmässä laatimiamme pettämättömiä neuvoja.

1. Selvitä motivaatiosi ja tarpeesi. Jos olet menossa Ikeaan vain viettämään aikaa ystävän kanssa, menkää mieluummin vaikka museoon tai kahvilaan. Niissä on vähemmän ostettavaa.

2. Jos vakain mielin olet päättänyt, että tarvitset Ikeasta jotain, lähde valmistautuneena. Tee ostoslista. Katso tuotteiden hyllypaikat valmiiksi netistä. Ota mitat kotona ja pidä värimallit mukanasi, niin et tule ostaneeksi ehkä-suunnilleen-melkein sopivaa. Älä vilkuile sivuillesi.

3. Hyödynnä myymälästä löytyvää myymäläkarttaa, siihen on merkitty oikopolkuja. Suunnitellen Ikeasta on mahdollista selvitä ulos alle puolessa tunnissa.

4. Ohittaessasi tarjouslaareja voit kehua itseäsi siitä, että et tarvitse ja halua tuotakaan tavaraa! Itsekurisi on loistokunnossa toisin kuin niillä, joiden ostoskorit tursuavat roinaa.

5. Jos sinulla kuitenkin herää halu ostaa jotakin suunnittelematonta, kysy itseltäsi seuraavat kysymykset:

  • Mihin laitan tämän kotona?
  • Mitä vaivaa tästä aiheutuu? Miten tätä hoidetaan ja miten helposti tästä pääsee myöhemmin eroon?
  • Onko tämä tavara laadukas ja kestävä? Millaisissa olosuhteissa se on tuotettu?
  • Oliko minulla tarve kyseiselle tavaralle jo ennen liikkeeseen tuloa vai heräsikö halu vasta kun näit tavaran?
  • Olenko ostamassa vain siksi, että tavara on niin halpa?

6. Muistele, miten heräteostoksille viimeksi kävi. Onko sinulle tuttu tilanne se, että kaupasta tultua sininen kassi, tai ehkä useampikin, lojuu nurkassa koskemattomana pitkiä aikoja? Et oikeastaan tarvinnut niitä tavaroita ollenkaan.

7. Jos todella isket silmäsi johonkin tavaraan, poimi se ostoskoriisi. Nyt ”löytö” on ikään kuin tallessa. Kun pääset kassalle, harkitse uudelleen ja jätä tuote ostamatta. Koska on kohteliasta palauttaa tuote paikoilleen, opit jo yhdestä takaisinjuoksusta, että heräteostoksia ei tosiaankaan kannata tehdä.

8. Jos heräteostos kaikesta huolimatta livahtaa kotiin asti, hyödynnä Ikean palautusmahdollisuus ja vie tavara takaisin kauppaan.

The Guardian kirjoitti tällä viikolla Ikean kestävän kehityksen johtajan todenneen – mahdollisesti sivu suunsa – että kodin sisustamisen huippu on länsimaissa jo saavutettu. Yksittäiseen kotiin sovellettuna tämä tarkoittaa, että yhtään uutta sisustustavaraa ei enää mahdu sisään. Tätä on hyvä tutkiskella mielessään jo ennen kuin suuntaa ostoksille.

 

Kaappimania

Olen viime aikoina ajatellut tavaroita, joissa säilytetään tavaroita. Yksi länsimaisen nykykulttuurin piirre on, että tavaran säilyttäminen on oma asiantuntemuksen ja teollisuuden alansa. Meillä on ylikansallisia liikeketjuja – vaikkapa Ikea tai The Container Store – joiden ainoa tai merkittävä tehtävä on valmistaa ja myydä säilyttämiseen soveltuvia esineitä. Sisustamisen ja järjestämisen ammattilaiset jakavat oppejaan kirjoissa, tv-ohjelmissa, YouTube-videoilla, podcasteissa ja blogeissa. Säilytysjärjestelmät ovat standardoituja, esimerkiksi Rakennustiedon RT-ohjekortistossa on useita kortteja säilyttämisratkaisuista.

Standardi asunnon kaapeista ja niiden sisusteista. Kuva Rakennustiedon teoksesta Keittiön remontti.

Rationalisoinnin kukkanen: standardi asunnon kaapeista ja niiden sisusteista. Kuva Rakennustiedon teoksesta Keittiön remontti.

Kaikki nämä ovat syntyneet, koska meillä on niin paljon tavaraa, että se tarvitsee erityistä järjestelmää säilyttämistä varten.

Tästä kaikesta voi puhua vaikkapa termillä säilyttämisen ideologiat ja teknologiat. Silmiini sattui kirjaston järjestämishyllystä (kyllä vain, sellainenkin on!) brittiläisen sisustajajulkkiksen Terence Conranin kirja Sisustajan toimivat säilytystilat. Lukaisin kirjan (joka onkin poikkeuksellisen nopealukuinen) miettien, millaisen kuvan se antaa säilyttämisen ideologioista ja tekniikoista. Ennalta arvelin, että sisustamisen näkökulma järjestämiseen painottaisi estetiikkaa ja kenties toimivuutta tavaran karsimisen sijaan.

Esteettisyys on kirjassa esillä ennen kaikkea sisustuskuvissa, joita on useita joka aukeamalla. Conran myös painottaa heti aluksi, että säilytysratkaisut vaikuttavat suuresti kodin tunnelmaan ja ulkonäköön ja että ne ovat osa kodin sisustuksen kokonaisuutta. Kirjassa sivutaan myös tavaroiden esillepanoa. Asetelmien ympärille on jätettävä tarpeeksi tilaa. Kokoelmat on ryhmiteltävä tiettyyn paikkaan, sillä sinne tänne sirotellut esineet vaikuttavat roinalta. Esineet yhdistellään värin, kuvion tai muodon mukaan. Erikokoisten esineiden yhdistely näyttää hyvältä kuten myös ryhmät, joissa esineitä on pariton määrä. Tällaiset asiantuntijan asemasta annetut ehdottomat ohjeet ovat säilyttämisen ideologiaa, jos mikä!

Sisustussuunnittelijan suositteleman keittiön säilytysratkaisu. Melko runsas, eikö? Kuva kirjasta Sisustajan toimivat säilytysratkaisut.

Sisustussuunnittelijan suosittelema keittiön säilytysratkaisu. Melko runsas, eikö? Kuva kirjasta Sisustajan toimivat säilytystilat.

Yllättäen kirjan ensimmäinen luku käsittelee kuitenkin tavaran vähentämistä ja turhasta luopumista. ”Ihmiset kaipaavat usein isompaa keittiötä tai asuntoa, kun todellisuudessa heidän tulisi päästä eroon kaikesta turhasta tavarasta, jota heille on kertynyt.” Kirjassa kuvataan liiallisen tavaramäärän aiheuttamia haittoja ja annetaan neuvoja sen arvioimiseksi, mitkä tavarat ovat turhia ja miten ne voi kierrättää. Mitä ilmeisimminkin karsiminen on osa nykyaikaista säilyttämisoppia. Conran ei kuitenkaan ohjeista välttämään uusien tavaroiden hankkimista jatkossa.

Säilyttämisen tekniikat ja teknologiat tulevat kirjassa esiin käytännönläheisinä neuvoina siitä, miten erilaiset tavarat pitää järjestää säilytyspaikkoihinsa ja mitkä tavarat kuuluvat mihinkin. Aktiivikäytössä olevat laitetaan käden ulottuville (silmien tai vyötärön korkeus; kirjassa annetaan myös arkijärkisiä ergonomiaohjeita). Säännöllisen epäsäännöllisesti käytettävät laitetaan helposti saataville. Harvoin tarvittavat tavarat laitetaan pitkäaikaiseen säilytykseen, siis varastoon, ullakolle, kellariin, autotalliin tai vuokrattuun varastoon.

Pitkäaikaissäilytystä koskeva osuus on kiinnostava säilyttämisen ideologioiden ja tekniikoiden näkökulmasta. Pitkäaikaiseen säilytykseen kuuluvat Conranin mukaan muun muassa kausivaatteet ja -urheiluvälineet, joulukoristeet, matkalaukut, perhearkiston paperit sekä lasten vanhat vaatteet ja lelut. Kyseessä ovat siis tavarat, joita tarvitaan harvoin tai joita säilytetään vain säilyttämisen vuoksi. Pitkäaikaissäilytystä koskevan osan kuvituksena on korkealla katonrajassa oleva kirjahylly, kuvatekstissä lukee ”Kirjoja ja harvemmin säilytettäviä esineitä on kätevä säilyttää korkeilla hyllyillä ja päällekkäin pinottavissa laatikoissa.”

Sisisutussuunnittelijan näkemys kätevästä säilytysratkaisusta. Päästäkseen käsiksi kirjoihin, on kiivettävä tikkaille. Taustalla olevassa hyllyssä tavarat on kätketty laatikkoihin. Kuka muistaa, mitä niistä löytyy? Kuva kirjasta Sisustajan toimivat säilytysratkaisut.

Sisisutussuunnittelijan näkemys kätevästä säilytysratkaisusta. Päästäkseen käsiksi kirjoihin, on kiivettävä tikkaille. Taustalla olevassa hyllyssä tavarat on kätketty laatikkoihin. Kuka muistaa, mitä niistä löytyy? Kuva kirjasta Sisustajan toimivat säilytystilat.

Minimalisti minussa parahtaa saman tien: miksi ihmeessä ihmisen pitäisi säilyttää kirjoja, joita ei ylety lukemaan, ja mitä kätevää on toistensa päälle pinotuissa laatikoissa – ei niin mitään! Mutta silloin kun on tarkoitus vain miettiä, miten olemassa oleva tavara saadaan säilymään mahdollisimman tiiviisti ja katseen kestävästi, ohje on looginen.

Säilytysratkaisuja käsittelevässä luvussa peruslähtökohtana onkin tehostaa säilytystiloja ja löytää niitä lisää vaikka portaiden alta tai käytävistä. Kirjassa esitellään myös erilaiset hyllyt, ripustamisratkaisut, telineet ja tangot, säilytyssarjat, kiinteät säilytystilat, säilytyskalusteet, säilytysastiat ja -laatikot sekä hukkatilan hyödyntäminen. Tätä listaa kirjoittaessani tuli olo, että kulttuurillamme on pakkomielle säilyttämisen suhteen. Ja miten monta erilaista kätevää ratkaisua säilyttämistuotteiden markkinoilta jokaiseen lueteltuun kohtaan löytyykään!

Säilyttämispakkomielteen kulminaatio on Conranin kirjassa ehdotettu tavarakaaviokuva: ”Jos kaappeihin on varastoitu paljon tavaroita, voi niiden sijaintia olla vaikea muistaa. Kaaviokuvasta tai tavaraluettelosta voi olla apua.” No voi totta tosiaankin olla apua! Mutta onko osuvampaa kuvaa yltäkylläisyyden yhteiskunnasta kuin se, että joudumme tarkistamaan excel-taulukosta, tietokannasta tai kartasta, mitä omistamme? Vai mitä sanotte?

”If you have to by stuff to store your stuff, you might have too much stuff.” (Courteny Carver)

Täytyy vielä painottaa, että en suinkaan vastusta säilytysjärjestelmien olemassaoloa tai niiden esteettisyyttä. Kun meillä putkiremontin yhteydessä uusittiin keittiö, olin tehnyt 37 erilaista kalustesuunnitelmaa ennen kuin otin yhteyttä sisustusammattilaiseen, jonka kanssa keittiön säilyttimet hiottiin valmiiksi. Sydämeni alkaa lyödä kiivaammin paitsi kauniista säilytysratkaisuista myös sotkuisista kaapeista, koska näen niissä samanlaista potentiaalia kuin remontoimattomassa asunnossa.

Sisustusmoka! Eli tavaranhimon sosiaalisesta luonteesta

Sisustusmoka. Siinä on sana, jota keskustelupalstoilla käytetään, kun halutaan huvitella toisten huonolla maulla. Asiantuntijana esiintyvä sisustusihminen taas käyttää sanaa silloin, kun on tarpeen tuomaroida tavisten makua ja valintoja. Milloin ovat seinätarrat menneet muodista, milloin taas koristaminen ”sisustusesineillä”. Naurun kohteiksi eivät kuitenkaan joudu vain taitamattomat ja tavalliset. Naistenlehdessä kysytään, löytyvätkö sinunkin kodistasi nämä sisustuskliseet. Alle on listattu kymmenen sisustuslehdistä ja -blogeista tuttua design-esinettä. Miten noloa onkaan satsata muotoiluun, josta kaikki muutkin pitävät. Nyt vahingoniloa voivat kokea nekin, jotka eivät tunnusta harrastavansa sisustamista. Kaikilla on hauskaa!

Sisustusmoka on häpeällinen epäonnistuminen pelissä, jossa voittaa se, joka osaa parhaiten osoittaa yksilöllistä mutta koulittua makua. Mutta miksi ihmiset pelaavat niin huonosti, että hankkivat samoja esineitä kuin muut? Ja miksi makuasioista ylipäätään kiistellään?

Sohvakuume tarttuu

Neurotiede selittää, miksi hankimme samoja tuotteita, joita muilla jo on. Auto-, asunto- tai design-esinekuume on tarttuvaa. Lisäksi sitä lietsotaan markkinoinnin keinoin. Tartunnan voi kokemukseni mukaan saada myös sisustuslehteä tai asunnonvälitysfirman sivuja selaamalla.

Perinteisen, uusklassisen talousteorian mukaan kuluttajien mieltymykset ja uskomukset ovat yksilöllisiä ja perustuvat oman hyödyn tavoitteluun. Taloustieteilijät Marja-Liisa Halko ja Kaisa Hytönen kirjoittavat, että neurotaloustieteen ja käyttäytymistaloustieteen tutkimustulokset haastavat klassisen talousteorian kuvan yksilöllisestä kuluttajasta. Neurotutkimus on aivojen kuvantamistutkimuksin todentanut, että sosiaalisuus ja muiden ihmisten huomioiminen on ihmisille ensisijaista myös kulutuspäätöksiä tehtäessä.

Maailmanlaajuisesti suosittu tuoli

Maailmanlaajuisesti suosittu tuoli

Kulutusvalintoja tehdessä mietimme, millaisen valinnan toinen tekisi ja mitä hän ajattelee valinnastamme. Saatamme vieläpä aprikoida, mitä itse ajattelemme siitä, että ajattelemme muiden käsityksiä. Esimerkiksi sohvaa ostava pohtii omia mieltymyksiään, mutta myös sitä, mitä muut hänen sohvavalinnastaan ajattelisivat. Sitten mieleen tulee, ettei oikeastaan ole ostamassa sohvaa muille eikä edes ehkä halua olla ihminen, joka tekee kulutusvalintoja tehdäkseen vaikutuksen muihin. Kun lopuksi kertoo ystävälle koko ajatusketjun, on peilannut omaa valintaansa suhteessa muiden näkemyksiin varsin monelta kantilta.

Muiden kulutusvalinnat vaikuttavat omiimme usealla tavalla. Valinnat voivat perustua jonkin (ei aina tiedostetun) sosiaalisen normin noudattamiseen. Valintojen kautta voidaan viestittää halua kuulua ryhmään tai omaa asemaa ryhmässä. Myös pelko ryhmän ulkopuolelle sulkemisesta selittää oman viiteryhmän mielipiteiden seuraamista. Ryhmästä poissulkeminen saa aikaan fyysistä kipua vastaavan reaktion aivoissa. Valinnoilla pyritään usein yhdenmukaisuuteen. Erityisesti nuoret ovat alttiita yhdenmukaisuuden paineelle ja kokevat ahdistusta, jos oma mielipide eroaa ryhmän mielipiteestä. Tämä selittää, miksi kaikilla teineillä pitää olla juuri samanlaiset merkkivermeet. Myös aikuiskuluttajat voivat kokea erilaisuuden sosiaalisena virheenä ja päätyvät siksi suosimaan samoja tuotteita kuin muut kuluttajat.

Miljoonilla ja miljoonilla ihmisillä ympäri maailmaa on samanlaiset ruotsalaisesta huonekalujätistä ostetut matot ja lamput eikä se haittaa heitä pätkääkään, päinvastoin. Neurotieteen valossa ihmisten on helppoa olla toistensa kanssa samanlaisia mutta erilaisuus on vaikeaa.

Makuasioista kiistely on vallankäyttöä

Jos ihmisellä siis on perustavaa laatua oleva halu yhdenmukaisuuteen, miksi jotkut pyrkivät erottautumaan kulutusvalinnoillaan? Tähän neurotaloustiedettä valottava artikkeli ei vastaa. Aivotutkimuksen sijaan täytyy kääntyä sosiologian puoleen. Pierre Bordieun sosiaalista erottautumista koskevan klassikkoteorian mukaan maku ja kulutusvalinnat ovat valtakysymyksiä.

Tuned design-tuoli.

Haluttu design-tuoli.

Sanotaan, että makuasioista ei voi kiistellä, mutta käytännössä makujen tasa-arvo on näennäistä. Karkeasti ottaen makujen arvoasteikko seuraa ihmisen yhteiskunnallista asemaa. Eniten arvostetaan yhteiskunnan ylimpien kerrosten osoittamaa makua. Keskiluokat puolestaan tavoittelevat eliitin makua, mutta eivät koskaan täysin onnistu jäljittelyssään. Jäljittelemällä eliittiä ne kuitenkin hyväksyvät ja vahvistavat eliitin valta-aseman ja makujen arvojärjestyksen. Yhteiskunnan alimpia kerroksia taas leimaa välinpitämättömyys eliitin ja keskiluokan valintoja kohtaan. Bourdieun mukaan maku tulee esille erityisesti vastenmielisyytenä toisten makuja kohtaan. Maku oikeutetaan kieltämällä toisten maut, suuntautuvatpa ne seinään liimattaviin tarroihin tai koristeellisuuteen ylipäätään. Inho toisten elämäntyylejä kohtaan muodostaa yhden selkeimmistä rajoista luokkien välillä.

Television sisustusohjelmia tutkinut sukupuolentutkija Anne Soronen toteaa, että hyvän maun mukaisena pidetty sisustaminen on ennen kaikkea ”omannäköistä”, siis yksilöllistä. On tärkeää erottautua tavallisuudesta ja keskiverrosta. Lisäksi kelpo sisustajalla on tietoa tuotteista, niiden arvostuksesta ja käyttötarkoituksesta. Tavaroista pitää myös osata puhua oikealla tavalla niiden yksilöllisyyttä korostaen.

Yksilölliseen omannäköisyyteen sisältyy kuitenkin ristiriita, sillä kaupallinen valikoima rajaa sisustusvalintoja. Tämän takia voimme pilkata myös niitä, jotka pyrkivät erottautumaan kalliilla design-kaluisteilla. Sorosen mukaan omannäköisyys on itse asiassa yhdennäköisyyttä, joka on sidoksissa tuotetarjontaan, sisustustrendeihin ja sosiaalisiin normeihin. Ilman tunnetta tyylin yksilöllisyydestä ja ainutlaatuisuudesta omannäköisyys ei voi toimia hyvän maun ja sitä osoittavien kulutusvalintojen mittarina.

Yksilöllisyyden tavoittelu selittää myös sen, miksi roskalavalöydöillä ja valikoiduilla perintöesineillä on erityinen arvo, Ne osoittavat sisustajan kyvykkyyttä, kekseliäisyyttä ja aitoa ainutlaatuisuutta silloin, kun ne on yhdistetty ajanmukaiseen sisustukseen ja haluttuihin design-kalusteisiin.

Yksilöllisten sisustusvalintojen arvostamisen kytkeytyy nykyiseen uusliberalistiseen yhteiskunta-ajatteluun. Uusliberalismi painottaa yksilön keskeisyyttä ja henkilökohtaista vastuuta. Samalla se häivyttää sitä, että yksilöillä on erilaisia resursseja valintojen tekemiseen, mistä seuraa eriarvoisuutta. Maku, kulutusvalinnat ja elämäntyylit tuottavat hienovaraisia arvoasetelmia ja ylläpitävät ihmisten välistä eriarvoisuutta.

Mitä sanot, onko sisustaminen (vain) oman statuksen pönkittämistä kuluttamisen keinoin vai onko siinä kyse (myös) luovuudesta ja tyylileikeistä?

Kirjallisuus

Pierre Bourdieu: Distinction. A Social Critique of the Judgement of Taste. Alkuteos La Distiction (1979). Käännös Richard Nice. Harvard University Press 1984.

Marja-Liisa Halko ja Kaisa Hytönen: Sosiaalinen ympäristö ja kuluttajien käyttäytyminen. Kansantaloudellinen aikakauskirja 4/2014.

Anne Soronen: Tavallisuudesta tyylikkyyteen? Sukupuoli ja maku kodinmuutosohjelmissa. Unigrafia 2011.

Photo credit:
Chair (plastic) Marcus Hansson via Flickr cc.
Charles Eames; Zenith Chair 1950 Michael Brucker via Flickr cc.

Häpeäisit edes

Siinä se juntti nyt istuu valkoisissa urheilusukissaan, mitähän Lenitakin sanoisi. Tämän hetken nolointa noloa on nimittäin sisustaa pahkakoristeilla ja tyylihuonekaluilla. Katsokaa vaikka:

Isoäidilläni on kuvan mukainen Chippendale-pöytä. Lapsena se oli minusta maailman kaunein pöytä. Miten noloa!

Hävettääkö sinua kutsua vieraita kotiisi, kun olohuoneen sisustus on niin kulahtanut ja epämuodikas? On syytäkin, jos uskomme huonekaluketjun mainosta. Se kannustaa vieläpä julkiseen itsehäpäisyyn: noloimmasta olohuoneesta kilpailuun kuvan postannut voittaa ”designolkkarin”.

Tutkivaa ammattijärjestäjääkin nolottaa. Nimittäin huonekaluketjun puolesta, taas. Mainostempaus ei oikeastaan olisi minkäänlaisen kommentoinnin arvoinen, jollei siinä niin räikeällä tavalla laitettaisi makuja arvojärjestykseen ja käytettäisi häpeää kuluttamiseen kohdistuvien ”tarpeiden” luomisessa. Mainoskampanja pyörittää modernin kulutuksen ja porvarillisen kotikulttuuriin keskeisiä elementtejä: koti on ikään kuin näyttämö, jonka lavastus on merkityksellinen sekä oman minuuden rakentamisessa että sen esittämisessä ulkopuolisille. Esineiden omistajan identiteetti ja arvo rakentuu suhteessa kodin tavaramaailmaan.

Tässä tarkasteltu huonekaluketju mainostaa sisustuslehdissä vain linjakkaita design-tuotteita. Nolohuone-kampanjan kaltaiset huumoripläjäykset julkaistaan päivälehdissä. Kuvan mainos on Deko-lehdestä.

Lavastus on siis osattava tehdä oikein. Koska halpatuotanto on tuonut sisustamisen kaikkien ulottuville, ei hienostunutta makua (toisin sanoen eroa rahvaaseen) pysty osoittamaan kuluttamisen määrällä. Se on osoitettava kuluttamisen tyylillä. Pohjoismaissa hyvä, keskiluokkainen maku on tarkoittanut kallista ja askeettista modernistista tyyliä. Design-esineisiin ja niillä luotuun sisustukseen liitetään mielikuvia laadusta ja yksilöllisyydestä, vaikka kysymys on tietysti vain tavallista hintavammista massatuotteista. Vastaavasti epämodernius ja koristeellisuus liitetään hiomattomaan makuun ja kyvyttömyyteen tehdä ”hyvän” maun mukaisia kulutusvalintoja. Huonekaluketjun kampanjassa silmätikuksi nostetut tyylihuonekalut ovat krumeluurein koristettuja ja vanhanaikaisia. Niillä sisustava ei osaa kuluttaa oikein, vaan laittaa rahansa feikkiin, tyylikalusteethan ovat aitojen antiikkihuonekalujen jäljitelmiä.

Mainoskampanjan tarkoitus jää hämäräksi. Pyritäänkö sillä houkuttelemaan uusiksi asiakkaiksi miehiä, joita samalla leimataan junteiksi? Vai ovatko junttimiehetkin osa olohuoneen häpeällisyyttä ja siten joutavat vaihtoon? Miksi noloja ovat juuri tyylihuonekalut ja pahkapatsaat eikä esimerkiksi Ikea-sisustus? (Tietysti siksi, että potentiaaliset design-ostajat löytyvät Ikea-kansan riveistä eikä heidän mieltään haluta pahoittaa; Chippendalella sisustavat mummot taas vähät välittävät Artekista.) Jos tarkoitus on vain luoda pöhinää ja saada huomiota, niin tämäkin kirjoitus palvelee kampanjan tavoitetta.

Vielä sivuhuomio Nolohuone-kilpailuun ladatuista olohuonekuvista: eipä niissä juuri tyylikalusteita näy (paitsi yhdessä kuvassa, joka lienee kampanjaväen väkertämä *edit. linkki poistettu, koska kilpailumateriaalikin on poistunut netistä*), mutta tavaran määrä on monessa melkoinen. Siihen eivät uudet (design-)tavarat tai sisustelu auta, ainoastaan kylmän rauhallinen esineiden vähentäminen. Moni olohuone kohenisi ihan vain sillä, että pyykinkuivausteline vietäisiin pois.

Onko koti asukkaansa minuuden jatke? Oletko hävennyt kotiasi? Keneen häpeällä kampanjointi vetoaa?

Kirjallisuus
Minna Sarantola-Weiss: Sohvaryhmän läpimurto. kulutuskulttuurin tulo suomalaisiin olohuoneisiin 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa. SKS 2003.

Latteuksia miehistä, naisista ja kodeista

Tutkivan ammattijärjestäjän aamukahvi oli läikähtää pöydälle, kun valtakunnallisen päivälehden kansi näytti viikonloppuna tältä:

kuva-32Tarkempi perehtyminen osoitti, että huonekaluketjulla on meneillään hassunhauska kampanja, jonka tarkoituksena on kannustaa miehiä sisustamaan.

Kampanjasivun mukaan ”Miehet ovat suomalaisissa kodeissa ahtaalla. Heillä ei välttämättä ole autotallia tai verstasta, johon vetäytyä. Jos omaa tilaa löytyy, niin se on useimmiten sisustettu kaikella sillä ylijäämällä, mitä ei huolita edes kesämökille. Miehen hyvinvoinnin vuoksi hänelläkin on oikeus sisustaa.” Kampanjaan liittyvissä videoissa ”miespakolaiset” kertovat roolistaan naisten hallitsemissa kodeissa.

Ammattijärjestäjä pahoitti välittömästi mielensä sekä miesten että naisten puolesta. Ovatko miehet muka kodin sotkun aiheuttajia tai jopa sotkua itsessään? Kuuluvatko koti ja siivous vain naisille? Mikä siinä on, että miehistä ja kodeista puhutaan joko miehet lapsellistaen tai luolamiehiksi muuttaen?

Vastauksen löytämiseksi on katsottava menneisyyteen. 1800-luvulla Suomeen tuodussa ydinperheideologiassa naisille annettiin kodin suhteen hyvin keskeinen asema. Itse asiassa naiset suorastaan samastettiin kodin kanssa. Miesten piti taata työllään perheen toimeentulo, mutta kotona heillä ei ollut erityistä tehtävää, sillä kaikki tärkeät toiminnot kuuluivat naisille.

Tästä työnjaosta oli miehille niin monia etuja, että sitä huomattiin pitää ongelmana myös miehille vasta sata vuotta myöhemmin. Siihen mennessä naisten asema oli jo monin tavoin muuttunut. Suomalaisia lähiöitä 1980-luvulla käsitelleessä tutkimuksessa huolestuttiin siitä, ettei miehillä ole modernissa lähiökodissa mitään tehtävää – toisin kuin aiemmin maatalousyhteiskunnassa – eikä heidän elämällään näin myöskään sisältöä. Vaimot hoitivat kotona kaiken eikä miehiä enää välttämättä tarvittu elättäjiksikään. Tutkimuksen mukaan miesten olisi hankittava takaisin paikkansa perheen työnjaossa. Heidän elämänsä uusi sisältö tulisi muodostumaan kotitöistä ja lastenhoidosta.

Modernin mieheyden on kuitenkin sanottu olevan erottautumista naiseudesta tai sellaiseksi mielletystä. Vaikka naisten ja miesten asemat yhteiskunnassa ovat muuttuneet lähiötutkimuksessa visioituun suuntaan, naisten ja kodin kytkös ei sittenkään ole purkautunut. Kodit ja niiden siisteys kuuluvat tällaisen ajattelun mukaan edelleen naisille. Siksi miehistä ja kodista ei voi puhua kuin läpällä tai kuvitteellista tosimieheyttä alleviivaten.

Ammattijärjestäjän mielestä huonekaluketjun mainoskampanja toistelee väsyneitä latteuksia. 2010-luvulla kodit, siivous ja sisustus saavat kiinnostaa kaikkia sukupuolia ilman takertumista 1800-lukuisiin ideologioihin tai kapeisiin käsityksiin miesten ja naisten alueista.

Oletko sinä havainnut sisustamiseen tai kodin järjestämiseen liittyviä kaavamaisia käsityksiä naisista ja miehistä?

Kirjallisuus
Häggman, Kai: Perheen vuosisata. Perheen ihanne ja sivistyneistön elämäntapa 1800-luvun Suomessa. 1994.
Kortteinen, Matti: Lähiö. Tutkimus elämäntapojen muutoksesta. 1982.