Tiedätkö millainen neuvo on helpoin antaa? Huono neuvo.
Tämä on ollut viime aikoina mielessä liittyen ihan muuhun kuin kodin järjestämiseen. Minunkin kotonani on järjestyksessä viilattavaa ja neljä perheenjäsentä tuovat omat roinansa haasteensa. Järjestäminen ei kuitenkaan ole erityinen kipupisteeni.
Minulle vaikeaa on monipuolisesti syöminen sekä keskittyminen ruuanlaittoon tai ruokahuoltoon ylipäätään. Ajan löytäminen liikunnalle ja liikunnan ilon löytäminen ovat jatkuva haaste.
Räpistelen näiden asioiden kanssa vuodesta toiseen välillä onnistuen ja jotakin oivaltaen. Sitten taas voimavarojen ylittyessä syön pelkkiä voileipiä ja liikunnaksi riittää se, että nostan pyllyn tuolista mennessäni tekemään sen voikun.
Koska hyvinkin kipeästi ymmärrän, ettei tällainen ole minulle hyväksi, olen jo pidempään psyykannut itseäni lukemalla alan kirjoja, osallistumalla nettivalmennuksiin ja olipa minulla talvella oma personal trainerkin. Helppoa ei silti ole ollut.
Huonoja hyvinvointineuvoja
Asiakkaideni tavaraongelmissa ja omissa “elintapahaasteissani” on paljon yhteistä ja mietin usein, mitä yksi tai toinen hyvinvointineuvo tarkoittaisi kodin järjestämiseen sovellettuna. Ovatko neuvot oikeasti sellaisia, joista on hyötyä vastaanottajalle?
Eräässä keskustelussa joku pyysi aidosti helppoja (terveellisiä) reseptejä, kun ei ollut edes tuntenut reseptien ainesosia, vaikka käytti helpoksi mainostettua keittokirjaa. Moni riensi neuvomaan keittämään keittoja, hauduttamaan patoja ja paistamaan uunissa laatikoita.
En jäänyt seuraamaan, miten aloittaja nämä neuvot otti, mutta itse koin sisäistä lamaannusta. Neuvojat kai ajattelivat, että nämä ruuat ovat helppoja, kun hellan äärellä ei tarvitse päivystää herkeämättä kuten vaikka tofua paistaessa.
Kuitenkin keittojen, patojen ja laatikoiden valmistaminen vaatii paljon ainesten valmistelua, huuhtelua, kuorimista ja pilkkomista. Se voi olla ruuanlaittorajoittuneelle aivan liikaa. Itse esimerkiksi laitan vain ruokaa, joka valmistuu alle viidessä, mieluiten alle kolmessa minuutissa.
Jonkin verran pitää myös ymmärtää ruuanlaiton päälle: kuinka kauan mitäkin kypsennetään, missä lämpötiloissa, mistä tietää ruuan tulleen valmiiksi, missä järjestyksessä ainekset lisätään, onko vaarana polttaa pohjaan tai muuten pilata.
Tällaiset toiminnan esteet voivat olla käsittämättömiä ihmiselle, jolle ruuanlaitto on ilo ja nautinto.
(Onneksi keskustelussa tuli fiksujakin vinkkejä, kuten pakastevihannesten käyttö, uusavuttomille tarkoitettujen kokkausohjelmien katsominen ja kansalaisopiston ruuanlaiton alkeiskurssille hakeutuminen.)
Pitäisi-neuvot
Yksi keino tunnistaa kehno neuvo on selvittää onko se pitäisi-neuvo. Kuuntelin keväällä useita hyvinvointiin ja elämäntapamuutoksiin liittyviä kirjoja, joissa toistuivat sen tapaiset asiantuntijaohjeet kuin “sinun tulisi mittauttaa hormoni-, hivenaine- ja vitamiinitasosi vuosittain” tai “olisi hyvä käydä salilla ainakin kolme kertaa viikossa” tai “ruokavalioon pitäisi kuulua ainakin 25–35 grammaa kuituja päivittäin”.
Ymmärrän, että neuvot annetaan hyvässä tarkoituksessa. Mutta miten irrallaan todellisuudesta ne ovatkaan!
Mitä jos ei ole varaa käydä laboratoriomittauksissa? Mitä jos tuloksia ei osaa tulkita ja täytyy laittaa pöytään lisää rahaa, jotta pääsee yksityislääkärille? Entä jos salilla käyminen ei suju kiireisen elämäntilanteen, kehoon liittyvän häpeän tai – kuten minulla – siksi että salitreeni on (heti ruuanlaiton jälkeen) tylsin asia, johon voi ainutkertaista elämäänsä kuluttaa? Ja kuka osaa tai jaksaa selvittää saamansa kuidun määrän, kun pitäisi pysyä kartalla myös hiilareista, protskuista, rasvoista ja ties mistä flavonoidesta?
Pitäisi-neuvot eivät itse asiassa ole neuvoja ollenkaan. Ne ovat vaatimuksia, jotka ovat valovuoden päässä lukijan arjesta.
Mitä-neuvot
Kehnot neuvot ovat usein myös mitä-neuvoja. Tällaiset neuvot kertovat, mitä pitää tehdä, joskus myös miksi jotain pitää tehdä, mutta niihin ei sisälly miten-osuutta.
Esimerkiksi käy yksi tavallisimmista hyvinvointineuvoista: “syö vähemmän ja liiku enemmän”. Jos se tosiaan olisi noin helppoa, kaikki kiloistaan eroon haluavat varmasti olisivat jo haluamassaan painossa.
Ilman pieniin osiin paloiteltuja miten-neuvoja, tällaisia ohjeita voivat noudattaa vain ihmiset, jotka eivät neuvoja alunperin edes tarvinneet.
Sattumalta neuvoja antavatkin useimmiten ihmiset, joille itselleen syöminen, treenaaminen tai toivotussa painossa pysytteleminen ovat ongelmattomia asioita tai jotka ovat selvinneet näistä ongelmista ja uskovat muidenkin selviävän juuri samoilla keinoilla.
Lopulta ongelmiensa kanssa kamppailevalle käteen jää pelkkä huono omatunto ja stressi.
Huonoja neuvoja kodin järjestämiseen
Mikä voisi olla yhtä tyhmä neuvo kodin järjestämisessä kuin “syö vähemmän ja liiku enemmän” on hyvinvointineuvona? No tietenkin “paikka kaikelle”!
Se on klassinen mitä-neuvo, joka ei oikeastaan ole neuvo ollenkaan. Kaikelle pitää olla paikka, selvä se, mutta ei millainen tahansa – jos säilyttää hammasharjaansa makuuhuoneen yläkaapissa laatikkopinon alimmassa laatikossa, voi olla aika varma, ettei homma toimi. Ja miten niitä paikkoja luodaan, jos kaikki paikat ovat jo täynnä?
Jos siis et ole onnistunut luomaan “paikkaa kaikelle”, se ei johdu sinusta vaan neuvosta, jonka sait.
Entäpä sitten tunnettu pitäisi-neuvo “palauta tavarat paikoilleen aina heti käytön jälkeen”? Kun keskustelin huonoista kodin järjestämisen neuvoista Paikka kaikelle -kurssin alumnien kanssa, tämä ohje kirvoitti seuraavan kommentin: “….ööö eli minne? Sinne mistä sen satuin äsken löytämään? Vai onko sen paikka nyt tässä, jossa sitä käytin, vai sen huoneessa, joka sitä ehkä seuraavaksi käyttää?”
Entäpä pysyisivätkö tavarat järjestyksessä, jos ohjenuoraksi ottaa “vie mennessäs, tuo tullessas”? Pitkän linjan kodinraivaajat kommentoivat: “Vie ja tuo – niinku mitä, mistä, minne ja miksi?”
Ja miten niistä liioista tavaroista sitten pääsee? “Hankkiudut vaan kaikesta turhasta tavarasta eroon ja viet ne pois!” Nips naps, noin helposti se käy! Kunhan ensin tietää, mikä on turhaa, pystyy luopumaan siitä, tietää mikä on kierrätyskelpoista ja missä “pois” sijaitsee…
Ihmisen, jolla paikat pysyvät siistinä lähes itsestään, voi olla vaikea ymmärtää, mikä tässä nyt niin vaikeaa on.
Huonot neuvot toimivat niillä, jotka eivät niitä tarvitse
Kaikki nämä ohjeet ovat sinänsä tosia, mutta monesti perin hankalia juuri niille, joille epäjärjestys on kipein ongelma.
Huonot järjestämisneuvot toimivat “jos on olemassa joku järjestys jota ylläpitää”, kuten eräs kurssilaiseni totesi. Ohjeet edellyttävät monia asioita neuvon vastaanottajalta. Pitää olla voimia, aikaa ja mahdollisuus kontrolloida tavaroiden liikkeitä ja paikkoja.
Täytyy olla tietoa ja keinot tavaroiden kierrättämiseen, ihan lähtien siitä, millä välineellä ja millä ajalla tavaraa kuskataan. Ei saa olla tunnepuolen lukkoja estämässä tavaroista luopumista tai järjestyksen esteeksi asettuvia, hamsterimaisia perheenjäseniä.
Jos neuvon vastaanottajalla olisi kaikki nämä ominaisuudet ja resurssit käytössään, tuskin hän edes tarvitsisi apua kodin järjestämiseen.
Huonot neuvot pitää räjäyttää
En takuulla ole itse syytön sanahelinäksi jäävien neuvojen jakelemiseen (katso tämän blogin nimeä!). Ammattijärjestäjälle tarjotaan usein vinkkiautomaatin roolia ja se on liiankin helppo omaksua (katso tämän blogin kirjoitussarja “Ammattijärjestäjä vinkkaa”).
Tutkijataustani takia olen kuitenkin harjaantunut myös purkamaan erilaisia “totuuksia”, kuten nyt vaikka kaikkien todeksi tietämiä järjestämisneuvoja. Kun ne räjäyttää osiin, huomaa, että ne koostuvat uskomuksista ja ennakko-oletuksista, mutta myös konkreettisista toimista, jotka voi purkaa pieniksi askeleiksi.
Pieniä askeleita taas on paljon helpompi lähteä toteuttamaan. Niissä voi jopa kokea onnistuvansa.
Kiinnostaako lukea lisää ammattijärjestäjän vinkkejä? Lataa avaimet ammattijärjestäjän maksuttomaan vinkkipankkiin. Saat samalla pari kertaa kuussa ilmestyvän Paikka kaikelle -uutiskirjeen ja paljon hyödyllistä tietoa kodin järjestämisestä.
32 kommenttia artikkeliin ”Huonoja neuvoja kodin järjestämiseen”
Hyvä kirjoitus! Ja ihanan rehellistä, salille menon ja joskus kokkaamisenkin osalta, itseenikin sopivaa pohdintaa. Kyllä minulle on helpompi pitää järjestystä yllä kotona kuin kehittää lihasryhmiä asiaan paneutuen, mutta saan silti hyviä vinkkejä ja lisäboostia kirjoituksistasi. Webinaaria odottaen!
Todella hyvä kirjoitus! Itse kamppailen eniten tavaroista luopumisen kanssa, jolloin järjestäminen on käytännössä melkein mahdotonta joillakin osa-alueilla. Viime aikoina koko aihe on alkanut ärsyttämään toden teolla, sillä olen kuullut lähinnä noita em. huonoja neuvoja. En halua kuitenkaan luovuttaa, niinpä ilmoittauduin webinaariin.
Halu muutokseen on tärkeintä. Tervetuloa mukaan!
Tervetuloa mukaan!
Joku rentoutuu ruokaa laittaen, toinen järjestämällä kaapit…
Asiaa! Paljasta heti nuo 3-5 minuutissa valmistuvat ruoat.
Hahhaa! En ole varma, haluatko syödä niitä Yksi parhaista on puolison edellisenä päivänä valmistama ruoka, joka lämmitetään mikrossa Apetitin pakastekasviskeitto on ikisuosikki, raejuustoa tai fetaa joukkoon. Toinen on nuudelit pakasteherneiden ja raejuuston kanssa. Tai ”terveysruoka” eli sama ilman nuudeleita Muutamassa minuutissa valmistuu myös tortilla, johon ripotellaan jääkaapissa olevia mitä tahansa aineksia ja valmista juustoraastetta ja paistetaan pannulla ”pitsaksi”. Useimmiten taidan kyllä syödä 100-prosenttista kauraleipää valmishummuksen (Lidlin on parasta) ja avokadon kanssa. Päälle sitruunapippuria. Avokadon paloittelu on kyllä kieltämättä viitsimisrajalla. Ruokaa laitan siis yleensä vain itselleni.
Pakko vielä sanoa, että itseäkin naurattaa tilanne, jossa Ilana antaa ruokavinkkejä 😀
Apua, meillä on täsmälleen arkiruoat! Paitsi että pakasteherneiden sijaan käytän tölkkimaissia 🙂
Samikset 😀 😀
Tämä oli hyvä kirjoitus. Olisiko niin, että ne jotka ohjeita antavat, siis melkein missä lajissa tahansa, ovat niitä jotka ovat asiasta itse luonnostaan innostuneita. Harvemmin ohjeita antaa sellainen, jolla ei ole asiasta mitään luontaista tajua tai kiinnostusta.
Poikkeuksen tekee minusta Dana K. White, amerikkalainen kotiäiti, joka viimeisen 10 vuoden aikana on selvittänyt ensin oman kotikaaoksensa ja siinä sivussa kirjoittanut pari kirjaa ihmisille, joilla on samanlainen tilanne. Hän määrittelee, että tavaran paikka on ”siellä, mistä ensimmäisenä sitä lähtisin etsimään”. Sitten tavara viedään sinne. Jos ei tule mieleen mitään paikkaa, mistä jotain tavaraa lähtisi etsimään, on syytä pohtia, tulisiko ylipäätään edes mieleen, että omistaa ko. esineen. Jos arvelee ettei tulisi, esineestä on parempi luopua. Tälle prosessille on sitten omat täsmälliset ohjeet. Tykkään näistä Danan ohjeista kovasti juuri siksi, että ne ovat äärimmäisen konkreettisia. Hän on itse opetellut järjestyksen pitämistä kantapään kautta, ensin noiden huonojen ohjeiden avulla, ja sitten kun ne eivät toimineet, hän kehitti omansa.
Varmasti näin. Danan ohjeet on ihan mahtavat, mutta niissäkin on omat kompastuskivensä. Pitäisi palata kuuntelemaan, mutta niissä oli jokin askel, josta ajattelin, että se helposti johtaa ongelmiin. Monesti kokemusasiantuntijoiden ohjeet ovat sikäli hyviä, että he ovat tarpeeksi lyöneet päätä seinään ymmärtääkseen, että mikään yksi ohje ei toimi kaikille.
MInusta taas joskus tuntuu, että kokemusasiantuntijat on niitä, jotka on myös löytänyt sen huikean ja eivät aina kykene näkemään, että muiden elämät ovat erilaisia.
Onpa hyvä vinkki! … Vie tavara sinne, mistä sitä todennäköisesti etsisin!…
Jälleen lohdullinen kirjoitus.
Musta olis muuten mielenkiintoista kuulla galluppia siitä
1. Mitkä tavararyhmät muille ihmisille aiheuttaa eniten tuskaa?
2. Mitä erilaisia järjestyksen saavuttamisen ja ylläpitämisen ongelmia ihmisillä on?
Kiitos! Hyviä kysymyksiä! Itse olen huomannut, että jokaisella on vähän oma tulokulma näihin, eli ongelmatavarat ja vaiheet prosessissa vaihtelevat yksilöllisesti. Mutta Paikka kaikelle -ryhmäss voisi kyllä joskus tosiaan kysyä gallup-tyyppisesti.
Hyvä juttu! Joutuu toisiaan miettimään tätä tavaran määrää, mihin sitä kaikkea tarvitsee. Olen sota-ajan eläneen äidin lapsi ja hyvin usein äiti sanoi, ”Älä heitä vielä pois, sitä voi joskus tarvita”. No tuo neuvo se sieltä takaraivosta joskus putkahtaa kun miettii mitä laittaisi eteenpäin kierrätykseen tai roskiin. Olen tehnyt tuota raivausta juuri noin, pienesti ja vähän kerrallaan, esim. sen ajastimen kanssa. Se on muuten tosi hyvä kikka!
Minulle vaikein raivattava on edelleen varasto. Olen yrittänyt saada sieltä tavaraa kiertoon, mutta on vaan niin hankalaa ja äidin neuvo siellä takaraivossa väijyy juuri sen varaston tyhjennyksen kohdalla. Kyllä minä saan sen raivattua, vaikka sillä ajastuskikalla.
Paikka kaikelle-kirja on siinä hyvä tseppari, kiitos Ilana hyvästä kirjasta!
Tsemppiä Irene! On hyvä jos äidin opit ylipäätään tunnistaa, sillä tavalla niitä pääsee kyseenalaistamaan ja lopulta elämään ihan omaa elämäänsä 🙂
Hyvin huomattu! Hyvää tarkoittavien neuvojen noudattaminen voi tosiaan olla mahdotonta silloin kun tilanne on päässyt todella pahaksi. Ne sopivat vain ”keskitason” järjestäjille, ei täyskatastrofeihin.
Tosin, ”paikka kaikelle” on silti kaiken perusta. Esimerkkinä tapaus, kun joutuu muuttamaan pienempään asuntoon. Jos ei ehdi tehdä tarpeeksi karsintaa ennen muuttoa, ei alkuvaiheessa kerta kaikkiaan voi olla ”paikkaa kaikelle”, joten tavaroita joutuu laittamaan minne sattuu. Ja siitä voi seurata vuosikausia kestävä kaaos, sellaisellekin perheelle joiden tavarat olivat aiemmin järjestyksessä.
– Itsekin olen vuosia, ellei vuosikymmeniä, etsinyt ”kotiruokasysteemiä”, joka takaisi terveellisen syömisen sekä minulle että perheelle. Mielestäni löysin sen lopulta viime vuonna: Haylie Pomroyn ”Nopea aineenvaihdunta. Syö hyvin ja polta rasvaa”. Hanki vain tuo kirja, vaikka kirjastosta, älä mene nettisivuille yms. Reseptit ovat yksinkertaisia, niitä voi kutsua kotiruuaksi, ja ne ovat superterveellisiä. Voit vielä yksinkertaistaa niitä käyttämällä pakastevihanneksia; samalla saat ”twistiä” ja vaihtelua makuihin. Mutta mikä tärkeintä, kaikki kokeilemani resepteistä ovat herkullisia (myös ilman twistejä)!! 😀
Ne on alun perin tarkoitettu laihduttamiseen, mutta sopivat myös tilanteen tasaamiseen jotta paino-ongelmaa ei pääse edes syntymään. Ensimmäinen tuntemani painonhallintasysteemi, jossa lapset voivat huoletta syödä samaa ruokaa kuin painostaan huolehtiva vanhempi.
Sen ohella voisi vielä käydä sen ruoanlaiton peruskurssin kansalaisopistossa, jos on ihan aloittelija. Jos jo vähän perusteita hallitsee, eikun kirjastoon!
Kiitos kirjavinkistä! Minustakin ”paikka kaikelle” on sinänsä hyvä periaate, mutta enemmänkin tavoite kuin toimintaohje.
Vielä kommentti neuvojen antamisesta yleensäkin.
Paras opettaja ei ole se, joka itse osaa asian loistavasti, vaan se, jolla on itsellään ollut vaikeuksia, ennen kuin on kyseisen asian oppinut. Jos ei itsellä ole koskaan ollut mitään ongelmia ko. asian kanssa, ei ehkä edes käsitä mistä koko asiassa on kyse.
Myös tässä järjestämisneuvojen antamisessa se pätee.
”Täydellinen järjestämisen mestari” voi ehkä antaa hyviä neuvoja ensimmäiseen omaan (tyhjään) kotiinsa muuttavalle nuorelle, mutta onkin haasteellista antaa neuvoja sille, jolla jossain vaiheessa muuton jälkeen meni jo vähän pieleen 🙂
Näinhän siinä helposti käy.
Ihana kirjoitus!
Toi on niin totta, itsekin olen saanut kommentteja ”teillä on liikaa tavaraa, heitä osa pois!” Ööö.. ai mitä niistä?
Vie mennessä, tuo tullessa. Tää on ehkä se paras kaikessa huvittavuudessaan..
kun joka paikassa on kaikkea, tärkeää ja epämääräistä sälää sekaisin eikä millekään ole ”virallista paikkaa” tää on missioon in posible.
Ehkä paras oli kun muutimme ja olin synnärillä, äitini ”päätti auttaa meitä muutossa ja tavaroiden paikalleen laittamisessa”
Eli hän kaatoi muuttolaatikoiden sisällöt meidän laatikoihin ja sanoi, oon purkanut kaikki tavarat, käy ne sitten joskus lävitse..
Ööö, kiitti?!?
No ei todellakaan!
Eli lopputuloshan oli että tyhjensin laatikot uudelleen, pesin ne uudestaan ja yritin sitten miettiä mitä laitan mihinkin kun kaikki tavarat olivat lattialla koska muuttolaatikot oli hävitetty..
Koin tekeväni kaksi kertaa isomman työn..
ja sain vielä kuulla kuinka kiittämätön olen kun he auttoivat enkä ollut apuun ollenkaan tyytyväinen..
Uuh, miten kurja tilanne. Toisen jäljiltä tavaroita on kyllä usein hankala löytää, kun jokaisella on se oma logiikkansa.
Surkea ruokatalous – yksi konsti…
Vuosia olen yksinasujana eläkkeellä ollut satunnaissyöjä, eli syönyt jos muistan ja mitä sattuu sitten kun tulee oikein kova nälkä. Mutta sitten jossain vaiheessa heräsin siihen, että eihän tämä vetele, että unohdan pitää huolta kroppani tarpeista, tai toimin juuri niinkuin ei pitäisi. Olen ihan tosissaan yrittänyt panna elämääni järjestykseen monen moisissa asioissa. Leipien suhteen käytän melkein pelkästään ruisleipää, hyvin harvoin valkoista leipää.
Tällä ruokailu-ohjeella on nyt mennyt muutama vuosi:
Ei tarvii pitää mielessä eikä ajatella ajan kulua, kun olen pannut kännykkään kovaääniset hälytykset 4 tunnin välein:
– klo 8: herätys ja aamupala (kahvi, runsaasti tomaatilla päällystetty ruisleipäpari).
– klo 12: lounas (päivän lämmin ateria, ihan tavallisia itse tehtyjä kotiruokia, myös loppueriä pakkasesta sulatettuina, tai eineksiä. Herkkuja: pinaattikeitto tai lihapullat. Runsas osuus lautasella tuoresalaatteja. Koronan aikaan GL-ateriat, kun tytär on mukana).
– klo 16: vitamiinipaukku-välipala (mustikka-banaani-kaurahiutale-päärynämehu-pirtelö, lääkkeet ja vitamiinit, lisäksi kahvi ja voileivät – usein ulkoilu tämän jälkeen).
– klo 20: iltatee (Lidlin rooibos-tee, runsaasti päällystetyt ruisviipale-voileivät).
– jos vielä illalla nälkä, jotain pientä ennen nukkumaan menoa.
Kun noita ruokailuja tulee säännöllisin välein, ei oikeastaan kerkiä tulla kamalaa nälkää. Aika hassua, että minä jolle ajankulun hahmottaminen ja ajan hallinta (muistinvaraisesti) on lähes mahdotonta, olen pystynyt (ruokailun osalta) luovuttamaan määräysvallan kännykkähälytykselle. Melkein aina tottelen ja käyn hoitamassa nuo ruokailutuokiot. Eihän se joka päivä onnistu, mutta useimmiten kumminkin.
Mutta muu aika onkin sitten omaani, eikä kello saa komennella. Paitsi silloin kun on TODELLA tärkeitä muistettavia, hoidettavia ja mentäviä. Ja silloin tällöin 15 minuutin ”salamasiivouksia”.
Puhelimen muistutukset ovat kyllä todella hyvä keino melkein mihin tahansa aikaansaamiseen! Harmiksi itse en koskaan unohda syödä, päinvastoin 😀
Nyt on pakko kommentoida: vuoden viihdyttävin kommenttiketju
Poimin heti kaikki Ilanan ruokavinkit käyttöön, joten lisää odotellessa! Voisitko haastaa itsesi ja alkaa jakaa kahden minuutin ruokavinkkejä
Oon myös samaa mieltä siitä, että kuntosalilaitteet on niin ajan tuhlausta. Itse olen onnistunut motivoitumaan kehonpainoharjoittelusta ja toiminnallisista treenitunneista. Kun samat liikkeet kehittää lihasta, koordinaatiota ja liikkuvuutta kokonaisvaltaisesti, ei treenaaminen enää tunnu ihan pelkältä ajan haaskaukselta. Toki elämäntilanteen vaihtelut tekee liikkumisen haastavaksi vaikka oma ”laji” olisikin löytynyt.
Sama juttu kodin järjestämisen ja järjestyksen pitämisen kanssa. Rakastan oikeasti järjestelyä, mutta kun elämäntilannekaaokset puskee riittävästi päälle, homma leviää käsiin vähän turhan helposti.
Minua on nyt ihan naistenlehdestä asti pyydetty antamaan näitä kolmen minuutin ruuanlaittovinkkejä, mutta taidan palata niihin lähiaikoina Instagramissa @ilanaaalto, koska jos laitan ne tänne, Google löytää ne ikuisesti 😀
Olen itse ryhmäliikuntaihminen ja siinäkin erittäin valikoiva, eli käyn lähinnä BodyCombatissa ja pilateksessa. Ryhmäliikunta sopii kuitenkin huonosti näin kiireiselle ja nyt koronan takia se on edelleen jäähyllä muutenkin. Pattitilanne, josta maksan rangaistusmaksua joka kuukausi Les Mills on Demand -kotijumppatilauksena, jota en kuitenkaan yksin juuri innostu käyttämään.
Syntymäkotini jäi juuri meille setvittäväksi. Tavaraa on. Koriste-esineitä astioita ja eri aikakauden huonekaluja. Siinä tulin ajatelleeksi, että en halua omien lasteni joutuvan samaan tilanteeseen. Haluaisin tehdä sen ”kuolinsiivouksen” jo hyvissäajoin. Mutta miten voi luopua niistä lasten tekemistä taideteoksista ja muista tärkeistä ja hellyyttävistä tavaroista, jotka ovat jo vuosikausia vaan olleet varastossa. Vanhoista niin rakkaista vaatteista, johon ei enää vuosikausiin ole mahtunut. Lahjaksi saaduista kammottavista maljakoista( jotka sitten joku on löytänyt kirpparilta ja rikastunut)
Olen tehnyt monta poistettavat pussia, mutta kun uudelleen kurkannut sinne, jotain kaivanut pois ( sitä vois joskus vielä pitää…)
Jo pelkästään silmälasit katoavat monta kertaa päivässä, niillekään ei ole paikkaa…
Onneksi on muitakin
Kun on motivaatiota, keniot kyllä löytyvät! Ehdotan ammattijärjestäjän palkkaamista tai myös Paikka kaikelle -kurssi alkaa pian. Täällä siitä lisätietoja: https://paikkakaikelle.fi/paikka-kaikelle-kurssi-netissa/
Tähän on nyt pakko kertoa tositarina. Olin lapsilleni ja itselleni vannottanut ”paikka kaikelle” ohjetta. Poikani muutti pois kotoa ja vei tavaransa mennessään. Huraa – ainakin 100 poistoa! Muutaman kuukauden kuluttua poikani tuli käymään ja toi mukanaan ison kassillisen tavaraa ja sanoi : Täällä on paikka kaikelle 🙂 ”
😀