Aihearkisto: Sotku

Vaivaako naisia siivousvimma?

Nimimerkki Kyläluuta väitti vastikään Helsingin Sanomien mielipidepalstalla, että ”enemmistö naisista on ottanut kodin siivouksen yhdeksi elämän tärkeimmistä tehtävistä” ja että näiden ”täydellisyyteen pyrkivien naisten siivousvimmasta eivät kärsi ainoastaan naisten kanssa parisuhteissa elävät miehet, vaan myös naisten ystävät, joita siivous ei niin kovasti kiinnosta”.

old-woman-1077121

Kyläluuta oli huolissaan tasa-arvosta ja ystävyyssuhteista. Mikäli naiset eivät ”ymmärrä lopettaa ottamasta siivoojan roolia ja vapauttaa itseään muuhun toimintaan”, jää tasa-arvo haaveeksi. Kyläily harvinaistuu, koska vain läpipuunattuun kotiin voi kutsua ystäviä, ja ystävien harrastama toisten kotien siivon arvostelu aiheuttaa rasitetta suhteille. Hän syyttää naisia pinnallisuudesta ja käytöstapojen puutteesta.

Kyläluudan mukaan naisten pitäisi ottaa oppia miehiltä. Nämä eivät laita siivoamista ystävien tapaamisen edelle ja siksi näillä myös nuoruusvuosien ystävyyssuhteet säilyvät. Kyläluudan mielestä siivoaminen on elämän tuhlaamista, kun merkityksellisempääkin sisältöä olisi tarjolla.

Jaan Kyläluudan huolet – osittain. Katsotaanpa tarkemmin, mitä hän oikeastaan sanoo.

– Enemmistö naisista on ottanut siivouksen yhdeksi elämän tärkeimmistä tehtävistä.

No jaa, eipä meillä ammattijärjestäjillä juuri riittäisi asiakkaita eikä KonMari-kirjaakaan varmaan olisi myyty kymmeniä tuhansia, jos naisten kaikki aika kuluisi siivotessa. Sen sijaan on totta, että siivouksesta, kotitöistä, äitiydestä ja kodin hengettärenä toimimisesta on pontevasti yritetty tehdä naisten suurta kutsumusta. Projekti alkoi 1800-luvulla, kun Suomesta ryhdyttiin muokkaamaan kansallisvaltiota: ajatus oli, että naiset palvelisivat kansakuntaa huolehtimalla kodeista ja niissä kasvavista uusista kansalaisista. Miehet taas edistäisivät kansakunnan etua toimimalla kodin ulkopuolisessa maailmassa. Sata vuotta sitten näytti siltä, että tässä projektissa oltiinkin onnistumassa. Mistä päästään sopivasti Kyläluudan seuraavaan huolenaiheeseen.

– Jos naiset eivät ymmärrä vapauttaa itseään siivoamisesta muuhun toimintaan, tasa-arvosta on turha haaveilla.

Kyllä naiset tämän ovat ymmärtäneet. Jo viisikymmentä vuotta sitten alkoi laaja julkinen keskustelu sukupuolirooleista. Naiset haluttiin vapauttaa kotiroolistaan toteuttamaan itseään maailmassa samoilla oikeuksilla kuin miehet. Suomalaiset naiset olivat kyllä aina tehneet ansiotyötä, mutta vasta tämän roolidebatin seurauksena kodin ulkopuolisesta työstä tuli myös asennetasolla hyväksyttyä. Pian hyvinvointivaltio tuli naisia vastaan: äitiyslomat ja kunnallinen päivähoito takasivat, että naiset pystyivät käymään ansiotyössä.

Mutta vapautuivatko naiset siivouksesta? Eivät suinkaan. Ajankäyttötilastoista näemme, että naiset tekevät keskimäärin runsaat 3,5 tuntia kotitöistä päivässä, miehet 2,5 tuntia. Naisten kotitöihin käyttämä aika on 20 vuodessa vähentynyt noin 20 minuuttia.

Mitä naisen pitäisi tehdä tuolla päivittäisellä 20 minuutillaan? Siinä ehtisi juuri ja juuri soittaa ystävälle ja vaihtaa kuulumiset. Se ei kuitenkaan varsinaisesti edistäisi tasa-arvoa. Tasa-arvon kannalta parempi olisi, jos naiset satsaisivat 20-minuuttisensa uusien tutkintojen opiskeluun tai sijoitusoppaiden tutkimiseen. Mitä korkeampi koulutus- ja tulotaso naisella on, sitä vähemmän hän käyttää aikaa kotitöihin.

– Naisten pitäisi ottaa mallia miehistä ja laittaa ystävät siivoamisen edelle.

Ajatus ei ole huono. Elämässä monien asioiden pitäisi mennä siivoamisen edelle. Mutta kiinnittäisin huomiota siihen, että siivoamisen ja siivoamattomuuden ehdot naisille ovat aivan erilaiset. Miesten on naisia helpompi laittaa ystävät siivoamisen edelle. Paitsi että he tekevät naisia vähemmän kotitöitä, heillä on päivässä noin 40 minuuttia enemmän vapaa-aikaa. Vaikka he tekevät naisia enemmän ansiotöitä, naisten yhteenlaskettu ansio- ja kotityöaika on viikossa kolme tuntia pidempi kuin miehillä. Kärjistäen: miehet ehtivät tavata ystäviään naisia useammin, koska ”joku muu” hoitaa siivoamisen sillä välin.

– Ystävien kotien siisteystasoa arvostelevat ystävät ärsyttävät pinnallisuudellaan ja käytöstapojen puutteellaan.

No todellakin! Koti on henkilökohtainen asia eikä sitä sovi moittia. Nimimerkki Kyläluuta kertoo lakanneensa kutsumasta ystäviä kylään näiden esittämän arvostelun takia. On tosiaankin käytöstapojen puutetta arvostella toisen kotia. Moni kuitenkin lähtee huomaamattaankin mukaan siisteyspeliin, jonka sääntöihin kuuluu muun muassa kiihkeä siivoaminen ennen vieraiden tuloa ja vastasiivotun kodin ”sotkuisuuden” vuolas pahoittelu vieraiden saavuttua. Peliä on vaikea vastustaa, koska naisten kunnollisuutta yleisemminkin arvotetaan heidän kotiensa mukaan. Se taas johtuu naisten ja kotien vuosisataisesta liitosta, josta edellä kirjoitan.

Ystävien ja siivoamisen ei tarvitse olla toisilleen vastakkaiset asiat. Ystävät voivat tavata kahvilassa, baarissa, museossa tai uimarannalla. Tosiystävän voi pelotta kutsua siivoamattomaankin kotiin. Yhdessä voi nauraa siisteyspelille ja heittää paineet kunnon emännyydestä. Tosiystävän voi jopa pyytää siivousavuksi, jos urakka kasvaa itselle mahdottomaksi. Fiksu ystävä ei kilpaile siisteydessä vaan siinä, miten voi ystäväänsä auttaa.

*

Paikka kaikelle -kirjassa käsittelen siivoamiseen liittyvää kunnollisuuskilpailua sekä naisten ja miesten työnjakoa pintaa syvemmältä. Kustantajan ennakkotarjous kirjasta (19,50 € sis. postit) on voimassa 15.2. asti. Kurkkaa täältä myös näyteluku.

Jos sinulla on ystävä, jonka koti mielestäsi kaipaisi järjestämistä, tulkaa yhdessä Turun Rakenna ja sisusta -messuille pe–su 10.–12.2. tapaamaan ammattijärjestäjiä. Olen paikalla perjantaina ja sunnuntaina, jolloin myös puhun aiheesta ”Miksi kodin järjestäminen on parasta sisustamista”.

Tai lähtekää mukaan suositulle Paikka kaikelle -kurssille, joka alkaa Turussa 9.3. Mikäs sen parempaa kuin toinen toisiaan tukevat kurssikaverit. Lisätietoja täällä.

Koti järjestykseen vähimmällä mahdollisella vaivalla

Vuoden vaihtuessa moni tekee uusia aloituksia. On tipatonta, lihatonta, sokeritonta ja roinatonta. Jos aiot tänä vuonna laittaa kotisi järjestykseen, olet jo varmaan pohtinut, mistä aloittaisit.

Uusia polkuja. Kuva Pixabay.

Tuoreita polkuja. Kuva Pixabay.

On olemassa kaikenlaisia sääntöjä siitä, mistä pitäisi aloittaa: roskien viemisestä, eteisen kaapista, vaatteista. Ohjeet eivät ole olemassa siksi, että olisi erityisen tärkeää aloittaa juuri tietystä tavararyhmästä, vaikka ohjeiden laatijat saattavat näin väittää. Ne ovat olemassa siksi, että aloittamiseen liittyvä valinnanvaikeus poistuisi.

Yksi tavallisimpia syitä sille, miksi ihmiset pyytävät minut kotiinsa ammattijärjestäjäkäynnille liittyy siihen, että he heillä on vaikeuksia päättää aloittamiskohta. Vaatehuone on täynnä tavaroita, jotka oikeastaan kuuluisivat kellariin, mutta kun kellarikin on aivan täynnä. Niinpä vaatteet jäävät pyykistä tultuaan sohvalla makaamaan. Lattialla sohvan vieressä on ikeakasseja, joiden sisältö voisi olla vaatehuoneen ylähyllyllä, mutta kun… Mihin tahansa tavararyhmään kajoaminen tuntuu laittavan liikkeelle valtaisan dominoefektin.

Moni kodinraivaaja jää miettimään aloituskohtaa sen sijaan, että käärisi hihansa. Se on inhimillistä ja ymmärretävää, sillä jumittaminen on itse asiassa turvallista. Aloittaminen – muutos – tuntuu vaivalloiselta ja vaikealta. Mutta jumittaessa ahdistus moninkertaistuu: voi harmistua sekä sotkusta että siitä, ettei saa aloitettua sen setvimistä.

Paljastan nyt yhden asian: Sillä ei ole mitään väliä, mistä aloitat kodin järjestämisen. Vain yhdellä asialla on merkitystä: sillä, että ylipäätään aloitat.

Milloin on paras aika aloittaa? – Nyt heti!

Mistä aloitan? – Reunasta. Siitä, johon kompastut, joka tippuu kaapin oven avatessa päällesi tai joka on muutoin tielläsi jatkuvasti.

Miten saan aloitettua? – Ota ensimmäinen tavara käteesi ja mieti, mitä sille teet. Jatka yksi esine kerrallaan.

Mistä löydän aikaa tavaroiden raivaamiseen? – Et ainakaan kalenterista, koska siellä on aina jotain tärkeämpää! Sen sijaan päätä, että teet joka päivä viisi tai kymmenen minuuttia tai että poistat joka päivä yhden tavaran. Sen verran ehtii kiireisimpänäkin päivä. Ja jos tuntuu, ettei ehdi, tarkasta prioriteettisi. Tärkeille asioille nimittäin löytyy aina aikaa. Ihmiset hyljeksivät suotta pieniä urakoita. Mutta kymmenen minuuttia päivässä on äärettömästi enemmän kuin nolla minuuttia. Onko parempi tehdä vähän kuin olla tekemättä mitään? Jos et vieläkään usko, että voit ratkaista ongelmasi näin vähällä vaivalla, lue täältä Kaizen-menetelmästä, jossa ylistetään pienten askelten voimaa.

Mitä jos tulee takapakkia ja alan lintsata raivaamisesta? – Tee itsestäsi tilivelvollinen. Julkista projektisi kavereillesi, et voi enää perääntyä! Tai raivaa yhdessä muiden kanssa: Paikka kaikelle -ryhmän perjantaihaasteissa käydään tänä vuonna läpi kaikki kodin tärkeimmät tavararyhmät. Jos tartut niihin jokaiseen, kotisi näyttää vuoden lopussa aivan toisenlaiselta kuin nyt.

Maaliskuussa on myös ainutlaatuinen mahdollisuus hankkia uusi alku Paikka kaikelle -kurssilla. Se starttaa Turussa torstaina 9.3. Kolmen tapaamiskerran aikana pureudutaan epäjärjestyksen syihin, tehokkaisiin järjestämismenetelmiin, järjestyksen ylläpitoon ja toteutetaan oma projekti ammattijärjestäjän ohjauksessa. Kokemukset aiemmalta kurssilta olivat todella positiiviset ja osallistujat raportoivat, että toimintaan tarttuminen helpottui. Kurssille otetaan vain 12 osallistujaa, joten ilmoittaudu pian!
Lisätietoja ja ilmoittautuminen täällä: https://www.lyyti.fi/reg/paikkakaikelle.

Toivotan sinut myös tervetulleeksi hakemaan intoa ja inspiraatiota kodin järjestämiseen Kuinka paljon on tarpeeksi? -tapahtumasta, joka järjestetään Helsingissä lauantaina 21.1. Puhun tapahtumassa tavaratulvan syistä ja sen patoamisesta. Olen myös tavattavissa tilaisuuden ajan. Olisi kiva nähdä!
Tarkemmat koordinaatit ja ohjelma-aikataulu löytyvät täältä.
Tapahtuma Facebookissa.

Uskotko olevasi parantumattomasti sotkuinen?

Psykologit, elämäntaidon valmentajat ja onnellisuusfilosofit opettavat meille, että omat uskomukset ovat pahin este halutullekin elämänmuutokselle, kuten kodin raivaamiselle turhasta tavarasta.

Kuva: Pixabay.

Kuva: Pixabay.

Usein juuri vääristyneet ajatusmallit estävät luopumasta turhista esineistä. Ihminen voi pitää itseään kätevänä käsityöihmisenä, joka saattaa hetkenä minä hyvänsä tarvita sata munakennoa luovaan projektiinsa. Käsitys, jonka mukaan sivistyneellä ihmisellä täytyy olla kaikki seinät vuorattu kirjoilla, estää luopumasta lukemattomista pölynkerääjistä. Liioiteltu vastuuntunto poistettavasta tavarasta johtaa siihen, että tavaralle pitäisi löytää juuri oikealla tavalla tarvitseva vastaanottaja. Väärinkäytösten pelosta lamaantunut ei voi lahjoittaa sen enempää UFFille, SPR:lle kuin Fidaan.

Raivausprojektia sabotoivat uskomukset eivät kuitenkaan rajoitu vain yksittäisten esineryhmien luonteeseen tai ihmisen minäkuvaan. Ne koskevat myös laajemmin sitä, mitä ylipäätään ajattelemme siisteydestä, epäjärjestyksestä tai järjestyksen ylläpitämisestä. Uskomukset limittyvät aiempiin kokemuksiimme ja tunteisiimme, mikä antaa niille voimaa. Omalla toiminnallamme usein vahvistamme uskomuksiamme. Pieni ääni pään sisällä kertoo, että eteisen pitäminen järjestyksessä ei ole ennenkään toiminut, joten ei se toimi nytkään. Eikä noita lapsiakaan millään saa pistämään tavaroitaan paikoilleen. Ei varmaan kannata edes yrittää.

Omia uskomuksiasi voit tutkiskella vaikka täydentämällä seuraavat lauseet:

  • Tavaroiden raivaaminen on…
  • Järjestyksen ylläpitäminen on…
  • Siistit ihmiset ovat…

Kenties huomaat liittäväsi raivaamiseen, järjestyksenpitoon ja siisteyteen kielteisiä uskomuksia. Ehkä päähäsi on pinttynyt ajatus, että siisteyden ylläpito on järjettömän vaivalloista ja vaatisi sinua jatkuvasti kontrolloimaan omaa ja muiden käytöstä. Tai ehkä ajattelet, että vain tuhlailevat ja epäekologiset ihmiset poistavat kodistaan tavaroita – etkä sinä tahdo olla sellainen. On vaikea lähteä tavoittelemaan jotakin sellaista, mitä pitää hankalana tai ikävänä.

Uskomus ei kuitenkaan ole fakta, vaikka moni niin luulee. Uskomuksen voi kyseenalaistaa. Onko uskomus hyödyllinen ja auttaako se eteenpäin? Avain uskomusten muuttamiseen on omien jäykkien ajatuskuvioiden haastamisessa, minkä jälkeen pitäisi vielä uskaltaa toimia toisin kuin aiemmin.

Nips naps, näinkö helposti se sitten käy? Ei varmaankaan. Uskomukset ovat nimittäin juurtuneet syvälle ihmismieleen, ja jotkut käyvät vuosien terapiassa muuttaakseen uskomuksiaan. Uskomukset eivät myöskään ole vain yksilökohtaisia vaan muodostavat kokonaisia kulttuurisia uskomusjärjestelmiä, joiden erittelyyn historioitsijat, kulttuurintutkijat ja antropologit voivat käyttää koko elämäntyönsä.

Jos uskomusten muuttaminen olisi helppoa, olisi pikkujuttu raivata koti, laihtua tai saavuttaa maailmanrauha. Jokainen voi kuitenkin kokeilla ravistella omia uskomuksiaan altistamalla itseään ajatuksille ja kysymyksille, jotka haastavat ajattelemaan ja toimimaan toisin.

Ensimmäiseksi askeleeksi riittää se, että ylipäätään tunnistaa uskomuksensa uskomuksiksi.

 

*

Turussa tapahtuu:

Kaikki mitä olet aina halunnut tietää kodin järjestämisestä

Lauantaina 11.6. kello 12–16 on kodin järjestämisen teemapäivä Siivouspalvelu Kodan tiloissa Turussa (Puutarhakatu 19 a 6). Ohjelmassa on aiheeseen liittyviä tietoiskuja ja lisäksi voit tuoda oman kysymyksesi pulmaklinikalle ratkottavaksi. Toivottavasti nähdään!

Tietoiskut
12.00–12.10 Miten pääsen alkuun kodin järjestämisessä?
13.00–13.10 Apua! Vieraita tulossa! Miten siivotaan koti kuntoon 20 minuutissa?
14.00–14.10 Viisi vinkkiä luopumisen tuskan helpottamiseksi
15.00­–15.10 Konmaritus, tavara päivässä pois, minimalismipeli – miten valitsen itselleni sopivan järjestämismenetelmän?

Tietoiskujen välillä pidämme järjestämis- ja siivousklinikat, joissa vastaamme yleisön kysymyksiin. Mitä teen mummon perintökaluille? Miten lastenhuoneen saa pysymään järjestyksessä? Mitä tehdä kodin paperipinoille? Parhaat niksit ikkunan pesuun? Miten saa kalkkitahrat kylppärin kaakeleista? Tule kysymään, mitä olet aina halunnut tietää kodin järjestämisestä.

Lämpimästi tervetuloa! Tilaisuus on maksuton. Katso lisää täältä.

Lasten kanssa yksin 24/7 ja koti kaaoksessa – miten selviän?

Lelut ajelehtivat pitkin kämppää, ruokapöydän alla leivänmurut takertuvat tahmeaan maitolaikkuun, likaista pyykkiä syntyy tasatahtia puurolautastiskin kanssa. Eteisestä pitäisi jo raivata lasten talvikamat, ja omastakin vaatekaapista tipahtaa jotain lattialle aina kun oven avaa. Edes huonekalut eivät pysy niissä paikoissa, joihin ne on tarkoitettu. Kun yrittää siivota, lapsi roikkuu lahkeessa tai herää kesken päiväunien. Tällaista on kodin arki pikkulasten kanssa.

IMG_2886

Äiti kävi vessassa.

Osa äideistä (ja jokunen harva isä) pyörittää pikkulapsiperheen arkea yksin. Tämä on tilanne yksinhuoltajilla ja niillä, joiden puolisolla on paljon töitä tai joiden puoliso ei syystä tai toisesta tee kotitöitä. Mitä useampia alle kouluikäisiä, sitä isompi työ. Ja mitä vähemmän aikuisia hoitamassa kotihommia, sitä enemmän hommia sille, joka ne hoitaa. Siis sille, joka usein on väsynyt siksi, että hoivaa lapsia myös yöllä. Ei ihme, että äidit kyselevät palstoilla, miten kummassa pikkulapsiperheen kodin saa raivattua ja pysymään järjestyksessä. Kun kaikki menee peruspyörityksestä nipin napin selviämiseen, ei järjestämiselle tunnu löytyvän hetkeäkään aikaa.

On tavallista, että kysyjä saa neuvoksi ottaa rennommin ja koittaa olla välittämättä sotkuista. Älä vaadi itseltäsi niin paljon, sanovat toiset. Neuvo ei ole huono. Pikkulapsiperheessä on mahdotonta saavuttaa tilannetta, jossa kaikki tavarat pysyisivät paikoillaan. Sekasortoon on pakko siedättyä.

Tilanne voi kuitenkin olla myös sellainen, ettei siitä selviä vain itsemyötätunnolla ja relaamisella. Kyse voi olla vanhemman omasta herkkyydestä epäjärjestykselle ja visuaalisille virikkeille. Mieli ei lepää kaaoksen keskellä, vaan jokainen kasa ja tahra kasvattaa tekemättömien töiden listaa. Sekasotku kiristää pinnaa niin, että tulee tiuskittua lapsillekin. Vasta toimintaan ryhtyminen kohentaa mielialaa.

Usein kyse on myös siitä, että epäjärjestys haittaa arjen sujumista sietämättömällä tavalla. Tavaroiden etsimiseen ja kaaoksen hallintaan menee tolkuttomasti aikaa – jonka mieluummin käyttäisi vaikka lasten kanssa puuhailuun tai lepäämiseen. Siivoaminen ja muiden arkiaskareiden tekeminen tavarapaljouden keskellä vaatii niin suuria ponnisteluja, että lasten nukahdettua energiatasot ovat nollissa.

Tällaisissa tilanteissa tavaran karsimista ja järjestyksen luomista ei voi siirtää muutaman vuoden päähän, kun lapset ovat isompia. Raivaamiseen on pakko ryhtyä tässä ja nyt ihan vain selvitäkseen. Mutta mistä lisää lapsivapaita raivausminuutteja vuorokauteen?

Hälytä apujoukot

Ystävät ja sukulaiset. Onko sinulla sukulainen tai ystävä, joka voisi tulla avuksesi? Pyydä paikalle joku, joka pitelee vauvaasi sillä välin, kun setvit lasten vaatekaapit, tai ottaa lapset puistoon tai yökylään, niin että saat raivattua pahimmat kohdat.

Tuntuuko, ettet voi pyytää apua, koska nolottaa päästää ketään kaaoksen keskelle? Mieti, mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua. Tosiasiassa ystäväsi siunailee sotkujasi enintään hiljaa mielessään ja on iloinen voidessaan olla avuksi. Ei kovin vakavaa? Ei minustakaan.

Viranomaiset. Jos vanhemman toimintakyky on alentunut esimerkiksi uupumuksen tai perhetilanteen takia, perheellä on oikeus kunnan tarjoamaan kotipalveluun. Se on olla konkreettista siivous-, asiointi- tai lastenhoitoapua. Perheen ei tarvitse olla lastensuojelun asiakas saadakseen kotiapua.

Ammattilaiset. Jos sinulla on varaa, tilaa paikalle lastenhoitaja, siivooja tai ammattijärjestäjä tai vaikka kaikki kolme. Palveluista saa tehdä verotuksessa kotitalousvähennyksen ja ammattilaisilla on vaitiolovelvollisuus.

Neuvottele

Työnjaon parisuhteessa pitäisi olla reilua. Vaikka puolisosi tekisi paljon töitä ja elättäisi perheenne, hänen parempi tulotasonsa ei saa johtaa siihen, että sinä hoidat kotityöt 24/7. Pikemminkin pitäisi ajatella, että molemmilla on 8 tunnin työpäivä ja mikä menee sen yli, laitetaan puoliksi. Jos puolisosi ei osallistu raivaamiseen, hän voi ainakin olla tukena hoitamalla arjen perustoimet ja lapset sillä välin kun sinä järjestät. Jos puolisosi on jatkuvasti hyvin paljon poissa kotoa, voisiko hän korvata poissaoloaan maksamalla lastenhoitajan, siivoojan tai ammattijärjestäjän?

Laske rimaa

Aikaa tavaran raivaamiselle voi luoda tinkimällä jostakin muusta. Tarjoa lapsille valmisruokaa. Vähennä perussiivousta. Anna lasten katsoa telkkaria tai pelata tabletilla sillä välin kun järjestät. Myös muovailuvahan muotoileminen liimaa monen pienen pyllyn penkkiin pidemmäksi aikaa.

Tai ota omasta ajastasi: katso vähemmän telkkaria, jätä lehti lukematta tai sulje Facebook. Jos koet saavasi unta riittävästi, voit nappaista vartin raivaamiseen joka aamu tai ilta kun muu perhe nukkuu.

Voi olla, että haluat olla läsnä oleva, lasten kanssa puuhaileva vanhempi ja siksikin aikaa raivausprojekteille jää niin vähän. On ihan ok priorisoida lapset, mutta omille tarpeille saa myös jäädä tilaa ja sekin on ihan ok. Sinulla on tarve saada arki sujuvammaksi ehkä juuri siksi, että ehtisit olla lasten kanssa enemmän. Ei haittaa, vaikka jonkin aikaa tai silloin tällöin rauhoitat tilanteen vaikka lastenohjelmilla, jotta saa omia tavoitteitasi eteenpäin.

Ota lapset mukaan

Itselläni on ollut lasten kanssa kotona ollessa sellainen sääntö, että en tee mitään sellaista päiväuniaikana, jonka voisin tehdä lapsen ollessa hereillä. Lasten nukkuessa olen tehnyt kotitöiden sijaan kirjoitustöitä, luuhannut netissä tai maannut sohvalla lehden kanssa. Ehkä olisin voinut tehdä myös raivaustöitä kaikessa rauhassa, jos se olisi ollut tarpeen.

Lasten ollessa hereillä olemme tehneet kotiaskareita yhdessä. Peruskotityöt sujuvat usein lasten kanssakin, vaikka toki hitaammin. Pienillä on puuhaa, kun he ojentavat pyykkiä tai hosuvat tiskiharjan kanssa. Vauvoistakin on kiinnostavaa ihan vain katsella kotitöitä tekevää aikuista tai notkua kantoliinassa mukaan. Kannattaa valita sellaisia puuhia, joissa lapsi ei pääse sabotoimaan aikaansaannoksia – kuten levittelemään raivattavia esineitä – vaan tuntee itsensä tärkeäksi.

Malta mielesi

Ahdistuspäissään tekisi mieli räjäyttää kaikki talon kamat kerralla menemään. Aikapulan kanssa kamppailevan vanhemman pitäisi kuitenkin malttaa tehdä pieniä projekteja. Ei koko vaatehuonetta kerralla, vaan vain pelkät lyhytvartiset, vaaleat sukat. Tai yksi lasten vaatekaapin hylly, yksi keittiön laatikko, pieni paperipino tai yhdessä nurkassa lattialla lojuvat tavarat. Varttikin raivausta päivässä on jo äärettömän paljon enemmän kuin nolla minuuttia.

Stoppaa sisääntulo

Jos aikaa tavaran poistamiselle on vähän, pidä huoli, ettei aikaa kulu myöskään uuden tavaran haalimiseen.

Raivaa oma zen-kohta

Mieliala voi parantua ratkaisevasti jo siitä, että yksi itselle tärkeä kohta pysyy järjestyksessä. Kokeile raivata oma ”zen-kohta”, johon muu perhe ei pääse ja jonka saat pidettyä järjestyksessä itseäsi varten. Se voi olla oma vaatekaappisi, kylppärin laatikko tai se, että illalla keräät olohuoneesta lasten kamat koppaan ja suoristat sohvatyynyt ennen kuin vietät pienen oman hetken.

*

Oletko saanut tavaran vähentämisen ja järjestämisen avulla arjen rullamaan paremmin pikkulapsiperheessä? Kerro, miten sen teit!

Jos ongelmasi muhii erityisesti lastenhuoneessa, tilaa tästä avuksesi maksuton miniopas lastenhuoneen järjestämiseen. Laadin sen lastenhuonekaaoksen kanssa kamppaileville vanhemmille. Opit siitä viisi periaatetta, joiden avulla luot leluille ja muille lastenhuoneen tavaroille toimivat paikat.

Lastenhuoneen järjestys

Puolipitoisten vaatteiden ongelma on muotibisneksen syytä

”Samoja vaatteita ei voi laittaa kahtena päivänä peräkkäin.”

Muistan yhä, miten vaihto-oppilasperheeni sisko ohjeisti minua toisena kouluaamuna. Olin pukeutunut Suomesta tuomiini farkkuhaalarishortseihin, joissa oli lahkeensuissa pitsiä –  ne olivat vaihtosiskon mielestä ”so neat” – ja mustaan teepaitaan. Edellisenä päivänä päälläni oli ollut samat housut mutta lyhythihainen musta ribbineule. Sopersin vaihtaneeni paidan, mutta se ei kuulemma riittänyt. Piti olla selvästi eri asu joka päivä. Tämä järkyttävän nolo moka piirtyi mieleeni niin, että seuraavat kaksikymmentä vuotta annoin kalifornialaisen high schoolin pukeutumisetiketin määrittää elämääni. Puin kouluun tai töihin joka päivä eri asun.

Tiedätte varmaan mihin sellainen johtaa. Kyllä, puolikäytettyjä vaatteiden kasvaviin pinoihin.

trousers-362781_1920

Vaatteita pikamuotia edeltäneeltä ajalta. Kuva Pixabay.

Koska minulla on kuitenkin aina sen enempää pohtimatta ollut systeemi puolipitoisille, en ennen ammattijärjestäjäksi ryhtymistäni olisi arvannut, että puolikäyttöisten vaatteiden säilyttäminen olisi ihmisten järjestämisongelmien top kolmosessa (toinen top kolmosen ongelma on tavaroiden riittävä määrä, jota voit laskeskella täällä).

Vähän käytettyjen vaatteiden ongelma syntyy useasta tekijästä. Ensinnäkin monet vaihtavat asua päivittäin. 2000-luvun mittaan tästä on tullut yhä selvempi normi, josta kertovat esimerkiksi muotiblogien päivän asu -kuvat. Tapasin taannoin nuorehkon ihmisen, joka kertoi lukioaikana tavaramerkikseen muodostuneen, että hänellä ei koko kouluaikana ollut kertaakaan samaa asua päällä. Tekee mieli sanoa, että kyllä on aikoihin eletty. Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten saunapäivä oli lauantaisin, ja silloin oli myös vaatteidenvaihtopäivä alusvaatteita myöten.

Toiseksi puolipitoisten määrää kodeissa lisäävät elämäntavan monimutkaistuminen ja elintason nousu: lukuisten arki- ja pyhävaatteiden lisäksi meillä on jumppavaatteita, juoksuvaatteita, joogavaatteita, vaellusvaatteita, hiihtoasuja, remonttivaatteita, moottoripyöräpukuja, kotivaatteita ja roolipeliasuja. Meillä on myös varaa hankkia kaikki nämä asut. Vaatekaapit tursuavat tekstiiliä. Sekä vaihteluntarve että vaatteiden määrä ovat seurausta vaateteollisuuden ja muotibisneksen kyvystä luoda kuluttajille yhä uusia tarpeiksi naamioituja haluja. Pukeutuminen on pohjimmiltaan viestintää; vaatteilla kerromme itsellemme ja muille, keitä olemme ja keitä haluaisimme olla. Tähän muotibisnes taitavasti vetoaa.

Kolmanneksi puolipitoisten ongelmaa on luomassa se, että vähän käytetyt vaatteet vastustavat haluamme jakaa asiat puhtaisiin ja likaisiin sekä pitää nämä ryhmät erillään. Puolipitoiset eivät kuulu kumpaankaan ryhmään ja ajelehtivat siksi usein ilman omaa paikkaa. On tavallista, että puolipitoisten vaatteiden annetaan kasaantua tuolinselälle tai lattialle. Lopulta on helpointa vain kaappaista koko kasa pesuun.

Miten puolipitoisten ongelma ratkaistaan? Ensinnäkin voi määritellä puhtaan ja likaisen uusiksi. Eiväthän neule tai farkut yhden tai useammankaan päivän siistissä sisäkäytössä oikeasti likaannu. Niinpä ne voi laittaa takaisin kaappiin puhtaiden vaatteiden joukkoon tai vaihtoehtoisesti suoraan pyykkiin. Vaatteita voi raikastaa pesun sijaan myös tuulettamalla.

Puolipitoiset voi taltuttaa myös paikka kaikelle -periaatteella. Itse laitan esimerkiksi neuleet, päällysmekot ja housut takaisin henkarille, kunnes ne pitää pestä. Vielä käyttökelpoiset paidat ja kotivaatteet säilytän koukuissa vaatehuoneen hyllyjen sivussa. Yhtä hyvin niiden paikkana voisi olla oma hylly kaapissa, kori, tuoli tai naulakko huoneen tai kaapin oven sisäpuolella. Valitsen aina päivän asun puolipitoisista aloittaen tai alennan töissä käytetyn paidan kotipaidaksi. Näin puolipuhtaiden määrä ei pääse paisumaan liian suureksi ja tulee luontaista siirtymää pyykkikoriin.

Lisäksi voi tutkia omia tapojaan. Vaikka muistan tarkalleen, miten olin pukeutunut high schoolin ensimmäisenä päivänä, en todellakaan muista mitä työkavereilla oli eilen päällä. Kiinnitän huomiota toisten pukeutumiseen vain silloin, kun se on mielestäni erityisen hauskaa tai tyylikästä. Olenkin päättänyt, että minun ei enää aikuisiässä tarvitse noudattaa amerikkalaiskoululaisten pukeutumissääntöjä. Pukeutumiseni ei kiinnosta ketään niin paljon, että toimistolla joku pitäisi kirjaa siitä, kuinka usein vaihdan asua. Kunhan en ala haista.

Viime vuosina päivittäin samaan asuun pukeutumisesta on tullut jonkinlainen oma muodinvastainen trendinsä. On puhuttu siitä, että menestyvät miehet pukeutuvat jatkuvasti samoihin asuihin, joista tulee kuuluisuuksien kohdalla lähes ikonisia. Mietitäänpä Mark Zuckerbergin harmaata teepaitaa tai Steve Jobsin mustaa pooloa. Zuckerberg on todennut, että ei halua käyttää kallisarvoista aikaansa asujen valitsemiseen. Samasta syystä Barack Obama pukeutuu vain sinisiin ja ruskeisiin pukuihin. Soveltajia löytyy myös naisista: suurta kiinnostusta herätti newyorkilaisen Matilda Kahnin tarina siitä, miten hän pukeutui töihin vuoden ajan samaan asuun. Aikaamme kuvaa hyvin, että vapaaehtoinen pukeutuminen työunivormuun on uutisaihe ja että sitä markkinoidaan meille nimenomaan tehokkuuden nimissä. Toisaalta tehokkuus sujuvoittaa arkea. Ei ole mitään syytä sietää puolikäyttöisten vaatteiden pinoja omassa kodissa.

Onko sinulla ollut puolipitoisten ongelma? Miten olet ratkaissut sen?

Näin raivattiin Suomen ”kaamein” lapsiperheen koti

Järjestäjän urani jännittävin keikka oli viime viikolla espoolaisessa kodissa. Tarina oli sinänsä tavallinen: ruuhkavuosissa tempoileva pikkulapsiperhe ja muuttokuorman kesken jäänyt purku (lue koko tarina täältä). Juuri tällaisissa tilanteissa epäjärjestys iskee.

Erikoisen keikasta teki kuitenkin se, että paikalla oli myös Marja Hintikka Live -ohjelman  toimitus kuvaajineen. Perhe oli nimittäin voittanut MHL:n supersiivoustiimin käsittelyn Suomen kaamein lapsiperheläävä -kilpailussa. Itse päädyin paikalle siksi, että aiemmin syksyllä bloggasin kilpailusta ja siitä, miten sotkuisia koteja esittävien kuvien jakaminen voidaan tehdä hyvässä hengessä. (Siksipä sana ”kaamein” on otsikossa lainausmerkkeissä ja ”läävästä” en tässä tapauksessa suostu puhumaan ollenkaan.)

Omaksi tehtäväkseni valikoitui perheen äidin Saran ompelutarvikkeiden ja työtilan järjestäminen vanhempien makuuhuoneessa. Sara opiskelee tekstiilialaa ja toimii myös yrittäjänä kotoa käsin. Lisäksi hän pyörittää vapaaehtoistyönä kestovaippalainaamoa. Materiaalia siis riitti! Kaikelle piti löytää paikat, saada ompelupiste käyttöön ja samalla kiinnittää huomiota siihen, että tilassa on myös mukava nukkua.

Ennen

Tästä lähdettiin. Vasemmalla kuvassa on lankahylly ja näkyypä sen reunassa myös tv-kameran jalusta, jota käytettiin näppäränä jätesäkkitelineenä. Keskellä on työpöytä, siis jossain tuolla muuttolaatikoiden alla. Oikealla on kangashylly, josta Sara halusi kankaat laatikoihin suojaan pölyltä.

Onneksi ehdimme Saran kanssa suunnilleen katsoa, mitä kaikkea huoneesta löytyy ennen kuin kuvausryhmän aikataulut puskivat päälle. Ammattijärjestäjä ei nimittäin raivaa tai järjestä ilman asiakasta kuin enintään tv-ohjelmaa varten.

Kun Saraa tarvittiin muualla, sain raivauskavereiksi MHL:n tähdet. Marja Hintikka ja Jenny Lehtinen kunnostautuivat järkkääjinä: Marjassa oli ilmeistä sisustajan vikaa ja Jenny suoriutui kymmenen pisteen arvoisesti antamastani askartelutehtävästä. Samalla pääsin jakamaan kaikille tavaran vähentämisen ilosanomaa. Itse kun olen sillä tavalla outo, että inspiroidun epäjärjestyksestä ja siinä piilevistä mahdollisuuksista.

Järkätty lankahylly ja Marja, aina yhtä säteilevänä vaikka on juuri tullut pesemästä vessaa. Heikki tutkii sängynaluslaatikoita (jos muuten olet kaltaiseni eli laiska siivoamaan, älä säilytä mitään sängyn alla, se nostaa henkistä kynnystä imuroimiseen) ja Jenny viikkaa pyykkiä.

Järkätty lankahylly ja Marja, aina yhtä säteilevänä vaikka on juuri tullut pesemästä vessaa. Heikki tutkii sängynaluslaatikoita (jos muuten olet kaltaiseni eli laiska siivoamaan, älä säilytä mitään sängyn alla, se nostaa henkistä kynnystä imuroimiseen). Jenny viikkaa pyykkiä.

Järjestäminen aloitetaan aina tavaran perkaamisella: kaikki jaotellaan loogisiin kokonaisuuksiin ja joukosta seulotaan roskat ja kierrätykseen poistettavat tavarat. Asiakas tekee tavaraa koskevat päätökset. Toisen puolesta ei voi tietää, mikä on tärkeää ja säilyttämisen arvoista. Asiaa voi tietysti lempeästi kyseenalaistaa, ja siihen ammattijärjestäjillä on omat keinonsa. Nimenomaan karsimisen kautta saavutetaan kestävämpi lopputulos, koska on turha järjestää tavaraa, jota ei käytä.

MHL-tiimin kanssa olisimme esimerkiksi olleet sitä mieltä, että lankoja pitää karsia. Sara kuitenkin tarvitsee niitä opinnoissaan, joten on taloudellisesti järkevää säilyttää suhteellisen laajaakin varastoa. Ilman Saran kuulemista olisin varmaan kuvitellut myös tilkkupaloja roskiksi. Erilaista materiaalia oli suhteellisen paljon, mikä on luoville kädentaitajille tavallista: he havaitsevat mahdollisuuksia sellaisessakin, jossa muut eivät niitä näe. Koska Sara oli suuren osan aikaa kiinni kuvauksissa, noudatimme varovaisuuslinjaa. Tällä keikalla roskiin ja kiertoon lähti vain vähän tavaraa.

Kun on selvillä, millaisia tavarakokonaisuuksia järjestettävästä tilasta löytyy, niille muodostetaan säilytyspaikat. Viikkasimme kankaat muuttotavaroilta vapautuneisiin arkistolaatikoihin lajin mukaan. Kankaat asettiin niin kutsutulla konmari-tekniikalla pystyyn, jolloin on helppo nähdä, mitä laatikko sisältää. Olisin vielä halunnut laatikot siten, että kannen voi avata nostamatta laatikkoa hyllystä, mutta harmiksi laatikot eivät mahtuneet niin päin. Laatikkoihin tuli etiketit tavaroiden löytämisen ja järjestyksen ylläpitämisen helpottamiseksi.

Langat olivat pääosin valmiiksi Ikean lokerohyllykön laatikoissa ja niihin ne jätettiin. Isoimmille materiaaleille ja keskeneräisille käsitöille hankittiin isot rottinkikorit. Keskeneräisiä tuppaa käsityöihmisillä kertymään. Niiden määrää saa karsittua paitsi realistisesti arvioimalla, mitkä oikeasti tulee tekemään valmiiksi, myös tilan rajaamisen tekniikalla: töille määrätään tietty hylly tai laatikko, johon kaiken on mahduttava, tai muuten vähennetään.

Kulloinkin työn alla oleva neule sai Marjan ideasta pikkukorin, jossa se on helppo napata mukaan telkkarin eteen ja palauttaa hyllyn päälle lapsen kätösiltä turvaan. Saran valmistamat mallikankaat ja muutamia kivoja käyttövaatteita nostettiin rekille. Saran ihana, isoäidin peruja oleva työpöytä raivattiin tavaroista, jolloin ompelukoneelle ja saumurille syntyi paikka. Ompelutöihin tulee tartuttua, kun työvälineet ovat käyttövalmiina.

Kuvauskiireiden tähden jouduimme tekemään paljon säilytyspaikkoja koskevia päätöksiä ilman Saraa. Näin en normaalilla asiakaskäynnillä toimisi. Päivän päätteeksi kävin Saran kanssa läpi, mistä mitäkin löytyy. Sara kommentoi, että menee varmaan puoli vuotta, että he löytävät kaikki tavaransa 🙂 Näinhän se usein on muuton jälkeen muutenkin; tavarat ovat kadoksissa, koska asukkaan mielessä on vielä kartta vanhan kodin säilytyspaikoista. Kuitenkin nyt kun muuttolaatikot on purettu, lattia tyhjä ja perusjärjestys luotu, on Saralla perheineen huomattavasti helpompi muokata järjestystä omanlaiseksi. Sitä paitsi muuttolaatikoiden alta kuoriutui todella viihtyisä koti.

Ompelukone valmiina palvelukseen. Kun laatikot nimikoi, tavarat löytyvät. Sievät etiketit tekevät tavallisista arkistolaatikoistakin katseen kestäviä.

Nyt on ompelukone valmiina palvelukseen. Kun laatikot nimikoi, tavarat löytyvät. Sievät etiketit tekevät tavallisista arkistolaatikoistakin katseen kestäviä.

Kodin järjestys syntyy yleensä kompromissina käytössä olevien resurssien puitteissa, ja näin oli tälläkin kertaa. Tässä kodissa oli valmiiksi erilaisia laatikoita tavaran säilyttämistä varten, mutta vain vähän kaappeja. Oli tarkoituksenmukaista käyttää olemassa olevia säilyttimiä. Laatikkosäilytyksessä on kuitenkin myös riskinsä. Laatikoissa tavara on poissa silmistä, poissa mielestä. Laatikoista tulee helposti tavaroiden hautausmaa, jos niissä olevat tavarat eivät ole aktiivisesti käytössä.

Ideaalitilanteessa järjestäisin käsityömateriaalit laatikoiden sijaan siten, että kaiken näkee yhdellä silmäyksellä. Tähän sopisi esimerkiksi 30 cm syvä kaappi, jonka hyllyvälejä voisi säätää vapaasti. Tarvikkeet ja materiaalit tulisivat lajista riippuen joko suoraan hyllyille tai läpinäkyviin koreihin tai laatikkoihin. Kaapissa olisi (lasi)ovi pölyyntymisen estämiseksi. Näin kädentaitaja pysyy kärryillä materiaaleistaan eikä hanki lisää sellaista, mitä hänellä jo on.

Olen iloinen, että pääsin mukaan tähän hyvän mielen ohjelmanpätkään. Saran perheen koti laitettiin kuntoon joukkovoimalla. Siivoamassa ja järjestämässä oli lisäkseni kymmenisen ihmistä. Kuten MHL-toimitus kommentoi: ”Oli tosi koskettavaa huomata, mitä me – toisillemme lähes ventovieraat – saimme YHDESSÄ aikaan: täydellisen käänteen tilan- ja tavaranhallintaan nuoren perheen opiskelija-perheasunnossa”.

Ulkopuolinen apu on tarpeen silloin kun aloittamisen kynnys nousee liian korkeaksi ja epäjärjestys alkaa haitata arjen sujumista. Koska toisten nurkkien puunaminen on paljon hauskempaa kuin omien, ehdotan, että perustatte kaverien kanssa raivausrinkejä. Ottakaa estoitta kaikki irti myös anoppien ja lastenne kummien siivous- tai järkkäilyinnosta. Tai tilatkaa paikalle ammattijärjestäjä (vaikka tästä). Vertaistukea raivaamiseen löytyy myös Paikka kaikelle -ryhmästä.

Lisää ennen ja jälkeen -kuvia täällä.

Kaamein lapsiperheläävä – vertaistukea vai sotkupornoa?

”Kun ystävät tulevat kylään, siivotaan kuin viimeistä päivää ja ylimääräiset tavarat tungetaan sängyn alle. Ja ovella pahoitellaan, että tänään on sitten harvinaisen sotkuista, sorry. Kodin siisteys on elämänhallinan [sic] mitta, vaikka kämppiksinä elelisi muutama alle kouluikäinen ja pari kissaa, joiden ainoa agenda on levittää legot ja hamahelmet pitkin lattioita 300 kertaa päivässä. … Unohdetaan sotkut, keskitytään elämään! Paljasta lapsiperhelääväsi meille – niin minäkin tein! Se vapauttaa!”

Tällaista vapautussanomaa julistaa YLEn uusi ohjelmakimara Marja Hintikka Live (”ruuhkavuosissa rämpivien taukopaikka”). Kaamein lapsiperheläävä -kilpailussa ideana on postata ohjelman sivulle kuva lapsiperheen sotkuisesta kodista. Mallia sopivasta itseironiasta näyttää ohjelman tähti, jonka semisti sotkuisesta kodista nähdään puolentoista minuutin klippi. Kilpailun voittajalle on luvassa siivousta.

Ajatus on kaunis: todellisten lapsiperhekotien kuvien näkeminen tasaa sisustuslehtien ja –blogien luomaa epärealistista käsitystä siitä, miten lapsiperheissä eletään ja vähentää ruuhkavuosissa tempovien paineita vertaistuen keinoin. Kaikilla on sotkua, relataan!

Kilpailusivulle onkin ladattu koko joukko kuvia enemmän ja vähemmän sotkuisista kodeista. Kaunis ajatus kuitenkin kääntyy päälleen, kun jo ensimmäisten joukossa on kuva putsplank siististä kämpästä. Kuvatekstissä kolmen lapsen äiti tervehtää: ”Tältä näyttää joka päivä. .en [sic] voisi elää sotkussa.” Tämä vielä menisi yksittäisenä dissauksena, mutta sivulla on avoin kommentointimahdollisuus. Kommenttiraidalta saamme lukea kaikki sotkuisuutta koskevat stereotypiat (epähygieenisyys, laiskuus, vastuuntunnottomuus, uusavuttomuus, elämänhallinnan puute), siisteyttä koskevat stereotypiat (fanaattisuus, armottomuus, neuroottisuus, perfektionismi) mutta onneksi sentään vähän ironiaa ja hiukan tsemppiäkin sotkukuviaan postanneille.

Sotkuun ja epäjärjestykseen liittyvät mielikuvat ovat lempiaiheitani. Likaisuus liitetään moraalittomuuteen, siisteys kunnon kansalaisuuteen. Vanhempien onnistumista arvioidaan ihmisten kotien siisteydellä jopa huostaanottotapauksissa. Siisteys liittyy kunnollisuuteen mutta samalla siisti koti voidaan leimata rakkaudettomaksi. Kodin siisteyttä ja järjestystä käytetään monin tavoin erottautumisen ja arvojärjestysten luomisen välineenä.

Minulla on terveisiä Marja Hintikka Live -ohjelman tekijöille. Sotkuisuuteen ja siisteyteen liittyvät stereotypiat ovat meissä todella syvällä. Niiden lieventäminen ei käy nips naps nettikilpailulla, jos samalla ei mietitä, miten luodaan toisia tukeva, ei repivä, ilmapiiri. Keskustelun sääntöjä voisi ohjeistaa vaikka turvallisemman tilan periaatteita soveltaen: Älä määrittele muiden kokemusta tai kuvittele omaasi yleispäteväksi. Älä hyökkää toisia vastaan.

Mallia sotkuisten kotien lempeästä kohtaamisesta saisi ruotsalaisesta Family living – the true story -ryhmästä. Sen ideana on jo vuodesta 2009 ollut jakaa kuvia arjen sotkusta ja kritisoida siten sisustuslehtien ideaalia täydellisistä kodeista. Ryhmässä ei julkaista yhtään kuvaa siisteistä kodeista, sehän vain nostattaisi ristiriitaa. Ryhmässä sallitaan ainoastaan toisia tukevien kommenttien kirjoittaminen, jota kutsutaan termillä lovebombing.

Jään odottamaan, miten Marja Hintikka Live rakkauspommittaa sotkukuvansa julkaisseita ja laittaa ruotuun kommentaattorit, jotka luulevat osaavansa elää paremmin.

*

Photo credit
Please Clean Up Your Mess by Allen Goldblatt via Flickr cc.

 

 

 

Pimeän vintin salaisuus

Erään vintinomistajan tarina:

”Puolisoni rakastaa järjestystä: tavarat laitetaan iltaisin paikoilleen, pöydillä ei ole epämääräisiä kasoja ja pyykit viikataan kaappeihin heti, kun ne ovat kuivuneet. Kohentaessaan kodin järjestystä hän usein kysyy minulta, mahtuisivatko ylimääräiset tavarat vintille. Vintin järjestys on nimittäin ollut minun vastuullani. Itse asiassa puolisoni ei ole käynyt siellä sen koommin, kun muutimme asuntoomme kuusi vuotta sitten.

Kun asuntoon asennettiin uusi parketti, vein ylijääneet paketit vinttiin. Kun vaatehuoneeseen laitettiin uudet hyllyt, kannoin vanhat vintille. Kun perheeseen syntyi lapsi, puolisoni kysyi: ’Vieläkö vintille mahtuu? Voisitko viedä työkalut sinne, että saadaan tilaa vauvan tavaroille?’ Ja kuten aina, minä vastasin ’tokihan sinne vielä mahtuu’. Kerran puolisoni sai päähänsä, että hankitaan vinttikomeroon hyllykkö urheilutarvikkeita varten. Siinä ne olisivat kätevästi saatavilla, sanoi puoliso. ’Mahtuuhan sinne hyllykkö?’ hän kysyi. Toki, tottakai.

Nostin uuden hyllykön pakkauksessaan vanhojen tavaroiden päälle. Luistimet ja monot säilytin edelleen Ikea-kassissa. Alimpana vinttikomeron lattialle keräämässäni pinossa olivat parkettipaketit, sitten muut remontoinnista ylijääneet tarvikkeet, niiden päällä vaatehuoneen vanhat hyllyt, sitten pari säilöön siirrettyä huonekalua, kausivaatteita ja kirpputorille menossa olevien tavaroiden laatikko. Koskaan ei muka ollut aikaa laittaa tavaroita järjestykseen. Tavaroiden saaminen ulos vinttikomerosta kestikin aina tunnin kerrallaan. Lopulta vintin katto tuli vastaan ja otin käyttöön myös toisen vinttikomeron. Eräänä kauniina kesäpäivänä puolisoni sitten sanoi: ’tänään siivoamme vintin’. Kauhistus sentään.” 

IMG_8920

Tavarapino hipoo kattoa.

Ovesta ei mahdu sisään. Lasten luistimet ja monot löytyvät sinisestä kassista. Niiden pahvipakkaukset ovat toisessa vinttikopissa.

Ovesta ei mahdu sisään. Lasten luistimet ja monot löytyvät sinisestä kassista. Niiden pahvipakkaukset ovat toisessa vinttikopissa.

Sokeeraava paljastus: tämä on tarina on tosi ja se kertoo omasta vinttikomerostani puolisoni sanoin.

Järjestettyjen kaappiemme salaisuus on piillyt – ainakin osittain – vintin pimeydessä. Sinne on aina voinut lähettää hankalia tai turhiakin tavaroita, koska sinne on aina ”mahtunut”. Tilanne oli tiedossani (joskaan en ymmärtänyt sen vakavuutta) ja juuri siksi olin jo pitkään vältellyt vintillä käymistä. Tulen kotini sotkuisuudesta helposti harmistuneeksi, parempi siis pysytellä siistien pintojen äärellä.

Vinttikomeromme on oudon muotoinen ja matala. Siellä ei ole minkäänlaista valaistusta. Säilytämme vintillä kausivaatteita, urheiluvälineitä, työkaluja, lasten kasvamista odottavia huonekaluja, matkalaukkuja, joulukoristeita, remonttitikkaita, kirpparimyyntiä odottavia tavaroita ja kirpparirekkejä. Lisäksi vintillä oli kaikenlaista asunnon remonteista jäänyttä tarviketta ja kalua (muun muassa entisten ikkunoiden sälekaihtimet ja vanha eteisnaulakko, jonka tilalla asunnossa on jo kuusi vuotta ollut kaappi). Ne toimitimme kierrätyskeskukseen ja roskikseen.

Komeron lattialle kasvaneesta tavarakasasta löytyi luistimia ja monoja varten hankittu kokoamaton varastohylly sekä pari vuotta sitten vaatehuoneesta lähtöpassit saaneet Lundiat. Jälkimmäiset sahattiin sopivan mittaisiksi ja asennettiin vinttikomeron seinämille. Kaikki pienemmät tavarat nostettiin hyllyille. Vaatepussit ripustettiin tangolle, joka oli jäänyt asunnon alkuperäisestä vaatekomerosta (kaikkea voi vielä tarvita!). Lattialle jäi vain pari isompaa huonekalua ja matkalaukku. Sekin mahtuu hyllyyn heti, kun kuopus siirtyy pinnasängystä isompaan sänkyyn.

Jään kiinnostuksella odottamaan, mitä siippani vastaa, kun ensi kerralla kysyn mahtuuko jokin esine vintille.

Lattia näkyy.

Lattia näkyy.

Lasten luistimet hyllyssään. Laatikosta näkee koon.

Lasten luistimet hyllyssään. Laatikosta näkee koon.

Kausivaatteet tangossa.

Kausivaatteet tangossa.

Toiselta seinältä löytyvät muun muassa työkalut. Ei mikään varsinainen man cave.

Toiselta seinältä löytyvät muun muassa työkalut. Ei mikään varsinainen man cave.

Ihanan äidin viikonloppu

Äitiys on naisen ahtain rooli. Kun kirjoitin siisteyden ja kunnollisuuden suhteesta lueskelin mammapalstojen loputtomia keskusteluja siitä, voivatko lapset paremmin siistissä vai sotkuisemmassa kodissa. Sotkuisuus yhdistyy keskusteluissa laajempiin elämänhallinnan ongelmiin, mutta ei siisteyskään hyvä ole. Siisti äiti on takakireä siivousnatsi, joka ei annan lasten olla lapsia. Teit niin tai näin, äitinä et voi tehdä oikein tässäkään asiassa.

Viikonlopun puuhalistalla verkkokauppaostosten pakkaaminen vaihtoon, kaverisynttärieden pakettien pyöräyttäminen, kesäleirivarausten tekeminen, tanssikoulun kevätjuhlaesitysasun ompeleminen, päivähoitopaikkailmoituksen täyttäminen ja sirkuskoulun esityksen aikatauluun perehtyminen. ”Voi ei! Pitää tiivota!” huoahti yksivuotiaani, kun näki tämän kuvan.

Pohjimmiltaan kyse on hyvää äitiyttä koskevasta kiistasta. Isiähän nämä sodat eivät koske. Isä saa kiitosta ja kunniaa varsin vähäiselläkin kodinhoitotaidolla, koska sitä pidetään tasa-arvoisen, modernin miehen merkkinä. Hyvä isyys sitä paitsi muodostuu vain suhteessa lapseen. Riittää että ”on läsnä”. Sillä ei ole niin väliä, mihin läsnäolonsa käyttää. Sen sijaan hyvä äitiys sisältää oikeaoppisen kiintymyssuhteen lisäksi myös sopivanlaisen huushollauksen.

Viikonloppuna myös leikittiin. Haisuli on kova sotkemaan.

Äitien keskinäinen nokittelu onkin hyvä keino pitää naiset aloillaan. Kun huomio ohjataan siihen, miten naiset suoriutuvat kodinhoidossa, unohtuu se tosiasia, että keskiarvomiehet käyttävät astianpesuun, siivoukseen ja pyykinpesuun vuorokaudessa yhteensä 23 minuuttia ja naiset 61 minuuttia. Väärin valittu taistelu?

Lauantaiaamuna oli mukavaa herätä viimeisenä ja tulla valmiiksi katettuun aamiaispöytään.

Minä olen kolmen lapsen äiti ja vanhemmuuskäsityksistä väitellyt kulttuurihistorioitsija. Tunnen ihanteellisen äitiyden ja isyyden (usein ristiriitaiset ja kilpailevat) teoriat perinpohjin. Arjen käytäntö voi sitten olla jotain ihan muuta. Olen myös ammattijärjestäjä. Amerikkalaisten kollegoiden keskustelupalstalla sivutaan toistuvasti sitä, että professional organizerit kokevat painetta pitää oman kotinsa mallikelpoisen siistinä. Uskottavuus menee, jos kaikki ei ole jatkuvasti tiptop.

Kotona minut löytää useimmiten sohvalta. Tämä kirjoitus osallistuu #ihanaäiti-kampanjaan.

Tällaista erään tutkivan ammattijärjestäjän kotona nyt kuitenkin oli viikonloppuna. Äidit tukekaa toisianne. Ja isät, ottakaa vastuu vanhemmuudestanne ja kodistanne.

*
Jos kaipaat tukea kodin järjestämisprojektiin tai haluat keskustella esimerkiksi tavaroiden karsimisesta, yksinkertaistamisesta tai siisteyden kulttuurisista merkityksistä liity seuraan Facebookin Paikka kaikelle -ryhmään.

Yhdessä tsempaten arki sujuvammaksi

Kun koti ajautuu kaaokseen, on erilaisia keinoja ratkaista tilanne. Yksi konsti on näpätä sotkusta kuva ja julkaista se netissä. Olen viime viikkoina seurannut kahta Facebook-ryhmää, joissa jaetaan kuvia sotkuisista kodeista. Toinen on ruotsalainen, Suomessakin julkisuutta saanut Family living – the true story -ryhmä, jonka tarkoituksena on vähentää sotkuun liittyvää häpeää nauramalla sille ja tarjoamalla symppausta, jota sivulla kutsutaan termillä lovebombing. Toinen on suljettu englanninkielinen tukiryhmä Konmari-raivausmenetelmän soveltajille. Ryhmässä japanilaisen ammattijärjestäjä Marie Kondon kirjasta inspiroituneet jakavat kokemuksiaan kotiensa järjestämisestä.

Ryhmillä on paljon samaa. Molempiin kirjoittelevat ihmiset, joilla koti on epäjärjestyksessä tai tavaratulvan alla. Molemmissa jaetaan varsin yksityisiä asioita vaikka ryhmissä on tuhansia jäseniä, ruotsalainen ryhmä on jopa täysin julkinen. Jätetyksi tuleminen tai uupumussyndrooman oireet raportoidaan reaaliaikaisesti. Kummassakin ryhmässä tsempataan olivatpa ongelmat isoja tai pieniä.

Erojakin löytyy ja ne ovat olennaisia. Family living -ryhmässä julkaistaan vain sotkukuvia, ja ylläpito tarkastaa ne ennen julkaisemista. Ryhmässä ei siis näe esimerkiksi ennen–jälkeen-kuvia siivouksesta tai ylipäätään keskustelua siitä, pitäisikö sotkulle tehdä jotain ja mitä. Itse asiassa yksi kuvatyyppi ryhmässä ovat lepokuvat, joissa rentoudutaan kaaoksesta välittämättä. Koska ideana on irvailla sisustuslehtien välittämälle maailmankuvalle, eniten tykkäyksiä saavat kuvat, jotka on höystetty ironisilla teksteillä: ”Kylläpä pannuhuoneesta tulikin hieno sen jälkeen kun laatoitin sen.” Kuvassa on varastohuone, jonka uusi lattia on peittymässä pyykkiin. Myös epäonnistuneiden leivonnaisten ja askarteluiden ”ei mennyt niin kuin Strömsössä” -henkiset esittelyt herättävät paljon hilpeyttä.

Sinä aikana kun olen ryhmää seuraillut, olen nähnyt siellä yhden siistin kodin kuvan. Se oli päässyt mukaan siksi, että postaaja koki kärsivänsä jonkinlaisesta neuroottisen rajalla olevasta siivousvimmasta ja ryhmän kuvien katsominen oli auttanut häntä suhteuttamaan tarvettaan siivota ”kädet karheina” kuten hän itse ilmaisi. Kuvan kommentoijat kertoivat muun muassa, että aiemmin hekin käyttivät aikansa jatkuvaan siivoamiseen, mutta nyt he ovat tajunneet, että on parempaakin tekemistä. Kukaan ei kuolinvuoteella muistele siivoamiseen käyttämiään tunteja. Ryhmässä käydyistä keskusteluista tulee vaikutelma, että paineet pitää koti alati edustuskelpoisena ovat Ruotsissa kovemmat kuin Suomessa. Ruotsalainen mysighet, käsitys kodikkuudesta ja viihtyisyydestä, lienee kansankodin perustuksiin valettu ihanne, jota joka ikinen Ikea-katalogi ja Sköna hem -lehti tuottaa uudelleen.

Konmari-ryhmässä taas jaetaan paljon kuvia kodin tiloista ennen ja jälkeen ”konmarittamisen”. Ennen-kuvat ovat usein varsin samanlaisia kuin Family living -ryhmän sotkukuvat. Keskustelun ilmapiiri on välillä jopa hurmoshenkinen, sillä monet ryhmässä kokevat Konmari-menetelmän olevan oppi, jolla he ovat saavuttaneet ison muutoksen elämässään ja tulleet hyvin tyytyväisiksi. Jotkut käyttävät uskontoon viittaavia ilmauksia puhuessaan menetelmästä tai Marie Kondosta: ”Papereita on liikaa! Auta, oi Marie!” Metodin keskeinen idea on valita tavaroistaan säilytettäväksi vain ne, jotka tuottavat iloa, ja raivaus on suoritettava tietyssä järjestyksessä. Toistuva aihe ryhmässä onkin, miten kirjaimellisesti Marie Kondon ohjeet on otettava. Pitääkö käsilaukku ihan oikeasti tyhjentää joka päivä? Täytyykö kotia tervehtiä sisään tullessa? Tällöin löytyy aina kaksi kuppikuntaa, joista toinen kertoo itsekin epäilleensä ohjeita, mutta sitten kokeilleensa ja huomanneensa niiden viisauden, ja toinen, jonka mielestä on ihan ok soveltaa oman tilanteen mukaan.

Ryhmässä puhutaan myös siitä, miten ylitsepääsemättömältä konmarittaminen tuntuu, kun on talo pullollaan tavaraa. Eräs jäsen kuvasi, miten lauantaiaamuna mieluummin viettäisi aikaa lastensa kanssa, mutta jatkuva sotku musertaa. Ei puhettakaan siitä, että siivoaminen olisi hukkaan heitettyä elämää. (Marie Kondohan lupaa, että prosessi tarvitsee tehdä vain kerran elämässä; tavaratulva ei palaa sen jälkeen.) Tässä ryhmässä ei keskustella niistä kotia koskevista ideaaleista, joita ruotsalaisessa ryhmässä kritisoidaan. Sen sijaan esille nousee kulutuskritiikki sekä kiukku ja pettymys siitä, että on aiheuttanut itselleen ongelman hankkimalla tai säilyttämällä saamaansa ei-iloa-tuottavaa tavaraa. Jäsenet muistuttavat toisilleen, että konmarittamista ei tehdä vuokraisäntien tai anoppien tähden. Se tehdään ”itserakkaudesta” – koska jokainen ansaitsee iloita ja loistaa omana parhaana itsenään.

Molemmissa ryhmissä on voimaa, mutta vain Konmari-ryhmän jäsenet ylistävät myönteistä elämänmuutostaan. Voi olla, että tulkinta on tutkivan ammattijärjestäjän silmässä, mutta syntyy vaikutelma, että toimeen ryhtyminen tuo ihmisille paremman olon ja tunteen siitä, että on oman elämänsä ohjaksissa. Niin tärkeää kuin sotkuisuuteen liittyvän häpeän hälventäminen onkin, sama tunnelma ei minulle välity vastarintaa painottavasta ruotsalaisryhmästä. Ero voi toki liittyä myös siihen, että Konmari-ryhmässä kirjoittajat ovat niin kertakaikkisen haltioituneita menetelmästä.

Aina sotku ei olekaan häpeä- tai moraalikysymys, jonka voisi ratkaista karnevalisoimalla. Sotkua voi ajatella myös virikehäiriönä. Liikaa on liikaa olipa kyse purkamattomista muuttolaatikoista kellarissa, kymmenistä keskeneräisistä käsitöistä, nurkkiin kasautuvista paperipinoista tai pestyistä vaatteista, jotka eivät koskaan pääse sohvalta kaappiin asti. Jokainen tekemätön homma toimii virikkeenä stressille ja painaa mieltä. Konmari-ryhmäläiset vähentävät virikkeitään radikaalisti – joku mainitsi poistaneensa puolet tavaroistaan – ja olo rauhoittuu.

Olen vetänyt puolen vuoden ajan Facebookissa pientä vertaistukiryhmää kotinsa raivaajille. Olemme käyneet kotia läpi huone huoneelta ja keskustelleet kaikesta mahdollisesta asian liepeiltä. Ryhmässä on ollut tekemisen meininkiä, josta on raportoitu ennen ja jälkeen -kuvin. Monen tavoitteet on jo saavutettu. Itse olen saanut tilaisuuden testata erilaisia järjestämismenetelmiä ja niiden sovellettavuutta nettipohjaiseen ohjaamiseen. Olen täysin vakuuttunut siitä, että ryhmän tuki ja kokemus siitä, että on tilivelvollinen ryhmälle auttaa omatoimiraivaajaa jaksamaan ja onnistumaan.

Jos haluat jakaa ajatuksia kodin järjestämisestä, tavaroiden karsimisesta, yksinkertaistamisesta, siisteyden kulttuurisista merkityksistä tai vaikka Konmarista liity seuraan Facebookin Paikka kaikelle -ryhmään. Ryhmään voi tuoda järjestämispulmiaan ja -onnistumisiaan kuvien kera tai ilman. Ryhmä on toistaiseksi avoinna kaikille omatoimiraivaajille olipa tavoitteesi pieni tai suuri. Keskustelut ovat suljettuja ryhmän ulkopuolisilta ja toiminta perustuu keskinäiselle luottamukselle. Joka perjantai on luvassa järjestämishaaste kaikille halukkaille. Nähdään Facebookissa!