Vastikään Vauva-lehden palstalla avautui pienten lasten äiti, joka muita äitejä varoittaakseen kertoi, miten oli ollut ”tyhmä” ja tullut hankkineeksi 2500 euroa velkaa ostelemalla lasten merkkivaatteita. Hän kertoi, että uudelle paikkakunnalle muuton jälkeen hän haki perhekerhosta uusia ystäviä.
”On äiti laittanut kystä kyllä, hän lahjat antaa ja lahjat saa … kun joulu on.” Kuuntelin kerran joulun alla jumppasalin
Jos järjestyssysteemi on niin monimutkainen tai hieno, että se ei helpota arkea tai säästä aikaa, se ei ehkä ole tarpeen lainkaan. Järjestyksen ylläpidon ei ole tarkoitus syödä järjestämisestä saatuja hyötyjä. Mitä vähemmän järjestyksessä ja tavarassa on hallittavaa, sitä vapaampia tavaran vallasta olemme.
Kaikki ovat jo varmasti jo kuulleet KonMari-järjestelymetodista, jossa säilytettävät tavarat valitaan sillä perusteella, tuottavatko ne omistajalleen iloa. On helppoa ja mukavaa karsia vaikkapa kolmenkymmenen teepaidan tai viidentoista maljakon joukosta ne, joille sydän todella sykähtelee.
Lelut ajelehtivat pitkin kämppää, ruokapöydän alla leivänmurut takertuvat tahmeaan maitolaikkuun, likaista pyykkiä syntyy tasatahtia puurolautastiskin kanssa. Eteisestä pitäisi jo raivata lasten talvikamat, ja omastakin vaatekaapista tipahtaa jotain lattialle aina kun oven avaa.
Pääsiäisen jälkeisen viikon erityisongelma kaikissa lastenhuoneissa ovat suklaamunista paljastuneet pikkuyllätykset ja niiden muovikuoret. Paikka kaikelle -ryhmässä keskusteltiin vastikään siitä, mitä yllätysleluille ja niiden kuorille voisi tehdä sen jälkeen, kun leikkijät ovat ne hylänneet (mikä useimmissa perheissä tapahtuu vartin kuluessa yllätyksen paljastumisesta).
Montako lakanaa, pyyheliinaa, kahvikuppia tai lastenvaatetta on sopivasti? Paikka kaikelle -ryhmässä toistuva keskustelujen aihe koskee sitä, kuinka monta kappaletta jotakin tiettyä tavaraa tarvitsee, jotta arki rullaa mutta kaapeissa ei ole turhaa tungosta.
On tuiki tavallista, että kodin epäjärjestys aiheuttaa eripuraa puolisoiden välille. Heteropariskuntien erimielisyydet kantautuvat ammattijärjestäjän korviin usein naispuolisoiden valituksena – tai välillä ronskina vitsailuna – miespuolisoiden kyvyttömyydestä tai välinpitämättömyydestä järjestyksen suhteen.
Järjestäjän urani jännittävin keikka oli viime viikolla espoolaisessa kodissa. Tarina oli sinänsä tavallinen: ruuhkavuosissa tempoileva pikkulapsiperhe ja muuttokuorman kesken jäänyt purku. Juuri tällaisissa tilanteissa epäjärjestys iskee.
Esikoisen odotusaikana lueskelin isille tarkoitettua synnytysopasta. Erityisen hyödyllinen oli luku nimeltä ”Vauvanvaatteiden lyhyt oppimäärä”. Siinä selostettiin käytännönläheisesti kietaisupaidat, puolipotkarit ja haalarit sekä niiden pukemisen tekniikat. Kaikki tuo tieto oli minulle lapsettomana ihmisenä yhtä uutta kuin kenelle tahansa odottavalle isälle.