Tyytyväisyystakuu

Pari vuotta sitten osallistuin uteliaisuudesta yliopistotyönantajani tarjoamalle mindfulness-kurssille. Sen tarkoituksena oli opettaa tietoisuustaitoja, eli meneillään olevan hetken kokemisen, havainnoinnin ja hyväksymisen taitoja, sekä toimia stressinhallinnan tukena. Mindfulnessin harjoittamisella pitäisi tutkitustikin olla monia henkistä hyvinvointia lisääviä vaikutuksia.

IMG_8848

Jos ei muuta keksi, voi olla kiitollinen siitä, että kesä tulee joka vuosi.

Kahdeksana pimeänä talviaamuna istuin yhdessä parinkymmenen muun naisen kanssa jumppasalin lattialla kuuliaisesti pohtimassa, miltä hengitys tuntuu nenässä. En ollut erityisen hyvää mindfulness-ainesta. Kotitehtävät jäivät tekemättä. En pystynyt edes hampaiden pesun ajan keskittymään vain harjan liikkeisiin suussa.

Pahinta oli, että kapinoin itsekseni koko ajan: miksi ihmeessä työstressiä pitäisi hallita keskittymällä hetkeen ja hyväksymällä tilanne? Jos työ tai sen olosuhteet mättävät, eikö olisi paljon järkevämpää vaatia johdolta työn uudelleen järjestelyä tai tehdä joukolla protesti? Nousta barrikadeille? Jos vaikka seisoisin kaiken päivää sillisäilyketehtaan hihnan äärellä (kuten yhtenä kesänä seisoin), eikö olisi pelkästään ihanaa, että mieleni voi vaeltaa ulos kuumasta pakkaamosta sen sijaan, että kokisin file fileeltä jokaisen kalan tunnun, hajun (yök) ja asettumisen purkkiinsa?

Asenteeni monia muitakin onnellisuus- ja elämäntaidonoppeja kohtaan on samanlainen: olen kyllä utelias mutta aivan liian skeptinen heittäytyäkseni mukaan. Usein näen opeissa positiiviseksi psykologiaksi naamioitua yksilökeskeisyyttä ja uusliberalistista eetosta: ”Hei, se on vain asenteesta kiinni! Jokainen on oman onnensa seppä!” Ikään kuin emme olisi täällä heitettyinä moniin sellaisiin olosuhteisiin, joihin voimme vaikuttaa hyvin vähän tai ei lainkaan.

Nyt olen kuitenkin omaksikin yllätyksekseni täysin hurahtanut yhteen onnellisuusoppiin, nimittäin kiitollisuusharjoitteisiin. Sain idean harjoituksista Keiju Vihreäsalon bloggauksesta. Ajatus kiitollisuusharjoituksista puhutteli, koska yksi lapsistani takertuu helposti negatiivisiin asioihin. Ajattelin, että tällainen huomion uudelleensuuntaaminen olisi erityisesti hänelle hyväksi. Otimme kiitollisuusharjoituksen osaksi iltaohjelmaamme. Iltasadun jälkeen jokainen sanoo kolme kiitollisuudenaihetta.

Koululaisten kiitollisuuksissa toistuvat päivän mukavat tapahtumat, jotka voivat olla isoja tai pieniä, poikkeuksellisia tai tavallisia. Joskus kun ”kaikki” harmittaa, voi olla kiitollinen vaikka siitä, että on puhtaat vaatteet kaapissa. Kaksivuotias, joka tykkää yli kaiken uimisesta, sanoo joka ilta olevansa kiitollinen ”uimapäivästä”, vaikka ei olisi nähnyt vettä viikkoihin. Hänkin tajuaa, että kyse on elämän iloisista asioista. Käytännössä kiitollisuusharjoituksemme on siis kivojen asioiden listaamista.

Omat kiitollisuuteni liittyvät usein perheenjäseniin mutta myös tähän blogiin: olen kiitollinen siitä, että lukijat ovat löytäneet tänne ja että Paikka kaikelle -ryhmässä on hyvä henki. Kaiken myönteisen nimeäminen onkin ollut hyväksi erityisesti itselleni: se on tehnyt näkyvämmäksi, miten hyvin asiat kuitenkin elämässäni ovat (vaikka meno yliopistolla muuttuu koko ajan hullummaksi).

Kiitollisuuksien sanomisesta on tullut tärkeä osa iltarituaalejamme. Jos ne unohtuvat, lapset nousevat sängyistään tullakseen kertomaan ne. Jokainen meistä kiinnittää nyt enemmän huomiota niihin asioihin, joihin olemme tyytyväisiä.

Tutkimusten (joista en tiennyt mitään aloittaessamme harjoitukset) mukaan kiitollisuuden tunne kytkeytyy yksilön kokemaan hyvinvointiin. Kiitolliset ihmiset kuvaavat itseään onnellisempina, optimistisempina, elämäänsä tyytyväisempinä sekä vähemmän ahdistuneina ja masentuneina kuin itsensä vähemmän kiitollisiksi kokevat. Suhde kiitollisuuden ja hyvinvoinnin välillä on ainakin osittain kausaalinen: kokeellisen psykologian tutkimuksissa on osoitettu, että erilaiset kiitollisuuden ilmaisemisen harjoitukset, kuten päivittäinen kiitollisuuksien muistiin kirjoittaminen tai kiitoskirjeen kirjoittaminen ja lukeminen valitsemalleen henkilölle, lisäävät ihmisten tyytyväisyyttä.

Kiitollisuuksien lausuminen toisille tai kirjoittaminen itselle tekee näkyväksi sen, mikä elämässä on hyvin, olosuhteista huolimatta. Se myös laittaa kaikenlaiset ensimmäisen maailman ongelmat perspektiiviin. Journal of Happiness Studies -lehdessä (!) julkaistussa artikkelissa esitetään, että materian keräämiseen suuntautuneet ihmiset ovat harvemmin tyytyväisiä elämäänsä, onnettomampia ja heillä on enemmän masennusoireita kuin muilla. Artikkelin mukaan nimenomaan kiitollisuuteen keskittyminen voisi olla vastalääke materialismille ja sen levittämälle pahalle mielelle.

Itse uskon, että kiitollisuusharjoitukset voivat olla tukena myös tavaran karsimisen prosessissa, ehkä jopa koko yltäkylläisyyden yhteiskunnan suunnan muuttamisessa. Kiitollisuuden harjoittaminen ohjaa huomion siihen, mitä meillä jo on, sen sijaan, mitä vielä puuttuu tai mitä haluamme lisää. Ei liene sattumaa, että elämäntapaminimalistit saarnaavat kiitollisuuden merkityksestä.

Jos vielä pohdit uudenvuodenlupauksen tekemistä, ehdotan kuukauden kiitollisuuskokeilua. Kerro päivittäin jollekulle tai kirjoita ylös itsellesi kolme asiaa, joista olet kiitollinen, iloinen tai joista tulee hyvä mieli. Pyydä läheiset kokeiluun mukaan.

Onnellisempaa uutta vuotta 2016!

*
Kirjallisuus

Emily L. Polak And Michael E. Mccullough: Is gratitude an alternative to materialism? Journal of Happiness Studies 7/2006, 343–360.

Markku Ojanen: Positiivinen psykologia. Edita 2007.

0 vastausta artikkeliin ”Tyytyväisyystakuu

  1. iituv

    Kiitos tästä! Olen ihan samaa mieltä, että kaikenlaiset onnellisuusohjeet ovat enimmäkseen talousoikeistolaista propagandaa, ne on tarkoitettu saamaan ihmiset tyytymään kiltisti osaansa ja olemaan valittamatta silloinkin, kun pitäisi. Kiitollisuusharjoitus kuulostaa kuitenkin kivalta. Kaiken negatiivisen märehtimisen jälkeen voi illalla viimeiseksi miettiä mukavia asioita. Voi siis olla sekä kriittinen että kiitollinen. Me kokeillaan tätä kullan kanssa!

    Vastaa
  2. Laura

    Ulkomailla oleskellessani olen huomannut, että Suomessa on hyvin normatiivista suhtautua asioihin negatiivisesti, tai löytää kaikesta heti kättelyssä jokin negatiivinen kulma. Hyvin harvat ovat rehellisesti onnellisia tai kiitollisia jostakin, pikemminkin sanotaan, että ”matka oli kyllä kiva mutta oli vähän liian kuuma / hotellissa tympeä henkilökunta / ummettavaa ruokaa / …”. On myös aika harvinaista kiittää toisia. Yritän itse parantaa tapani tässä. Olen melko varma, että se vaikuttaa elämäntuntuun ylipäätään, hyvällä tavalla. Kiitos tärkeästä kirjoituksesta!

    Vastaa
    1. Paikka kaikelle Artikkelin kirjoittaja

      Kiitos kiittämästä! Taidan olla itsekin niitä ihmisiä, jotka – kauniisti sanottuna – helposti huomaavat asiaintiloissa korjattavaa. Siksipä onkin erittäin hyvä välillä pikkuisen pakottaa itseään näkemään myös sitä myönteistä.

      Vastaa
  3. Tallis

    Kiitos muistutuksesta, täytyy ottaa kiitollisuusharjoitukset taas ohjelmaan. Huomasin omalla kohdallani, että erittäin stressaavassa elämäntilanteessa kiitollisuudenaiheiden listaaminen vain lisäsi huonoa oloa, kun päivästä toiseen listaan tuli ainoastaan ”Selvisin töistä” ja tällä todellakin tarkoitin, että juuri ja juuri selvisin repeämättä itkuun kesken työpäivän, sekä ”Söin suklaata”. Sen havaitseminen, että elämä on pelkkää selviämistä ja ainoa ilo on tunteiden tukahduttaminen syömällä ei ollut omiaan lisäämään hyvinvointia. Pahimman stressin laannuttua harjoitukset alkoivatkin toimia paremmin, siksipä aloitankin nyt tässä rauhallisemmassa elämänvaiheessa uudestaan. Ehkäpä hajoituksen toimivat nyt rokotuksen lailla ja estävät pahimmat stressipiikit jo ennalta.

    Vastaa
    1. Paikka kaikelle Artikkelin kirjoittaja

      Kiitos kommentistasi. Mieli voi varmasti olla niin mustana, että kiitollisuusharjoitukset tuntuvat silkalta rienaamiselta. Hyvä kuulla, että stressisi on helpottanut. Toivotaan, että myönteisestä muistuttelu auttaisi jatkossa pitämään sen loitommalla.

      Vastaa
  4. Kaarina

    Tätä pitää harjoittaa enemmän!
    Tosin kyllä enimmäkseen olen näitä ”elämälle kiitos” tyyppejä, joka luottaa siihen että elämä kantaa ja pahemmastakin on selvitty 🙂

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *