Oliko ihmisillä kodin järjestämisen ongelmia ennen kuin ammattijärjestäjät alkoivat puhua niistä? Saan aina joskus kuulla tekeväni turhaa työtä ja luovani ihmisille vain paineita pitää nurkat turhan siisteinä. Tällaiset puheet saavat minut aina hiukan kiihdyksiin ja nyt tilitän miksi.
Viimeksi aihe nousi esiin, kun pyysin Paikka kaikelle -yhteisöä kertomaan, mikä järjestämisongelma on niin kiperä, että se (melkein) pitää yölläkin hereillä. Kysymyksellä halusin kartoittaa ideoita tulevaa luentoa varten.
Olin kieltämättä muotoillut kysymyksen hiukan kärjekkäästi ja odotinkin, että joku vastaa, etteivät järjestämisongelmat ole valvomisen arvoisia. Eivät minustakaan! Totisesti toivon, ettei kukaan niiden takia menetä yöuniaan. Sanavalinta oli kuvaannollinen. Tarkoitus oli alleviivata sitä, että halusin kuulla, mikä on vastaajalle tosi, tosi hankala ongelma.
Sitä en osannut odottaa, että eräs kommentoija aloitti keskustelun siitä, että tällaisen kysyminen näin vahvoin ja kielteisin sanakääntein voi stressata ja lisätä paineita järjestämisestä, kuten myös monet Paikka kaikelle -ryhmän haasteet. (Niissä esimerkiksi järjestetään kotia viiden minuutin ajan tai poistetaan tavaroita viikonpäivän numeron verran eli 1–7.) Hän epäili, että pyrin aloituksella luomaan ihmisille ongelmia, jotta voisin sitten myydä niihin ratkaisuksi omia palveluitani.
Arvelu meni sikäli oikein, että kaikille avoimella, maksuttomalla nettiluennolla, johon ideoita pyysin, kerron myös Paikka kaikelle -verkkokurssista. Se on maksullinen valmennus.
Avoimet luennot, tai webinaarit, joita olen pitänyt vuodesta 2018, eivät siitä huolimatta ole mitään myyntitapahtumia. Siitä kertoo sekin, että paikalle tulee aina satoja sellaisia, jotka ovat jo maksaneet Paikka kaikelle -kurssista. Haluan, että luento on osallistujalle aidosti hyödyllinen ilman että tarvitsee ostaa mitään. Käytän sen valmistelemiseen yleensä parikin viikkoa työaikaa. Aihe vaihtuu joka kerta, mikä on työergonomisesti ihan hullua, mutta myös hauskalla tavalla haastavaa.
Mutta kiinnostavaa tässä ei ehkä ole vain se, millaista markkinointia itse yrittäjänä käytän, vaan itse ajatus siitä, että ammattijärjestäjät tuottaisivat ihmisille järjestämispaineita. Kiitänkin kommentoijaa keskustelunavauksesta, sillä se antaa nyt mahdollisuuden pohtia ääneen kodin järjestämisen palveluiden etiikkaa – aihetta, joka on ollut minulle tärkeä siitä lähtien kun perustin Paikka kaikelle -blogin.
Miten epäjärjestyksestä tuli ongelma, johon voi ostaa ratkaisuja
Olisiko (järjestämis)ongelmaa ilman puhetta siitä, on kulttuurihistorioitsijalle mielenkiintoinen kysymys.
Kun kysyin tätä somessa, sain paljon vastauksia, joissa ihmiset kertoivat heillä olleen ongelmia tavarapaljouden ja epäjärjestyksen kanssa kauan ennen kuin olivat kuulleetkaan ammattijärjestäjistä tai että sivuilleni oli löydetty, kun oli etsitty ratkaisuja ongelmaan.
Kyse on kuitenkin vain yksittäisten ihmisten kokemuksista siihen asti, että ilmiö nimetään ja siitä alkaa muodostua jonkinlainen jaettu käsitys. Ilmiötä koskevat käsitystavat muuttuvat ajan saatossa ja niiden ympärille voi muodostua koulukuntia, jotka pyrkivät ottamaan haltuun sitä, miten ilmiö määritellään. Itse asiassa tutkin väitöskirjassani tällaista ilmiöiden ja käsitystapojen ilmaantumista – eri aihepiirissä toki – joten tarkastelutapa on sikäli tuttu.
Miten epäjärjestyksestä tuli ongelma, johon voi ostaa ratkaisuja, kuten lokeroita, organisoijia, kotipalveluita, kirjoja ja kursseja?
Ammattijärjestäjien ammattikunta syntyi ja järjestäytyi Yhdysvalloissa noin 40 vuotta sitten. Se ei ilmaantunut tyhjästä, vaan vastauksena ihmisten kasvavaan tuskastumiseen tavaroiden kanssa. Taustalla oli yksi yksinkertainen syy: elintason nousu.
Suomessa ammattikunta lanseerattiin vuonna 2009. Sen toi Suomeen ammattijärjestäjiä edelleen kouluttava suomalaishollantilainen Anne Te Velde-Luoma, mutta pari yrittäjää oli jo hetkeä aiemmin aloittanut vastaavien palveluiden tarjoamisen omasta aloitteestaan.
Muistan, että luin vuonna 2009 Annen haastattelun Helsingin Sanomista ja lamppu syttyi päässäni. Uusi tapa lähestyä arjen ongelmia puhutteli minua syvästi: “Tavarat ovat päässeet valtaamaan kotimme, sillä yltäkylläisyys on yllättänyt meidät. ‘Siitä ei pidä syyttää itseään. Evoluutio ei ole varustanut meitä toimimaan tällaisessa tavaratulvassa’, Te Velde-Luoma sanoo. Vanhemmat tai koulukaan eivät ole kasvattaneet meitä siihen.
Ammattijärjestäjien yhdistys otti tuon kasvatustehtävän omakseen – yksi yhdistyksen tehtävä on lisätä tietoa kodin järjestämisestä ja ammattijärjestäjistä. Syntyi ja synnytettiin uusia käsitteitä, kuten “ammattijärjestäjä”, ja ilmiöitä, kuten “kodin järjestäminen” (erotuksena siivoamisesta), joihin liittyi omia oppirakennelmiaan ja niksejään sekä tietysti sitä kaupallista toimintaa.
Vuonna 2015 suomennettiin japanilaisen kollegan Marie Kondon KonMari-kirja. Jos laaja yleisö ei vielä ollut kuullut kodin järjestämisestä, niin nyt viimeistään kuuli. Tuhannet lukivat kirjan ja sen vanavedessä julkaistut kotimaiset teokset, kuten oman Paikka kaikelle -kirjani. Tuli lisää käsitteitä, kuten konmaritus, kuolinsiivous, minimalismi, kotihäpeä, pystyviikkaus ja penkomisvara.
Media on jatkuvasti ollut hyvin innokas nostamaan esiin kodin järjestämiseen liittyviä aiheita, niin järjestämisvinkkejä kuin puhetta tavarasuhteesta. Aihetta käsitellään myös useissa blogeissa, podcasteissa, vertaisryhmissä ja pian myös kotimaisessa tv-ohjelmassa.
Ensin ymmärrys syntyy ja sitten se vakiinnutetaan osaksi tapaamme hahmottaa maailmaa tuottamalla sitä koskevaa puhetta eri yhteyksissä. Ammattilaiset, kirjailijat, media ja muut keskustelijat ovat sanallistaneet jotain sellaista, jonka moni oli jo tunnistanut omasta elämästään. Kun sanoja on luotu on luotu myös ymmärrystä. Ja siinä suuri merkitys on sillä miten ilmiöstä puhutaan.
Sanoilla on merkitystä
Kun kävin ammattijärjestäjäkoulutuksen ja aloin blogata kodin järjestämisestä vuonna 2014, kriittinen kulttuurintutkija minussa oli huolissaan siitä miten asia otettaisiin vastaan. Koettaisiinko minut jonkinlaisena järjestyksen perikuvana, joka kaulinta heristellen vaatii sotkuisia ryhdistäytymään ja laittamaan itsensä kuriin.
Tätä vaikutelmaa torjuakseni kirjoitin paljon järjestykseen liittyvistä yhteiskunnallisista kunnollisuuskysymyksistä, tavaran ongelmallisesta vertaamisesta läskiin tai kotihäpeästä. Halusin purkaa järjestykseen ja siisteyteen liittyviä käsityksiä, joita käytetään lyömäaseina sotkuisia vastaan. Jokaisella on ihmisarvonsa riippumatta siitä, pysyykö koti järjestyksessä tai onko tavaraa haitaksi asti.
Asettaakseni asiat (mielestäni) oikeaan perspektiiviin, olen väsymykseen saakka toistanut mottoani “jos sotku ei haittaa, se ei haittaa”.
Tarkoitan sillä, että järjestys ei ole (minulle) esteettisyys- tai kunnollisuuskysymys eikä siitä minun mielestäni tule puhua sellaisena. Päinvastoin tällaista puhetta pitää purkaa ja tehdä näkyväksi.
Tässä keskeinen on kotipositiivisuuden käsite: ajatus siitä, että jokainen saa elää juuri sellaisessa kodissa kuin elää, ilman arvosteluja. Jos viihtyy kokoelmien tai runsauden keskellä, saa sen kaikin mokomin tehdä. Myös siisteys ja siisteydestä pitäminen ovat ok – ja jos joku nauttii sukkiensa viikkaamisesta värijärjestykseen, niin siitä vaan.
Minulle järjestys ja epäjärjesteys ovat yksinomaan käytännöllisiä asioita. Epäjärjestykseen puututaan, jos ihminen itse kokee, että arki on takussa tavaran takia.
Siksi en itse kaupittele ratkaisuja, jotka keskittyvät lähinnä estetiikkaan, kuten ruokakaapin tai jonkin muun tilan stailaaminen säilytyspurkein. Ne eivät minusta ole kovin olennaisia ihmisten ongelmien ratkaisemisessa, vaan saattavat jopa lisätä niitä, koska ylläpidosta tulee työläämpää.
Et juurikaan löydä sometileiltäni ennen–jälkeen-kuvia järjestetyistä kaapeista tai ihanan järjestyksen hehkuttelua. Tällaiset voivat inspiroida tai ne voivat lisätä paineita ja lamaannusta, koska ihanne karkaa liian kauas omasta todellisuudesta.
Vaarana on, että käytettävissä olevat voimavarat suunnataan väärin. Jos tavaraa on enemmän kuin mistä pystyy huolehtimaan, mikään laatikko tai säilytin ei tilannetta ratkaise. Järjestämisniksien ja vinkkien sijaan tai ohella tarvitaan tukea ja apua ryhtymisen kynnyksen ylittämiseen ja tavaran vähentämiseen.
En myöskään myy häpeällä, jota kodin epäjärjestykseen liittyy, vaan pyrin lievittämään sitä paljastamalla myös oman keskeneräisyyteni. Puhun lakkaamatta ihmisten voimavaroista ja siitä, milloin ne kannattaa suunnata järjestämiseen ja milloin johonkin ihan muuhun kuten nukkumiseen.
Nämä ovat itselleni tärkeitä eettisiä linjauksia, jotka uskon myös asiakkaideni tunnistavan.
Ketunhäntä kainalossa
Kirjassaan Täydellinen sekasotku: epäjärjestyksen piilevät hyödyt kirjoittajat Eric Abrahamson ja David H. Freeman kiinnittävät huomiota siihen, miten voimakkain sanakääntein, jopa liioitellen amerikkalaiset ammattijärjestäjät kuvasivat epäjärjestyksen haittoja. Kirjoittajien mielestä nämä olivat vain ketunhäntä kainalossa luomassa ongelmatietoisuutta ja myymässä omia palveluitaan. Jotenkin tutun kuuloinen kommentti.
Käytän tällaisia voimakkaita sanankäänteitä itsekin, se on myönnettävä. Kuka edes kuuntelisi minua, jos mikään mitä sanon ei yhtään haastaisi?
Tuhansille kuulijoille pitämäni “vakioluento” tavaroiden raivaamisesta alkaa aina sillä, että kerron tavaran valtavasta määrästä kodeissa, siitä, mitä se meille maksaa ja miten paljon aikaamme vie. Käytän usein käsitettä “tavaratulva”. Se on jopa Paikka kaikelle -kirjan alaotsikossa: Mistä tavaratulva syntyy ja kuinka se padotaan.
Tarkoitukseni todellakin on vaikuttaa ja herätellä kuulijoiden tietoisuutta ongelmasta. Myönnän auliisti myös, että minulla on tässä ketunhäntä kainalossa.
Sanavalintojen syynä ei silti ole se, että haluaisin kuulijoilta rahaa (luennon tilaaja on jo maksanut minulle), vaan piilo-opetusohjelmani: haluan muuttaa yleisöni tavarasuhdetta. Joku motivoituu rahasta, joku auttamisesta. Itse motivoidun vaikuttamisesta.
Haluan vakuuttaa kuulijani siitä, että ratkaisu arjen ongelmiin on tavaroiden karsiminen, ei vain järjestäminen. Haluan innostaa häntä ryhtymään toimeen. Olen nimittäin todistanut kerta toisensa jälkeen Paikka kaikelle -kurssilla, miten iso kodin raivaus muuttaa tavarasuhdetta. Suurien tavaramassojen käsittely on vaivalloista ja herättää paljon ristiriitaisia tunteita. Tavaraa raivaava ihminen ei halua uudelleen samaan tilanteeseen. Kauppojen ja kirpputorien tavarakasat alkavat kauhistuttaa. Jokainen tavara alkaa tuntua suurelta sitoumukselta.
Ja kun me ihmiset kulutamme vähemmän ja pidämme tavaroista parempaa huolta, maailma pelastuu. Siinä se ketunhäntä.
32 kommenttia artikkeliin ”Miten epäjärjestyksestä tuli ongelma, johon voi ostaa ratkaisuja”
Minulle järjestämisen ihanuus aukesi jotenkin sen kautta että sain viettää itse muutamia viikkoja paikassa jossa oli leppoisa tunnelma mutta paikat fiksulla tavalla järjesttynä. Tätä minäkin haluan! Opiskelin youtube videoiden kautta järjestämistä (Marie kondo, Andrew..etc) ja toteutin heidän oppejaan kotona ja työpaikalla. Tästä on jo 12 vuotta ja olen näillä yksinkertaisilla kikoilla elänyt sen jälkeen. Jännä juttu mutta järjestämiseen tulee kumma intohimo
Monilla on tämä sama kokemus siitä, miten simppeli, järjestetty tila on innostanut vähentämään omiakin tavaroita.
Moikka, hyvä teksti! Suomessa ei arvosteta palveluita, eikä niistä haluttaisi maksaa. Siinä mielessä en ole yllättynyt palautteestasi. Vaikka tarjoat palvelulla konkreettisia tuloksia, niin tuotteesi on palvelu. Pitäisikö antaa tilaajille kouraan tuntuva kylkiäinen, paikka kaikelle -kynäpurkki tai jotain
Vakavasti puhuen, mielestäni kaikkien pitäisi joutua tekemään kiinteistöissä kierroksia palotarkastajan kanssa. Varmasti silmät avautuvat mm avoimeksi tarkoitetuille kulkuväylille ja vinttikomeroitten palokuormille. Tavaraongelma voi siis mielestäni olla, vaikka itse ei kokisi niin. Keskeinen ongelma ihmisillä tuntuu olevan riskin ottaminen. Ei olla valmiita ottamaan riskiä, että joku poisto kaduttaa myöhemmin. Ajatellaan usein, että säilytys haittaa vähemmän. Tämä taas liittyy mielestäni siihen että aivot eivät ole tehty vielä luopumaan, vaan keräilemään ja varautumaan. Varautumisen käsite vaan pitäisi muuttaa mieliin.
Olet mielestäni oikeassa siinä, että olemme varautujia. Tiettyyn asteeseen se on ihan ok ja tarpeellistakin, mutta luulen, ettei asiaa aina tulla ajatelleeksi kovin tietoisesti. Silloin tavaraa alkaa kertyä.
Omalla kohdallani tavara-ahdistus iski ollessani apuna isoäidin asunnon tyhjentämisessä ja sitten todenteolla vanhempieni kuolemien jälkeen tavaranraivauksessa. Päätin, että oman jälkikasvuni ei tarvitse ryhtyä samaan henkisesti, fyysisesti ja emotionaalisesti kuormittavaan jättiurakkaan. Tavoitteena on karsia omia turhia tavaroitani hyvissä ajoin, kun olen vielä terve ja pystyn tekemään omia päätöksiä. Lueskelin paljonkin näitä erilaisia raivaus- ja järjestämisoppaita ja parhaiten minua auttoi eteenpäin Ilanan Paikka kaikella-kirja, jonka avulla ymmärsin mistä tämä tavararunsaus oli muodostunut ilman syyllistämistä.
Luopumisen tuskaa on vieläkin, mutta kummasti se helpottaa, kun pääsee asioissa eteenpäin.
Mutta vastauksena blogikirjoituksen alun kysymykseen: Kyllä kodinjärjestämisen ongelmia oli jo ennen kuin ammattijärjestäjät alkoivat niistä puhua. Ja varmasti osa meistä tarvitsee ammattilaisen palkallista apua nämä ongelmat selvittääkseen.
Moni on saanut herätyksen kuolinpesää raivatessa. Ne voivat olla vaikeita urakoita kaikkine tunteineen. Parasta on, että ihminen ottaa itse vastuu tavaroistaan niin kauan kuin voimia ja toimintakykyä on.
Olen seurannut blogiasi kauan, osallistunut useampiin webinaareihisi ja lukenut kirjasi useamman kerran. Koska se on niin hyvä ja lähestymistapa aiheeseen juuri Paikka Kaikelle – teoksessa mielestäni paras kaikista tarjolla olevista.
Tottakai yrittäjän on saatava työstään tuloja ja en keksi, miten voisit tulla esille oikeammalla tavalla tai avata järjestämisasiaa auki vielä enemmän.
Tarkoitan tällä sitä, että toivottavasti saat työtavoistasi myös paljon positiivista palautetta, koska olet sen ehdottomasti ansainnut. Kulttuurihistorioitsijan näkökulmasi on asiaan todella tarpeellinen ja tärkeä, sitä ei kaikilla ole asiakkailleen tarjota.
Nykyään ihmisillä on tavaraa valtavasti, ongelma on varmasti siksi olemassa ilman ammattijärjestäjän palveluiden esille tuomistakin. Hyvä että tähän runsauteen on nyt saatavilla apua.
Kiitos! Yrittämisestä pitää tosiaan saada palkkaa ja sillä palkalla kustannetaan myös maksuton sisältö. Ne, jotka päätyvät jotain ostamaan, tulevat näin auttaneeksi kaikkia.
Et ole aiheuttanut minulle järjestelemispaineita eikä kukaan muukaan ammattijärjestäjä, joita seuraan satunnaisesti lähinnä Youtubessa.
Järjestämispaineet kumpuavat ihan omasta päästäni ennen kuin liityin Paikka kaikelle -ryhmään.
Viihdyn siistissä kodissa, mutta kodin tavaroiden järjesteleminen omille paikoilleen tuottaa hankaluuksia, toisinaan enemmän, toisinaan hieman vähemmän, milloin mistäkin syystä: kiireestä, voimien puutteesta, halustani tehdä jotakin ihan muuta jne.
Mielestäni olet lempeä ammattijärjestäjä, kun vertaan sinun esitystyyliäsi amerikkalaiseen hieman aggressiivisempaan esitystyyliin.
Et syyllistä ketään, mikä on hienoa. Pikemminkin olet ymmärtäväinen ja salliva meidän Paikka kaikella -ryhmäläisten suhteen ja todennäköisesti muulloinkin. Et ole puristamassa meitä yhteen muottiin vaan pohdit, mitä kaikkea erilaisten käytöstapojemme taustalta voisi löytyä ja annat meidän itse löytää omat ongelmakohtamme. Samoin annat meille tilaa poimia itsellemme sopivimmat ratkaisutavat – myös silloin, kun osallistut keskusteluihin. Kun neuvot, et tyrkytä vaan ehdotat. Me ryhmän jäseninä voimme vapaasti joko noudattaa neuvojasi tai olla noudattamatta.
Jos joskus tunnen syyllisyyttä oman kodin epäjärjestyksestä, syyllisyyden tunne kumpuaa sieltä, mistä järjestämispaineenikin, eli omien korvieni välistä. Syyllisyys on kuitenkin hankala tunne, joka imee itseensä ne voimavarani, joita voisin hyödyntää kodin järjestelemiseen. Jos syyllisyyden tunne rupeaa vaivaamaan minua, mietin, mistä tunne on peräisin. Tämän jälkeen onkin helpompi löytää keinot, joilla saan syyllisyyden tunteen vaikenemaan.
Jos syyllisyydentunne vaivaisi niin voimakkaana, että en pärjäisi kotikonstein, aina on olemassa ammattiauttajia, joilta saa ammattimaista apua. Tämä on hyvä muistaa, sillä elämä on ihan liian lyhyt ja ihana syyllisyyden ja häpeän tunteiden parissa viettämiseen.
Syyllisyyttä on tosiaan hyvä pysähtyö tutkimaan, ja miksei muitakin tunteita. Syyllisyys voi olla viesti siitä, että omassa toiminassa olisi jotain korjattavaa, mutta se voi olla myös reaktio ulkopuolisiin ihanteisiin. Näiden kahden erottaminen ei välttämättä ole helpointa.
Olen osallistunut moneen nettikurssiisi ja lukenut myös kirjasi. Missään vaiheessa en ole ahdistunut kursseillasi enkä koe, että tuputtaisit omia näkemyksiäsi vaan olet antanut ehdotuksia ja vaihtoehtoisia toimintatapoja.
Olen miettinyt meidän ihmisten tavarapaljoutta ja tullut siihen tulokseen, että toisille sitä vaan jostain syystä kasautuu. Perheessämme ei ole koskaan kärsitty liiasta tavarasta. Taloudellisesti sitä olisi ollut mahdollista kyllä hankkia. Tavaraa oli tietenkin silloin enemmän, kun lapset olivat pieniä, mutta he oppivat jo varhain, että osa laitetaan eteenpäin, kun sitä ei enää käytetä. Kaapit eivät ole pursuneet missään vaiheessa.
Rakastan muuttoja, vaikka niitä ei ole kertynyt elämäni aikana kuin viitisen kertaa. Minusta on ihanaa päästä karsimaan kaapeista turhaa tavaraa. Jäljelle on jäänyt hyväksi havaitut ja rakkaat esineet enkä ole katunut minkään esineen poislaittoa. Vaatteiden karsiminen on tuottanut kyllä eniten päänvaivaa!
Minullakin on välillä epäjärjestystä, sillä harrastuksistani johtuen joudun levittämään niitä pöydille. En ole kuitenkaan pyytänyt anteeksi sekasotkua mahdollisilta yllätysvierailta, sillä tiedän, että se on väliaikaista. Ihmiset ovat aina verranneet kotejaan toisten koteihin. Kun vierailut ovat nykyään etukäteen sovittuja, niin kai jokainen yrittää laittaa sen kaikin puolin kuntoon. Silloin ei näe arkea.
”Jos sotku ei haittaa, niin se ei haittaa” on hyvä ohje!
Kasautumiseen johtavat monet syyt. Yleisesti voisi sanoa, että kukaan ei tavoittele sotkuista kotia. Niin vain käy.
Minusta Ilana tarjoaa niin paljon ilmaista, laadukasta sisältöä, että oman kurssin mainostus luennon kautta on minusta sekä ymmärrettävää että reilua. Ihan kaikki meistä ansaitsevat palkan tehdystä työstä, olkoon se tällä tavalla omien kurssien mainostuksena.
Tietenkin voi kyseenalaistaa koko tarpeen, tai kehottaa ihmisiä itseään vain ryhtymään hommiin – mutta aika moni meistä myös maksaa vaikkapa yhtiövastikkeen kautta kiinteistöhuollolle sen sijaan että lapioisi itse lumet, kampaajalle hiusten leikkaamisesta, tai vaikkapa kuntosalille vaikka lenkille pääsisi ilmaiseksi. Joskus tarvitaan toisia ihmisiä, että hommat saa itse käyntiin.
Henkilökohtaisesti en ole kurssille osallistunut, mutta saanut paljon käytännön apua Ilanan materiaaleista. Olen sen verran puusilmä että muiden ihmisten kotien sotkuisuutta en edes mieti, mutta yritän itse helpottaa lapsiperhearkea aktiivisesti järjestämällä.
Jos muutos kävisi käskemällä, niin aika vähän meillä olisi ongelmia. Mutta sen, jolle epäjärjestys tai tavarat eivät koskaan ole olleet vaiva, voi olla vaikea ymmärtää mikä siinä nyt niin vaikeaa on.
Oon ollu sun kurssilla ja lukenu kirjan pariin otteeseen. Sun tarjoamasi palvelut ja tieto ovat tuoneet mulle rauhan, vähentäneet kotihäpeää, antaneet välineitä, vapauttaneet resursseja ja ylipäätään tuoneet elämääni paljon arvokasta. Suhteessa tähän kaikkeen ymmärrän täysin, että tuon tyyppinen palaute menee ihon alle. Minun mielestäni teet hienoa ja tärkeää työtä. Kiitos siitä.
Ihana palaute ❤️
Kyllä Ilanalla on asenne kohallaan ja ulosanti selkeätä ja reilua. Markkinointi ei oo tyrkkyä, en semmosta seurais kovin pitkään, tällä maililistalla ollu kuiteski useemman vuoden.
Kyllä se reaktio tapahtuu vastaanottajan omassa päässä ja tunteissa. Siitä on hyvä kertoa ääneen, koska jos löytyis useempi mielensäpahoittaja, niin sillon vois pohtia mitä tuli kirjotettua. Pieni sarkasmi on aina hyvästä, koska neutraali ei herätä tunteita ja vastausprosentti jää laimeeks.
Mullakin löytyy täältä sotkua, joka ei haittaa ja sit joskus sotkua, joka haittaa. Sit oottelen vaan aikaa ja voimia xD …Ilanan opit takataskussa…
Tykkään! Ja aika moni muukin 😀 Keep going on Ilana! We want more!!! 😀
Kiitos! En ole lopettamassa 😀
Kuten aiemmatkaan kommentoijat, en ole syyllistynyt enkä koe, että Ilana olisit liikaa tai väärin myynyt palvelujasi, vaan aidosti auttanut ja rohkaissut. Tässä ajassa tarvitsemme kohtuullisuusajattelua, järkevää tavarasuhdetta, vaatesuhdetta, mediasuhdetta, you name it, ja lempeää tuuppaamista ja vaihtoehtojen näyttämistä.
Näistä olen kyllä ihan samaa mieltä!
Epäjärjestykseen on kylläkin aina ostettu ratkaisuja. Antiikin Kreikassa ja monin paikoin muuallakin on hankittu kotiorjia. Järjestämiseen on käytetty ja käytetään palkollisia. Miksi ihmeessä ei voisi investoida myös omiin resursseihin asian tiimoilta, ei vain elintuntien ostamiseen muilta? Plus tietenkin se, että mitä pienempiä ovat yhteisöt, joissa arjessa eletään, sitä enemmän tarvitaan esineitä /henkilö, koska niiden yhteiskäyttö eri yhteisöissä elävien ihmisten kanssa on vaikeaa. Kun samaan syssyyn kaatuu käsiin massatuotetun tavaran massat, niin totta hitokseen siinä pitää jonkun kehittää uusia hallinnan keinoja ja siirtää niitä eteenpäin. Jotta kehitystyöhön voisi perehtyä ja keskittyä, siitä pitää saada palkkaa.
On mielestäni aika ilmeistä, että todellisia on ne ongelmat, jotka on todellisia. Lääketieteessä on olemassa esimerkiksi sellainen diagnoosi kuin ”häiritsevä heteroseksuaalisuus”. Heteroseksuaalisuus ei ole ongelma, vaan häiritsevyys. Sama pätee moniin muihin asioihin, sekä lääketieteessä että sen ulkopuolella. Ammattilainen voi – erityisesti jos ei ole mielenterveysalalla – ottaa vain rajallisesti vastuuta siitä, kykeneekö asiakas tunnistamaan omat todelliset ongelmansa, vai kehitteleekö uusia ongelmia piilottaakseen ne itseltään. Sinä Ilana otat mielestäni tästä ihan riittävästi vastuuta. Kysymykseen siitä, mikä siivoamiseen liittyvä ongelma valvottaa, voi mielestäni todellakin näiden keskustelujen puitteissa ihan hyvin omintunnoin vastata myös ”Ei yhtään mikään!” ilman, että tulee kuittia, että ”No kyllä vaan kuuluis!” Nähdäkseni fokus kuitenkin on ihan terveellä tavalla hyvässä, tasapainoisessa elämässä, ja siinä, että jokainen etsii itse ne asiat, joihin katsoo tarvitsevansa muutosta. Jos kokee syyllistyvänsä siivoamiseen liittyvästä keskustelusta – kuten itsekin joskus saatan tehdä – se on ensisijaisesti merkki omasta psyykkisen työn tarpeesta. Se voi kertoa siitä, että ulkoisen todellisuuden järjestämisen pitäisi olla vasta toisena työlistassa, ja tärkein investointikohde olisi sisäisen todellisuuden järjestäminen (joka toki on ensimmäinen askel ulkoisen todellisuuden järjestämisessä muutenkin).
Ruokakauppiasta ei syytetä nälästä, ja lääkäriäkin suht harvoin siitä, että tämä esittää diagnostisia kysymyksistä. (Se, jos joutuu jatkuvasti toistamaan kurjuustarinoita, niin että ne jäävät entistä tiukemmin päähän, on vähän eri juttu.) Laitteen mekaanikolle vievä tai helpdeskiin soittava odottaa kysymyksiä, ja saattaa asiakaspalvelijan mielestä välillä kuvailla ongelmaa vähän liiankin kanssa. Alkoholistikaan ei huomion puutteella raitistune. Kukaan ei esitä, että sairaus häviäisi olemattomiin tai laite ihmeenomaisesti eheytyisi, jos ammattilainen ei vain suuntaisi siihen huomiotaan. Osa ihmisten aineettomista ongelmista kenties häviää sillä, ettei näe mitään, kuule mitään eikä puhu mitään, mutta noin oman ja lähipiirin kokemuksen perusteella en pidättelisi hengitystä senkään suhteen. Tiedän itseni lisäksi monia, joiden arjen ongelmiin ei ole otettu kantaa ulkopuolelta, ja kyllä ne vaan ovat silti edelleen olemassa.
Olen myös törmännyt yrittäjiin, jotka myyvät elämänlaatuhyödykkeitä erilaisilla ilmaisilla julkaisuilla, ja joiden kohdalla näiden julkaisujen sisältöarvo on ollut puhdas nolla. Kaikki on vain sen kurssin tai muun tuotteen markkinointia. Sellaisilta en osta mitään, ja jotain ehkä näin ollen kertoo, että Ilanalta ostin. Mietin myös, että joskus saattaa olla aika vaikeaa koettaa saada elantonsa kasaan myymällä tuotetta, jonka toisaalta tietää olevan joidenkin investointimahdollisuuksien ulkopuolella, mutta johon monella silti olisi polttava tarve. Sitä varmaan joutuu aika paljon itse ja tykönään tekemään sitä rajanvetoa, että mitä voi tehdä pro bono, ja mistä aikuistenoikeasti pitää oman selviämisensä nimissä pyytää rahaa.
En toki neuvo olemaan loukkaantumatta, koska se olisi väärin. Tunteensa ja kokemuksensa on hyvä elää läpi. Uskon, että Ilana osaa muutenkin olla jäämättä niiden kanssa ”tuleen makaamaan”. Silti on hyvä, että muutkin ihmiset toteavat ihan ääneen, että ongelmat eivät synny niiden olemassaolon toteamisesta.
Tämä oli aika pistämättömästi argumentoitu! Sellaisen lisään, että lääkäri ei keksi sairauksia vaivojaan valittaville, mutta totta on toki sekin, että yhä useampia asioita on alettu pitää sairauksina, kuten kaljuuntumista, ja silloin voidaan myydä aina uusia ratkaisuja. Toisaalta hyvä niille, joiden itsetunto tästä ongelmasta kärsii. Toisaalta kestävämpi ratkaisu olisi muuttaa yhteiskuntaa niin, ettei kaljuus olisi stigmatisoitua.
Hei Ilana,
Vielä yksi täällä haluaa kertoa, että kyllä sinun tyylisi ihmisten motivointiin on niin lempeä ja humaani, että toista yhtä ymmärtäväistä ammattijärjestäjää en ole löytänyt, luettuani monia eri tekijöiden kirjoja ja nettisivuja tästä aiheesta.
Minusta sinun tyylissäsi ja työssäsi näkyy hienosti myös akateeminen taustasi, tykkään siitä että analysoit asioita pintaa syvemmältä.
Ehkä onkin niinpäin, että olet vain tehnyt työsi niin hyvin, että vain harvoin joudut sellaisten ”uhriksi”, jotka näkevät kaikessa vain negatiivista ja arvosteltavaa? Joidenkin ihmisten luonteessa vain on se, lähes elämäntehtävänä, että he etsivät niitä vikoja kaikesta. Luulisin että monet julkisuudessa asioita tekevät saavat vielä paljon enemmän kuraa niskaansa – se taitaa melkein kuulua julkisuuteen, tänä päivänä, niin ikävää ja epäreilua kuin se onkin.
Toivottavasti muistat tämän puolen asiasta, etkä kallista korvaasi liikaa negatiivikkojen suuntaan!
Kiitos kommentistasi. Täytyy toivoa, että en joudu tai myöskään anna aihetta mihinkään riepotteluun jatkossakaan.
Hei Ilana, kiitos tekstistäsi, se sai minut ajattelemaan oikein juurta jaksain mistä minun tavaratulvani sai alkunsa ja miksi se jatkuu. (Ja miksi tarvitsen ilmaisten vinkkien lisäksi ammattijärjestäjän jämäkkää maksullista apua.)
Vastaus on: kiltteydestä.
Kun viisi lastamme olivat pieniä, saimme isoja mustia muovisäkkejä täynnä lastenvaatteita ja tavaroita kilteiltä sukulaisilta. Ne olivat kovin tervetulleita silloin, mutta nyt ne muhivat vintillä, jonka tarvitsisin aivan muuhun käyttöön. Täällä saaressa tavaroista irtipääseminen maksaa, ja kierrättäminen on hankalaa. Se vaatii autolla ja lautoilla ajamista ja aikaa, ja tilaa.
Olin myös itse niin kiltti, että en sanonut ei. Niinpä tavaratulva on jatkunut. Saan kaikenlaista taloustavaraa ja muutossa yli jäänyttä, koska kiltit läheiset ajattelevat, että minulla on täällä maalla kuitenkin niille käyttöä. Juu on, jos ei ole yrittäjä ja opiskelija yhtä aikaa. Tai jos ei ole kolmella eri saarella töissä. Aikapula on huikea, vaikka kuinka haluaisi tuunata ja stailata.
Sitten on vielä opiskelevien ja parisuhteita solmivien lasten tavarat. Kiltti äiti hakee autolla isoja mustia säkkejä, joissa lukee lapussa päällä ’kotiin’. Olen kutsunut heitä selvittämään säkkejään, koska en tiedä mitkä muistot ovat arvokkaita, mutta nuorten perheiden aika menee muuhun. Niinpä nekin säkit muhivat vintillä.
Ja sitten on tietysti omien vanhempien poismeno ja sen aiheuttamat tavaratulvat. Nyt ne eivät enää ole säkkejä, vaan autokuormallisia. Minä kiltisti haen tavarat, tuuletan ja pesen kaikenlaiset hajut ja tahrat pois, ja kierrätän. Minulla onkin nyt tuoreen viran lisäksi ’sivubisneksenä’ tavaroiden lahjoittaminen. LIsäksi yrityksen lopettamisen jälkeen yrityksen kalusteet ja muu tarpeellinen muuttivat kätevästi meille. Tarvitsisin muutaman sadan neliön kokoisen hallin sämpläämiseen.
Siksi, koska olen liian ’kiltti’, tarvitsen sellaista jämäkkää ja järkevää apua kuin sinä Ilana tarjoat! Etsin pitkään netistä ammattijärjestäjää, ja taisinpa osua oikeaan. Nyt on toivon kipinä, tavaravuorista voi selvitä ilman stressiä ja edullisesti. Tärkein apusi on ollut ajattelutapani muuttaminen.
Kiitos! Minulla on tavaraongelma, ja maksan siitä että saan sen ratkaistua. Jos jollain ihmisellä ei ole tavaraongelmaa, niin sitten ei ole. Silloin epäkiltti kommentointi on julmaa ja asiaankuulumatonta.
Teitä kilttejä olen tavannut muitakin. Olette suuri apu ja pelastus lähipiirille, mutta usein oman jaksamisen kustannuksella kun oma koti muuttuu kierrätyskeskuksen sivukonttoriksi. Asioiden muuttaminen alkaa niiden havaitsemisesta. Lähetän sinulle napakkaa mutta ystävällistä jämäkkyyttä, jonka avulla vetää rajat tavaran tyrkyttäjille.
Hei! Moni on jo jättänyt fiksuja ja ymmärtäväisiä kommentteja, jotka minäkin allekirjoitan. Myös minä pidän Ilanan tyylistä ja syvällisestä sekä kuitenkin maanläheisestä lähestymistavasta tavaroihin ja niiden käsittelyyn – ”käsittelyyn” konkreettisesti ja henkisesti.
Olen tässä asiassa paljosta kiitollinen äidilleni, joka opetti meidät lapset siihen, että pieneksi jääneet vaatteet kerättiin pari kertaa vuodessa Pelastusarmeijalle. Hän myös käytti pystypäin pesulapalveluita lakanapyykille – koko mankeloivan suvun ihmetellessä.
Äidillä oli omassa kodissaan aina kohtuullisesti tavaraa kohtuullisessa järjestyksessä. Kun hänen vakava sairautensa eteni ja lähtönsä lähestyi, hän vielä järjesteli asioitaan ja tavaroitaan. Meillä aikuisilla lapsilla oli siis harvinaisen ”helppo” tilanne käytännön asioiden osalta hänen kuoltuaan.
Mutta silti! Kaikesta tästä huolimatta siistin vuokrakaksion tyhjentäminen kuukaudessa oli kova urakka. Suuressa surussa piti ratkaista joka ikisen lakanan ja leivänpaahtimen kohtalo, ja ratkaistiinkin. Kaikki saatiin hoidettua, mutta monesti mielessä kävi, millaista olisi ison ja täyden huushollin raivaaminen. Se on todennäköisesti edessä isämme talossa. Hän onkin jo sanonut ei-niin-kannustavasti: ”Kyllä teillä on tässä sitten homma!”
Omaan tavarasuhteeseeni pyrin soveltamaan äitini metodeja, enkä ota mallia isästäni. Oma nuorisoni on onneksi samoilla linjoilla, entistä enemmän myös ekologisista syistä.
Kiitos sanoistasi. Olen myös huomannut, että (ainakaan kaikki) nuoriso ei ole materian perään. Kunhan on laitteet ja niiden laturit, niin pärjäävät.
Olin lukenut koko joukon järjestämiseen liittyviä kirjoja jo kauan ennen kuin törmäsin Ilanan webinaariin, jonka ansiosta oma liittymiseni Paikka kaikelle-kurssille sai alkunsa. Jokin siinä puhutteli juuri minua. En ole osallistunut 1-7 päivien tavarahävityksiin, koska ne eivät sovi itselleni mutta sitäkin useammin olen tehnyt 5-15 min siivousspurtteja, jotka iskivät suoraan suoneen. Enkä koe huonoa omaatuntoa siinä etten osallistu kaikkiin haasteisiin. Hyvä vain , että on monenlaisia vaihtoehtoja toteuttaa asioita ja jokainen voi tehdä valintoja tarjonnasta. Ilanan kursseilta saa niin monenlaisia ideoita ja ratkaisuja, että uskon jokaiselle löytyvän sieltä omaan persoonaan ja tyyliin sopivia tavaran käsittelymenetelmiä. Se, että Ilana ei koskaan tuomitse missään vaiheessa vaan lempeästi herättelee meitä toimintaan ja muistuttaa myös omien voimavarojen suuntaamisesta kulloinkin tarpeellisiin vaiheisiin elämäntilanteissa, on mielestäni todella huippua. Myös Ilanan syvällinen analysointi ja pohdinta sekä aito kiinnostus siitä mitä me ihmiset ajattelemme tai tarvitsemme lisää mielenkiintoa ja kantaa myös tämän projektin parissa työstäviä henkilöitä. Kritiikki on joskus julmaa mutta se myös havahduttaa pohtimaan ja tarkastelemaan omia toimintatapoja ja periaatteita. Jos ne ovat eettisesti ja moraalisesti kestäviä niin ei todellakaan ole syytä huoleen vaan voi antaa kritiikin huuhdella kasvoja kuin meren aallon ja antaa sen mennä menojaan.
Kiitos Ilana upeista ideoista, ohjeista, kommenteista ja lempeästä palauttelusta myös aina välillä projektin pariin, se on todella tärkeää, koska olemme täällä juuri sitä varten, että muutos tapahtuisi ja se vaatii toimintaa.
Kiitos kauniista sanoistasi! Ehkä se kritiikki meni ihon alle juuri siksi, että se tuntui epäreilulta. Toisaalta ymmärrän senkin, että jollekulle voi sellainen ajatus mieleen juolahtaa. Paljonhan meille markkinoidaan myös sellaisia ongelmia, jotka eivät ole ongelmia ollenkaan.
Kirjoituksesi ovat todella hyvin jäsenneltyjä ja syvällisesti mietittyjä. Silti minusta tuntuu, että tässä tavaratulva-karsimisilmiössä on vielä joitakin käsittelemättömiä puolia. Kasvoin ajan mittapuun mukaan aika vauraassa kodissa, rivitalossa uima-altaineen, 60-luvulla. Huonekalut olivat ajan hengen mukaisia ja kavereiden kodeissa oli samantapaista. Tuolloin mikään ei pistänyt silmään ja ehkä aivan ääriesimerkki olisi herättänyt kysymyksen siitä, sopivatko huonekalut yhteen, onko tavaraa liikaa, onko siistiä. Aivan kuin olisimme suhtautuneet lempeämmin ja arvostavammin tavaroihin ja erilaisiin koteihin. Sama melko vaatimattomassa rintamamiestalomummolassa: ei olisi tullut mieleenkään nähdä karsimisen tai minkään muuttamisen tarvetta. Mielestäni tämä tuntemus ei voi olla pelkkää nostalgiaa.
Olen itseni kohdalla hieman huolestunut siitä, että kun lähtee olan takaa karsimaan, mihin se loppuu. Eli voiko käydä niin, ettei tavallaan enää arvosta omaa elämäänsä, vaikka alkuperäinen tarkoitus olisi nostaa esiin ”helmet” tavarapaljoudesta: tutkintotodistukset, lahjaksi saadut esineet, korut, valokuvat, kaikki saavat mennä. Siksi ajattelin painaa jarrua ja keskittyä muihin asioihin.
Kiitos! Tavaramäärä on kaikissa yhteiskuntaluokissa aiemmin ollut vain pienempi. Myös jatkuvaan ”tarpeeseen” päivittää uuteen on ollut vähemmän paineita ja mahdollisuuksia kuin nykyään. Ei siis ole ollut laajempaa tarvetta raivauksillekaan. Tavaroiden karsimista kannattaa tehdä silloin ja siinä määrin kuin se itsestä hyvältä tuntuu.