
Kapselikaappi ei ole pika-apu vaatekriisiin
Kun ammattijärjestäjänä pääsen kurkistamaan vaatekaappiin, näky on yleensä, noh, runsas. Hyllyillä on tekstiilisurvos, johon kätensä tarpeeksi syvälle työntämällä voi saada

Kun ammattijärjestäjänä pääsen kurkistamaan vaatekaappiin, näky on yleensä, noh, runsas. Hyllyillä on tekstiilisurvos, johon kätensä tarpeeksi syvälle työntämällä voi saada

Olen viime aikoina tyytyväisenä pannut merkille, että yhä useammissa liikkeissä muovipussit ovat muuttuneet maksullisiksi. Hintalapun laittaminen muovipussille pakottaa harkitsemaan, kuinka

Ruotsalaisen Margareta Magnussonin kirja Döstädning on herättänyt keskustelua jo ennen suomentamistaan. Lyhyesti kirjassa on kyse siitä, että Magnusson neuvoo jokaista

Otetaan upouusi, tyhjä kerrostalokolmio ja kuvitellaan sinne asukkaiksi äiti ja 12-vuotias tytär. Tehtävänä on hankkia heidän kotiinsa kaikki arjessa tarvittavat esineet, ei mitään liikaa mutta ei liian vähänkään – mistä lähtisit liikkeelle?

”Lastenhuoneessa on paljon pikkusälää, kuten barbin kenkiä, legoja ja askartelutarvikkeita. Tavaroille on periaatteessa paikat, mutta käytön jälkeen kaikki jää aina niille sijoilleen ja sekoittuvat likaisten sukkien kanssa lattialle.”

Suustasi pääsee: ”Ei *piip*, täällähän on kuin sikolätissä! Olette vain sotkeneet lisää! Nyt siivoatte täällä IHAN VÄLITTÖMÄSTI, että ehdin imuroida! Tai muuten haen roskapussin ja kerään siihen kaiken, mitä täällä on levällään.”

Ammattijärjestäjänä pääsen kurkistamaan moniin sellaisiin kodin paikkoihin, joita muille kyläilijöille ei kuuna päivänä näytettäisi – kuten vaatekaappeihin ja vaatehuoneisiin.

Herään joka aamu ensimmäisenä ja ennen kenenkään heräämistä otan kolme laatikkoani ja asetun jonkun sattumalta valitun hyllyn tai laatikon tai pussukan ääreen ja kippaan tavarat ensimmäiseen muovilaatikkoon, pyyhin hyllyn ja alan nostella tavaroita takaisin.

Syvä vaatekaappi on ammattijärjestäjän painajainen. Koska useimmat karttavat jättämästä hyllyille niin sanottua hukkatilaa, vaatteita laitetaan hyllylle kaksi riviä peräkkäin. Takarivistä on kuitenkin tavattoman hankala ottaa sitä toiseksi alimmaisena olevaa punaista teepaitaa. Pinot sortuilevat ja kohta koko hylly on yksi suuri mylläkkä.

”Lastenhuone pysyy järjestyksessä vain, jos sinne ei koskaan päästä lapsia”, totesi eräs äiti.