Aihearkisto: Säästäminen

Mistä näitä tavaroita oikein tulee?

Viime viikolla ei voinut välttyä näkemästä Black Friday -alennusmyyntien mainoksia. Niitä tulvi somevirrassa, sähköpostissa, katumaisemassa, lehdissä ja varmasti monella myös postiluukusta. Kaupan liiton viime vuonna Suomeen tuoma amerikkalainen alennusspektaakkeli on nyt todella lyönyt läpi. Samaan aikaan vietetty Älä osta mitään -päivä ei kiinnostanut juuri ketään.

Kuva Pixabay.

Kuva Pixabay.

Myös tavaranraivaajien palstoilla keskusteltiin siitä, kannattaako tarjouksiin tarttua. Osa oli sitä mieltä, että ei voisi vähempää kiinnostaa. Jotkut ostivat alennuksella jotain sellaista, minkä ostamista olivat muutenkin suunnitelleet ja säästivät rahaa. Jotkut taas kertoivat tehneensä huikeita löytöjä pilkkahintaan.

Yleensä ihmiset ovat laajasti sitä mieltä, että ostavat vain tarpeeseen ja että mainonta ei vaikuta heihin. Eihän kukaan halua tunnustaa ostavansa turhuuksia tai olevansa kauppiaiden vedätettävissä. Silti kotona on paljon turhaa tavaraa, josta pitäisi päästä eroon. Jostain ne ovat kaikki tulleet.

Listasin ihan kertauksen vuoksi muutamia tunnettuja kikkoja, joita kauppiaat käyttävät saadakseen meidät ostamaan enemmän. Mainonta, esimerkiksi mustan perjantain tarjoukset, on kaupallista viestintää. Sen tarkoitus on vaikuttaa, siis lisätä myyntiä, ei olla kiva kuluttajaa kohtaan.

Vain tänään! Tarjoukseen laitetaan aikaraja, jotta ostaja taipuisi paineen alla. Myöhästyminen alkaa vaikuttaa hirveältä menetykseltä, vaikka ei ole vielä käyttänyt euroakaan.

Vain sadalle ensimmäiselle! Tarjoukseen laitetaan määräraja, jotta ostajan kilpailuvietti herää. Tuntuisi hirveältä menetykseltä, jos tavara menisi sivu suun – vaikka eurot toki jäisivät kukkaroon.

Kerää koko sarja! Kummallinen epätäydellisyyden tunne kaihertaa, kun kokoelmasta puuttuu osa.

Kolme kahden hinnalla! Ostaja tuntee menettävänsä rahaa, jos hän ostaa yhden paidan hintaan 4,90, kun saisi kolme hintaan 9,80. Jos kuitenkin tarvitsee vain yhden, on järjetöntä maksaa edes kahdesta, saati ottaa kahta ylimääräistä kotiaan tukkimaan.

Halpa! Punainen hintalappu saa meidät ajattelemaan halpaa, vaikka tuotteessa ei olisi senttiäkään alennusta.

Uutuus! Vanhat tuotteet kääritään aika ajoin uuden näköiseen pakkaukseen, jotta ne säilyttäisivät kiinnostavuutensa. Vastaavasti vaatteet ja elektroniikka alkavat vaikuttaa vanhentuneilta, kun uutuuksia lyödään tiskiin monta kertaa vuodessa.

Osta tänään, maksa myöhemmin! Nopeaan mielihyvään on helppo tarttua – harkinnan kustannuksella.

Tarjous! Sisäänheittotuote, jonka avulla saadaan asiakas liikkeelle ja ostamaan muutakin – korkeampaan hintaan.

Kun onnistuu ostamaan jotakin roimalla alennuksella, voi kokea itsensä nokkelaksi kuluttajaksi. Ikään kuin kyse olisi pelistä, jota kuluttaja pelaa kauppiasta vastaan. Kauppias ei kuitenkaan laita tavaraa tarjoukseen, jos on vaarana, että hän menettää siinä jotakin. On jopa väitetty, että tarjoushaukoilla kuluu shoppailuun enemmän raha kuin niillä, jotka välttävät alennusmyyntejä ja ostavat tavaransa normaalihintaan.

Kiinnostavasti jotkut kauppiaat itsekin ottivat kantaa mustan perjantain alennuksiin. Varustelekassa oltiin sitä mieltä, että ”kaupat hankkivat helvetin isoja eriä usein kaikennäköstä halpaa paskaa, ja myyvät sitä ihan hirveän halvalla – mikä on helppoa, koska se on halpaa paskaa”. Uhana Design puolestaan haastoi ihmisiä tarkastelemaan kulutustottumuksiaan, ja suuntaamaan kohti tietoista ostamista. ”Kun siis kohtaat houkuttelevan Black Friday -tarjouksen, harkitse ostoa hetki: tuoko tuote pitkäaikaista iloa ja onko sille tarvetta vai houkuttaako pelkkä halpa hinta ja ostamisen ilo?”

Mitäpä tähän lisäämään.

*

Teitkö Black Friday -ostoksia? Millä vältät heräteostokset alennusmyynneistä?

 

KonMarin innoittaja Nagisa Tatsumi ja pois heittämisen taito

Viimeisten puolentoista vuoden aikana uutisjutuissa, naistenlehdissä, aikakauslehdissä ja blogeissa on kirjoitettu moneen kertaan japanilaisen ammattijärjestäjän Marie (Mariko) Kondon KonMari-metodista, jolla koti laitetaan järjestykseen. Tiedämme jo kaiken itse menetelmästä sekä aika paljon myös Kondon lapsuudesta ja nykyisestä elämäntilanteesta.

Sen sijaan menetelmän japanilaisesta taustasta on kirjoitettu hyvin vähän, jos lainkaan, vaikka moni asia KonMari – siivouksen elämänmullistava taika -kirjassa viittaa nimenomaan japanilaisiin koteihin (esimerkiksi perinteisten liukuovikaappien järjestämisohjeet) tai japanilaiseen kulttuuriin (animistinen tavarakäsitys).

chrysanthemum-757439_1920

Kuva Pixabay.

Siisteyden ja järjestyksen arvostamisella on Japanissa pitkät perinteet. Siisteyttä pidetään hyveenä ja se on osa hyvää elämää. Siivoojien sijaan koululaiset siivoavat itse kouluissa ja kadun puhdistamista kotitalon ja vähän naapurinkin talon edestä pidetään kunnia-asiana. Myös arkipäivän estetiikalla on pitkä traditio.

Nykyaikaisten kodin järjestämisoppienkin historia ulottuu ainakin 30 vuoden päähän. Järjestämiseen ja elämän yksinkertaistamiseen liittyviä menestysteoksia oli julkaistu useita jo ennen KonMari-kirjaa. Marie Kondon työn voikin nähdä osana japanilaisen siivoamisen ja estetiikan perinnettä sekä uudemman järjestämisbuumin jälkeläisenä.

Kenties keskeisin Kondon innoittajista on ollut vuonna 2000 julkaistu teos Suteru gijutsu eli vapaasti suomentaen Pois heittämisen taito. Kirjaa myytiin 1,3 miljoonaa kappaletta, joista miljoona heti ensimmäisen puolen vuoden aikana. Teoksen kirjoittaja, kulutuspsykologian tutkija Nagisa Tatsumi (s. 1965) on sittemmin julkaissut monia muita elämäntaidon kirjoja. Hän myös kouluttaa ”kotityöterapeutteja”, jotka auttavat ihmisiä kehittämään arjen hallinnan taitojaan. Luin Tatsumin kirjan espanjaksi. Se löytyy lisäksi japaniksi ja italiaksi. Ilmeisesti englanninkielinen käännös saadaan maaliskuussa.

Ostamisen ja säästämisen myrkyllinen yhdistelmä

Tatsumin kirjan lähtökohta on Japanin kulutushistoriassa. Toisen maailmansodan jälkeen Japanissa siirryttiin nopeasti kulutusyhteiskuntaan ja elintaso kohosi. Tatsumi kirjoittaa, että kulutuskulttuurin myötä ”uusi” alkoi tarkoittaa samaa kuin ”hieno”.

1980-luvulla kulutusjuhlan iskulauseeksi nousi Seibu-tavaratalon mainoslause ”tahdon sen, koska tahdon sen”. Tatsumi toteaa, että koska ihmisillä jo oli kaikkea tarpeellista, tavaraa ostettiin pelkästä halusta. Iskulauseen olisi oikeastaan pitänyt kuulua: ”Tahdon sen silkasta ostamisen nautinnosta.”

Samalla Japanissa myös säästäväisyydellä on pitkä historia. Sana mottainai (mitä tuhlausta) kuvaa haaskaamisen vastaista asennetta. Samalla tavoin kuin Suomessa, myös Japanissa kulutuskulttuurin yltäkylläisyyteen saavuttiin pula-ajan niukkuuden mentaliteetilla ja opeilla. Tavaraa ei saanut heittää pois, koska sitä voi vielä tarvita.

Tatsumi sanoo, että tämä johti siihen, että tavarat alkoivat kasautua paljon nopeammin kuin ne kuluivat pois. Kulutustaan kasvattaneet mutta kaiken säästämään oppineet japanilaiset asuvat tunnetusti pienissä asunnoissa. Ei ihme, että he tuskaantuivat tavaravuoriinsa ensimmäisen kerran jo kolmekymmentä vuotta sitten.

Lisää säilytyspaikkoja

Jonkinlainen saturaatiopiste saavutettiin siis 80-luvulla, jolloin Japanissa alkoi kotien järjestämisbuumi. Kotirouville suunnatuissa tv-ohjelmissa ja lehtijutuissa suositut järjestämisekspertit esittelivät toinen toistaan näppärämpiä, sievempiä ja edullisempia tapoja lajitella tavarat esimerkiksi pieniin laatikoihin lokeroimalla (mieleen nousee KonMarin ohjeet laittaa tavarat iPhonien ja iPadien laatikoihin!).

NHK World Japan -kanavan Japanology -sarjan jaksossa, joka käsittelee siistimisen historiaa Japanissa, kerrotaan, että säilytystilaa etsittiin portaiden ja jopa lattian alta. Eräässä tv-ohjelmassa esiteltiin pyyhe- ja teepaitasäilytyssysteemiä, joka oli piilotettu eräänlaisen seinää vastaan säilytettävän taulun taakse.

Tämä yltäkylläisyyden ja sen taltuttamiseksi kehiteltyjen säilytysniksien yhdistelmä on se kodin järjestämisen ympäristö, jossa pieni Mariko Kondo (Wikipedian mukaan syntynyt 1984 tai 1985) varttui 1980- ja 90-luvuilla. Oman kertomansa mukaan hän perehtyi jo viisivuotiaana alan lehtiin, joita hänen äitinsä hankki.

Lupa heittää tavarat pois

Vuonna 2000 säilyttämispaikkojen keksimistä painottanut järjestämisbuumi sai haastajan Tatsumin kirjasta Pois heittämisen taito. Teos puhutteli tavaratulvassa räpiköiviä japanilaisia ja vapautti heidät mottainai-mentaliteetista. Pois heittäminen alkoi näyttäytyä ratkaisuna loputtomalle uusien säilytyspaikkojen ja järjestämisniksien keksimiselle.

Tatsumin kirja liittyi laajempaan elämän yksinkertaistamista käsitelleeseen virtaukseen; jo 1990-luvun lopulla Japanissa julkaistiin suosittuja minimalismia käsitteleviä kirjoja. Ne seurasivat samanaikaista yhdysvaltalaista trendiä.

Tatsumi kysyy, voisiko kotien tavarapulman ratkaista loputtoman järjestämispaikkojen keksimisen sijaan ympäristöihmisten ehdotuksella, nimittäin lopettamalla ostamisen. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että se olisi liian ikävää. Tällainen elämäntyyli sopisi vain hyvin askeettisille henkilöille. Hänestä parempi ratkaisu on opetella heittämään tavarat menemään.

Kirjasta syntyi Japanissa debatti, kun Tatsumia, jonka tausta oli markkinointialalla, syytettiin tuotteiden valmistajien kätyriksi. Hänen epäiltiin haluavan edistää tavaroiden pois heittämistä, jotta valmistajat saisivat uusia tavaroita myytyä.

Tatsumi kielsi, että hänellä olisi tällaisia motiiveja. Hänen mukaansa kulutusyhteiskunta oli tullut äärirajoilleen ja ihmisten olisi nyt todella tarkoin harkittava, mitkä tavarat olisivat olennaisia hyvän elämän kannalta. Pois heitettävien tavaroiden valitsemisprosessi opettaa tunnistaman tavarat, jotka todella haluaa pitää ja joita todella tarvitsee, Tatsumi sanoo. Pois heittäminen muuttaa ihmisten tavarasuhdetta ja saa myös laajemmin miettimään, millaisen elämäntavan tahtoo.

Kun tulemme tietoisiksi siitä, että meidän ei tarvitse säilyttää sitä, mitä emme tahdo, opimme arvostamaan sitä, mitä meillä on, kirjoittaa Tatsumi. Huolehdimme tavarasta parhaiten käyttämällä sitä. Jos antaa pölyn kerääntyä tavaralle, ei huolehdi tavarasta. Jos tavarasta ei tiedä, minne se pitäisi laittaa, on parasta heittää pois.

Pois heittämisen taito ja KonMari

Kondo kertoo lukeneensa Tatsumin kirjan teinityttönä ahmien. Sen jälkeen hän heitti huoneestaan kahdeksan pussia tavaraa menemään. Pois heittämisen taito on varmasti ollut Kondolle avainteos, sillä KonMari-kirja on mielenkiintoisella tavalla kirjoitettu Tatsumin kirjaa vasten.

Tatsumin teos on monella tapaa erilainen kuin Kondon. Ensinnäkin Tatsumi käsittelee kuluttamista, ympäristökysymyksiä ja kierrättämistä, joista kaikista Kondo pääasiassa vaikenee. Teoksessa ei ole vastaavaa henkisyyttä kuin Kondon kirjassa vaan Tatsumi pikemminkin purkaa vanhoja tavarauskomuksia.

Tatsumin lähestymistapa korostaa tavaran tarvetta siinä missä Kondon metodin ytimessä on tavaran aiheuttama (ilon) tunne. Tatsumi neuvoo: vapauta itsesi kaikesta, mitä et käytä, ja vastaavasti käytä kaikkea, mitä säilytät. Älä pidä tavaraa vieraita (vieraslakanat) tai erityistilanteita (jouluastiat) varten tai siksi, että ne ovat osa täydellistä kokoelmaa (kaikki Muumi-mukit, vaikka vain kolmesta juodaan).

Tatsumi kirjoittaa suoraan 80- ja 90-luvulla televisiossa jaettuja järjestämisoppeja vastaan: Unohda järjestämisen ja säilyttämisen metodit! Ei ole mitään keinoa saada liikaa tavaraa järjestykseen – se pitää poistaa. Vastaavasti Kondon menetelmässä 80-luvun järjestämisoppien perinnön voi ajatella näkyvän siinä, että hän antaa hyvin tarkkoja ohjeita viikkaamisesta ja säilyttämistavoista.

Älä pyri täydellisyyteen

Pois heittämisen taito painottaa epätäydellisyyden hyväksymistä – täydellisyyteen ei pidä pyrkiä. Tatsumi sanoo, ettei pysty itsekään noudattamaan kaikkia ohjeitaan ja kehottaa lukijaa valitsemaan niistä itselleen sopivimmat. Olisi liikaa vaadittu noudattaa kaikkia ohjeita; vähäisempikin riittää tulosten saavuttamiseen. Samoin kuin tiukasta dieetistä seuraa repsahdus, liian suuresta pyrkimyksestä muuttaa omaa sotkuisuutta järjestäytyneisyydeksi seuraa repsahdus, kirjoittaa Tatsumi.

Ero Kondoon on huomattava. Aivan kuin Kondo kirjoittaisi suoraa vastinetta Tatsumille, kun hän kirjassaan kehottaa pyrkimään täydellisyyteen kodin järjestämisessä. Kondon menetelmää ei myöskään saisi soveltaa; siivouksen elämänmullistava taika alkaa vaikuttaa vain, jos menetelmää noudattaa pilkulleen. Tällöin myöskään repsahdusta ei tapahdu. Kondo ei pelkää olla vaativa.

Siinä missä Kondolla on vain yksi pois heittämisen tekniikka (jos tavara ei tuota iloa, se poistetaan), Tatsumilla on kymmenen. Tatsumin menetelmä onkin olennaisesti monimutkaisempi kuin Kondon. Tatsumi neuvoo esimerkiksi heittämään katsomatta pois vaatteet, joita on säilytetty pahvilaatikossa. Tavaroita ja tuotteita ei tarvitse säilyttää, kunnes ne on käytetty loppuun, kunhan niitä on kokeiltu (esimerkiksi vaatteet ja kosmetiikka). Myös varmuuden vuoksi säilytetyt tavarat pitää heittää pois.

Tatsumi kehottaa luomaan itselleen paikkoja, esimerkiksi pöytätasoja, joihin ei saa laskea mitään, sekä jakamaan järjestämisvastuuta perheenjäsenten kesken. Kondo sitä vastoin kehottaa vain toimimaan esimerkkinä perheenjäsenille.

Raivaa säännöllisesti ja kierrätä

Tatsumin metodissa keskeistä on se, että ihminen sopii itsensä kanssa tietyt rajat ja karsii tavaraa säännöllisesti. Tavaroita pitää esimerkiksi heittää pois aina kun tietty, kunkin tavararyhmän kohdalla sovittu lukumäärä täyttyy. Kun tavara on ollut käyttämättä tietyn ajan, se pitää heittää pois. Pois heittämistä tulee tehdä myös säännöllisesti tiettyinä ennalta päätettyinä ajankohtina, kuten perinteisen japanilaisen uudenvuodesiivouksen yhteydessä.

Näitä kaikkia menetelmiä Kondo kritisoi. Hänelle raivaaminen on kertaluontoinen tapahtuma, jonka ei tulisi tapahtua kuin kerran elämässä mahdollisimman yhtäjaksoisena prosessina.

Tatsumi käsittelee perusteellisesti myös sitä, minne poistetut tavarat toimitetaan mukavasti ja ympäristö huomioiden. Niitä ei siis kirjaimellisesti heitetä menemään. Haaskaamispelkoiset japanilaiset tarvitsivatkin koulutusta kierrättämisessä; käytettyjen tavaroiden lahjoittaminen tai myyminen ei ole ollut Japanissa tavallista.

Tatsumi kommentoi kirjansa vuoden 2005 painoksessa, että kierrätys ja käytettyjen tavaroiden myyntijärjestelmät ovat kehittyneet kovasti viidessä vuodessa ja tehneet pois heittämisen paljon helpommaksi. Tatsumi muuten neuvoo antamaan tavaroita esimerkiksi sukulaisille ja ystäville – käytäntö, jonka Kondo ehdottomasti kieltää!

Kondollakin oli edeltäjänsä

Nagisa Tatsumin Pois heittämisen taito on mielenkiintoinen matka maailman menestyneimmän järjestämisoppaan, KonMarin taustoihin. Marie Kondo ei nyhjäissyt menetelmäänsä tyhjästä eikä se perustu yksinomaan hänen lapsesta asti tekemiinsä kokeiluihin, joista hän kirjassaan kertoo. Se sijaan hän on kehitellyt ratkaisujaan ympäristössä, jossa kiinnostus säilyttämisen ja järjestämisen tekniikoihin on jo ollut suurta.

Tatsumin vaikutus Kondon menetelmään näyttää olevan merkittävä, onhan tämä melkein kohta kohdalta sitä vastaan. Pois heittämisen taito lienee ollut 2000-luvun taitteessa merkittävä tienraivaaja myöhemmin tulleille järjestämismetodeille.

*

En ole japanilaisen kulttuurin erityisasiantuntija. Jos aihepiiri on sinulle tuttu, kerro kommenteissa lisää!

Voiko ostamalla säästää?

Black Friday -alepäivä sai minut ajattelemaan säästämistä ja sen suhdetta tavaran vähentämiseen ja ylipäätään yksinkertaisempaan elämään.

Musta perjantai tulee Yhdysvalloista. Kyseessä on kiitospäivän jälkeinen alennusmyynti, joka starttaa joulumyynnin. Kaupat aukeavat aamutuimaan ja pitävät ovensa auki yöhön asti. Tyypillisesti Black Fridayn myynti on vuoden ennätyspäivä. Tänä vuonna Black Friday rantautui voimalla myös Suomeen, ilmeisesti Kaupan liiton tiedotuksen ansiosta. Alennusmyyntiä tehtiin kuluttajille tunnetuksi niin mainonnan kuin uutisoinnin kautta. Nyt suomalaisissakin kaupoissa tehtiin myyntiennätyksiä. Kaupan liitossa iloittiin myös siitä, että Suomessa veronpalautukset eivät ole ehtineet tulla ennen Black Friday -alennuksia, joten rahaa pannaan joululahjoihin vielä kampanjapäivän jälkeenkin.

Lähtökohtaisesti suhtaudun kaikenlaisiin alennusmyynteihin epäilyksellä. Ne ovat kaupan tapa dumpata ylijäämät kuluttajille ja houkutella kuluttajat kauppaan, jotta nämä tekisivät herätteestä lisäostoksia. Black Fridayn vastapainoksi Yhdysvalloista onkin levinnyt myös samana päivänä vietettävä Älä osta mitään -kampanja. Eikö ostosten jättäminen kauppaan ole tehokkain keino säästää? Kuitenkin myös Black Fridayn voi ymmärtää mahdollisuutena säästää. On kai pelkästään järkevää ostaa alennusmyynnistä se, minkä muutenkin ostaisi, kuten esimerkiksi Tarkan markan blogi ehdottaa.

Niin, miten säästäminen oikeastaan pitäisi määritellä? Onko kyse kuluttamisesta pidättäytymisestä, halvimman hinnan etsimisestä vai kenties laatuun panostamisesta? Kulutustutkijoiden mukaan nämä kaikki mielletään säästämiseksi. Säästäväisyys on ollut suomalaisen kuluttamisen pitkä linja. Ennen kulutusyhteiskunnan läpimurtoa ja vielä pitkään sen jälkeenkin kuluttamista leimasi talonpoikaiseksi kutsuttu eetos. Kulutuksella pröystäilyä paheksuttiin; säästäväisyys, harkitsevaisuus, omavaraisuus ja pidättyväisyys olivat hyveitä. Kulutusyhteiskunnan myötä uusiksi eetoksiksi nousivat keskiluokkainen ja ekonomistinen sekä viime aikoina myös ekologis-eettinen kulutus.

Keskiluokkaiseen eetokseen sisältyy talonpoikaista eetosta vähemmän vaatimattomuutta ja enemmän järkevien, kohtuullisten kulutusnautintojen sallimista oman tienaamisen puitteissa. Kuluttaminen on tärkeää, koska sen kautta osallistutaan yhteiskuntaan ja pidetään talouden pyörät pyörimässä.

Ekonomistinen eetos perustuu ajatukseen hyödyn maksimoinnista ja kustannusten minimoimisesta. Se on laskelmoivaa kuluttamista omaa osaamista hyödyttäen. Esimerkiksi hintavertailut, etukorttien käyttö, sijoittaminen tai yhteiskunnan tukien ja alennusten hyödyntäminen liittyvät ekonomistiseen eetokseen. Materiaalisen kulttuurin tutkija Daniel Miller kirjoittaa, että kuluttajat saattavat mennä ostoskeskuksiin ”säästämään rahaa”. Tällöin vertaillaan hintoja ja ostetaan alennuksista tai ostetaan mahdollisimman paljon mahdollisimman halvalla. Kuluttamalla säästäminen on osalle kuluttamisen keskeinen päämäärä. Sillä ei ole niin merkitystä, onko ostoksen hinta–laatu-suhde kovinkaan hyvä, kunhan tulee tunne siitä, että on säästänyt rahaa.

Ekologis-eettisessä eetoksessa painottuu ympäristötietoisuus. Sitä leimaa valittu niukkuus ja kulutuksen nautinnollisuuden liittäminen ekologisuuteen. Kulutustutkijat Minna Autio, Kaisa Huttunen ja Elina Puhakka arvelevat, että tulevaisuudessa ekonomistinen ja ekologis-eettinen eetos yhdistyvät siten, että meillä on ”varaa irrottautua keskiluokkaisesta, melko materiaalisesta kulutuksesta – olemme sen jo eläneet ja kokeneet”.

Säästäväisyys on Suomessa silti edelleen hyve. Kaisa Huttusen ja Minna Lammin tutkimissa kulutuselämäkerroissa suomalaiset kuvasivat taitavana kuluttamisena sitä, että välttää heräteostokset, ylellisyystavarat, turhan kulutuksen, tuhlaamisen, muodin perässä juoksemisen ja mainosten houkutukset. Negatiivinen sävy on myös sellaisella käsitteellä kuin kulutusjuhla. Toisaalta kuluttajat tuntevat tarpeen ja halun erottamisen puhetavat ja osaavat käyttää niitä oman kulutuksensa perustelemiseen. Tarpeeseen ostaminen on hyväksyttävämpää, halusta alkunsa saanutta kuluttamista on oikeutettava enemmän.

Ammattijärjestäjänä olen nähnyt, että ostaminen on yksi keskeinen tapa, jonka kautta ihmiset joutuvat ongelmiin liian tavaran kanssa. Kyse ei välttämättä ole tuhlailemisesta. Tavaraa voi ostaa liikaa nimenomaan säästääkseen, ”kun kerran halvalla saa” tai esimerkiksi edullisina kirpputorilöytöinä.

Olen myös todistanut, miten tavarapaljouteen havahtuminen ja siitä suurella vaivalla eroon hankkiutuminen herättää kulutuskriittisyyteen. Ihmiset alkavat kysyä, olenko valmis sitoutumaan tavaraan, jonka hankkimista harkitsen. Haluanko todella pitää siitä huolta, puhdistaa ja huoltaa, antaa sille kallisarvoisia neliöitä kodistani, laittaa aikaani myöhemmin myös sen kierrättämisen tai myymisen? Haluanko käyttää vaivalla ansaitsemani rahat nimenomaan (tähän) tavaraan vai voisinko jopa tehdä vähemmän töitä, jos jättäisin tavaran ostamatta.

Mitä sinä ajattelet, voiko ostamalla säästää?

*

Kirjallisuus

Minna Autio, Kaisa Huttunen & Elina Puhakka: Keskiluokkainen ja ekonomistinen eetos kulutuskerronnassa: ansaittua ja laskelmoitua hedonismia. Kulutuksen määrät ja tyylit talouden muutoksissa. Kuluttajatutkimuskeskuksen vuosikirja 2010. Kuluttajatutkimuskeskus 2010.

Visa Heinonen: Talonpoikainen etiikka ja kulutuksen henki. Kotitalousneuvonnasta kuluttajapolitiikkaan 1900-luvun Suomessa. Suomen Historiallinen Seura 1998.

Kaisa Huttunen & Minna Lammi: Suomalainen säästäväisyys. Säästäväisyyden puhetavat suomalaisissa kuluttajaelämäkerroissa. Historiallinen aikakauskirja 1/2009.

Daniel Miller: A Theory of Shopping. Polity Press 1998.

Kuva: Pixabay