Aihearkisto: Tavaratutkimus

Lyyhistyykö maapallo tavararöykkiöiden alle?

Vieraskirjoitus: Veera Kinnunen

Tavarat ovat painavia. Minähän sen tiedän. Olen nimittäin viimeisten viiden vuoden aikana muuttanut lähemmäs kaksikymmentä kertaa. Kahden oman muuttoni lisäksi olen auttanut perheenjäseniäni, ystäviäni ja kaukaisia ja vielä kaukaisempia tuttavia heidän muutoissaan. Olen puunannut, perannut, pakannut, kantanut ja siirrellyt lukemattomia laatikoita ja tavaroita.

Kaiken tuon tavaramäärän keskellä on tuntunut, että minä ja muut muuttajat suorastaan lyyhistymme kaapeista ja varastoista paljastuvien tavararöykkiöiden painon alle.

En ole ollut mukana muutoissa silkkaa kiltteyttäni vaan kerätäkseni aineistoa tutkimusta varten. Varsinaisten muuttojen lisäksi olen lukenut satoja sivuja ihmisten muuttopäiväkirjoja ja muuttokokemuksia.

Muutto paljastaa armottomasti vuosien aikana kaappeihin ja varastoihin piiloutuneen rojun määrän. Se muodostaa katkoksen arkipäiväiseen elämiseen esineiden kanssa ja pakottaa kohtaamaan ja pohtimaan omaa suhdetta tavaroihin. Siksi muuttaminen on kiinnostava tapahtuma myös esinesuhteista ja varsinkin jätteistä kiinnostuneen tutkijan näkökulmasta.Kaatopaikka

Lyyhistymme esineiden alle

Hallitsemattomien tavararöykkiöiden alle lyyhistyminen ei kuitenkaan ole vain minun ja muiden muuttajien yksittäinen ongelma vaan yhteiskunnallisesti kiperä kysymys. Yle uutisoi tällä viikolla, että jätteiden määrä kasvaa kasvamistaan, huolimatta Euroopan Unionin tavoitteesta muuttua kiertoyhteiskunnaksi.

Jos aiomme lakata täyttämästä maapalloa omilla tavaroillamme ja niiden jäänteillä, esinesuhteemme on muututtava radikaalisti. Muutos vaatii ymmärrystä siitä, miten me elämme arkeamme esineiden kanssa. Pienistä arkielämän ongelmista aukeaa suuria kysymyksiä, kuten millä tavalla elää tavaroiden kanssa niin että emme lyyhistyisi niiden alle kodeissa emmekä maapallona? Tämä kysymys on ollut väitöskirjatutkimukseni taustainnoittajana.

Olin tutkimukseni alkuvaiheessa olettanut, että esinesuhde on massatuotannon aikakaudella muuttunut ohueksi ja että heitämme tavaraa pois helpommin kuin ennen. Teollista massatuotantoa edeltävänä aikakautena tavarasuhdetta leimasi nuukuuden kulttuuri, kuvailee historioitsija Susan Strasser jäteyhteiskunnan kehitystä käsittelevässä tutkimuksessaan. Tavarat käytettiin loppuun kotitalouksissa, niitä korjattiin, huollettiin ja uusiokäytettiin. Se vähä jäte, mitä syntyi, käsiteltiin ja hyödynnettiin kotitalouksien sisällä.

Strasserin mukaan nuukuuden kulttuurista siirryttiin vähä vähältä markkinoijien huolellisen kulutuskasvatuksen avustuksella poisheittämisen ja uutuudenhimon kulttuuriin. Nyt esimerkiksi nenäliinojen ja tuotepakkausten kertakäyttöisyyteen ja poisheitettävyyteen liitettiin hygieenisyys ja tehokkuus. Ensimmäistä kertaa ihmisten velvollisuus oli ostaa uutta ennen kuin entinen oli loppuun käytetty, jotta tuotannon rattaat pysyisivät pyörimässä. Poisheittämisestä ja uutuudentarpeesta oli tullut hyve. Samalla kaatopaikat alkoivat täyttyä maatumattomista roskista.

Mutta elämmekö todella poisheittoyhteiskunnassa?

Strasserin päätelmään on helppo yhtyä, kun ajattelee vaikkapa meriemme tilaa tai kaatopaikkoja ja kierrätyskeskuksia, jotka täyttyvät tavaroista, joita kukaan ei huoli. Mutta ihan näin yksinkertaiselta ei esinesuhde vaikuttanutkaan, kun sitä tarkasteli ihmisten muuttojen keskeltä. Esinesuhteet näyttivät sotkuisilta ja poisheittäminen kaikkea muuta kuin kepeältä.

Pakkausmateriaalit, nenäliinat ja kauppakassit kyllä heitettiin pois rutiininomaisesti. Sen sijaan kestäviksi ajateltuihin esineisiin, kuten kirjoihin, astioihin, kasveihin, peleihin ja huonekaluihin, kuka mihinkin, ihmiset näyttävät edelleen kiintyvän ja huolehtivan niistä. Luopuminen tällaisista esineistä oli usein hyvin vaivalloista.

Ihmiset tekivät kovasti töitä, jotta tällaiset esineet eivät muuttuisi jätteeksi. He luopuivat ylimääräisistä ja ei-halutuista esineistään esimerkiksi piilottamalla niitä erilaisiin varastoihin ja ullakoille tai lahjoittamalla niitä joko omille läheisilleen tai esimerkiksi Facebookin kautta. Heille oli tärkeää, että tavaran uusi omistaja tarvitsee ja huolehtii siitä.

Aloin hahmottaa esineitä hoivanaiheina. Hyvin hoidettuina esineet huolehtivat ihmisistä mahdollistamalla ja kannattelemalla heidän toimintaansa. Esineet myös rakentavat yhteisöjä kytkemällä ihmisiä toisiinsa ja sukupolvien ketjuihin. Esineiden hoivaaminen on kuitenkin tavattoman työlästä.

Ensinnäkin monet niistä vaativat jatkuvaa ylläpitämistä pysyäkseen kunnossa ja pystyäkseen puolestaan kannattelemaan meidän elämäämme: kenkiä pitää lankata, koneita huoltaa, hommata riittävästi säilytystilaa. Toiseksi moniin nykyesineisiin on jo valmistusvaiheessa sisäänkirjoitettu lyhyt elinikä: biletopit ja pokkarit on valmistettu kestämään vain muutama käyttökerta, ja vain harva osaa korjata itse monimutkaista teknologiaa.

Esineet korvataan helposti uusilla, vaikkei entistä kuitenkaan raaskita heittää pois. Juuri siksi me lyyhistymme niiden alle: niitä on vain aivan liikaa, jotta pystyisimme pitämään niitä kaikkia kunnossa ja elämän pyörteissä.

Uudenlaisen esinesuhteen mahdollisuus

Lyyhistymisen tunne on synnyttänyt markkinat elämäntapaoppaille, jotka neuvovat miten ylenpalttisuuden kanssa pärjätään. Tämän hetken tunnetuin tavaranhallintamenetelmä on KonMari-menetelmä, joka lupaa auttaa saamaan paitsi kodin myös sisäisen elämän järjestykseen, ei vain hetkellisesti vaan koko loppuelämän ajaksi.

Viimeisten muutaman vuoden aikana KonMari on synnyttänyt suomalaisissa kodeissa poisheittämisen aallon. Nyt voimakkain vaihe on varmastikin jo laantunut, mutta väittäisin, että vaikutus on syvempi kuin vain hetkellinen poisheittämisinnostus. KonMarin ansiosta olemme oppineet luopumaan turhista esineistä sekä välittämään ja huolehtimaan esineistä ihan uudella tavalla.

Ensinnäkin Marie Kondo antaa avaimia ymmärtää esineitä elävinä olentoina, jotka kiinnittyvät meihin ja työskentelevät rinnallamme. Kondon opettamassa esinesuhteessa on vahva yhteys japanilaiseen kulttuuriin. Idän filosofioihin perehtynyt Timo Klemola (2004) kirjoittaa, että esinettä merkitsevä japaninkielinen sana mono viittaa myös elävään olentoon tai ihmiseen. Japanin maaseudulla on Klemolan mukaan ollut itsestään selvää, että esineet ovat kanssatyöskentelijöitä siinä missä toiset ihmiset ja eläimetkin. Maanviljelijät ovat kunnioittaneet työkalujaan syksyisin päästäen heidät ansaitulle lomalle työntäyteisen kauden jälkeen.

Saman tapaan Kondo suosittelee antamaan esinekumppaneillemme, kuten laukulle, iltalevon työpäivän jälkeen tyhjentämällä sen päivittäisistä tavaroista joka ilta.

Tällaisella elollistamisella on suoria seurauksia esinesuhteeseen: kun esineitä kohdellaan kuin kanssaeläjiä, jotka työskentelevät rinnallamme, niitä tullaan kohdelleeksi kunnioittavasti, vastuullisesti ja hoivaten. Tällä tavoin kohdellut esineet myös kestävät pidempään.

Toiseksi Marie Kondo antaa avaimia esineiden tunnevoimaisuuden huomioimiseen. Hänelle jokapäiväisten esineiden kohtaaminen on aistivoimainen, kehossa tuntuva kokemus. Tämä on suomalaisessa keskustelussa uusi ja radikaali tapa ajatella suhteita esineisiin.

Kondo kehottaa pitelemään jokaista esinettä ja kuulostelemaan omia tunteita tässä ihmisen ja esineen kohtaamisessa. Esineillä ei ole vain käyttötarkoitus, vaan niiden kohtaaminen on aistimellinen, ruumiillinen kokemus. Esineet tuntuvat ja ne vaikuttavat. Ja mikä vielä tärkeämpää, suhde pysyy yllä koskettamalla ja käsittelemällä niitä. Kondon tunnetussa pystyviikkauksessakaan ei ole kyse vain tehokkaasta tilankäytöstä, vaan suhteen ylläpitämisestä huolehtivalla kosketuksella.

Mitä teemme esineille, jotka eivät tuota iloa?

Mutta: mitä sitten kun esineet eivät enää synnytäkään ilon läikähdyksiä? Miksi toiset tavarat hahmottuvat säilömisen ja hoivaamisen arvoisina ja toiset rutiininomaisesti ohi lipuvina kertakäyttötavaroina? Mitä tapahtuu rumille ja rikkinäisille ja ylimääräisille tavaroille? Lakkaako vastuu ja hoivasuhde, kun siteet katkeavat, ja esineistä tulee jätettä? Muuttoahdistuksessa näidenkin kysymysten äärelle kannattaa pysähtyä.

Näihin kysymyksiin ei KonMari enää tarjoakaan helppoja vastauksia (paitsi ”heitä se pois äläkä ainakaan siirrä ongelmaa lahjoittamalla sitä muille”).

Siiri Kärkkäinen haastaa blogissaan, eikö olisi eettisempää olla ”anti-konmari” ja lopettaa kokonaan luopuminen. Hän kirjoittaa:

”jokainen miettisi huomattavasti tarkemmin, mitä kotiinsa ostaa, jos emme ikinä luopuisi mistään. Jos jokaisen huonon ostopäätöksen kanssa olisi elettävä vuosia, moniko tekisi enää impulssiostoksia? Ei vapaudut vankilasta -korttia kirpputorin muodossa vaan se väärän värinen paita, kerran käytetty kuntoiluväline tai purnukka tuijottaisi sinua asunnossasi joka päivä.”

Mitä jos lopetettaisiin luopuminen ja hoivattaisiin kaikkia esineitä kodeissamme ketsuppipurkista virheostoksiin ja vanhoihin laskuihin? Ajatusleikkinä ehdotus on tärkeä. Jo pelkästään teoreettisena ajatusleikkinä ehdotus pakottaa huomaamaan, kuinka paljon materiaa kodeistamme virtaa lävitse joka ainoa päivä lähestulkoon huomaamattamme.

Kärkkäisen ehdotus haastaa kohtaamaan myös hylätyt ja jätteinä hahmottuvat tavarat hoivan arvoisina. Väitän, että juuri tällaista asennetta aikamme edellyttää. Silloin myös ulossuljettu – ruma, vanha, kenties ällöttäväkin – jäte olisi hoivanaihe, jolta ei voi ummistaa silmiään ja siirtää vastuuta kokonaan jätehuollolle.

Tällä ajatuksella en ratkaise lyyhistymisen ongelmaa. Päinvastoin, näillä kulutustottumuksilla lyyhistymme yhä enemmän ja aina vaan. Mutta ajatus voi muuttaa suhdettamme meidän kanssamme koteja asuttaviin esineisiin.

Kirjoittaja Veera Kinnunen on juuri väitellyt Lapin yliopiston sosiologian oppiaineesta. Hän on tutkimuksissaan ollut kiinnostunut arkisesta elämästä esineiden kanssa. Erityisesti häntä kiehtovat ei-halutut tavarat ja jätteet. Väitöskirjassaan hän käsitteli tematiikkaa tarkastelemalla esineitä muutossa. Lue väitöskirja Tavarat tiellä. Sosiologinen tutkimus esinesuhteista muutossaLisätietoa kirjoittajasta.

Lähteet

Klemola, Timo (2004) Taidon filosofia. Filosofian taito. Tampere University Press, Tampere.
Kondo, Marie (2016) Siivouksen elämänmullistava taika. Bazar, Helsinki.
Strasser, Susan (1999) Waste and Want. A Social History of Trash. Metropolitan Books, New York.


Apua tavararöykkiöiden taltuttamiseen löydät Paikka kaikelle -blogin ilmaisesta Vinkkipankista. Se on teemoihin jaettu kokoelma blogijulkaisuja ja lehtiartikkeleita, joista löydät nopeasti etsimäsi avun järjestyspulmiisi.

Apua, hukun tavaraan!

Kirjoituskutsu kodin raivaajille 25.2.–31.3.2016

Oletko raivannut kotoasi ylimääräistä tavaraa tai suunnitteletko sitä? Kerro tarinasi!

Viime aikoina moni on havahtunut liiallisen tavaran arkisiin haittapuoliin: tärkeätkin esineet katoavat epäjärjestykseen, siivoaminen on hankalaa ja tavaran hallinnointi ja varastointi vie aikaa ja rahaa. Tavaraa vähentämällä ja järjestelemällä tavoitellaan sujuvampaa arkea ja mahdollisuutta vapauttaa aikaa muuhun kuin kodin ylläpitoon.

Kerään tarinoita ihmisten tavarasuhteista yltäkylläisyyden yhteiskunnassa tutkimus- ja tietokirjahanketta varten. Tarkoitus on kartoittaa tavaran kertymisen mekanismeja, raivaamisen kokemuksia ja niihin liittyviä tunteita.

Kerro kokemuksistasi vapaamuotoisella kirjoituksella. Voit otsikoida kirjoituksesi itse. Käytä halutessasi seuraavia kysymyksiä tai osaa niistä kirjoittamisen tukena:

  • Miten tavaraa kertyi liikaa? Miten ja miksi hankit tai sait tavarat? Mitä tavaroita sinulla on tai oli liikaa? Millaisia ongelmia liika tavara sinulle aiheutti tai aiheuttaa? Voit myös pohtia, mikä on liikaa tavaraa ja mitä tavarat sinulle merkitsivät ja merkitsevät.
  • Miten pääsit eroon ylimääräisistä tavaroista? Kuvaile, miten toteutit tavaroiden raivaamisen. Mitä iloja, suruja tai muita tunteita raivaamisprosessiin liittyi? Miksi ryhdyit siihen? Millaisin perustein valikoit säästettäviä tavaroita tai luovuit toisista tavaroista? Oliko jonkin tavara tai tavararyhmä erityinen matkan varrella ja miksi?
  • Tavarat ihmissuhteissa: Miten sinulle läheiset ihmiset ovat suhtautuneet raivaamisprojektiisi? Millaista tukea, vastustusta tai välinpitämättömyyttä olet kohdannut?
  • Kerro elämästäsi raivaamisen jälkeen. Onnistuiko raivausprojektisi? Toteutuivatko tavoitteet, joita muutokselle asetit? Tai jos et ole vielä valmis, kerro, millaisia unelmia sinulla liittyy siihen tilanteeseen, kun tavarat on raivattu. Onko asenteesi tavaraa tai sen hankkimista kohtaan muuttunut?

Valokuvat

Voit halutessasi liittää kirjoituksesi oheen 1–10 kappaletta valokuvia, jotka kuvaavat kotisi tavaramaailmaa, epäjärjestystä tai järjestystä. Kerro kirjoituksessasi kuvista.

Lähetä vain sellaisia kuvia, jotka haluat lahjoittaa tutkimus- ja tietokirjahankkeissa käytettäviksi ja jotka saa hankkeen jälkeen arkistoida Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon muiden tutkijoiden käyttöön.

Kirjoitusten ja valokuvien käyttö ja arkistointi

Kirjoituksia ja valokuvia käytetään aineistona tavarasuhteita koskevassa tutkimuksessa sekä samaa aihetta käsittelevässä yleistajuisessa tietokirjahankkeessa.

Julkaisujen yhteydessä kirjoituksista julkaistaan lainauksia. Lainauksista poistetaan tai muutetaan kaikki sellaiset tiedot, jotka voisivat johtaa kirjoittajan tunnistamiseen. Myös tutkimukseen lähetettyjä valokuvia saatetaan julkaista nimettöminä tutkimusjulkaisuissa tai hankkeeseen liittyvässä tietokirjassa.

Julkaisujen valmistuttua tutkimusaineisto arkistoidaan Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon myöhempää tutkimuskäyttöä varten. Arkistoitavista kirjoituksista poistetaan tunnistamisen mahdollistavat tiedot. Jos et halua luovuttamiasi aineistoja arkistoitavaksi, ne hävitetään tutkimuksen valmistumisen jälkeen. Tutkimuksen rekisteriseloste on täällä.

Vastausohjeet

Lähetä kirjoituksesi ja mahdolliset valokuvat 31.3.2016 mennessä:

Tästä linkistä avautuvalla lomakkeella (voit liittää lomakkeeseen liitteitä esim. pdf-, docx-, rtf- ja kuvat jpg-muodossa)
tai
Tutkija Ilana Aallon sähköpostiin (mieluiten liitetiedostoina) [email protected]HUOM! Jos vastaat sähköpostitse:

  • Kirjoita vastaukseesi suostumuksesi siihen, että lähettämäsi kirjoitus ja valokuvat arkistoidaan tämän hankkeen jälkeen nimettömänä Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon. Muussa tapauksessa luovuttamasi aineistot hävitetään tutkimuksen valmistumisen jälkeen.
  • Liitä kirjoituksesi alkuun seuraavat taustatiedot:
  1. Nimimerkki, jos haluat että kirjoitukseesi viitataan nimimerkillä
  2. Ikä
  3. Sukupuoli
  4. Koulutus
  5. Tämänhetkinen toimi (esimerkiksi ammatti, opiskelu, lasten hoitaminen kotona, työttömyys, eläke)
  6. Perhetilanne ja lasten iät
  7. Asumismuoto (kerrostalo, rivitalo, omakotitalo jne.)
  8. Asutko maaseudulla vai kaupungissa; kaupungin keskustassa vai lähiössä

Lisätietoja tutkimuksesta antaa FT, tutkija Ilana Aalto ([email protected]) Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitokselta Turun yliopistosta. Julkaisujen etenemisestä tiedotetaan Paikka kaikelle -blogissa www.paikkakaikelle.fi (katso aihetunniste ”tavaratutkimus”).

*

Lämmin kiitos osallistumisestasi!

Kaikkien sähköpostiosoitteensa jättäneiden vastaajien kesken arvotaan Anne Te Velde-Luoman kirja Kaaoksen kesyttäjä.

*

7