Kun jouluverhotkin ovat silittämättä

”On äiti laittanut kystä kyllä, hän lahjat antaa ja lahjat saa … kun joulu on.”

Kuuntelin kerran joulun alla jumppasalin pukuhuoneessa kahden naisen huokailua. Kiirettä oli pitänyt: Oli käyty laulamassa kauneimpia joululauluja ja viety kukkia sukulaisille. Joulukortit olivat lähteneet myöhässä, niin että niihin piti laittaa kalliit merkit. Laatikot olivat vielä paistamatta, lusikkaleipiä pitäisi laittaa, lahjoja käydä ostamassa, sauna pestä, kuusi hakea ja ja ja. Lopuksi toinen sanoi, että jouluverhotkin ovat vielä silittämättä.

Mieleen nousi Kätevän emännän joulusketsi, jossa jouluvaloja pitelevä nainen ääni väristen vetoaa sohvalla istuvaan mieheen: ”Sä vaan istut siinä. Mul on kädet täynnä töitä. Ei Samuli joulu tule vaan istumalla. Mul on hirvee joulustressi ja sä vaan siinä downshiftaat. Mun pitää siis suunnitella ruuat, tehä ne, ostaa lahjat, paketoida ne, siivota…”

Tässä kohtaa mies keskeyttää ja sanoo toki auttavansa, jos vain tietäisi, mitä tehdä. ”Jos panostettais vaan rauhaan ja tunnelmaan, että kynttilät ja ruoka riittää.” ”Kynttilät ja ruoka riittää? Samuli! Joulu koostuu niin monesta pienestä yksittäisestä asiasta, ymmärrätkö?” ”Juu, juu, ymmärrän tietenkin, mutta mä ajattelin, ettei sulla olis niin paljon joulustressiä.” ”Jahha, nyt sä haluut sit ottaa mun joulustressinkin, mitä, mitä sä nyt oikeen haluut? Et me sytytetään vaan joku yks kynttilä ja et me syödään jotaki valmislaatikoita? Niinkö, sitäkö sä haluut, et meidän joulu on, jotain ankeutta?”

Ymmärrän, että osa meistä on jouluihmisiä. Saatan olla sellainen itsekin, sillä oikeastaan kaikkiin muihin juhlapäiviin suhtaudun suurella välinpitämättömyydellä. Minun jouluuni kuuluvat itse kuvatut joulukortit (miten vanhanaikaista!), paketoinnin taide (käytän joka joulu samat narut ja edellisen vuoden kääreistäkin osan), jouluradio (ennen kuuntelin aina samaa 80-luvun joululaulukasettia – Do they know it’s Christmas time at all? – mutta nyt ei enää ole millä soittaa sitä), aito kuusi (osa koristeista on omasta lapsuudestani, pysyvyys on tärkeää), aaton ateriasta alkava kiireettömyys, lahjaksi saatu tai lainattu romaani kera suklaakonvehtien. Tykkään myös kovasti saada paketteja, kunhan ne ovat toivottuja.

Yritän keskittyä siihen, mistä itselleni tulee paras joulumieli ja jättää muun vähemmälle.

Niinpä jouluni tulee ilman mattojen tamppausta, kaappien pesua, kattojen ja seinien pyyhkimistä, pesukoneen taustan hinkkaamista, lattialistojen pyyhkimistä, opettajille ja päiväkodin hoitajille itse väsättyjä lahjoja (saavat saman kortin kuin kaikki muutkin), omatekoisia laatikoita tai piparkakkutaikinaa (miksi näkisin sen vaivan, kun kaupasta ostetut ovat yhtä hyviä, luultavasti parempia?), joululakanoita, joulupyyhkeitä, joulumattoja ja jouluverhoja (missä niitä säilyttelisin loput 11 kuukautta vuodesta?). Se tulee myös ilman joulumarttyyrikohtausta.

Jumppasalin naisille tahtoisin sanoa, että jouluverhot ovat ihana asia, mutta joulustressi ei. Se tarttuu helposti koko juhlaväkeen ja kiristää tunnelman. Koti on elämistä (ja juhlimista) varten eikä elämä kotia varten. Jos joulunaika velvollisuuksineen käy hermoille, voi rohkeasti laskea rimaa. Verhot voi ripustaa silittämättä. Ne voi jopa kokonaan jättää ripustamatta. Antakaa itsellenne joulurauha.

Ja jos joulunlaitto vuodesta toiseen kaatuu yhden (yleensä perheen äidin) niskaan, työnjako pitää neuvotella uusiksi. Jos se ei onnistu, voi jättää tekemättä. Tulee se joulu siltikin.

Rattoisaa joulua kaikille! Palataan asiaan ensi vuonna!

Pakastetaikinasta leivottuja piparkakkuja.

Pakastetaikinasta leivottuja piparkakkuja.

8 vastausta artikkeliin ”Kun jouluverhotkin ovat silittämättä

  1. Tanja

    Siivoan saman verran joulun alla ja aikana kuin muutenkin. Olen hyvin siisti ihminen ja koti muutenkin useimmiten siisti, avara, tavaroille paikkansa. Verhoja en vaihda joulun vuoksi tai muutenkaan ala erityisesti paikkoja hinkkaamaan.
    Joulu tulee kotiin tekokuusen voimin, värikkäillä valoilla ja muutamilla tontuilla. Joulun jälkeen ne pakataan takaisin isoon laatikkoon varaston hyllylle omalle paikalleen. Tämäkin koristelu suurilta osin lasten vuoksi, kun niin tykkäävät ja onhan se kivaa, että joulu näkyy kuitenkin.
    Kukaan perheestä ei erityisemmin pidä jouluruuista (torttuja, suklaata, pipareita ja glögiä lukuun ottamatta – niihinkin taikinat pakastealtaasta jos kotona leivotaan), joten kaikenlaiselta laatikkojen ja kinkkujen paistoltakin säästyy samalla. Miksi ostaa jotain mallin vuoksi jos kukaan ei tykkää. Joulun aikana tuli tänä vuonna syötyä lasten toiveesta kotitekoisia lihapullia, uunibroileria, kalakeittoa, vohveleita ja kotitekoista pitsaa.
    Joulun alla me vanhemmat pyritään ottamaan vapaata mahdollisuuksien mukaan töistä (tänä vuonna sain vapaata puolitoista viikkoa) ja nauttimaan paitsi pikaisesta reissaamisesta sukulaisiin, niin myös kotona olosta. Nytkin joulun lomailu aloitettiin pyörähtämällä kylpylässä (joka joulun ruuhkia ennen oli lähes tyhjä) ja mummolassa. Sitten loppu joulu menikin omalla porukalla kotona.
    Siinä missä moni nauttii siitä, että saa päivitettyä Facebookiin aseteltuja poseerauskuvia perheestään ykköset päällä ja pöytä viimeisen päälle katettuna, viettää meidän perhe koko päivän rennosti kalsareissa, kun ei ole kerrankaan pakko lähteä mihinkään.
    Lahjoja toki hankitaan ja joulupukki käy luonnollisesti pienten lasten tykönä, mutta samalla joulun jälkeen käydään läpi, mitä lähtee pois. Esimerkiksi tänä vuonna kuopuksen vauvalelut (liian helpot palikkajutut jne.) saavat nyt lähteä ja isomman lapsen pieneksi jääneet harrastusvälineet jne.)
    Meidän tapa viettää joulua saattaa tuntua jonkun toisen mielestä hyvin ankealta ja väärältä, kun ei edes niitä eineslaatikkoja tai kinkkua ole. Mutta meille tämä sopii; rentoilu perheen kesken juuri niin kuin halutaan ja syöden sitä, mitä halutaan.
    Osiltaan tämä on kotoa opittua; ei meidän äitikään koskaan stressannut joulun kanssa. Tosin siinä olemme erilaisia, että hän nautti noiden laatikoiden, kinkkujen ja verhojen kanssa huseeraamisesta. Itsekin toivon, että lapsille jäisi lapsuuden joulun ajoista mieleen ensisijaisesti jokin muu, kuin siivoushullu ja takakireä stressaantunut äiti. Toivottavasti mieleen jää vohvelien syöminen aamupalaksi kermavaahdolla ja hillolla, se ettei äidin tarvitse lähteä töihin ja ettei tosiaan kiirettä ole.

    Vastaa
  2. irene

    Takana on yli 50 joulua ja näistä 30 kertaa olen itse laittanut pöytää ja kotia. Niin kauan kuin se tuntui kivalta. Kotiin hankitaan nykyään jotain eineslaatikoita ym. pientä lähinnä puoliskon mieliksi. Täytyy sitä jotain kuitenkin syödä. Minä syön ainakin konvehteja. Nyt tulee riman alitus; söimme aattona eri aikaan, koska minä tarvitsen ruuan jo lounasaikaan ja puolisko kömpi vasta silloin aamupalalle. Muistan lapsuuden jouluja, jolloin oli kamala nälkä ja käskettiin syodä vaan sitä riisipuuroa päivällä, joka ei satu olemaan herkkuani. Jouluateria oli vasta kello 17 paikkeilla. Ei enää pakollisia aikatauluja ja meille turhia rituaaleja.
    Lähipiirissä alkaa olla myös itsenäistyneitä nuoria, jotka saavat järjestää joulut niin kuin haluavat, me lähdemme ”bailaamaan”..

    Joulupäivänä sitten lähdimme ilman sen kummempia odotuksia Turkuun niin sanotusti kahville ja siellä olikin todella ihanaa, vieäkin suorastaan liikutun siitä tunnelmasta. Joen yli kulkeva silta oli koristeltu kuusin ja vaihtuvin värivaloin, Kirjastosillalla taas kuuli vienoa musiikkia pienistä kaiuttimista ja kauempana joku ”heppu” soitti ilmeisesti luutulla keskiaikaista musiikkia, joka kantautui laajalle. Tästä taitaa tulla meille uusi perinne, kaupunkiin tunnelmoimaan.

    Vastaa
    1. Paikka kaikelle Artikkelin kirjoittaja

      Ei mikään riman alitus, vaan rohkeasti omannäköistä juhlapyhää ja elämää 🙂 Turun satusillat ovat tosiaan aivan ihanat minustakin.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *