
Unohda vaihtelu – tuhannet pienet päätökset tekevät arjesta uuvuttavaa
Arjen pyörteissä voi tuntua siltä, että tekemistä on vain liikaa ja aikaa liian vähän. Varmaan jo tiedätkin, että tavaran vähentäminen

Arjen pyörteissä voi tuntua siltä, että tekemistä on vain liikaa ja aikaa liian vähän. Varmaan jo tiedätkin, että tavaran vähentäminen

Luin tovi sitten artikkelin, jonka kirjoittaja – perheenäiti – kertoi lopettaneensa kodin metatyön tekemisen. Jos et ole kuullut metatyöstä, sillä

Tein perheeni kanssa viikon zero waste -kokeilun, jonka tavoitteena oli vähentää perheeni tuottamaan jätettä mahdollisimman paljon. Onnistuimme tekemään roskapussiin ihan

Pöytä ja lattia sen alla askartelusilpun peitossa, legorakennelmia pitkin poikin kotia, pehmolelulaatikko kumottu lattialle, sängyssä nukkejen kahvikutsut ja kaiken keskellä

Oletko nähnyt some-videon, jossa paljasjalkainen kaveri astelee juoksunauhalla, jolle toinen samalla ripottelee legoja? “Preparing for parenthood with the LEGOrun”, sanoo

Yhteistyössä YIT ja Paikka kaikelle. Sanovat, että muutto aiheuttaa avioeroon tai läheiseen kuolemaan verrattavissa olevan stressin. Muutto on tosiaan iso

Monen kodin silmiinpistävin sisustuselementti on keskellä tupaa nököttävä pyykinkuivausteline. Meilläkin joskus käy näin ja näky aiheuttaa minussa välittömän stressipiikin. Haluan

Yhteistyössä YIT:n kanssa. Sälä riivaa muuttajia! Kysyin Paikka kaikelle -ryhmässä, mikä on hankalinta ja ärsyttävintä muuttamisessa. Ongelmien listalla ylitse muiden

Onko lastenhuoneen lattia taas peittynyt sekalaiseen pikkusälään, pehmoihin ja parittomiin sukkiin? Onko lapsesi pois tolaltaan, koska se barbinuken hopeanvärinen kenkä on kadoksissa?

Kun jonkin aikaa sitten kyselin, mikä on kodin järjestämisen suurin este, moni vastasi, että lapset. (Melko moni vastasi myös, että