Ylen luetuimpia uutisia menneellä viikolla oli juttu, joka käsitteli ”romahdusteoreetikko” Miika Vanhapihan ajatuksia varautumisesta teollisten yhteiskuntien luhistumiseen. Vanhapiha uskoo, että jo hyvinkin pian öljy loppuu, mikä johtaa suurvaltojen konfliktiin, resursseja koskeviin sotiin, talouskriisiin ja ympäristötuhoihin. Kriisien yhteisvaikutuksesta nykyiset yhteiskunnat ajautuvat romahduskierteeseen. Kaupat tyhjenevät, liikenne, lämmitys ja terveydenhuolto vaikeutuvat, tulee ruokapula. Poliittiset jännitteet ja epätoivo johtavat väkivaltaisiin selkkauksiin. Vanhapihan mukaan meidän pitäisi varautua romahdukseen opettelemalla sellaisia selviytymistaitoja, jotka omavaraistaloudessa eläneille esivanhemmillemme olivat arkipäivää vielä sata vuotta sitten.
Vanhapiha ei ole puheissaan yksin. Maailmanlopun ennustajia on ollut vähintään niin kauan kuin ihmisillä on ollut ajatus siitä, että historia etenee kohti jotakin. Teema löytyy Raamatustakin. Erilaiset maailmanlopun skenaariot ovat olleet ehtymätön lähde elokuvissa, kirjallisuudessa ja peleissä: Terminaattori, Melancholia, Apinoiden planeetta, Nälkäpeli, Sarasvatin hiekkaa, Fallout, Gears of War…
Mitä tulee varautumiseen, amerikkalaisperäinen survivalismi lienee tällä hetkellä sen näkyvin muoto. Jos et tiedä, mistä on kyse, vilkaise tositeeveesarja Doomsday Preppersiä. Se kertoo survivalisteista ja heidän keinovalikoimastaan sekä tarjoaa neuvoja varautumistason nostamiseen. Ohjeman sivuilla olevan testin avulla voi selvittää, miten varautunut itse on amerikkalaisella mittapuulla. (Itse selviäisin katastrofitilanteessa 0–1 viikkoa – minulta puuttuu mm. bunkkeri, kaasunaamari ja käsiaseet.)
Myös suomenkielisillä, sittemmin netistä poistuneilla survivalistisivuilla opastetaan harjoittamaan eloonjäämistaitoja, rakentamaan suojia ja varaamaan ruokaa, juomaa ja välineitä. Armeijan ylijäämätarvikkeita myyvästä suositusta verkkokaupasta saa selviytymispakkauksia. Varautumisen puolesta puhuu myös pelastusalan keskusjärjestö SPEK, joskin huomattavasti maltillisemmin äänenpainoin: joka taloudessa pitäisi olla kotivaraa noin viikoksi sähkökatkojen, sairastumisen, lakkojen, myrskyjen ja onnettomuuksien varalta. Kotivara on ruokaa ja muita välttämättömyystarvikkeita.
Huoltovarmuuskeskuksen sivuilla on varautumistesti, joka kartoittaa pahan päivän varalle tehtyjä valmisteluja suomalaiseen tapaan: onko paristoja, taskulamppu, vesiastioita, palohälyttimet? Maailmanlopun pelkoa listassa herättävät enintään joditabletit, joita tarvitaan säteilyvaaratilanteessa. Mielenkiintoista kyllä, Huoltovarmuuskeskuksen testissä taidoista ei mainita kuin ensiaputaidot, kun taas esimerkiksi Vanhapihan edustamassa varautumisessa olennaista on osata metsästää, viljellä ja valmistaa omat tarve-esineet. Tosin se olisikin perin outoa, jos suomalaiset viranomaiset lietsoisivat pelkoja yhteiskunnan romahtamisesta. (Huoltovarmuuskeskuksen testi kertoo, että minulla on ”parantamisen varaa”, sillä en esimerkiksi tiedä, mistä taloyhtiössämme saa vedet poikki enkä omista kaasukeitintä.)
Survivalistisivulla sanotaan, että nykyisen preppers-harrastukset juuret ovat toisen maailmansodan jälkeisessä kylmän sodan ajassa, jolloin amerikkalaiset pelkäsivät ydinsotaa. Varustautujat varmasti pitävät itseään järkevinä realisteina. Survivalistien juttuja lukiessa nousee kyllä mieleen myös erilaiset salaliittoteoriat ja ylipäätään luottamuksen puute yhteiskuntaan ja kanssaihmisiin.
Realistisen ja maailmanloppua julistavan varautumisen raja on häilyvä. Itselläni se kulkee aika tarkalleen siinä, että kohtuullinen kotivara on tarpeen. En pidä todennäköisenä, että zombiapokalypsi alkaisi päivänä minä hyvänsä. Mutta ei tuomiopäivän julistuksia silti ole helppo karistaa mielestä. On vaikea pysyä luottavaisena ja optimistisena maailmanmenon suhteen, jos romahdusennusteita joutuu lukemaan jopa kunnioitettavan suomalaisen mediainstituution, Yleisradion, sivuilta.
Epäilen, että median ja populaarikulttuurin lietsomalla maailmanlopun pelolla – joka lievemmässä muodossaan ilmenee uusiin pulavuosiin varautumisena – on yhtymäkohtansa kotien tavaratulvaan. Mitä vähemmän ihmisellä on luottamusta siihen, että hän selviää vastaisuudessa ilman käyttämätöntä leipäkonettaan, pieneksi käynyttä villapaitaansa, vanhaa nojatuoliaan, rikkoutunutta pesukonetta, Suomen kuvalehtien vanhoja vuosikertoja tai muovipussikokoelmaansa, sitä enemmän tavaroita nurkkiin jää pyörimään.
Mutta mikä on pahinta mitä voisi tapahtua, jos itselle tarpeettomista tavaroista luopuisi? Ja auttaisivatko vanhat rievut ja risat kodinkoneet selviämään yhteiskunnan romahtaessa – tai vaikka pitkässä sähkökatkoksessa? Kenties auttaisivat, jos ajattelemme, että selviytyjä on se, jonka varastot ovat pulleimmat.
Romahdusteoreetikko Vanhapihalla on kuitenkin tähän lohdullinen näkökulma: hän ei kannata bunkkerisurvivalismia eikä usko selviytyjän olevan yksinäinen Mad Max -henkinen sankari. Vanhapiha sanoo, että selviytyjiä ovat sosiaaliset, verkostoituvat ihmiset, jotka hakevat apua ja myös tarjoavat apua. ”Sitä on ihmisyys. Me olemme osa toisten ihmisten muodostamaa joukkoa, yhdessä me järjestetään elämäämme ja yhdessä ratkotaan ongelmat.”
Luottamus siihen, että asiat järjestyvät tavalla tai toisella tulevaisuudessakin, auttaa olemaan realistinen myös sen suhteen, mitä kotona tarvitsee säilyttää.
Varaudutko hätätilanteisiin? Kuormittaako se kotisi säilytystiloja?
Kiinnostaako lukea lisää ammattijärjestäjän vinkkejä? Lataa avaimet ammattijärjestäjän maksuttomaan vinkkipankkiin. Saat samalla pari kertaa kuussa ilmestyvän Paikka kaikelle -uutiskirjeen ja paljon hyödyllistä tietoa kodin järjestämisestä.
