Tuntuuko, että vietät puolet päivästäsi palauttaen tavaroita paikoilleen ilman, että syntyy mitään pysyvää tulosta? Siinä tapauksessa suosittelen lukemaan tämän koskettavan ja viisaan viestin, jonka sain eräältä lukijaltani. Hänen luvallaan julkaisen sen.
Lukijan tarina
“Meillä kävi tiistaina ihan siivousfirman siivoojat, minkä ansiosta ekaa kertaa ikinä meidän koko koti oli tiistaina imuroitu ja nihkeällä mopattu kerralla. En ole koskaan päässyt siihen, että kaikki olisi tehty kerralla, koska raivaamiseen menee aina niin paljon aikaa, ettei imurointiin riitä jaksuja. Puhumattakaan moppauksesta.
Tänään (perjantaina) koin ensimmäistä kertaa elämässäni tilanteen, jossa pikaisella raivauksella lasten avustuksella pääsin imuroimaan ja puolessa tunnissa imuroin lasten kanssa koko talon (kellaria lukuunottamatta), koska alkuvalmistelut oli niin nopeat.
Toistan, ensimmäistä kertaa elämässäni pystyin siivoamaan kotini sellaisella tasolla ja tavalla mihin olen koko aikuisikäni tai ainakin viimeisen vuosikymmen toivonut yltäväni.
Mä en kaipaa tähän sitä, että “niinpä, siistiä on helpompi pitää”. Mun pointti on, että on ollut täysin mahdotonta päästä yksin tähän tilaan.
Kyllä mä olen tiennyt että ylläpitosiivous on helpompaa, tosin en ihan odottanut, että se olisi näin helppoa. Koskaan lasten syntymän jälkeen ei ole ollut niin paljoa omia resursseja, että olisin pystynyt pääsemään tähän tilaan.
Jostain syystä tähän liittyy oivallukseni ”tuo tullessas, vie mennessäs” -sanonnasta. Mun ei pidä noudattaa sitä, ollenkaan.
Olen ollut vuosia jatkuvassa kiristyneessä, ylivirittyneessä tilassa, jossa pyrin tarkkailemaan tavaraympäristöä siitä näkökulmasta, että jos olen menossa yläkertaan, mitä voisin viedä samalla sinne paikalleen. Tätä tsemppaamista aamusta iltaan vuodesta toiseen.
Yhden kaverin yksityiskohtaisen kotityölistan kokeilusta mulle tuli se oivallus, että kerta päivässä riittää mulle. Jos mä siivoan ruokapöydän kerran päivässä, se pysyy ihan inhimillisessä kunnossa. Mun ei tarvitse tsempata ja pingottaa ja syöksyä joka välissä pitämään sitä tavarattomana ja kokea kotipaskuutta, jos se on sotkuinen.
Kerta päivässä riittää ja muuna aikana mun ei tarvitse aktiivisesti kannatella sitä ajatuksissa.
Samoin talossa asioita hoitaessa ja kulkiessa mun nimenomaan kannattaa aktiivisesti pyrkiä keskittymään siihen, mitä mä olen tekemässä, sen sijaan, että stressaisin, mitä en nyt huomaa viedä mennessä ja tuoda tullessa.
Ylipäätään kaikki ei tule tehtyä sillä, että kaiken yrittää tehdä yhtä aikaa, vaan mun on aktiivisesti valittava, että mä en tartu impulsseihin, joita ympäristö mulle tarjoaa ja pysyttävä siinä yhdessä mitä mä olen tekemässä. Vaikka se olisi lepohetki sohvalla. Vaikka totta on, että se kaikki pitäisi tehdä.
Ei tää nyt näin kirjoitettuna tunnu isolta asialta. Mutta tämä ajattelutavan muutos vapauttaa merkittävästi kapasiteettia ja tuntuu suurelta oivalluksesta ja vapautukselta. Että mun ei kotona ollessa tarvitse koko aikaa yrittää siivota ja järjestellä; mä saan astua lattialla olevien lelujen ohi ja voin valita aikaikkunan kun tartun niihin. Mä voin levätä ja rentoutua kotona ennen kuin se on täydellisen siisti, mun ei tarvitse ansaita mun kotia siivoamalla se.
Mun ei tarvitse lunastaa oikeutta kotirauhaan, mulla on oikeus olla kotonakin rauhassa, vaikka on sotkuista ja likaista, vaikka itsekin mieluummin olisin siistissä kodissa.”
Sinne tänne sinkoilu ei toimi
Amen! Jokaisella on lupa rauhoittua ja rentoutua kodissaan, sillä arjen työ ei tekemällä lopu.
Monen asian hoitaminen yhtäaikaisesti on inhimillistä ja yleistä. Kun ajatuksena on sukkalaatikon läpikäyminen, löydämme itsemme ykskaks toisesta huoneesta putsaamasta lämpöpattereita, koska yksi asia on johtanut toiseen ja unohdimme rajata omaa työskentelyä. Projektit laajenevat, paisuvat ja jäävät kesken. Ja jos tähän vielä liittyy paineita siisteydestä ja järjestyksestä, ei ihmekään, että uuvuttaa ja stressaa.
Työssäni ammattijärjestäjänä olen huomannut, että itsensä keskeyttäminen on tuiki tavallista. Saan kotikäynnillä melkein aina muistuttaa asiakasta keskittymään käsillä olevien tavaroiden lajitteluun ja karsimiseen, sillä useimmat yrittävät kesken kaiken lähteä kuljettamaan yksittäisiä tavaroita paikoilleen jopa toiseen huoneeseen.
Muualle kuuluvat tavarat kannattaa kuitenkin viedä lopuksi kaikki kerralla, muuten keskittyminen katkeaa jatkuvasti. Tätä pientä kikkaa on tituleerattu jopa ammattijärjestäjien ammattisalaisuudeksi, sillä se tekee karsimisesta ja järjestämisestä ammattimaisen tehokasta.
Kerro kommenteissa, tunnistatko itsesi tyypistä, joka unohtaa kesken toimiensa mitä oli tekemässä.
Jälkikirjoitus
Kiinnostaako lukea lisää ammattijärjestäjän vinkkejä? Lataa avaimet ammattijärjestäjän maksuttomaan vinkkipankkiin. Saat samalla pari kertaa kuussa ilmestyvän Paikka kaikelle -uutiskirjeen ja paljon hyödyllistä tietoa kodin järjestämisestä.
39 kommenttia artikkeliin ”Miksi “tuo tullessas, vie mennessäs” ei toimi?”
Mahtava oivallus seuraajaltasi! Mä syyllistyn tähän samaan: koen, etten ansaitse rauhaa ja lepoa ennenkuin ”maailma on valmis”. Tää on osoittautunut tosi uuvuttavaksi toimintatavaksi! Enemmän rentoutta, vähemmän suorittamista, vois olla mun uusi motto tässäkin asiassa .
Jokainen on leponsa ansainnut ❤️
Useampikerroksisessa asunnossa, tuominen ja vieminen voi asettaa ongelmia. Itse ratkaisin asian portaiden kumpaankin päähän sijoitetulla ”sinikeltaisesta kaupasta” ostetulla korilla. Alhaalla hyöriessä ylös menevät tavarat koriin ja joskus mukaan ylös.
Keskittäminen kannattaa 😀
Olipa hyvä idea. Tuo täytyy ottaa käyttöön, nyt nuo eri kerrokseen menevät tavarat ovat lähinnä vuorena esim. sohvan päädyssä odottamassa kuljetusta, kori olisi kyllä kätevämpi.
Olipa hyvä kirjoitus! Antoi ajattelemisen aihetta itsellekin, koska olen ollut viimeisen vuoden todella uupunut. Syyllistyn itse juuri tähän, että pitäisi ansaita lepohetki ja toisaalta sinkoilee sinne tänne, enkä enää muista mitä olen tekemässä. Kiitos hyvästä ja ajatuksia herättävästä postauksesta! Tm
Toivottavasti saat voimia kerättyä 🙂
Kyllä, tunnistan itseni tästä. Aloitan jonkun paikan järjestämistä, ajatus katkeaa tai minua pyydetään tekemään jotain muuta, palaan takaisin ja sama juttu uudelleen. Tuntuu ettei mistään tule valmista. Olen ottanut tavaksi kulkea illalla korin kanssa ympäri taloa ja viedä tavarat niihin huoneisiin minne kuuluvat tai ihan paikoilleenkin. Samoin keittiö pitää laittaa illalla kuntoon seuraavaa aamua varten.
Tuo on hyvä käytäntö 🙂
Itse toimin kierrätysalalla kädentaitajana. Työpajoja ja omaa mallistoa varten kerään niin munakennot, vaatteet, villat, nahkatakit yms. Kotona on kellari täynnä materiaaleja, työvälineitä ja työhuoneella koneet, tarvikkeet ja kasoittain, lajiteltua materiaalia. Yritän pitää järjestystä, jotta sitten löydän nämä tarvittavat matskut, oikeanpituiset vetskarit väreittäin, nahkavyöt, napit ja soljet. Joudun kerran vuodessa käymään usein läpi työhuoneeni, varastoni, mutta silti jotain sillä hetkellä ei-inspiroivaa jää laatikon pohjalle. Mutta tähän on tottunut, että tavaroiden läpikäyminen on samalla uuden tuotteen synnyttelyä, inspiroivaa ja palkitsevaa. Minulla on käytännössä katsoen järkyttävä määrä vaatteita, kenkiä ja asusteita, varsinkin retroa ihan arkikäytössä. Mutta yritän herätellä ihmisiä pitämään huolta omista vaatteistaan, kengistään ja asusteistaan sillä, että esittelen korjauksia ja tuunauksia. Ehkäpä eilisen tarinoista elävälle suodaan hieman runsaampi karderoopi, jota kuitenkin pidän järjestyksessä. Järjestäminen on siis elämäntapa. Pienet juoksuaskeleet tavaroiden viemiseksi paikoilleen otan myös liikunnan kannalta.
Moi Nea,
Minä komppaan tätä! Itselläni järjestäessä syntyy usein valtavasti uusia ideoita ja ahaa-elämyksiä, ja vaikka en tee sitä ammatikseni, luova kierrätys on itselleni jotenkin sydämenasia, ikään kuin haaste. Kai se on syntynyt ”ammattitautina” siitä kun eräässä elämänvaiheessa jouduin työpaikkani ympäristövastaavaksi 🙂
Mutta puhutaanhan luovasta kaaoksesta. Olen sitä mieltä että runsaassa tavaramäärässä ja sen järjestämisessä on samalla jotain mikä inspiroi luovuutta – – mutta tokihan on oma hommansa pitää se tavaramäärä kurissa ja järjestyksessä, koska luovasta ideasta ei ole paljonkaan hyötyä jos sitä sopivaa tavaraa ei löydykään 🙂
Toinen pointtihan siinä on se, että tämä vaatii isoja säilytystiloja, joita ei kaikilla ole.
Nautitaan kuitenkin luovuudesta ja mahdollisuudesta antaa tavaroille uusi elämä!
t. Lea
Lamppu syttyi mun päässä, kun tämän luin! Tässähän tulikin nyt ihan kirjallisena se syy, miksi mä en pysty raivaamaan mitään isoa kokonaisuutta yksin. Mä tartten aina siskon pitämään vähän kuria, että saan karsinnan tehtyä, koska muuten huomaan äkkiä tekeväni jotain ihan muuta. Onnistuisikohan se tämän oivalluksen jälkeen yksinkin, kun nyt tietää mistä kiikastaa, pitääpä kokeilla.
Toisen ihmisen läsnäolo on myös tapa lisätä keskittymistä. Puhutaan body-doublingista. Katsopa tuolta jutusta, mitä lisäsin loppuun neurokirjon haasteista 🙂
Todellakin tuttua seuraajasi kuvailema tilanne. Useinkaan en jaksa enää järjestelyn jälkeen imuroida ja pestä lattioita. Kukapa jaksaisikaan. Toisinaan imuroin vaikka tavarat ei olisi paikoillaan, mutta ison talon imuroimisen jälkeen en jaksa itse pestä lattioita. Onneksi lapset ovat kasvaneet sen verran isoiksi että pystyvät auttamaan kodin siivouksessa ja silloin todellakin tyydyn siihen tasoon johon he yltävät enkä korjaa heidän siivousjälkiä.
Olen epäillyt onko minulla jonkin sortin add kun en pysty keskittymään tekemääni asiaan vaan sinkoilen kesken kaiken toiseen asiaan. Jo aamupalaa tehdessä saatan siivota keittiötä tai laittaa pyykkiä pesuun vaikka tärkeintä juuri silloin olisi aamiaisen valmistus jotta ei tulisi kiire. Harjoittelen siis keskittymistä yhteen asiaan.
Jep. Tuttua. Mieli bongaa kaikkee ja sit menee vaan perästä. Monta asiaa kesken eikä mitään kunnolla loppuun. ADD-piirteitä löytyi, mutta koska ei lapsuudesta asti, ni ei saatu diagnoosia. Seuraavaks psykologi selvittää mielen rakenteita, koska ”jumittaminen” aiheuttaa kitkaa mm. parisuhteessa (toinen on herkästi liikkeelle lähtevä ja siisteys on hänen hahmotuskyvylleen pakollista). Että… sitä siisteyttä haluaa muttei kykene 😉 ja lopun aikaa ei jaksa? Siispä tauko ja kuppi kuumaa! Tiedostamisesta kaikki lähtee – sillon asioille voi alkaa tehä jotain 🙂 Kiitos Ilana hyvistä vinkeistä <3
P.S. Toimii tuo ajatus, että "NYT teen tämän asian IHAN loppuun" ettei jää tavarat matkalle jne.
Kannattaa tutkituttaa tuo ADD-epäilys 🙂 Lisäsin jutun loppuun lisätietoa, sillä tämä oivallus tuli nimen omaan ADHD-ihmiseltä.
Ajatuksia herättävä kirjoitus. Tällä hetkellä taistelen keittiön järjestämisessä. Kaapit ovat täynnä soosseja, pastoja, jauhoja ja riisilaatuja. Tiedän, että minulla on kaikkea mitä tarvitsen, mutta en aina löydä sitä silloin kun resepti vaatii, koska joudun käytännössä tyhjentämään koko hyllyn ennen kuin se jokin tarveaine löytyy sieltä aivan perältä. Nyt kokeilen avoimia puulaatikoita, jotka voin vetää esille ja joista voin heti nähdä mitä siellä on. Kaikista ponnisteluista huolimatta keittiön tasoilla on liikaa tavaraa. Mietin kaiken aikaa ratkaisuja siihen, miten voisin organisoida asiat paremmin. Se käy voimille. Ja minulle käy juuri niin, että yhtä asiaa hoitaessa yritän samalla ohimennen korjata toisen rempallaan olevan jutun.
Moi,
Sama ongelma täällä: keittiön kaapeissa taka-alalla olevat tavarat unohtuvat säännöllisesti sinne vanhentumaan, koska niitä ei näe eikä niitä ole helppo saada esille. Tätä vielä pahentaa se, että omassa keittiössäni yllän vain alimpaan hyllyyn, jo kakkoshyllyn etuosa vaatii keittiötikkaat.
Olen tullut samaan tulokseen: nyt meneillään olevan remontin jälkeen kaikki keittiön kuivaraaka-aineet menee läpinäkyviin muovilaatikoihin, jotka on mahdollisimman lähellä hyllyn kokoa, ja joissa on tiiviisti suljettava kansi, meidän tapauksessa. Kun on tullut koettua jauhoperhoset vai mitä lienevät (biojauhoista) ja muitakin tuholaisia, niin kansi torjuu nekin.
terkuin Lea
60cm syvässä jääkaapissa sama ongelma (varsinkin jos hyllyväli on matala) – takimmaiset tavarat hukkuvat edessä olevien taa. Siihen on oiva ratkaisu: pyöritettävä karusellihylly, jolla kunkin tuotteen saa eteen tarvittaessa (voi- ja margariinirasiat, juustot, hillotölkit ym). Samoin työpöytäsarjan ala-nurkkakaapissa on karusellihyllyt, jolla kattilat, pannut ym ovat helposti saatavissa (ei tarvitse purkaa mitään edestä saadakseen käsiin takimmaisen) – Pyöräytä vain hyllyä – toimii hienosti!
Kannustan jatkuvan järjestämisen sijaan miettimään, olisiko keittiössä tavaroita tai aineksia, joista voisi karsia. Sillä tavalla saa pysyvää muutosta. Toki laatikotkin varmasti auttavat 🙂
Olen aina vihannut ”vie mennessäis, tuo tullessais” -periaatetta. Sen noudattaminen (tai yrittäminen) johti siihen, että päivän postit löytyivät vessasta, likainen kahvikuppi eteisestä ja osa likapyykeistä työhuoneesta. Tavarat vaan seilasivat edestakaisen, eivätkä päätyneet oikeille paikoille jatkuvasta viemisestä ja tuomisesta huolimatta. Tavaroiden hukkuminen loppui, kun rupesin noudattamaan ”yksi asia kerrallaan valmiiksi” -periaatetta. Eli, jos kerätään likapyykkejä, kerätään likapyykkejä, eikä yritetäkään viedä samalla likaisia astioita keittiöön. Ainoa poikkeus on, että portaiden ylä- ja alapäähän voi jättää toiseen kerrokseen kuuluvia tavaroita.
Hyvä että olet löytänyt itsellesi paremmin sopivan systeemin 🙂
Erinomainen neuvo! Vanhoja kansanviisauksia ei kannata ottaa nykyään kovin kirjaimellisesti, sillä elämme ihan erilaisessa kulttuurisessa ympäristössä. Siinä missä ennen vanhaan irtainta omaisuutta oli niukasti, me nykyaikana asumme tavarapaljouden keskellä.
Tarvittiin nelikirjaiminen diagnoosi ennen kuin rupesin tarkkailemaan toimintatapojani ja kyseenalaistamaan niitä. Siinä uuvuttava ja aikaa vievä ”vie mennessäs, tuo tullessas” -kansanviisaus päätyi ihan ensimmäiseksi romukoppaan. Samalla suureksi helpotuksekseni väheni sinne tänne sinkoilu merkittävästi, minkä seurauksena saan paremmin tehtyä puuhani loppuun.
Säntäilyn sijaan säästän voimavaroja ja kohtuullisen kehnoa keskittymiskykyä puuhani loppuun saattamiseksi. Siivous- ja järjestelyhetket ovat ihan erikseen ja muut puuhat erikseen. Kerran parissa päivässä järjesteleminen on yleensä ihan riittämiin minulle. Viimeistään siinä vaiheessa, kun en löydä enää tarvitsemaani tavaraa, teen perinpohjaisen järjestelyoperaation. Muina aikoina teen muita kotiaskareita.
Myös jutun kirjoittajalla on nelikirjaiminen diagnoosi, josta laitoin lisätietoa jutun loppuun 🙂 Tuota sinkoilua toki harrastaa momi ilman diagnoosiakin 🙂
Tuli mieleen miksi tavaroita on koko ajan kuljetettava johonkin ja mihin? Lean ajattelussa tämä taitaisi olla hukkaa, miten kuljettelua voisi vähentää, saksien paikka siellä missä leikataan, aika hassua olisi jos leipäveitset säilytettäisiin makuuhuoneessa. Olisi varmaan mielenkiintoinen verkko kuinka tavarat kulkee. Omaa taloa tehdessä yritettiin minimoida pyykkien kuljetus niin että pesukone on mahdollisimman lähellä makuuhuoneita. Silti tuntuu että koko ajan jotain on vietävä paikasta toiseen.
Hei Hanna,
Oletkin onnellisessa asemassa, kun olet voinut olla suunnittelemassa omaa taloanne! Esim. itselläni ei ole koskaan ollut ihan niin onnekasta tilannetta, että olisin päässyt suunnittelemaan omaa asuntoamme jo rakennusvaiheessa tai ennen sitä.
Meillä on kodinhoitohuone alakerrassa, kun taas makuuhuoneet vaatekaappeineen ja kylppäri ovat yläkerrassa. Esim. matkojen jäljiltä on laukuissa tavaraa kaikista huoneista, ja siis palautettavaa kaikkiin huoneisiin. Leipäveitsiä ei säilytetä makuuhuoneessa ainakaan meillä, mutta olohuoneeseen kertyy kaikenlaista tavaraa muista huoneista, koska elämä on 🙂 Olohuone on ainoa tarpeeksi tilava ja viihtyisä tila, joten useimmat asiat tehdään siellä. Kukaan ei halua jäädä esim. varastoon tekemään jotain hommaa, johon tarvikkeet on haettu varastosta. Sitten ne tarvikkeet jäävät olohuoneeseen, jne. jne.
No, onneksi näistä kaikista keskusteluista ja Ilanan sekä muidenkin blogeista saa hyviä vinkkejä, joten asiat menevät pikkuhiljaa parempaan suuntaan, omien voimien ja muiden kiireiden mukaan.
positiivisin terveisin Lea
hei,
Lean ajattelulla tarkoitin tätä: Lean-ajattelu on johtamisfilosofia, joka keskittyy seitsemän erilaisen turhuuden (tuottamattoman toiminnon) poistamiseen. esimerkiksi:
Vaate ostetaan, tuodaan kotiin, laitetaan kaappiin, otetaan käyttöön, käytetään, riisutaan, laitetaan johonkin, viedään pyykkiin, pestään, kuivataan, kuljetetaan kaappiin jne. voisiko jonkun vaiheen ohittaa, vaate riisutaan koneeseen, kuivumasta päälle?
Joskus parikymmentä vuotta sitten ostin Charlotte Davis Kasl’n kirjan ”Elämänilon kirja”. Hänellä näytti olevan sama ongelma: ”Tässä esimerkki omasta keskittymiskyvyttömyydestäni: Lähden yläkertaan hakemaan jotain kirjaa, mutta pysähdynkin pesemään kylpyhuoneen pesuallasta.” Ja monta samanlaista esimerkkiä. ”Aivan kuin mieleeni pulpahtaisi häiritsevä ääni, joka estää minua toteuttamastqa aikeitani. Kun tällaista on jatkunut pari tuntia, mahaani kouristelee, minua itkettää ja haluan ryömiä vuoteeseen pakoon hallitsematonta tilannetta.”
Hän aloittaa tilanteen hallitsemisen rajoittamalla tekemisiään. Voi tietysti tuntua naurettavalta päättää että nyt pesen viisi astiaa, ja tehdä se, siis pestä vain viisi astiaa, ei enemmän. Mutta ajatushan on se, että päättää, mitä tekee ja tekee vain sen eikä rönsyile tekemään kesken kaiken jotain muuta. Ja sen jälkeen voi siirtyä seuraavaan asiaan
Aikanaan tämä onnistui, mutta sitten minulle kerrottiin sen olevan naurettavaa ja niinpä se jäi ja elämä on aika hallitsematonta. Pitäisi varmaan opetella uudelleen.
Kannattaa kokeilla! Mikä toimii, se toimii, vaikka ei muita miellyttäisi. Lisäsin jutun loppuun tietoa ADHD:sta, siihenkin kannattaa tutustua, jos on kova keskeyttämään itseään 🙂
Moikka!
Tuttu juttu – kun koko talo täynnään tekemättömiä töitä, yhteen ei ole helppo keskittyä ja rajata.
Joku toinenkin täällä jo mainitsi samantapaisen kikan, joka toimii meillä: vien valmiiksi portaiden yläpäähän/juureen ne tavarat, jotka on vietävä eri kerrokseen, ja vien siihen kertyneet vasta sitten kun muutenkin menisin ylös (tai alas). Mutta edes siitä en ota painetta, jos on niin kiire että portaat on juostava 🙂 Vien ne vasta sitten, kun pystyn kävelemään portaat ihan rauhassa.
Samoin, kun järjestän isompaa sotkukasaa, varaan siihen kasan viereen joka huonetta varten oman laatikon tai kassin, johon menee tiettyyn huoneeseen kuuluvat tavarat, ja sitten kiikutan ”löydöt” ao. huoneeseen vasta järjestyssession päätyttyä.
Mutta meillä ongelma on se, että kun homma on melkein valmis tai puolivälissä, silloin joku tulee keskeyttämään kiireisellä asialla, jolloin kaikki aloitetut pinot (kassit, laatikot) jäävät siihen lattialle, luoden vaikutelman että täällä asuu possu- tai muu eläinperhe 🙂 Nääs kun keskeneräinen järjestämiskampanja näyttää paljon sotkuisemmalta kuin sellainen, jota ei ole edes aloitettu…
Oliskohan kellään vinkkiä tähän?
t. Lea
En tiedä auttaako tuohon muu kuin niiden keskeytysten hillitseminen. Jos kyse ei ole tulipalosta, ne usein joutavat hetken ainakin odottaa, niin että voi keskeyttää urakan suunnitelmallisesti.
Kyllä! Saatan lähteä vaikka hakemaan eteisestä jotakin ja aina matka katkeaa, kun vastaan tulee jotain, jonka vois just nyt viedä roskiin, paikalleen tai jotain muuta. Sitten viidettä kertaa matkalla eteiseen muistaa tsempata, että hae NYT se, joka piti hakea jo aikoja sitten.
Vilkaisepa lisäys, jonka laitoin jutun loppuun 🙂
Vie mennessäs -kommentin kuulin itsekin teininä hyväätarkoittavalta täti-ihmiseltä. Pidin sitä jo silloin antiikkisena ja rajoittavana: en ehkä siksi että se on tehoton (kuten edellä on hyvin kuvattu) vaan siksi että kontekstissa tuli hyvin esiin että kyseessä on nimenomaan naisten niskaan pyytämättä sälytetty vaatimus korjata _muiden_ ihmisten jälkiä, ja siinä pysyäkseen oli syytä pysyä jatkuvasti tarkkana. Jo teininä olin tässä ”epäonnistunut” ja olen jatkanut samaa hyväksihavaittua linjaa siinä määrin kuin olen pystynyt. Taustalla on siis ajatus että naisen huomiokyky on vähäarvoisempi ja heille voi sälyttäö jatkuvaa kuormaa, miehillä on oikeus lepoon. Tätä näki selkeimmin suvussani maaseudulla, jossa naiset edelleen (80-90-luvulla) hoitivat yhteisten tilan töiden lisäksi ruoat ja siivoukset, ja miehet kävivät aina (valmiiseen ruokapöytään tultuaan ja siitä noustuaan) ruokalevolle kun taas naiset jäivät siivoamaan jäljet. En nähnyt tätejäni ja muita vanhemman polven naisia koskaan lepäämässä.
Lapsiperheessä tätä ei aina voi välttää vaikka puolison kanssa kuorma onkin suht hyvin tasattu: pikkusälän paikoilleen laitto jää helposti minun vastuulleni. Kodin ulkopuolella on helpompi rentoutua, mutta osaan sentään ottaa itse torkut ja mennä makuuhuoneeseen lepäämään ja lukemaan sen sijaan että jäisin järjestelemään.
Ja paras kikka on, että heitän surutta tavaraa roskiin/kiertoon jos sille ei löydy paikkaa. Jos näen akun jääneen keittiön työtasolle, heitän sen suoraan paperinkeräykseen enkä lähde viemään paikalleen. On muuten helpottanut elämää sekin.
Tämä hetki: Istun tietokoneeni ääressä ja katsastan mitä sen ympärillä pöydällä on. Tietysti työpöydälle kuuluisi vain ohut pinkka hoidettavia papereita ja tietokone varusteineen. Nyt siitä löytyy vasemmalta oikealle: muistikirja (ok) – rasia pumpulipuikkoja (kylppäri) – pitkiksistä irtileikattu lappu, joka kertoo koon ja valmistajan (että muistaisin, nämä on hyvät) – avattuja A5-kirjekuoria, joihin olen tehnyt piiroksia ja muistiinpanoja (mummulan saunan pohjapiirros sellaisena kun sen muistan, veljelle)(piirasvuokien tilavuuksia, paljonko mahtuu taikinaa, miniälle)(saarten kaskaspopulaatioiden kokoja eri vuosina, tutkimustyö), muistilaput kuuluvat roskiin sen jälkeen kun olen antanut tietoja eteenpäin – signaalitaskuja mappikansioon (HOIDA!) (MAKSA LASKUT!) (tyhjä) – katsastusfirmojen esitteitä (tuo autosi meille katsastukseen, pian on viimeinen päivä) – Suomen Luonto no 3/21 (vie säilytettävien lehtien hyllyyn) – Asunto oy yhtiökokouskutsu (ajankohtainen, pane signaalitaskuun) – Reumalehti 2/21 (lehtikoriin) – kova suojakansio (tutkimus) – uuden pesukoneen käyttöohje (luettavana vielä) – toinen pitkiksistä leikattu lappu (vähän liian pienet) – casio-laskuri (piirakkavuokien tilavuuden lasku) – postit muistilappuja, kumi, kynä, silmälasikotelo (pöytälaatikkoon, panen heti) – kissa (en näe, mitä on sen alla) – kissan kampa (kissaa varten) – kenkälaatikko, jonka kyljessä on edellisten lenkkareiden malli ja koko (etsin netistä uusia vastaavia, kun entiset jo hajoaa)(laatikon sisällä kausikoristeita, pääsiäismunia ja tipuja, vappuserpentiiniä ym) – viivotin (pöytälaatikkoon) – substral-pullo (piti lukea laimennusohje suurentavan lamppulinssin alla kun oli niin pientä pränttiä) – ruukku (pikkukamaroskis, sisältö mikropatteri) – hiirimatto (tarpeellinen) – kännykkä, ei juuri nyt käytössä (pane lataukseen) – cd-soittimen käyttöopas (tarpeellinen vielä) – iso epson printteri (lakkasi toimimasta kun latasin tietsikkaan uuden järjestelmäversion – en osaa korjata tilannetta) – pieni vyötärölaukku (panen kännykän sinne ja kannan mukanani, jos odotan puhelua) – pussillinen ylijääneitä osia pesukoneen asennuksen jälkeen (postin asennus hoiti – jossain on takuujutut ja varaosat-laatikko…). Kovin paljon enempää tälle pöydälle ei enää mahdu. Paitsi tietysti tietokone, näppäimistö, hiirialusta ja hiiri (ne kuuluvat tälle pöydälle) – Pitäisköhän kerätä irtokamat yhteen koriin ja viedä tavaroita ihan tarkoituksella ympäri asuntoa paikoilleen (jos vain löydän ne paikat)…
Hiljattain luin työelämää koskien, että jossain jo vuosisadan takaisessa firmassa oli käytäntö, että työntekijä listasi päivän osalle vain kuusi tärkeintä tehtävää. Aloitti ensimmäisestä, keskittyi vain siihen, jatkoi seuraavasta ja keskittyi vain siihen jne – koko työpäivän ajan (tietysti tauot huomioiden). Kun työpäivä päättyi, saattoi jotain jäädä tekemättä (vaikka 2 tehtävää). Ne siirtyivät seuraavalle päivälle ja niiden lisäksi vain 4 tehtävää lisää. Kullekin päivälle siis enintään 6 tärkeintä tehtävää. Firman työteho ja tuottavuus nousi hurjasti ja myös työntekijät palkittiin hyvistä suorituksista. – Koko systeemin idea oli keskittyminen yhteen asiaan kerrallaan ja sen suorittaminen kunnolla alusta loppuun asti. – Mahtaisikohan tätä oppia soveltamaan tavallisessa arkielämässä, jossa kumminkaan kuusi tehtävää ei riitä alkuunkaan kaikkien erilaisten metatoimintojen keskellä. Minulla (ikäihmisellä) ainakin jo omista aterioista huolehtiminen vie päivän mittaan neljä yksikköä – ja sitten tiskit ja muut kotiasioiden ja virallisten asioiden hoidot, ulkoilut ynnä muut. Ainakin ”tärkeiden tehtävien” määräksi riittää enintään kolme tai neljä. Ei eläkeläisen tarvitse enää pinnistää. Tälle päivälle voisi riittää: 1) Varaa autolle katsastushuolto, 2) Selvitä kertyneet ”vierasesineet” työpöydältä ja muilta tasoilta paikoilleen (toivottavasti paikat löytyy!). 3) Tuhoa eteisestä laatikollinen repaleisia poistokirjoja: kannet irti ja sekaroskiin, lehdet paperiroskiin. – Sitten vain lepäilyä parvekkeella auringonpaisteessa, olipas kelpo suoritus!
Tuota tehtävien rajausta tiettyyn määrään kannattaa ehdottomasti kokeilla – rutiininomaiset kotihommat voinee rajata pois, ellei oma toimintakyky ole alentunut niiden osalta 🙂
Minäkin olen keksinyt hyviä keinoja välttää se harhautuminen – tai siis tapoja soveltaa sitä.
Esim. kaaoksen raivaus lasten huoneessa. Otan viereen kasseja, laatikoita tai vaikka pari ämpäriä. Vähimmillään voi sortata asiat kahtia – roskis ja kaikki muu. Tai roskis ja pari selkeää ”lelutyyppiä” – esim. roskat, junaradan osat, duplot, piirustukset/askartelut, kaikki muu. Tämä kaikki ilman mitään harhailua. Sorttauksen lopuksi junaradan osat ja duplot omiin paikkoihinsa, ja sitten on se yksi ämpäri jossa on mitä sattuu. Siinä kohtaa niitä voi alkaa yksi kerrallaan kiikuttaa paikalleen. Tai jos ei ehdi, niin ne voi jättää ämpäriin. Parempi siellä kuin lattialla. Joskus oon sortannut vasta, kun useamman siivouksen jälkeen ämpäri täyttyy tai niitä on jo kaksi.
Muutenkin helpottaa siivousstressiä, jos osaa paloitella pienempiin osiin hommat. Itselleni helposti käy niin, että ”jäädyn” tai vaivuin epätoivoon työn määrän edessä, eikä silloin tee mitään. Edes vähän saa tehtyä, jos onnistuu pilkkomaan siitä jonkun yhden jutun, josta aloittaa.
Ja kyllä, adhd-arki on rankkaa.
Hyvä vinkki! Kiitos 🙂
Kiitos kirjoituksesta ja myös kommenteista! Juurikin eilen saimme riidan aikaan miehen kanssa, kun olin laittamassa lounasta (juuri ennen ruokaa, nälkäisenä, on aina huono hetki meille molemmille), ja mieheni keskeytteli useamman kerran kysymyksillään: ”Miksi tässä ruokapöydällä on tarpeeton esine XY” ja kohta ”Miksi esine YY on jätetty lojumaan tähän tasolle?” ”Miksi mikäkin esine ei ole omalla paikallaan?” Ärsyynnyin, kun yritin kovasti keskittyä lounaan valmistamiseen, enkä olisi voinut vähempää piitata jostain satunnaisesta esineestä, joka on jostain syystä jäänyt johonkin väärään paikkaan lapsiperhearjen keskellä. Lopeta se keskeyttäminen! Argh! Hoidan ne irtoesineet sitten myöhemmin kun on hetki aikaa!
Yleensä esim. iltapäivällä tai illalla kierrän kaikki huoneet, nappaan mukaan irtotavarat tasoilta ja lattialta ja vien paikoilleen. Mutta siis joo, ainakin väsymys ja kännykän jatkuva räpläys (”instant gratificationin” etsintä) heikentävät keskittymiskykyä selvästi. Lisäksi lapsen (4v, toinen tulossa) jäljiltä tavarat eivät pysy paikoillaan, ja pientä sälää (leluja ja niiden osia, tarroja, paperinpaloja, keppejä, kiviä…) on ihan liikaa. Pahin oli isomummolta saatu synttärilahja, jossa oli 120 pientä muoviosaa (ei legoja), ja kaksi pyytämättä saatua Playmobile-joulukalenteria… Karsin niitä aina välillä omaan kaappiini piiloon (roskat toki roskiin) ja illalla heittelen loput lelulaatikkoon. Ja tästä lähin pyydän aineettomia lahjoja (liput eläintarhaan tms) tai vain tarpeellisia (pyörä, lapselle mieleisiä vaatteita…). Ja yritän olla välittämättä tavaroista kaikkialla.