Tässä loppukesästä on alkanut tuntua siltä, että roinaa puskee meillä kotona joka nurkasta.
Olen käynyt kolmen lapsen kanssa läpi heidän pieniksi jääneet vaatteensa: monta kassillista ihan lumppua. Kuusivuotiaan huone tarvitsisi kipeästi toimenpiteitä, sillä leikit ovat muuttumassa ja lapsellisiksi käyneitä leluja pitäisi poistaa. Esiteini on alkanut käyttää pöytälaatikoitaan roskiksena. Keväällä koulusta ja päiväkodista tulleet luomukset ovat yhä arvioimatta ja sijoittelematta.
Ensi viikolla meille tulee viikoksi japanilainen vaihto-oppilas. Tajusin, etteivät hänen matkatavaransa mahdu mihinkään ja jouduin käymään läpi koko vaatehuoneen, jotta sain sinne tyhjää tilaa häntä varten.
Onneksi siellä oli paljon kierrätystä odottavaa tavaraa, joten tilaa kyllä syntyi. Meillä pidetään vaatehuoneessa valmiina kasseja, joihin keräämme lahjoituksia, kierrätystekstiiliä ja muuta poistuvaa. Taas tuli huomattua, että homma sakkaa heti, jos tavaran liike pysähtyy. Olimme laiminlyöneet kierrätysosastojen tyhjennyksen ja kiireessä olin vain lisännyt uusia osastoja, jolloin koko systeemi muuttui hankalaksi käyttää.
Kaikki tämä tavarapaljous, lähtevän kaman nyssäkät ja lakanapinot käyvät hermooni, sillä olen sitä porukkaa, joka voi hyvin vähävirikkeellisessä ympäristössä.
Vaikka omat tavarat olisi kerralla huolella maritettu ja tasapainossa, joissakin elämäntilanteissa tavaratyö voi alkaa uudelleen ja joissakin se on lähes tauotonta. Lapsen syntymä, lasten kasvu, läheisen kuolema, ero, remontti tai muutto ovat esimerkkejä tilanteista, joissa tavaraa on pakko käsitellä, jotta siihen ei huku.
Tärkeintä tällöin on – mahdollisuuksien mukaan – pitää tavara liikkeessä ja nimenomaan ulos päin. Jos käyttämätöntä, itselle ylimääräistä alkaa kasaantua varastoihin ja nurkkiin, järjestyksenpito muuttuu hankalammaksi ja arki alkaa takuta. Vaatehuoneeseen pitää pujottautua sisään, varasto pitää tyhjentää käytävälle ennen kuin haluamaansa pääse käsiksi ja aina kun kaapin avaa, sieltä tipahtaa jotain.
Jos näin on, mitä voit tehdä nyt heti?
Itse uskallan räjäyttää koko vaatekaapin kerralla, koska tiedän myös saavani sen valmiiksi. Onhan minulla oma ammattijärjestäjä paikalla tsemppaamassa – minä itse 😀 Lisäksi saan perheenjäseniltä apua aina kun tarvitsen.
Mutta omatoimiraivaajaa neuvon paloittelemaan urakat, jottei niihin ryydy (mistä usein seuraa sekä entistä isompi hässäkkä että motivaation menetys = huono kehä).
Hyvä keino työn paloitteluun on käsitellä kerralla vain yhden tyyppistä tavaraa, vaikka sukkia. Tavaralaji luo luonnolliset rajat urakalle.
Toinen kikka, ikisuosikkini, on laittaa ajastimeen vartti ja mennä etsimään poistoja.
Poistoille olisi hyvä luoda pysyvä kanava eli paikka, johon voi aina huomatessaan nakata poistoja ja joka myös tyhjennetään esimerkiksi lahjoitukseen tai materiaalikeräyksiin, aina kun se täyttyy.
Kuten fysioterapeutit sanovat: liike on lääke!
Ps. Tarvitsetko treeniä siinä, miten saat tarpeesi kuulluiksi ja omat rajasi pidettyä, kun lahjoituksia tulvii kotiisi? Siinä tapauksessa kannattaa liittyä Kaikki järjestyy! -valmennuksen odotuslistalle.
Odotuslistalle liittyminen ei sido sinua mihinkään. Saat ensimmäisten joukossa tiedon, kun valmennus järjestetään seuraavaan kerran.
Pps. Tätäkin vaatehuonesotkua käsiteltiin jo aiemmin Instagram-tililläni. Jos ammattijärjestäjän työ ja arki kiinnostaa, tervetuloa seuraamaan @ilanaaalto.
5 kommenttia artikkeliin ”Eikö tämä tavara ikinä lopu!”
Viitisen vuotta sitten maritin omat tavarani ja jo sitä ennenkin olin poistanut turhaa tavaraa vaikka kuinka. Olen sitä mieltä, että meillä on hyvä järjestys ja vain erityisissä poikkeustapauksissa tavarakasoja tai epämääräistä rojua. Järkyttävää tässä on kuitenkin se, kuinka aktiivista työtä turhan roinan poissa pitäminen on lapsiperheessä. Koen olevani kuin maalivahti, joka torjuu joka suunnalta lenteleviä palloja. Jos torjunnan unohtaa, luvassa on kasoja ja kaaosta. Voin valehtelematta väittää, että meiltä poistuu tavaraa muovikassillisen verran viikossa: rikkinäisiä ja pieneksi jääneitä vaatteita ja kenkiä, tavaroita, joista lapsi on kasvanut ulos, uuden järjestelyratkaisun myötä tarpeettomaksi jääneitä säilytyslaatikoita, tavaroita, joista tajuaa omistavansa tuplakappaleet, luettuja kirjoja, joita ei kannata pitää omana jne.. En koe kuormittavana kiikuttaa kassia kerran viikossa johonkin tai myydä Fb-kirppiksellä tavaroita kuukauden välein, mutta kun katselen meillä vellovaa tavaraliikennettä ymmärrän, miksi kasat ovat monien lapsiperheiden vakiosisustuselementti. Tähän liiikenteeseen kun ei auta muu kuin se, että lapset lakkavat kasvamasta.
Hyvin lausuttu Sanna! Lapsiperheessä tosiaan tavaran liikke on jatkuvaa ja se pitääkin olla, muuten kasautuminen alkaa. Siinä kun sitten on sitä muutakin elämää kuin tavaraelämää, niin äkkiähän se kasa syntyy 🙂
Sori, ikävä olla pahanilmanlintu, mutta lasten kasvun lakkaaminen ei välttämättä pysäytä tavaravirtaa sisään . Sillon ne alkaa tienata omaa rahaa ja jo nettiostoksista kertyvät pahvilaatikot täyttää oman keräyslaatikkonsa viikossa. Teinit ei myöskään ole vielä oppineet suuntaa toisinpäin eikä toisaalta anna vanhemman koskea kamoihinsa. Lisäksi halpa vaate ym ei kauaa kestä käyttöä. Että vielä ootellaan aikaa parempaa… Onneksi kuopus laittaa rahansa peleihin, ne ei vie elintilaa, vaikka aikaa vievätkin.
Voi hyvinkin olla näin. Edes lasten kotoa muutto ei välttämättä auta, sillä monet aikuiset lapset jättävät tavaransa perässään tai tuovat niitä säilytykseen esimerkiksi ulkomaankeikkojen ajaksi. Eli valppaana vaan joka suunnassa 😀