Aihearkisto: Lapset

Näin sain lapseni tekemään 93 kotityötä yhdessä viikossa

Mitä keinoja on saada lapset tarttumaan kotitöihin omatoimisesti? Millaisia apuvälineitä, kuten tehtävälistoja, tähän löytyy? Tätä kyseli eräs kolmen lapsen äiti Paikka kaikelle -ryhmässä.

Minullakin on kolme lasta. Ja pari kuukautta sitten uskoin löytäneeni lopullisen vastauksen näihin kysymyksiin.

Perheeni otti kokeiluun ilmaisesen ChoreMonster-sovelluksen, jossa kerätään monsterihahmoja ja palkintoja pisteillä, joita saa kotitöitä tekemällä. Meillä ei ollut mitään erityistä pulmatilannetta työnjaon suhteen, mutta ajattelin, että pelillisyys tekisi kotitöiden tekemisestä lapsille hauskempaa ja ehkä myös tehostaisi sitä.

Sovelluksessa on oma liittymä lapselle ja aikuiselle (jonka kehittäjät ilmeisesti olettavat olevan äiti, koska aikuisen liittymän nimi on MotherShp). Lapset tarvitsevat kukin oman älylaitteen ja sellainen pitää olla myös emoalusta luotsaavalla vanhemmalla.

ChoreMonsterista löytyy valmiita tehtäviä tai sinne voi asettaa omiaan, myös suomeksi. Pisteytys pitää keksiä itse ja siinä saakin olla tarkkana, sillä myös palkkiot, joita pisteillä voi lunastaa, pitää pisteyttää itse. Jos lapsi saa jokaisesta astianpesukoneen tyhjennyksestä palkkioksi leffakäynnin, homma tyssää alkuunsa.

8- ja 11-vuotiaat koekäyttäjäni, jotka monien lapsien lailla tykkäävät pelaamisesta, olivat innoissaan. Määrittelimme tehtävät, pisteytyksen ja palkkiot yhdessä, mihin meni oiva tovi. Lapset saivat kumpikin iänmukaisesti omia tehtäviä. Osa tehtävistä oli molemmilla samoja, mutta tarkoitettu vuoronperään tehtäviksi (haluan vältää sisarusten kilpailuttamista). Tässä ovat ensimmäisen viikon tulokset:

Nimetön suunnittelumalli-9

Sovellus sai aikaan ilmiömäisen tehokkuuspiikin. Lapset tekivät yhteensä melkein sata erilaista kotityötä! He suorastaan kilpailivat siitä, kumpi saa viedä roskiksen tai täyttää pesukoneen –  sisaruskateutta aiheuttavasti kilpailemisesta ei siis kokonaan päästy.

Osa pisteistä tuli sellaisista päivänselvyyksistä kuin hampaidenpesu. Ajatuksemme oli, että huononakin päivänä hyvä mieli säilyisi, kun näistä kuitenkin saisi hiukan pisteitä. Toisaalta ikäville hommille, kuten vessanpöntön kuuraaminen, kannattaa laittaa korkea pistemäärä lisäporkkanaksi.

Ensimmäisen testiviikon perusteella ehdin jo ajatella, että kotityökysymys on nyt pysyvästi ratkaistu ja me vanhemmat voimme tästedes istua sohvalla popsimassa popcornia, kun lapset hoitavat duunit.

Noh.

Seuraavalla viikolla oli koulussa ja muualla kiirettä. Pyykin ripustamisesta ja pöydänpyyhkimisvuoroista ei enää kilvoiteltu aivan yhtä innokkaasti. Kolmannella viikolla toinen lapsi, joka muutenkin motivoituu enemmän toisten auttamisesta kuin palkkioista, alkoi kokonaan unohdella kirjata tehtäviään sovellukseen. Neljännellä viikolla myös toinen lapsi alkoi lipsua.

Itse tein muutamia puolinaisia yrityksiä muistuttaa lapsia kirjaamisesta. Mutta mikä ero lopulta on siinä, että muistutan lasta itse tehtävästä kuin että muistuttelen käyttämään sovellusta tehtävän tekemiseen. Sitä paitsi hampaat ja tukka pitäisi pestä ilman palkintojakin.

Hiljalleen valuimme takaisin vanhaan käytäntöön, jossa vanhemmat yksinkertaisesti pyytävät lapsia hoitamaan tietyt hommat, jotka nämä sitten myös tekevät. Kotitöiden tekemisestä on harvoin riitaa. On itsestään selvää, että jokainen tässä osoitteessa asuva laittaa vaatteensa eteisessä paikoilleen, siivoaa astiansa pöydästä tai kaapittaa puhtaat pyykkinsä.

On pakko tunnustaa, että näin meille on käynyt kaikkien muidenkin systeemien kanssa, joita olemme kokeilleet. Erilaiset työvuorolistat ovat muutaman viikon alkuinnostuksen jälkeen jääneet seinälle yksin kiikkumaan.

Ehkä me aikuiset odotamme lapsilta liikaa, jos kuvittelemme, että vuorovaikutuksen voi korvata tehtävälistoilla, joista lapset palkintojen toivossa tai etuuksien menettämisen pelossa omatoimisesti ruksivat tehtäviä?

Jos tahdomme eroon kodin ilmapiiriä pilaamasta komentamisesta ja nalkuttamisesta, on parempi korjata vuorovaikutuksen laatua kuin yrittää ulkoistaa sen listoihin. (Listat toki voivat olla tärkeitä sen konkretisoimisessa, mitä kaikkea tehtäviä kotitalouden pyörittämiseen sisältyy.)

Jälkeenpäin ajattelin myös, että on parempikin, ettei kotitöillä tienata pisteitä.

Onnellisuusfilosofi Frank Martela kirjoittaa kirjassaan Valonöörit. Sisäisen motivaation käsikirja kaksitoistavuotiasta, joka intoutuu ruohonleikkuusta. Koko kesäkuun hän hoitaa ruohonleikkuun sisäisestä palosta leikkaamista kohtaan. Heinäkuussa vanhemmat ajattelevat, että lapsi ansaitsisi työstään palkkion, ja alkavat maksaa hänelle hiukan jokaisesta leikkuusta.

Martela kysyy, mitä tapahtuu, jos vanhemmat elokuussa päättävät lopettaa maksamisen. Nuori todennäköisesti kieltäytyy leikkaamasta nurmikkoa. Ulkoinen motivaattori – raha – on syrjäyttänyt sisäisen innostuksen ruohonleikkuuseen.

Sisäisen innostuksen hiipuessa katoaa myös lapsen omatoimisuus.

En vastusta pelillistämistä, listoja tai palkkioita sinänsä. Ne toimivat, jos ne innostavat myös lasta. Paikka kaikelle -ryhmässä kysymyksen esittäneelle äidille vastaisinkin, että kysy lapsiltasi. Pyydä nämä kanssasi ideoimaan, miten tarvittavat kotityöt hoidetaan niin, että ne tulevat tehtyä myös silloin, kun vanhemmat eivät ole selän takana kyttäämässä. Lapset yleensä tietävät itse parhaiten.

Vinkkejä siihen, miten lapset saadaan mukaan kodin järjestyksen ylläpitämiseen ilman, että kodin ilmapiiri kärsii komentelusta tai aikuinen uupuu omaan jankutukseensa, saat Paikka kaikelle lastenhuoneessa -verkkokurssilla, joka starttaa aivan tuota pikaa. Kurssille pääsee nyt kesätarjouksena –50 % hintaan. Ilmoittautuminen on auki vain 29.5. asti. Lue lisää täältä!

Mitä Marie Kondo oppi järjestämisestä tultuaan äidiksi – ja 3 keinoa, joilla saat lapsiperheen kodin järjestykseen

Ammattijärjestäjä Marie Kondo, joka tunnetaan KonMari-raivaamismetodin kehittäjänä, kirjoitti vastikään uutiskirjeessään elämänmuutoksestaan kahden pienen lapsen äitinä.

KonMari on metodi, jolla pyritään erottamaan olennainen epäolennaisesta kysymällä kaikilta kodin esineiltä, tuottavatko ne iloa. Metodi on auttanut tuhansia ihmisiä ympäri maailmaa saamaan kotinsa järjestykseen ja lisäämään iloa elämäänsä.

Menetelmä on kuitenkin myös varsin vaativa. Projektin pitäisi edetä yhtenä rysäyksenä, jonka aikana marittaja laittaa syrjään muun elämänsä ja pyrkii täydelliseen lopputulokseen. Metodissa on myös on pikkutarkkoja säilyttämissääntöjä, joihin liittyy esineiden asettelua väri- ja kokojärjestykseen.

Monissa elämäntilanteissa – esimerkiksi keskellä lapsiperheen ruuhkavuosia – tällaiset ohjeet voivat olla kerta kaikkiaan liikaa.

Paikka kaikelle lastenhuoneessa

Jos sinulla on lapsia, saat nauttia kotisi täydellisestä järjestyksestä parhaassa tapauksessa jopa viisi sekuntia viikkosiivouksen valmistumisen jälkeen. Marituksesi tyssää toistuvasti siihen, että heti kun leväytät vaatekaappisi sisällön sängylle, joku pyytää voileipää tai puhallusta kolhittuun polveen. Luultavasti oletkin pienten sukkien pareja etsiessäsi jupissut: ”Odottakaas, kun Marie saa lapsia, kyllä hänen mielensä vielä muuttuu.”

Olet oikeassa. Marie Kondo on muuttanut mielensä.

Hän kertoo kirjoituksessaan yllättyneensä siitä, kuinka vähän hänellä enää on omaa aikaa. Rauhalliset jooga- ja meditaatiohetket ovat jääneet. Muutoksia on tullut myös järjestämisrutiineihin: koska lapset kuljettavat tavaroitaan ympäri taloa, Kondo ei enää pysty pitämään kiinni aiemmasta säännöstään laittaa tavarat paikoilleen heti käytön jälkeen. Hän siivoa tavarat, kun lapset ovat nukahtaneet.

Mielenkiintoisinta on, että Kondo kertoo joutuneensa päästämään irti täydellisyyden tavoittelusta kodin järjestämisessä, eikä se ollut helppoa. Hänelle kuitenkin tuo lapsiperheen arkikaaoksen keskellä mielenrauhaa tieto, että tarvittaessa hän saa huoneen siistiksi puolessa tunnissa.

Tuntuuko sinusta, että Kondo on valaistunut? Niin minustakin.

Lapsiperheiden tavarahaasteet ovat nimittäin aivan omaa luokkaansa. Erään amerikkalaistutkimuksen mukaan jokainen lapsi lisää kodin tavaramäärää kolmanneksella. Se tarkoittaa, että myös tavaranhallintaan käytettävä aika kasvaa samassa suhteessa. Siihen päälle muut lisääntyvät koti- ja lastenhoitohommat, niin soppa on keitetty.

Lisähaastetta tuo se, että lapsiperheessä tavarat eivät pysy paikoillaan kuin liimamalla. Leluja seilaa joka huoneessa, sohvatyynyistä rakennetaan majoja ja eteisestä pääsee sisään vain hyppimällä kenkämeren yli. Ja vaikka leluja tursuaa joka nurkasta, lapset saattavat pontevasti vastustaa niiden vähentämistä.

Miten lapsiperheen koti sitten saadaan järjestykseen – ja pysymään järjestyksessä? Minulla on siihen kolmen osan resepti, ja voitte mielellään välittää terveiseni myös Kondolle :)

  1. Tavaraa on sopivasti. Kuten Kondokin sanoo, toisten tavaroita ei saa poistaa. Yön pimeydessä tapahtuvien salaraivausten sijaan aikuisten pitää saada lapset yhteistoimintaan tavaran vähentämisessä.
  2. Lasten joka nippelille ja nappelille on oma paikkansa, johon tavarat saa tarvittaessa, kuten ennen lasten nukkumaanmenoa tai anopin kyläilyä. Paikkojen pitää olla niin helpot, että lapset saavat tavarat niihin kirjaimellisesti heittämällä. Pikkutarkkuus ja täydellisyydentavoittelu ovat tässä kohtaa vain järjestyksen esteitä.
  3. Kaikkien perheenjäsenten täytyy osallistua tavaroiden paikoilleen palauttamiseen, muutoin paraskaan järjestys ei säily. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että aikuisten pitäisi ryhtyä naama punaisena käskyjä jakeleviksi siivousnatseiksi. Pakkokeinoilla saa aikaan vain vastarintaa. Ottamalla haltuun oikeat viestintäkeinot aikuinen saa lapset siivoamaan jälkensä komentamatta.

Sovellan näitä oppeja kodissani ja meillä lapset itse saavat huoneensa järjestyksen palautumaan alle seitsemässä minuutissa. (Katso kuvatodisteet!)

Jos haluat toimivan järjestyksen kolme osaa kohdilleen myös omassa kodissasi, voin auttaa sinua! Nopeille on nyt tarjolla superedullinen äkkilähtö Paikka kaikelle lastenhuoneessa -kurssille, jossa lastenhuoneet laitetaan järjestykseen tehokkaasti, lempeästi ja lapsiystävällisesti. Kurkkaa tarkemmin täältä!

Pettämätön resepti, jolla lastenhuoneen saa siistiksi 6 minuutissa 53 sekunnissa

Onko teillä lastenhuone, joka suurimman osan ajasta näyttää tältä?

Niin meilläkin! Eikä tässä huoneessa ole edes ovea, jonka sulkemisella voisi säästää äitiparan silmiä. En kuitenkaan ole lähelläkään hermoromahdusta ja seuraavassa kerron miksi.

Päätimme yhteistyössä huoneen kahdeksanvuotiaan asukkaan kanssa ottaa aikaa, kuinka kauan lapsella itsellään kestää laittaa tavarat paikoilleen. Tulos on tässä:

Siihen meni hitusen vajaa seitsemän minuuttia. Ja sotkua oli sentään kerätty useampi päivä.

Paljastan teille nyt lastenhuoneen nopean siivouksen salaisuuden. Olen tunnistanut järjestyksessä kolme osatekijää, joita kutsun toimivan järjestyksen reseptiksi:

  1. Sopiva määrä tavaraa
  2. Paikka kaikelle
  3. Kaikki paikoilleen

Monissa lastenhuoneissa räpiköidään nenää myöten lelutulvassa. Mutta mitään pysyvää järjestystä ei saa pidettyä, jos tavaroita on niin paljon, ettei niitä saa tungettua mihinkään. Saati että kaikille saisi järjestettyä omat paikat.

Eikä mitkä tahansa paikat, vaan niin rennon helpot, että lapsi saa tavarat niihin heittämällä. Aikuinenkaan ei viitsi laittaa tavaraa paikoilleen, jos sitä varten pitää siirtää toista esinettä tai tarvitsee kolmannen käden. Lapsesta puhumattakaan.

Mutta sopivasta tavaramäärästä tai hyvistä säilytyspaikoista ei ole paljon iloa, jos tavaroita ei laiteta paikoilleen. Siivoamisesta lapsilleen rähisevä vanhempi ei ole sievä näky. Mutta lyhytpinnaisinkin aikuinen voi koulia itsensä käyttämään viestintämenetelmiä, joilla lapsen saa siivoamaan jopa oma-aloitteisesti.

Voin auttaa sinuakin pääsemään tilanteeseen, jossa lastehuoneen saa siistittyä seitsemässä minuutissa ja lapsi vieläpä hoitaa homman itse.

Jos toimit heti, ehdit mukaan Paikka kaikelle lastenhuoneessa -verkkokurssille, jossa toimivan järjestyksen resepti puretaan alkutekijöihinsä ja lastenhuoneet pannaan kuntoon. Kurssille pääsee nyt legot jalan alta räjäyttävään tarjoushintaan. Lue lisää täältä.

10 000 euroa lastenvaatteisiin kahdessa vuodessa – tyhmyyden tähden?

Vastikään Vauva-lehden palstalla avautui pienten lasten äiti, joka muita äitejä varoittaakseen kertoi, miten oli ollut ”tyhmä” ja tullut hankkineeksi 2500 euroa velkaa ostelemalla lasten merkkivaatteita. Hän kertoi, että uudelle paikkakunnalle muuton jälkeen hän haki perhekerhosta uusia ystäviä. ”En vielä tässä vaiheessa kiinnittänyt siihen huomiota, mutta tuo porukka pyöri melko materialististen arvojen ympärillä. Se hiipi pikkuhiljaa, ensin hurahti yksi ja sitten toinen.”

Lastenvaatteita. Asiaan perehtynyt tunnistaa myös tuotemerkit.

Lastenvaatteita. Asiaan perehtynyt tunnistaa myös tuotemerkit.

Kirjoittaja, joka siihen asti oli ostanut lastenvaatteet ketjukaupoista ja kirpputoreilta, alkoi itsekin innostua merkkivaatteista ja tilata niitä nettikaupoista. ”Vähän nikottelin, kun ostoskorin loppusumma alkoi kakkosella ja oli kolminumeroinen, mutta tilasin kuitenkin.”

Lopulta tilillä ei enää ollut tarpeeksi rahaa kattamaan useissa sadoissa euroissa pyörineitä kertaostoksia, ja kirjoittaja turvautui kulutusluottoon rahoittaakseen ostelunsa. ”Kun en osannut päättää, mitä väriä tilaisin, tilasin kaikkia. Joskus palautin ne mistä en niin tykännyt, usein en – kun tykkäsin niistä kaikista.” Hän lopetti kuntosalijäsenyyden, koska säästyneillä rahoilla sai yhden muotihaalarin kuukaudessa. Toimivat lastenrattaat hän vaihtoi luksusmerkkiin, ”koska sellaiset kuului olla.” Rahaa ostoksiin kului parissa vuodessa yhteensä 10 000 euroa, josta lainaa 2500.

Sitten kirjoittaja oman ilmaisunsa mukaan ”heräsi”. Yhtäkkiä nettipalstoilla käyty keskustelu merkkivaatteista alkoi kuulostaa merkityksettömältä ”trikoorievuista jauhamiselta”. Koti oli muuttunut vaatepakettien takia ”postikonttoriksi” ja lapselle oli ”kahdeksan erilaista ihan samaa tarkoitusta palvelevaa villamyssyä”. Kirjoittaja varoittaa toisia äitejä: lastenvaatteista ”tulee helposti elämää suurempi asia, jos elämässä ei (lasten lisäksi, tietysti) oikein ole muutakaan”.

Kiitän anonyymiä kirjoittajaa rehellisestä tarinasta. Vaikka tarina ei kerro tavarapaljoudesta, jonka vaatteet ja tarvikkeet hänelle kenties aiheuttivat, lastenvaatteet ovat yksi iso, ongelmallinen tavararyhmä lapsiperheissä. Vaatteita tulee perheisiin itse ostettuna, lahjoina ja käytettynä, ja jälkimmäisiä voi helposti tulla jopa jätesäkillinen kerralla. Ei olekaan tavatonta, että vaatteita on niin paljon, ettei niitä kaikkia koskaan ehditä ottaa käyttöön.

Mutta mitä ostelustaan kirjoittaneen äidin tarina kertoo aikamme tavarasuhteista? Ainakin sen, että tämän päivän Suomessa on mahdollista olla ”lastenvaateharrastaja”. Kyse on keräilyharrastuksen yhdestä muodosta. Keräily puolestaan on ihmisten ikiaikainen kiinnostuksenkohde. Viidennes kertoo keräilevänsä jotakin ja vielä useampi on lapsena harrastanut keräilyä.

Miksi äidit keräilevät juuri lastenvaatteita eivätkä esimerkiksi postimerkkejä tai vanhoja Aku Ankkoja? Tavaroissa ei koskaan ole kyse vain tavaroista. Ne ovat myös viestejä. Kerromme niiden avulla sekä itsellemme että toisille, keitä olemme tai haluamme olla. Lastentarvikkeiden hankkiminen liittyy mitä suurimmassa määrin siihen, millaisina vanhempina äidit haluavat tulla nähdyksi. Pukemalla lapsi trendikkääseen merkkivaatteeseen liitytään yhteisöihin ja erottaudutaan toisista: voidaan esimerkiksi kertoa, että oma maku tai käsitys laadusta on hienostuneempi kuin niillä, jotka ostavat marketeista tai halpisketjuista.

Mistä sitten syntyy ”hurahdus”, josta Vauvan palstalle kirjoittanut äiti kertoo? Mieleen tulevat koulujen välitunneilla leviävät villitykset: milloin kaikkien pitää saada Pokemon-kortteja, milloin taas hoverboard. Sosiaalisilla ilmiöillä on tapana tarttua ja levitä aikuistenkin keskuudessa. Myös aikuiset kärsivät erilaisista ostoskuumeista: autokuumeesta, asuntokuumeesta – tai lastenvaatekuumeesta.

Markkinoijat ja mainostajat käyttävät taitavasti hyväkseen niitä merkityksiä, joita ihmiset tavaroihin liittävät. Mutta kyse ei ole (vain) siitä, että mainostajat aivopesisivät lastenvaateharrastajia ostelemaan turhuuksia. Harrastajat osallistuvat massailmiön luomiseen ja tuotteiden markkinointiin ihan itse. He perustavat keskustelu- ja myyntiryhmiä vaatemerkkien ympärille. Ryhmissä jaetaan tuotetietoa ja ihaillaan tuotteita yhdessä. Lastenvaateharrastus voikin olla tärkeä äidin ihmissuhteiden kannalta. Kuten kaikissa keräilyharrastuksissa, myös lastenvaateharrastuksessa on sosiaalinen puolensa. ”Hurahtaminen” ei siis ole sama kuin että olisi tullut viilatuksi linssiin. Se on valinta innostua jostakin.

Tarinansa kertonut äiti epäilee myös, että lastenvaateharrastuksella täytetään tyhjyyden tunnetta. Tämäkin merkitys tavaroilla voi olla. Aikuiselämään tottuneelle pois töistä jääminen ja päivien viettäminen yksin kotona pikkulapsen kanssa voi olla piinaavan tylsää.

Keräilyä pidetään yleensä kunniallisena harrastuksena, ainakin jos keräillään postimerkkejä, c-kasetteja tai muumimukeja. Kuitenkin, kun on kyse äitien harrastamasta kalliiden lastenvaatteiden keräämisestä, moni on valmis pyörittelemään silmiään ja moralisoimaan. Naisten kulutusta ylipäätään pidetään usein tyhjänpäiväisempänä ja kevytmielisempänä kuin miesten. Ilmeisesti moralisoijien mielestä olisi hienompaa täyttää äitien päivät runopiiriharrastuksella ja akvarellimaalauksella. Monien mielestä olisi parempi, jos äidit suuntaisivat tarmonsa työelämässä ja opinnoissa suorittamiseen, pätemiseen ja meritoitumiseen. Itsekin näkisin parempana käyttää joutoaika vaikka vapaaehtoistyöhön ostelun sijaan. Mutta miksi ajattelemme, että äidit eivät osaisi itse valita itselleen sopivaa harrastusta?

Lastenvaatteilla ja merkkivaatteiden harrastamisella voi olla ja on äideille monia merkityksiä, joista he eivät ehkä itsekään ole loppuun asti tietoisia. Lastenvaatteilla viestitään ja niiden harrastamiseen liittyy yhteisöllisyyttä, joskin myös erottautumista. Harrastuksen voi vetää överiksi ja pilata sillä luottotietonsa. Lastenvaateharrastaja ei kuitenkaan ole harhaanjohdettu eikä tyhmä, vaan tekee oman, aikuisen valintansa mukaisesti asiaa, josta kukaan vanhempi ei voi kokonaan välttyä: lapsille on hankittava vaatteita joka tapauksessa.

Avaan lastenvaateharrastukseen vielä yhden näkökulman, joka usein ohitetaan: vaatteilla ja tarvikkeilla äidit osoittavat myös huolenpitoa ja rakkautta. Lastenvaatteet ovat söpöjä. Niillä on helppo helliä omaa pikkuista ja osoittaa tämän arvo pukemalla hänet kauniisti.

*

Tavarasuhteet ovat aiheena myös helmikuussa julkaistavassa kirjassani Paikka kaikelle. Mistä tavaratulva syntyy ja kuinka se padotaan. (Kyllä! Tämä blogi saa kirjakaiman. Olen niin tohkeissani!) Kirja vastaa kysymykseen siitä, miksi niin monesta tuntuu, että tavarat pyörittävät heidän arkeaan sen sijaan, että he itse määräisivät siitä. Kirjaa voi nyt tilata kustantajalta edulliseen ennakkohintaan 19,50 € (norm. 29 €) kampanjakoodilla PAIKKAKAIKELLE. Tarjous on voimassa 15.2. asti. Klikkaa tästä ennakkotarjoukseen ja tutustu samalla myös kirjan näytelukuun.

Kalenteriin: Olen tavattavissa Turun Rakenna ja sisusta -messuilla perjantaina 10.2. ja sunnuntaina 12.2., jolloin myös puhun siitä, miksi kodin järjestäminen on parasta sisustamista. Teemme Suomen ammattijärjestäjien osastolla roinatestejä ja ratkomme pieniä järjestämispulmia. Tervetuloa!

Ilmoittaudu: Paikka kaikelle – kodin järjestämiskurssin ilmoittautuminen on meneillään. Kurssi alkaa Turussa torstaina 9.3. Kolmen tapaamiskerran aikana pureudutaan epäjärjestyksen syihin, tehokkaisiin järjestämismenetelmiin, järjestyksen ylläpitoon ja toteutetaan oma projekti ammattijärjestäjän ohjauksessa. Kokemukset aiemmalta kurssilta olivat todella positiiviset ja osallistujat kertoivat  saaneensa kurssilta lisäpontta ja tukea järjestämiseen. Kurssille otetaan vain 12 osallistujaa ja nopeimmat ovat jo ilmoittautuneet! Lisätietoja kurssista ja ilmoittautuminen täällä: https://www.lyyti.fi/reg/paikkakaikelle.

Älä ylijärjestä!

Neljä vuotta sitten etsin kuumeisesti ratkaisua kaikkien leikki-ikäisten lasten vanhempia vaivaavaan kysymykseen: miten järjestää pikkulegot? Monia kirjoituksia ja kuvia selattuani päädyin aikuisten Lego-harrastajien kansainväliselle sivustolle, jossa oli kuvia entusiastien Lego-huoneista. Niiden seiniä peittivät lokerikot, joihin tuhannet ja taas tuhannet muovipalikat oli järjestetty koon, värin ja käyttötarkoituksen mukaan.

Täydellien ratkaisu legojen järjestämiseksi?

Täydellien ratkaisu legojen järjestämiseksi?

Tadaa! Ongelma oli ratkaistu. Ostin pari nippelien ja nappelien säilyttämiseen tarkoitettua lokerikkoa ja järjestimme legot niihin lapsen kanssa värin ja/tai lajin mukaan. Voitonriemuisena julistin kavereille Facebookissa keksineeni lopullisen ratkaisun Lego-ongelmaan.

Vähänpä tiesin. Pian oli joulu tai syntymäpäivä ja parhaassa Lego-iässä olleelle lapselle tuli lahjaksi setti toisensa jälkeen. Ne koottiin, niillä leikittiin ja sitten ne ammuttiin palasiksi ja niistä rakennettiin jotakin ihan muuta. Sitä kutsutaan luovuudeksi.

Etenkin valkoisia, harmaita ja mustia palikoita alkoi olla niin paljon, että ne eivät enää mahtuneet lokeroihinsa. Ostin kolmannen lokerikon, mutta pian sekin oli täynnä. Vaikka lapsi itse yleensä hoiti legojen keräämisen ennen siivousta, välillä se jäi minulle. Kun punaisten lokero oli täynnä, heitin loput punaiset keltaisen tai oranssin lokeroon. Laitoin mustia harmaiden joukkoon ja harmaita valkoisten joukkoon. Kiukutti. Kiireessä survoin erikoisosat ukkeleiden kanssa tai hävitin ne peruspalikoiden sekaan, koska en edes tajunnut, että ne olivat erikoisosia. Lapsi oli joustava eikä valittanut järjestelmänsä sotkemisesta.

Lopulta palikoita ja puolirakennettuja juttuja alkoi olla niin paljon, että jouduin antamaan niille yhden pienehkön lipaston laatikon. Kohta niitä oli myös korissa ja pahvisessa sisustuslaatikossa. Niihin oli siivotessa helppo liippaista kerralla koko kourallinen lajittelematta. Harmitti kuitenkin, että niissä olleet legot eivät löytyneet järjestelmästä.

Viime viikkoina meillä on tehty lastenhuoneiden remonttia. Yksi iso leikkihuone ja pienempi yhteinen makuuhuone muuttuivat lasten toiveesta kolmeksi pieneksi lastenhuoneeksi. Samalla Legot saivat uuden järjestyksen. Nyt ne ovat minikokoisten lokeroiden sijaan viiden ja kymmenen litran kannettomissa laatikoissa. Laatikot on asetettu vanhanajan liinavaatekaapin hyllyille ja palikat ovat laatikoissaan lapsen oman periaatteen mukaan lajiteltuina. En tiedä, osaanko vieläkään siivota niitä oikein, mutta ainakaan siivoaminen ei tyssää liian yksityiskohtaiseen järjestykseen.

Mitä opin tästä? Herkistyin ylijärjestämiselle. Kun joku esittelee järjestämisryhmässä kuvaa sadasta värijärjestykseen viikatusta sukkaparista, huokaan kauhuissani. Kun näen jonkun pakanneen mitä tahansa tavaraa toistensa päälle aseteltuihin laatikoihin, ajattelen, että tuosta ei hyvää seuraa. Kun joku asettelee lapsen lukuisat tumput, pipot ja kaulahuivit eteisessä olevaan koriin sievään riviin, tiedän että tuo järjestys ei kauan pysy.

Minulle kaiken järjestämisen tarkoitus on tehdä asiat helpommiksi. Nautin kyllä siitä, että kaappi on kaunis sisältäkin, mutta vielä enemmän nautin siitä, että tavarat ovat kaapissa eivätkä lattialla sen vieressä.

Toimiva järjestys ei välttämättä ole esteettinen. Peruslaiskana en jaksa viikata lasteni alushousuja tai omia kaulahuivejani, vaikka ne varmasti viikattuina näyttäisivät kivemmilta. Niitä on kumminkin sen verran vähän, että ne löytyvät laatikoistaan vaikka niitä ei olisi taiteltu. Viikkaamatta ne menevät paikoilleen vaivatta eivätkä jää jonnekin säilytyspaikkansa liepeille odottamaan toimenpiteitä.

Olisi ihanaa säilyttää veitset, haarukat ja lusikat aterinlaatikoissa kyljelleen siististi rivitettynä, mutta sitten saisin olla koko ajan korjaamassa niitä perheenjäsenten jäljiltä. Toimiva järjestys on sellainen, että sen ylläpitäminen ei ole vain yhden tekniikat ja menetelmät osaavan ja viitsivän ihmisen (usein perheenäidin) harteilla.

Itse asiassa kustannustehokkainta saattaisi olla kaataa kaikki aterimet suoraan astianpesukoneen lokerosta isoon ruukkuun. Oikean aterimen valikoimiseen siitä menisi paljon vähemmän aikaa kuin siihen, että lajittelee aterimet pesukoneeseen tai aterinlaatikkoon lajin mukaan.

Olen monta vuotta haaveillut keittiön kuivatarvikkeiden purkittamisesta. Nelikulmaisten lasipurkkien rivit, joihin olisi retrodymottu ainesten nimet päälle, olisivat niin kauniit vetolaatikossa! Olen kuitenkin päättänyt olla ryhtymättä tähän, sillä lopputuloksena minulla pyörisi kaapissa sekä tyhjiä purkkeja että puolikkaita tuotepusseja. Tiedän varmaksi, että perheenjäsenet eivät jaksaisi purkittaa ja itsekin luistaisin siitä aina kun mahdollista. Eripariset tuotepaketit eivät ehkä sulostuta elämääni, mutta ne säästävät purkittamisen vaivalta.

Jos järjestyssysteemi on niin monimutkainen tai hieno, että se ei helpota arkea tai säästä aikaa, se ei ehkä ole tarpeen lainkaan. Järjestyksen ylläpidon ei ole tarkoitus syödä järjestämisestä saatuja hyötyjä. Mitä vähemmän järjestyksessä ja tavarassa on hallittavaa, sitä vapaampia tavaran vallasta olemme.

*

Lue vinkkini toimivien säilytyspaikkojen luomiseen täältä.

Mitä tehdä, kun tavara ei tuota iloa

Kaikki ovat jo varmasti jo kuulleet KonMari-järjestelymetodista, jossa säilytettävät tavarat valitaan sillä perusteella, tuottavatko ne omistajalleen iloa. On helppoa ja mukavaa karsia vaikkapa kolmenkymmenen teepaidan tai viidentoista maljakon joukosta ne, joille sydän todella sykähtelee. Ja joululahjaksi saadut koristekynttilät ja käkikellot – hyvästi vaan, jos eivät pirskahtele iloa.

Menetelmä on kuitenkin herättänyt myös monia kysymyksiä. Entä jos on päätynyt elämään susiruman sohvan kanssa, mutta ei ole mahdollisuuksia hankkia uutta, ainakaan sellaista, joka tuottaisi iloa? Mitä jos liian monet välttämättömät, päivittäiset käyttötarvikkeet ovat omasta mielestä tylsiä ja ikäviä, mutta kaikkea ei rahan ja ympäristön takia tahtoisi laittaa uusiksi?

Näihin kysymyksiin auttaa iloa tuottavan määrittely uudella tavalla: Rumakin sohva tuo iloa, koska siinä on mukava pötköttää pitkän päivän päätteeksi. Ikävä juustohöylä tuottaa iloa, kun sillä saa höylättyä juustoviipaleen leivän päälle. Tylsännäköinen kattila ilahduttaa, koska voi keittää puuron. Ilo löytyykin tavaran käyttöarvosta, ei estetiikasta.

Esineet eivät kuitenkaan aina ole näin yksinkertaisia. Niihin voi liittyä tunteita tai velvollisuuksia, jotka on mahdotonta ohittaa pelkän ilon nimissä.

Otan esimerkin. Isäni teki keskimmäiselle lapselleni yksivuotislahjaksi hienon nukkekodin. Koska isäni tiesi, että olen tarkka estetiikan kanssa, hän kysyi, minkä värisen talosta haluan. Sanoin, että mikä vaan vihreä käy, ei voi mennä väärin.

Eh, olin väärässä. Vihreässä on enemmän sävyjä, kun muistinkaan. Olen kärsinyt talon väristä seitsemän vuotta. Eikä talo tosiaankaan ole ollut lastenhuoneessa piilossa. Meillä on olohuoneen jatkeena lasten leikkihuone, jonka kalustejärjestystä nukkekoti on dominoinut, koska sitä on pitänyt pitää sillä pienellä seinän pätkällä, josta se ei näy olohuoneen sohvalle.

Talo on kuitenkin tuottanut lapsilleni suurta iloa ja sen kanssa on leikitty ahkerasti vuosien mittaan. Niin ahkerasti, että osa ikkunanpuitteista oli katkennut ja ikkunoiden ”lasit” repeilleet palasiksi. Talon ison jalustan maali oli kellastunut. Päätin, että nyt nukkekoti laitetaan tuottamaan iloa myös minulle. Isäni taitava kädenjälki on sen ansainnut. Talon emäntä ei vastustanut suunnitelmiani vaan osallistui hiomiseen ja maalaamiseen innokkaasti.

Remontoitu nukkekoti tuottaa iloa.

Remontoitu nukkekoti tuottaa iloa.

Talon uudelleen maalaamisessa ja ikkunoiden korjaamisessa oli silti iso työ. Nukkekoti oli poissa leikeistä kaksi kuukautta, koska kiireinen uraäiti ei ehdi jatkuvasti askarrella. Irrotin myös talon jalustan ja tilasin siihen ruotsalaisesta nettikaupasta uudet silmää miellyttävät jalat. Lopuksi päätimme lapseni kanssa vaihtaa vielä talon tummat lattiatkin vaaleampiin. Ihanat tapetin siinä olikin jo ennestään.

Nyt tulen iloiseksi joka kerta, kun näen talon. Se on saanut uuden, näkyvämmän paikan. Lapset leikkivät sillä kuin uudella lelulla ja huolehtivat talon siisteydestä entistä huolellisemmin, kun ovat olleet itse remontissa mukana. En enää tunne syyllisyyttä siitä, että en pitänyt isäni taidolla valmistamasta nukkekodista tarpeeksi.

Tarinan opetus: Jos tavara ei ilahduta, laita se ilahduttamaan.

Lasten kanssa yksin 24/7 ja koti kaaoksessa – miten selviän?

Lelut ajelehtivat pitkin kämppää, ruokapöydän alla leivänmurut takertuvat tahmeaan maitolaikkuun, likaista pyykkiä syntyy tasatahtia puurolautastiskin kanssa. Eteisestä pitäisi jo raivata lasten talvikamat, ja omastakin vaatekaapista tipahtaa jotain lattialle aina kun oven avaa. Edes huonekalut eivät pysy niissä paikoissa, joihin ne on tarkoitettu. Kun yrittää siivota, lapsi roikkuu lahkeessa tai herää kesken päiväunien. Tällaista on kodin arki pikkulasten kanssa.

IMG_2886

Äiti kävi vessassa.

Osa äideistä (ja jokunen harva isä) pyörittää pikkulapsiperheen arkea yksin. Tämä on tilanne yksinhuoltajilla ja niillä, joiden puolisolla on paljon töitä tai joiden puoliso ei syystä tai toisesta tee kotitöitä. Mitä useampia alle kouluikäisiä, sitä isompi työ. Ja mitä vähemmän aikuisia hoitamassa kotihommia, sitä enemmän hommia sille, joka ne hoitaa. Siis sille, joka usein on väsynyt siksi, että hoivaa lapsia myös yöllä. Ei ihme, että äidit kyselevät palstoilla, miten kummassa pikkulapsiperheen kodin saa raivattua ja pysymään järjestyksessä. Kun kaikki menee peruspyörityksestä nipin napin selviämiseen, ei järjestämiselle tunnu löytyvän hetkeäkään aikaa.

On tavallista, että kysyjä saa neuvoksi ottaa rennommin ja koittaa olla välittämättä sotkuista. Älä vaadi itseltäsi niin paljon, sanovat toiset. Neuvo ei ole huono. Pikkulapsiperheessä on mahdotonta saavuttaa tilannetta, jossa kaikki tavarat pysyisivät paikoillaan. Sekasortoon on pakko siedättyä.

Tilanne voi kuitenkin olla myös sellainen, ettei siitä selviä vain itsemyötätunnolla ja relaamisella. Kyse voi olla vanhemman omasta herkkyydestä epäjärjestykselle ja visuaalisille virikkeille. Mieli ei lepää kaaoksen keskellä, vaan jokainen kasa ja tahra kasvattaa tekemättömien töiden listaa. Sekasotku kiristää pinnaa niin, että tulee tiuskittua lapsillekin. Vasta toimintaan ryhtyminen kohentaa mielialaa.

Usein kyse on myös siitä, että epäjärjestys haittaa arjen sujumista sietämättömällä tavalla. Tavaroiden etsimiseen ja kaaoksen hallintaan menee tolkuttomasti aikaa – jonka mieluummin käyttäisi vaikka lasten kanssa puuhailuun tai lepäämiseen. Siivoaminen ja muiden arkiaskareiden tekeminen tavarapaljouden keskellä vaatii niin suuria ponnisteluja, että lasten nukahdettua energiatasot ovat nollissa.

Tällaisissa tilanteissa tavaran karsimista ja järjestyksen luomista ei voi siirtää muutaman vuoden päähän, kun lapset ovat isompia. Raivaamiseen on pakko ryhtyä tässä ja nyt ihan vain selvitäkseen. Mutta mistä lisää lapsivapaita raivausminuutteja vuorokauteen?

Hälytä apujoukot

Ystävät ja sukulaiset. Onko sinulla sukulainen tai ystävä, joka voisi tulla avuksesi? Pyydä paikalle joku, joka pitelee vauvaasi sillä välin, kun setvit lasten vaatekaapit, tai ottaa lapset puistoon tai yökylään, niin että saat raivattua pahimmat kohdat.

Tuntuuko, ettet voi pyytää apua, koska nolottaa päästää ketään kaaoksen keskelle? Mieti, mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua. Tosiasiassa ystäväsi siunailee sotkujasi enintään hiljaa mielessään ja on iloinen voidessaan olla avuksi. Ei kovin vakavaa? Ei minustakaan.

Viranomaiset. Jos vanhemman toimintakyky on alentunut esimerkiksi uupumuksen tai perhetilanteen takia, perheellä on oikeus kunnan tarjoamaan kotipalveluun. Se on olla konkreettista siivous-, asiointi- tai lastenhoitoapua. Perheen ei tarvitse olla lastensuojelun asiakas saadakseen kotiapua.

Ammattilaiset. Jos sinulla on varaa, tilaa paikalle lastenhoitaja, siivooja tai ammattijärjestäjä tai vaikka kaikki kolme. Palveluista saa tehdä verotuksessa kotitalousvähennyksen ja ammattilaisilla on vaitiolovelvollisuus.

Neuvottele

Työnjaon parisuhteessa pitäisi olla reilua. Vaikka puolisosi tekisi paljon töitä ja elättäisi perheenne, hänen parempi tulotasonsa ei saa johtaa siihen, että sinä hoidat kotityöt 24/7. Pikemminkin pitäisi ajatella, että molemmilla on 8 tunnin työpäivä ja mikä menee sen yli, laitetaan puoliksi. Jos puolisosi ei osallistu raivaamiseen, hän voi ainakin olla tukena hoitamalla arjen perustoimet ja lapset sillä välin kun sinä järjestät. Jos puolisosi on jatkuvasti hyvin paljon poissa kotoa, voisiko hän korvata poissaoloaan maksamalla lastenhoitajan, siivoojan tai ammattijärjestäjän?

Laske rimaa

Aikaa tavaran raivaamiselle voi luoda tinkimällä jostakin muusta. Tarjoa lapsille valmisruokaa. Vähennä perussiivousta. Anna lasten katsoa telkkaria tai pelata tabletilla sillä välin kun järjestät. Myös muovailuvahan muotoileminen liimaa monen pienen pyllyn penkkiin pidemmäksi aikaa.

Tai ota omasta ajastasi: katso vähemmän telkkaria, jätä lehti lukematta tai sulje Facebook. Jos koet saavasi unta riittävästi, voit nappaista vartin raivaamiseen joka aamu tai ilta kun muu perhe nukkuu.

Voi olla, että haluat olla läsnä oleva, lasten kanssa puuhaileva vanhempi ja siksikin aikaa raivausprojekteille jää niin vähän. On ihan ok priorisoida lapset, mutta omille tarpeille saa myös jäädä tilaa ja sekin on ihan ok. Sinulla on tarve saada arki sujuvammaksi ehkä juuri siksi, että ehtisit olla lasten kanssa enemmän. Ei haittaa, vaikka jonkin aikaa tai silloin tällöin rauhoitat tilanteen vaikka lastenohjelmilla, jotta saa omia tavoitteitasi eteenpäin.

Ota lapset mukaan

Itselläni on ollut lasten kanssa kotona ollessa sellainen sääntö, että en tee mitään sellaista päiväuniaikana, jonka voisin tehdä lapsen ollessa hereillä. Lasten nukkuessa olen tehnyt kotitöiden sijaan kirjoitustöitä, luuhannut netissä tai maannut sohvalla lehden kanssa. Ehkä olisin voinut tehdä myös raivaustöitä kaikessa rauhassa, jos se olisi ollut tarpeen.

Lasten ollessa hereillä olemme tehneet kotiaskareita yhdessä. Peruskotityöt sujuvat usein lasten kanssakin, vaikka toki hitaammin. Pienillä on puuhaa, kun he ojentavat pyykkiä tai hosuvat tiskiharjan kanssa. Vauvoistakin on kiinnostavaa ihan vain katsella kotitöitä tekevää aikuista tai notkua kantoliinassa mukaan. Kannattaa valita sellaisia puuhia, joissa lapsi ei pääse sabotoimaan aikaansaannoksia – kuten levittelemään raivattavia esineitä – vaan tuntee itsensä tärkeäksi.

Malta mielesi

Ahdistuspäissään tekisi mieli räjäyttää kaikki talon kamat kerralla menemään. Aikapulan kanssa kamppailevan vanhemman pitäisi kuitenkin malttaa tehdä pieniä projekteja. Ei koko vaatehuonetta kerralla, vaan vain pelkät lyhytvartiset, vaaleat sukat. Tai yksi lasten vaatekaapin hylly, yksi keittiön laatikko, pieni paperipino tai yhdessä nurkassa lattialla lojuvat tavarat. Varttikin raivausta päivässä on jo äärettömän paljon enemmän kuin nolla minuuttia.

Stoppaa sisääntulo

Jos aikaa tavaran poistamiselle on vähän, pidä huoli, ettei aikaa kulu myöskään uuden tavaran haalimiseen.

Raivaa oma zen-kohta

Mieliala voi parantua ratkaisevasti jo siitä, että yksi itselle tärkeä kohta pysyy järjestyksessä. Kokeile raivata oma ”zen-kohta”, johon muu perhe ei pääse ja jonka saat pidettyä järjestyksessä itseäsi varten. Se voi olla oma vaatekaappisi, kylppärin laatikko tai se, että illalla keräät olohuoneesta lasten kamat koppaan ja suoristat sohvatyynyt ennen kuin vietät pienen oman hetken.

*

Oletko saanut tavaran vähentämisen ja järjestämisen avulla arjen rullamaan paremmin pikkulapsiperheessä? Kerro, miten sen teit!