KonMarin innoittaja Nagisa Tatsumi ja pois heittämisen taito

Viimeisten puolentoista vuoden aikana uutisjutuissa, naistenlehdissä, aikakauslehdissä ja blogeissa on kirjoitettu moneen kertaan japanilaisen ammattijärjestäjän Marie (Mariko) Kondon KonMari-metodista, jolla koti laitetaan järjestykseen. Tiedämme jo kaiken itse menetelmästä sekä aika paljon myös Kondon lapsuudesta ja nykyisestä elämäntilanteesta.

Sen sijaan menetelmän japanilaisesta taustasta on kirjoitettu hyvin vähän, jos lainkaan, vaikka moni asia KonMari – siivouksen elämänmullistava taika -kirjassa viittaa nimenomaan japanilaisiin koteihin (esimerkiksi perinteisten liukuovikaappien järjestämisohjeet) tai japanilaiseen kulttuuriin (animistinen tavarakäsitys).

chrysanthemum-757439_1920

Kuva Pixabay.

Siisteyden ja järjestyksen arvostamisella on Japanissa pitkät perinteet. Siisteyttä pidetään hyveenä ja se on osa hyvää elämää. Siivoojien sijaan koululaiset siivoavat itse kouluissa ja kadun puhdistamista kotitalon ja vähän naapurinkin talon edestä pidetään kunnia-asiana. Myös arkipäivän estetiikalla on pitkä traditio.

Nykyaikaisten kodin järjestämisoppienkin historia ulottuu ainakin 30 vuoden päähän. Järjestämiseen ja elämän yksinkertaistamiseen liittyviä menestysteoksia oli julkaistu useita jo ennen KonMari-kirjaa. Marie Kondon työn voikin nähdä osana japanilaisen siivoamisen ja estetiikan perinnettä sekä uudemman järjestämisbuumin jälkeläisenä.

Kenties keskeisin Kondon innoittajista on ollut vuonna 2000 julkaistu teos Suteru gijutsu eli vapaasti suomentaen Pois heittämisen taito. Kirjaa myytiin 1,3 miljoonaa kappaletta, joista miljoona heti ensimmäisen puolen vuoden aikana. Teoksen kirjoittaja, kulutuspsykologian tutkija Nagisa Tatsumi (s. 1965) on sittemmin julkaissut monia muita elämäntaidon kirjoja. Hän myös kouluttaa ”kotityöterapeutteja”, jotka auttavat ihmisiä kehittämään arjen hallinnan taitojaan. Luin Tatsumin kirjan espanjaksi. Se löytyy lisäksi japaniksi ja italiaksi. Ilmeisesti englanninkielinen käännös saadaan maaliskuussa.

Ostamisen ja säästämisen myrkyllinen yhdistelmä

Tatsumin kirjan lähtökohta on Japanin kulutushistoriassa. Toisen maailmansodan jälkeen Japanissa siirryttiin nopeasti kulutusyhteiskuntaan ja elintaso kohosi. Tatsumi kirjoittaa, että kulutuskulttuurin myötä ”uusi” alkoi tarkoittaa samaa kuin ”hieno”.

1980-luvulla kulutusjuhlan iskulauseeksi nousi Seibu-tavaratalon mainoslause ”tahdon sen, koska tahdon sen”. Tatsumi toteaa, että koska ihmisillä jo oli kaikkea tarpeellista, tavaraa ostettiin pelkästä halusta. Iskulauseen olisi oikeastaan pitänyt kuulua: ”Tahdon sen silkasta ostamisen nautinnosta.”

Samalla Japanissa myös säästäväisyydellä on pitkä historia. Sana mottainai (mitä tuhlausta) kuvaa haaskaamisen vastaista asennetta. Samalla tavoin kuin Suomessa, myös Japanissa kulutuskulttuurin yltäkylläisyyteen saavuttiin pula-ajan niukkuuden mentaliteetilla ja opeilla. Tavaraa ei saanut heittää pois, koska sitä voi vielä tarvita.

Tatsumi sanoo, että tämä johti siihen, että tavarat alkoivat kasautua paljon nopeammin kuin ne kuluivat pois. Kulutustaan kasvattaneet mutta kaiken säästämään oppineet japanilaiset asuvat tunnetusti pienissä asunnoissa. Ei ihme, että he tuskaantuivat tavaravuoriinsa ensimmäisen kerran jo kolmekymmentä vuotta sitten.

Lisää säilytyspaikkoja

Jonkinlainen saturaatiopiste saavutettiin siis 80-luvulla, jolloin Japanissa alkoi kotien järjestämisbuumi. Kotirouville suunnatuissa tv-ohjelmissa ja lehtijutuissa suositut järjestämisekspertit esittelivät toinen toistaan näppärämpiä, sievempiä ja edullisempia tapoja lajitella tavarat esimerkiksi pieniin laatikoihin lokeroimalla (mieleen nousee KonMarin ohjeet laittaa tavarat iPhonien ja iPadien laatikoihin!).

NHK World Japan -kanavan Japanology -sarjan jaksossa, joka käsittelee siistimisen historiaa Japanissa, kerrotaan, että säilytystilaa etsittiin portaiden ja jopa lattian alta. Eräässä tv-ohjelmassa esiteltiin pyyhe- ja teepaitasäilytyssysteemiä, joka oli piilotettu eräänlaisen seinää vastaan säilytettävän taulun taakse.

Tämä yltäkylläisyyden ja sen taltuttamiseksi kehiteltyjen säilytysniksien yhdistelmä on se kodin järjestämisen ympäristö, jossa pieni Mariko Kondo (Wikipedian mukaan syntynyt 1984 tai 1985) varttui 1980- ja 90-luvuilla. Oman kertomansa mukaan hän perehtyi jo viisivuotiaana alan lehtiin, joita hänen äitinsä hankki.

Lupa heittää tavarat pois

Vuonna 2000 säilyttämispaikkojen keksimistä painottanut järjestämisbuumi sai haastajan Tatsumin kirjasta Pois heittämisen taito. Teos puhutteli tavaratulvassa räpiköiviä japanilaisia ja vapautti heidät mottainai-mentaliteetista. Pois heittäminen alkoi näyttäytyä ratkaisuna loputtomalle uusien säilytyspaikkojen ja järjestämisniksien keksimiselle.

Tatsumin kirja liittyi laajempaan elämän yksinkertaistamista käsitelleeseen virtaukseen; jo 1990-luvun lopulla Japanissa julkaistiin suosittuja minimalismia käsitteleviä kirjoja. Ne seurasivat samanaikaista yhdysvaltalaista trendiä.

Tatsumi kysyy, voisiko kotien tavarapulman ratkaista loputtoman järjestämispaikkojen keksimisen sijaan ympäristöihmisten ehdotuksella, nimittäin lopettamalla ostamisen. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että se olisi liian ikävää. Tällainen elämäntyyli sopisi vain hyvin askeettisille henkilöille. Hänestä parempi ratkaisu on opetella heittämään tavarat menemään.

Kirjasta syntyi Japanissa debatti, kun Tatsumia, jonka tausta oli markkinointialalla, syytettiin tuotteiden valmistajien kätyriksi. Hänen epäiltiin haluavan edistää tavaroiden pois heittämistä, jotta valmistajat saisivat uusia tavaroita myytyä.

Tatsumi kielsi, että hänellä olisi tällaisia motiiveja. Hänen mukaansa kulutusyhteiskunta oli tullut äärirajoilleen ja ihmisten olisi nyt todella tarkoin harkittava, mitkä tavarat olisivat olennaisia hyvän elämän kannalta. Pois heitettävien tavaroiden valitsemisprosessi opettaa tunnistaman tavarat, jotka todella haluaa pitää ja joita todella tarvitsee, Tatsumi sanoo. Pois heittäminen muuttaa ihmisten tavarasuhdetta ja saa myös laajemmin miettimään, millaisen elämäntavan tahtoo.

Kun tulemme tietoisiksi siitä, että meidän ei tarvitse säilyttää sitä, mitä emme tahdo, opimme arvostamaan sitä, mitä meillä on, kirjoittaa Tatsumi. Huolehdimme tavarasta parhaiten käyttämällä sitä. Jos antaa pölyn kerääntyä tavaralle, ei huolehdi tavarasta. Jos tavarasta ei tiedä, minne se pitäisi laittaa, on parasta heittää pois.

Pois heittämisen taito ja KonMari

Kondo kertoo lukeneensa Tatsumin kirjan teinityttönä ahmien. Sen jälkeen hän heitti huoneestaan kahdeksan pussia tavaraa menemään. Pois heittämisen taito on varmasti ollut Kondolle avainteos, sillä KonMari-kirja on mielenkiintoisella tavalla kirjoitettu Tatsumin kirjaa vasten.

Tatsumin teos on monella tapaa erilainen kuin Kondon. Ensinnäkin Tatsumi käsittelee kuluttamista, ympäristökysymyksiä ja kierrättämistä, joista kaikista Kondo pääasiassa vaikenee. Teoksessa ei ole vastaavaa henkisyyttä kuin Kondon kirjassa vaan Tatsumi pikemminkin purkaa vanhoja tavarauskomuksia.

Tatsumin lähestymistapa korostaa tavaran tarvetta siinä missä Kondon metodin ytimessä on tavaran aiheuttama (ilon) tunne. Tatsumi neuvoo: vapauta itsesi kaikesta, mitä et käytä, ja vastaavasti käytä kaikkea, mitä säilytät. Älä pidä tavaraa vieraita (vieraslakanat) tai erityistilanteita (jouluastiat) varten tai siksi, että ne ovat osa täydellistä kokoelmaa (kaikki Muumi-mukit, vaikka vain kolmesta juodaan).

Tatsumi kirjoittaa suoraan 80- ja 90-luvulla televisiossa jaettuja järjestämisoppeja vastaan: Unohda järjestämisen ja säilyttämisen metodit! Ei ole mitään keinoa saada liikaa tavaraa järjestykseen – se pitää poistaa. Vastaavasti Kondon menetelmässä 80-luvun järjestämisoppien perinnön voi ajatella näkyvän siinä, että hän antaa hyvin tarkkoja ohjeita viikkaamisesta ja säilyttämistavoista.

Älä pyri täydellisyyteen

Pois heittämisen taito painottaa epätäydellisyyden hyväksymistä – täydellisyyteen ei pidä pyrkiä. Tatsumi sanoo, ettei pysty itsekään noudattamaan kaikkia ohjeitaan ja kehottaa lukijaa valitsemaan niistä itselleen sopivimmat. Olisi liikaa vaadittu noudattaa kaikkia ohjeita; vähäisempikin riittää tulosten saavuttamiseen. Samoin kuin tiukasta dieetistä seuraa repsahdus, liian suuresta pyrkimyksestä muuttaa omaa sotkuisuutta järjestäytyneisyydeksi seuraa repsahdus, kirjoittaa Tatsumi.

Ero Kondoon on huomattava. Aivan kuin Kondo kirjoittaisi suoraa vastinetta Tatsumille, kun hän kirjassaan kehottaa pyrkimään täydellisyyteen kodin järjestämisessä. Kondon menetelmää ei myöskään saisi soveltaa; siivouksen elämänmullistava taika alkaa vaikuttaa vain, jos menetelmää noudattaa pilkulleen. Tällöin myöskään repsahdusta ei tapahdu. Kondo ei pelkää olla vaativa.

Siinä missä Kondolla on vain yksi pois heittämisen tekniikka (jos tavara ei tuota iloa, se poistetaan), Tatsumilla on kymmenen. Tatsumin menetelmä onkin olennaisesti monimutkaisempi kuin Kondon. Tatsumi neuvoo esimerkiksi heittämään katsomatta pois vaatteet, joita on säilytetty pahvilaatikossa. Tavaroita ja tuotteita ei tarvitse säilyttää, kunnes ne on käytetty loppuun, kunhan niitä on kokeiltu (esimerkiksi vaatteet ja kosmetiikka). Myös varmuuden vuoksi säilytetyt tavarat pitää heittää pois.

Tatsumi kehottaa luomaan itselleen paikkoja, esimerkiksi pöytätasoja, joihin ei saa laskea mitään, sekä jakamaan järjestämisvastuuta perheenjäsenten kesken. Kondo sitä vastoin kehottaa vain toimimaan esimerkkinä perheenjäsenille.

Raivaa säännöllisesti ja kierrätä

Tatsumin metodissa keskeistä on se, että ihminen sopii itsensä kanssa tietyt rajat ja karsii tavaraa säännöllisesti. Tavaroita pitää esimerkiksi heittää pois aina kun tietty, kunkin tavararyhmän kohdalla sovittu lukumäärä täyttyy. Kun tavara on ollut käyttämättä tietyn ajan, se pitää heittää pois. Pois heittämistä tulee tehdä myös säännöllisesti tiettyinä ennalta päätettyinä ajankohtina, kuten perinteisen japanilaisen uudenvuodesiivouksen yhteydessä.

Näitä kaikkia menetelmiä Kondo kritisoi. Hänelle raivaaminen on kertaluontoinen tapahtuma, jonka ei tulisi tapahtua kuin kerran elämässä mahdollisimman yhtäjaksoisena prosessina.

Tatsumi käsittelee perusteellisesti myös sitä, minne poistetut tavarat toimitetaan mukavasti ja ympäristö huomioiden. Niitä ei siis kirjaimellisesti heitetä menemään. Haaskaamispelkoiset japanilaiset tarvitsivatkin koulutusta kierrättämisessä; käytettyjen tavaroiden lahjoittaminen tai myyminen ei ole ollut Japanissa tavallista.

Tatsumi kommentoi kirjansa vuoden 2005 painoksessa, että kierrätys ja käytettyjen tavaroiden myyntijärjestelmät ovat kehittyneet kovasti viidessä vuodessa ja tehneet pois heittämisen paljon helpommaksi. Tatsumi muuten neuvoo antamaan tavaroita esimerkiksi sukulaisille ja ystäville – käytäntö, jonka Kondo ehdottomasti kieltää!

Kondollakin oli edeltäjänsä

Nagisa Tatsumin Pois heittämisen taito on mielenkiintoinen matka maailman menestyneimmän järjestämisoppaan, KonMarin taustoihin. Marie Kondo ei nyhjäissyt menetelmäänsä tyhjästä eikä se perustu yksinomaan hänen lapsesta asti tekemiinsä kokeiluihin, joista hän kirjassaan kertoo. Se sijaan hän on kehitellyt ratkaisujaan ympäristössä, jossa kiinnostus säilyttämisen ja järjestämisen tekniikoihin on jo ollut suurta.

Tatsumin vaikutus Kondon menetelmään näyttää olevan merkittävä, onhan tämä melkein kohta kohdalta sitä vastaan. Pois heittämisen taito lienee ollut 2000-luvun taitteessa merkittävä tienraivaaja myöhemmin tulleille järjestämismetodeille.

*

En ole japanilaisen kulttuurin erityisasiantuntija. Jos aihepiiri on sinulle tuttu, kerro kommenteissa lisää!

22 thoughts on “KonMarin innoittaja Nagisa Tatsumi ja pois heittämisen taito

  1. Jenni / Arkijärki

    Kiitos valtavan mielenkiintoisesta katsauksesta! Minäkään en ole asiantuntija, mutta japanilainen ystäväni kertoi, että tykkä Konmarista enemmän, koska se on lempeämpi muoto kuin Danshiri, eräs toinen japanilainen raivausmenetelmä. En tiedä onkohan kyseessä juuri tuo Tatsumin kirja vai vielä joku muu, mutta minua kiinnosti tuo määritelmä ”ei niin ankara”. Kondo on mielestäni erittäin ankara menetelmässään!

    Kiitos myös tuosta valaisusta kierrättämisen suhteen. Tulkitsen tuon niin, että japanilaisten kierrätyssysteemit eivät sitten kuitenkaan ole ihan niin hienostuneita, kuin monet Konmari-innostuneet haluaisivat ajatella. Eli kun Kondo sanoo että heittää pois, se todella tarkoittaa heittää pois. Sitähän ei tietenkään tarvitse noudattaa, vaan fiksu ihminen kierrättää kykyjensä mukaan.

    KAverini kanssa jutellessa olen myös miettinyt sitä, että japanilaiseen mentaliteettiin kauneus kuuluu paljon kiinteämmin kuin suomalaiseen. Siinä mielessä tuo ”ilahduttaa” lienee siellä otettu paljon kirjaimellisemmin, ja selittää myös, miksi Mariekin kertoo heittäneensä täysin hyvää tavaraa menemään. Sanoisin, että meillä arvostetaan käytännöllisyyttä vähintään yhtä paljon kuin kauneutta, ja tässä kohdassa se ilon pirskahtelu täytyy tulkita omasta kulttuurista käsin. Kaiken kaikkiaan äärettömän kiinnostava postaus, josta jälleen kerran huomaa, miten kulttuurisidonnaisia asiat ovat!

    Vastaa
  2. Paikka kaikelle Kirjoittaja

    Kiitos :) Tuo Danshiri vissiin mainitaan Japanology-videossa uutena, Kiinassa suosituksi tulleena minimalistihenkisenä (?) suuntauksena. Yritin selvittää, mutta googlamalla ei löydy mitään ilman japanintaitoa.

    Olen ymmärtänyt, että Japanissa on hyvin järjestetty jätteenkierrätysmenetelmä, mutta ehkä tuolloin v. 2000 kun Tatsumin kirja julkaistiin, sellaista ei ollut nykyisessä mittakaavassa? Toisaalta sen olen kuullut ennenkin, että käytetyn ostaminen ja meikäläisen kaltaiset kirpputorit eivät olisi osa japanilaista arkipäivää. Tosin kun etsin tähän juttuun tietoa, törmäsin kyllä kuviin vanhaintavara/antiikkiliikkeistä. Mutta nämä ovat nyt tällaista arvelua. Jonkun pitäisi sponssata mulle opintomatka Japaniin :D

    Vastaa
    1. Jenni / Arkijärki

      Joo, käsittääkseni danshiri on hyvin minimalistinen suuntaus. Minun tietääkseni kierrätyksen toimivuus riippuu Japanissakin alueesta jolla asuu, ja samahan se on Suomessakin. Välillä vain tulee sellainen fiilis, että ihmiset toistelevat japanilaisen kierrätyssysteemin olevan aivan huippuluokkaa, mutta kukaan ei osaa tarkemmin kertoa mitä se käytännössä tarkoittaa. Siksi epäilen, että tämä on lähinnä huhupuhetta. Tarvitaan selvästikin se opintomatka.

      Vastaa
        1. Jenni / Arkijärki

          Tähän vielä jatkoksi, että löysin tietoa japanilaisesta kierrätyksestä sen verran, että erilaisten roskien lajittelu on erittäin pitkälle vietyä (poltettavat/ei poltettavat, ja sitten jälkimmäiset vielä lukuisin eri alakategorioihin). Mutta kun puhutaan kierrätyksestä siinä merkityksessä, että tavarat vietäisiin esim. kierrätyskeskuksiin tai second hand shoppeihin – tästä ei löytynyt mitään, ainakaan nopealla haulla. Eli tavarat voidaan laittaa roskin ja lajitella hyvin tarkasti, mutta tavaran käyttöiän pidentäminen myymällä tai lahjoittamalla jää täysin mysteeriksi. Eli jälleen kerran jää epäilys, että kierrättäminen siinä mielessä kuin me sen ymmärrämme, ei toteudu samalla tavalla.

          Vastaa
          1. Paikka kaikelle Kirjoittaja

            Toisaalla keskusteluissa tuli ilmi, että käytettyjen tavaroiden ostaminen ei ole Japanissa tavanomaista (se on vanhojen puhtauskäsitysten vastaista) eikä ilmeisesti käytetylle tavaralle näin ollen ole järjestelmiä juuri muutenkaan. Roska-autopäivänä tarpeettomat tavarat viedään kadulle ja ilmeisesti ne siitä menevät sitten jätelaitokselle. Ulkomaalaiset, joille käytetty kelpaa, voivat kuulemma tehdä uudenveroisia löytöjä roskapäivänä.

            Vastaa
          2. Asuin Sapporossa viisi kuukautta ja sitä varten oli pakko hankkia paljon perustarvikkeita, lähinnä keittiöön. Pelastukseni olivat loistavat second hand shopit. Ainakin Sapporossa niitä on todella hyvin ja tavaraa löytyy joka lähtöön. En ole koskaan nähnyt yhtä hyviä hyviä second hand -kauppoja Suomessa. Tuotevalikoimaa oli huonekaluista kodinkoneisiin, vaatteisiin, astioihin ja kaikkeen mahdolliseen kulutustavaraan, ja hinnat olivat todella edullisia verrattuna uusiin vastaaviin. Jätteiden lajittelu oli erilaista kuin Suomessa ja kullekin jätetyypille oli oma keräyspaikka, jonne jätteet sai viedä tiettyinä päivinä. Kaupungilla ei ole roskiksia juurikaan vaan jokainen kantaa omat roskansa kotiin asti ja lajittelee ne siellä.

            Vastaa
  3. Mirka Majamäki

    Jo 90-luvulla luin artikkelin, jossa muistaakseni ainakin Tokiossa jäteet lajiteltiin 7 tai 8 luokkaan. Eli jätteiden lajittelu olisi hyvin vanhaa, mutta kierrättäminen uusiokäyttömielessä ehkä sitten ei.

    Vastaa
    1. Paikka kaikelle Kirjoittaja

      Varmasti on pari muutakin, sehän on iso maa :) Mutta ilmeisesti kyseessä ei ole mikään iso trendi, jollei sellainen ole nyt juuri muotoutumassa. Pitääpä katsoa tuo video, kiitos vinkistä.

      Vastaa
  4. LA

    Osaatko sanoa että miten käytännössä ratkaistaan tämä: ”älä säilytä vieraslakanoita”?
    Tarkoitetaanko vieraslakanoilla jotain hienompia lakanoita vieraita varten vai ylimääräisiä lakanoita vieraita varten :D

    Joskus tuntuu että raivausohjeet ja tavaramäärät on suunniteltu ihmisille joiden elämä on hyvin rutiininomaista ja arkielämä ”hyvin hallussa”: tekstiilit ym riittävät koska on ilmeisesti tietty pesurutiini (ja ilmeisesti kuivausrumpu) ja ei kovin usein tapahdu mitään isompia juttuja, jotka hetkauttaisi tätä rutiinia.

    Vastaa
    1. Paikka kaikelle Kirjoittaja

      En muista, mitä Tatsumi tähän sanoi, mutta arvelisin, että kyse on kahdesta asiasta: Ensinnäkin, että kaikki mitä omistetaan, on käytössä itselläkin. Tällöin vieraat nukkuvat samoissa lakanoissa, joissa isäntäväkikin. Ajatus siis on, että osa on aina puhtaina kuitenkin, joten ei tarvita erillisiä vieraslakanoita. Toiseksi kyse on siitä, että ei säästellä joitakin tavaroita siksi, että ne ovat ”liian hienoja” käyttää arjessa. Mummun pitsilakanat voi ihan hyvin ottaa sulostuttamaan arkea.

      On ihan totta, että jos omistaa vaikka kaksi settiä lakanoita, voi käydä niin, että toinen on omassa sängyssä ja toinen pyykissä, kun vieraat saapuvat. Tai jos asuu yksin, mutta vastaanottaa isoja yövierasmääriä, voi tarvita useammat lakanat. Mutta jokainen varmaan tietää oman tilanteensa parhaiten :)

      Vastaa
  5. Riitta

    ”Pois heittäminsen” alkuperäinen japaninkielinen ilmaisu kiinnostaisi tietää. Voisiko joku japanintaitoinen ystävällisesti valaista asiaa? Kondo neuvoo, että joka ikinen tavara pitää kohdata ottamalla se käteen, funtsia hetki, miksi se on ja tuottaako se iloa vai ei. Sitten esinettä kiitetään sen antamasta opista ja vasta tämän jälkeen se siirretään poistettaviin. MInusta tämmöistä toimintaa ei kuvaa ilmaisu ”heittää pois”. Onkohan käännöskukkanen? Kirjahan on käännetty englannin kautta. Olen myös kuulevinani englannin liitekysymysten kaikuja suomennonksessa.

    Suomalainen kirppismeininki on epäekologista itsepetosta. Se on kumma yhdistelmä pihiyttä ja ahneutta. ”Kierrätys” pyhittää kaiken. Kun ”kierrätetään” ja kirppistellään ei oteta vastuuta hankinnoista – kaiken voi myydä! Rikkaat ihmiset jemmaavat käytettyjä vaatteita jotta niistä ehkä saa euron tai kaksi jossain nolossa myyjäisessä. Sitten tumpataan loppu jäte ”hyväntekeväisyyteen”!
    :
    Animismia ei tunnusteta nykyaikaisessa länsimaisessa yhteiskunnassamme tällä hetkellä. Enimmäkseen historian aikana ja ennen historiaa se on ollut ihmisille päivänselvä asia.

    Vastaa
    1. Paikka kaikelle Kirjoittaja

      En tosiaan tiedä minäkään, mikä alkuperäinen sana on. Tatsumin kirjasta on englanniksi puhuttu nimellä ”The art of discarding” ja myös KonMarin englanninnoksessa käytetään sanaa ”discard”. Tatsumin teoksen espanjankielinen nimi on ”El arte de tirar”, mikä tarkoittaa nimenomaan pois heittämistä. Ainakin sen voi sanoa, että sanavalinta on ärsyttänyt niin suomalaisia kuin englanninkielisiä Kondon lukijoita.

      Vastaa
    2. irene

      Minä koen kirpputorit jonkinlaisina vuokraamoina ts. ”vuokraan ” tämän käytetyn tavaran eurolla tai parilla itselleni niin pitkäksi aikaa kun haluan ja palautan sen takaisin johonkin hyväntekeväisyyskirpputorille kyllästyttyäni siihen. Tavara on usein aivan samassa kunnossa kun aikoinaan vuokrasin sen. En usko, että tämä on kovin suuri kannustin, joka saa jonkun ostamaan uutta ja viemään sen kirpputorille, jotta voi ostaa taas uutta. Rasittaa se kirppisostelu kukkaroakin ja se suurin kokonaisvaltainen, lähes hengenvievä rasitus, tulee niiden palauttamisesta takaisin kirppikselle.
      Tekstiilit tietysti kuluvat käytössä ja niitä ei voi ikuisesti käyttää alkuperäistarkoituksessaan. Jatkuva uusien tavaroiden ostaminen ja niiden hylkääminen on tietysti eri asia.

      Kun näinä päivinä käy kaupassa, niin ihmettelen, meneekö nämä kaikki uudet jouluroinat todellakin kaupaksi ja päätyvät ihmisten koteihin. Vähintään yhtä paljon samaa tavaraa on sekaisin kirppiksillä. Onko tämä tavaroiden vähentäminen ja ostolakot sittenkin vain marginaaliväen touhua?

      Kun nykään haluan ostaa jotain, ostan kukan. Se vaatii huolenpitoa tai kosto tulee hyvin pian silmille.

      Japanilaisuudesta en osaa sanoa mitään, mutta tuoreesta ”repsahduksestani” voisin kertoa.

      Saimme siskoni kanssa yli 40 vuotta sitten ulkomailla asuvalta sukulaistädiltä pienet pöytäliinat tuliaisiksi. Kävin siskollani viime viikolla. Hänellä tämä liina oli esillä sileänä pöydällä. Minun samaan aikaan rutattuna roskapussissa ulkona roska-astiassa. Tänään tulee jäteauto.
      Kävin penkomassa sen takaisin ja nyt on hyvä mieli!

      Vastaa
      1. Paikka kaikelle Kirjoittaja

        On vaikea sanoa, kuinka marginaalista touhua tavaroiden vähentäminen on. Toivon, että kasvava trendi. Eettinen ja ympäristöystävällinen kuluttaminen ainakin ovat jo aika ison porukan asia. Se selviää tutkimalla sellaista käsitettä kuin LOHAS, jolla tarkoitetaan terveellisestä ja kestävästä elämäntavasta kiinnostuneita kuluttajia.

        Vastaa
  6. Salla

    Vielä poistettavien listalla olevista vieraslakanoista. KonMarissa käsittääkseni tarkoitetaan vieraille varattuja vuodevaatteita eli peittoa, tyynyä, patjaa ja mahdollisesti vielä erikseen varattuja pussilakanaa, tyynyliinaa ja lakanaa. Koska itse käytän sängyssäni tuplapeittoa, on vieraspussilakanana yhden hengen peittoon sopiva pussilakana. Jos käytössä on samankokoiset vuodevaatteet, ei taida olla kovin suuri ongelma pitää yhtä ylimääräistä settiä. Varsinkin kun tekstiilit kuluvat ja niitä joka tapauksessa hankitaan silloin tällöin lisää.

    Vastaa
    1. Paikka kaikelle Kirjoittaja

      Juu, eivät nuo hirveästi tilaa vie, varsinkaan jos kaapeissa on väljää. En muista käyttääkö Tatsumi vieraslakanoita esimerkkinä vai keksinkö sen tähän itse hänen periaatteensa pohjalta. Joka tapauksessa hänellä on ideana, että vieraat voivat hyvin käyttää samoja esineitä kuin emäntäväki.

      Vastaa

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s