Ostamisen sietämätön vaikeus

matkamuistopyyhe

Olin lomalla Kreikassa. Turismi on Kreikan saarilla pääelinkeino, joten joka nurkassa joku yritti kaapia elantoaan kasaan myymällä suojavoidetta, rantaläpsyjä sekä feikkireiskoja ja -gäppejä. Aurinkotuotteita kiinnostavampia olivat paikallisia käsityötuotteita myyvät liikkeet, joita niitäkään ei ollut harvassa.

Siivoussota, taas

siivouksesta riitely

Tavaran raivaaminen nostaa helposti pintaan ärsytyksen tai ahdistuksen tunteita. Erityisen paljon tunteita herättää japanilaisen ammattijärjestäjän Marie Kondon lanseeraama KonMari-menetelmä, jossa tiettyä ohjelmaa noudattamalla poistetaan elämästä asiat, jotka eivät tuota iloa.

Järki ja tunteet tavaran karsimisessa

Tavaran karsiminen

Syksyllä Suomeenkin vihdoin syntyi oma KonMari-ryhmä. On ollut ilo seurata ryhmän jäsenten innostusta ja tavatonta aikaansaavuutta kotiensa järjestämisessä. KonMari inspiroi ja toimii! Samalla olen kuitenkin mielessäni ja välillä ääneenkin miettinyt, että KonMari ei varmastikaan ole menetelmä, joka puhuttelisi kaikkia. Mutta mistä tietää, kenelle se sopii ja kuka saa sen toimimaan?

Miten välttyä lahjavyöryltä

pieniä leluja

Tiedättehän Solsidanin, ruotsalaisen keskiluokan kipupisteitä käsittelevän satiirisen tv-sarjan? Viimeisimmässä jaksossa Annalla on ongelma vanhempiensa kanssa. Nämä nimittäin antavat Annan Wilma-tyttärelle liikaa karkkia, ostavat hänelle pyytämättä leluja sekä nappaavat itselleen kaikki vanhempien suunnittelemat kivat tekemiset.

Lahjoittamisen vaikeudesta

neljä patsasta kadulla

Kirjoitin viime viikolla siitä, että osa turvapaikanhakijoille lahjoitetuista vaatteista on niin kehnossa kunnossa, ettei niitä voi kuin heittää pois. Kirjoitukseni herätti keskustelua monilla sivustoilla. Lahjoitustavaran kanssa tekemisissä olleet jakoivat kokemukseni: homeisia, likaisia, rikkinäisiä tai muuten käyttökelvottomia tulee keräyksiin luvattoman paljon. Jotkut taas pahastuivat suorasanaisista ohjeistani, koska olivat tarkoittaneet lahjoituksellaan hyvää eikä heitä itseäänkään haittaa, jos … Lue lisää

Suurtalousemäntä vai ruokahifisti? Ateriasuunnittelun vaikeudesta

ateriasuunnittelu

Tiedättekö sen ihanneminän, joka laittaa tekemään kaikenlaista kummaa? Se ostelee epäkäytännöllisiä korkokenkiä (koska keikkuu niissä sujuvasti päivät pitkä), tahtoo kokeilla pakurikääpää (koska haluaa olla terveystrendejä seuraava ihminen) tai hankkii parvekekukkia (onhan niin ihanaa istua kesäiltana viihtyisällä parvekkeella).

Paikka kaikelle