Näin eroon paniikkisiivouksista

Kahvipöydän seitsemän sorttia. (Kuva Pixabay)

Onko “paniikkisiivous” tuttu käsite? Koska rakkaalla lapsella on monta nimeä, puhutaan myös “hätäsiivouksesta”.

Paniikkisiivouksen laukaisee hetkellinen mielenhäiriö, jonka vallassa lupaudut pitämään muovipurkkikutsut työkavereille (onhan tässä kolme viikkoa aikaa laittaa paikat kuntoon!). Tai sitten olet joutunut niin sanottuun pakkorakoon, kuten että täytät 50 tai lapsesi pääsee ripille. Nyt nekin serkut, joita et ole tavannut sitten 80-luvulla tehdyn Lappeenrannan matkan, tulevat tekemään tupatarkastusta.

Niin tai näin, vieraita on tulossa. Ensin lykit ryhtymistä kaksi viikkoa, kuusi ja puoli päivää. Sitten alat siivota.  Imuroit, moppaat, pyyhit pölyjä, kuuraat vessaa ja paistat kolmea piirakkaa samanaikaisesti. Yhtäkkiä näet kotisi vieraiden silmin ja katumuksen aalto lyö ylitsesi: Miten tänne voi päästää ketään! Miksi ihmeessä olen suostunut tähän!

Kello kaksi yöllä et näe enää muita vaihtoehtoja: haet nipun Ikea-kasseja ja alat lapata irtotavaraa niihin. Paperikasat ruokapöydän päästä, eteisessä odottavat kierrätystavarat, irtoroina työ- ja sohvapyödältä, puhtaat pyykit sohvalta, puolipitoiset kylppärin naulakoista, lastenhuoneen lattialla kierivät sekalaislelut. Säkkiin vaan kaikki sälä ja säkit saunaan!

Nyt näyttää hyvältä. Tervetuloa vaan meille! (Kunpa vain eivät avaisi saunan ovea…)

Juhlien jälkeen arjen kiireet palaavat nopeasti ja säkit jäävät purkamatta. Ne on helppo unohtaa, koska kuulut siihen kolmannekseen kansalaisia, joka ei käytä saunaansa juuri muuhun kuin varastointiin. Kuukauden päästä alat ihmetellä, missä passisi on. Keväällä se löytyy lauteiden alla olevasta Ikea-kassista. Vannot, ettet enää koskaan kutsu ketään kylään, koska siitä seuraa vain kahta kauheampi kaaos.

Mistä paniikkisiivous johtuu?

Mikä meidät ajaa siivoamaan – paniikin- tai rutiiniomaisesti – ennen vieraiden tuloa? Onko kodeistamme tullut sotkuisempia vai ovatko kyläilystandardit kiristyneet?

Itse epäilen molempia.

Tilastoista huomaa, että kylässä käyminen on vähentynyt viimeisten 40 vuoden aikana selvästi. Erityisesti mutkattomasta arkikyläilystä on tullut harvinaisempaa eikä yllätyskyläilyä ei enää pidetä sopivana. Arkemme on paineistettua ja aikataulutettua. Kaikki pitää sopia ja laittaa kalenteriin ainakin kuusi viikkoa etuajassa. Kerran kutsuin ystävää uudenvuodenjuhliin. Hän vastasi, että katsotaan uudestaan kesäkuussa, kun lasten treenikausi on ohi.

Koska kyläilystä on tullut Tapahtuma isolla T:llä, myös puitteiden pitää olla sen mukaiset.

Kun tarjotaan “jotain ihan pientä”, se tarkoittaa itse juureen leivottua leipää, kolmen ruokalajin ateriaa suoraan maatilalta haetuista raaka-aineista sekä artesaanisuklaakakkua käsinjauhetun kolumbialaisen erikoiskahvin kera.

Hei, ei mitään paineita, vaikka arki onkin kiireisempää kuin koskaan!

Vastaavasti kodin pitää näyttää siltä kuin siellä ei asuisi kukaan. Näin vierasta kunnioitetaan siisteydellä ja vältetään kotihäpeä. Tästä syntyy kyläilyharha, kuten kollegani ammattijärjestäjä Eveliina Lindell sen on nimennyt. Koska vierailemme vain siivotuissa kodeissa, luulemme että muilla on siistimpää kuin meillä. Käsikirjoitukseen kuuluu pyytää anteeksi, kun meillä on vähän sotkuista.

Vaatimusten noustessa myös vaikeustaso on noussut. Tavaraa ja siivottavia neliöitä on nykyään enemmän. Vanhempi polvi muistaa yllätyskyläilyjen aikakauden, jolloin kodit pidettiin aina siisteinä. Se oli helpompaa, koska joka nurkasta ei tursunnut härpäkettä, joka pitää ennen siivousta siirtää ja sen jälkeen piilottaa. Lastenhuoneita ei ollut ja jos olikin, lapsilla oli vain käpylehmiä eikä lasten muutenkaan annettu leikkiä sisällä.

Samaan aikaan kun kylässä käymisestä on tullut järjestelyiltään pientä festivaalia vastaava Tapahtuma, kodit on alettu kokea yhä henkilökohtaisempina tiloina.

Haluamme, että kotona voi kaiken hektisyyden keskellä olla oma itsensä. Että saa palautua kaiken kiireen keskellä. Ettei tarvitse jatkuvasti suorittaa ulkoapäin annettuja kunnollisuuden määreitä. Että saa olla pieruverkkareissa eikä ole niin väliä, että tiskivuori on kasvanut ulos altaasta tai että sohvalle mahtuu vain yksi istumaan, koska roina. Ettei kukaan ei katso sinua tai kotiasi arvioiden.

Se on ihan ok. Ystäviä voi tavata myös kahviloissa, kirjastoissa, museoissa ja mesessä. Näin pääsee myös paniikkisiivouksista ja kyläilypaineista kaikkiaan.

Mutta minulla on sinulle myös toinen viesti. Voit päästä paniikkisiivouksista eroon myös ilman, että lakkaat kutsumasta vieraita. Keino on yksinkertainen: kysy itseltäsi, mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua, jos vieraat näkisivät arkiset sotkusi. Ja mikä siinä sitten olisi niin pahaa? Vai olisiko sittenkään? Kerro vastauksesi kommenteissa. En usko, että pystyt keksimään yhtään oikeasti hyvää syytä.


Miksi järjestys ei pysy? Miksi ylläpito tuntuu vaivalloiselta? Tämä maksuton miniopas kertoo, miten luot uusia, helppoja rutiineja järjestyksen ylläpitoon. Ajattele, jos kodin järjestäminen sujuisi yhtä vaivattomasti ja automaattisesti kuin kengännauhojen solmiminen!

5 kommenttia artikkeliin ”Näin eroon paniikkisiivouksista”

  1. Tämä on niin kiinnostava aihe! Itse keksin esimerkiksi sellaisen, että en halua vieraiden näkevän pyykkitelinettä olohuoneessa. Siis nimenomaan niin, että siellä on pyykkiä. En halua esitellä kalsareitani kenellekään. Voi toki ajatella, että eihän siinä mitään, kaikki tietää, että yleensä meillä kaikilla on alushousut jalassa. Mutta kerran olin kylässä, jossa emäntä siinä sivussa kirjaimellisesti viikkasi miehensä kalsareita narulta kaappiin, ja mulle tuli kyllä sellainen TMI olo. Että kiitos, mutta olisin ehkä mieluummin ilman sitä tietoa, millaisia pöksyjä kukakin vaatteidensa alla pitää. Ehkä olen sitten vain vähän turhan pidättyväinen tyyppi? Joku muu ei varmaan olisi edes rekisteröinyt koko juttua.

    Varmaan se kiteytyy tuohon yksityisen tilan rajoihin. En halua jakaa liian intiimejä asioita elämästäni kylässä olevien vieraiden kanssa, ja siksi siivoan ennen kuin vieraita tulee.

    • Heh, häveliäisyys varmasti vaihtelee kovasti kodista toiseen. Meillä käy ovi sen verran tiuhaan, että on pitänyt paaduttaa itsensä. Missään illanvietoissa tai juhlissa en kyllä itsekään tahtoisi katsella kuivaustelinettä 😀

  2. Miehen vessa! Meillä on kummallakin oma vessa. Kun muutimme tähän asuntoon, ajattelematta sen tarkemmin otin käyttööni kodinhoitohuoneen yhteydessä olevan pienen vessan ja jätin varsinaisen miehen käyttöön. Käyn miehen vessassa hyvin harvoin, joten sen arkihoitokin on miehen vastuulla. Se puolestaan tarkoittaa sitä, että vessa muistuttaa – hieman karrikoiden – entisaikojen huoltoasemien vessoja! Jos siis meille tulisi yllätysvieras, joka pääsisi vahingossa livahtamaan miehen vessaan, minä valitettavasti joutuisin muuttamaan maasta!

    • Haha! Mitä jos laittaisit oveen ison lapun: ”Miehen vessa, en ole käynyt tässä huoneessa kolmeen vuoteen. T. Merja”, niin ehkä ei tarvitsisikaan paeta ulkomaille? Näissä tapauksissa kyllä aina kiinnostaa, voiko puoliso seistä vessansa siivon takana pystypäin?

      • Ei hän ainakaan minun kauhistuneita huomautuksiani pahemmin noteeraa enkä minä itsekään mikään siivoushirmu ole! Rehellisyyden nimissä on kyllä sanottava, ettei vessaharja hänelle kuitenkaan ihan tuntematon kapistus ole. Tuo lappuidea kuulostaa hyvältä 😉 Kuuluu samaan sarjaan kuin se firman siivojan lappu, jossa lukee: ”Astu lähemmäksi, se on lyhyempi kuin luuletkaan”!

Jätä kommentti

%d bloggaajaa tykkää tästä: