Aihearkisto: Sukupolvet

Muistoesineet

Järjestätkö itseäsi vai muita varten?

Ruotsalaisen Margareta Magnussonin kirja Döstädning on herättänyt keskustelua jo ennen suomentamistaan. Lyhyesti kirjassa on kyse siitä, että Magnusson neuvoo jokaista raivamaan romunsa itse ennen kuin ne jäävät perikunnan vaivoiksi. Tätä hän kutsuu vapaasti suomentaen ”kuolinsiivoukseksi”.

Marttyyrisiivous

Kirkko ja kaupunki -lehden kolumnisti Marja Kuparinen ihmettelee Magnussonin kirjaa: ”Ettei vain tässä uudessa käytösodotuksessa piile ikävä yritys hallita ja kaventaa elämää? Onko ihanne ehkä se, että kun kuolen, olohuoneen pöydällä odottaa hautajaisten ohjelma kutsuvieraslistoineen ja komerot ovat ojennuksessa? Pakkasestakin ehkä löytyy hautajaisvieraille leipomiani piirakoita. Onko kuolinsiivous hyvä teko läheisille vai itse asiassa vainajan viimeinen yritys hallita jälkikuvaa itsestään? Eikö kunnon ihminen saa olla kenellekään vaivaksi?”

Kuparinen ei minusta kuvaile kuolinsiivousta siinä mielessä kuin Magnusson sen tarkoittaa. Hän kirjoittaa pikemminkin marttyyrisiivouksesta, jossa ihminen todistelee kunnollisuuttaan ja samalla pyrkii kontrolloimaan toisia vielä haudankin takaa syyllistämällä. Magnussonin kuolinsiivous on iloinen asia, joka tehdään paitsi jälkeenjääviä myös itseä varten. On mukavaa käydä muistoja läpi. Kotona on helpompi elää ja olla, kun tavaraa ei ole liikaa.

Pakkosiivous

Arkijärki-blogin Jenni Sarras puolestaan pohtii, ”[o]nko ihmisen tosiaan velvollisuus hankkiutua tavaroistaan eroon vain siksi, ettei olisi kuoleman jälkeen vaivaksi muille? Minusta tämä ajatus tuntuu todella kolkolta. Olisi kauheaa ajatella, että joku alkaisi stressata omista tavaroistaan, jottei vain minulle tulisi vaivaa. Päinvastoin toivon, että jokainen nauttisi tavaroistaan ja omaisuudestaan viimeiseen elinpäiväänsä asti.”

En muista (lainasin jo kirjan eteenpäin), miten velvoittavana Magnusson kuolinsiivouksen esittää, mutta on selvää, ettei hän puhu sen puolesta, että hauraat vanhukset alkaisivat kuurata nurkkiaan nuorempiaan varten. Saati että sairas pomppaisi kuolinvuoteeltaan karsimaan tavaroitaan helpottaakseen perillisten taakkaa.

Kuolinsiivous tehdään, kun ollaan vielä hyvissä voimissa. Mitä nuorempana aloittaa, sitä parempi. Magnussonin lähestymistapa ei ole vaativa vaan lempeä. Hän korostaa sukupolvien välisen kommunikaation merkitystä ja kehottaa puhumaan tavaroista lähimmäisten kanssa.

Minustakaan kuolinsiivouksesta ei voi tehdä kenenkään velvollisuutta. Mutta kun ajattelee, mikä määrä tavaraa kodeista nykyään löytyy, ei voi kuin toivoa, että mahdollisimman moni havahtuisi ajoissa siivoamaan nurkistaan edes selvät roskat. Joku ne joka tapauksessa joutuu siivoamaan.

Omanapasiivous

Minusta on mielenkiintoista, että vahvoja reaktioita herättää nimenomaan ajatus, että omat tavarat pitäisi järjestää toisia varten.

En muista kannanottoja, joissa olisi oltu huolissaan itsekeskeisyydestä, kun japanilainen järjestämisguru Marie Kondo antoi ohjeita keskittyä vain omiin mieltymyksiinsä tavaroita järjestäessä. Kondohan neuvoo karsimaan esineet sillä perusteella, tuottaako tavara ihmiselle iloa tässä ja nyt. Viis siitä, mitä sukulaiset ja ystävät tuumivat tai kuka tavaran antoi. Tavaroita ei tarvitse säästää velvollisuudesta toisia kohtaan. Menetelmän individualistisuutta korostaa se, ettei poistoista ei saa kertoa läheisille saati tarjota niitä sukulaisille.

Kun Magnusson puhuu jälkeenjäävien huomioimisesta, korostaa Kondo yksilön näkökulmaa. Ei Magnussonkaan kiellä säästämästä esineitä, joita säästetään vain siksi, että ne tuovat omistajalleen iloa. Hän kuitenkin ehdottaa tässäkin muiden huomioimista siten, että esineet, joilla on merkitystä vain omistajalleen, merkittäisiin ”heitä pois” -lapulla. Näin kuolinpesän selvittelijöiden vaiva vähenee.

Siivous omaksi eduksi ja muiden avuksi

Itse näen, että kodin järjestämisen – kutsui sitä sitten konmarittamiseksi tai kuolinsiivoukseksi tai ihan vain järjestämiseksi – motiivin tulee kummuta ihmisestä itsestään.

Vain sisäinen motivaatio kantaa, ja tämä on tutkittu juttu. Sisäinen motivaatio syntyy esimerkiksi siitä, että tahtoo eroon arkisista harmeista, joita liika tavara ja epäjärjestys aiheuttavat: tavaroiden katoamisesta, uusien ostelusta tilalle, stressaavista kasoista, riitelystä tai vuokravarastoon uppoavista kuluista, siivoamisen vaivalloisuudesta.

Ulkoisia syitä järjestää koti olisi esimerkiksi pelko siitä, että ystävät arvostelevat tai että naapuri näkee ovesta sisään ja tuomitsee näkemänsä.

Mutta entä sitten tavaroiden järjestely perillisten työtaakan helpottamiseksi – eikö se ole ulkoinen motivaattori? Minusta se on sitä vain silloin, kun ihminen ryhtyy siivoamaan toisen painostuksesta tai marttyyrimielellä. Pyyteetön toisten huomioiminen ja auttaminen sen sijaan on syvästi palkitsevaa työtä.

Lehdistössä uutisoitiin vastikään tutkimuksesta, jonka mukaan suomalaiset ovat erityisen huonoja asettumaan toisten asemaan. Empatiavajetta havaittiin erityisesti yksilöllisyyttä korostavissa kulttuureissa. Tulee mieleen, että KonMarin omaa napaa painottava lähestymistapa puhuttelee meitä nykyajan individualisteja enemmän kuin kuolinsiivouksen toisten huomioimista korostava näkemys.

Mutta ehkä tarvitsemme tässä ajassa enemmän nimenomaan sitä, että asettuisimme toisen asemaan ja pyrkisimme näkemään myös hänen tarpeensa? Kuolinsiivous on siihen mitä parhainta harjoitusta. Iästä riippumatta.


Oletko miettinyt, miten pääset alkuun järjestämisprojektissa tai kuinka saat jumahtaneen projektin uudelleen liikkeelle? Entä miten järjestää vaatekaappi, lastenhuone tai jääkaappi? Vastaus löytyy Paikka kaikelle -blogin vinkkipankista, jonne kokosin parhaat blogissa ja muualla julkaistut järjestämisneuvoni käteväksi hakemistoksi.
Tilaa tästä maksutta sähköpostiisi!

Kotien tavaratulvassa muhii sukupolvien konflikti

Ammattijärjestäjänä saan kuulla ihmisten tavaroita koskevat huolet ja tarinat. Monet niistä liittyvät sukupolvien välisiin suhteisiin. Margareta Magnusson kannustaa kirjassaan Döstädning ikääntyviä ja heidän aikuisia lapsiaan puhumaan tavarasta – ja kuolemasta – hyvissä ajoin. Mutta sen sijaan, että perheisessä puhuttaisiin tavaroihin liittyvät sukupolvien konfliktit auki, aihe otetaan esille minun, ammattijärjestäjän, kanssa.

Kotien tavaratulvassa muhii sukupolvien konflikti

Autotallillinen perintöesineitä vai aikuisen lapsen jälkeensä jättämää tavaraa?

Jotta aihe olisi helpompi ottaa puheeksi omien vanhempien tai aikuisten lasten kanssa, kuvaan tässä nyt tavallisimmat kertomukset, joita saan kuulla. Kyse on todellisuuteen pohjaavista esimerkeistä, mutta ei kenenkään tietyn yksittäisen ihmisen tarinasta.

Huolestunut lapsi

”Isäni asuu isossa omakotitalossa. Hänessä on varmaan hamsterin vikaa. Edes tyhjiä maitotölkkejä ei saa viedä keräykseen, koska niillä voi lämmittää saunaa. Kellari on lattiasta kattoon täynnä aikakauslehtien vuosikertoja, kodinkoneiden raatoja (varaosiksi!), vanhoja huonekaluja ja ties mitä roinaa. Lisäksi tavaraa on piharakennuksessa.

Asunnossa sisälläkin on niin paljon kamaa, että pelkään isän kompastuvan, kun hän yöllä lähtee vessaan. Meitä siskon kanssa kauhistuttaa jo nyt, että talon setviminen jää meille. Isä ei ota kuuleviin korviinsa puheita tavaran raivaamisesta. Joskus kuljetan maitotölkkejä salaa marketin pihalla olevaan kartonkikeräykseen.”

Margareta Magnusson kirjoittaa, että jokaisen pitäisi kantaa itse vastuu tavaroistaan eikä jättää niitä jälkipovien vaivoiksi. Hänen mukaansa työläs sotkuisen kuolinpesän selvittely katkeroittaa jälkipolvet vaikka suhde eläessä olisi ollut lämmin.

Tavaranhaalijan kehottaminen raivaamishommiin saa yleensä aikaan vain vastarintaa. Mutta ehkä voit varovasti tarjota apuasi silloin, kun huomaan haalijan itsensä ottavan esille tavaran haitat – kun mitään ei löydy tai siivoaminen on kovin vaivalloista.

Jos tavaroiden omistaja ei ota avuntarjouksia kuuleviin korviinsa tai pahimmillaan naureskelee päälle, että lapset saavat sitten selvittää, vedä henkeä ja keskity toistaiseksi vaikka omiin tavaroihisi. Aikuista ihmistä ei voi pakottaa ottamaan apua vastaan – ellei kyse ole tilanteesta, jossa paloviranomaiset voivat antaa siivousmääräyksen.

Neuvoja hamstraavan läheisen kohtaamiseen saat kirjasta Pakkokeräily – aarteidensa vankina (Prometheus). Ja kun sen aika koittaa, turvaudu tavaroiden raivaamisessa ostopalveluihin niin paljon kuin vain voit. Sillä säästät aikaasi ja mieltäsi.

Kolmen huushollin tavaroiden loukkuun jäänyt

”Minulla on kellari täynnä poikani Jaakon tavaroita. Kun hän lähti Ranskaan töihin, hän toi huonekalut ja muut tavaransa tänne säilytykseen. Niitä on tuolla vierashuoneessakin, ei sitä oikein edes mahdu käyttämään. Siellä on lisäksi Jaakon ja tyttäreni Kaisan lapsuuden tavarat.  

Minä olen Kaisalta monta kertaa kysynyt, että ottaako hän barbit ja lastenkirjat, mutta ei ne häntä kiinnosta. On kuulemma kaikki paikat lasten tavaroita täynnä muutenkin. Jaakko on sanonut, ettei hänen legojaan ja pienoismallejaan saa hävittää. Niitä on kokonainen kaapillinen, mutta ei hän voi nyt ottaa niitä, kun on siellä Ranskassa. Eikä hän kyllä muutenkaan varmaan niitä omaan kotiinsa ottaisi, kun ei ole lapsiakaan.

Vintillä on äidin tavaroita. Kun hän kuoli, oli niin kiire tyhjentää asunto ja ajattelin, että käyn tavarat sitten myöhemmin läpi. On niitä laatikoita tuolla olohuoneessakin, en ole saanut katsottua, mitä niihin tuli pakattua. Voisin muuttaa pienempään, mutta ei tästä mihinkään pääse, kun ei nämä tavarat mahtuisi minnekään.”

Jokaisen tosiaan pitää huolehtia omista tavaroistaan. Nyt tarvitaan jämäkkyyttä, jotta saat lapsesi ottamaan vastuuta. Pyydä lapset avuksi ja pitäkää perhetalkoot. Käykää samalla läpi äidiltäsi jääneet esineet ja jakakaa ne keskenänne, niin on sekin hoidettu. Jos muu ei auta, aseta takaraja, jonka jälkeen pyydät tyhjennyspalvelun viemään luoksesi hyljätyt tavarat.

Lahjatulvaan hukkuva

”En tiedä mitä teen äitini kanssa. Mikään puhe ei mene perille! Hän näkee lapsia pari kertaa kuussa ja tulee meille aina isojen kassien kanssa. Hän kiertelee kirpputoreilla ja ostelee sieltä kaikkea mielestään ihanaa. Vaatteita ja leluja. Sellaisia isoja muovihökötyksiä. Ja syntymäpäivänä hän ei todellakaan ilmesty juhliin leffaliput paketissa, vaan viimeksi hän antoi lahjaksi jättiteddykarhun, joka vie lastenhuoneesta lähes neliön alan.

 Meillä on lastenhuone jo ihan täynnä. Sitä paitsi hukun lastenvaatteisiin, täällä voisi pitää vaatekauppaa! Pitääkö tässä alkaa etsiä isompaa asuntoa, että saadaan leluille lisää tilaa? Tavaroita ei voi laittaa eteenpäin, koska äiti kyselee niiden perään lapsilta ja käy kaapeissa penkomassa. Ei tässä ole mitään järkeä.”

Rajat ne on rakkauden osoittamisellakin. Äitisi tarkoittaa hyvää, mutta nyt hänet täytyy havahduttaa ymmärtämään, että jokainen esine on myös vaiva ja vaatii jotakin: säilytyspaikkaa, paikoilleen korjaamista, huoltamista, siivoamista ja kierrätykseen toimittamista. Hän saa antamisen ilon mutta sinä saat kaikki vaivat.

Ota asia hänen kanssaan puheeksi hyvänä hetkenä. Pysy rauhallisena. Puhu itsestäsi ja ongelmista, joita tavara sinulle aiheuttaa. Älä syyttele äitiäsi. Kuuntele myös, mitä hän sanoo. Käytännön ratkaisuna lahjoja ostelevan läheisen ongelmaan on usein se, että hän saa jatkaa hankintojaan, mutta ne säilytetään hänen luonaan.

Tavarat hiertävät sukupolvien välisissä suhteissa

Edellisten tarinoiden lisäksi kuulen usein myös nämä:

  • Mielensä pahoittaneen perintöesineiden vaalijan kertomus – aikuiset lapset eivät ole kiinnostuneet mummon ja vaarin kirjeenvaihdosta tai mummon posliiniastioista
  • Huolestuneen isovanhemman tarina – hänen lapsensa perheessä ollaan niin kuormittuneita, että koko koti on ajautunut kaaokseen, siivouskehotukset johtavat riitoihin
  • Surullisen isovanhemman tarina – lapsenlapset eivät voi tulla kylään, koska koti on niin täynnä tavaraa, ettei se sovi pienen lapsen hoitopaikaksi tai yökyläilyyn
  • Pettyneen aikuisen lapsen kertomus – ikääntyvä vanhempi on ryhtynyt kuolinsiivoukseen ja poistanut lapselle tärkeitä esineitä keskustelematta siitä ensin lapsen kanssa

Tunnistatko oman perheesi näistä tarinoista? Millaisia sukupolvien konflikteja tavara aiheuttaa teidän perheessänne vai aiheuttaako? Kommentoi alla.

*

Ps. Tule moikkaamaan minua Helsingin kirjamessuille sunnuntaina 29.10. klo 14.30–15. Kullervo-lavalla ”Paikka kaikelle – Loistava järjestys!” Esiintyjät: Ilana Aalto ja Mira Ahjoniemi.

Helsingissä luento myös tiistaina 21.11. klo 11–11.45 ”Paikka kaikelle – kodin järjestäminen hyvinvoinnin ja jaksamisen tukena” Mielenterveysmessut, Helsingin Wanha Satama, sali G.