Aihearkisto: Vaatteet

Pakolaiset – hyvä syy tyhjentää kaapit?

Auttamishalun aalto on pyyhkäissyt suomalaisten yli. Anna-Stina Nykänen kirjoittaa vapaaehtoistyötä käsittelevässä mainiossa jutussaan, että ”[h]elpointa on auttaa antamalla pois omia tavaroita. Siinä kohtaavat kaikkien edut. Mikä siunaus turvapaikanhakijoiden tulo on ollut suomalaisten kodeissa. Saatiin tyhjennettyä eteisen kaapit ja roudattua vintistä pois vanhat lelut.” Nopeimmat ehtivät tehdä lahjoituksensa ennen kuin kerääjien varastot täyttyivät ja ihmisiä pyydettiin pitämään tavarat toistaiseksi itsellään. Nyt toivotaan, että ihmiset tulisivat auttamaan ”lahjoitusvuorten” lajittelussa.

Itsekin ryntäsin auttamaan. Oikeanlaista lahjoitettavaa ei meiltä juuri löytynyt, mutta järjestämisen ammattilaisena hakeuduin vaatelajitteluun ja -jakeluun. Lahjoituksina tulleiden nyssäköiden määrästä huomaa, että suomalaiset todellakin ovat käyttäneet tilaisuuden hyväkseen tyhjentääkseen kaappinsa. Kun pyydetään miesten talvivaatteita, hyväntahtoinen tuo vaatejakeluun puoli pulloa hajuvettä ja sydvestin. Kyllähän jossain täytyy olla turvapaikanhakija, joka tahtoo tuoksua hyvälle lähtiessään sadesäässä kalastamaan! Jos pyydetään sampoota ja hammastahnaa, niin tokihan apua on myös parista hiukan avatusta hotellipakkauksesta?

Löytö lahjoitustavaran joukosta.

Löytö lahjoitustavaran joukosta.

Lahjoitusvuoren äärellä tunteeni lahjoittajia kohtaan ovat vaihdelleet kiitollisuudesta hämmästyksen kautta äärimmäiseen turhautumiseen. Olen nimittäin lajitellut jätesäkkikaupalla ”lahjoituksia” suoraan roskikseen. Siksipä tässä vielä kerran rautalangasta neuvot siihen, mitä tavaraa voi lahjoittaa turvapaikanhakijoiden auttamiseksi ja miten se kannattaa tehdä.

1. Lahjoita sitä, mitä pyydetään. Jos toivotaan miesten talvikenkiä, älä laita mukaan edes yksiä naisten korkokenkiä sillä ajatuksella, että kyllä niille varmaan joku ottaja löytyy. Lahjoituksia vastaanottavien tahojen varastot pullistelevat nyt tavaraa eikä korkkareillesi ehkä löydy säilytyspaikkaa. Kun tuhat ihmistä lahjoittaa jotain ”ihan pientä vain” vähän sinne päin, käy niin että väärän tavaran kasa päätykin roskiin. Väärä tavara kuormittaa jakelua ja hidastaa oikeasti tarvittujen tavaroiden matkaa tarvitsijoille

2. Älä lahjoita roskaa. Keräyksiin pyydetään yleensä siistiä ja puhdasta tavaraa. Arvatkaapa mitä kaikkea sinne tulee? Tietysti paljon hyvää ja käyttökelpoista. Mutta myös saumasta ratkenneita teepaitoja, kellastuneita kauluksia, takkeja rikkinäisin vetoketjuin, kissankarvaisia neuleita, kellarinhajuisia vauvanvaatteita, linttaan käveltyjä kenkiä, polvesta puhkinaisia lasten ulkohaalareita, nyppyyntyneitä tai värinsä menettäneitä pusakoita ja paitoja, joissa on mahan päällä tahra. Tällaisten vaatteiden oikea paikka on polttokelpoisen jätteen astiassa (vuoden 2016 alkuun asti tekstiilijätteen saa laittaa myös kaatopaikkajätteeseen) tai pestyinä ne voi viedä H&M -liikkeistä löytyviin lumppukeräyslaatikoihin (jos luottaa ketjun hyviin lupauksiin uudelleenkäytöstä).  Hämeessä toimii myös poistotekstiileitä vastaanottava Texvex. Martat järjestävät ajoittain lumppukeräyksiä.

3. Opettele tunnistamaan lahjoituskelpoinen tavara. Okei, sinulla on pyydetyn mukainen, pesty, puhdas ja ehjä vaate, jonka haluat lahjoittaa. Nyt tarkkana! Ennen kuin lähdet kuskaamaan vaatettasi mihinkään, tarkista vielä nämä: Laittaisitko vaatteen itse päällesi? Voisitko antaa sen lahjaksi ystävällesi? Jos myisit sen, saisitko siitä rahaa? Onko se ajanmukainen? (Miksi ajanmukainen? Turvapaikkaa hakevat eivät pukeudu Dynastia-tyylisiin 80-luvun olkatoppauspaitoihin tai 90-luvun etnoneuleisiin sen enempää kuin mekään. Pakolaislasten ei pidä joutua silmätikuiksi siksi, että päällä oleva toppahaalari oli tosi muodikas 20 vuotta sitten. Vaateavun tarpeessa oleva ihminen ei ole sillä tavalla itseämme vähempiarvoinen, että hänen tarvitsisi kulkea lumpuissa. Meillä on varaa lahjoittaa myös kunnollista tavaraa.) Jos vastaus kaikkiin kysymyksiin on kyllä, voit lajitella tavarasi pakkaamista varten.

4. Esilajittele. Pakkaa erikseen (vaikka pienempiin pusseihin) ainakin miesten, naisten ja lasten (tyttöjen/poikien) vaatteet. Sitä parempi, jos lisäät tiedot vaatteiden tai tavaroiden laadusta ja koosta pussin päälle ja laitat vain yhtä kokoa yhteen pussiin. Kenkiin voi laittaa päälle vaikka maalarinteipillä kengän koon. Jos mahdollista, kiinnitä kengät toisiinsa esimerkiksi nauhoista. Olen todistanut useamman hyväkuntoisen, mutta parittoman kengän pois heittämistä. Lahjoita vaatteet suljetussa pussissa. Muutoin on vaarana, että ne leviävät lattioille, minkä jälkeen ne eivät enää ole puhtaita. Lahjoitusten esilajittelu voi tuntua vaivalloiselta, mutta se käy kuitenkin helpoiten siltä, jonka tavaroista on kyse. Vapaaehtoisilla lajittelijoilla menee valtavasti aikaa vaatteiden kunnon tarkistamiseen ja koon etsimiseen. Kun tavaran kulku nopeutuu, tavoittaa apu nopeammin myös tarvitsijat.

5. Vie tavaraa vain sinne, mihin sitä pyydetään. Väärässä paikassa lahjoitukset jäävät jakamatta ja käyttämättä tai pahimmassa tapauksessa ne kipataan roskiin. Tällä hetkellä voi tuskin missään päin Suomea suositella tavaran viemistä suoraan turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksiin, koska henkilökunta siellä ei ehdi käsitellä tavaroita. Vastaanottokeskuksesta ei myöskään pidä tiedustella lahjoitusasioita, sellaisiin kysymyksiin vastaamiseksi siellä on ihan liian kiire. Punainen Risti, seurakunnat ja muut tahot järjestävät eri paikkakunnilla keräyksiä. Saat keräyksistä kootusti tietoa paikkakuntakohtaisista inforyhmistä, joiden yhteystiedot taas löydät Refugee Hospitality Clubin listauksesta. Täällä Turussa tietoa jakaa Varsinais-Suomen avustustoiminnan tietopankki.

Anna-Stina Nykänen kirjoittaa, että tavaroiden lahjoittaminen on helpoin tapa auttaa turvapaikanhakijoita. Uskallan olla eri mieltä. Turvapaikanhakijoiden auttamisessa ei ole kyse meidän tarpeestamme siivota vinttejä tai päästä tavaroista eroon helposti. Tavaralahjoitus on hyödyllinen vain silloin, kun lahjoittaja on valmis näkemään vaivaa sen onnistumiseksi.

Jos kaikki tämä tavaran kanssa puljaaminen ja tiedonhaku tuntuu sinusta liian vaativalta, on myös muita tapoja auttaa. Niistä ihan kaikkein helpoin on rahan lahjoittaminen. Esimerkiksi Unicef, Kirkon ulkomaanapu, Punainen Risti, World Vision, Plan Suomi tai Suomen pakolaisapu auttavat pakolaisia rahoillasi. Myös kirpparihaasteestani syntynyt Punaisen Ristin Katastrofirahastoon suunnattu Paikka kaikelle -keräyslipas on edelleen auki. Rahan ohella oman ajan lahjoittaminen on aina hyvä ratkaisu. Siihen on monia tapoja, joista löydät lisätietoa yllä linkatuista inforyhmistä. Kiitos, että autat – ajatellen.

Vuosi vaatteiden ostolakossa – miten kävi?

Liityin viime vuoden syyskuussa Siivouspäivän järjestämään Vuosi ilman uusia vaatteita -kampanjaan. On aika kysyä, että miten meni noin niinkuin omasta mielestä.

Lakkoni tarkoitus ei ollut hillitä shoppailunhimoani tai edes vähentää vaatekappaleiden määrää kaapissani. Se oli oikeastaan vain osuva ja juuri oikealla hetkellä ilmaantunut kuvaus vallinneelle asiaintilalle. Olin palaamassa perhevapaalta töihin enkä löytänyt kaupoista mitään säällistä ostettavaa. Ketjukauppojen vaatteet näyttivät lumpuilta jo kaupassa. Pienten suomalaismerkkien vaatteissa taas oli kummalliset leikkaukset. Jos sitten ostin jotakin, se osoittautui kohta pettymykseksi laadun tai istuvuuden osalta. Edes paremmissa tavarataloissa myytäviin kalliisiin ruotsalaismerkkeihin ei ollut luottamista. Sitä paitsi ostoksilla käynti on mielestäni ikävää ajanhukkaa. Parasta olisi, jos hyvä vaatekeiju voisi taikoa toiveeni mukaiset vaatteet yöllä kaappiin.

Niinpä sitten päätin ihan vain protestiksi mennä lakkoon. Samalla tarkoitus oli tutkia, miten pitkälle pötkisin olemassa olevilla vaatteillani. Luin Rinna Saramäen kirjan Hyvän mielen vaatekaappi. Kirjasta inspiroituneena analysoin puvustoni ja laadin jopa mallikuvat potentiaalisista asukokonaisuuksista. Ajatus oli, että voisin nousta sängystä vaikka silmät ummessa, tökätä sormen kuvastooni ja vetää kaapista päälle sen kuvan osoittaman asun, johon sormi osuu.

IMG_9640

Sukkiani ei aina käydä kuvaamassa aikakauslehteen, mutta kun käydään, konmaritan ne. Muina aikoina pidän sukat perinteiseen tyyliin varresta paritettuina, mutta rivissä laatikossaan. Kuvassa myös viime syksynä koostamani malliasut. Esiinnyn KonMari-menetelmän mannekiinina Kotivinkissä 18/2015.

Analyysin myötä ilmeni, että puvustossani oli pahoja puutteita: pitkähihaisille trikoopaidoilleni ei saisi lisää elinikää edes värjäämällä takaisin mustiksi, lyhythihaisia paitoja oli vain yksi (siinäkin reikä rinnassa), ainoat farkkuni olivat väärän malliset ja siksi ikävät päällä, rakkaat puukenkäsandaalini olivat loppuun kävellyt ja niin edelleen ja edelleen.

Tykkään kuitenkin pukeutua huolitellusti hyväkuntoisen näköisiin vaatteisiin. Puuttuvien osien takia kaikki olemassa olleet vaatteet eivät tulleet käyttöön. Hyvän mielen vaatekaapin ohjeiden mukaan laadin itselleni hankintalistan, jota noudattaisin ostoslakon aikana: kesäsandaalit, ballerinat, pari teepaitaa, istuva puolihame, syysnilkkurit, muutamia perustrikoopaitoja, farkut, lämmin neule talveksi, treenivaatteita. Lista oli ahdistavan pitkä. Tuntui loputtoman vaikealta löytää vaatteita, jotka eivät liian pian haalistuisi, nyppyyntyisi tai kieroontuisi.

Miten sitten kävi?

Lakossa oleminen ei ole ollenkaan vaikeaa. En vietä aikaa kaupoissa tai lue muotilehtiä. Ostoshaluja herää vain, kun näen kivasti pukeutuneen ihmisen tai jos kuljen vaatekaupan läpi. Ensimmäinen halu menee ohi, kun ajattelen sitä vaivaa, mikä menisi vastaavien vaatteiden löytämiseen itselle istuvina. Toisen saa poistumaan ihan vain sovittamalla jotakin vaatetta. Onneksi pukukopeissa on niin kelmeä valaistus. Pari repsahdustakin sattui. Loppusyksystä ostin hankintalistan ulkopuolelta iki-ihanan Turku-mekon. En tarvinnut sellaista, mutta näin jo kaukaa, että meistä tulee pitkäaikaiset ystävät. Kesällä ostin myös kaksi huivia. Niitä kaltaiseni huivihamsteri ei todellakaan olisi tarvinnut, mutta kun ostaminen on niin helppoa silloin, kun ei tarvitse sovittaa kelmeän lampun alla.

Paljon lakkoilua vaikeampaa onkin ollut löytää hankintalistallani olleita vaatteita. Vuoden ostosponnisteluiden onnistumisina pidän kaksia (samanlaisia mutta eri värisiä) ekofarkkuja, joista toiset tosin kaipaavat jo värinpalautusvärjäystä, Tukholmasta löytynyttä teepaitaa ja puolihametta sekä keväällä verkkokaupasta ostamiani, kaikkien aikojen suosikkisandaaleita. Sen sijaan hankkimani luomutrikoopaidat kulahtivat nopeasti aivan muodottomiksi löllöiksi ja kotimaisen valmistajan laadukkaaksi kehuttu puuvillaneule nyppyyntyi ensimmäisessä pesussa (mistä olisi pitänyt reklamoida, mutta en jaksanut).

Monta palasta toimivasta vaatekaapista puuttuu edelleen ja kovassa käytössä olevat perusvaatteet kuluvat vauhdilla. Trikoopaitojen puutteen takia osa mekoistani on edelleen poissa pelistä. Ja talvi lähestyy, mutta lämmin neule puuttuu. Asuyhdistelmistä tekemäni mallikuvat riippuvat vaatehuoneen seinällä, mutta enää en voi valita asua silmät ummessa. Kävi nimittäin niin, että en kumminkaan tullut käyttäneeksi kaikkia mallipukujani ja iso osa kuvissa olevista vaatteista on jatkanut matkaansa tästä taloudesta. Vaate on onnellisempi, kun sen vapauttaa jonkun muun käyttöön.

IMG_9652

Ammattijärjestäjä rentoutuu vaatekaapissaan hipelöimällä vaateriviään harkitun huolettoman näköisenä. Lue koko juttu Kotivinkin numerosta 18/2015.

Suurin muutos vuoden aikana on tapahtunut vaatehuoneessa. Tiivistin säilytystä taittelemalla loputkin vetokoreissa olevat vaatteet KonMari-tyyliin iloisen värisiin kierrätyskartonkilaatikoihin, jotka löysin sattumalta kirjakaupasta. Sain puhtia pienelle remontille ja henkarivaatteet siirtyivät eri seinälle kuin aiemmin. Vaatehuone sai uuden valaisimen ja toisesta huoneesta peilin ja maton. Meillä on nyt mini-walk-in, joka on niin sievä, että vaatteet haluaa aina palauttaa paikoilleen käytön jälkeen. Järjestetty vaatehuone on rauhan saareke lapsiperheessä, jossa mikään muu paikka ei kovin kauan pysy järjestyksessä.

Lakkoni jatkuu. Suosittelen sitä selkiyttävänä toimenpiteenä kaikille, joiden kaapissa on liikaa tai liian vähän vaatteita, mutta ei mitään päälle pantavaa.

Viikkausvimma

Kotien raivaajat ja järjestämisentusiastit kautta Internetin ovat viime aikoina intoilleet vaatteiden viikkaamisesta. Olen itsekin lietsonut innostusta täällä. Trendin harjalla on asetella vaatteet ja muut tekstiilit pinojen sijasta riveihin. Rivittämisellä on monia etuja: rivit pysyvät pinoja helpommin siisteinä, tekstiileistään saa yhdellä silmäyksellä kokonaiskuvan ja ne mahtuvat pienempään tilaan. Moni sotkuisesta kaapista kärsinyt kertoo saaneensa uudesta järjestyksestä apua. Pystyviikkauksen kirjassaan esitellyt suosittu järjestämisguru Marie Kondo kehottaa laittamaan vaatteet lisäksi värijärjestykseen: vaaleammat eteen, tummat taakse. Kondon mukaan onnellisuus lisääntyy, koska värijärjestys miellyttää silmää. Sukat taitellaan – ei pariteta rulliksi – ja rintaliiveillekin löytyy omat ohjeensa.

Tiskirätit ja keittiöpyyhkeet rivissä.

Tiskirätit ja keittiöpyyhkeet rivissä.

Olen itse suuri arkipäivän estetiikan ystävä. Jos on aikaa (usein ei ole), nautiskelen ripustamalla pyykit värijärjestykseen, taitan vaatteet ja muut tekstiilit huolella sekä asettelen ne kaappiin värien mukaan. Harmonia ja symmetrisyys viestivät minulle levollisuutta. On ilo katsoa kauniisti järjestettyjen kaappien sisuksia. Pyykin viikkaaminen ja kaappiin asettaminen ovatkin lempikotitöitäni. (Totta puhuen melkein kaikki muut kotityöt jättäisin väliin. Imuroinnista tulen vain vihaiseksi.)

Silti seurailen nykyistä viikkausvimmaa mietteliäänä. Ammattijärjestäjäkoulutuksessa meille näytettiin amerikkalaisen järjestäjän opasvideo pikkuhousujen viikkaamiseen (video saattoi olla tämä, en muista tarkalleen). Esimerkin oli tarkoitus olla keventävä mutta myös varoittava: toisin kuin höpsöjen amerikkalaisten, järkevien suomalaisten järjestäjien on syytä keskittyä tavaran karsimiseen, toiminnallisuuteen ja ratkaisuihin, jotka eivät ole asiakkaalle liian vaativia. Pipertäminen sellaisten yksityiskohtien kanssa kuin alushousujen taitokset on ajanhukkaa.

Siivousliinat, pikkupyyhkeet ja harsot narulla.

Mietteliäisyyteni liittyy silti järkevyyden sijaan enemmän sukupuoleen ja valtaan. Yhtä lukuun ottamatta (ja sekin yksi opettaa viikkaamaan pinoihin, ei riveihin!) kaikki tietämäni viikkaajat ovat naisia. Mitä jos meille yhtäkkiä käykin niin, että kunnon naisen kriteeriksi tulee taito soinnutella sukkansa sävyn mukaan ja pitää rintaliivirivit moitteettoman suorina? Jos meille aletaan myydä tuotteita (vaikka tällaisia), joilla varmistamme täydellisen kauniit kaapit? Mitä jos viikkaamiseen keskittyminen tekeekin meidät onnettomiksi? Ajattelen Betty Friedanin klassikkoteoksessaan Naisellisuuden harhat kuvaamia 50-luvun epätoivoisia kotirouvia, joiden kunnianhimoa kodin- ja lastenhoito ei tyydyttänyt, vaikka aikakauden sukupuoli-ideologian mukaan olisi pitänyt. Ja eikö tässä ole sekin riski, että sillä välin kun me pesemme, kuivaamme, silitämme ja taittelemme, ne joita viikkaamisopit- ja standardit eivät koske, saavat ylennyksiä, julkaisevat teoksiaan tai nousevat yhteiskunnallisiin asemiin?

Älkää ymmärtäkö väärin. En halua kieltää ketään järjestämästä siivousliinojaan värin mukaan – teenhän niin itsekin. Mutta toivon, että jokainen kotinsa estetiikkaa hiova tekee sen omaksi ilokseen, silkasta nautinnosta ja tietoisella päätöksellä. Ja katsoo, ettei ihan kaikki aika mene pyykin kanssa pelatessa (tekstiilien määrän vähentäminen auttaa tässä). Oman ainutkertaisen elämänsä kun voi käyttää niin monella muullakin tavalla: lastensa kanssa leikkien, hyvää kirjaa lukien, nälänhätää vastaan taistellen, politiikkaa tehden, tieteellisten läpimurtojen parissa.

Viikkaatko? Miten viikkaat? Vai onko ihan sama, miten vaatteet kaappiin survoo, jos nyt ylipäätään jaksaa niitä sinne asti viedä?

Ensi viikolla kirjoitan siitä, olemmeko pakkomielteisiä säilytysjärjestelmien suhteen.

Kirjallisuus
Betty Friedan: Naisellisuuden harhat. (The feminine mystique, 1963.) Suom. Ritva Turunen & Jertta Roos. Kirjayhtymä, 1967.

 

KonMari-tyylillä maailmalle

Teimme kesäkuussa yhdeksän päivää kestäneen matkan eteläiseen naapurimaahan. Olimme liikkeellä anopin piskuisella autolla (omaa ei ole) ja etappeja oli kolme. Takakonttiin piti mahduttaa kuopuksen rattaat ja viisihenkisen perheen matkatavarat yhdessä matkalaukussa. Jokaisella oli lisäksi oma pieni käsimatkatavara: käsilaukku, hoitolaukku tai lelureppu. Aiemmin kunkin perheenjäsenen tavarat on pakattu omaan kangaskassiinsa, jotta ne eivät sekaantuisi keskenään, ja matkan luonteesta riippuen pussit on heitetty isoon ikeakassiin tai matkalaukkuun. Tällä kertaa päätin kokeilla pakkaamista KonMari-tyylillä viikaten ja asettaa vaatteet pussien tai pinojen sijaan riveihin.

IMG_8438

Kullekin perheenjäsenelle on kutakuinkin oma vaaterivinsä. Matkalaukun matalalla puolella, jonka saa suljettua vetoketjuläpällä, ovat lastenvaatteet ja syvällä puolella aikuisten vaatteet ja toilettipussit. Syvä puolen tavaroiden päälle heitettiin vielä pari rantapyyhettä ja sadevaatteet. Alusvaatteet ja kengät ovat omissa pusseissaan. Ajatuksena on, että kaikki vaatteet näkee yhdellä silmäyksellä eikä niitä tarvitse penkoa tai purkaa perille päästyä. Pyykkipussit täyttävät tyhjenevät rivit ja pitävät ne aloillaan.

Minulla on tendenssiä pakata matkoille liikaa lastenvaatteita. Mitä pienempiä, sitä enemmän. Ihan vain varmuuden vuoksi. Nyt haasteena oli myös sääennuste, joka lupasi sekä rankkasadetta että aurinkoa. Koska matkalla oli pyykinpesumahdollisuus viidentenä matkapäivänä, päätin pakata lapsille viiden päivän vaatteet. (Tosin esikoinen oli kasvanut vaatteistaan eikä hänelle löytynyt tuota määrää siistejä matkavaatteita.) Yllättäen perheen pieninkin onnistui alkumatkasta olemaan sotkematta vaatteitaan, joten pyykkipäivänä matkalaukku oli yhä puolillaan. Uhkarohkeampi olisi pakannut vähemmän. Toisaalta matkan jälkipuoliskolla pyykkiä alkoi tulla uudella (vai tavallisella?) tahdilla ja jouduimme pesemään sitä vielä toisenkin kerran. Useimmat vaatteet tulivat siis jossakin vaiheessa käyttöön.

Esikoisen rivi on uusien vaatteiden takia entistä pidempi. Hellevaatteet ovat (vielä) käyttämättä, mutta takeille on ollut tarvetta.

Laukku pyykkipäivänä. Esikoisen vaaterivi on nyt entistä pidempi, koska hänelle ostettiin matkan alussa uusia vaatteita. Hellevaatteet ovat (vielä) käyttämättä, mutta takeille on ollut tarvetta.

KonMari-tyylillä pakattu matkalaukku osoittautui menestykseksi. Laukku pysyi koko matkan ojennuksessa, vaikka lapset hoitivat oman pukeutumisensa itse, ja asujen valitseminen oli helppoa. Aiemmin, kun kunkin perheenjäsenen tavarat on lokeroitu omiin pussukoihinsa, on vaatteita saanut kaivella kassista käsikopelolla. Vaihtoehtona on purkaa tavarat majapaikan kaappiin, missä taas on oma vaivansa, jos yöpymiskohteita on useampia. KonMari-pakkaamisen haittapuolena voi tällä kertaa pitää sitä, että huolehdin yksin neljän viidestä perheenjäsenen tavaroiden pakkaamisesta. Pyykinpesun jälkeen isommat lapset (6 ja 9 vuotta) kyllä viikkasivat itse vaatteensa. Seuraavalla matkalla he saavat myös koota vaatteensa itse, nyt heillä oli vastuullaan vain lelureppujen sisältö.

Kotiin lähtiessä pyykkipussit ovat vallanneet matkalaukun eivätkä rivit enää ole ihan siisteinä. Kotiin saavuttua puhtaat vaatteet sai kuitenkin nopsasti nostettua takaisin kaappiin ja pyykin suoraan koneeseen.

Kotiin lähtiessä valkoiset ja oranssit pyykkipussit, päällysvaatteet (aurinkoa saatiin sittenkin!) ja lelureppujen tavarat ovat vallanneet matkalaukun eivätkä rivit enää ole ihan siisteinä. Kotiin saavuttua puhtaat vaatteet sai kuitenkin nopsasti nostettua takaisin kaappiin ja pyykin suoraan koneeseen.

Miten ja kenen toimesta teillä pakataan perheen matkatavarat?

Tutkittu juttu: ostolakko tepsii vaatekriisiin

Pukeutumisella on monia merkityksiä: se on suojautumista, koristautumista, tapakulttuuria, viestintää, erottautumista tai hyväksynnän hakemista Sillä ilmaistaan identiteettiä, yhteiskuntaluokkaa, statusta tai sukupuolta. Pukeutumisella on poliittisia ja moraalisia ulottuvuuksia.

PaidatTyylisuuntauksia on ollut niin kauan kuin ihmisillä on ollut vaatteita. Varsinaisesta muodistakin voidaan puhua Euroopassa viimeistään keskiajalta lähtien. Nykyisessä yltäkylläisyyden yhteiskunnassa pukeutumista leimaa kuitenkin muodin äkkinopea vaihtelu ja halpavaatteiden massatuotanto. Ostoksilla olemme vaatetuotannon globaalin eettisyyden äärellä. Vaatekaapeissamme haasteina ovat vaatteiden kestävyys ja vaatepaljous, jonka taustalla on usein vaatteiden halpa hinta. Nämä ilmiöt ovat ongelmia koko ihmiskunnan ja ekosysteemin hyvinvoinnille.

Ylitäysi vaatekaappi on myös käytännöllinen pukeutumispulma: sotkuisilta hyllyiltä ei tavoita etsimäänsä, vaatekappaleet katoavat sedimentteihin vaatehuoneen lattialle eivätkä sukat löydä parejaan. Kaikkialta tursuaa tekstiiliä, mutta mitään päälle pantavaa ei ole. Vähemmän on kuitenkin enemmän, usko pois. Tutkiva ammattijärjestäjä nimittäin toteutti ihmiskokeen, jonka kohteena oli itse.

Tutkimustehtävä: miten vaatekriisi ratkaistaan?

Olin syksyllä palaamassa vanhempainvapaalta töihin. Melkein kahden vuoden ajan olin joutunut pukeutumaan raskauden tai imettämisen ehdoilla. Tuntui vaikealta jälleen löytää kaapista siistiin toimistoelämään sopivaa vaatetta. Ainoat farkkuni olivat hajoamassa päälle ja tärkeimmistä perusvaatteistani, pitkähihaisista trikoopaidoista, olivat elastaanilangat antaneet selkäpuolelta periksi. Ongelmani ei oikeastaan ollut liian täysi vaatekaappi vaan vääränlaiset vaatteet. Ratkaisu molempiin pulmiin on kuitenkin sama.

Olen tarkka pukeutumisestani ja haluan, että vaate istuu hyvin, ei ole kulahtanut, sopii väriltään olemassa olevaan puvustooni ja on minun näköiseni. Muodista en ole erityisen kiinnostunut. Vaateostoksilla käyminen on minusta kauheaa, ostan nimittäin vaatteiden sijaan ihannevartaloa eikä sitä useinkaan näy sovituskoppien peileissä. Halvat vaatteet ovat minusta epäilyttäviä, mutta kalliskin vaate on usein osoittautunut laadun näkökulmasta pettymykseksi. Vaatteen istuvuus paljastuu yleensä lopullisesti vasta käytössä, joten kaltaiseni istuvuusfriikki hyötyisi siitä, jos vaatteen voisi ottaa koekäyttöön ennen ostopäätöstä tai jos sen voisi vuokrata omakseen.

Yritin löytää kaupoista uusia farkkuja ja paria siistiä teepaitaa. Epätoivoissani ja turhautuneen toin jotain kotiinkin, mutta yön yli nukuttuani palautin vaatteet ostopaikkaan. Selasin netissä eettisiä vaatteita myyvien puotien sivuja, mutta monien suomalaisten pikkubrändien vaatteiden leikkaukset ovat minulle liian futuristisia.

Samoihin aikoihin silmiini osui ilmoitus Vuosi ilman uusia vaatteita -tempauksesta Facebookissa. Sen ideana on olla ostamatta vaatteita vuoteen. Alusasuja ja käytettyjä vaatteita saa hankkia. Hetken huumassa päätin, että jos minulle ei kerran löydy kaupoista mitään, niin olen sitten ilman. Siitäs saatte!

Tutkimusmenetelmänä vaatekaappianalyysi

kuva-33Onneksi päädyin myös lukemaan Rinna Salomäen kirjan Hyvän mielen vaatekaappi. Sen kannustamana päätin tehdä tutkimusretken vaatekaappiini ja laittaa sen perusteellisesti kuntoon. Näin se kävi:

Tarkastin kaikki vaatteeni. Joukossa oli paljon loppuun käytettyä ja kulahtanutta, koska en ollut pariin vuoteen ostanut juuri muuta kuin äitiysvaatteita. Keräsin vaatejätteet pois kaapistani ja toimitin ne H&M:n tekstiilikeräykseen. Sieltä kuidut menevät uusiokäyttöön. Vaatteiden ei tarvitse olla H&M:sta ostettuja. Raskaus- ja imetysvaatteet lahjoitin SPR:n Konttiin.

Karsimisen jälkeen nostin kaikki vaatteeni (alus-, olo- ja liikuntavaatteita lukuun ottamatta) vaaterekille makuuhuoneen nurkkaan. Sovitin kaikki vaatteet ja nostin sivuun vääränkokoiset sekä sellaiset, joissa on epämukava olla. Joistakin vähälle käytölle jääneistä laatuvaatteista eroaminen kirpaisi, mutta ei vaatetta ei tule käytettyä, jos sen mittasuhteet mättävät, väri saa naaman näyttämään taikinalta tai tyyli on jonkun toisen.

Kaappiini – jossa ei muka ollut mitään päälle pantavaa – jäi melkein 40 hyvää ja kohtalaisen kivaa vaatetta. Lukuun sisältyvät paidat, neuleet, jakut, housut, hameet ja mekot. Lisäksi minulla on toinen mokoma alusvaatteita, asusteita, päällysvaatteita ja kenkiä. Siihen vielä muutama setti koti- ja liikunta-asuja, niin ei enää olla kovinkaan minimalistisissa lukemissa. Maailmalla suositussa kapselivaatekaapissa valitaan käyttöön 33 vaatetta kullekin vuodenajalle. Mielestäni ei ole olennaista, onko puvustossa 25 vai 45 vaatetta, kunhan vetää rajan johonkin ja siirtää kaapista pois loput vaatteet, varsinkin ne jotka eivät kuulu vuodenaikaan. Itse pakkasin laatikkoon vain muutamat kesämekkoni eli varastoistani ei löydy massiivisia vaatejemmoja ”seuraavaa kautta” varten.

IMG_5358Mutta ei tässä vielä kaikki! Jäljelle jääneistä vaatteista mallailin yhteensopivia asukokonaisuuksia kenkineen. Yritin keksiä myös sellaisia kombinaatioita, jotka eivät olleet olleet käytössä aiemmin. Sitten menin vielä hiukan pidemmälle kuin mitä Hyvän mielen vaatekaappi ohjeistaa: otin kaikista asukokonaisuuksista valokuvan. Yhdistelmiä syntyi huikeat 26 kappaletta.

Tulostin kuvat ja teippasin ne vaatehuoneen seinään. Arkiaamuna voin vaikka silmät ummessa tökätä sormeni kuviin ja pukea päälle sen kokonaisuuden, johon sormi osuu. Vaatekaapin sorteeraamisen meni yksi pitkä iltapäivä, mutta jatkossa aikaa säästyy, kun en enää joudu sovittamaan epätoivoissani ja myöhästyneenä vaatekertaa toisensa jälkeen. Poistamani vaatteet kierrätin vaatteidenvaihtokutsuissa, jotka järjestin kavereilleni. Sieltä ylijääneet päätyivät Konttiin.

Ihmiskokeen yhteenveto: neljä kuukautta ilman uusia vaatteita

Elämäni vaatteidenostolakossa on ollut ihanan helppoa: aikaa ei kulu asujen koostamiseen eikä niiden ostamiseen. Rahaakin säästyy. Tyylikkyydestä en tiedä, mutta ainakaan en koe itseäni nuhjulasta tulleeksi. Lakkoni ei ole absoluuttinen, vaan Hyvän mielen vaatekaappi -kirjan ohjeistamana tein listan vaatteista, joita tarvitsen saadakseni puvustoni toimimaan vielä tehokkaammin. Minulla on paremman puutteessa edelleen kulahtaneita trikoopaitoja, jotka pitäisi korvata uusilla, sekä vain yksi lyhythihainen paita, mistä kesään mennessä tulee muodostumaan ongelma. Uudet farkut sentään onnistuin löytämään, vieläpä luomuna.

Olen huomannut, että en edelleenkään käytä kuin puolia vaatteistani, vaikka kaapissa pitäisi roikkua vain parhaiden parhaat. Käyttämättä jääneet tulevatkin löytymään Kupittaanpuiston kirpparilta Siivouspäivänä toukokuussa.

Onko sinulla kaappi täynnä vaatteita mutta ei mitään päälle pantavaa? Uskaltaisitko ryhtyä vaatteidenostolakkoon?IMG_5084

Kirjallisuus
Johdatuksia pukeutumisen tutkimukseen. Toim. Ritva Koskennurmi-Sivonen. Tekstiilikulttuuriseura 2012.
Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappi. Atena 2013.