Aihearkisto: Tunteet

Häpeäisit edes

Siinä se juntti nyt istuu valkoisissa urheilusukissaan, mitähän Lenitakin sanoisi. Tämän hetken nolointa noloa on nimittäin sisustaa pahkakoristeilla ja tyylihuonekaluilla. Katsokaa vaikka:

Isoäidilläni on kuvan mukainen Chippendale-pöytä. Lapsena se oli minusta maailman kaunein pöytä. Miten noloa!

Hävettääkö sinua kutsua vieraita kotiisi, kun olohuoneen sisustus on niin kulahtanut ja epämuodikas? On syytäkin, jos uskomme huonekaluketjun mainosta. Se kannustaa vieläpä julkiseen itsehäpäisyyn: noloimmasta olohuoneesta kilpailuun kuvan postannut voittaa ”designolkkarin”.

Tutkivaa ammattijärjestäjääkin nolottaa. Nimittäin huonekaluketjun puolesta, taas. Mainostempaus ei oikeastaan olisi minkäänlaisen kommentoinnin arvoinen, jollei siinä niin räikeällä tavalla laitettaisi makuja arvojärjestykseen ja käytettäisi häpeää kuluttamiseen kohdistuvien ”tarpeiden” luomisessa. Mainoskampanja pyörittää modernin kulutuksen ja porvarillisen kotikulttuuriin keskeisiä elementtejä: koti on ikään kuin näyttämö, jonka lavastus on merkityksellinen sekä oman minuuden rakentamisessa että sen esittämisessä ulkopuolisille. Esineiden omistajan identiteetti ja arvo rakentuu suhteessa kodin tavaramaailmaan.

Tässä tarkasteltu huonekaluketju mainostaa sisustuslehdissä vain linjakkaita design-tuotteita. Nolohuone-kampanjan kaltaiset huumoripläjäykset julkaistaan päivälehdissä. Kuvan mainos on Deko-lehdestä.

Lavastus on siis osattava tehdä oikein. Koska halpatuotanto on tuonut sisustamisen kaikkien ulottuville, ei hienostunutta makua (toisin sanoen eroa rahvaaseen) pysty osoittamaan kuluttamisen määrällä. Se on osoitettava kuluttamisen tyylillä. Pohjoismaissa hyvä, keskiluokkainen maku on tarkoittanut kallista ja askeettista modernistista tyyliä. Design-esineisiin ja niillä luotuun sisustukseen liitetään mielikuvia laadusta ja yksilöllisyydestä, vaikka kysymys on tietysti vain tavallista hintavammista massatuotteista. Vastaavasti epämodernius ja koristeellisuus liitetään hiomattomaan makuun ja kyvyttömyyteen tehdä ”hyvän” maun mukaisia kulutusvalintoja. Huonekaluketjun kampanjassa silmätikuksi nostetut tyylihuonekalut ovat krumeluurein koristettuja ja vanhanaikaisia. Niillä sisustava ei osaa kuluttaa oikein, vaan laittaa rahansa feikkiin, tyylikalusteethan ovat aitojen antiikkihuonekalujen jäljitelmiä.

Mainoskampanjan tarkoitus jää hämäräksi. Pyritäänkö sillä houkuttelemaan uusiksi asiakkaiksi miehiä, joita samalla leimataan junteiksi? Vai ovatko junttimiehetkin osa olohuoneen häpeällisyyttä ja siten joutavat vaihtoon? Miksi noloja ovat juuri tyylihuonekalut ja pahkapatsaat eikä esimerkiksi Ikea-sisustus? (Tietysti siksi, että potentiaaliset design-ostajat löytyvät Ikea-kansan riveistä eikä heidän mieltään haluta pahoittaa; Chippendalella sisustavat mummot taas vähät välittävät Artekista.) Jos tarkoitus on vain luoda pöhinää ja saada huomiota, niin tämäkin kirjoitus palvelee kampanjan tavoitetta.

Vielä sivuhuomio Nolohuone-kilpailuun ladatuista olohuonekuvista: eipä niissä juuri tyylikalusteita näy (paitsi yhdessä kuvassa, joka lienee kampanjaväen väkertämä *edit. linkki poistettu, koska kilpailumateriaalikin on poistunut netistä*), mutta tavaran määrä on monessa melkoinen. Siihen eivät uudet (design-)tavarat tai sisustelu auta, ainoastaan kylmän rauhallinen esineiden vähentäminen. Moni olohuone kohenisi ihan vain sillä, että pyykinkuivausteline vietäisiin pois.

Onko koti asukkaansa minuuden jatke? Oletko hävennyt kotiasi? Keneen häpeällä kampanjointi vetoaa?

Kirjallisuus
Minna Sarantola-Weiss: Sohvaryhmän läpimurto. kulutuskulttuurin tulo suomalaisiin olohuoneisiin 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa. SKS 2003.

10 tai 20 pakettia joulun taikaa ja lapsuuden nostalgiaa?

christmas-235931_1280Jouluaattoon on enää 26 yötä. Piparkakkujen tuoksu, joulurauhanjulistus, rakkaimmat joululaulut, lasten malttamaton odotus ja vihdoin: ne rapisevat lahjapaketit!

Vartissa niistä on tehty selvää: jäljellä on kasa revittyä lahjapaperia ja kymmenen, kaksikymmentä tai viisikymmentä uutta tavaraa. On keksittävä uusille esineille säilytyspaikat sekä huolehdittava, että ne myös pysyvät paikoillaan ja puhtaina.

Suomalaisen työn liiton mukaan 80 prosenttia suomalaisista pitää joulunviettoa liian kulutuskeskeisenä ja 65 prosenttia haluaa välttää turhaa tavaraa jouluna. Silti lahjoihin aiottiin viime vuonna laittaa jopa 398 euroa, joista melkein 300 euroa tavaralahjoihin. Suomalaisista vain 14 prosenttia suosii aineettomia lahjoja. Miksi arvot ja asenteet eivät kohtaa?

Tutkiva ammattijärjestäjä päätti googlata tehdä pienen tutkimuksen lapsiperheiden joululahja-asenteista ja siitä, paljonko paketteja pukki tuo.

Tilastotietoja lapsille annettavien lahjojen määrästä ei löytynyt, mutta kysymys kohtuullisesta lahjamäärästä on  nettikeskusteluiden käyttämieni tutkimusaineistojen valossa erittäin kiistanalainen aihe. Suurin osa palstoille kirjoittelevista äideistä tutkituista henkilöistä katsoo, että pukinkontista pitäisi löytyä kullekin perheen lapselle 10­­–20­ pakettia. Tätä suurempaa määrää useimmat pitävät kohtuuttomana. Monen periaatteena on antaa vain muutama toivelahja. Mutta koska iso kasa paketteja tuo joulun, kääritään lahjapaperiin lisäksi vaatteita ja harrastusvälineitä, jotka hankittaisiin muutenkin, tai ”jotakin pientä”. Aineettomia lahjoja ei tutkimusaineistossa mainita lainkaan.

surprises-19713_1920Asenteidensa puolesta tutkitut henkilöt voi jakaa ähkyahdistuneisiin ja joululahjanostalgisiin. Ähkyahdistuneet vetoavat lapsen hyvinvointiin: lapsi ei osaa arvostaa suurta määrää lahjoja vaan hämmentyy. Myös lastenhuoneisiin kertyvän tavaran määrä huolestuttaa ähkyahdistuneita. Joululahjanostalgiset kuvaavat lahjojen ostamista omille lapsille vastustamattoman ihanana hemmotteluna. Osa joululahjanostalgisista haluaa korvata lapsilleen sen, ettei itse lapsena saanut toivelahjojaan.

Kysymys lahjojen määrästä nostattaa tutkimusaineistossa myös luokkaristiriitoja. Kulutuskriittisyys leimautuu varakkaiden vanhempien elitistiseksi valinnaksi. Heillä on varaa antaa lapsilleen muutamia kalliita laatulahjoja. Vähävaraiset vanhemmat taas esiintyvät olosuhteiden pakottamina materialisteina. He luovat runsauden tunnelmaa paketoimalla lahjoiksi useita edullisia tavaroita. Suomalaisen työn liiton mukaan vain 7 prosentille suomalaisista vastuullisuus ja eettisyys ovat tärkeitä joululahjojen ostoskriteerejä.

Pieni asennetutkimuksemme tuo esille joululahjojen antamisen ristiriitaisia merkityksiä. Lahjan tarkoituksena on ilahduttaa ja hemmotella tai opettaa lapselle kohtuullisuutta. Samalla lahja viestii antajastaan esimerkiksi rakastavana ja anteliaana äitinä tai ympäristöarvot sisäistäneenä kuluttajana. Lahjoja annetaan oman varallisuuden puitteissa, mikä vaikuttaa siihen, millaisia lahjoja pidetään ihanteellisimpina. Lahjan tehtävä voi myös olla vastata niihin toiveisiin, joita lahjan antajalla itsellään on ollut lapsena tai on parhaillaan.

branch-21722_1280Joulu vetoaa meissä tunteisiin, aistikokemuksiin, lapsuuden muistoihin sekä hyvän lapsuuden ja vanhemmuuden ideaaleihin, jotka kaikki on myös taitavasti tuotteistettu markkinakoneistojen toimesta. Joulun kaupallisuutta kuuluu arvostella, mutta sitä on vaikea vastustaa käytännössä.
Kohtuullinen joulu kuitenkin kiinnostaa yhä useampia. Kohtuullisuutta voi tavoitella aluksi vaikka tunnistamalla omia, mahdollisesti ristiriitaisia asenteitaan lahjojen antajana ja saajana.

Seuraavassa kirjoituksessa paljastan, mitä lapset oikeasti haluavat joululahjaksi, joten odottele vielä niiden jouluostosten kanssa!

*

Jos kohtuullisuus kiinnostaa, kannattaa tammikuussa suunnata Kuinka paljon on tarpeeksi? -tapahtumaan Helsinkiin. Suomen ammattijärjestäjät ry:n järjestämässä tapahtumassa käsitellään  paljoutta, kohtuullisuutta ja vähentämistä. Maksuton tapahtuma on 10.1.2015 klo 11–15 Bio Rexissä. Löytyy myös Facebookista.

Lähteet
Suomalaisen työn liitto: Joulututkimus 2013.
Suomalaisen työn liitto: Suomalainen joulu 2012.