
Joko teillä on siirrytty kestotalouspaperiin?
Nappasin tässä eräänä aamuna kuvan kotini kestotalouspaperiastioista, joita on kaksi: puhtaille ja likaisille. Postasin kuvan Facebookiin, kysyin “joko teillä on

Nappasin tässä eräänä aamuna kuvan kotini kestotalouspaperiastioista, joita on kaksi: puhtaille ja likaisille. Postasin kuvan Facebookiin, kysyin “joko teillä on

Kiitos kun luet Paikka kaikelle -blogia! Perustin blogin syksyllä 2014 ja olen kirjoittanut sen jälkeen 160 artikkelia kodin järjestämisestä. Lukijoita

Kirjoitin viime viikolla kotitöiden jakamisesta heteroparisuhteissa. Tai jakamattomuudesta. Sain kirjoitukseeni paljon kommentteja, joista monet olivat keskenään ristiriitaisia. Joidenkin mielestä kirjoitukseni

Suomalaisten heteropariskuntien yleisin riidanaihe ovat kotityöt. Väestöliiton mukaan 15 prosenttia pariskunnista riitelee kotitöiden jakamisesta viikoittain, puolet ainakin kerran kuussa. Pahimmillaan

Arjen pyörteissä voi tuntua siltä, että tekemistä on vain liikaa ja aikaa liian vähän. Varmaan jo tiedätkin, että tavaran vähentäminen

Kuulin arvion, jonka mukaan perinteisen joulun valmisteluihin menee parin kuukauden täysipäiväinen työ. Siinä ohessa pitää tietysti hoitaa kaikki muukin arkinen

Kirjoittaja: Jenni Hämäläinen Erosin hiljattain. Meillä meni kirjaimellisesti lusikat jakoon. Kaikki asunnon tavarat tuli käytyä läpi ja samalla tein päätöksen:

Onko “paniikkisiivous” tuttu käsite? Koska rakkaalla lapsella on monta nimeä, puhutaan myös “hätäsiivouksesta”. Paniikkisiivouksen laukaisee hetkellinen mielenhäiriö, jonka vallassa lupaudut

Kodin siisteyspaineet voivat herättää voimakasta häpeää ja riittämättömyyden tunnetta. Ennen vieraiden tuloa siivoamme raivo päässä kuusi tuntia. Samalla riitelemme kumppanin

Miksi jonkun on helppo laittaa tavarat paikoilleen heti käytön jälkeen ja pitää pinot kaapeissa suorina? Miksi toisella edellisvuotiset joulukortitkin löytyvät