Aihearkisto: Vaatteet

Kaappi täynnä vaatteita, mutta ei mitään päälle pantavaa! – Näin vaatekaappi pelastetaan

Ammattijärjestäjänä pääsen kurkistamaan moniin sellaisiin kodin paikkoihin, joita muille kyläilijöille ei kuuna päivänä näytettäisi – kuten vaatekaappeihin ja vaatehuoneisiin.

Miltä vaatesäilytystiloissa näyttää?

Ahdasta on! Henkaritangot ovat tavallisesti niin piukassa, että vaatteita on vaikeaa laittaa paikoilleen. Yhdessä henkarissa voi olla niin monta vaatetta, että alimmaiset ovat fossiloituneet.

colorful-1283886_1920

Kaksikymmentä vuotta sitten pesussa kutistunut rippileirineule, vanhaintanssipuku ja ensimmäiseltä Turkin-matkalta tuotu nahkatakki tupeksivat käyttövaatteiden joukossa hankaloittamassa kaapin käyttöä.

Koska pinojen väleistä napsitaan vaatetta kiireessä, ovat pinot sortuneet. Toisinaan vaatteet on vain survottu hyllylle ja penkomalla sitten löytyy mitä löytyy, jos löytyy. Sukkia on, ja kalsareita. Harvemmin kuitenkaan löytyy ehjiä tai ainakaan parillisia.

Monissa vaatteissa on yhä hintalaput kiinni. Henkarivaatteiden alle on jemmattu avaamattomia ostoskasseja. Vaatehuoneissa lattia on aikoja sitten kadonnut nyssäköiden ja henkareilta pudonneiden vaatteiden alle. Vaatekaappien ovet jäävät aina vähän raolleen. Joka paikasta tursuaa.

Vaatteita on myös tuolilla tai kuntopyörän päällä, sillä jonnekin ne puolikäyttöisetkin on kasattava.

Aina ollaan myöhässä, kun mitään päälle pantavaa ei löydy, vaikka kaappi on täpötäynnä. Tai ehkä juuri siksi.

Kaapeissa muhii suuri pukeutumiskriisi!

Sitten ostoksille!

Kun kaapista ei löydy mitään kivaa, suuntaamme ostoksille. Emme tee niin tyhmyyttämme tai heikkouttamme, vaan meille on opetettu, että hyvä pukeutuminen on sama kuin uudet vaatteet.

Mutta kaikki ne jo aiemmin ostamamme vaatteet, joissa on edelleen hintalaput paikoillaan, kertovat että pukeutumiskriisin ratkaisu ei löydy vaatekaupasta.

Pysyvä ratkaisu löytyy kaapista itsestään.

Mikä avuksi?

Ei tarvitse kuin vilkaista kaapin ovesta, kun lamaannus jo iskee. Mistä aloitan! Minne nämä kaikkia tungen! Ei se järjestys siivousten jälkeen ole ennenkään pysynyt!

Ryhtymisen kynnys ylitetään pilkkomalla työ palasiin. Looginen palanen muodostuu vaateryhmistä. Ota yhtenä päivänä käsittelyyn alusvaatteet, toisena topit ja kolmantena alaosat, niin et tuuperru vaatekasojen alle (väsyminen johtaa helposti uuteen, kahta pahempaan kaaokseen).

Noudata raivaustyössä järjestyksen kolmiosoista reseptiä

1. Sopiva määrä vaatteita

Sopivaan määrään eivät kuulu:

  • vyötäröltä kiristävät
  • oudosti käsivarresta kiertävät
  • ne, joihin on hiutunut tuuletusreikiä
  • ne, jotka nähdessäsi meinaat pillahtaa itkuun
  • ne, joita edes mummosi ei pukisi päälleen
  • vuoden 1996 Ruisrock-paita (laita muistovaatteet omaan laatikkoonsa vaikka ylähyllylle)

Sopiva määrä riippuu viime kädessä siitä, paljonko sinulla on tilaa. Älä yritä tunkea yhteen kaappiin pukeutumishuoneen verran kamaa.

Ole ronski! Tiedetään, että kaapin sisällöstä on yleensä käytössä vain 10 tai 20 prosenttia. Samat lempivaatteet kiertävät päällä päivästä toiseen. Anna muiden mennä.

2. Paikka kaikille vaatteille

Yksi vaate per henkari! Alusvaatteet laatikkoihin. Ei sukkia rintaliivilaatikkoon! Paidat ja farkut riveihin, sillä KonMari-viikkauksella (katso ohjevideo täältä) saat kaapin pysymään paremmin järjestyksessä. Määrää oma paikka myös puolikäytetyille vaatteille.

3. Kaikki vaatteet paikoilleen

Nyt kun kaappisi on järjestyksessä ja siellä on sopiva määrä vaatteita, et joudu enää penkomaan löytääksesi päällepantavaa. Kaappisi pysyy siistinä, kunhan laitat vaatteet käytön jälkeen paikoilleen (lattia ei ole paikka, mutta kuntopyörä voi olla, jos niin määräät).

Pukeutumiskriisin pysyvä ratkaisu

Karsimisen ja järjestämisen jälkeen vaatekaapin ovi menee kiinni ja vaatehuoneen lattialle mahtuu astumaan. Nyt on aikaa keskittyä siihen, että pukeudut oman tyylisi mukaan, koet olosi vaatteissasi ihanaksi etkä enää joudu pähkäilemään, mitä panet päällesi.

Vai miltä kuulostaisi, jos vaatekaapissasi kaikki sopisi kaiken kanssa yhteen niin, että voisit vaikka silmät suljettuna löytää kivaa päälle pantavaa? Ja että kaikki tämä olisi mahdollista saada aikaan ostamatta uusia vaatteita!

Siinä tapauksessa lähde mukaan Caps Look -blogin Iina Lappalaisen vetämälle Vaatekaappi haltuun kapselipuvustolla -verkkokurssille. Minäkin lähden! Kurssilla vaatteistasi muodostetaan toimiva kokonaisuus, joka palvelee juuri sinun pukeutumistarpeitasi. Kapselipuvuston avulla loppuvat myös virhehankinnat ja pukeutuminen ylipäätään helpottuu.

Olen perehtynyt Vaatekaappi haltuun kapselipuvustolla -kurssiin ja Iinan kehittämään menetelmään, ja ne saavat sataprosenttisen suositukseni ammattijärjestäjänä. Lue lisää kurssista täällä. Saat nyt kampanjakoodilla paikkakaikelle 10 euron alennuksen kurssin hinnasta. Syötä se kassalla kohtaan ”käytä kuponki”. Ilmoittautuminen on auki 27.8. asti ja kurssi alkaa 28.8.

Nähdäänkö kapselikurssilla?

*Blogiyhteistyö Caps Look -blogin kanssa.

Ammattijärjestäjä vinkkaa: kahdeksan tapaa ottaa 60 senttiä syvä kaappi tehokäyttöön

Monissa kodeissa kaapit ovat aivan liian syviä ollakseen käteviä.

Vaatekaappien standardisyvyys on 60 senttiä. Sen määrittelee henkarivaatteiden vaatima tila. Keittiöissä alakaappien mitoitus taas johtuu siitä, että jonkun mielestä juuri 60-senttinen työtaso on ollut optimaalisin.

Syvä vaatekaappi on ammattijärjestäjän painajainen. Koska useimmat karttavat jättämästä hyllyille niin sanottua hukkatilaa, vaatteita laitetaan hyllylle kaksi riviä peräkkäin. Takarivistä on kuitenkin tavattoman hankala ottaa sitä toiseksi alimmaisena olevaa punaista teepaitaa. Pinot sortuilevat ja kohta koko hylly on yksi suuri mylläkkä.

Keittiön syvää alakaappia epäkäytännöllisempää säilytystilaa ei olekaan! Tiedätte sen fondue-padan tai popkornikoneen, jota ei ole nähty naismuistiin, koska se on hautautunut alimman hyllyn taaimmaiseen nurkkaan. Huonompiselkäiset eivät saa alakaapeista otettua kuin aivan eturiviin jätettyjä esineitä.

Miten tällaisen kaapin käytettävyyttä voi parantaa? Tässä kahdeksan koeteltua keinoa.

Vaatekaappi

Kuva Annie Spratt, Unsplash.

1. Vähennä tavaraa

Ammattijärjestäjien nyrkkisääntö on, että hyllyllä pitää aina olla neljännes tyhjää. Sääntö koskee ennen kaikkea 60 senttiä syviä kaappeja, joiden käytettävyyttä tyhjä tila parantaa. Tavarat on helpompi ottaa esiin ja laittaa paikoilleen, kun ne on aseteltu hyllyille väljästi.

+ Tavaroiden vähentäminen ei maksa mitään.
– Tavaroiden vähentäminen on helpommin sanottu kuin tehty.

2. Unohda takarivi

Laita tavaroita vain hyllyjen etureunaan. Takarivin tavaroiden tavoitettavuusongelma hoidettu!

+/– Samat plussat ja miinukset kuin edellä.

3. Kavenna hyllyjä

Ota hyllyt kaapista, kavenna niitä puolella (tai hanki uudet, puolta kapeammat hyllylevyt) ja kiinnitä kaapin seiniin uudet kannattimet. Vaikka sinulla nyt on puolet vähemmän hyllytilaa, olet tuplannut säilytystilan käytettävyyden. 30 senttiä syvä hylly on ihanteellinen useimpiin säilytystarpeisiin.

+ Saat unohtaa ammattijärjestäjien neljännessäännön ja laittaa koko hyllyn täyteen tavaraa.
+ Kapealla hyllyllä tavaroita ei pysty jemmaamaan toisten taakse.
– Onnistuu vain nikkarointitaitoiselta.
– Ei välttämättä mahdollista vuokra-asunnossa.

4. Laita tavarat laatikkoon

Pystyviikkaa (katso täältä ohjevideo) vaatteet matalareunaiseen, kannettomaan laatikkoon tai taiteltuun kestokassiin (ohje täällä), ja takarivin ongelma poistuu. Keittiössä muovikippojen tai leivontatarvikkeiden kerääminen sopivan kokoiseen tukevaan muovilaatikkoon tekee mahdolliseksi päästä käsiksi takarivin riisikeittimeen.

+ Pahvi- ja kenkälaatikoita saa ilmaiseksi kaupoista
+ Kestokassit ovat edullisia ja kivannäköisiä
– Ulos vetäessä laatikkoa joutuu kannattelemaan kädellä, joten tavaroita voi ottaa ja laittaa paikoilleen vain toisella kädellä.

5. Lisää hyllyjä

Kun olet pystyviikannut vaatteet laatikoihin, voit lisätä kaappiin hyllyjä. Vaikka hyllyväli pienenee, pääset tavaroihin silti käsiksi vetämällä hyllyllä olevan laatikon esille.

+ Edullinen tapa lisätä säilytystilaa.
– Mitä matalampi hyllyväli, sitä hankalampi on nähdä, mitä hyllyillä on.

6. Poista hyllyt kokonaan

Ota hyllyt pois ja asenna tilalle vaatetanko. Normaalikorkuiseen kaappiin mahtuu kaksi tankoa päällekkäin, mikäli säilytettävänä ei ole mekkoja tai pitkiä takkeja.

+ Vaatteita ei tarvitse viikata.
+ Vaatteita ei tarvitse ripustaa pyykkinarulle, ne voi kuivattaa suoraan henkareihin.
– Tällä ratkaisulla ei ole miinuksia!

7. Vaihda hyllyjen tilalle vetokorit

Poista kaapista hyllyt ja asenna tilalle koritorni. Metallilankakoreissa voi säilyttää niin (pystyviikattuja) vaatteita kuin astioita (poislukien posliini ja lasi). Korit voi kiinnittää myös kaapin seiniin asennettaviin kiskoihin. Vetokorit ovat käteviä rinnan korkeuteen asti. Siitä ylöspäin kannattaa suosia hyllyjä. Huomioi ennen korien hankkimista tila, jonka saranat vievät kaapin oven leveydestä.

+ Koritornit voi ottaa muutossa mukaan.
+ Koreja ei tarvitse kannatella kädellä, kun ne vetää auki.
+ Kaikki tavarat näkee yhdellä silmäyksellä.
– Kaapin ovi pitää avata aivan selälleen, jotta vetokorin mahtuu avaamaan.

8. Vaihda hyllyjen tilalle vetolaatikot

Keittiö- tai vaatekaapin kaapin runkoihin voi asentaa tai asennuttaa modernit, kevyesti liukuvat vetolaatikot.

+ Laatikot lisäävät alakaappien käytettävyyttä huimasti.
– Mittatilaustyö maksaa.

Onko sinulla täräyttävä niksi syvien kaappien toimivuuden lisäämiseksi? Jaa se alla kommenteissa.

Kaappien toimivaan järjestykseen paneudutaan yksityiskohtaisesti myös syksyn Paikka kaikelle -kurssilla. Ennakkovaraajat pääsevät Turussa lokakuussa järjestettävälle kurssille nyt etuhintaan. Kurkkaa lisätiedot täältä.

Jäikö maritus jumittamaan? Näin pääset eteenpäin

Luit tuon pinkin raamatun, KonMarin, kodin järjestämisen maailmanluokan bestsellerin. Innostuit ja päätit aloittaa vaatekaapista, kuten ammattijärjestäjä Marie Kondo kirjassaan neuvoo. Nostit kaikki vaatteet kaapista sängylle, otit yhden vaatteen kerrallaan käteesi ja kysyit, tuottaako se iloa. Näin valitsit vaatteista ne ihanuudet, jotka todella sykähdyttivät sinua, ja järjestit ne ohjeiden mukaan kauniisti takaisin kaappiin.

Tässä vaiheessa nälkä kurni suolissa, olithan raivannut kaappiasi kuusi tuntia yhtä soittoa. Muistit kuitenkin, että koira täytyy ensin ulkoiluttaa. Ai niin, pyykitkin olivat olleet koneessa aamusta asti – viime hetki mennä ripustamaan ne! Sitten lapsesi pyysi sinua auttamaan läksyissä. Kun vihdoin pääsit keittiöön asti, totesit, että jääkaappi on tyhjä. Kauppaan!

Illemmalla makuuhuoneessa odotti yllätys: vaatteet, jotka oli päättänyt päästää menemään, olivat vallanneet sänkysi. Lopen uupuneena hait kasan pusseja ja työnsit vaatemytyt niihin. Nyt pää tyynyyn!

Kuukausi myöhemmin viisi ikea- ja kaksi muovikassillista iloa tuottamattomia vaatteita katsoo sinua yhä makuuhuoneen nurkasta. Kasseissa alkaa olla yhä pölyisempää, ja kiireesti pois sängyltä runtatut vaatteet pitäisi silittää, jos ne mielisi myydä.

Töissä on ollut hirveä härdelli, etkä ole ehtinyt jatkaa KonMari-projektiasi kirjoihin. Itse asiassa ajatuskin tuntuu vastenmieliseltä, koska edelliseltä kerralta on jäänyt mieleen lähinnä nälkä ja väsymys. Sitä paitsi nurkassa nököttävät vaatekassit todella painavat mieltä. Milloin nekin ehtisi käydä läpi? Ja pitäisikö tuo punainen paita sittenkin säilyttää? Koska vaatteet ovat silmissäsi jatkuvasti, olet alkanut kyseenalaistaa päätöksiäsi.

Kuva Pixabay.

Tarinasi on tavallinen, jos se yhtään lohduttaa. Ammattijärjestäjänä diagnosoinkin sinulla keskivaikean raivausuupumuksen. Sen on aiheuttanut liian iso urakka sekä väärä lajittelutekniikka. Vältät jatkossa nämä ongelmat toimimalla seuraavasti:

– Kun ryhdyt suururakkaan, huolehdi tauotuksesta. Laita ajastin soimaan ja juo ainakin puolentoista tunnin välein. Varaa jääkaappiin valmiiksi helppoa ruokaa tai laita pitsatilaus sisään jo aamulla. Katso, että joku muu pissattaa koiran ja vastaa lastesi tarpeisiin.

– Jos elämäsi on yhtä hässäkkää, älä edes yritä ryhtyä koko päivän urakkaan. Paloittele. Aloita vaikka teepaidoista ja siirry sitten seuraavana päivänä sukkiin. Ehdit hyvin käydä yhden tavararyhmän läpi vartissa tai ainakin tunnissa. Varo uupumista, se tuhoaa motivaatiosi.

– Kun sitten otat tavaroita käteesi kysyäksesi tuottavatko ne iloa, käsittele ne yhden päätöksen periaatteella. Jos aiot pitää tavaran, laita se odottamaan takaisin kaappiin pääsyä. Jos et halua pitää sitä, päätä heti sen kohtalo. Lajittele poistot suoraan myytäviin, lahjoitettaviin, lumppuihin ja roskiin.

– Pakkaa poistot pusseihin ja sulje ne. Muutoin on vaarana, että tunneside tavaroihin aktivoituu uudestaan ja otat takaisin. Vie pussit pois kotoasi niin pian kuin voit.

Näillä ohjeilla aloitat uuden tavarakategorian aina hyvillä mielin ja jaksat hoitaa urakan loppuun koko kodissa.

Pysy kuulolla! Seuraavassa kirjoituksessa käsittelen sitä, miten voit pelastaa marituksen, jos mikään ei tuota iloa tai päinvastoin kaikki tuottaa iloa. Lisää siitä, miksi KonMari kiinnostaa meitä niin paljon juuri tässä ajassa, Paikka kaikelle -kirjassa.

10 000 euroa lastenvaatteisiin kahdessa vuodessa – tyhmyyden tähden?

Vastikään Vauva-lehden palstalla avautui pienten lasten äiti, joka muita äitejä varoittaakseen kertoi, miten oli ollut ”tyhmä” ja tullut hankkineeksi 2500 euroa velkaa ostelemalla lasten merkkivaatteita. Hän kertoi, että uudelle paikkakunnalle muuton jälkeen hän haki perhekerhosta uusia ystäviä. ”En vielä tässä vaiheessa kiinnittänyt siihen huomiota, mutta tuo porukka pyöri melko materialististen arvojen ympärillä. Se hiipi pikkuhiljaa, ensin hurahti yksi ja sitten toinen.”

Lastenvaatteita. Asiaan perehtynyt tunnistaa myös tuotemerkit.

Lastenvaatteita. Asiaan perehtynyt tunnistaa myös tuotemerkit.

Kirjoittaja, joka siihen asti oli ostanut lastenvaatteet ketjukaupoista ja kirpputoreilta, alkoi itsekin innostua merkkivaatteista ja tilata niitä nettikaupoista. ”Vähän nikottelin, kun ostoskorin loppusumma alkoi kakkosella ja oli kolminumeroinen, mutta tilasin kuitenkin.”

Lopulta tilillä ei enää ollut tarpeeksi rahaa kattamaan useissa sadoissa euroissa pyörineitä kertaostoksia, ja kirjoittaja turvautui kulutusluottoon rahoittaakseen ostelunsa. ”Kun en osannut päättää, mitä väriä tilaisin, tilasin kaikkia. Joskus palautin ne mistä en niin tykännyt, usein en – kun tykkäsin niistä kaikista.” Hän lopetti kuntosalijäsenyyden, koska säästyneillä rahoilla sai yhden muotihaalarin kuukaudessa. Toimivat lastenrattaat hän vaihtoi luksusmerkkiin, ”koska sellaiset kuului olla.” Rahaa ostoksiin kului parissa vuodessa yhteensä 10 000 euroa, josta lainaa 2500.

Sitten kirjoittaja oman ilmaisunsa mukaan ”heräsi”. Yhtäkkiä nettipalstoilla käyty keskustelu merkkivaatteista alkoi kuulostaa merkityksettömältä ”trikoorievuista jauhamiselta”. Koti oli muuttunut vaatepakettien takia ”postikonttoriksi” ja lapselle oli ”kahdeksan erilaista ihan samaa tarkoitusta palvelevaa villamyssyä”. Kirjoittaja varoittaa toisia äitejä: lastenvaatteista ”tulee helposti elämää suurempi asia, jos elämässä ei (lasten lisäksi, tietysti) oikein ole muutakaan”.

Kiitän anonyymiä kirjoittajaa rehellisestä tarinasta. Vaikka tarina ei kerro tavarapaljoudesta, jonka vaatteet ja tarvikkeet hänelle kenties aiheuttivat, lastenvaatteet ovat yksi iso, ongelmallinen tavararyhmä lapsiperheissä. Vaatteita tulee perheisiin itse ostettuna, lahjoina ja käytettynä, ja jälkimmäisiä voi helposti tulla jopa jätesäkillinen kerralla. Ei olekaan tavatonta, että vaatteita on niin paljon, ettei niitä kaikkia koskaan ehditä ottaa käyttöön.

Mutta mitä ostelustaan kirjoittaneen äidin tarina kertoo aikamme tavarasuhteista? Ainakin sen, että tämän päivän Suomessa on mahdollista olla ”lastenvaateharrastaja”. Kyse on keräilyharrastuksen yhdestä muodosta. Keräily puolestaan on ihmisten ikiaikainen kiinnostuksenkohde. Viidennes kertoo keräilevänsä jotakin ja vielä useampi on lapsena harrastanut keräilyä.

Miksi äidit keräilevät juuri lastenvaatteita eivätkä esimerkiksi postimerkkejä tai vanhoja Aku Ankkoja? Tavaroissa ei koskaan ole kyse vain tavaroista. Ne ovat myös viestejä. Kerromme niiden avulla sekä itsellemme että toisille, keitä olemme tai haluamme olla. Lastentarvikkeiden hankkiminen liittyy mitä suurimmassa määrin siihen, millaisina vanhempina äidit haluavat tulla nähdyksi. Pukemalla lapsi trendikkääseen merkkivaatteeseen liitytään yhteisöihin ja erottaudutaan toisista: voidaan esimerkiksi kertoa, että oma maku tai käsitys laadusta on hienostuneempi kuin niillä, jotka ostavat marketeista tai halpisketjuista.

Mistä sitten syntyy ”hurahdus”, josta Vauvan palstalle kirjoittanut äiti kertoo? Mieleen tulevat koulujen välitunneilla leviävät villitykset: milloin kaikkien pitää saada Pokemon-kortteja, milloin taas hoverboard. Sosiaalisilla ilmiöillä on tapana tarttua ja levitä aikuistenkin keskuudessa. Myös aikuiset kärsivät erilaisista ostoskuumeista: autokuumeesta, asuntokuumeesta – tai lastenvaatekuumeesta.

Markkinoijat ja mainostajat käyttävät taitavasti hyväkseen niitä merkityksiä, joita ihmiset tavaroihin liittävät. Mutta kyse ei ole (vain) siitä, että mainostajat aivopesisivät lastenvaateharrastajia ostelemaan turhuuksia. Harrastajat osallistuvat massailmiön luomiseen ja tuotteiden markkinointiin ihan itse. He perustavat keskustelu- ja myyntiryhmiä vaatemerkkien ympärille. Ryhmissä jaetaan tuotetietoa ja ihaillaan tuotteita yhdessä. Lastenvaateharrastus voikin olla tärkeä äidin ihmissuhteiden kannalta. Kuten kaikissa keräilyharrastuksissa, myös lastenvaateharrastuksessa on sosiaalinen puolensa. ”Hurahtaminen” ei siis ole sama kuin että olisi tullut viilatuksi linssiin. Se on valinta innostua jostakin.

Tarinansa kertonut äiti epäilee myös, että lastenvaateharrastuksella täytetään tyhjyyden tunnetta. Tämäkin merkitys tavaroilla voi olla. Aikuiselämään tottuneelle pois töistä jääminen ja päivien viettäminen yksin kotona pikkulapsen kanssa voi olla piinaavan tylsää.

Keräilyä pidetään yleensä kunniallisena harrastuksena, ainakin jos keräillään postimerkkejä, c-kasetteja tai muumimukeja. Kuitenkin, kun on kyse äitien harrastamasta kalliiden lastenvaatteiden keräämisestä, moni on valmis pyörittelemään silmiään ja moralisoimaan. Naisten kulutusta ylipäätään pidetään usein tyhjänpäiväisempänä ja kevytmielisempänä kuin miesten. Ilmeisesti moralisoijien mielestä olisi hienompaa täyttää äitien päivät runopiiriharrastuksella ja akvarellimaalauksella. Monien mielestä olisi parempi, jos äidit suuntaisivat tarmonsa työelämässä ja opinnoissa suorittamiseen, pätemiseen ja meritoitumiseen. Itsekin näkisin parempana käyttää joutoaika vaikka vapaaehtoistyöhön ostelun sijaan. Mutta miksi ajattelemme, että äidit eivät osaisi itse valita itselleen sopivaa harrastusta?

Lastenvaatteilla ja merkkivaatteiden harrastamisella voi olla ja on äideille monia merkityksiä, joista he eivät ehkä itsekään ole loppuun asti tietoisia. Lastenvaatteilla viestitään ja niiden harrastamiseen liittyy yhteisöllisyyttä, joskin myös erottautumista. Harrastuksen voi vetää överiksi ja pilata sillä luottotietonsa. Lastenvaateharrastaja ei kuitenkaan ole harhaanjohdettu eikä tyhmä, vaan tekee oman, aikuisen valintansa mukaisesti asiaa, josta kukaan vanhempi ei voi kokonaan välttyä: lapsille on hankittava vaatteita joka tapauksessa.

Avaan lastenvaateharrastukseen vielä yhden näkökulman, joka usein ohitetaan: vaatteilla ja tarvikkeilla äidit osoittavat myös huolenpitoa ja rakkautta. Lastenvaatteet ovat söpöjä. Niillä on helppo helliä omaa pikkuista ja osoittaa tämän arvo pukemalla hänet kauniisti.

*

Tavarasuhteet ovat aiheena myös helmikuussa julkaistavassa kirjassani Paikka kaikelle. Mistä tavaratulva syntyy ja kuinka se padotaan. (Kyllä! Tämä blogi saa kirjakaiman. Olen niin tohkeissani!) Kirja vastaa kysymykseen siitä, miksi niin monesta tuntuu, että tavarat pyörittävät heidän arkeaan sen sijaan, että he itse määräisivät siitä. Kirjaa voi nyt tilata kustantajalta edulliseen ennakkohintaan 19,50 € (norm. 29 €) kampanjakoodilla PAIKKAKAIKELLE. Tarjous on voimassa 15.2. asti. Klikkaa tästä ennakkotarjoukseen ja tutustu samalla myös kirjan näytelukuun.

Kalenteriin: Olen tavattavissa Turun Rakenna ja sisusta -messuilla perjantaina 10.2. ja sunnuntaina 12.2., jolloin myös puhun siitä, miksi kodin järjestäminen on parasta sisustamista. Teemme Suomen ammattijärjestäjien osastolla roinatestejä ja ratkomme pieniä järjestämispulmia. Tervetuloa!

Ilmoittaudu: Paikka kaikelle – kodin järjestämiskurssin ilmoittautuminen on meneillään. Kurssi alkaa Turussa torstaina 9.3. Kolmen tapaamiskerran aikana pureudutaan epäjärjestyksen syihin, tehokkaisiin järjestämismenetelmiin, järjestyksen ylläpitoon ja toteutetaan oma projekti ammattijärjestäjän ohjauksessa. Kokemukset aiemmalta kurssilta olivat todella positiiviset ja osallistujat kertoivat  saaneensa kurssilta lisäpontta ja tukea järjestämiseen. Kurssille otetaan vain 12 osallistujaa ja nopeimmat ovat jo ilmoittautuneet! Lisätietoja kurssista ja ilmoittautuminen täällä: https://www.lyyti.fi/reg/paikkakaikelle.

Miten eri järjestämismetodit eroavat toisistaan?

Vertailin japanilaisen ammattijärjestäjän Marie Kondon kirjoja KonMari ja Spark joy suomalaisten ammattijärjestäjien Anne Te Velde-Luoman kirjaan Kaaoksen kesyttäjä ja Elina Alasentien Joka kodin raivausoppaaseen. Miten näiden suosittujen teosten näkökulmat tavaran raivaamiseen ja järjestämiseen eroavat toisistaan etenkin kun katsotaan, miten ne ohjeistavat aloittamaan kodin järjestämisen?

Kuva: Pixabay

Kuva: Pixabay

KonMari: Ilon kautta

Japanilaisen ammattijärjestäjän Marie Kondon KonMari-raivausohjelmassa kodin järjestäminen neuvotaan aloittamaan vaatekaapista. Vaatteet otetaan pois kaapista ja kasataan lajeittain lattialle (itse laittaisin sängylle). Siis teepaidat yhteen pinoon, housut toiseen ja niin edelleen. Sen jälkeen vaatteista valitaan säilytettäväksi ne, jotka tuottavat iloa, kun ne nostaa käsiin hypisteltäviksi.

Spark joy -kirjassa Kondo kertoo asiakkaistaan, jotka eivät tunnista, tuottaako vaate iloa. Hän kehottaa näitä ottamaan raivattavien vaatteiden kasasta kolme kivointa vaatetta. Aikaa on kolme minuuttia. Vertailu opettaa tunnistamaan iloa tuottavat tavarat. Kondo neuvoo vahvistamaan ilon tunnistamiskykyä myös aloittamalla vaatteista, jotka puetaan sydämen lähelle, koska ilo tuntuu sydämessä, ei päässä. Ja tavaroiden halaaminen – niiden pitely sydämen lähellä – auttaa myös tunnistamaan säkenöikö niistä iloa.

Kondo antaa lisäksi yksityiskohtaiset ohjeet, miten vaatteet tulee järjestää takaisin kaappiin. Viikkausmenetelmät, väri- ja kokojärjestys esitetään tarkasti ja paneutuen. Kondo kertoo, että vaatekaappia raivatessa hänen asiakkaansa luopuvat kahdesta kolmasosasta tai jopa kolmesta neljäsosasta vaatteitaan (muistetaan, että Kondo seisoo heidän vierellään koko ajan). Kondo neuvookin tähtäämään heti täydelliseen lopputulokseen.

Kaaoksen kesyttäjä: Pienin askelin eteenpäin

Kaaoksen kesyttäjä -kirjassa Anne Te Velde-Luoma ohjeistaa aloittamaan raivaamisen helposti rajattavasta kohteesta, jota käyttää päivittäin. Näin urakka ei väsytä ja tulokset ovat jatkuvasti näkyvillä toisin kuin jos olisi aloittanut vaikka vintiltä. Te Velde-Luomalle esimerkillinen aloituskohde on kylpyhuone, eikä hän esitä Kondon tavoin ehdotonta järjestystä raivaamiskohteille. Te Velde-Luoma kehottaa päättämään jo ennalta kuinka paljon aikaa käyttää kerralla, koska on varottava itsensä uuvuttamista. Jos kohde jää varatussa ajassa kesken, sen voi kasata laatikoissa sivuun seuraavaa kertaa varten.

Te Velde-Luoma kirjoittaa konmarilaiseen henkeen, että parasta olisi, jos koko asunnon tavarat voisi kasata ulos isolle pressulle ja viedä takaisin vain inspiroivat ja ehdottoman välttämättömät. Hän myös toteaa, että ihminen tarvitsee aikaa muuttumiseen. Ensimmäisellä raivauskerralla poistoja voi tulla vain vähän, mutta tehtävä helpottuu kun päätösten tekemiseen harjaantuu. Hän opettaa näkemään tavaran asiana, joka velvoittaa: onko tavara sen arvoinen, että haluat sitoutua sen käyttöön, huoltoon ja varastoimiseen?

Joka kodin raivausopas: Tarvitaanko sitä?

Elina Alasentien kirjassa Joka kodin raivausopas neuvotaan aloittamaan järjestäminen harjoituskohteella, joka antaa oppeja isompiin haasteisiin. Aloittamiseen sopii esimerkiksi kylpyhuone tai työpöydän laatikko. Tavarat otetaan käteen yksitellen ja niiden kanssa keskustellaan. Esineille esitetään sellaisia kysymyksiä kuten tarvitsenko tätä vielä, milloin viimeksi käytin tätä, onko minulla näitä liian monta, säilytänkö tätä jonkun muun puolesta tai mikä on pahinta, mitä tapahtuisi, jos luopuisin tästä. Tarpeelliset tavarat säilytetään.

Myös Alasentie neuvoo varaamaan tietyn ajan raivaamiselle ja antaa vielä Te Velde-Luomaa tarkemmat ohjeet siitä, miten osa ajasta pitää varata jälkien siivoukseen. Hän huolehtii raivaajan jaksamisesta ja varoittelee ajamasta itseään piippuun heti alussa. Taukoja pitää ottaa ja vain levänneenä tulee raivata.

Mitä tulee siihen, miten tavarat pitäisi säilyttää, Alasentie toteaa: ”Ammattijärjestäjäkään ei voi sanoa asiakkaalleen, että jokin tietty järjestys, vaikkapa laatikoiden sijoittelu kokojärjestykseen olisi paras.” Eri ihmisille sopivat erilaiset säilytysratkaisut ja järjestykset, vaikka joitakin yleisperiaatteita löytyy. Alasentie neuvoo tutkimaan ja tarkkailemaan ympäristöä ja tekemään ratkaisuja havaittujen pulmien pohjalta: jos vaikka lapset eivät siivoa lelujaan niille kuuluviin laatikoihin, pitää keksiä ratkaisuja, jotka helpottavat siivoamista.

Entä se vaatekaappi?

Kumpikaan suomalaisista kirjoista ei siis neuvo aloittamaan vaatekaapista. Alasentie ei itse asiassa kirjoita vaatteista mitään. Joka kodin raivausoppaan näkökulma on yleisemmällä tasolla järjestämisen periaatteissa. Ainoa tavararyhmä, jota käsitellään, ovat paperit. Te Velde-Luoma kirjoittaa Kaaoksen kesyttäjässä vaatteiden järjestämisestä sivun verran (Kondo käsittelee asiaa 19 sivua). Hän neuvoo soveltamaan vaatteisiin samaa periaatetta kuin muihinkin tavaroihin: vain käytössä olevat ja hyvää mieltä tuottavat saavat jäädä.

Toisin kuin kaksi muuta Te Velde-Luoma puuttuu myös pukeutumiskysymyksiin: hän neuvoo tarkastelemaan mielivaatteita ja tutkimaan, mikä niistä tekee mieluisia, ja jatkossa satsaamaan niiden kaltaisiin. Hän ohjeistaa oman tyylin tunnistamiseen ja neuvoo luomaan jäljelle jääneistä asukokonaisuuksia. Hän huomioi, että seulonta voi virhehankintojen takia tuntua piinalliselta ja kehottaa olemaan armollinen itseään kohtaan. Ne vaatteet, joista on aivan mahdoton luopua, kuten muistovaatteet, saa pakata koipaperin kanssa vaatepussiin.

Mitä kirja odottaa raivaajalta?

Kolmen ammattijärjestäjän antamista ohjeista raivaamisen aloittamiseen, karsimisperusteisiin ja tavaroiden säilyttämiseen voi tehdä havaintoja lähestymistapojen eroista. Kaikilla teksteillä on jonkinlainen tekstin sisään kirjoitettu ihanteellinen vastaanottaja. Millainen on Kondon, Te Velde-Luoman ja Alasentie teksteihin kirjoitettu ”ihanneraivaaja”?

Kondon raivaajalla on runsaasti aikaa uppoutua projektiinsa. Hänen suurin pulmansa on se, että hän ei ehkä heti tunnista, mikä tuottaa iloa. Häneltä voi vaatia paljon ja hän pystyy keskittymään projektiinsa pitkiksi ajoiksi. Vaikka hän olisi vetänyt koko vaatevarastonsa sängylleen, se on iltaan mennessä nätisti pystyviikattuna takaisin kaapissa. Kondon raivaajalla ei ole paino- tai pukeutumiskipuilua. Esiteltyään ilon tuottavien valitsemisen, Kondo keskittyy ennen kaikkea siihen, miten vaatteet laitetaan kaappiin.

Suomalaisten ohjeiden rivien välistä pilkottaa toisenlainen raivaajatyyppi. Hänellä on epäilyksiä, kiirettä ja ylipäätään vähäisemmät voimavarat kuin Kondon raivaajalla. Hänen täytyy edetä varovaisesti, ettei hän väsytä itseään. Liian ison urakan haukkaaminen onkin täkäläisten ammattijärjestäjien mukaan yleisin syy epäonnistua raivaamisessa – Kondon raivaaja taas ei epäonnistu koskaan, sillä menetelmää noudattamalla projekti onnistuu takuuvarmasti.

Te Velde-Luoman ja Alasentien raivaajan pulmana on ryhtymisen vaikeus ja vahvat tunnesiteet tavaroihin, senkin tähden on aloitettava varovasti. Te Velde-Luoman raivaajalle vaatteet ovat tunnetavaroita, oman kehonkuvan ja minuuden kuvastimia, joita läpikäydessä omaa identiteettiä työstetään. Suomalaiset ammattijärjestäjät lähtevät siitä, että ihmisillä on arjessaan kiireitä, joiden puitteissa raivaamista pitäisi pystyä tekemään. He eivät kannusta täydellisyyteen, kuten Kondo, vaan epätäydellisyyden hyväksymiseen ja pienin askelin etenemiseen.

Suomalaisten ammattijärjestäjien näkökulma on kaiken kaikkiaan lempeämpi ja psykologisoivampi kuin Kondon. Toisaalta juuri Kondon ehdottomuus ja armottomuus on se, mikä hänen menetelmässään inspiroi.

Mitä tavara on?

Millainen sitten on teksteissä rakentuva käsitys tavarasta? Suomalaisten ammattijärjestäjien kirjoituksissa turhat tavarat ovat painolastia, josta täytyy päästä irti, jotta voi keskittyä olennaiseen. Tavara on vaiva. Se voi myös olla inspiraation lähde, mutta tätä ei painoteta kovin vahvasti.

Kondo taas keskittyy tavaroiden iloa tuottavaan puoleen ja, vaikka hän kirjoittaa myös ihmisten tunteista, usein etualalle nousee se, miltä tavarasta tuntuu. Nipuiksi solmitut sukat esimerkiksi eivät voi levätä ja kerätä voimia kaapissa, kuten niiden pitäisi. Kondo koulii lukijoitaan kunnioittamaan tavaroita kirjoittamalla ne henkiin.

*

Kirjojen erojen perusteella voisi ajatella, että ne puhuttelevat varsin erilaisia ihmisiä. Kenen ohjeilla sinä lähtisit raivaamaan kotiasi?

*

Tervetuloa Habitare-messuille kuulemaan lapsiperheen kodin raivaamisesta!

Lauantaina 9.9.2016 kello 13.00 Arena-ohjelmalavalla:
Minun tarinani: Kodin järjestys ja mielenrauha.
Marja Hintikka kertoo kokemuksiaan yhteistyöstä ammattijärjestäjä Ilana Aallon kanssa.

Olen tavattavissa Suomen ammattijärjestäjien messuosastolla lauantaina 10.9. kello 10–18 ja sunnuntaina kello 11.9. 10–14. Suomen ammattijärjestäjät löydät messupaikalta B 13 hallista 3.

 

Pyykinpesu ja pöpöt

Kun suomalaisiin koteihin alkoi 50–60 vuotta sitten tulla pyykinpesukoneita, ajateltiin, että ne säästäisivät valtavasti työtä ja aikaa. Totta onkin, että pyykkääminen ei enää ole ruumiillisesti raskasta työtä, mutta paljon aikaa se vie edelleen. Siisteysstandardien kiristyminen on syönyt teknologian tuomat hyödyt. Pyykki pestään lyhyemmän käytön jälkeen ja puhtaampana kuin käsipyykin aikaan.

Kuva: Pixabay.

Kuva: Pixabay.

Tämä tuli mieleeni, kun Facebookin raivausryhmissä jälleen kerran alettiin keskustella pyykin oikeasta pesulämpötilasta. Siinä on aihe, joka saa tunnelman kiristymään hetkessä. Toiset nimittäin ovat sitä mieltä, että kaikki pyykki (lukuun ottamatta villaa ja silkkiä) pitäisi pestä 60 asteen pesuohjelmassa, jotta se puhdistuisi kunnolla. Toiset taas saavat tästä slaagin, koska korkeiden lämpötilojen pesuohjelmat kuluttavat enemmän sähköä kuin matalammat lämpötilat. Kun keskustelussa asettuvat vastakkain hygienia ja ekologisuus, ollaan melkoisen moraalidilemman äärellä.

Kuudenkympinpesijöiden argumentointi palautuu usein tähän Ylen juttuun, jonka mukaan pesty vaate ei välttämättä ole puhdas, jos pesulämpötila on ollut liian alhainen. Vaatetusalan asiantuntijat toteavat jutussa, että hiki ja rasva eivät lähde tekstiileistä 30 tai 40 asteen lämpötilassa. Mikrobien poistaminen vaatii korkean pesulämpötilan. Jos lika ei lähde kunnolla, vaatteeseen jää ”tiskirätin haju” eikä vaate ”syväpuhdistu”.

Iltalehti taas painottaa, että 40 asteessa pesty pyykki on vain ”silmämääräisesti puhdasta”, sillä pöpöt ovat elossa. ”Isossa-Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan yli sadasta lastenvaatteesta ja -lakanasta joka neljäs sisälsi ulostejäämiä vielä 40 asteen pesun jälkeen.” Yh, kakkaa vaatteissa! Puhtaan näköinen pyykki on siis valepuhdasta. Jutussa ylilääkäri suosittelee ”kaikkien bakteerien” poistamiseksi pesemään 60 asteessa: ”Pyykin huolimaton käsittely ja pesu liian alhaisessa lämpötilassa voi kiusata infektiotauteina, kuten ihottumana, oksennustautina ja ripulina. Myös influenssa ja kolibakteeri voivat brittitutkimuksen mukaan selvitä alle 60 asteen pesussa.”

Terve.fi-sivusto jatkaa: ”Jo muutama harmittomalta tuntuva asia, saattaa altistaa sinut ja perheesi bakteereille, allergisille kohtauksille, ihottumille ja jopa syövälle.” Huhhuh. Pyykinpesu taitaakin olla ihan huippuvaarallista puuhaa. Jutussa viitataan amerikkalaistutkimukseen, jonka mukaan joka neljännen kodin pesukoneet sisältävät kolibakteereja. Kannat olivat ”suhteellisen harmittomia”, mutta märän pyykin käsittelyn jälkeen neuvotaan silti pesemään kädet. Työtä lisätään kolmella neuvolla: yli tunnin koneessa valmiina olleet pyykit on pestävä pöpöjen takia uudelleen, kerran viikossa kone pitää pestä tyhjänä valkaisuaineen kanssa (todella ekologista) ja alusvaatteet tulee pestä erillään muusta pyykistä.

Korkeassa lämpötilassa pesemistä perustellaan hygienian ja terveyden lisäksi ekologisilla näkökohdilla. Ylen jutussa esitetään, että vaatteiden pesulapuissa mainitut alhaiset pesulämpötilat ovat varman päälle pelaamista: valmistaja ei joudu tilille, jos vaate menisikin kuumassa pilalle. Asiantuntija katsoo, että ”uuden vaatteen valmistaminen kuluttaa ympäristöä paljon enemmän kuin vaatteiden peseminen korkeammissa lämpötiloissa”. Lisäksi vaatteet kuluvat, kun niihin jää rasvaa ja muuta likaa alhaisissa lämpötiloissa. Puuvillassa kuulemma värikin säilyy paremmin kuudenkympin pesussa. Asiantuntijan mukaan kyse saattaa olla suunnitellusta vaatteiden pilaamisesta: ”muuten vuosia kestävään paitaan laitetaan alhainen lämpötilasuositus, että se kuluisi nopeammin.”

Terveysväittämät herättävät monia kysymyksiä. Onko joku tosiaan sairastunut siksi, että on pessyt pyykkinsä neljässäkympissä? Nykyään esimerkiksi allergioiden ja autoimmuunisairauksien, kuten ykköstyypin diabeteksen, uskotaan liittyvän ylihygieeniseen ympäristöön. Mikrobien poistaminen varmuuden vuoksi ei siis välttämättä ole terveellistä ollenkaan. Vastustuskyvyn kannalta se saattaa olla suorastaan haitallista.

Kemikaalikimara-blogissa oli referoitu kiinnostavaa tutkimusta, jossa oli mitattu farkkuihin varastoituneiden bakteerien määrää 15 kuukauden yhtäjaksoisen ja kahden viikon käytön jälkeen. Bakteeritesteissä ilmeni, että housuihin kertyneiden bakteerien ja mikrobien määrä oli sama riippumatta siitä, pesikö ne vai ei. Edes yli vuoden jalassa olleet housut eivät muodostaneet terveysriskiä käyttäjälleen. Tämä on hyvä uutinen laiskalle pyykkääjälle: jos kantti kestää, samoissa pöksyissä voi terveyden puolesta hiihdellä aika pitkään.

Minusta kuudenkympin pesuihin ei kannata ryhtyä varmuuden vuoksi, vaan vasta sitten kun noro tai influenssa on jo kylässä. Ja siltikin luulen, että käsipesujen tehostaminen on parempi tapa torjua tartuntatauteja kuin pyykinpesu. Sormet käyvät suussa ja muuallakin, tekstiilejä tulee vähemmän imeskeltyä. Kotisiivouksessa ei suositella rutiininomaisesti käyttämään desinfioivia kemikaaleja, miksi siis pitäisi ”syväpuhdistaa” pyykit kuumassa pesemällä?

Jos pyykki taas haisee tiskirätille, syynä on todennäköisimmin se, että se on kuivunut liian hitaasti liian kosteassa tilassa tai sitten kyseessä on hikisenä treenikassiin unohtunut liikuntavaate. Tuskinpa haisubakteerit silti ihmiselle vaarallisia ovat. Kiusallisia hajut toki voivat olla. Niistä pääsee, kun pesee haisulit kertaalleen 60 asteen ohjelmassa ja antaa niiden kuivua ilmavasti ja nopeasti. Johan raikastui. Jatkossa riittä 40 asteen pesu, kunhan nopeasta kuivatuksesta huolehditaan.

Entä sitten ekologisuus: voiko kuumassa pesemällä pidentää tekstiilin käyttöikää? Pahoin pelkään, että pelkkä 60 asteen pesu ei pelasta halpavaatteen laatua. Vaikka väite siitä, että väri pysyy kuudenkympin pesuissa paremmin, olisi totta, luultavasti halpisvaate kuitenkin ennen pitkää kutistuu, saumat kiertyvät, ompeleet purkautuvat ja pintaan nousee nukkaa. Pikamuoti on takuulla suunniteltu lyhyen elinkaaren tuotteeksi, siitä olen aivan samaa mieltä Ylen haastattelemien asiantuntijoiden kanssa. Ekologisin vaate on ostamatta (ja sitä myötä pesemättä) jätetty vaate. Toiseksi ekologisin on käytettynä ostettu (laadunkin on jo joku testannut valmiiksi). Kolmanneksi ekologisinta on satsata laatuvaatteeseen, joka on suunniteltu ja valmistettu kestämään. Kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen, että nakkaa vaatteet pesuun vasta oikeasti likaisina.

Jos pyykinpesu ei ole elämäntehtäväsi, voit liberaalimmalla otteella säästää sekä itseäsi että ympäristöä. Neljänkympin ohjelma on nopeampi kuin kuudenkympin: ehdit samassa ajassa pestä useamman koneellisen. Suosittelen myös rohkeaa kokeilua vaatteiden värilajittelussa. Vähemmän tarkka lajittelu (esimerkiksi tummat, kirjavat, vaaleat) säästää aikaa (ja energiaa), sillä voit pestä täydempiä koneita.

Ja nyt kun sitä kuitenkin mietitte: meillä pestään vaatteet neljässäkympissä ja liinavaatteet (sekä aikaisemmin kestovaipat) kuudessakympissä. Joskus harvoin lakanapyykin pesuohjelma asetetaan 90 asteeseen, se tekee koneelle hyvää. Tekniset urheiluvaatteet pyöräytetään 60 asteen ohjelmassa muutaman kerran vuodessa. Lykkään koneeseen tarpeen vaatiessa myös kaiken, jossa vesipesu on kielletty. Helpottaa kummasti elämää.

Kepeitä pyykkipäiviä!

Puolipitoisten vaatteiden ongelma on muotibisneksen syytä

”Samoja vaatteita ei voi laittaa kahtena päivänä peräkkäin.”

Muistan yhä, miten vaihto-oppilasperheeni sisko ohjeisti minua toisena kouluaamuna. Olin pukeutunut Suomesta tuomiini farkkuhaalarishortseihin, joissa oli lahkeensuissa pitsiä –  ne olivat vaihtosiskon mielestä ”so neat” – ja mustaan teepaitaan. Edellisenä päivänä päälläni oli ollut samat housut mutta lyhythihainen musta ribbineule. Sopersin vaihtaneeni paidan, mutta se ei kuulemma riittänyt. Piti olla selvästi eri asu joka päivä. Tämä järkyttävän nolo moka piirtyi mieleeni niin, että seuraavat kaksikymmentä vuotta annoin kalifornialaisen high schoolin pukeutumisetiketin määrittää elämääni. Puin kouluun tai töihin joka päivä eri asun.

Tiedätte varmaan mihin sellainen johtaa. Kyllä, puolikäytettyjä vaatteiden kasvaviin pinoihin.

trousers-362781_1920

Vaatteita pikamuotia edeltäneeltä ajalta. Kuva Pixabay.

Koska minulla on kuitenkin aina sen enempää pohtimatta ollut systeemi puolipitoisille, en ennen ammattijärjestäjäksi ryhtymistäni olisi arvannut, että puolikäyttöisten vaatteiden säilyttäminen olisi ihmisten järjestämisongelmien top kolmosessa (toinen top kolmosen ongelma on tavaroiden riittävä määrä, jota voit laskeskella täällä).

Vähän käytettyjen vaatteiden ongelma syntyy useasta tekijästä. Ensinnäkin monet vaihtavat asua päivittäin. 2000-luvun mittaan tästä on tullut yhä selvempi normi, josta kertovat esimerkiksi muotiblogien päivän asu -kuvat. Tapasin taannoin nuorehkon ihmisen, joka kertoi lukioaikana tavaramerkikseen muodostuneen, että hänellä ei koko kouluaikana ollut kertaakaan samaa asua päällä. Tekee mieli sanoa, että kyllä on aikoihin eletty. Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten saunapäivä oli lauantaisin, ja silloin oli myös vaatteidenvaihtopäivä alusvaatteita myöten.

Toiseksi puolipitoisten määrää kodeissa lisäävät elämäntavan monimutkaistuminen ja elintason nousu: lukuisten arki- ja pyhävaatteiden lisäksi meillä on jumppavaatteita, juoksuvaatteita, joogavaatteita, vaellusvaatteita, hiihtoasuja, remonttivaatteita, moottoripyöräpukuja, kotivaatteita ja roolipeliasuja. Meillä on myös varaa hankkia kaikki nämä asut. Vaatekaapit tursuavat tekstiiliä. Sekä vaihteluntarve että vaatteiden määrä ovat seurausta vaateteollisuuden ja muotibisneksen kyvystä luoda kuluttajille yhä uusia tarpeiksi naamioituja haluja. Pukeutuminen on pohjimmiltaan viestintää; vaatteilla kerromme itsellemme ja muille, keitä olemme ja keitä haluaisimme olla. Tähän muotibisnes taitavasti vetoaa.

Kolmanneksi puolipitoisten ongelmaa on luomassa se, että vähän käytetyt vaatteet vastustavat haluamme jakaa asiat puhtaisiin ja likaisiin sekä pitää nämä ryhmät erillään. Puolipitoiset eivät kuulu kumpaankaan ryhmään ja ajelehtivat siksi usein ilman omaa paikkaa. On tavallista, että puolipitoisten vaatteiden annetaan kasaantua tuolinselälle tai lattialle. Lopulta on helpointa vain kaappaista koko kasa pesuun.

Miten puolipitoisten ongelma ratkaistaan? Ensinnäkin voi määritellä puhtaan ja likaisen uusiksi. Eiväthän neule tai farkut yhden tai useammankaan päivän siistissä sisäkäytössä oikeasti likaannu. Niinpä ne voi laittaa takaisin kaappiin puhtaiden vaatteiden joukkoon tai vaihtoehtoisesti suoraan pyykkiin. Vaatteita voi raikastaa pesun sijaan myös tuulettamalla.

Puolipitoiset voi taltuttaa myös paikka kaikelle -periaatteella. Itse laitan esimerkiksi neuleet, päällysmekot ja housut takaisin henkarille, kunnes ne pitää pestä. Vielä käyttökelpoiset paidat ja kotivaatteet säilytän koukuissa vaatehuoneen hyllyjen sivussa. Yhtä hyvin niiden paikkana voisi olla oma hylly kaapissa, kori, tuoli tai naulakko huoneen tai kaapin oven sisäpuolella. Valitsen aina päivän asun puolipitoisista aloittaen tai alennan töissä käytetyn paidan kotipaidaksi. Näin puolipuhtaiden määrä ei pääse paisumaan liian suureksi ja tulee luontaista siirtymää pyykkikoriin.

Lisäksi voi tutkia omia tapojaan. Vaikka muistan tarkalleen, miten olin pukeutunut high schoolin ensimmäisenä päivänä, en todellakaan muista mitä työkavereilla oli eilen päällä. Kiinnitän huomiota toisten pukeutumiseen vain silloin, kun se on mielestäni erityisen hauskaa tai tyylikästä. Olenkin päättänyt, että minun ei enää aikuisiässä tarvitse noudattaa amerikkalaiskoululaisten pukeutumissääntöjä. Pukeutumiseni ei kiinnosta ketään niin paljon, että toimistolla joku pitäisi kirjaa siitä, kuinka usein vaihdan asua. Kunhan en ala haista.

Viime vuosina päivittäin samaan asuun pukeutumisesta on tullut jonkinlainen oma muodinvastainen trendinsä. On puhuttu siitä, että menestyvät miehet pukeutuvat jatkuvasti samoihin asuihin, joista tulee kuuluisuuksien kohdalla lähes ikonisia. Mietitäänpä Mark Zuckerbergin harmaata teepaitaa tai Steve Jobsin mustaa pooloa. Zuckerberg on todennut, että ei halua käyttää kallisarvoista aikaansa asujen valitsemiseen. Samasta syystä Barack Obama pukeutuu vain sinisiin ja ruskeisiin pukuihin. Soveltajia löytyy myös naisista: suurta kiinnostusta herätti newyorkilaisen Matilda Kahnin tarina siitä, miten hän pukeutui töihin vuoden ajan samaan asuun. Aikaamme kuvaa hyvin, että vapaaehtoinen pukeutuminen työunivormuun on uutisaihe ja että sitä markkinoidaan meille nimenomaan tehokkuuden nimissä. Toisaalta tehokkuus sujuvoittaa arkea. Ei ole mitään syytä sietää puolikäyttöisten vaatteiden pinoja omassa kodissa.

Onko sinulla ollut puolipitoisten ongelma? Miten olet ratkaissut sen?