Aihearkisto: Vanhemmuus

Näin sain lapseni tekemään 93 kotityötä yhdessä viikossa

Mitä keinoja on saada lapset tarttumaan kotitöihin omatoimisesti? Millaisia apuvälineitä, kuten tehtävälistoja, tähän löytyy? Tätä kyseli eräs kolmen lapsen äiti Paikka kaikelle -ryhmässä.

Minullakin on kolme lasta. Ja pari kuukautta sitten uskoin löytäneeni lopullisen vastauksen näihin kysymyksiin.

Perheeni otti kokeiluun ilmaisesen ChoreMonster-sovelluksen, jossa kerätään monsterihahmoja ja palkintoja pisteillä, joita saa kotitöitä tekemällä. Meillä ei ollut mitään erityistä pulmatilannetta työnjaon suhteen, mutta ajattelin, että pelillisyys tekisi kotitöiden tekemisestä lapsille hauskempaa ja ehkä myös tehostaisi sitä.

Sovelluksessa on oma liittymä lapselle ja aikuiselle (jonka kehittäjät ilmeisesti olettavat olevan äiti, koska aikuisen liittymän nimi on MotherShp). Lapset tarvitsevat kukin oman älylaitteen ja sellainen pitää olla myös emoalusta luotsaavalla vanhemmalla.

ChoreMonsterista löytyy valmiita tehtäviä tai sinne voi asettaa omiaan, myös suomeksi. Pisteytys pitää keksiä itse ja siinä saakin olla tarkkana, sillä myös palkkiot, joita pisteillä voi lunastaa, pitää pisteyttää itse. Jos lapsi saa jokaisesta astianpesukoneen tyhjennyksestä palkkioksi leffakäynnin, homma tyssää alkuunsa.

8- ja 11-vuotiaat koekäyttäjäni, jotka monien lapsien lailla tykkäävät pelaamisesta, olivat innoissaan. Määrittelimme tehtävät, pisteytyksen ja palkkiot yhdessä, mihin meni oiva tovi. Lapset saivat kumpikin iänmukaisesti omia tehtäviä. Osa tehtävistä oli molemmilla samoja, mutta tarkoitettu vuoronperään tehtäviksi (haluan vältää sisarusten kilpailuttamista). Tässä ovat ensimmäisen viikon tulokset:

Nimetön suunnittelumalli-9

Sovellus sai aikaan ilmiömäisen tehokkuuspiikin. Lapset tekivät yhteensä melkein sata erilaista kotityötä! He suorastaan kilpailivat siitä, kumpi saa viedä roskiksen tai täyttää pesukoneen –  sisaruskateutta aiheuttavasti kilpailemisesta ei siis kokonaan päästy.

Osa pisteistä tuli sellaisista päivänselvyyksistä kuin hampaidenpesu. Ajatuksemme oli, että huononakin päivänä hyvä mieli säilyisi, kun näistä kuitenkin saisi hiukan pisteitä. Toisaalta ikäville hommille, kuten vessanpöntön kuuraaminen, kannattaa laittaa korkea pistemäärä lisäporkkanaksi.

Ensimmäisen testiviikon perusteella ehdin jo ajatella, että kotityökysymys on nyt pysyvästi ratkaistu ja me vanhemmat voimme tästedes istua sohvalla popsimassa popcornia, kun lapset hoitavat duunit.

Noh.

Seuraavalla viikolla oli koulussa ja muualla kiirettä. Pyykin ripustamisesta ja pöydänpyyhkimisvuoroista ei enää kilvoiteltu aivan yhtä innokkaasti. Kolmannella viikolla toinen lapsi, joka muutenkin motivoituu enemmän toisten auttamisesta kuin palkkioista, alkoi kokonaan unohdella kirjata tehtäviään sovellukseen. Neljännellä viikolla myös toinen lapsi alkoi lipsua.

Itse tein muutamia puolinaisia yrityksiä muistuttaa lapsia kirjaamisesta. Mutta mikä ero lopulta on siinä, että muistutan lasta itse tehtävästä kuin että muistuttelen käyttämään sovellusta tehtävän tekemiseen. Sitä paitsi hampaat ja tukka pitäisi pestä ilman palkintojakin.

Hiljalleen valuimme takaisin vanhaan käytäntöön, jossa vanhemmat yksinkertaisesti pyytävät lapsia hoitamaan tietyt hommat, jotka nämä sitten myös tekevät. Kotitöiden tekemisestä on harvoin riitaa. On itsestään selvää, että jokainen tässä osoitteessa asuva laittaa vaatteensa eteisessä paikoilleen, siivoaa astiansa pöydästä tai kaapittaa puhtaat pyykkinsä.

On pakko tunnustaa, että näin meille on käynyt kaikkien muidenkin systeemien kanssa, joita olemme kokeilleet. Erilaiset työvuorolistat ovat muutaman viikon alkuinnostuksen jälkeen jääneet seinälle yksin kiikkumaan.

Ehkä me aikuiset odotamme lapsilta liikaa, jos kuvittelemme, että vuorovaikutuksen voi korvata tehtävälistoilla, joista lapset palkintojen toivossa tai etuuksien menettämisen pelossa omatoimisesti ruksivat tehtäviä?

Jos tahdomme eroon kodin ilmapiiriä pilaamasta komentamisesta ja nalkuttamisesta, on parempi korjata vuorovaikutuksen laatua kuin yrittää ulkoistaa sen listoihin. (Listat toki voivat olla tärkeitä sen konkretisoimisessa, mitä kaikkea tehtäviä kotitalouden pyörittämiseen sisältyy.)

Jälkeenpäin ajattelin myös, että on parempikin, ettei kotitöillä tienata pisteitä.

Onnellisuusfilosofi Frank Martela kirjoittaa kirjassaan Valonöörit. Sisäisen motivaation käsikirja kaksitoistavuotiasta, joka intoutuu ruohonleikkuusta. Koko kesäkuun hän hoitaa ruohonleikkuun sisäisestä palosta leikkaamista kohtaan. Heinäkuussa vanhemmat ajattelevat, että lapsi ansaitsisi työstään palkkion, ja alkavat maksaa hänelle hiukan jokaisesta leikkuusta.

Martela kysyy, mitä tapahtuu, jos vanhemmat elokuussa päättävät lopettaa maksamisen. Nuori todennäköisesti kieltäytyy leikkaamasta nurmikkoa. Ulkoinen motivaattori – raha – on syrjäyttänyt sisäisen innostuksen ruohonleikkuuseen.

Sisäisen innostuksen hiipuessa katoaa myös lapsen omatoimisuus.

En vastusta pelillistämistä, listoja tai palkkioita sinänsä. Ne toimivat, jos ne innostavat myös lasta. Paikka kaikelle -ryhmässä kysymyksen esittäneelle äidille vastaisinkin, että kysy lapsiltasi. Pyydä nämä kanssasi ideoimaan, miten tarvittavat kotityöt hoidetaan niin, että ne tulevat tehtyä myös silloin, kun vanhemmat eivät ole selän takana kyttäämässä. Lapset yleensä tietävät itse parhaiten.

Vinkkejä siihen, miten lapset saadaan mukaan kodin järjestyksen ylläpitämiseen ilman, että kodin ilmapiiri kärsii komentelusta tai aikuinen uupuu omaan jankutukseensa, saat Paikka kaikelle lastenhuoneessa -verkkokurssilla, joka starttaa aivan tuota pikaa. Kurssille pääsee nyt kesätarjouksena –50 % hintaan. Ilmoittautuminen on auki vain 29.5. asti. Lue lisää täältä!

10 000 euroa lastenvaatteisiin kahdessa vuodessa – tyhmyyden tähden?

Vastikään Vauva-lehden palstalla avautui pienten lasten äiti, joka muita äitejä varoittaakseen kertoi, miten oli ollut ”tyhmä” ja tullut hankkineeksi 2500 euroa velkaa ostelemalla lasten merkkivaatteita. Hän kertoi, että uudelle paikkakunnalle muuton jälkeen hän haki perhekerhosta uusia ystäviä. ”En vielä tässä vaiheessa kiinnittänyt siihen huomiota, mutta tuo porukka pyöri melko materialististen arvojen ympärillä. Se hiipi pikkuhiljaa, ensin hurahti yksi ja sitten toinen.”

Lastenvaatteita. Asiaan perehtynyt tunnistaa myös tuotemerkit.

Lastenvaatteita. Asiaan perehtynyt tunnistaa myös tuotemerkit.

Kirjoittaja, joka siihen asti oli ostanut lastenvaatteet ketjukaupoista ja kirpputoreilta, alkoi itsekin innostua merkkivaatteista ja tilata niitä nettikaupoista. ”Vähän nikottelin, kun ostoskorin loppusumma alkoi kakkosella ja oli kolminumeroinen, mutta tilasin kuitenkin.”

Lopulta tilillä ei enää ollut tarpeeksi rahaa kattamaan useissa sadoissa euroissa pyörineitä kertaostoksia, ja kirjoittaja turvautui kulutusluottoon rahoittaakseen ostelunsa. ”Kun en osannut päättää, mitä väriä tilaisin, tilasin kaikkia. Joskus palautin ne mistä en niin tykännyt, usein en – kun tykkäsin niistä kaikista.” Hän lopetti kuntosalijäsenyyden, koska säästyneillä rahoilla sai yhden muotihaalarin kuukaudessa. Toimivat lastenrattaat hän vaihtoi luksusmerkkiin, ”koska sellaiset kuului olla.” Rahaa ostoksiin kului parissa vuodessa yhteensä 10 000 euroa, josta lainaa 2500.

Sitten kirjoittaja oman ilmaisunsa mukaan ”heräsi”. Yhtäkkiä nettipalstoilla käyty keskustelu merkkivaatteista alkoi kuulostaa merkityksettömältä ”trikoorievuista jauhamiselta”. Koti oli muuttunut vaatepakettien takia ”postikonttoriksi” ja lapselle oli ”kahdeksan erilaista ihan samaa tarkoitusta palvelevaa villamyssyä”. Kirjoittaja varoittaa toisia äitejä: lastenvaatteista ”tulee helposti elämää suurempi asia, jos elämässä ei (lasten lisäksi, tietysti) oikein ole muutakaan”.

Kiitän anonyymiä kirjoittajaa rehellisestä tarinasta. Vaikka tarina ei kerro tavarapaljoudesta, jonka vaatteet ja tarvikkeet hänelle kenties aiheuttivat, lastenvaatteet ovat yksi iso, ongelmallinen tavararyhmä lapsiperheissä. Vaatteita tulee perheisiin itse ostettuna, lahjoina ja käytettynä, ja jälkimmäisiä voi helposti tulla jopa jätesäkillinen kerralla. Ei olekaan tavatonta, että vaatteita on niin paljon, ettei niitä kaikkia koskaan ehditä ottaa käyttöön.

Mutta mitä ostelustaan kirjoittaneen äidin tarina kertoo aikamme tavarasuhteista? Ainakin sen, että tämän päivän Suomessa on mahdollista olla ”lastenvaateharrastaja”. Kyse on keräilyharrastuksen yhdestä muodosta. Keräily puolestaan on ihmisten ikiaikainen kiinnostuksenkohde. Viidennes kertoo keräilevänsä jotakin ja vielä useampi on lapsena harrastanut keräilyä.

Miksi äidit keräilevät juuri lastenvaatteita eivätkä esimerkiksi postimerkkejä tai vanhoja Aku Ankkoja? Tavaroissa ei koskaan ole kyse vain tavaroista. Ne ovat myös viestejä. Kerromme niiden avulla sekä itsellemme että toisille, keitä olemme tai haluamme olla. Lastentarvikkeiden hankkiminen liittyy mitä suurimmassa määrin siihen, millaisina vanhempina äidit haluavat tulla nähdyksi. Pukemalla lapsi trendikkääseen merkkivaatteeseen liitytään yhteisöihin ja erottaudutaan toisista: voidaan esimerkiksi kertoa, että oma maku tai käsitys laadusta on hienostuneempi kuin niillä, jotka ostavat marketeista tai halpisketjuista.

Mistä sitten syntyy ”hurahdus”, josta Vauvan palstalle kirjoittanut äiti kertoo? Mieleen tulevat koulujen välitunneilla leviävät villitykset: milloin kaikkien pitää saada Pokemon-kortteja, milloin taas hoverboard. Sosiaalisilla ilmiöillä on tapana tarttua ja levitä aikuistenkin keskuudessa. Myös aikuiset kärsivät erilaisista ostoskuumeista: autokuumeesta, asuntokuumeesta – tai lastenvaatekuumeesta.

Markkinoijat ja mainostajat käyttävät taitavasti hyväkseen niitä merkityksiä, joita ihmiset tavaroihin liittävät. Mutta kyse ei ole (vain) siitä, että mainostajat aivopesisivät lastenvaateharrastajia ostelemaan turhuuksia. Harrastajat osallistuvat massailmiön luomiseen ja tuotteiden markkinointiin ihan itse. He perustavat keskustelu- ja myyntiryhmiä vaatemerkkien ympärille. Ryhmissä jaetaan tuotetietoa ja ihaillaan tuotteita yhdessä. Lastenvaateharrastus voikin olla tärkeä äidin ihmissuhteiden kannalta. Kuten kaikissa keräilyharrastuksissa, myös lastenvaateharrastuksessa on sosiaalinen puolensa. ”Hurahtaminen” ei siis ole sama kuin että olisi tullut viilatuksi linssiin. Se on valinta innostua jostakin.

Tarinansa kertonut äiti epäilee myös, että lastenvaateharrastuksella täytetään tyhjyyden tunnetta. Tämäkin merkitys tavaroilla voi olla. Aikuiselämään tottuneelle pois töistä jääminen ja päivien viettäminen yksin kotona pikkulapsen kanssa voi olla piinaavan tylsää.

Keräilyä pidetään yleensä kunniallisena harrastuksena, ainakin jos keräillään postimerkkejä, c-kasetteja tai muumimukeja. Kuitenkin, kun on kyse äitien harrastamasta kalliiden lastenvaatteiden keräämisestä, moni on valmis pyörittelemään silmiään ja moralisoimaan. Naisten kulutusta ylipäätään pidetään usein tyhjänpäiväisempänä ja kevytmielisempänä kuin miesten. Ilmeisesti moralisoijien mielestä olisi hienompaa täyttää äitien päivät runopiiriharrastuksella ja akvarellimaalauksella. Monien mielestä olisi parempi, jos äidit suuntaisivat tarmonsa työelämässä ja opinnoissa suorittamiseen, pätemiseen ja meritoitumiseen. Itsekin näkisin parempana käyttää joutoaika vaikka vapaaehtoistyöhön ostelun sijaan. Mutta miksi ajattelemme, että äidit eivät osaisi itse valita itselleen sopivaa harrastusta?

Lastenvaatteilla ja merkkivaatteiden harrastamisella voi olla ja on äideille monia merkityksiä, joista he eivät ehkä itsekään ole loppuun asti tietoisia. Lastenvaatteilla viestitään ja niiden harrastamiseen liittyy yhteisöllisyyttä, joskin myös erottautumista. Harrastuksen voi vetää överiksi ja pilata sillä luottotietonsa. Lastenvaateharrastaja ei kuitenkaan ole harhaanjohdettu eikä tyhmä, vaan tekee oman, aikuisen valintansa mukaisesti asiaa, josta kukaan vanhempi ei voi kokonaan välttyä: lapsille on hankittava vaatteita joka tapauksessa.

Avaan lastenvaateharrastukseen vielä yhden näkökulman, joka usein ohitetaan: vaatteilla ja tarvikkeilla äidit osoittavat myös huolenpitoa ja rakkautta. Lastenvaatteet ovat söpöjä. Niillä on helppo helliä omaa pikkuista ja osoittaa tämän arvo pukemalla hänet kauniisti.

*

Tavarasuhteet ovat aiheena myös helmikuussa julkaistavassa kirjassani Paikka kaikelle. Mistä tavaratulva syntyy ja kuinka se padotaan. (Kyllä! Tämä blogi saa kirjakaiman. Olen niin tohkeissani!) Kirja vastaa kysymykseen siitä, miksi niin monesta tuntuu, että tavarat pyörittävät heidän arkeaan sen sijaan, että he itse määräisivät siitä. Kirjaa voi nyt tilata kustantajalta edulliseen ennakkohintaan 19,50 € (norm. 29 €) kampanjakoodilla PAIKKAKAIKELLE. Tarjous on voimassa 15.2. asti. Klikkaa tästä ennakkotarjoukseen ja tutustu samalla myös kirjan näytelukuun.

Kalenteriin: Olen tavattavissa Turun Rakenna ja sisusta -messuilla perjantaina 10.2. ja sunnuntaina 12.2., jolloin myös puhun siitä, miksi kodin järjestäminen on parasta sisustamista. Teemme Suomen ammattijärjestäjien osastolla roinatestejä ja ratkomme pieniä järjestämispulmia. Tervetuloa!

Ilmoittaudu: Paikka kaikelle – kodin järjestämiskurssin ilmoittautuminen on meneillään. Kurssi alkaa Turussa torstaina 9.3. Kolmen tapaamiskerran aikana pureudutaan epäjärjestyksen syihin, tehokkaisiin järjestämismenetelmiin, järjestyksen ylläpitoon ja toteutetaan oma projekti ammattijärjestäjän ohjauksessa. Kokemukset aiemmalta kurssilta olivat todella positiiviset ja osallistujat kertoivat  saaneensa kurssilta lisäpontta ja tukea järjestämiseen. Kurssille otetaan vain 12 osallistujaa ja nopeimmat ovat jo ilmoittautuneet! Lisätietoja kurssista ja ilmoittautuminen täällä: https://www.lyyti.fi/reg/paikkakaikelle.

Lasten kanssa yksin 24/7 ja koti kaaoksessa – miten selviän?

Lelut ajelehtivat pitkin kämppää, ruokapöydän alla leivänmurut takertuvat tahmeaan maitolaikkuun, likaista pyykkiä syntyy tasatahtia puurolautastiskin kanssa. Eteisestä pitäisi jo raivata lasten talvikamat, ja omastakin vaatekaapista tipahtaa jotain lattialle aina kun oven avaa. Edes huonekalut eivät pysy niissä paikoissa, joihin ne on tarkoitettu. Kun yrittää siivota, lapsi roikkuu lahkeessa tai herää kesken päiväunien. Tällaista on kodin arki pikkulasten kanssa.

IMG_2886

Äiti kävi vessassa.

Osa äideistä (ja jokunen harva isä) pyörittää pikkulapsiperheen arkea yksin. Tämä on tilanne yksinhuoltajilla ja niillä, joiden puolisolla on paljon töitä tai joiden puoliso ei syystä tai toisesta tee kotitöitä. Mitä useampia alle kouluikäisiä, sitä isompi työ. Ja mitä vähemmän aikuisia hoitamassa kotihommia, sitä enemmän hommia sille, joka ne hoitaa. Siis sille, joka usein on väsynyt siksi, että hoivaa lapsia myös yöllä. Ei ihme, että äidit kyselevät palstoilla, miten kummassa pikkulapsiperheen kodin saa raivattua ja pysymään järjestyksessä. Kun kaikki menee peruspyörityksestä nipin napin selviämiseen, ei järjestämiselle tunnu löytyvän hetkeäkään aikaa.

On tavallista, että kysyjä saa neuvoksi ottaa rennommin ja koittaa olla välittämättä sotkuista. Älä vaadi itseltäsi niin paljon, sanovat toiset. Neuvo ei ole huono. Pikkulapsiperheessä on mahdotonta saavuttaa tilannetta, jossa kaikki tavarat pysyisivät paikoillaan. Sekasortoon on pakko siedättyä.

Tilanne voi kuitenkin olla myös sellainen, ettei siitä selviä vain itsemyötätunnolla ja relaamisella. Kyse voi olla vanhemman omasta herkkyydestä epäjärjestykselle ja visuaalisille virikkeille. Mieli ei lepää kaaoksen keskellä, vaan jokainen kasa ja tahra kasvattaa tekemättömien töiden listaa. Sekasotku kiristää pinnaa niin, että tulee tiuskittua lapsillekin. Vasta toimintaan ryhtyminen kohentaa mielialaa.

Usein kyse on myös siitä, että epäjärjestys haittaa arjen sujumista sietämättömällä tavalla. Tavaroiden etsimiseen ja kaaoksen hallintaan menee tolkuttomasti aikaa – jonka mieluummin käyttäisi vaikka lasten kanssa puuhailuun tai lepäämiseen. Siivoaminen ja muiden arkiaskareiden tekeminen tavarapaljouden keskellä vaatii niin suuria ponnisteluja, että lasten nukahdettua energiatasot ovat nollissa.

Tällaisissa tilanteissa tavaran karsimista ja järjestyksen luomista ei voi siirtää muutaman vuoden päähän, kun lapset ovat isompia. Raivaamiseen on pakko ryhtyä tässä ja nyt ihan vain selvitäkseen. Mutta mistä lisää lapsivapaita raivausminuutteja vuorokauteen?

Hälytä apujoukot

Ystävät ja sukulaiset. Onko sinulla sukulainen tai ystävä, joka voisi tulla avuksesi? Pyydä paikalle joku, joka pitelee vauvaasi sillä välin, kun setvit lasten vaatekaapit, tai ottaa lapset puistoon tai yökylään, niin että saat raivattua pahimmat kohdat.

Tuntuuko, ettet voi pyytää apua, koska nolottaa päästää ketään kaaoksen keskelle? Mieti, mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua. Tosiasiassa ystäväsi siunailee sotkujasi enintään hiljaa mielessään ja on iloinen voidessaan olla avuksi. Ei kovin vakavaa? Ei minustakaan.

Viranomaiset. Jos vanhemman toimintakyky on alentunut esimerkiksi uupumuksen tai perhetilanteen takia, perheellä on oikeus kunnan tarjoamaan kotipalveluun. Se on olla konkreettista siivous-, asiointi- tai lastenhoitoapua. Perheen ei tarvitse olla lastensuojelun asiakas saadakseen kotiapua.

Ammattilaiset. Jos sinulla on varaa, tilaa paikalle lastenhoitaja, siivooja tai ammattijärjestäjä tai vaikka kaikki kolme. Palveluista saa tehdä verotuksessa kotitalousvähennyksen ja ammattilaisilla on vaitiolovelvollisuus.

Neuvottele

Työnjaon parisuhteessa pitäisi olla reilua. Vaikka puolisosi tekisi paljon töitä ja elättäisi perheenne, hänen parempi tulotasonsa ei saa johtaa siihen, että sinä hoidat kotityöt 24/7. Pikemminkin pitäisi ajatella, että molemmilla on 8 tunnin työpäivä ja mikä menee sen yli, laitetaan puoliksi. Jos puolisosi ei osallistu raivaamiseen, hän voi ainakin olla tukena hoitamalla arjen perustoimet ja lapset sillä välin kun sinä järjestät. Jos puolisosi on jatkuvasti hyvin paljon poissa kotoa, voisiko hän korvata poissaoloaan maksamalla lastenhoitajan, siivoojan tai ammattijärjestäjän?

Laske rimaa

Aikaa tavaran raivaamiselle voi luoda tinkimällä jostakin muusta. Tarjoa lapsille valmisruokaa. Vähennä perussiivousta. Anna lasten katsoa telkkaria tai pelata tabletilla sillä välin kun järjestät. Myös muovailuvahan muotoileminen liimaa monen pienen pyllyn penkkiin pidemmäksi aikaa.

Tai ota omasta ajastasi: katso vähemmän telkkaria, jätä lehti lukematta tai sulje Facebook. Jos koet saavasi unta riittävästi, voit nappaista vartin raivaamiseen joka aamu tai ilta kun muu perhe nukkuu.

Voi olla, että haluat olla läsnä oleva, lasten kanssa puuhaileva vanhempi ja siksikin aikaa raivausprojekteille jää niin vähän. On ihan ok priorisoida lapset, mutta omille tarpeille saa myös jäädä tilaa ja sekin on ihan ok. Sinulla on tarve saada arki sujuvammaksi ehkä juuri siksi, että ehtisit olla lasten kanssa enemmän. Ei haittaa, vaikka jonkin aikaa tai silloin tällöin rauhoitat tilanteen vaikka lastenohjelmilla, jotta saa omia tavoitteitasi eteenpäin.

Ota lapset mukaan

Itselläni on ollut lasten kanssa kotona ollessa sellainen sääntö, että en tee mitään sellaista päiväuniaikana, jonka voisin tehdä lapsen ollessa hereillä. Lasten nukkuessa olen tehnyt kotitöiden sijaan kirjoitustöitä, luuhannut netissä tai maannut sohvalla lehden kanssa. Ehkä olisin voinut tehdä myös raivaustöitä kaikessa rauhassa, jos se olisi ollut tarpeen.

Lasten ollessa hereillä olemme tehneet kotiaskareita yhdessä. Peruskotityöt sujuvat usein lasten kanssakin, vaikka toki hitaammin. Pienillä on puuhaa, kun he ojentavat pyykkiä tai hosuvat tiskiharjan kanssa. Vauvoistakin on kiinnostavaa ihan vain katsella kotitöitä tekevää aikuista tai notkua kantoliinassa mukaan. Kannattaa valita sellaisia puuhia, joissa lapsi ei pääse sabotoimaan aikaansaannoksia – kuten levittelemään raivattavia esineitä – vaan tuntee itsensä tärkeäksi.

Malta mielesi

Ahdistuspäissään tekisi mieli räjäyttää kaikki talon kamat kerralla menemään. Aikapulan kanssa kamppailevan vanhemman pitäisi kuitenkin malttaa tehdä pieniä projekteja. Ei koko vaatehuonetta kerralla, vaan vain pelkät lyhytvartiset, vaaleat sukat. Tai yksi lasten vaatekaapin hylly, yksi keittiön laatikko, pieni paperipino tai yhdessä nurkassa lattialla lojuvat tavarat. Varttikin raivausta päivässä on jo äärettömän paljon enemmän kuin nolla minuuttia.

Stoppaa sisääntulo

Jos aikaa tavaran poistamiselle on vähän, pidä huoli, ettei aikaa kulu myöskään uuden tavaran haalimiseen.

Raivaa oma zen-kohta

Mieliala voi parantua ratkaisevasti jo siitä, että yksi itselle tärkeä kohta pysyy järjestyksessä. Kokeile raivata oma ”zen-kohta”, johon muu perhe ei pääse ja jonka saat pidettyä järjestyksessä itseäsi varten. Se voi olla oma vaatekaappisi, kylppärin laatikko tai se, että illalla keräät olohuoneesta lasten kamat koppaan ja suoristat sohvatyynyt ennen kuin vietät pienen oman hetken.

*

Oletko saanut tavaran vähentämisen ja järjestämisen avulla arjen rullamaan paremmin pikkulapsiperheessä? Kerro, miten sen teit!

9 tapaa päästä eroon suklaamunien yllätysleluista

Pääsiäisen jälkeisen viikon erityisongelma kaikissa lastenhuoneissa ovat suklaamunista paljastuneet pikkuyllätykset ja niiden muovikuoret. Paikka kaikelle -ryhmässä keskusteltiin vastikään siitä, mitä yllätysleluille ja niiden kuorille voisi tehdä sen jälkeen, kun leikkijät ovat ne hylänneet (mikä useimmissa perheissä tapahtuu vartin kuluessa yllätyksen paljastumisesta). Tässä kokoelma parhaimpia ehdotuksiamme.

toys-162930

Näiden klassisten yllätysten ongelmana ovat pikavauhtia toisistaan irtaantuvat ja katoavat osat. Kuva: Pixabay.

1. Ala keräillä yllätyksiä

Eräässä vanhojen tavaroiden pelastamiseen keskittyvässä Facebook-ryhmässä oli  esillä hienoja pikkuhahmojen kokoelmia takavuosilta. Keräilijät kertoivat punninneensa suklaamunia kauppojen hedelmävaaoilla selvittääkseen, missä munassa oli heidän haluamiaan figuureja. Erityisesti kovamuoviset yllätykset ovat keräilijöiden suosiossa, ja vanhempien lelujen arvo voi kuulemma olla tuhansia euroja.

2. Muuta yllätykset rahaksi

Jos yllätyslelujen keräily ei innosta, voit tarjota omiasi myyntiin esimerkiksi Facebookin Kinder-keräilijät-ryhmässä tai Figuurikirppiksellä.

3. Anna oma paikka

Yllätyslelut pyörivät ympäriinsä, jos niille ei ole osoitettu omaa paikkaa. Niille voi määrätä purkin, kulhon tai laatikon, jossa ne säilytetään. Samaan paikkaan sopivat kaikki muutkin pienet ”aarteet” ja niin sanottu lastenhuoneen mikrokrääsä.

4. Liitä leikkiin

Yllätykset voi yhdistää myös johonkin olemassa olevaan leluryhmään. Barbiet tai petsit ehkä tarvitsevat pientä rekvisiittaa tai kenties yllätykset sopivat nukkekodin tarpeistoksi. Osana isompaa kokonaisuutta yllätyslelut lunastavat paikkansa.

5. Askartele uusiksi

Mahdollisuudet tuunata yllätyksistä ja niiden muovikuorista jotakin ihan muuta ovat loputtomat. Figuureista voi tehdä vaikka korvakoruja tai pääsiäiskranssin. Halutessaan askarrukset voi maalata spraymaalilla yksivärisiksi. Yllätyksiä voi myös käyttää erilaisten minimaailmojen rakentelussa. Muovikuoret voi muuttaa pääsiäiskoristeiksi tai isommista kuorista voi tehdä helistimiä (täytetään riisillä ja liimataan kiinni myrkyttömällä liimalla). Kuorista voi myös virkata kissalle virikelelun.

6. Lahjoita pois

Jos et ole askartelevaa tyyppiä, lahjoita yllätykset eteenpäin. Niitä voi käyttää vaihtotavaroina geokätköissä, kouluissa pelinappuloina tai terveyskeskuksessa ns. reippauspalkintoina. Tarjoa kuoria ja yllätyksiä askartelutarvikkeiksi esimerkiksi kierrättäjän materiaalitorille.

7. Ota uuskäyttöön

Yllätysten muovikuoret ovat näppäriä säilyttimiä monille pienille asioille. Niistä saa matkakotelon koruille tai lääkkeille. Niihin voi säilöä pieniä asioita leluista kasvien siemeniin. Ne sopivat myös auton purkkaroskikseksi tai matkatuhkakupiksi tupakoitsijalle.

8. Hävitä

Muovilelut ja kuoret voi laittaa polttokelpoisiin jätteisiin. Otaksuttavasti ainakin kuoret voi viedä myös muovikeräykseen, lajitteluohje on täällä. Jos pois heittäminen ei tule kuuloonkaan yllätysmunan kuorineelle, voi lelut myöhemmin vahingossa imuroida.

9. Jätä hankkimatta

Suklaamunan pieni yllätys kuorineen on täällä vielä satoja vuosia meidän jälkeemme, jollei sitä ole poltettu polttolaitoksessa energiaksi. Midway-saaren linnuista kertovassa  dokumentissa (klikkaa vain, jos sinulla on kovat hermot) kuvataan lintuja, jotka ovat kuolleet syötyään meressä kelluvaa muoviroskaa. Joukossa näkyy rippeitä myös sellaisesta, joka voisi olla yllätyslelun palanen tai sen kuorta. Parasta kaikkien kannalta olisikin jättää yllätysmunat ensi vuonna ostamatta. Lapset ilahtuvat yhtälailla myös täyssuklaisista munista.

Onko sinulla hyvää vinkkiä, mitä tehdä suklaamunien yllätyksille ja niiden kuorille? Jätä se tähän alle.

Nalkuttavat akat ja äidin pikku apulaiset

On tuiki tavallista, että kodin epäjärjestys aiheuttaa eripuraa puolisoiden välille. Heteropariskuntien erimielisyydet kantautuvat ammattijärjestäjän korviin usein naispuolisoiden valituksena – välillä ronskina vitsailuna – miespuolisoiden kyvyttömyydestä tai välinpitämättömyydestä järjestyksen suhteen. Miehet eivät suostu opettelemaan viikkauksia, eivät muista missä kaapissa mitäkin tavaraa säilytetään, keräävät varastot täyteen mahdollisesti joskus tarpeeseen tulevaa nippeliä, nappelia ja vehjettä. Vaatteet tippuvat päältä pitkin poikin kämppää. Yhtään piuhaa ei saa heittää pois, vaikka kukaan ei tiedä, mihin laitteisiin ne ovat joskus kuuluneet.

Untitled

Mistä näissä erimielisyyksissä on kyse? Väestöliiton Heli Vaaranen esitti vastikään, että lasten saamisen jälkeen naiset alkavat vaatia täydellisyyttä, esimerkiksi täydellisen siistiä kotia. Väsyneet äidit alkavat päsmäröidä varsinkin kodinhoidossa ja ovat kiukkuisia, koska kokevat kantavansa liikaa vastuuta.

Vaaranen selittää naisten käytöstä kahdella seikalla: pienten lasten äitien väsymyksellä ja lasten myötä naisissa tuntemattomasta syystä syntyvällä halulla tavoitella täydellisyyttä. Miehiä Vaaranen kuvaa turhautuneina ja väheksyttyinä. He eivät saa päättää mistään eivätkä saa kiitosta vaikka toteuttavat naisten käskyjä. Miehet eivät Vaarasen mukaan koskaan pyri täydellisyyteen eivätkä arvostele vaimojaan.

Vaarasen näkemyksessä – tai siinä miten se lehtijutussa esitettiin – on kyse ikiaikaisesta tavasta leimata huoliaan esittävä nainen nalkuttavaksi ämmäksi. Pirttihirmun puoliso taas saa esittää ressukan lapatossun klassista roolia. Kiukkuinen Justiina ja hänen tohvelisankarinsa toistavat sukupuolikäsitystä, jossa nainen ja mies ovat toistensa vastakohdat. Tiedättehän, naiset ovat Venuksesta ja miehet Marsista. Tässä näytelmässä nainen on syyllinen, mies passiivinen uhri. Siksipä ainoa keino ratkaista erimielisyydet on hiljentää naisen nalkutus; kohtuuttomat vaatimukset lopetetaan palauttamalla nainen paikalleen (hellan ja nyrkin väliin?).

Mutta loppuuko äitien väsymys ja vähenevätkö naisten paineet pitää koti tiptop kunnossa sillä, että käsketään olla valittamatta? Vaaraselta tuntuu unohtuvan, että naisten väsymyksen taustalla voi olla myös puolisoiden välinen epätasa-arvoinen työnjako. Kertovathan ajankäyttötilastot, että kotityöt ja lastenhoito jakautuvat perheissä edelleen epätasaisesti. Naiset vastaavat yleensä myös kotityön ja lastenhoidon koordinaatiosta ja organisoinnista, niin kutsutusta metatyöstä. Ja miten Vaaraselta on voinut mennä ohi se, miten hyvän äitiyden kriteerit ovat 2000-luvun uusfamilistisessa ilmapiirissä kiristyneet?

Ehkä täydellisyyden tavoittelukaan ei ole sitä miltä äkkiseltään näyttää. Kohtuuttomuuden sijaan se kenties onkin vastaamista naisille asetettuihin odotuksiin ja ideaaleihin. 70-luvulla puhuttiin naisten kaksoistaakasta, jolla tarkoitettiin sitä, että ansiotyönsä lisäksi naiset hoitivat myös kotityöt. Nykyään uran, kotitöiden ja vanhemmuuden hoitamisen ohella odotetaan, että naiset huoltavat myös ulkonäköään, kuntoaan ja parisuhdettaan sekä sisustavat. Koti mielletään edelleen naisten luontaiseksi alueeksi. Vaikka miespuoliso aiheuttaisi kodin epäjärjestyksen, naispuoliso on se, jonka kunnollisuutta kodin järjestyksen perusteella arvioidaan.

Nalkuttavan ämmän ja lapatossun parisuhdedynamiikka aiheuttaa myös sen, että miesten tekemä kotityö ja lastenhoito saavat kehnot arviot. Koska mies on kotona muka vieraalla kentällä, hän tumpeloi tai on vain naurettava. Miten monta vitsiä on väännetty vauvan vaippaa vaihtavasta miehestä? Tällaisten ennakkoasetusten vallitessa on miespuolisolle houkuttelevaa liueta kotitöistä kokonaan ja taantua ”pojat on poikia” -asenteella yhdeksi perheen holhottavista. Asetelmassa on miehen näkökulmasta monia etuja. ”Osaamaton” välttää monet ikävät työt, esimerkiksi ne kakkavaippavuorot. Hänelle jää myös enemmän vapaa-aikaa kuin naispuolisolle .

Ne heteropariskunnat, jotka tosissaan pyrkivät tasaamaan työjakoa, päätyvät saman sukupuolittuneen dynamiikan vallitessa helposti siihen, että naisesta tulee työnjohtaja ja miehestä tämän pikku apulainen. Aidosti uudenlaisiksi isiksi pyrkivien nuorten miesten onkin syytä olla tarkkana tässä kohtaa.

Miten tästä haitallisesta asetelmasta pääsee?

Ensinnäkin on lakattava dissaamasta naisten huolia leimaamalla ne nalkuttamiseksi. On tunnustettava, että naisvalitus kertoo siitä, ettei kaikki ole ok. Toiseksi on lakattava pitämästä miehiä lapsina. Ei miesten kyvyissä mitään vikaa ole, pärjääväthän he esimerkiksi yritysjohtajina, ministereinä ja ydinfyysikkoina. Sama pätee poikiin: ei ole olemassa mitään luonnonlakia, jonka takia poikalapset olisivat kyvyttömämpiä siivoamaan sotkunsa kuin tyttölapset.

Kolmanneksi kaikkien pitää ottaa vastuuta omasta toiminnastaan: Miehet, uhrimieli pois! Ottakaa reippaasti ja oma-aloitteisesti kodin asioita kontollenne (tsekkaa tarkistuslista täältä). Äläkää odotako puolison pyytävän teitä laittamaan tavarat paikoilleen tai karsimaan lapsen kaapista pieniksi jääneet vaatteet, tehkää se pyytämättä. Se on sekä teidän että lastenne etu, sillä tasaisempi työnjako vähentää riitelyä parisuhteessa ja varmistaa, että poikkeustilanteissa lapsella on toinenkin vanhempi, joka pystyy huolehtimaan hänestä. Naiset, tiedostakaa! Huomaatteko, miten odotukset kunnollisesta naiseudesta ja äitiydestä panevat teidät suorittamaan ideaalielämää ja kotihommia toistenkin puolesta? Ottkaa näistä vaatimuksista etäisyyttä ja eläkää omannäköistänne elämää.

Lukkiutuneiden järjestämistä ja järjestystä (tai muita kotitöitä) koskevien konfliktitilanteiden ratkaisemiseen suosittelen kokeilemaan väkivallatonta vuorovaikutusta. Nonviolent communicationin perusperiaatteena on kertoa omista tarpeista ja saada ne tyydytetyksi ilman toisten syyllistämistä, manipuloimista, pakottamista, kiristämistä tai vaatimuksia ja kuunnella toista niin, että tämä tulee ymmärretyksi. Tässä on suomeksi menetelmän soveltamisesta parisuhteeseen ja täältä löytyy vuorovaikutusesimerkkejä.

Ollaan ihmisiksi.

Näin raivattiin Suomen ”kaamein” lapsiperheen koti

Järjestäjän urani jännittävin keikka oli viime viikolla espoolaisessa kodissa. Tarina oli sinänsä tavallinen: ruuhkavuosissa tempoileva pikkulapsiperhe ja muuttokuorman kesken jäänyt purku (lue koko tarina täältä). Juuri tällaisissa tilanteissa epäjärjestys iskee.

Erikoisen keikasta teki kuitenkin se, että paikalla oli myös Marja Hintikka Live -ohjelman  toimitus kuvaajineen. Perhe oli nimittäin voittanut MHL:n supersiivoustiimin käsittelyn Suomen kaamein lapsiperheläävä -kilpailussa. Itse päädyin paikalle siksi, että aiemmin syksyllä bloggasin kilpailusta ja siitä, miten sotkuisia koteja esittävien kuvien jakaminen voidaan tehdä hyvässä hengessä. (Siksipä sana ”kaamein” on otsikossa lainausmerkkeissä ja ”läävästä” en tässä tapauksessa suostu puhumaan ollenkaan.)

Omaksi tehtäväkseni valikoitui perheen äidin Saran ompelutarvikkeiden ja työtilan järjestäminen vanhempien makuuhuoneessa. Sara opiskelee tekstiilialaa ja toimii myös yrittäjänä kotoa käsin. Lisäksi hän pyörittää vapaaehtoistyönä kestovaippalainaamoa. Materiaalia siis riitti! Kaikelle piti löytää paikat, saada ompelupiste käyttöön ja samalla kiinnittää huomiota siihen, että tilassa on myös mukava nukkua.

Ennen

Tästä lähdettiin. Vasemmalla kuvassa on lankahylly ja näkyypä sen reunassa myös tv-kameran jalusta, jota käytettiin näppäränä jätesäkkitelineenä. Keskellä on työpöytä, siis jossain tuolla muuttolaatikoiden alla. Oikealla on kangashylly, josta Sara halusi kankaat laatikoihin suojaan pölyltä.

Onneksi ehdimme Saran kanssa suunnilleen katsoa, mitä kaikkea huoneesta löytyy ennen kuin kuvausryhmän aikataulut puskivat päälle. Ammattijärjestäjä ei nimittäin raivaa tai järjestä ilman asiakasta kuin enintään tv-ohjelmaa varten.

Kun Saraa tarvittiin muualla, sain raivauskavereiksi MHL:n tähdet. Marja Hintikka ja Jenny Lehtinen kunnostautuivat järkkääjinä: Marjassa oli ilmeistä sisustajan vikaa ja Jenny suoriutui kymmenen pisteen arvoisesti antamastani askartelutehtävästä. Samalla pääsin jakamaan kaikille tavaran vähentämisen ilosanomaa. Itse kun olen sillä tavalla outo, että inspiroidun epäjärjestyksestä ja siinä piilevistä mahdollisuuksista.

Järkätty lankahylly ja Marja, aina yhtä säteilevänä vaikka on juuri tullut pesemästä vessaa. Heikki tutkii sängynaluslaatikoita (jos muuten olet kaltaiseni eli laiska siivoamaan, älä säilytä mitään sängyn alla, se nostaa henkistä kynnystä imuroimiseen) ja Jenny viikkaa pyykkiä.

Järkätty lankahylly ja Marja, aina yhtä säteilevänä vaikka on juuri tullut pesemästä vessaa. Heikki tutkii sängynaluslaatikoita (jos muuten olet kaltaiseni eli laiska siivoamaan, älä säilytä mitään sängyn alla, se nostaa henkistä kynnystä imuroimiseen). Jenny viikkaa pyykkiä.

Järjestäminen aloitetaan aina tavaran perkaamisella: kaikki jaotellaan loogisiin kokonaisuuksiin ja joukosta seulotaan roskat ja kierrätykseen poistettavat tavarat. Asiakas tekee tavaraa koskevat päätökset. Toisen puolesta ei voi tietää, mikä on tärkeää ja säilyttämisen arvoista. Asiaa voi tietysti lempeästi kyseenalaistaa, ja siihen ammattijärjestäjillä on omat keinonsa. Nimenomaan karsimisen kautta saavutetaan kestävämpi lopputulos, koska on turha järjestää tavaraa, jota ei käytä.

MHL-tiimin kanssa olisimme esimerkiksi olleet sitä mieltä, että lankoja pitää karsia. Sara kuitenkin tarvitsee niitä opinnoissaan, joten on taloudellisesti järkevää säilyttää suhteellisen laajaakin varastoa. Ilman Saran kuulemista olisin varmaan kuvitellut myös tilkkupaloja roskiksi. Erilaista materiaalia oli suhteellisen paljon, mikä on luoville kädentaitajille tavallista: he havaitsevat mahdollisuuksia sellaisessakin, jossa muut eivät niitä näe. Koska Sara oli suuren osan aikaa kiinni kuvauksissa, noudatimme varovaisuuslinjaa. Tällä keikalla roskiin ja kiertoon lähti vain vähän tavaraa.

Kun on selvillä, millaisia tavarakokonaisuuksia järjestettävästä tilasta löytyy, niille muodostetaan säilytyspaikat. Viikkasimme kankaat muuttotavaroilta vapautuneisiin arkistolaatikoihin lajin mukaan. Kankaat asettiin niin kutsutulla konmari-tekniikalla pystyyn, jolloin on helppo nähdä, mitä laatikko sisältää. Olisin vielä halunnut laatikot siten, että kannen voi avata nostamatta laatikkoa hyllystä, mutta harmiksi laatikot eivät mahtuneet niin päin. Laatikkoihin tuli etiketit tavaroiden löytämisen ja järjestyksen ylläpitämisen helpottamiseksi.

Langat olivat pääosin valmiiksi Ikean lokerohyllykön laatikoissa ja niihin ne jätettiin. Isoimmille materiaaleille ja keskeneräisille käsitöille hankittiin isot rottinkikorit. Keskeneräisiä tuppaa käsityöihmisillä kertymään. Niiden määrää saa karsittua paitsi realistisesti arvioimalla, mitkä oikeasti tulee tekemään valmiiksi, myös tilan rajaamisen tekniikalla: töille määrätään tietty hylly tai laatikko, johon kaiken on mahduttava, tai muuten vähennetään.

Kulloinkin työn alla oleva neule sai Marjan ideasta pikkukorin, jossa se on helppo napata mukaan telkkarin eteen ja palauttaa hyllyn päälle lapsen kätösiltä turvaan. Saran valmistamat mallikankaat ja muutamia kivoja käyttövaatteita nostettiin rekille. Saran ihana, isoäidin peruja oleva työpöytä raivattiin tavaroista, jolloin ompelukoneelle ja saumurille syntyi paikka. Ompelutöihin tulee tartuttua, kun työvälineet ovat käyttövalmiina.

Kuvauskiireiden tähden jouduimme tekemään paljon säilytyspaikkoja koskevia päätöksiä ilman Saraa. Näin en normaalilla asiakaskäynnillä toimisi. Päivän päätteeksi kävin Saran kanssa läpi, mistä mitäkin löytyy. Sara kommentoi, että menee varmaan puoli vuotta, että he löytävät kaikki tavaransa :) Näinhän se usein on muuton jälkeen muutenkin; tavarat ovat kadoksissa, koska asukkaan mielessä on vielä kartta vanhan kodin säilytyspaikoista. Kuitenkin nyt kun muuttolaatikot on purettu, lattia tyhjä ja perusjärjestys luotu, on Saralla perheineen huomattavasti helpompi muokata järjestystä omanlaiseksi. Sitä paitsi muuttolaatikoiden alta kuoriutui todella viihtyisä koti.

Ompelukone valmiina palvelukseen. Kun laatikot nimikoi, tavarat löytyvät. Sievät etiketit tekevät tavallisista arkistolaatikoistakin katseen kestäviä.

Nyt on ompelukone valmiina palvelukseen. Kun laatikot nimikoi, tavarat löytyvät. Sievät etiketit tekevät tavallisista arkistolaatikoistakin katseen kestäviä.

Kodin järjestys syntyy yleensä kompromissina käytössä olevien resurssien puitteissa, ja näin oli tälläkin kertaa. Tässä kodissa oli valmiiksi erilaisia laatikoita tavaran säilyttämistä varten, mutta vain vähän kaappeja. Oli tarkoituksenmukaista käyttää olemassa olevia säilyttimiä. Laatikkosäilytyksessä on kuitenkin myös riskinsä. Laatikoissa tavara on poissa silmistä, poissa mielestä. Laatikoista tulee helposti tavaroiden hautausmaa, jos niissä olevat tavarat eivät ole aktiivisesti käytössä.

Ideaalitilanteessa järjestäisin käsityömateriaalit laatikoiden sijaan siten, että kaiken näkee yhdellä silmäyksellä. Tähän sopisi esimerkiksi 30 cm syvä kaappi, jonka hyllyvälejä voisi säätää vapaasti. Tarvikkeet ja materiaalit tulisivat lajista riippuen joko suoraan hyllyille tai läpinäkyviin koreihin tai laatikkoihin. Kaapissa olisi (lasi)ovi pölyyntymisen estämiseksi. Näin kädentaitaja pysyy kärryillä materiaaleistaan eikä hanki lisää sellaista, mitä hänellä jo on.

Olen iloinen, että pääsin mukaan tähän hyvän mielen ohjelmanpätkään. Saran perheen koti laitettiin kuntoon joukkovoimalla. Siivoamassa ja järjestämässä oli lisäkseni kymmenisen ihmistä. Kuten MHL-toimitus kommentoi: ”Oli tosi koskettavaa huomata, mitä me – toisillemme lähes ventovieraat – saimme YHDESSÄ aikaan: täydellisen käänteen tilan- ja tavaranhallintaan nuoren perheen opiskelija-perheasunnossa”.

Ulkopuolinen apu on tarpeen silloin kun aloittamisen kynnys nousee liian korkeaksi ja epäjärjestys alkaa haitata arjen sujumista. Koska toisten nurkkien puunaminen on paljon hauskempaa kuin omien, ehdotan, että perustatte kaverien kanssa raivausrinkejä. Ottakaa estoitta kaikki irti myös anoppien ja lastenne kummien siivous- tai järkkäilyinnosta. Tai tilatkaa paikalle ammattijärjestäjä (vaikka tästä). Vertaistukea raivaamiseen löytyy myös Paikka kaikelle -ryhmästä.

Lisää ennen ja jälkeen -kuvia täällä.

Mitä jokaisen isän pitää tietää lastenvaatteista

Esikoisen odotusaikana lueskelin isille tarkoitettua synnytysopasta. Erityisen hyödyllinen oli luku nimeltä ”Vauvanvaatteiden lyhyt oppimäärä”. Siinä selostettiin käytännönläheisesti kietaisupaidat, puolipotkarit ja haalarit sekä niiden pukemisen tekniikat. Kaikki tuo tieto oli minulle lapsettomana ihmisenä yhtä uutta kuin kenelle tahansa odottavalle isälle.

Tilastojen mukaan miehet osallistuvat lapsiperheissä vähiten vaatehuoltoon ja leipomiseen.

Odotusvaiheen jaetusta nollapisteestä äidit kirivät nopeasti perheiden lastenvaatetyön suorittajiksi ja vastuuhenkilöiksi. Tilastot kertovat, että vaatehuolto on erityisen sukupuolittunut kotiaskare: 2000-luvun vaihteessa heteropariskuntien lapsiperheissä 6–11 prosenttia miehistä osallistui vaatehuoltoon (peseminen, silitys, valmistaminen ja muu työ). Uudempien ajankäyttötilastojen mukaan miesten vaatehuoltoon käyttämä aika on pysynyt ennallaan mutta naisten vähentynyt noin neljänneksellä. Ehkä naiset ovat lakanneet ompelemasta tai silittämästä?

Lastenvaatetyö ei kuitenkaan ole pelkkää pesukoneen täyttämistä ja tyhjentämistä. Lasten vaatettaminen vaatii myös laajaa metatyötä: “Peseminen, kuivaaminen, tahranpoisto, viikkaaminen, järjestäminen, etsiminen, korjaaminen, kerääminen, nimikointi, säilöminen, myyminen, paketoiminen, postittaminen, vaihtaminen, tilaaminen, ostaminen, lainaaminen ja päiväkotirepun pakkaaminen olisi kokopäivätyö”, kuten äitibloggaaja Katja Lahti luettelee. Listasta puuttuu muun muassa päivittäisten asujen koostaminen, pienen lapsen pukeminen ja kauden vaihtumiseen liittyvä selvitystyö. Metatyöksi on kutsuttu tavallisesti äitien tekemää kartoitus-, suunnittelu-, koordinointi- ja aikataulutustyötä, joka jää pääosin näkymättömiin.

Perheiden työnjakoa koskevalla keskustelulla on vakiintunut kaava. Kun on ensin todettu, että naiset tekevät koti- ja lastenhoitotyötä enemmän kuin miehet, alkaa keskustelu tilanteen syistä. Joku huomauttaa, että on myös miehiä, jotka tekevät hyvin paljon kotitöitä tai jopa huolehtivat lastensa vaatehankinnoista. Sen jälkeen sanotaan, että kyllä isät tekisivät, jos vain äidit antaisivat. Mutta kun äidit mokomat ovat omineet kaiken viikkaamisen, parsimisen ja shoppailun. Jos isä joskus lapsen pukeekin, tulee äidiltä tyrmistynyt palaute: ”Miten te olette voineet lähteä tuon näköisinä liikkeelle!”

Tätä kutsutaan isyyttä koskevassa tutkimuksessa portinvartijoinniksi. Viimeisten 30 vuoden aikana on toistuvasti pohdittu, miksei isyys ole sittenkään muuttunut niin osallistuvaksi, aktiiviseksi ja äitiyden tavoin täysivaltaiseksi vanhemmuudeksi kuin on odotettu. Yhtenä syynä on nähty se, että äidit eivät ole halunneet luopua asemastaan ensisijaisempina vanhempina. Toisin sanoen naiset hartaasti valittavat, etteivät heidän miespuolisonsa tee riittävästi koti- ja lastenhoitotyötä, mutta eivät sitten kuitenkaan anna miehille tilaa tai hyväksy näiden tyyliä. Näin miehille avautuu tilaisuus todeta, että ”tee itse sitten kun kerran paremmin osaat”.

Mikä naisia vaivaa? Minun mielestäni työjakoa koskevassa keskustelussa on kiinnitetty aivan liian vähän huomiota siihen, miksi äidit päätyvät isyyden portinvartijoiksi, kauniimmin sanottuna vastuullisemmiksi vanhemmiksi, joiden kontolla esimerkiksi vaatetyö on. Kyse ei ole siitä, että naiset olisivat erityisen turhamaisia tai luonnostaan rakastaisivat vaatteita. Kyse on naisten harteille asetetusta historiallisesta lastista, jota kutsutaan myös äitimyytiksi.

Lastenvaatteiden kohdalla äitimyytti konkretisoituu äitien arvioimisena sen perusteella, miten lapsi on puettu. Lapsen vaateparresta tehdään monenlaisia päätelmiä: luokka-asemasta, tuloista, arvoista, hoivan tasosta (ovatko vaatteet säähän sopivat ja puhtaat), kunnollisuudesta, mausta. Lapsi on äidin käyntikortti. Siksi äidin pitää itse huolehtia lapsen asusta. Osa äideistä antautuu rooliinsa niin, että alkaa harrastaa lastenvaatteita. Markkinakoneistotkin ovat nähneet tässä oivan bisnesraon. Vain kovapintaisimmat äidit ovat täysin immuuneja lasten ulkoasun kautta tapahtuvalle äitiyden arvioimiselle.

Mikä isiä sitten vaivaa, kun he antavat tämän tapahtua? Portinvartijuutta koskeva keskustelu saa minut ihmettelemään syvästi, miksi miehet kerta toisensa jälkeen laitetaan tai laittautuvat reppanan rooliin. Avuton isä kolkuttelee turhaan portilla, jonka äiti on salvannut. Liian vähän kiinnitetäänkin huomiota siihen, miten helpolla isät pääsevät, kun luovuttavat vastuullisen vanhemmuuden puolisolleen. Gloriaa isille tulee jo varsin pienestäkin osallistumisesta. Äidin kaltaisesti käyttäytyvä isä on vuodesta toiseen uutisaihe. Isiä ei arvostella lapsen vaatetuksen perusteella. Jos myssy on väärinpäin ja kintaat puuttuvat, isä on ”rento”.

Kääntöpuolena tässä on se, että jopa ammattimainen koti-isä saa roolin äidin pikku apulaisena: lastenneuvolakäynnillä hoitaja puhuu isän pään yli, opettaja soittaa aina äidille, avioerokiistassa huoltajuus myönnetään äidille. Kaikki lapsen asiat kulkevat äidin kautta.

Miten työnjako tasataan? Ensinnäkin miehet tarvitsevat oma-aloitteista vastuun ottamista ja reipaista periksiantamattomuutta puskiessaan naisten perinteiselle tontille. Naiset taas tarvitsevat rohkeutta kyseenalaistaa äitimyytti sekä hyväksyvää myötätuntoa omaa ja muiden äitien epätäydellisyyttä kohtaan. Perheiden työjakoa kannattelevat asenteet ja rakenteet, joiden puitteissa pariskunnat viime kädessä itse neuvottelevat omaa elämäänsä.

Vastuun tasaaminen ei tarkoita työtehtävien kellottamista puoliksi ajastin kädessä vaan sitä, että molemmat vanhemmat ovat mukana lapsensa asioissa sillä tavoin, että tietävät milloin on hammastarkastus, mitä lapsen retkireppuun pakataan sekä minkäkokoiset kurahousut seuraavaksi hankitaan. Se on myös lapsen etu.

*

Kirjallisuus

Ilana Aalto: Isyyden aika. Historia, valta ja sukupuoli 1990-luvun isyyskeskusteluissa. Kulttuurintutkimus 2012.

Hanna Hirvonen: Isä syntymässä. Vauvan odotus, syntymä ja hoito. Otava 2005.

Kuva: Bixabay