Pettämätön resepti, jolla lastenhuoneen saa siistiksi 6 minuutissa 53 sekunnissa

Onko teillä lastenhuone, joka suurimman osan ajasta näyttää tältä?

Niin meilläkin! Eikä tässä huoneessa ole edes ovea, jonka sulkemisella voisi säästää äitiparan silmiä. En kuitenkaan ole lähelläkään hermoromahdusta ja seuraavassa kerron miksi.

Päätimme yhteistyössä huoneen kahdeksanvuotiaan asukkaan kanssa ottaa aikaa, kuinka kauan lapsella itsellään kestää laittaa tavarat paikoilleen. Tulos on tässä:

Siihen meni hitusen vajaa seitsemän minuuttia. Ja sotkua oli sentään kerätty useampi päivä.

Paljastan teille nyt lastenhuoneen nopean siivouksen salaisuuden. Olen tunnistanut järjestyksessä kolme osatekijää, joita kutsun toimivan järjestyksen reseptiksi:

  1. Sopiva määrä tavaraa
  2. Paikka kaikelle
  3. Kaikki paikoilleen

Monissa lastenhuoneissa räpiköidään nenää myöten lelutulvassa. Mutta mitään pysyvää järjestystä ei saa pidettyä, jos tavaroita on niin paljon, ettei niitä saa tungettua mihinkään. Saati että kaikille saisi järjestettyä omat paikat.

Eikä mitkä tahansa paikat, vaan niin rennon helpot, että lapsi saa tavarat niihin heittämällä. Aikuinenkaan ei viitsi laittaa tavaraa paikoilleen, jos sitä varten pitää siirtää toista esinettä tai tarvitsee kolmannen käden. Lapsesta puhumattakaan.

Mutta sopivasta tavaramäärästä tai hyvistä säilytyspaikoista ei ole paljon iloa, jos tavaroita ei laiteta paikoilleen. Siivoamisesta lapsilleen rähisevä vanhempi ei ole sievä näky. Mutta lyhytpinnaisinkin aikuinen voi koulia itsensä käyttämään viestintämenetelmiä, joilla lapsen saa siivoamaan jopa oma-aloitteisesti.

Voin auttaa sinuakin pääsemään tilanteeseen, jossa lastehuoneen saa siistittyä seitsemässä minuutissa ja lapsi vieläpä hoitaa homman itse.

Jos toimit heti, ehdit mukaan Paikka kaikelle lastenhuoneessa -verkkokurssille, jossa toimivan järjestyksen resepti puretaan alkutekijöihinsä ja lastenhuoneet pannaan kuntoon. Kurssille pääsee nyt legot jalan alta räjäyttävään tarjoushintaan. Lue lisää täältä.

Kun mikään ei tuota iloa – näin raivaat kotisi siitä huolimatta

Roinaa tursusi kotona joka nurkasta. Bussikortti, veroilmoitus ja kirjastolainat hukkuivat sedimentteihin. Sitten luit lehdestä jutun naisesta, joka oli saanut kotinsa järjestykseen, ainaisen kiireensä kuriin ja vieläpä laihtunutkin japanilaisen järjestämismenetelmän ansiosta. Päätit perehtyä tuohon pinkkiin raamattuun, KonMariin, kodin järjestämisen maailmanluokan bestselleriin.

Ammattijärjestäjän vaatehuone siivouksen jäljiltä.

Opit kirjasta, että tavarat pitää ottaa käteen yksi kerrallaan ja kysyä jokaiselta vuorollaan ”tuottaako tämä iloa?” Myönteinen vastaus tuntuisi kropassa asti voimakkaana ilon tunteena. Säilyttää pitäisi ainoastaan ne, jotka todella säkenöivät iloa.

Aloitit marittamisen vaatteista, kuten kuuluukin, mutta huomasit pian, että  sen enempää parhaimmat juhlakoltut kuin pehmeimmät oloasut eivät tuottaneet erityisiä värähdyksiä. Et kerta kaikkiaan kyennyt sanomaan, mitkä vaatteistasi tuottivat iloa.

Et silti saanut laitettua poistokassiin edes mummovainaan kutomia reikäisiä sukkia, sillä mieleesi nousi monia kovaäänisiä vastalauseita.

”Tarvitsen näitä takapuolesta hiutuneita verkkareita työhousuina, jos kesällä saan vihdoin aloitettua parvekkeen lattiapaneelien vahauksen! Ei niitä voi poistaa.”

”Äiti meinasi aikoinaan heittää menemään tämän nuoruuden tanssimekkonsa, koska se kuulemma tuo huonoa onnea – kihlaus purkautui kun mekko oli päällä. Otin mekon talteen, koska siinä on kaunis väri. Itse en ikinä ole siihen mahtunut. Siskontyttökin sanoi, ettei sitä tahdo, mutta ei niin nuori vielä ymmärrä vanhojen esineiden arvoa. Kyllä se varmaan hänelle kuitenkin täytyy säästää.”

”Muistan kun ostin tämän Dingon teepaidan keikalta vuonna 1985. Se oli jo silloin mielestäni ruma, mutta kun näitä ei saa enää mistään – ehkä tällä on jo keräilyarvoakin?”

”Onhan nämä korkokengät kaikki jääneet puoli kokoa pieniksi, mutta ne ovat merkkikenkiä! Ei näin kalliita voi pois lahjoittaa, eikä niistä oikein saa mitään, jos ryhtyy myymään.”

”En voi laittaa näitä liian pieniä farkkuja pois, koska käytän niitä sitten, kun olen laihtunut. Sitä paitsi mikään ei piiskaa minua laihduttamaan, jos minulla ei ole mitään, mihin mahtumista tavoitella.”

Pitelit vaatetta toisensa jälkeen kädessä, siirtelit pinosta toiseen ja vatvoit tavaraa koskevaa dialogia mielessäsi. Äänet eivät hiljenneet, vaikka yritit vakuutella itsellesi, että ainoa kriteeri säilyttämiselle pitäisi olla esineen tuottamat ilonväristykset.

Ammattijärjestäjänä diagnosoin sinulla pitkälle edenneen päätöksentekojumin. Sen ovat aiheuttaneet päähäsi pinttyneet tavarauskomukset.

Nyt on niin, että jos haluat turhista tavaroista eroon ja kaapit ojennukseen, sinun pitää tunnistaa nämä uskomukset ja niiden lähteet. Kokeile pohtia asiaa vaikka näin:

Uskot, että remonttisi ei valmistu ilman remottiverkkareita. Mutta syy siihen, että olet lykkinyt paneelien maalaamista ei ole housuissa vaan jossain ihan muualla. Jos huomaat, ettet luota asioiden järjestymiseen, kysy: mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua, jos luovun siitä? Jos rehellinen vastauksesi on, että joutuisit vahaamaan paneelit yksissä toisissa viisistä rötöpöksyistäsi, pahin ei vaikuta kovin pahalta. Olisiko kovin pahaa edes se, jos joutuisit hakemaan euron housut kirpparilta remonttisuojaksi? Luota siihen, että asiat järjestyvät.

Uskot, että nuori ei osaa tehdä perusteltuja päätöksiä, ja siksi sinun on hillottava vanhat tavarat, joita kukaan ei kaipaa. Tämä on nyt sitä velvollisuudesta säilyttämistä, josta Kondokin kirjoittaa. Taustalla saattaa olla pelko peruuttamattoman virheen tekemisestä, vaikka kaikki sukulaiset ovat irtisanoutuneet perintömekosta. Miksi et luota heidän arvioonsa? Mekkokin olisi onnellisempi, jos pääsisi vintage-myymälän kautta uudelle omistajalle. Tavaran tarkoitus on olla käytössä.

Uskot, että vanhalla, rumalla bändipaidalla on ehkä keräilyarvoa ja siksi se pitäisi säilyttää. Katso paitaa ja kysy: ostaisinko tämän nyt? Jos et ostaisi, anna sen mennä. Vaikka se ehkä on arvokas, se ei tarkoita, että sinun tarvitsisi pitää se kaapissasi. Etsi sille keräilijän luota rakastava koti!

Uskot, että menetät rahaa, jos annat pois itsellesi liian pieniä merkkikenkiä. Mutta hei, raha meni jo! Eli mitä menettäisit, jos annat kengät pois? Itse asiassa et mitään, pikemminkin voitat. Saat lisää tilaa ja paremman mielen.

Uskot, ettet ikinä laihdu, jos sinulla ei ole niin sanottuja tavoitevaatteita kaapissasi. Mutta itse asiassa ne vain muistuttavat siitä, että et kelpaa itsellesi. Arvosta itseäsi! Satsaa mieluummin vaatteisiin, joissa on mukava olla ja joissa näytät hyvältä juuri sellaisena kuin olet nyt.

Kysy jokaiselta kädessäsi käyvältä esineeltä myös, edistääkö se tavoitettasi järjestetystä kodista vai onko sen esteenä. Jos se on esteenä, päästä se menemään.

Täältä voit lukea edellisen kirjoituksen, jossa kerroin, miten paikalleen jämähtäneen marituksen saa etenemään paremmalla raivaustekniikalla.

*

Tavaraan liittyviä uskomuksia tuuletetaan lisää Paikka kaikelle ­-kirjassa. Se on nyt Atenan verkkokaupassa tarjouksella hintaan 20 € sisältäen postikulut (norm. 3,90 €). Kun tilaat Paikka kaikelle -kirjan, saat lisäetuna myös Rinna Saramäen mainion kirjan Hyvän mielen vaatekaappi vain 1 eurolla. Tällä kombinaatiolla vaatekaappisi pelastuu takuuvarmasti!

Anna ostoskorisivulla kampanjakoodi PAIKKAKAIKELLE. Tarjous on voimassa 14.5. asti.

Jäikö maritus jumittamaan? Näin pääset eteenpäin

Luit tuon pinkin raamatun, KonMarin, kodin järjestämisen maailmanluokan bestsellerin. Innostuit ja päätit aloittaa vaatekaapista, kuten ammattijärjestäjä Marie Kondo kirjassaan neuvoo. Nostit kaikki vaatteet kaapista sängylle, otit yhden vaatteen kerrallaan käteesi ja kysyit, tuottaako se iloa. Näin valitsit vaatteista ne ihanuudet, jotka todella sykähdyttivät sinua, ja järjestit ne ohjeiden mukaan kauniisti takaisin kaappiin.

Tässä vaiheessa nälkä kurni suolissa, olithan raivannut kaappiasi kuusi tuntia yhtä soittoa. Muistit kuitenkin, että koira täytyy ensin ulkoiluttaa. Ai niin, pyykitkin olivat olleet koneessa aamusta asti – viime hetki mennä ripustamaan ne! Sitten lapsesi pyysi sinua auttamaan läksyissä. Kun vihdoin pääsit keittiöön asti, totesit, että jääkaappi on tyhjä. Kauppaan!

Illemmalla makuuhuoneessa odotti yllätys: vaatteet, jotka oli päättänyt päästää menemään, olivat vallanneet sänkysi. Lopen uupuneena hait kasan pusseja ja työnsit vaatemytyt niihin. Nyt pää tyynyyn!

Kuukausi myöhemmin viisi ikea- ja kaksi muovikassillista iloa tuottamattomia vaatteita katsoo sinua yhä makuuhuoneen nurkasta. Kasseissa alkaa olla yhä pölyisempää, ja kiireesti pois sängyltä runtatut vaatteet pitäisi silittää, jos ne mielisi myydä.

Töissä on ollut hirveä härdelli, etkä ole ehtinyt jatkaa KonMari-projektiasi kirjoihin. Itse asiassa ajatuskin tuntuu vastenmieliseltä, koska edelliseltä kerralta on jäänyt mieleen lähinnä nälkä ja väsymys. Sitä paitsi nurkassa nököttävät vaatekassit todella painavat mieltä. Milloin nekin ehtisi käydä läpi? Ja pitäisikö tuo punainen paita sittenkin säilyttää? Koska vaatteet ovat silmissäsi jatkuvasti, olet alkanut kyseenalaistaa päätöksiäsi.

Kuva Pixabay.

Tarinasi on tavallinen, jos se yhtään lohduttaa. Ammattijärjestäjänä diagnosoinkin sinulla keskivaikean raivausuupumuksen. Sen on aiheuttanut liian iso urakka sekä väärä lajittelutekniikka. Vältät jatkossa nämä ongelmat toimimalla seuraavasti:

– Kun ryhdyt suururakkaan, huolehdi tauotuksesta. Laita ajastin soimaan ja juo ainakin puolentoista tunnin välein. Varaa jääkaappiin valmiiksi helppoa ruokaa tai laita pitsatilaus sisään jo aamulla. Katso, että joku muu pissattaa koiran ja vastaa lastesi tarpeisiin.

– Jos elämäsi on yhtä hässäkkää, älä edes yritä ryhtyä koko päivän urakkaan. Paloittele. Aloita vaikka teepaidoista ja siirry sitten seuraavana päivänä sukkiin. Ehdit hyvin käydä yhden tavararyhmän läpi vartissa tai ainakin tunnissa. Varo uupumista, se tuhoaa motivaatiosi.

– Kun sitten otat tavaroita käteesi kysyäksesi tuottavatko ne iloa, käsittele ne yhden päätöksen periaatteella. Jos aiot pitää tavaran, laita se odottamaan takaisin kaappiin pääsyä. Jos et halua pitää sitä, päätä heti sen kohtalo. Lajittele poistot suoraan myytäviin, lahjoitettaviin, lumppuihin ja roskiin.

– Pakkaa poistot pusseihin ja sulje ne. Muutoin on vaarana, että tunneside tavaroihin aktivoituu uudestaan ja otat takaisin. Vie pussit pois kotoasi niin pian kuin voit.

Näillä ohjeilla aloitat uuden tavarakategorian aina hyvillä mielin ja jaksat hoitaa urakan loppuun koko kodissa.

Pysy kuulolla! Seuraavassa kirjoituksessa käsittelen sitä, miten voit pelastaa marituksen, jos mikään ei tuota iloa tai päinvastoin kaikki tuottaa iloa. Lisää siitä, miksi KonMari kiinnostaa meitä niin paljon juuri tässä ajassa, Paikka kaikelle -kirjassa.

Onko sinullakin piikkimatto, jota et käytä?

Psykologi, ammattijärjestäjä Susanna Anderssonin vieraskirjoitus

Me nykypäivän hamsterit olemme jo vuosikymmenien ajan keränneet tavaraa hyvässä uskossa ja vilpittömin mielin. Olemme edenneet merkkilaukulla menestykseen ja piikkimatolla terveyden perikuvaksi. Tavara on ollut meille tie iloon ja onneen.

Mutta nyt tavarasta pitäisikin päästä eroon. Se on alkanut ärsyttää, lakannut tuottamasta iloa. Alkaa olla kuulemma ihan haitaksi asti. Mitä tapahtuu, jos nyt menenkin luopumaan näistä hartaudella haalimistani tavaroista, oman identiteettini rakennuspalikoista, minäkuvani muodostajista? Miten MINUN käy? Kuka minä sitten olen?

Tunnustettava on, että piikkimattoni on kahden kokeilukerran jälkeen jäänyt pysyvästi parantamaan vaatekaapin takaseinää. Pikainen tarkastelu osoittaa, että sekä seinä että matto näyttävät olevan priimakunnossa. Arvioin, että piikkimaton hyvää tekevä vaikutus ulottuu näin ollen minuunkin, kunhan minun ei tarvitse enää koskaan maata tuolla kirotulla tuotteella.

Merkkilaukkuni toimii talismaanin tapaan ja varmistaa, että menestykseni elämässä on taattu. Sivuseikka, jos laukku painaa tyhjänäkin tonnin, joten käytän koko kapinetta vain harvoin. Kauneuden takia kuuluu kärsiä ja designmerkin takia lievästi kitua. Vastalahjaksi merkin mainoskuvat kultaavat harmaan arkeni. Varmasti elän oikeasti todellista luksuselämää. Onhan minulla merkkilaukku kaapissa.

Käytämme tavaroihin liittyviä mielikuvia oman minämme ja arvomaailmamme rakentamiseen. Jos minulla on piikkimatto, mielikuvissani olen terveydestäni ja hyvinvoinnistani huolehtiva ihminen. Tämän lisäksi minulla saattaa olla muitakin tätä mielikuvaa vahvistavia tuotteita, aina viimeisimmän villityksen mukaan. Usein niiden käyttökerrat jäävät yhteen tai kahteen.

Mielikuvani itsestäni istuu kuitenkin sitkeässä, koska etsin ympäristöstä mielikuvaani tukevaa tietoa ja pyrin torjumaan vastakkaista informaatiota. Huomaan haukkana lehdessä uuden terveystuotteen mainoksen samalla kun syön einespizzaa. Einespizza on vain kiireen aiheuttama välttämätön hätävara, jonka vaikutukset viimeisin terveystuote varmasti nollaa.

Mutta se tavaranraivaus. Jos menen luopumaan painavasta laukustani ja käyttämättä jääneistä terveystuotteistani, minultahan lähtee identiteetti alta. En ole enää terveyttä vaaliva menestyjä. Tai olenko sittenkin? Tavaroitani läpikäydessäni joudun oikeasti pohtimaan, kuka minä olen. Kuka minä tällä hetkellä olen ja millaiseksi olen kasvamassa? Palvelevatko tavarani tätä henkilöä?

Tavaroista näen menneisyyteni valinnat, oman minuuteni rakentamisen eri vaiheet. Kun katson itseäni tavaroitteni kautta, pidänkö näkemästäni? Kuinka suuri osa tavaroistani kuuluu nykyiselle tai entiselle ihanneminälleni? Sille, joka haluaisin tai halusin joskus olla. Miten iso osa kaappini sisällöstä kuuluu sosiaaliselle minälleni? Sille, millaisena ajattelen muiden minut näkevän ja joka näin nauttii sosiaalista hyväksyntää. Entä kuinka suuri osa kuuluu todelliselle minälleni? Sille, joka oikeasti olen.

Uskallanko raivata tavarani ja selvittää, missä minuuteni kanssa tällä hetkellä kuljen? Uskallanko kohdata itseni ja luottaa, että tulevaisuus kantaa?

Teen kokeilun. Päätän, että menestykseni ei olekaan laukusta kiinni ja että jokapäiväiset valinnat vaikuttavat terveyteeni enemmän kuin trendihitit. Kun raivaan tavaroitani, raivaan samalla mennyttä minääni ja teen tilaa sille ihmiselle, joka minusta on kehittymässä. En pidä kiinni vanhoista identiteeteistäni vaan annan mahdollisuuden kehitykseen ja muutokseen.

Miten minun käy? Ollaan jännän äärellä.

* Kirjoittaja Susanna Andersson on psykologi, ammattijärjestäjä ja hyvinvointivalmentaja, jolle tavaranraivaus on löytöretki omaan itseen. www.nojatuolipsykologi.fi *

 

 

Kuka teillä pesee pyykit?

Lauantain lehti kertoi pariskunnasta, joka jakaa kotityöt tasan excelillä. Samassa lehdessä oli juttu myös toimitusjohtajasta, joka silittää miehensä paidat ja tarjoilee tälle aamiaisen – ja odottaa miehensä vaihtavan autonrenkaat. Nämä ovat kuvauksia siitä, miten heteropariskunnat tämän päivän Suomessa jakavat kotityöt.

Pesukone nielaisi naisen. Kuva Pixabay.

Kommenttien perusteella kotitöiden minuutin tarkkaa laskemista pidettiin häiritsevän pedanttina hommana. Eikö se puolisoista voisi tehdä, joka ensin ehtii tai jolle paremmin sopii? Toisaalta myös toimitusjohtajan meininki sai kulmakarvat kohoamaan, varsinkin kun hän sanoi haastattelussa myös, että tahtoo katsoa miestään ylöspäin ja saada tietää kaapin paikan.

Paikka kaikelle -kirjaa varten perehdyin ajankäyttötilastoihin, jotka kertovat kotitaloustöiden jakautumisesta naisten ja miesten välillä. Naisilla menee erilaisiin kotitöihin (sisältäen huoltotyöt ja lastenhoidon) lähes kolme ja puoli tuntia päivässä, miehillä hiukan päälle kaksi tuntia. Lapsiperheissä miehet tekevät 30 prosenttia kotitöistä, vaikka molemmat puolisot olisivat töissä.

Työn laatu jakautuu vahvasti sukupuolen mukaan. Tilastojen mukaan naisten alueeseen kuuluvat siivous, ruuanlaitto ja lasten hoitaminen. Miehet vastaavat korjaustöistä ja ajoneuvoista. Naisten kontolla on siis töitä, joita tehdään päivittäin, miesten kontolla harvemmin tehtäviä toimia. Naiset käyttävät keskimäärin yli 12 kertaa enemmän aikaa pyykinpesuun ja silittämiseen kuin miehet. Ilmeisesti naiset ehtivät useammin ja heille sopii paremmin. Tilastollisesti ottaen miehensä paidat silittävä nainen on paljon tavallisempi ilmiö kuin tasajaon excel-taulokolla varmistanut pariskunta.

Kotityöt aiheuttavat perheissä paljon eripuraa. Ne ovat tutkitustikin yleisin riidanaihe parisuhteissa. Ammattijärjestäjänä törmään jatkuvasti siihen, että pariskunnilla on erimielisyyttä kodin tavaroiden määrästä ja järjestyksestä. Usein kuulen niistä vain pariskunnan toiselta puoliskolta – naiselta, joka on ottanut minuun yhteyttä tai joka kertoo ongelmista järjestämiskurssilla tai kodinraivaajien nettiryhmässä.

Silti kotitöiden laskemista pidetään äärimmäisenä, kylmän kalkyloivana tapana ratkaista arkipäivän toistuvin parisuhdepulma. Itse kannatan sitä lämpimästi, sillä laskemisen avulla on mahdollista tehdä näkyväksi puolin ja toisin sellaisia tehtäviä, jotka toiselta, ehkä jopa itseltä, jäävät helposti huomaamatta.

Kannatan myös auton- ja vessanpesuvuorojen, Wilma-viesteihin vastaamisen, langattoman laajakaistan asentamisen tai lasten kevätvaatteiden hankkimisen jakamista vuoroperiaatteella, ei sukupuolen mukaan tai sen mukaan, kumpi paremmin ennestään kyseisen homman osaa tai on sitä enemmän tehnyt. Varsinkin lapsiperheessä ollaan pulassa, jos toinen vanhemmista pitelee käsissään kaikkia arjen sujumisen kannalta tärkeitä lankoja ja hänelle sattuu jotain.

Jos koet, että työnjako parisuhteessasi mättää, ehdota puolisollesi töiden laskemista vaikkapa kuukauden ajan. Exceliä ei tarvitse alkaa väsätä, jos sellainen ei luonnostaan synny. Riittää, että molemmat pitävät kirjaa siitä mitä tulee tehtyä. Tai sitten voi tehdä listauksen kotitöistä ja ruksi perään aina siltä perheenjäseneltä, joka asian on hoitanut. Tulokset voivat yllättää.

Miten teillä työjako sujuu?

*

Ps. Blogin seuraajat voivat tilata Paikka kaikelle -kirjan tarjoushintaan 22 € (sis. postikulut) kampanjakoodilla PAIKKAKAIKELLE. (Norm. 29 euroa + postit 3,90 €.) Tilaa tästä.

Riisutut – tositeeveetä elämän tarkoituksesta

Sub-kanavalla alkoi viikko sitten uusi tosi-tv-sarja Riisutut, jonka ideana on seurata, miten ihmiset selviävät arjestaan ilman tavaroita. Ensimmäisessä jaksossa sarjan kuusi osallistujaa pakkasivat tavaransa kontteihin, joista he saavat käydä hakemassa yhden tavaran päivässä takaisin. Ruoan ja vessapaperin he saavat ohjelmatiimin puolesta. Töissä pitää käydä, mutta siellä saa käyttää lainavaatteita.

Tyhjässä huoneessa voi vaikka katsoa ikkunasta ulos. Kuva Pixabay.

Idea on sama kuin Petri Luukkaisen Tavarataivas-dokumentissa (2013), jossa ohjaaja altisti itsensä vastaavaan, vuoden mittaiseen ihmiskokeeseen. Luukkaisen dokkari on filosofisen omaelämäkerrallinen tarina nuoren miehen elämänahdistuksesta. Se on onnellisuustarina, jossa päähenkilö saa sen, mitä havittelee (sisältöä elämälleen), luopumalla siitä, minkä luuli tuovan sen (tavaroiden haaliminen ja omistaminen).

Riisutut-sarja sen sijaan luottaa tutuksi käyneeseen tosi-tv-tyyliin, jossa edetään tuskaisen verkkaisesti ja herutetaan osallistujilta aiheeseen liittyvää tunnepuhetta ja spekulaatioita siitä, miten he tulevat selviämään ilman puhelinta ja tupakkaa. Sitten samoja kommentteja toistetaan toistamasta päästyä. Lisäksi sarjan markkinoinnissa on vahvasti nojattu ihmisten tirkistelynhaluun, siihenhän sarjan nimikin viittaa.

Jos nämä pystyy sietämään, sarja on itse asiassa hyvin tärkeiden asioiden äärellä ja oivalluksia tavarasuhteesta pilkahtelee siellä täällä. Ensimmäisessä jaksossa katsoja pääsivät kurkistamaan osallistujien kaappeihin. Omaan ammattijärjestäjäsilmääni niissä ei ollut mitään kovin erikoista, mutta kanssakatsojani, joka ei ole kaltaiseni paatunut kaappien penkoja, huudahteli monet kerrat hämmästyneenä. Myös sosiaalisen media kommenttiraidoilla osallistujien tavaramäärät herättivät ällistystä. Ohjelmantekijöiltä olikin havainnollinen oivallus laskea joitakin osallistujien tavaramääriä – toista sataa paria kenkiä on jo melkoinen säilytyshaaste. Jos tämä herättelee miettimään omia tavaramääriä, hyvä niin.

Toisen jakson pintateemana oli sen seuraaminen, miten tavarakonteille päästään alasti ja millaista on käydä kaupassa ilman meikkiä ja alushousuja. Sitä tärkeämpänä pidän kuitenkin pohdintaa siitä, miten osallistujat selviytyvät hiljaisuudesta ja tyhjyydestä. Jo ensimmäisessä jaksossa monelle osallistujalle vaikeimmaksi kysymykseksi näytti muodostuvan älylaitteesta eroaminen. Mutta olisiko se tosiaan ensimmäinen esine, jonka riisuttuna tahtoisi hakea takaisin? Toisessa jaksossa näimme, että perustarpeet menivät sittenkin viihteen ja sosiaalisuuden edelle: jokainen osallistuja haki kontistaan lämmintä päällepantavaa.

Kahden ensimmäisen jakson teemat voivat viedä myös katsoja perimmäisten tarpeiden äärelle: Mitä tavaroita tarvitsen selviytyäkseni? Mitkä tavarat tekevät elämästäni mukavaa? Milloin minulla on tavaroita niin paljon, että mukavuus alkaa muuttua haitaksi?

Käytän Paikka kaikelle -kirjassa esimerkkinä kenkiä. On selvää, että ainakin Suomen olosuhteissa tarvitsen jalkojeni suojaksi kengät. Mukavuutta tuo se, että kesäkäytössä on kevyemmät ja talvikäytössä suojaavammat kengät. Mutta voin kuvitella tilanteita, joissa olisi vielä mukavampaa, että minulla on myös sandaalit, juhlakengät, saapikkaat, lenkkarit, tennarit, kävelykengät tai kumisaappaat. Entäpä sitten, kun minulla jo on mustat tennarit, mutta koen tarvitsevani myös punaiset? Missä kohtaa perustarve suojata jalkoja muuttuu jonkin ihan muun ”tarpeen” ilmenemäksi – kuten ”tarpeeksi” olla muodikas tai tilaisuuden mukaan pukeutunut?

Riisutut piirtää esille tarpeen ja halun liukuvia rajoja ja tekee näkyväksi tavallisten kotien tavaramaailmaa. Vaikka sarjaa markkinoidaan nakuiluna, se itse asiassa käsittelee elämän tarkoitusta.

Jos inspiroidut sarjassa käytetystä äärimmäisen tehokkaasta tavarasuhteen selkiyttämismenetelmästä, kannattaa perehtyä amerikkalaisten The Minimalists -bloggaajien Packing party -konsepti. Siinä kodin kaikki tavarat pakataan muuttolaatikoihin. Sitten tavaroita otetaan kolmen viikon ajan takaisin sitä myöten kuin tarvetta ilmenee. Jäljelle jääneet heivataan asianmukaisiin kierrätyksiin. The Minimalistsien Ryan Nicodemuksen tavaroista jäi jäljelle yksi viidesosa.

Katsotko Riisuttuja? Mitä ajattelet sarjasta?

Jos sotku ei haittaa, se ei haittaa

Välillä tuntuu, että ihmiset olettavat ammattijärjestäjän haluavan laittaa kaikki kodit kuriin ja järjestykseen. Pyytämättä kuulen sellaisia selityksiä kuin ”uskallanko edes tunnustaa, kun on ammattijärjestäjä paikalla: ajattelen, että siivota ehtii sitten kun lapset ovat isompia” tai ”kai täällä pitäisi järjestellä, mutta arkena ei ehdi ja kesällä minä mieluummin lomailen”.

Kaikki hyvin, ei huolia. Kuva Pixabay.

Kaikki hyvin, ei huolia. Kuva Pixabay.

Mutta en minä ainakaan ryhtynyt ammattijärjestäjäksi ollakseni sotkupoliisi! Minusta on vain tervettä vaalia vapaa-aikaansa tai laittaa lapset tavaran raivaamisen edelle. Selittelijöille kiiruhdankin vastaamaan: ”Jos sotku ei haittaa, se ei haittaa.”

Tarkoitan, että minusta ainoa hyvä syy järjestellä kotiaan on tavarapaljoudesta syntyvien haittojen vähentäminen. Järjestämisessä on järkeä, jos sillä voi ratkaista pulman, kohentaa omaa hyvinvointiaan, säästää rahaa tai saada arkeensa lisää toimivuutta. Järjestäminen vain järjestyksen itsensä vuoksi – tai muiden miellyttämiseksi – on ainutkertaisen elämänsä heittämistä hukkaan.

Missä tilanteissa sotkut sitten alkavat haitata? Siinä jokaisella on täysin oma mittapuunsa: toinen kävelee lattialla makaavien vaatteiden yli edes huomaamatta niitä, toisella on sisäänrakennettu sotkututka, joka havaitsee jopa sen, että matonhapsut eivät olekaan viivasuorassa.

Joitain yleisiäkin kriteerejä voi kuitenkin antaa. Jos seuraavat ilmiöt ovat sinulle jokapäiväisiä tuttuja, voi olla, että tavarapaljous haittaa arkesi sujumista:

  • Myöhästelet jatkuvasti, koska kännykkä, lompakko, silmälasit, bussikortti, avaimet, pipo tai lenkkarit eivät lähtiessä löydy.
  • Joudut ostamaan lapselle uudet kuravaatteet tai hankkimaan itsellesi uuden passin, koska edelliset ovat jälkeä jättämättä kadonneet kodin sedimentteihin.
  • Et voi rentoutua kotona, sillä mihin tahansa suuntaat silmäsi, jokin kasa tai pino huutaa tekemättömiä hommia.
  • Kinaat puolison tai lasten kanssa siivousvuoroista, tavaroiden oikeista säilytyspaikoista tai puolikäytettyjen vaatteiden kasaamisesta kuntopyörän päälle.
  • Vietät yön raivaten tavaraa ikkunoiden edustalta, koska taloyhtiön on ilmoittanut huoltomiehen saapuvan aamulla tarkastamaan pattereiden venttiilit.
  • Tapaat ystäviä vain kaupungilla, koska pelkäät heidän kurkistavan kaappeihisi, jos kutsut heidät kotiisi.
  • Hankit tavaroita varten lisää kaappeja, isomman asunnon tai vuokraat tavaroita varten varaston.
  • Raivaat lattioita ja tasoja pari tuntia ennen kuin pääset siivoamaan.
  • Kun lähdet yöllä vessaan, kompastut matkalla Ikea-kassiin, jossa on tavaroita, jotka eivät mahdu kaappiin.
  • Et voi istua sohvallasi, koska sitä ei näy puhtaan pyykin kasan alta.

Tavarat voivat olla suuri ilo ja edistää ihmisen hyvinvointia. Ne voivat myös muuttaa arjen esteradaksi, nirhata ihmissuhteissa, aiheuttaa kuluja, aikahukkaa ja turvallisuusriskejä. Jos arkeen alkaa tulla ryppyjä tavarapaljouden takia, asiaan kannattaa ennen pitkää puuttua.

*

Ilokseni ilmoitan, että Paikka kaikelle -kirjaa voi tilata Atenasta blogitarjoushintaan 22 € sisältäen postikulut (norm. 29 € plus postit 3,90 €). Muista kassalla kampanjakoodi PAIKKAKAIKELLE.

Viimeinen kuulutus! Paikka kaikelle -kurssi alkaa Turussa 9.3. Tästä lempeästä mutta tehokkaasti kodin järjestämiskurssista löydät lisää tietoa täältä.

Kävin Yle Puheen Nostossa puhumassa kodin järjestämisestä ja tavaratulvasta. Kuuntele täältä.