Älä muuta roinaa – lataa avuksi Pakkausapuri

Sälä riivaa muuttajia! Kysyin Paikka kaikelle -ryhmässä, mikä on hankalinta ja ärsyttävintä muuttamisessa. Ongelmien listalla ylitse muiden nousi sälä, jota ei haluaisi pakata mukaansa, mutta jota ei myöskään ehdi perata ennen muuttoa.

Tätä epämääräistä aineista löytyy piironkien pohjilta ja hyllyjen takaosista. Se yllättää vielä siinä vaiheessa, kun vanhaan asuntoon mennään tekemään loppusiivous – tyhjäksi luullusta asunnosta löytyykin pikkuautollinen tavaraa.

Uudessa kodissa jaksaa juuri ja juuri laittaa tärkeimmät käyttöesineet paikoilleen. Sälä jää perkaamatta. Se tekee pesän muuttolaatikkoon, joka viedään vintille. Seuraavassa muutossa laatikot siirretään avaamatta uuteen kotiin.

Näitä kutsutaan muuttolaatikoiksi nimenomaan siksi, että ne otetaan esille vain muuttojen yhteydessä.

Koska muuttolaatikoissa olevaa sälää ei ole tarvittu kahteen vuoteen, laatikot voisi heivata avaamatta. Paitsi ettei voi, koska johonkin laatikoista tyhjennettiin eteisen miljoonalaatikko – ja aurinkolasit ja passit ovat olleet kadoksissa siitä lähtien.

Silmä tottuu nopeasti ja laatikot muuttuvat osaksi sisustusta.

Ovatko sälälaatikot väistämätön osa muuttamista?

No eivät tietenkään! Kun raivauksen aloittaa riittävän ajoissa, tavarat lajittelee säilytyspaikan mukaan ja muuttolaatikot merkitsee selvästi, ei pitäisi olla mitään ongelmia.

Harmiksi muuttoja joudutaan hoitamaan kiireessä, jalka paketissa, keskellä remonttia, kaksi vaippaikäistä kainalossa tai kaikki nämä yhtä aikaa.

Annan nyt siitä huolimatta muutaman vinkin sälättömään muuttoon, sillä uskon että niistä on hyötyä, vaikka kainalossa olisi lasten sijaan oma pää.

Pakkaa ensimmäisenä mummovainaan pitsiliinat

Muutto tulee harvoin yllätyksenä. Ei siis haittaa, vaikka aloittaisit tavaroiden läpikäymisen ennen kuin uusi asunto on edes tiedossa. Vanhassakin kodissa on mukavampi elellä, jos nurkissa ei pyöri ihme sälää.

Monille aloittamisen esteeksi nousee se, ettei tiedä mistä aloittaisi. Mitäpä sitä sen enempää pohtimaan: aloita harvoin käytetyistä esineistä!

Voit jopa pakata valmiiksi kaikki ne tavarat, joita et arjessa aktiivisesti käytä, kuten mummon perintöpitsit ja nuoruuden päiväkirjasi. Jos muutto on keväällä, voit pakata joulukoristeetkin jo heti joulun jälkeen.

Järjestä itsellesi aikataulupaniikkeja

Moni taas lykkii aloittamista ihan vain siksi, että aikataulupaine ei ole vielä tarpeeksi kova. Viime hetken paniikin odottajia neuvon luomaan omia pikkupaniikkeja.

Se käy näin: Aloita eteisen sälälaatikon läpi käyminen tunti ennen kuin sinun pitää lähteä junaan tai ota vaatekaapin kenkäosasto käsittelyyn puoli tuntia ennen kuin lempiohjelmasi alkaa telkkarista. Takaan, että toimit ripeästi ja määrätietoisesti!

Pilko ja paloittele

Tällaiset rajatut, nopeat tehoiskut ovat mahdollisia, kun muuttoraivauksen ja pakkaamisen paloittelee tilan ja tavaralajin mukaan.

Avuksi urakan pilkkomiseen voit ladata laatimani Pakkausapurin, joka löytyy maksutta YIT:n sivuilta. Se on tulostettava inventaari- ja seurantalista, jota hyödyntämällä pysyt jatkuvasti pakkaustilanteen päällä. Sälä ei pääse yllättämään sinua paria päivää ennen h-hetkeä.

Siihen merkataan kunkin tilan tavarat, perkaamisen ja pakkauksen seuranta ja tavaroiden paikka uudessa kodissa. Viimeinen tiedoista kannattaa merkitä myös muuttolaatikkoon.

Pakkausapurilla saat työn suunniteltua etukäteen ja näet paljonko sitä oikeastaan on.

Laita sen jälkeen urakka myös kalenteriisi ja varaa muuttoraivaukseen vartti päivässä tai muutamia tunteja viikonlopussa. Laita vielä puhelin muistuttamaan sinua tehtävistäsi, niin et pysty niin helposti luistamaan niistä.

Pakkaa mukaan se, jonka korvaisit tulipalon jälkeen

Muutto on ihana mahdollisuus aloittaa uusi, roinaton elämä. Kysy jokaiselta esineeltä, hankkisitko sen uudestaan, jos se tuhoutuisi. Pakkaa mukaan vain ne, jotka läpäisevät tämän testin.

Näin sinulla lähtee uuteen kotiin mukaan vain olennaisen tärkeät tavarat: ne, joita rakastat yli kaiken, ja ne, jotka ovat ehdottoman välttämättömiä.

*

Mikä on yllättänyt muutossa?

** Annan lisää muuttovinkkejä Ylen Aamu-tv:ssä. Katso tästä. **

 

2 kommenttia artikkeliin ”Älä muuta roinaa – lataa avuksi Pakkausapuri

  1. Vaikka muuttoja on ollut useita ja tavaraa on tullut käytyä läpi ennen ja tai jälkeen muuton, niin usein siellä joukossa on ollut juurikin tuollainen sälälaatikko, joka jaksaa ihmetyttää, silloin ihmettelee ääneen, että vieläkö minulla on tämä tai tämäkin tavara. Minulla nuo sälät liittyivät usein aiemmin erit. kosmetiikkaan. Nyt olen tavoitellut minimalistista kylppäriä – olen käyttänyt kosmetiikkaa oikeasti loppuun ostamatta uutta tilalle ja kieltäytymällä ilmaisnäytteistä. Vanhentuneesta kosmetiikasta olen tehnyt pieniä maalausprojekteja. Tavoite on, että kaikki käyttämäni kosmetiikka aina meikeistä hiusten- ja ihonhoitoon mahtuu yhteen pieneen pussukkaan. En väitä, että kaikkien olisi toimittava näin, mutta minulla se ratkaisee tuon aiemmin kohdatun kosmetiikkasälä ongelman. Olemme pitäneet kiinni siitä, että kerran viikossa meiltä vähennetään tavaraa ja kotiin ei kanneta kuin sellaista, mikä on hyvin tarkkaan harkittua. Tämä siksikin, että tiedämme jo nyt, ettemme usko asuvamme tässä asunnossa enää vuoden päästä – on helpompi edetä askel kerrallaan muuttoa silmällä pitäen.

    • Todella hyviä käytäntöjä, joilla saa kodin järjestystä muutenkin kuin muuttoa varten ylläpidettyä 🙂

Jätä kommentti

%d bloggaajaa tykkää tästä: