Pintaa syvemmin tavaratulvasta ja sen patoamisesta. Blogia kirjoittaa tietokirjailija, ammattijärjestäjä Ilana Aalto.

Jäähyväiset kontaktimuoville – näin päällystät kirjat paperilla

Taas on se aika vuodesta, kun koulukirjoja ”plastataan” eli päällystetään kontaktimuovilla. Kirjoihin tuutattu muovimäärä on harmittanut minua jo pitkään – eivätkö kannet itsessään ole tarkoitettu kirjan sivujen suojaksi? Osalle meistä muovittaminen on suorastaan traumaattista, koska ainahan se muovi menee ruttuun ja niitä ruttuja sitten kynsitään koko vuosi.

Jos koulusta kuitenkin käy käsky päällystää kirjat, niin paperikansilla ratkaiset molemmat ongelmat.

Päällystä koulukirja paperilla

Vaihto-oppilaana Etelä-Kaliforniassa opin kirjojen paperointitekniikan, joka on nerokkaan yksinkertainen. Tarvitaan vain kirja, paperia ja sakset. Askartelugeenin puuttuminen ei haittaa!

Helix Highilla käytettiin päällystämiseen paksua voimapaperia, jonka koulu tarjosi. Vahva ja repeämätön paperi onkin tähän tarkoitukseen parasta, mutta melkein mikä tahansa nurkissa pyörivä lahjapaperi kelpaa. Kysy kuitenkin lapselta ensin, haluaako hän katsella tonttu-ukkoja vielä toukokuussakin.

Kuviottoman paperin hyvä puoli on, että kannen voi itse tuunata – tylsät bilsantunnit kuluvat kuin siivillä, kun piirtää mandalaa kirjan kanteen.

Tältä videolta näet, miten superhelppo kirjojen päällystäminen paperilla käy:

Miten on, muovia ja paperia kirjoihin tänä vuonna?

Ilana | Paikka kaikelle

Ilana | Paikka kaikelle

Pintaa syvemmin tavaratulvasta ja sen patoamisesta. Blogia kirjoittaa ammattijärjestäjä, tietokirjailija Ilana Aalto.
Jaa artikkeli

5 kommenttia artikkeliin ”Jäähyväiset kontaktimuoville – näin päällystät kirjat paperilla ”

  1. Tämäpä näytti kätevältä!! Kiitos vinkistä!

    Mä olen ollut oikein himomuovittaja aikanaan, tykkäsin siitä oikeasti tosi kovasti. Huvitti aina, kun kaikki kauhisteli sitä tehtävää, kun minä taas en antanut lasten edes opetella hommaa, vaan aina innoissani kaivoin repuista kirjat, joita voisi muovittaa… Nyt on lapset jo isoja eikä muovitettavaa enää ole, mutta vuoden päästä lapsenlapsi aloittaa koulun, joten koitan tätä tapaa tarjota heille sitten, kun aika on. =D

    Nuorena monesti päällystin kirjani joillain julisteilla. Sen tosin tein ihan perinteisesti teipin kera, mutta muovia siinäkin kyllä vältti.

    Vastaa
    • Minäkin tykkää kontaktimuovittaa, se on jotankin tyydyttävää kun se sujuu. Mutta se muovin määrä kaikissa Suomen kouluissa… Tuo julistehan on mainio idea! Voisi käyttää ihan samoin kuin tässä.

      Vastaa
      • Mä rakastin taitella kansio erilaisista papereista! Hissanmaikka opetti.
        Mä muuten taitan eka paperin kansien sivujen ympäri, eli kiedon kirjan paperiin. Sit nappasen sopivan levysen selkämysylityksen ylös ja alas kirjan ollessa kii. Sit voi kirjaa vähän avaamalla taittaa vuoron perään etu- ja takakansien ala- ja yläreunat. Kun ne on taitettu, voi Avata taitoksia ja taittaa keskelle leikatut lovet kannen ja kuoren väliin piiloon. Ja yleensä vaihdan taittelujärjestystä niin, et sivujen taitoksen jää sisäkannessa päälimmäisiksi.

        Ja tosta ei tainnu tajuta mitään… Paperi on hyvä anyway!!

        Vastaa
  2. Mä opin tän saman tekniikan myös Kaliforniassa -90-luvun alussa ja oon harmitellut, kun koulukirjat on täällä Suomessa pehmeäkantisia ja Jenkeissä ne oli kovakantisia. Vaan tosiaan, miksei toimisi myös pehmeäkantisessa?

    Pitääkin vielä kokeilla 8-luokkalaisen kirjoihin tätä. Lukiolaisen kirjat on jo kaikki sähköisiä 🙁

    Hyvä vinkki kyllä muovittomuuteen

    Vastaa

Jätä kommentti


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.

Paikka kaikelle