Pintaa syvemmin tavaratulvasta ja sen patoamisesta. Blogia kirjoittaa tietokirjailija, ammattijärjestäjä Ilana Aalto.

10 000 euroa lastenvaatteisiin kahdessa vuodessa – tyhmyyden tähden?

Vastikään Vauva-lehden palstalla avautui pienten lasten äiti, joka muita äitejä varoittaakseen kertoi, miten oli ollut ”tyhmä” ja tullut hankkineeksi 2500 euroa velkaa ostamalla lasten merkkivaatteita. Hän kertoi, että uudelle paikkakunnalle muuton jälkeen hän haki perhekerhosta uusia ystäviä. ”En vielä tässä vaiheessa kiinnittänyt siihen huomiota, mutta tuo porukka pyöri melko materialististen arvojen ympärillä. Se hiipi pikkuhiljaa, ensin hurahti yksi ja sitten toinen.”

Lastenvaatteita. Asiaan perehtynyt tunnistaa myös tuotemerkit.

Kirjoittaja, joka siihen asti oli ostanut lastenvaatteet ketjukaupoista ja kirpputoreilta, alkoi itsekin innostua merkkivaatteista ja tilata niitä nettikaupoista. ”Vähän nikottelin, kun ostoskorin loppusumma alkoi kakkosella ja oli kolminumeroinen, mutta tilasin kuitenkin.”

Lopulta tilillä ei enää ollut tarpeeksi rahaa kattamaan useissa sadoissa euroissa pyörineitä kertaostoksia, ja kirjoittaja turvautui kulutusluottoon rahoittaakseen ostelunsa. ”Kun en osannut päättää, mitä väriä tilaisin, tilasin kaikkia. Joskus palautin ne mistä en niin tykännyt, usein en – kun tykkäsin niistä kaikista.” Hän lopetti kuntosalijäsenyyden, koska säästyneillä rahoilla sai yhden muotihaalarin kuukaudessa. Toimivat lastenrattaat hän vaihtoi luksusmerkkiin, ”koska sellaiset kuului olla.” Rahaa ostoksiin kului parissa vuodessa yhteensä 10 000 euroa, josta lainaa 2500.

Sitten kirjoittaja oman ilmaisunsa mukaan ”heräsi”. Yhtäkkiä nettipalstoilla käyty keskustelu merkkivaatteista alkoi kuulostaa merkityksettömältä ”trikoorievuista jauhamiselta”. Koti oli muuttunut vaatepakettien takia ”postikonttoriksi” ja lapselle oli ”kahdeksan erilaista ihan samaa tarkoitusta palvelevaa villamyssyä”. Kirjoittaja varoittaa toisia äitejä: lastenvaatteista ”tulee helposti elämää suurempi asia, jos elämässä ei (lasten lisäksi, tietysti) oikein ole muutakaan”.

Kiitän anonyymiä kirjoittajaa rehellisestä tarinasta. Vaikka tarina ei kerro tavarapaljoudesta, jonka vaatteet ja tarvikkeet hänelle kenties aiheuttivat, lastenvaatteet ovat yksi iso, ongelmallinen tavararyhmä lapsiperheissä. Vaatteita tulee perheisiin itse ostettuna, lahjoina ja käytettynä, ja jälkimmäisiä voi helposti tulla jopa jätesäkillinen kerralla. Ei olekaan tavatonta, että vaatteita on niin paljon, ettei niitä kaikkia koskaan ehditä ottaa käyttöön.

Mutta mitä ostelustaan kirjoittaneen äidin tarina kertoo aikamme tavarasuhteista? Ainakin sen, että tämän päivän Suomessa on mahdollista olla ”lastenvaateharrastaja”. Kyse on keräilyharrastuksen yhdestä muodosta. Keräily puolestaan on ihmisten ikiaikainen kiinnostuksenkohde. Viidennes kertoo keräilevänsä jotakin ja vielä useampi on lapsena harrastanut keräilyä.

Miksi äidit keräilevät juuri lastenvaatteita eivätkä esimerkiksi postimerkkejä tai vanhoja Aku Ankkoja? Tavaroissa ei koskaan ole kyse vain tavaroista. Ne ovat myös viestejä. Kerromme niiden avulla sekä itsellemme että toisille, keitä olemme tai haluamme olla. Lastentarvikkeiden hankkiminen liittyy mitä suurimmassa määrin siihen, millaisina vanhempina äidit haluavat tulla nähdyksi. Pukemalla lapsi trendikkääseen merkkivaatteeseen liitytään yhteisöihin ja erottaudutaan toisista: voidaan esimerkiksi kertoa, että oma maku tai käsitys laadusta on hienostuneempi kuin niillä, jotka ostavat marketeista tai halpisketjuista.

Mistä sitten syntyy ”hurahdus”, josta Vauvan palstalle kirjoittanut äiti kertoo? Mieleen tulevat koulujen välitunneilla leviävät villitykset: milloin kaikkien pitää saada Pokemon-kortteja, milloin taas hoverboard. Sosiaalisilla ilmiöillä on tapana tarttua ja levitä aikuistenkin keskuudessa. Myös aikuiset kärsivät erilaisista ostoskuumeista: autokuumeesta, asuntokuumeesta – tai lastenvaatekuumeesta.

Markkinoijat ja mainostajat käyttävät taitavasti hyväkseen niitä merkityksiä, joita ihmiset tavaroihin liittävät. Mutta kyse ei ole (vain) siitä, että mainostajat aivopesisivät lastenvaateharrastajia ostelemaan turhuuksia. Harrastajat osallistuvat massailmiön luomiseen ja tuotteiden markkinointiin ihan itse. He perustavat keskustelu- ja myyntiryhmiä vaatemerkkien ympärille. Ryhmissä jaetaan tuotetietoa ja ihaillaan tuotteita yhdessä. Lastenvaateharrastus voikin olla tärkeä äidin ihmissuhteiden kannalta. Kuten kaikissa keräilyharrastuksissa, myös lastenvaateharrastuksessa on sosiaalinen puolensa. ”Hurahtaminen” ei siis ole sama kuin että olisi tullut viilatuksi linssiin. Se on valinta innostua jostakin.

Tarinansa kertonut äiti epäilee myös, että lastenvaateharrastuksella täytetään tyhjyyden tunnetta. Tämäkin merkitys tavaroilla voi olla. Aikuiselämään tottuneelle pois töistä jääminen ja päivien viettäminen yksin kotona pikkulapsen kanssa voi olla piinaavan tylsää.

Keräilyä pidetään yleensä kunniallisena harrastuksena, ainakin jos keräillään postimerkkejä, c-kasetteja tai muumimukeja. Kuitenkin, kun on kyse äitien harrastamasta kalliiden lastenvaatteiden keräämisestä, moni on valmis pyörittelemään silmiään ja moralisoimaan. Naisten kulutusta ylipäätään pidetään usein tyhjänpäiväisempänä ja kevytmielisempänä kuin miesten. Ilmeisesti moralisoijien mielestä olisi hienompaa täyttää äitien päivät runopiiriharrastuksella ja akvarellimaalauksella. Monien mielestä olisi parempi, jos äidit suuntaisivat tarmonsa työelämässä ja opinnoissa suorittamiseen, pätemiseen ja meritoitumiseen. Itsekin näkisin parempana käyttää joutoaika vaikka vapaaehtoistyöhön ostelun sijaan. Mutta miksi ajattelemme, että äidit eivät osaisi itse valita itselleen sopivaa harrastusta?

Lastenvaatteilla ja merkkivaatteiden harrastamisella voi olla ja on äideille monia merkityksiä, joista he eivät ehkä itsekään ole loppuun asti tietoisia. Lastenvaatteilla viestitään ja niiden harrastamiseen liittyy yhteisöllisyyttä, joskin myös erottautumista. Harrastuksen voi vetää överiksi ja pilata sillä luottotietonsa. Lastenvaateharrastaja ei kuitenkaan ole harhaanjohdettu eikä tyhmä, vaan tekee oman, aikuisen valintansa mukaisesti asiaa, josta kukaan vanhempi ei voi kokonaan välttyä: lapsille on hankittava vaatteita joka tapauksessa.

Avaan lastenvaateharrastukseen vielä yhden näkökulman, joka usein ohitetaan: vaatteilla ja tarvikkeilla äidit osoittavat myös huolenpitoa ja rakkautta. Lastenvaatteet ovat söpöjä. Niillä on helppo helliä omaa pikkuista ja osoittaa tämän arvo pukemalla hänet kauniisti.

 


Kiinnostaako lukea lisää ammattijärjestäjän vinkkejä? Lataa avaimet ammattijärjestäjän maksuttomaan vinkkipankkiin. Saat samalla pari kertaa kuussa ilmestyvän Paikka kaikelle -uutiskirjeen ja paljon hyödyllistä tietoa kodin järjestämisestä.

Ilana | Paikka kaikelle

Ilana | Paikka kaikelle

Pintaa syvemmin tavaratulvasta ja sen patoamisesta. Blogia kirjoittaa ammattijärjestäjä, tietokirjailija Ilana Aalto.
Jaa artikkeli

8 kommenttia artikkeliin ”10 000 euroa lastenvaatteisiin kahdessa vuodessa – tyhmyyden tähden?”

  1. Joka kerta näitä pohdintoja on niin ihana lukea.
    Tunnistan tuon merkkivaateilmiön itsessänikin. Minä tosin metsästin niitä kirpputoreilta ja alennusmyynneistä perustellen paremmalla jälleenmyyntihinnalla ja laadulla. Tämä tapahtui erityisesti tyttöjen vaatteiden kohdalla. Sitten sain pojat ja maailmankaikkeus teki selväksi turhamaisuuteni. Poikien elämänvimmalla vaatteet kuluvat ja rikkoutuvat. Se paljonko käytän muutaman kuukauden käytössä oleviin vaatteisiin on minusta kiinni. Tiedän olevani äiti, jonka pojat on vaatetettu edullisimmin heidän kaveripiiristään ja he käyttävät myös paikattuja vaatteita. Huomaan toisinaan puolustelevani näiden lasten vanhemmille valintojani. Jotakin vikaa on siis jossain. Toisaalta yksilapsiset perheet eivät aina muista tai huomaa että kolmen lapsen hoito, ruokkiminen ja vaatettaminen saatikka harrastaminen vaatii enemmän. Kovin inhimillistä sekin.

    Olen kiitollinen tytöistä, sain hetken prinsessaelämää ja pojista, jotka opettivat minulle asioiden arvon (vrt. hinta).

    Vastaa
    • Niinpä niin. Osa ostaa kalliimpia lastenvaatteita miettien myös niiden jälleenmyyntiarvoa, mutta eihän niistä omiaan takaisin saa ja voi käydä niinkin, että vaatteet menevät lasten käytössä pilalle 🙂

      Vastaa
  2. Hei Ilana! Todella kiinnostava ja kerrankin ei-syyllistävä teksti. Pidän ystävieni kanssa blogia, joka aloitti kymmenisen vuotta sitten lastenvaateintoilun alkuvuosina. Olen elänyt läpi hullaantumiset ja ollut joskus pulassa neljän lapsen vaatteiden ja tavaroiden kanssa, mutta nyt elänyt niiden hullumpien hullutusten ohi. Vaikka edelleen bloggaan vaatteistakin, on oma (ja lastenikin) vaatemuoti muuttunut malliin ”vähän mutta juuri oikea”. Ymmärrän kyllä hurahtaneita ja seuraan kaaoksia mielenkiinnolla.

    Sain olla kuuntelemassa sinua eilen aamulla, hienosti puhuttu!

    Kirjaasi odotellen 🙂

    Vastaa
    • Kiitos Sari 🙂 Lastenvaateharrastajat ovat kiinnostava ryhmä, suunnittelin joskus jopa heidän haastattelemistaan tutkimusta varten. Aiheesta on myös hyvin vaikea puhua ilman vastakkainasettelua, joten hyvä jos onnistuin edes vähän siihen suuntaan.

      Vastaa
  3. Ilmiö on kasvanut viime vuosien aikana todella voimakkaasti. Se on levinnyt niin laajaksi ja moniin kansankerroksiin, joten odotan kiinnostuneena vastailmiötä. Mikähän se mahtaa ollakaan…KonMaritus lastenvaatekaapissa…Tokmanni-muoti…itse ompeleminen…

    Se, millä itsekin aikoinaan perustelin kalliiden merkkivaatteiden hankkimista oli hyvä jälleenmyyntiarvo. Nyt harrastus on niin suosittua, että vaatteiden myynti alkaa olla mahdotonta. Oma lapseni on jo teini-iässä ja hyvät vaatteet joutuu lahjoittamaan kirpparille, koska ne vain eivät enää mene kaupaksi Toreilla tai Huutoneteillä. Nykyään ostan vain sen, mistä lapsi oikeasti pitää, vaikka se olisikin joku ihan bulkkivaate. Käyttämätön merkkivaate on lopulta kallis ”sijoitus”.

    Vastaa
    • Tosiaan jännittävää nähdä, mihin tilanne kääntyy. Käytettyjä, hyväkuntoisiakin ei-merkkivaatteita on vaikea saada kaupaksi, vaikka niillä toki on vielä käyttöarvoa.

      Vastaa

Jätä kommentti


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.

Paikka kaikelle