Aihearkisto: Karsiminen

Koti järjestykseen vähimmällä mahdollisella vaivalla

Vuoden vaihtuessa moni tekee uusia aloituksia. On tipatonta, lihatonta, sokeritonta ja roinatonta. Jos aiot tänä vuonna laittaa kotisi järjestykseen, olet jo varmaan pohtinut, mistä aloittaisit.

Uusia polkuja. Kuva Pixabay.

Tuoreita polkuja. Kuva Pixabay.

On olemassa kaikenlaisia sääntöjä siitä, mistä pitäisi aloittaa: roskien viemisestä, eteisen kaapista, vaatteista. Ohjeet eivät ole olemassa siksi, että olisi erityisen tärkeää aloittaa juuri tietystä tavararyhmästä, vaikka ohjeiden laatijat saattavat näin väittää. Ne ovat olemassa siksi, että aloittamiseen liittyvä valinnanvaikeus poistuisi.

Yksi tavallisimpia syitä sille, miksi ihmiset pyytävät minut kotiinsa ammattijärjestäjäkäynnille liittyy siihen, että he heillä on vaikeuksia päättää aloittamiskohta. Vaatehuone on täynnä tavaroita, jotka oikeastaan kuuluisivat kellariin, mutta kun kellarikin on aivan täynnä. Niinpä vaatteet jäävät pyykistä tultuaan sohvalla makaamaan. Lattialla sohvan vieressä on ikeakasseja, joiden sisältö voisi olla vaatehuoneen ylähyllyllä, mutta kun… Mihin tahansa tavararyhmään kajoaminen tuntuu laittavan liikkeelle valtaisan dominoefektin.

Moni kodinraivaaja jää miettimään aloituskohtaa sen sijaan, että käärisi hihansa. Se on inhimillistä ja ymmärretävää, sillä jumittaminen on itse asiassa turvallista. Aloittaminen – muutos – tuntuu vaivalloiselta ja vaikealta. Mutta jumittaessa ahdistus moninkertaistuu: voi harmistua sekä sotkusta että siitä, ettei saa aloitettua sen setvimistä.

Paljastan nyt yhden asian: Sillä ei ole mitään väliä, mistä aloitat kodin järjestämisen. Vain yhdellä asialla on merkitystä: sillä, että ylipäätään aloitat.

Milloin on paras aika aloittaa? – Nyt heti!

Mistä aloitan? – Reunasta. Siitä, johon kompastut, joka tippuu kaapin oven avatessa päällesi tai joka on muutoin tielläsi jatkuvasti.

Miten saan aloitettua? – Ota ensimmäinen tavara käteesi ja mieti, mitä sille teet. Jatka yksi esine kerrallaan.

Mistä löydän aikaa tavaroiden raivaamiseen? – Et ainakaan kalenterista, koska siellä on aina jotain tärkeämpää! Sen sijaan päätä, että teet joka päivä viisi tai kymmenen minuuttia tai että poistat joka päivä yhden tavaran. Sen verran ehtii kiireisimpänäkin päivä. Ja jos tuntuu, ettei ehdi, tarkasta prioriteettisi. Tärkeille asioille nimittäin löytyy aina aikaa. Ihmiset hyljeksivät suotta pieniä urakoita. Mutta kymmenen minuuttia päivässä on äärettömästi enemmän kuin nolla minuuttia. Onko parempi tehdä vähän kuin olla tekemättä mitään? Jos et vieläkään usko, että voit ratkaista ongelmasi näin vähällä vaivalla, lue täältä Kaizen-menetelmästä, jossa ylistetään pienten askelten voimaa.

Mitä jos tulee takapakkia ja alan lintsata raivaamisesta? – Tee itsestäsi tilivelvollinen. Julkista projektisi kavereillesi, et voi enää perääntyä! Tai raivaa yhdessä muiden kanssa: Paikka kaikelle -ryhmän perjantaihaasteissa käydään tänä vuonna läpi kaikki kodin tärkeimmät tavararyhmät. Jos tartut niihin jokaiseen, kotisi näyttää vuoden lopussa aivan toisenlaiselta kuin nyt.


Paikka kaikelle -blogin ilmainen Vinkkipankki on teemoihin jaettu kokoelma blogijulkaisuja ja lehtiartikkeleita, joista löydät nopeasti etsimäsi avun järjestyspulmiisi.

Miten eri järjestämismetodit eroavat toisistaan?

Vertailin japanilaisen ammattijärjestäjän Marie Kondon kirjoja KonMari ja Spark joy suomalaisten ammattijärjestäjien Anne Te Velde-Luoman kirjaan Kaaoksen kesyttäjä ja Elina Alasentien Joka kodin raivausoppaaseen. Miten näiden suosittujen teosten näkökulmat tavaran raivaamiseen ja järjestämiseen eroavat toisistaan etenkin kun katsotaan, miten ne ohjeistavat aloittamaan kodin järjestämisen?

Kuva: Pixabay

Kuva: Pixabay

KonMari: Ilon kautta

Japanilaisen ammattijärjestäjän Marie Kondon KonMari-raivausohjelmassa kodin järjestäminen neuvotaan aloittamaan vaatekaapista. Vaatteet otetaan pois kaapista ja kasataan lajeittain lattialle (itse laittaisin sängylle). Siis teepaidat yhteen pinoon, housut toiseen ja niin edelleen. Sen jälkeen vaatteista valitaan säilytettäväksi ne, jotka tuottavat iloa, kun ne nostaa käsiin hypisteltäviksi.

Spark joy -kirjassa Kondo kertoo asiakkaistaan, jotka eivät tunnista, tuottaako vaate iloa. Hän kehottaa näitä ottamaan raivattavien vaatteiden kasasta kolme kivointa vaatetta. Aikaa on kolme minuuttia. Vertailu opettaa tunnistamaan iloa tuottavat tavarat. Kondo neuvoo vahvistamaan ilon tunnistamiskykyä myös aloittamalla vaatteista, jotka puetaan sydämen lähelle, koska ilo tuntuu sydämessä, ei päässä. Ja tavaroiden halaaminen – niiden pitely sydämen lähellä – auttaa myös tunnistamaan säkenöikö niistä iloa.

Kondo antaa lisäksi yksityiskohtaiset ohjeet, miten vaatteet tulee järjestää takaisin kaappiin. Viikkausmenetelmät, väri- ja kokojärjestys esitetään tarkasti ja paneutuen. Kondo kertoo, että vaatekaappia raivatessa hänen asiakkaansa luopuvat kahdesta kolmasosasta tai jopa kolmesta neljäsosasta vaatteitaan (muistetaan, että Kondo seisoo heidän vierellään koko ajan). Kondo neuvookin tähtäämään heti täydelliseen lopputulokseen.

Kaaoksen kesyttäjä: Pienin askelin eteenpäin

Kaaoksen kesyttäjä -kirjassa Anne Te Velde-Luoma ohjeistaa aloittamaan raivaamisen helposti rajattavasta kohteesta, jota käyttää päivittäin. Näin urakka ei väsytä ja tulokset ovat jatkuvasti näkyvillä toisin kuin jos olisi aloittanut vaikka vintiltä. Te Velde-Luomalle esimerkillinen aloituskohde on kylpyhuone, eikä hän esitä Kondon tavoin ehdotonta järjestystä raivaamiskohteille. Te Velde-Luoma kehottaa päättämään jo ennalta kuinka paljon aikaa käyttää kerralla, koska on varottava itsensä uuvuttamista. Jos kohde jää varatussa ajassa kesken, sen voi kasata laatikoissa sivuun seuraavaa kertaa varten.

Te Velde-Luoma kirjoittaa konmarilaiseen henkeen, että parasta olisi, jos koko asunnon tavarat voisi kasata ulos isolle pressulle ja viedä takaisin vain inspiroivat ja ehdottoman välttämättömät. Hän myös toteaa, että ihminen tarvitsee aikaa muuttumiseen. Ensimmäisellä raivauskerralla poistoja voi tulla vain vähän, mutta tehtävä helpottuu kun päätösten tekemiseen harjaantuu. Hän opettaa näkemään tavaran asiana, joka velvoittaa: onko tavara sen arvoinen, että haluat sitoutua sen käyttöön, huoltoon ja varastoimiseen?

Joka kodin raivausopas: Tarvitaanko sitä?

Elina Alasentien kirjassa Joka kodin raivausopas neuvotaan aloittamaan järjestäminen harjoituskohteella, joka antaa oppeja isompiin haasteisiin. Aloittamiseen sopii esimerkiksi kylpyhuone tai työpöydän laatikko. Tavarat otetaan käteen yksitellen ja niiden kanssa keskustellaan. Esineille esitetään sellaisia kysymyksiä kuten tarvitsenko tätä vielä, milloin viimeksi käytin tätä, onko minulla näitä liian monta, säilytänkö tätä jonkun muun puolesta tai mikä on pahinta, mitä tapahtuisi, jos luopuisin tästä. Tarpeelliset tavarat säilytetään.

Myös Alasentie neuvoo varaamaan tietyn ajan raivaamiselle ja antaa vielä Te Velde-Luomaa tarkemmat ohjeet siitä, miten osa ajasta pitää varata jälkien siivoukseen. Hän huolehtii raivaajan jaksamisesta ja varoittelee ajamasta itseään piippuun heti alussa. Taukoja pitää ottaa ja vain levänneenä tulee raivata.

Mitä tulee siihen, miten tavarat pitäisi säilyttää, Alasentie toteaa: ”Ammattijärjestäjäkään ei voi sanoa asiakkaalleen, että jokin tietty järjestys, vaikkapa laatikoiden sijoittelu kokojärjestykseen olisi paras.” Eri ihmisille sopivat erilaiset säilytysratkaisut ja järjestykset, vaikka joitakin yleisperiaatteita löytyy. Alasentie neuvoo tutkimaan ja tarkkailemaan ympäristöä ja tekemään ratkaisuja havaittujen pulmien pohjalta: jos vaikka lapset eivät siivoa lelujaan niille kuuluviin laatikoihin, pitää keksiä ratkaisuja, jotka helpottavat siivoamista.

Entä se vaatekaappi?

Kumpikaan suomalaisista kirjoista ei siis neuvo aloittamaan vaatekaapista. Alasentie ei itse asiassa kirjoita vaatteista mitään. Joka kodin raivausoppaan näkökulma on yleisemmällä tasolla järjestämisen periaatteissa. Ainoa tavararyhmä, jota käsitellään, ovat paperit. Te Velde-Luoma kirjoittaa Kaaoksen kesyttäjässä vaatteiden järjestämisestä sivun verran (Kondo käsittelee asiaa 19 sivua). Hän neuvoo soveltamaan vaatteisiin samaa periaatetta kuin muihinkin tavaroihin: vain käytössä olevat ja hyvää mieltä tuottavat saavat jäädä.

Toisin kuin kaksi muuta Te Velde-Luoma puuttuu myös pukeutumiskysymyksiin: hän neuvoo tarkastelemaan mielivaatteita ja tutkimaan, mikä niistä tekee mieluisia, ja jatkossa satsaamaan niiden kaltaisiin. Hän ohjeistaa oman tyylin tunnistamiseen ja neuvoo luomaan jäljelle jääneistä asukokonaisuuksia. Hän huomioi, että seulonta voi virhehankintojen takia tuntua piinalliselta ja kehottaa olemaan armollinen itseään kohtaan. Ne vaatteet, joista on aivan mahdoton luopua, kuten muistovaatteet, saa pakata koipaperin kanssa vaatepussiin.

Mitä kirja odottaa raivaajalta?

Kolmen ammattijärjestäjän antamista ohjeista raivaamisen aloittamiseen, karsimisperusteisiin ja tavaroiden säilyttämiseen voi tehdä havaintoja lähestymistapojen eroista. Kaikilla teksteillä on jonkinlainen tekstin sisään kirjoitettu ihanteellinen vastaanottaja. Millainen on Kondon, Te Velde-Luoman ja Alasentie teksteihin kirjoitettu ”ihanneraivaaja”?

Kondon raivaajalla on runsaasti aikaa uppoutua projektiinsa. Hänen suurin pulmansa on se, että hän ei ehkä heti tunnista, mikä tuottaa iloa. Häneltä voi vaatia paljon ja hän pystyy keskittymään projektiinsa pitkiksi ajoiksi. Vaikka hän olisi vetänyt koko vaatevarastonsa sängylleen, se on iltaan mennessä nätisti pystyviikattuna takaisin kaapissa. Kondon raivaajalla ei ole paino- tai pukeutumiskipuilua. Esiteltyään ilon tuottavien valitsemisen, Kondo keskittyy ennen kaikkea siihen, miten vaatteet laitetaan kaappiin.

Suomalaisten ohjeiden rivien välistä pilkottaa toisenlainen raivaajatyyppi. Hänellä on epäilyksiä, kiirettä ja ylipäätään vähäisemmät voimavarat kuin Kondon raivaajalla. Hänen täytyy edetä varovaisesti, ettei hän väsytä itseään. Liian ison urakan haukkaaminen onkin täkäläisten ammattijärjestäjien mukaan yleisin syy epäonnistua raivaamisessa – Kondon raivaaja taas ei epäonnistu koskaan, sillä menetelmää noudattamalla projekti onnistuu takuuvarmasti.

Te Velde-Luoman ja Alasentien raivaajan pulmana on ryhtymisen vaikeus ja vahvat tunnesiteet tavaroihin, senkin tähden on aloitettava varovasti. Te Velde-Luoman raivaajalle vaatteet ovat tunnetavaroita, oman kehonkuvan ja minuuden kuvastimia, joita läpikäydessä omaa identiteettiä työstetään. Suomalaiset ammattijärjestäjät lähtevät siitä, että ihmisillä on arjessaan kiireitä, joiden puitteissa raivaamista pitäisi pystyä tekemään. He eivät kannusta täydellisyyteen, kuten Kondo, vaan epätäydellisyyden hyväksymiseen ja pienin askelin etenemiseen.

Suomalaisten ammattijärjestäjien näkökulma on kaiken kaikkiaan lempeämpi ja psykologisoivampi kuin Kondon. Toisaalta juuri Kondon ehdottomuus ja armottomuus on se, mikä hänen menetelmässään inspiroi.

Mitä tavara on?

Millainen sitten on teksteissä rakentuva käsitys tavarasta? Suomalaisten ammattijärjestäjien kirjoituksissa turhat tavarat ovat painolastia, josta täytyy päästä irti, jotta voi keskittyä olennaiseen. Tavara on vaiva. Se voi myös olla inspiraation lähde, mutta tätä ei painoteta kovin vahvasti.

Kondo taas keskittyy tavaroiden iloa tuottavaan puoleen ja, vaikka hän kirjoittaa myös ihmisten tunteista, usein etualalle nousee se, miltä tavarasta tuntuu. Nipuiksi solmitut sukat esimerkiksi eivät voi levätä ja kerätä voimia kaapissa, kuten niiden pitäisi. Kondo koulii lukijoitaan kunnioittamaan tavaroita kirjoittamalla ne henkiin.

*

Kirjojen erojen perusteella voisi ajatella, että ne puhuttelevat varsin erilaisia ihmisiä. Kenen ohjeilla sinä lähtisit raivaamaan kotiasi?


Hukutko tavaratulvaan? Paikka kaikelle -blogin ilmainen Vinkkipankki on teemoihin jaettu kokoelma blogijulkaisuja ja lehtiartikkeleita, joista löydät nopeasti etsimäsi avun järjestyspulmiisi.

Kolme periaatetta, joilla luot paikat kaikelle

”Miten löytää se paikka niille tavaroille!” parahti joku, kun kyselin Paikka kaikelle -ryhmässä ideoita bloggausten aiheiksi. Niin, miten?

Villasukat, tuikut, pikkuautot –ajelehtimisen estämiseksi tavarat kannattaa laatikoida. Nelikulmainen säilytin säästää tilaa. Kauniit punoskorit voi varata esineille, joita pidetään esillä. Kuva: Pixabay.

Villasukat, tuikut, pikkuautot – ajelehtimisen estämiseksi tavarat kannattaa laatikoida. Nelikulmainen säilytin säästää tilaa. Kauniit punoskorit voi varata esineille, joita pidetään esillä. Kuva: Pixabay.

Sanonta ”paikka kaikelle ja kaikki paikoilleen” puuttuu kahteen tavalliseen tavaraongelmaan, survomiseen ja kädestä laskemiseen.

Survojan tavaroilla ei ole selvää paikkaa. Tavara on kiireessä tai muussa hämmennyksessä survaistu säilymään sille hyllynkulmalle, vaatehuoneen nurkkaan tai kaapin päälle, mihin sen sillä hetkellä on sattunut saamaan. Survojan aterinlaatikossa todennäköisesti on veitsiä ja haarukoita. Kylpyhuoneen kaapissa hänellä on hammasharja ja deodorantti. Ne ovat tavaroita, joilla useimmissa kodeissa on loogiset, säilytysperinteisiin perustuvat paikat. Sen sijaan käytettyjä tai käyttämättömiä paristoja, nenäliinapaketteja, ostoskuitteja, kuulakärkikyniä, puhelimien latureita, postikortteja, serpentiiniä ja lapsilta pieniksi jääneitä tarvikkeita tulee vastaan ihan mistä tahansa.

Kädestä laskijan tavaroilla voi olla paikat, tai sitten ei. Kummassakaan tapauksessa kädestä laskija ei palauta tavaroita paikoilleen. Häneltä puuttuu rutiini tavaroiden takaisin paikoilleen viemiseksi tai sitten tavaran paikka on sen verran vaivalloinen, että tavara on helpompi jättää sen viereen. Tietysti myös sellaiset tavarat, joilla ei ole paikkaa jäävät pyörimään mihin sattuu.

Sekä survojan että kädestä laskijan ongelmia pahentaa, että tavaraa on melkein aina liikaa. Survojan kaapit ja varastot ovat niin täynnä, että tavarat on vain pakko sulloa sinne minne jotenkuten mahtuu. Kädestä laskijalla tavara kuorruttaa tasoja, tuoleja ja nurkkia sitä paksummalti, mitä enemmän sitä on.

Paikan löytäminen lähtee aina tavaroiden karsimisesta. Vasta kun tavarat on käyty läpi ja selvitetty, mitä jää säilytettäväksi, voi alkaa luoda tavaroille paikkoja, olipa kyse eteisestä, autotallista tai vaatehuoneesta. Karsimista varten ota tavarat pois niiden nykyisestä paikasta tai tuo ympäriinsä lojuvat, samaan ryhmään kuuluvat tavarat yhteen. Valitse, mitä haluat säästää.

Paikan luomisessa on kolme yleissääntöä, jotka pätevät (miltei) kaikkialla.

Ensinnäkin useimmin käytetyt tavarat säilytetään paikoissa, joihin pääsee helpoiten käsiksi. Näiden tavaroiden tulee olla ”käden ulottuvilla” kaapeissa, laatikoissa ja varastoissa. Katon tai lattian rajaan, vintille, ullakolle, kellariin tai varastoon laitetaan tavarat, joita tarvitaan harvemmin. Kuulostaa arkijärkiseltä, mutta avaapa jokin kaappi tai laatikko ja katso, ovatko kaikki käden ulottuvilla olevat tavarat sellaisia, joita tarvitsen päivittäin tai edes viikoittain.

Toiseksi tavarat pitää säilyttää helpoimmalla mahdollisella tavalla. Muutoin vaarana on, että ne eivät palaa paikoilleen. Jos saksiesi paikka on kannellisessa rasiassa kaapin ylähyllyllä, joudut hakemaan jakkaran, avaamaan kaapinoven, nousemaan jakkaralle, nostamaan laatikon käteesi ja avaamaan sen kannen. Veikkaan, että saksesi löytyvät mistä tahansa muualta paitsi paikaltaan. Jos aktiivikäytössä olevaan tavaraan ei pääse käsiksi kuin siirtämällä toista tavaraa, nostamalla jotakin sen päälle pinottua, kiipeämällä tai kyykistymällä, se on liian hankalassa paikassa. Jos kaapin oven tai piirongin laatikon lisäksi täytyy avata vielä kansi säilytyslaatikosta, tavara todennäköisesti jää paikkansa vierelle. Jos kotisi säilytystilat ovat vähäiset ja epäkäytännölliset, kuten monilla on, saat helpotusta siitä, että karsit tavaraa vielä lisää. Suhteuta tavarat säilytystilaan, ei toisinpäin.

Kolmanneksi: älä anna tavaran ajelehtia. Useimmat ihmiset säilyttävät kyniä jonkinlaisessa purkissa ja sukkia laatikossa, ei levällään kaapin hyllyllä. Tätä periaatetta kannattaa soveltaa muihinkin kodin tavaroihin: kerää samanlaiset tavarat yhteen ja laita ne kaapin hyllylle tai vetolaatikkoon säilytyslaatikossa, rasiassa, purkissa tai vastaavassa. Kylkeen kannattaa laittaa etiketti, jossa lukee laatikon sisällys. Säilytin antaa rajat sille, kuinka monta heijastinta, piparkakkumuottia tai pehmolelua sinulla voi olla. Jos kyse on jatkuvasti käytössä olevasta tavarasta, jätä kansi pois.

Miten on, löytäisitkö näillä neuvoilla tavaroille omat paikat?


Hukutko tavaratulvaan? Paikka kaikelle -blogin ilmainen Vinkkipankki on teemoihin jaettu kokoelma blogijulkaisuja ja lehtiartikkeleita, joista löydät nopeasti etsimäsi avun järjestyspulmiisi.

 

Murskavoitto turhista tavaroista

Tavaran raivaajat ovat huomanneet, että tavaran poistaminen asianmukaisesti kierrättäen on tuskaisan hankalaa. Esineitä pitää raahata moniin eri paikkoihin, edes lahjoituksille ei ehkä ole kysyntää, ja jos aikoo myydä, tavaroiden kuvaamisen, ostajien yhteydenottojen tai myyntipöydän kunnossapidon kanssa menee hermot.

Tuon epätoivoisille toivoa: tavarat voi murskata. Monet tietävät jo maailmanluokan hitiksi nousseen hydraulisen prässin eli YouTube-kanava Hydraulic Press Channelin, jolla murskataan esineitä. En nyt kuitenkaan tarkoita tällaista pienimuotoista puuhastelua. Suomalainen design-kalusteita myyvä huonekaluliike on nimittäin keksinyt jotain paljon, paljon tehokkaampaa.

Asia tuli tietooni, kun tutkin meneillään olevaa kirjoitustyötä varten, miten kyseisen huonekaluliikkeen ”Nolohuone”-kampanja päättyi. Kyseessähän oli mainostempaus, jossa häpeällisimmän kuvan olohuoneestaan postannut voitti huonekaluliikkeen tarjoaman uuden ”design-olkkarin” suunnitteluineen. Voittoon sisältyi lupaus: ”tuhoamme samalla vanhan nolohuoneesi maksutta”.

Tällä videolla on kuvattu kyseinen kodinmuutos ja se, miten vanhoista kalusteista päästiin eroon. Epäilen, että ratkaisulla ei ole jätehuoltoviranomaisten siunausta. Jätän videon tähän järkyttämään kesälomarauhaanne 🙂 Kiireiset voivat katsoa suoraan kohdasta 2:07. Videoon tästä.

Miten pitkälle itse olisit valmis menemään päästäksesi helposti eroon turhista tavaroista?

(Jos kommentoit, toivon, ettet arvostele kodin muutoksen kohteena olevaa pariskuntaa. Heillehän ratkaisu tulee ilmeisenä yllätyksenä. Sitä paitsi sohva on ilmiselvästi eri, kuin se joka näkyy videon alussa kilpailuun otetussa nolohuonekuvassa.)


Hukutko tavaratulvaan? Paikka kaikelle -blogin ilmainen Vinkkipankki on teemoihin jaettu kokoelma blogijulkaisuja ja lehtiartikkeleita, joista löydät nopeasti etsimäsi avun järjestyspulmiisi.

Uskotko olevasi parantumattomasti sotkuinen?

Psykologit, elämäntaidon valmentajat ja onnellisuusfilosofit opettavat meille, että omat uskomukset ovat pahin este halutullekin elämänmuutokselle, kuten kodin raivaamiselle turhasta tavarasta.

Kuva: Pixabay.

Kuva: Pixabay.

Usein juuri vääristyneet ajatusmallit estävät luopumasta turhista esineistä. Ihminen voi pitää itseään kätevänä käsityöihmisenä, joka saattaa hetkenä minä hyvänsä tarvita sata munakennoa luovaan projektiinsa. Käsitys, jonka mukaan sivistyneellä ihmisellä täytyy olla kaikki seinät vuorattu kirjoilla, estää luopumasta lukemattomista pölynkerääjistä. Liioiteltu vastuuntunto poistettavasta tavarasta johtaa siihen, että tavaralle pitäisi löytää juuri oikealla tavalla tarvitseva vastaanottaja. Väärinkäytösten pelosta lamaantunut ei voi lahjoittaa sen enempää UFFille, SPR:lle kuin Fidaan.

Raivausprojektia sabotoivat uskomukset eivät kuitenkaan rajoitu vain yksittäisten esineryhmien luonteeseen tai ihmisen minäkuvaan. Ne koskevat myös laajemmin sitä, mitä ylipäätään ajattelemme siisteydestä, epäjärjestyksestä tai järjestyksen ylläpitämisestä. Uskomukset limittyvät aiempiin kokemuksiimme ja tunteisiimme, mikä antaa niille voimaa. Omalla toiminnallamme usein vahvistamme uskomuksiamme. Pieni ääni pään sisällä kertoo, että eteisen pitäminen järjestyksessä ei ole ennenkään toiminut, joten ei se toimi nytkään. Eikä noita lapsiakaan millään saa pistämään tavaroitaan paikoilleen. Ei varmaan kannata edes yrittää.

Omia uskomuksiasi voit tutkiskella vaikka täydentämällä seuraavat lauseet:

  • Tavaroiden raivaaminen on…
  • Järjestyksen ylläpitäminen on…
  • Siistit ihmiset ovat…

Kenties huomaat liittäväsi raivaamiseen, järjestyksenpitoon ja siisteyteen kielteisiä uskomuksia. Ehkä päähäsi on pinttynyt ajatus, että siisteyden ylläpito on järjettömän vaivalloista ja vaatisi sinua jatkuvasti kontrolloimaan omaa ja muiden käytöstä. Tai ehkä ajattelet, että vain tuhlailevat ja epäekologiset ihmiset poistavat kodistaan tavaroita – etkä sinä tahdo olla sellainen. On vaikea lähteä tavoittelemaan jotakin sellaista, mitä pitää hankalana tai ikävänä.

Uskomus ei kuitenkaan ole fakta, vaikka moni niin luulee. Uskomuksen voi kyseenalaistaa. Onko uskomus hyödyllinen ja auttaako se eteenpäin? Avain uskomusten muuttamiseen on omien jäykkien ajatuskuvioiden haastamisessa, minkä jälkeen pitäisi vielä uskaltaa toimia toisin kuin aiemmin.

Nips naps, näinkö helposti se sitten käy? Ei varmaankaan. Uskomukset ovat nimittäin juurtuneet syvälle ihmismieleen, ja jotkut käyvät vuosien terapiassa muuttaakseen uskomuksiaan. Uskomukset eivät myöskään ole vain yksilökohtaisia vaan muodostavat kokonaisia kulttuurisia uskomusjärjestelmiä, joiden erittelyyn historioitsijat, kulttuurintutkijat ja antropologit voivat käyttää koko elämäntyönsä.

Jos uskomusten muuttaminen olisi helppoa, olisi pikkujuttu raivata koti, laihtua tai saavuttaa maailmanrauha. Jokainen voi kuitenkin kokeilla ravistella omia uskomuksiaan altistamalla itseään ajatuksille ja kysymyksille, jotka haastavat ajattelemaan ja toimimaan toisin.

Ensimmäiseksi askeleeksi riittää se, että ylipäätään tunnistaa uskomuksensa uskomuksiksi.


Hukutko tavaratulvaan? Paikka kaikelle -blogin ilmainen Vinkkipankki on teemoihin jaettu kokoelma blogijulkaisuja ja lehtiartikkeleita, joista löydät nopeasti etsimäsi avun järjestyspulmiisi.

Lasten kanssa yksin 24/7 ja koti kaaoksessa – miten selviän?

Lelut ajelehtivat pitkin kämppää, ruokapöydän alla leivänmurut takertuvat tahmeaan maitolaikkuun, likaista pyykkiä syntyy tasatahtia puurolautastiskin kanssa. Eteisestä pitäisi jo raivata lasten talvikamat, ja omastakin vaatekaapista tipahtaa jotain lattialle aina kun oven avaa. Edes huonekalut eivät pysy niissä paikoissa, joihin ne on tarkoitettu. Kun yrittää siivota, lapsi roikkuu lahkeessa tai herää kesken päiväunien. Tällaista on kodin arki pikkulasten kanssa.

IMG_2886

Äiti kävi vessassa.

Osa äideistä (ja jokunen harva isä) pyörittää pikkulapsiperheen arkea yksin. Tämä on tilanne yksinhuoltajilla ja niillä, joiden puolisolla on paljon töitä tai joiden puoliso ei syystä tai toisesta tee kotitöitä. Mitä useampia alle kouluikäisiä, sitä isompi työ. Ja mitä vähemmän aikuisia hoitamassa kotihommia, sitä enemmän hommia sille, joka ne hoitaa. Siis sille, joka usein on väsynyt siksi, että hoivaa lapsia myös yöllä. Ei ihme, että äidit kyselevät palstoilla, miten kummassa pikkulapsiperheen kodin saa raivattua ja pysymään järjestyksessä. Kun kaikki menee peruspyörityksestä nipin napin selviämiseen, ei järjestämiselle tunnu löytyvän hetkeäkään aikaa.

On tavallista, että kysyjä saa neuvoksi ottaa rennommin ja koittaa olla välittämättä sotkuista. Älä vaadi itseltäsi niin paljon, sanovat toiset. Neuvo ei ole huono. Pikkulapsiperheessä on mahdotonta saavuttaa tilannetta, jossa kaikki tavarat pysyisivät paikoillaan. Sekasortoon on pakko siedättyä.

Tilanne voi kuitenkin olla myös sellainen, ettei siitä selviä vain itsemyötätunnolla ja relaamisella. Kyse voi olla vanhemman omasta herkkyydestä epäjärjestykselle ja visuaalisille virikkeille. Mieli ei lepää kaaoksen keskellä, vaan jokainen kasa ja tahra kasvattaa tekemättömien töiden listaa. Sekasotku kiristää pinnaa niin, että tulee tiuskittua lapsillekin. Vasta toimintaan ryhtyminen kohentaa mielialaa.

Usein kyse on myös siitä, että epäjärjestys haittaa arjen sujumista sietämättömällä tavalla. Tavaroiden etsimiseen ja kaaoksen hallintaan menee tolkuttomasti aikaa – jonka mieluummin käyttäisi vaikka lasten kanssa puuhailuun tai lepäämiseen. Siivoaminen ja muiden arkiaskareiden tekeminen tavarapaljouden keskellä vaatii niin suuria ponnisteluja, että lasten nukahdettua energiatasot ovat nollissa.

Tällaisissa tilanteissa tavaran karsimista ja järjestyksen luomista ei voi siirtää muutaman vuoden päähän, kun lapset ovat isompia. Raivaamiseen on pakko ryhtyä tässä ja nyt ihan vain selvitäkseen. Mutta mistä lisää lapsivapaita raivausminuutteja vuorokauteen?

Hälytä apujoukot

Ystävät ja sukulaiset. Onko sinulla sukulainen tai ystävä, joka voisi tulla avuksesi? Pyydä paikalle joku, joka pitelee vauvaasi sillä välin, kun setvit lasten vaatekaapit, tai ottaa lapset puistoon tai yökylään, niin että saat raivattua pahimmat kohdat.

Tuntuuko, ettet voi pyytää apua, koska nolottaa päästää ketään kaaoksen keskelle? Mieti, mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua. Tosiasiassa ystäväsi siunailee sotkujasi enintään hiljaa mielessään ja on iloinen voidessaan olla avuksi. Ei kovin vakavaa? Ei minustakaan.

Viranomaiset. Jos vanhemman toimintakyky on alentunut esimerkiksi uupumuksen tai perhetilanteen takia, perheellä on oikeus kunnan tarjoamaan kotipalveluun. Se on olla konkreettista siivous-, asiointi- tai lastenhoitoapua. Perheen ei tarvitse olla lastensuojelun asiakas saadakseen kotiapua.

Ammattilaiset. Jos sinulla on varaa, tilaa paikalle lastenhoitaja, siivooja tai ammattijärjestäjä tai vaikka kaikki kolme. Palveluista saa tehdä verotuksessa kotitalousvähennyksen ja ammattilaisilla on vaitiolovelvollisuus.

Neuvottele

Työnjaon parisuhteessa pitäisi olla reilua. Vaikka puolisosi tekisi paljon töitä ja elättäisi perheenne, hänen parempi tulotasonsa ei saa johtaa siihen, että sinä hoidat kotityöt 24/7. Pikemminkin pitäisi ajatella, että molemmilla on 8 tunnin työpäivä ja mikä menee sen yli, laitetaan puoliksi. Jos puolisosi ei osallistu raivaamiseen, hän voi ainakin olla tukena hoitamalla arjen perustoimet ja lapset sillä välin kun sinä järjestät. Jos puolisosi on jatkuvasti hyvin paljon poissa kotoa, voisiko hän korvata poissaoloaan maksamalla lastenhoitajan, siivoojan tai ammattijärjestäjän?

Laske rimaa

Aikaa tavaran raivaamiselle voi luoda tinkimällä jostakin muusta. Tarjoa lapsille valmisruokaa. Vähennä perussiivousta. Anna lasten katsoa telkkaria tai pelata tabletilla sillä välin kun järjestät. Myös muovailuvahan muotoileminen liimaa monen pienen pyllyn penkkiin pidemmäksi aikaa.

Tai ota omasta ajastasi: katso vähemmän telkkaria, jätä lehti lukematta tai sulje Facebook. Jos koet saavasi unta riittävästi, voit nappaista vartin raivaamiseen joka aamu tai ilta kun muu perhe nukkuu.

Voi olla, että haluat olla läsnä oleva, lasten kanssa puuhaileva vanhempi ja siksikin aikaa raivausprojekteille jää niin vähän. On ihan ok priorisoida lapset, mutta omille tarpeille saa myös jäädä tilaa ja sekin on ihan ok. Sinulla on tarve saada arki sujuvammaksi ehkä juuri siksi, että ehtisit olla lasten kanssa enemmän. Ei haittaa, vaikka jonkin aikaa tai silloin tällöin rauhoitat tilanteen vaikka lastenohjelmilla, jotta saa omia tavoitteitasi eteenpäin.

Ota lapset mukaan

Itselläni on ollut lasten kanssa kotona ollessa sellainen sääntö, että en tee mitään sellaista päiväuniaikana, jonka voisin tehdä lapsen ollessa hereillä. Lasten nukkuessa olen tehnyt kotitöiden sijaan kirjoitustöitä, luuhannut netissä tai maannut sohvalla lehden kanssa. Ehkä olisin voinut tehdä myös raivaustöitä kaikessa rauhassa, jos se olisi ollut tarpeen.

Lasten ollessa hereillä olemme tehneet kotiaskareita yhdessä. Peruskotityöt sujuvat usein lasten kanssakin, vaikka toki hitaammin. Pienillä on puuhaa, kun he ojentavat pyykkiä tai hosuvat tiskiharjan kanssa. Vauvoistakin on kiinnostavaa ihan vain katsella kotitöitä tekevää aikuista tai notkua kantoliinassa mukaan. Kannattaa valita sellaisia puuhia, joissa lapsi ei pääse sabotoimaan aikaansaannoksia – kuten levittelemään raivattavia esineitä – vaan tuntee itsensä tärkeäksi.

Malta mielesi

Ahdistuspäissään tekisi mieli räjäyttää kaikki talon kamat kerralla menemään. Aikapulan kanssa kamppailevan vanhemman pitäisi kuitenkin malttaa tehdä pieniä projekteja. Ei koko vaatehuonetta kerralla, vaan vain pelkät lyhytvartiset, vaaleat sukat. Tai yksi lasten vaatekaapin hylly, yksi keittiön laatikko, pieni paperipino tai yhdessä nurkassa lattialla lojuvat tavarat. Varttikin raivausta päivässä on jo äärettömän paljon enemmän kuin nolla minuuttia.

Stoppaa sisääntulo

Jos aikaa tavaran poistamiselle on vähän, pidä huoli, ettei aikaa kulu myöskään uuden tavaran haalimiseen.

Raivaa oma zen-kohta

Mieliala voi parantua ratkaisevasti jo siitä, että yksi itselle tärkeä kohta pysyy järjestyksessä. Kokeile raivata oma ”zen-kohta”, johon muu perhe ei pääse ja jonka saat pidettyä järjestyksessä itseäsi varten. Se voi olla oma vaatekaappisi, kylppärin laatikko tai se, että illalla keräät olohuoneesta lasten kamat koppaan ja suoristat sohvatyynyt ennen kuin vietät pienen oman hetken.

*

Oletko saanut tavaran vähentämisen ja järjestämisen avulla arjen rullamaan paremmin pikkulapsiperheessä? Kerro, miten sen teit!

Jos ongelmasi muhii erityisesti lastenhuoneessa, tilaa tästä avuksesi maksuton miniopas lastenhuoneen järjestämiseen. Laadin sen lastenhuonekaaoksen kanssa kamppaileville vanhemmille. Opit siitä viisi periaatetta, joiden avulla luot leluille ja muille lastenhuoneen tavaroille toimivat paikat.

Järjestämisen ”trendioppi” eli taito heittää tavarat pois

Järjestämispiirit kohahtivat kun Helsingin uutiset julkaisi Kierrätyskeskuksen kehitysjohtajan näkemyksiä tavaran raivaamisesta otsikolla Vastaisku trendiopille: Turhakin tavara voi olla tärkeä. Jutussa annetun lyhyen määritelmän mukaan tässä opissa ”tärkeintä on osata heittää tavaroita pois”. Kuvatekstissä nimeltä mainitaan KonMari-metodi, mutta sitä tai muita ”trendioppeja” ei esitellä sen enempää.

dressing-room-1137941 (1)

Kaikki turha tavara on raivattu! Jäljelle jäi vain tyhjää tilaa. Kuva: Pixabay.

Jos viestintä voi epäonnistua, niin se epäonnistuu. On mahdollista, että koko juttu perustuu toimittajan tai haastateltavan tahattomaan tai tahalliseen väärinymmärrykseen. Oiotaanpa niistä pahimpia hieman.

”Kaikki eivät halua asua ’näyttelykodissa’, sanoo asiantuntija.”

Mitä asiantuntija tässä nyt sitten oikein sanoo? Näyttelykoti-käsite vihjaa, että turhasta tavarasta raivattu koti ei ole asukastaan vaan vaikutuksen tekemistä varten. ”Näyttelykodista” puhumalla leimataan järjestystä tavoittelevat pinnallisiksi.

”Näyttelykodin” vastakohta olisi ”omannäköinen” koti, jossa ei esitetä mitään toisin kuin ”näyttelykodissa”. Omannäköisessä kodissa asukas voi riisua roolinsa ja paljastaa ”aidon” minänsä. Globaalin massatuotannon aikana sisustuksen ja tavaramaailman yksilöllinen omannäköisyys on kuitenkin paradoksi.

”Jos elää 14 neliön asunnossa, niin tavaraa ei sovi paljon, mutta mitä pointtia on tilassa tilan vuoksi. Paitsi jos sattuu pitämään avarasta tilasta. En tiedä, onko tyhjä ja turha tila moraalisesti arvokkaampaa kuin täysi tila.”

Haastateltu antaa ymmärtää, että tyhjän, turhasta tavarasta raivatun tilan tavoittelussa olisi kyse moraalisesta kilvoittelusta. Epäilemättä tällaista kunnollisuuskilpailua ihmisten toimintaan toisinaan sisältyy.

On myös aivan totta, että siisti koti voidaan ymmärtää moraalisesti parempana kuin sotkuinen, ja monia epäjärjestyksessä oleva koti hävettää. Usein siisteyttä vastaan hyökätäänkin leimaamalla siisti koti rakkaudettomaksi – tai pinnalliseksi ”näyttelykodiksi” kuten tässä haastattelussa.

Tässä kilvoittelussa ei voi voittaa, joten se on parasta jättää kokonaan väliin. Varsinkaan ei kannata lehtihaastattelussa vahvistaa tällaisia joutavia vastakkainasetteluja.

”Asunnon tyhjentäminen tavarasta periaatteen vuoksi ei saa [haastatellulta] ymmärrystä.”

Tavaranraivaajat eivät yleensä raivaa tavaroitaan ensisijaisesti periaatteen (minkä ihmeen periaatteen?!) vuoksi tai pelkän raivaamisen itsensä tähden tai kokeakseen moraalista ylemmyyttä. He tekevät sen oman hyvinvointinsa takia.

Jos kaikki pinnat peittyvät epämääräisiin pinoihin, tavaran etsimiseen menee tunti päivässä eikä kaappien ovia voi avata, koska aina jokin tavara tippuu, ei tavara lisää asukkaansa arjen sujumista tippaakaan. Elämä turhasta tavarasta ja sen aiheuttamasta epäjärjestyksestä vapautettuna on vain niin paljon yksinkertaisempaa.

”Vanhojen tavaroiden, esimerkiksi vaatteiden, säilyttäminen on [haastatellun] mielestä myös tulevien sukupolvien huomioonottamista.”

Tervetuloa vaan tavaranraivaajien vertaisryhmiin, joissa paljastuu, että tavaran säilyttäminen tuleville sukupolville voidaan kokea myös karhunpalveluksena. Nuhruiset, kolmekymmentä vuotta kellarissa säilötyt lastenvaatteet, joiden kuminauhat ovat hapertuneet – näistäkö tuoreen äidin pitäisi iloita? Koko peruskoulun oppikirjasto 80-luvulta tai jätesäkillinen 70-luvun teryleenejä? Löytöjä yhdelle, useimmille rojua ja lisävaivaa.

Jos todella haluaa huomioida tulevat sukupolvet, kannattaa kysyä heiltä, tahtovatko he, että tavaroita ylipäätään säilytetään heitä varten. Sitä paitsi muutama yksittäinen, säästettäväksi valikoitu aarre loistaa kirkkaammin kuin huushollillinen sekalaista sälää.

”Tavaraa ei ole liikaa, jos sille kaikelle on paikkansa.”

Kyllä, kyllä, paikka kaikelle, niinhän minä sanoin. Mutta jos kaikelle onkin paikka siksi, että kaksi ihmistä asuu 300 neliön talossa, tavaraa on luultavasti liikaa. Ei kannata asua isommassa kodissa kuin muutoin olisi tarpeen vain, jotta kaikelle turhalle tavaralle olisi oma paikka.

”Jos tavaralle ei ole muuta jatko-osoitetta kuin poltto, se kannattaa säilyttää odottamassa parempaa käyttöä.”

No eiköhän se silloin mieluummin kannata vapauttaa vaikka sinne kierrätyskeskukseen, jotta joku muu voi ottaa sen parempaan käyttöön. En tosin ymmärrä, miten kenelläkään olisi yhtään mitään käyttöä tavaralle, joka on siinä kunnossa, että sen voi toimittaa vain polttolaitokselle. Ei koti ole jäteasema.

”Täpötäydet kaapit saattavat hillitä ostohaluja ja siten auttaa säästämään sekä rahaa että maailmaa.”

No, onhan tämä toki raikas näkökulma. Mutta kun se ei vaan toimi noin. Täpötäysistä kaapeista ei ota selvää, mitä ne ovat nielleet, mikä johtaa siihen, että samoja asioita ostetaan aina vain lisää. Lopulta ihmisellä on tusina saksia ja 150 paria sukkia.

Tärkeintä ei todellakaan ole taito heittää tavarat pois, vaan erottaa olennainen epäolennaisesta.


Hukutko tavaratulvaan? Paikka kaikelle -blogin ilmainen Vinkkipankki on teemoihin jaettu kokoelma blogijulkaisuja ja lehtiartikkeleita, joista löydät nopeasti etsimäsi avun järjestyspulmiisi.

Tavaramatikkaa

Montako lakanaa, pyyheliinaa, kahvikuppia tai lastenvaatetta on sopivasti? Paikka kaikelle -ryhmässä toistuva keskustelujen aihe koskee sitä, kuinka monta kappaletta jotakin tiettyä tavaraa tarvitsee, jotta arki rullaa mutta kaapeissa ei ole turhaa tungosta.

clothespins-9273_1920

Tutkijoiden määrittelemä hyödykkeiden kohtuullinen minimitaso on tarkistettavissa Kuluttajatutkimuskeskuksen Mitä eläminen maksaa? Kohtuullisen minimin viitebudjetit liitetaulukoista. Niiden mukaan yksineläjä tarvitsee esimerkiksi kahvikuppeja neljä ja kylpypyyhkeitä neljä. Lapsiperheessä kuppeja tarvitaan kahdeksan ja pyyhkeitä sama määrä, lakanoita puolestaan kymmenet. Lisäoletuksena on, että kahvikupit kestävät 15 vuotta ja pyyhkeen käyttöikä on seitsemän vuotta. Määrät ehkä tuntuvat pieniltä, mutta kuten Tavarataivas-dokkaristi Petri Luukainen on todennut, minimitason yli menevä on vain varastointia tai estetiikkaa.

Vaikka kohtuullisen minimitason taulukot ovat mielenkiintoisia, ne eivät huomioi yksilöllisiä tilanteita. Käytössä olevan budjetin lisäksi on huomioitava myös olosuhteet. Kenties yksineläjä kestitsee usein isoa kaveriporukkaa. Silloin ei neljä kuppia riitä mihinkään. Ehkä jossakin perheessä lakanat otetaan aina suoraan kuivurista takaisin käyttöön. Silloin yksi lakana per perheenjäsen on tarpeeksi.

Monien käyttötavaroiden optimimäärä on kuitenkin laskettavissa yksinkertaisella matikalla. Esitän tässä kaavat, jotka vastaavat yleisimpiin ”paljonko on tarpeeksi?” -kysymyksiin.

Esimerkki 1. Kuinka monta kylpypyyhettä on tarpeeksi?

Laskelmassa pitää huomioida seuraavat asiat:

Perheenjäsenten määrä
Erikoistilanteet (esim. urheiluharrastukset tai vieraat, jotka eivät tuo omaa pyyhettä)
Pyyhkeiden vaihtoväli
Pesutiheys

Esimerkkiperheessä on neljä jäsentä, pyyhkeet vaihdetaan kerran viikossa mutta pyyhepyykki pestään vain joka toinen viikko, jolloin usein kaksikin pyyhesettiä on yhtä aikaa likaisena. Tässä perheessä ei ole kuivuria, joten pyyhkeet eivät tule suoraan pesusta käyttöön. Tarvitaan siis vielä kolmas setti pitkän pesuvälin takia. Lisäksi perheessä käy enintään kerran kuussa 4 saunavierasta kerralla ja kaksi perheenjäsentä tarvitsee erilliset treenipyyhkeet, jotka vaihdetaan ja pestään samalla tahdilla kuin muutkin pyyhkeet.

Perheenjäsenten määrä: 4
Erikoistilanteet: 4 vieraspyyhettä, 2 treenipyyhettä
Pyyhkeiden vaihtoväli: 1 kerran viikossa (= 4 kylpypyyhettä ja 2 treenipyyhettä viikossa)
Pesutiheys: 1 kerran kahdessa viikossa (= 2–3 settiä sekä kylpypyyhkeitä että treenipyyhkeitä)

Tässä perheessä tarvitaan kaikkiaan 22 pyyhettä.

Tehostamalla pyykinpesua tämä perhe voisi luopua vieraspyyhkeistä, antaa omat tuplapyyhkeensä vieraiden käyttöön ja päästä eroon kolmannesta kylpy- ja treenipyyhesetistä. Näin jäljelle jäisi 12 pyyhettä. Ihmeellistä kyllä, tavaran vähentäminen usein itsestään tehostaa huoltoketjua, kun taas esineiden varalla pitäminen tekee mahdolliseksi sen, että pyykki pääsee kasaantumaan. Vähemmän tavaraa, vähemmän läjiä.

Lakanoiden ja käsipyyhkeiden laskukaava on sama kuin kylpypyyhkeiden. Käsipyyhkeissä pitää ottaa huomioon myös vessojen määrä ja se, onko jokaisella (+ vierailla) omat käsipyyhkeet vai käytetäänkö yhteistä. Samaan tapaan lasketaan myös astioiden määrä huomioiden tiskausväli ja -tapa sekä talouden ruokailijoiden määrä ja vierasvara.

Esimerkki 2. Kuinka monta sisävaatetta päiväkoti-ikäinen tarvitsee?

Laskelmassa pitää huomioida seuraavat seikat:

Pesutiheys
Yläosat per pesuväli
Alaosat per pesuväli
Sukat/sukkahousut per pesuväli
Alushousut per pesuväli
Hätävara kaikkiin vaatekategorioihin
Erikoisvaatteet

Esimerkkitapauksessamme lapsen vaatteet pestään kaksi kertaa viikossa. Pesuväli on siis varman päälle laskien 4 päivää. Lapsi käyttää pääsääntöisesti yhden sisävaatekerran päivässä, mutta niitä päiviä varten, kun maito kaatuu syliin tai pissat tulevat housuun lisäämme 2 hätävaravaatekertaa. Lisäksi tarvitaan yhdet juhlavaatteet erikoistilanteisiin, joita oletamme olevan enintään kerran viikossa.

Pesutiheys: 2 kertaa viikossa
Yläosat per pesuväli: 4
Alaosat per pesuväli: 4
Sukat/sukkahousut per pesuväli: 4
Alushousut per pesuväli 4
Hätävara kaikkiin vaatekategorioihin: 2
Erikoisvaatteet kaikissa kategorioissa: 1

Tämä lapsi tarvitsee 6 yläosaa, 6 alaosaa, 6 sukat tai sukkahousut, 6 alushousut sekä yhden juhlavaatekerran. Tietysti lapsi tarvitsee tämän lisäksi kaikenlaisia välikerroksen vaatteita, eri vuodenaikojen mukaan vaihtelua ja ulkovaatteet.

Kohtuullista minimitasoa koskevassa tutkimuksessa 4-vuotiaan pojan lasketaan tarvitsevan sisävaatteita melko lailla sama määrä:

8 alushousut
2 pitkät alushousut
6 ohuet nilkkasukat
2 paksut sukat
4 pitkähihaista trikoopaitaa
6 lyhythihaista
2 collegepaitaa
3 collegehousua
1 villapaita
2 shortsit
2 farkut
1 kesähousut
1 juhlapuku

Jos tässä esitetyt lastenvaatemäärät kuulostavat pieniltä, täältä voi lukea pyykkikokeilusta, jossa perheenäiti helpotti elämäänsä karsimalla sekä omansa että lastensa vaatteet kolmeen vaatekertaan.

Inspiroidutko tavaroiden laskemisesta? Millainen sinun tarvelaskelmasi olisi?


Hukutko tavaratulvaan? Paikka kaikelle -blogin ilmainen Vinkkipankki on teemoihin jaettu kokoelma blogijulkaisuja ja lehtiartikkeleita, joista löydät nopeasti etsimäsi avun järjestyspulmiisi.

Just do it?

Tavaran raivaamisen ja järjestämisen kenties vaikein vaihe on ryhtyminen. Psykologien mukaan jopa 20 prosenttia ihmisistä on parantumattomia vitkastelijoita. Kyse on itsesäätelyn ongelmasta, jossa ihminen siirtää tärkeää tehtävää vapaaehtoisesti, vaikka tietää siitä koituvan haittaa. Ongelman ytimessä ei tutkijoiden mukaan ole niinkään puute ajan vaan tunteiden hallinnassa, sillä vitkastelijoiden toimintaan liittyy syyllisyyden, häpeän ja ahdistuksen tunteita. Kuulemma huonoin mahdollinen ohje krooniselle vitkastelijalle on sanoa ”just do it”.

Krooninen lykkääjä käy availemassa kaapinovia, lamaantuu näkemästään ja sulkee oven. Hän on se, joka tiedettyään kaksi vuotta putkiremontin olevan tulossa, alkaa raivata tavaroita remontoijien saapumista edeltävänä iltana. Joskus raivausurakka kasvaa vitkastelijan mielessä sellaisiin mittasuhteisiin, että sen ottaminen haltuun tuntuu aivan ylitsepääsemättömältä. Pahimmallakin vitkuttelijalla on silti toivoa: lykkääminen on opittu tapa, joten siitä on myös mahdollista oppia pois.

IMG_9810

Tässä perheemme puhelinten latauspiste. Olen itse suunnitellut sen liukuovikaappiin keittiöremontin yhteydessä ajatuksella ”paikka kaikelle”. Silloin meillä on kaksi kännykkää. Nykyään niitä on neljä sekä jokunen musiikkilaite ja kolmet kuulokkeet. Jostain syystä pahin sotku on aina oman laturini johdon ympärillä. Ehdin kerätä tästä raivoa ainakin vuoden. Lopulta tajusin, että on liikaa vaadittu perheenjäseniltä, että he kelaisivat johtonsa. Hoksasin, että jokaisella pitää olla oma purkki. Sitten käytin hyvät kymmenen tuntia ripoteltuna ainakin kolmelle kuukaudelle täydellisen näköisten ja kokoisten säilyttimien etsimiseen netistä – turhaan.

Miten prokrastinaatio selätetään? Kokeile vaikka näitä viittä keinoa. Älä jää miettimään toimivatko ne sinulla vai eivät, vaan mene saman tien testaamaan 🙂

Hoida pikkuhomma heti. Sen sijaan, että odotat täydellisiä olosuhteita (lapset yökylässä, kaikki pyykit pestynä ja täysikuu) koko lastenvaatekaapin järjestämiseen kerralla tai pyörit netissä etsimässä ohjetta täydelliselle tavalle viikata potkuhousut, tee jokin pikkujuttu, jonka voit tehdä ihan heti N-Y-T. Mene kaapille ja poista vaikka kaikki sellaiset vaatteet, joista kokolappuun katsomatta tiedät, että ne ovat jääneet pieniksi. Heti helpotti.

Huijaa itsesi hommiin. Päätä, että siivoat lastenvaatekaappia kymmenen minuuttia. Laita ajastin päälle. Kun olet päässyt alkuun, haluat luultavasti jatkaa.

Paloittele. Raivaa vain yksi hylly kerralla. Tai raivaa kerralla vain sukat. Alushousujen vuoro on ensi viikolla.

Tee itseltäsi salaa. Kun viet kaappiin puhdasta pyykkiä, poista puolihuomaamatta kestotahriintunut paita ja parita muutama eksynyt sukka.

Ryhdy tilivelvolliseksi. Ota kaapistasi kuva ja postaa se Facebook-seinällesi tai Paikka kaikelle -ryhmään. Kerro, mikä mättää ja mitkä ovat tavoitteesi. Sosiaalinen paine pakottaa sinut hommiin, koska ”yleisö” odottaa tuloksia. Lisäksi saat paljon sympatiaa.

Mikä sinua auttaa ryhtymään?

IMG_9864

Done is better than perfect! Kun haluamiani nelikulmaisia laatikoita ei löytynyt, mittani lopulta täyttyi ja ostin viisi kukkapurkkia. Eiväthän ne edes mahdu tuohon kunnolla, mutta ainakaan kukaan ei tunge vehkeitään minun purkkiini. Tai siis ei tunge enää sen jälkeen, kun olen saanut aikaiseksi dymota nimet myös latureihin…

 

Järki ja tunteet tavaran karsimisessa

Syksyllä Suomeenkin vihdoin syntyi oma KonMari-ryhmä. On ollut ilo seurata ryhmän jäsenten innostusta ja tavatonta aikaansaavuutta kotiensa järjestämisessä. KonMari inspiroi ja toimii! Samalla olen kuitenkin mielessäni ja välillä ääneenkin miettinyt, että KonMari ei varmastikaan ole menetelmä, joka puhuttelisi kaikkia. Mutta mistä tietää, kenelle se sopii ja kuka saa sen toimimaan?

IMG_9478

Tunnustaudun järjestämisnörtiksi, jonka mielestä kaappien uudelleen järjestely ja erilaisten säilytyssysteemien kehittely on parasta ajanvietettä. Tässä sukkani KonMari-tyyliin viikattuna.

Niille, jotka eivät vielä ole kuulleet tästä järjestämisen maailmanluokan megahitistä, kerrottakoon että KonMari on japanilaisen järjestäjägurun Marie Kondon kehittämä siivousmenetelmä. Sen olennaiset piirteet on tiivistettävissä kahteen seikkaan: Ensinnäkin tavarasta luovutaan fiilispohjalta. Tavara joko tuottaa iloa tai sitten ei, eikä ilotonta tavaraa tarvitse säilytellä minkään niin sanotun järkisyyn tai velvollisuuden takia. Kysymys ”tuottaako se iloa?” on vapauttanut monet päästämään irti kaappeihin syystä tai toisesta kerätyistä esineistä.

Toiseksi menetelmä on hyvin kokonaisvaltainen. Karsimisessa ja sen jälkeisessä järjestämisessä tulee noudattaa tarkkaa ohjelmaa, joka sanelee missä järjestyksessä tavararyhmien läpikäymiseen tulee ryhtyä. KonMari-kirja antaa myös yksityiskohtaiset ohjeet, miten tavarat säilytetään.

Useimmissa muissa järjestämisoppaissa neuvotaan hitaampaan etenemiseen, varotaan järjestelijöiden loppuun palamista liian isojen urakoiden edessä ja pyritään luopumispäätöksissä vetoamaan pikemminkin järkeen kuin tunteeseen.

Kenelle KonMari sitten sopii? Ensinnäkin ihmisen elämäntilanne antaa osviittaa. Näyttää siltä, että KonMari on ollut ”viimeinen napsahdus” monelle sellaiselle, joka on aloittanut raivaamisprojektinsa esimerkiksi luopumalla yhdestä tavarasta päivässä, siirtynyt sitten tiukempaan poistotahtiin tai muuten vain harrastanut järjestämisasioita jo pidemmän aikaa. Siinä vaiheessa kun kotona ei enää kompastu ylimääräiseen tavaraan joka askeleella ja pahimmat rytökasat on taltutettu, KonMari johdattaa järjestämisen seuraavalle tasolle. Lisäksi sen estetiikkaa painottavat järjestämisohjeet tuntuvat vetoavan moniin minimalisteihin ja sisustajiin.

Toinen keskeinen tekijä menetelmän sopivuudessa on se, miten suuria elämäntapamuutoksia joutuu tekemään pitääkseen konmaritettua järjestystään yllä. Mietitäänpä esimerkiksi KonMari-menetelmän symboliksi noussutta tekstiilien viikkaamista pystyyn ja asettelemista värijärjestykseen. Jos on jo aiemmin viikannut vaatteet ja liinavaatteet pinoihin, ei niiden muuttaminen riveiksi vaadi uusien rutiinien haltuunottoa, ainoastaan tyylin hienosäätöä. Ja jos vielä tavaramäärä vähenee radikaalisti, niin kuin KonMari-prosessissa pitäisi, viikattavaakin on vähemmän.

On kuitenkin olemassa koko joukko ihmisiä, jotka viikkaamisen sijaan survovat tekstiilit vapaalla tyylillä kaappiin. Jaksaakohan entinen vapaan tyylin harrastaja ylläpitää viikkauksia pesusta toiseen vai alkavatko puhtaat pyykit kasaantua? Uusien tapojen omaksuminen vaatii kovaa työtä ja Marie Kondon ohjelmaa seuratessa uusia rutiineja pitäisi pystyä luomaan kosolti.

Kolmas tekijä siinä, kenelle KonMari-menetelmä sopii, liittyy ihmisten päätöksentekotyyleihin. Konmari Suomi -ryhmässä nousi jokin aika sitten esille hyvä huomio persoonallisuustyypin ja tavaran raivaamisen suhteesta. Sosiaalisessa mediassa on taas kiertänyt suosittu Myers–Briggsin tyyppi-indikaattori (MBTI) eli persoonallisuustesti, joka pyrkii neljän ulottuvuuden avulla selvittämään ihmisen havainnointi- ja päätöksentekotyyliä. MBTI:n mukaan ihminen voi olla suuntautunut joko omaan sisäiseen maailmaansa tai toisiin ihmisiin. Hänen tapansa hankkia tietoa perustuu ääripäissään joko faktoihin tai intuitioon. Päätöksenteko taas voi olla ajatteluun tai tunteisiin pohjautuvaa ja ihmisen elämäntyyli harkitsevaa tai spontaania. (Kevennyksenä voit vilkaista, mitä Hikipedia sanoo omasta tyypistäsi.)

On mahdollista, että KonMari-raivaamisen päätöksentekoperuste ”tuottaako se iloa?” toimiikin parhaiten heillä, jotka ovat ammentavat enimmäkseen tunteista ja intuitiosta. Otetaan tavara käteen ja intuitio kertoo salamannopeana välähdyksenä, tuottaako se iloa. Vastauksen pitäisi tuntua kropassa. Intuitio on automaattista ja tiedostamatonta ajattelua.

Itse saan testeissä tuloksen, jonka mukaan päätöksentekoni on enemmän rationaalista ja faktapohjaista kuin intuitiivista fiilistelyä. Ehkäpä siksi oma KonMari-karsintani jäi tähän yhteen, jonka päätteeksi vielä palasin järkeilyyn. Rationaalinen ajattelu on tietoista, kielellistä, hitaampaa kuin intuitiivinen ja perustuu tosiseikkoihin tai sellaiseksi miellettyihin. Tutkimuksen mukaan päätöksenteko on parhaimmillaan yhtaikaisesti sekä rationaalista että intuitiivista. Molempia ajattelun muotoja on mahdollista kehittää, oli persoonallisuustyyppi mikä tahansa.

Jos siis kysymys ”tuottaako se iloa” ei autakaan luopumaan tavaroista eikä intuitio tunnu juuri missään, on syytä miettiä muita päätöksentekoa helpottavia perusteita. Erilaisia faktapohjaisia luopumisperusteita on paljon. Joitakuita puhuttelee sen miettiminen, miten harvoin on tavaraa tullut käyttäneeksi tai ostaisiko tavaran uudelleen, jos se olisi palanut tulipalossa. Toisiin vetoavat tehottomuusargumentit: paljonko turhan tavaran säilyttämiseksi tarvittavat asuin- tai varastoneliöt maksavat, varsinkin kun varastoissa olevista tavaroista tyypillisesti vain yksi tai kaksi kymmenestä on ikinä käytössä? Entä paljonko aikaa tuhraantuu etsiessä tavaroita epäjärjestyksen keskeltä? Jotkut motivoituvat määrällisistä poistotavoitteista. Heille suosittelen Minimalistipeliä (tammikuu 2016 täällä) tai Tavara päivässä pois -sivua. Joskus päätöksenteko ylipäätään voi olla niin vaikeaa, että on parasta ottaa ulkopuolinen, vaikka ammattijärjestäjä tai asian päälle ymmärtävä kaveri, avuksi.

On myös tavallista, että tavaran ilontuottamiskykyä ei pysty punnitsemaan, koska entä jos –skenaariot hiipivät mieleen. Entä jos tarvitsen tätä vohvelirautaa (jota en koskaan ole käyttänyt) heti kun annan sen pois? Entä jos tulee kolmas maailmansota ja muovipusseista tulee pulaa? Entä jos kuitenkin tahdonkin vielä joskus tehdä valmiiksi tämän viisi vuotta sitten aloittamani neuleen? Pohjimmiltaan kyse on luopumisen pelosta ja siitä, ettei pysty luottamaan siihen, että asiat kyllä järjestyvät tulevaisuudessakin.

Myös entä jos –skenaarioihin auttaa suhteuttaminen ja faktojen punnitseminen paremmin kuin tavaran tuottaman ilon ajattelu. Jos tarvitsisinkin vohvelirautaa vielä joskus, ehkä saan sen siskoltani lainaan. Jos tulee sota, muovipussit ovat lopulta pienin murhe. Jos neule ei enää inspiroi, kuinka todennäköistä on, että tilanne muuttuu? Kenties tulee uusia, innostavampia käsityöprojekteja.

Pohjimmiltaan on niin, että KonMari-menetelmän toimivuuden itse kunkin kohdalla voi tietää vain kokeilemalla. Suosittelenkin kirjan lukemista kaikille epäjärjestyksestä eroon pyrkiville. Ja vaikka Marie Kondo olisi kuinka ehdoton, minusta menetelmää saa myös soveltaa.

Millaiset kysymykset auttavat sinua luopumaan tavarasta?