Aihearkisto: Roina

Koti järjestykseen vähimmällä mahdollisella vaivalla

Vuoden vaihtuessa moni tekee uusia aloituksia. On tipatonta, lihatonta, sokeritonta ja roinatonta. Jos aiot tänä vuonna laittaa kotisi järjestykseen, olet jo varmaan pohtinut, mistä aloittaisit.

Uusia polkuja. Kuva Pixabay.

Tuoreita polkuja. Kuva Pixabay.

On olemassa kaikenlaisia sääntöjä siitä, mistä pitäisi aloittaa: roskien viemisestä, eteisen kaapista, vaatteista. Ohjeet eivät ole olemassa siksi, että olisi erityisen tärkeää aloittaa juuri tietystä tavararyhmästä, vaikka ohjeiden laatijat saattavat näin väittää. Ne ovat olemassa siksi, että aloittamiseen liittyvä valinnanvaikeus poistuisi.

Yksi tavallisimpia syitä sille, miksi ihmiset pyytävät minut kotiinsa ammattijärjestäjäkäynnille liittyy siihen, että he heillä on vaikeuksia päättää aloittamiskohta. Vaatehuone on täynnä tavaroita, jotka oikeastaan kuuluisivat kellariin, mutta kun kellarikin on aivan täynnä. Niinpä vaatteet jäävät pyykistä tultuaan sohvalla makaamaan. Lattialla sohvan vieressä on ikeakasseja, joiden sisältö voisi olla vaatehuoneen ylähyllyllä, mutta kun… Mihin tahansa tavararyhmään kajoaminen tuntuu laittavan liikkeelle valtaisan dominoefektin.

Moni kodinraivaaja jää miettimään aloituskohtaa sen sijaan, että käärisi hihansa. Se on inhimillistä ja ymmärretävää, sillä jumittaminen on itse asiassa turvallista. Aloittaminen – muutos – tuntuu vaivalloiselta ja vaikealta. Mutta jumittaessa ahdistus moninkertaistuu: voi harmistua sekä sotkusta että siitä, ettei saa aloitettua sen setvimistä.

Paljastan nyt yhden asian: Sillä ei ole mitään väliä, mistä aloitat kodin järjestämisen. Vain yhdellä asialla on merkitystä: sillä, että ylipäätään aloitat.

Milloin on paras aika aloittaa? – Nyt heti!

Mistä aloitan? – Reunasta. Siitä, johon kompastut, joka tippuu kaapin oven avatessa päällesi tai joka on muutoin tielläsi jatkuvasti.

Miten saan aloitettua? – Ota ensimmäinen tavara käteesi ja mieti, mitä sille teet. Jatka yksi esine kerrallaan.

Mistä löydän aikaa tavaroiden raivaamiseen? – Et ainakaan kalenterista, koska siellä on aina jotain tärkeämpää! Sen sijaan päätä, että teet joka päivä viisi tai kymmenen minuuttia tai että poistat joka päivä yhden tavaran. Sen verran ehtii kiireisimpänäkin päivä. Ja jos tuntuu, ettei ehdi, tarkasta prioriteettisi. Tärkeille asioille nimittäin löytyy aina aikaa. Ihmiset hyljeksivät suotta pieniä urakoita. Mutta kymmenen minuuttia päivässä on äärettömästi enemmän kuin nolla minuuttia. Onko parempi tehdä vähän kuin olla tekemättä mitään? Jos et vieläkään usko, että voit ratkaista ongelmasi näin vähällä vaivalla, lue täältä Kaizen-menetelmästä, jossa ylistetään pienten askelten voimaa.

Mitä jos tulee takapakkia ja alan lintsata raivaamisesta? – Tee itsestäsi tilivelvollinen. Julkista projektisi kavereillesi, et voi enää perääntyä! Tai raivaa yhdessä muiden kanssa: Paikka kaikelle -ryhmän perjantaihaasteissa käydään tänä vuonna läpi kaikki kodin tärkeimmät tavararyhmät. Jos tartut niihin jokaiseen, kotisi näyttää vuoden lopussa aivan toisenlaiselta kuin nyt.

Maaliskuussa on myös ainutlaatuinen mahdollisuus hankkia uusi alku Paikka kaikelle -kurssilla. Se starttaa Turussa torstaina 9.3. Kolmen tapaamiskerran aikana pureudutaan epäjärjestyksen syihin, tehokkaisiin järjestämismenetelmiin, järjestyksen ylläpitoon ja toteutetaan oma projekti ammattijärjestäjän ohjauksessa. Kokemukset aiemmalta kurssilta olivat todella positiiviset ja osallistujat raportoivat, että toimintaan tarttuminen helpottui. Kurssille otetaan vain 12 osallistujaa, joten ilmoittaudu pian!
Lisätietoja ja ilmoittautuminen täällä: https://www.lyyti.fi/reg/paikkakaikelle.

Toivotan sinut myös tervetulleeksi hakemaan intoa ja inspiraatiota kodin järjestämiseen Kuinka paljon on tarpeeksi? -tapahtumasta, joka järjestetään Helsingissä lauantaina 21.1. Puhun tapahtumassa tavaratulvan syistä ja sen patoamisesta. Olen myös tavattavissa tilaisuuden ajan. Olisi kiva nähdä!
Tarkemmat koordinaatit ja ohjelma-aikataulu löytyvät täältä.
Tapahtuma Facebookissa.

Lasten kanssa yksin 24/7 ja koti kaaoksessa – miten selviän?

Lelut ajelehtivat pitkin kämppää, ruokapöydän alla leivänmurut takertuvat tahmeaan maitolaikkuun, likaista pyykkiä syntyy tasatahtia puurolautastiskin kanssa. Eteisestä pitäisi jo raivata lasten talvikamat, ja omastakin vaatekaapista tipahtaa jotain lattialle aina kun oven avaa. Edes huonekalut eivät pysy niissä paikoissa, joihin ne on tarkoitettu. Kun yrittää siivota, lapsi roikkuu lahkeessa tai herää kesken päiväunien. Tällaista on kodin arki pikkulasten kanssa.

IMG_2886

Äiti kävi vessassa.

Osa äideistä (ja jokunen harva isä) pyörittää pikkulapsiperheen arkea yksin. Tämä on tilanne yksinhuoltajilla ja niillä, joiden puolisolla on paljon töitä tai joiden puoliso ei syystä tai toisesta tee kotitöitä. Mitä useampia alle kouluikäisiä, sitä isompi työ. Ja mitä vähemmän aikuisia hoitamassa kotihommia, sitä enemmän hommia sille, joka ne hoitaa. Siis sille, joka usein on väsynyt siksi, että hoivaa lapsia myös yöllä. Ei ihme, että äidit kyselevät palstoilla, miten kummassa pikkulapsiperheen kodin saa raivattua ja pysymään järjestyksessä. Kun kaikki menee peruspyörityksestä nipin napin selviämiseen, ei järjestämiselle tunnu löytyvän hetkeäkään aikaa.

On tavallista, että kysyjä saa neuvoksi ottaa rennommin ja koittaa olla välittämättä sotkuista. Älä vaadi itseltäsi niin paljon, sanovat toiset. Neuvo ei ole huono. Pikkulapsiperheessä on mahdotonta saavuttaa tilannetta, jossa kaikki tavarat pysyisivät paikoillaan. Sekasortoon on pakko siedättyä.

Tilanne voi kuitenkin olla myös sellainen, ettei siitä selviä vain itsemyötätunnolla ja relaamisella. Kyse voi olla vanhemman omasta herkkyydestä epäjärjestykselle ja visuaalisille virikkeille. Mieli ei lepää kaaoksen keskellä, vaan jokainen kasa ja tahra kasvattaa tekemättömien töiden listaa. Sekasotku kiristää pinnaa niin, että tulee tiuskittua lapsillekin. Vasta toimintaan ryhtyminen kohentaa mielialaa.

Usein kyse on myös siitä, että epäjärjestys haittaa arjen sujumista sietämättömällä tavalla. Tavaroiden etsimiseen ja kaaoksen hallintaan menee tolkuttomasti aikaa – jonka mieluummin käyttäisi vaikka lasten kanssa puuhailuun tai lepäämiseen. Siivoaminen ja muiden arkiaskareiden tekeminen tavarapaljouden keskellä vaatii niin suuria ponnisteluja, että lasten nukahdettua energiatasot ovat nollissa.

Tällaisissa tilanteissa tavaran karsimista ja järjestyksen luomista ei voi siirtää muutaman vuoden päähän, kun lapset ovat isompia. Raivaamiseen on pakko ryhtyä tässä ja nyt ihan vain selvitäkseen. Mutta mistä lisää lapsivapaita raivausminuutteja vuorokauteen?

Hälytä apujoukot

Ystävät ja sukulaiset. Onko sinulla sukulainen tai ystävä, joka voisi tulla avuksesi? Pyydä paikalle joku, joka pitelee vauvaasi sillä välin, kun setvit lasten vaatekaapit, tai ottaa lapset puistoon tai yökylään, niin että saat raivattua pahimmat kohdat.

Tuntuuko, ettet voi pyytää apua, koska nolottaa päästää ketään kaaoksen keskelle? Mieti, mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua. Tosiasiassa ystäväsi siunailee sotkujasi enintään hiljaa mielessään ja on iloinen voidessaan olla avuksi. Ei kovin vakavaa? Ei minustakaan.

Viranomaiset. Jos vanhemman toimintakyky on alentunut esimerkiksi uupumuksen tai perhetilanteen takia, perheellä on oikeus kunnan tarjoamaan kotipalveluun. Se on olla konkreettista siivous-, asiointi- tai lastenhoitoapua. Perheen ei tarvitse olla lastensuojelun asiakas saadakseen kotiapua.

Ammattilaiset. Jos sinulla on varaa, tilaa paikalle lastenhoitaja, siivooja tai ammattijärjestäjä tai vaikka kaikki kolme. Palveluista saa tehdä verotuksessa kotitalousvähennyksen ja ammattilaisilla on vaitiolovelvollisuus.

Neuvottele

Työnjaon parisuhteessa pitäisi olla reilua. Vaikka puolisosi tekisi paljon töitä ja elättäisi perheenne, hänen parempi tulotasonsa ei saa johtaa siihen, että sinä hoidat kotityöt 24/7. Pikemminkin pitäisi ajatella, että molemmilla on 8 tunnin työpäivä ja mikä menee sen yli, laitetaan puoliksi. Jos puolisosi ei osallistu raivaamiseen, hän voi ainakin olla tukena hoitamalla arjen perustoimet ja lapset sillä välin kun sinä järjestät. Jos puolisosi on jatkuvasti hyvin paljon poissa kotoa, voisiko hän korvata poissaoloaan maksamalla lastenhoitajan, siivoojan tai ammattijärjestäjän?

Laske rimaa

Aikaa tavaran raivaamiselle voi luoda tinkimällä jostakin muusta. Tarjoa lapsille valmisruokaa. Vähennä perussiivousta. Anna lasten katsoa telkkaria tai pelata tabletilla sillä välin kun järjestät. Myös muovailuvahan muotoileminen liimaa monen pienen pyllyn penkkiin pidemmäksi aikaa.

Tai ota omasta ajastasi: katso vähemmän telkkaria, jätä lehti lukematta tai sulje Facebook. Jos koet saavasi unta riittävästi, voit nappaista vartin raivaamiseen joka aamu tai ilta kun muu perhe nukkuu.

Voi olla, että haluat olla läsnä oleva, lasten kanssa puuhaileva vanhempi ja siksikin aikaa raivausprojekteille jää niin vähän. On ihan ok priorisoida lapset, mutta omille tarpeille saa myös jäädä tilaa ja sekin on ihan ok. Sinulla on tarve saada arki sujuvammaksi ehkä juuri siksi, että ehtisit olla lasten kanssa enemmän. Ei haittaa, vaikka jonkin aikaa tai silloin tällöin rauhoitat tilanteen vaikka lastenohjelmilla, jotta saa omia tavoitteitasi eteenpäin.

Ota lapset mukaan

Itselläni on ollut lasten kanssa kotona ollessa sellainen sääntö, että en tee mitään sellaista päiväuniaikana, jonka voisin tehdä lapsen ollessa hereillä. Lasten nukkuessa olen tehnyt kotitöiden sijaan kirjoitustöitä, luuhannut netissä tai maannut sohvalla lehden kanssa. Ehkä olisin voinut tehdä myös raivaustöitä kaikessa rauhassa, jos se olisi ollut tarpeen.

Lasten ollessa hereillä olemme tehneet kotiaskareita yhdessä. Peruskotityöt sujuvat usein lasten kanssakin, vaikka toki hitaammin. Pienillä on puuhaa, kun he ojentavat pyykkiä tai hosuvat tiskiharjan kanssa. Vauvoistakin on kiinnostavaa ihan vain katsella kotitöitä tekevää aikuista tai notkua kantoliinassa mukaan. Kannattaa valita sellaisia puuhia, joissa lapsi ei pääse sabotoimaan aikaansaannoksia – kuten levittelemään raivattavia esineitä – vaan tuntee itsensä tärkeäksi.

Malta mielesi

Ahdistuspäissään tekisi mieli räjäyttää kaikki talon kamat kerralla menemään. Aikapulan kanssa kamppailevan vanhemman pitäisi kuitenkin malttaa tehdä pieniä projekteja. Ei koko vaatehuonetta kerralla, vaan vain pelkät lyhytvartiset, vaaleat sukat. Tai yksi lasten vaatekaapin hylly, yksi keittiön laatikko, pieni paperipino tai yhdessä nurkassa lattialla lojuvat tavarat. Varttikin raivausta päivässä on jo äärettömän paljon enemmän kuin nolla minuuttia.

Stoppaa sisääntulo

Jos aikaa tavaran poistamiselle on vähän, pidä huoli, ettei aikaa kulu myöskään uuden tavaran haalimiseen.

Raivaa oma zen-kohta

Mieliala voi parantua ratkaisevasti jo siitä, että yksi itselle tärkeä kohta pysyy järjestyksessä. Kokeile raivata oma ”zen-kohta”, johon muu perhe ei pääse ja jonka saat pidettyä järjestyksessä itseäsi varten. Se voi olla oma vaatekaappisi, kylppärin laatikko tai se, että illalla keräät olohuoneesta lasten kamat koppaan ja suoristat sohvatyynyt ennen kuin vietät pienen oman hetken.

*

Oletko saanut tavaran vähentämisen ja järjestämisen avulla arjen rullamaan paremmin pikkulapsiperheessä? Kerro, miten sen teit!

9 tapaa päästä eroon suklaamunien yllätysleluista

Pääsiäisen jälkeisen viikon erityisongelma kaikissa lastenhuoneissa ovat suklaamunista paljastuneet pikkuyllätykset ja niiden muovikuoret. Paikka kaikelle -ryhmässä keskusteltiin vastikään siitä, mitä yllätysleluille ja niiden kuorille voisi tehdä sen jälkeen, kun leikkijät ovat ne hylänneet (mikä useimmissa perheissä tapahtuu vartin kuluessa yllätyksen paljastumisesta). Tässä kokoelma parhaimpia ehdotuksiamme.

toys-162930

Näiden klassisten yllätysten ongelmana ovat pikavauhtia toisistaan irtaantuvat ja katoavat osat. Kuva: Pixabay.

1. Ala keräillä yllätyksiä

Eräässä vanhojen tavaroiden pelastamiseen keskittyvässä Facebook-ryhmässä oli  esillä hienoja pikkuhahmojen kokoelmia takavuosilta. Keräilijät kertoivat punninneensa suklaamunia kauppojen hedelmävaaoilla selvittääkseen, missä munassa oli heidän haluamiaan figuureja. Erityisesti kovamuoviset yllätykset ovat keräilijöiden suosiossa, ja vanhempien lelujen arvo voi kuulemma olla tuhansia euroja.

2. Muuta yllätykset rahaksi

Jos yllätyslelujen keräily ei innosta, voit tarjota omiasi myyntiin esimerkiksi Facebookin Kinder-keräilijät-ryhmässä tai Figuurikirppiksellä.

3. Anna oma paikka

Yllätyslelut pyörivät ympäriinsä, jos niille ei ole osoitettu omaa paikkaa. Niille voi määrätä purkin, kulhon tai laatikon, jossa ne säilytetään. Samaan paikkaan sopivat kaikki muutkin pienet ”aarteet” ja niin sanottu lastenhuoneen mikrokrääsä.

4. Liitä leikkiin

Yllätykset voi yhdistää myös johonkin olemassa olevaan leluryhmään. Barbiet tai petsit ehkä tarvitsevat pientä rekvisiittaa tai kenties yllätykset sopivat nukkekodin tarpeistoksi. Osana isompaa kokonaisuutta yllätyslelut lunastavat paikkansa.

5. Askartele uusiksi

Mahdollisuudet tuunata yllätyksistä ja niiden muovikuorista jotakin ihan muuta ovat loputtomat. Figuureista voi tehdä vaikka korvakoruja tai pääsiäiskranssin. Halutessaan askarrukset voi maalata spraymaalilla yksivärisiksi. Yllätyksiä voi myös käyttää erilaisten minimaailmojen rakentelussa. Muovikuoret voi muuttaa pääsiäiskoristeiksi tai isommista kuorista voi tehdä helistimiä (täytetään riisillä ja liimataan kiinni myrkyttömällä liimalla). Kuorista voi myös virkata kissalle virikelelun.

6. Lahjoita pois

Jos et ole askartelevaa tyyppiä, lahjoita yllätykset eteenpäin. Niitä voi käyttää vaihtotavaroina geokätköissä, kouluissa pelinappuloina tai terveyskeskuksessa ns. reippauspalkintoina. Tarjoa kuoria ja yllätyksiä askartelutarvikkeiksi esimerkiksi kierrättäjän materiaalitorille.

7. Ota uuskäyttöön

Yllätysten muovikuoret ovat näppäriä säilyttimiä monille pienille asioille. Niistä saa matkakotelon koruille tai lääkkeille. Niihin voi säilöä pieniä asioita leluista kasvien siemeniin. Ne sopivat myös auton purkkaroskikseksi tai matkatuhkakupiksi tupakoitsijalle.

8. Hävitä

Muovilelut ja kuoret voi laittaa polttokelpoisiin jätteisiin. Otaksuttavasti ainakin kuoret voi viedä myös muovikeräykseen, lajitteluohje on täällä. Jos pois heittäminen ei tule kuuloonkaan yllätysmunan kuorineelle, voi lelut myöhemmin vahingossa imuroida.

9. Jätä hankkimatta

Suklaamunan pieni yllätys kuorineen on täällä vielä satoja vuosia meidän jälkeemme, jollei sitä ole poltettu polttolaitoksessa energiaksi. Midway-saaren linnuista kertovassa  dokumentissa (klikkaa vain, jos sinulla on kovat hermot) kuvataan lintuja, jotka ovat kuolleet syötyään meressä kelluvaa muoviroskaa. Joukossa näkyy rippeitä myös sellaisesta, joka voisi olla yllätyslelun palanen tai sen kuorta. Parasta kaikkien kannalta olisikin jättää yllätysmunat ensi vuonna ostamatta. Lapset ilahtuvat yhtälailla myös täyssuklaisista munista.

Onko sinulla hyvää vinkkiä, mitä tehdä suklaamunien yllätyksille ja niiden kuorille? Jätä se tähän alle.

Kaamein lapsiperheläävä – vertaistukea vai sotkupornoa?

”Kun ystävät tulevat kylään, siivotaan kuin viimeistä päivää ja ylimääräiset tavarat tungetaan sängyn alle. Ja ovella pahoitellaan, että tänään on sitten harvinaisen sotkuista, sorry. Kodin siisteys on elämänhallinan [sic] mitta, vaikka kämppiksinä elelisi muutama alle kouluikäinen ja pari kissaa, joiden ainoa agenda on levittää legot ja hamahelmet pitkin lattioita 300 kertaa päivässä. … Unohdetaan sotkut, keskitytään elämään! Paljasta lapsiperhelääväsi meille – niin minäkin tein! Se vapauttaa!”

Tällaista vapautussanomaa julistaa YLEn uusi ohjelmakimara Marja Hintikka Live (”ruuhkavuosissa rämpivien taukopaikka”). Kaamein lapsiperheläävä -kilpailussa ideana on postata ohjelman sivulle kuva lapsiperheen sotkuisesta kodista. Mallia sopivasta itseironiasta näyttää ohjelman tähti, jonka semisti sotkuisesta kodista nähdään puolentoista minuutin klippi. Kilpailun voittajalle on luvassa siivousta.

Ajatus on kaunis: todellisten lapsiperhekotien kuvien näkeminen tasaa sisustuslehtien ja –blogien luomaa epärealistista käsitystä siitä, miten lapsiperheissä eletään ja vähentää ruuhkavuosissa tempovien paineita vertaistuen keinoin. Kaikilla on sotkua, relataan!

Kilpailusivulle onkin ladattu koko joukko kuvia enemmän ja vähemmän sotkuisista kodeista. Kaunis ajatus kuitenkin kääntyy päälleen, kun jo ensimmäisten joukossa on kuva putsplank siististä kämpästä. Kuvatekstissä kolmen lapsen äiti tervehtää: ”Tältä näyttää joka päivä. .en [sic] voisi elää sotkussa.” Tämä vielä menisi yksittäisenä dissauksena, mutta sivulla on avoin kommentointimahdollisuus. Kommenttiraidalta saamme lukea kaikki sotkuisuutta koskevat stereotypiat (epähygieenisyys, laiskuus, vastuuntunnottomuus, uusavuttomuus, elämänhallinnan puute), siisteyttä koskevat stereotypiat (fanaattisuus, armottomuus, neuroottisuus, perfektionismi) mutta onneksi sentään vähän ironiaa ja hiukan tsemppiäkin sotkukuviaan postanneille.

Sotkuun ja epäjärjestykseen liittyvät mielikuvat ovat lempiaiheitani. Likaisuus liitetään moraalittomuuteen, siisteys kunnon kansalaisuuteen. Vanhempien onnistumista arvioidaan ihmisten kotien siisteydellä jopa huostaanottotapauksissa. Siisteys liittyy kunnollisuuteen mutta samalla siisti koti voidaan leimata rakkaudettomaksi. Kodin siisteyttä ja järjestystä käytetään monin tavoin erottautumisen ja arvojärjestysten luomisen välineenä.

Minulla on terveisiä Marja Hintikka Live -ohjelman tekijöille. Sotkuisuuteen ja siisteyteen liittyvät stereotypiat ovat meissä todella syvällä. Niiden lieventäminen ei käy nips naps nettikilpailulla, jos samalla ei mietitä, miten luodaan toisia tukeva, ei repivä, ilmapiiri. Keskustelun sääntöjä voisi ohjeistaa vaikka turvallisemman tilan periaatteita soveltaen: Älä määrittele muiden kokemusta tai kuvittele omaasi yleispäteväksi. Älä hyökkää toisia vastaan.

Mallia sotkuisten kotien lempeästä kohtaamisesta saisi ruotsalaisesta Family living – the true story -ryhmästä. Sen ideana on jo vuodesta 2009 ollut jakaa kuvia arjen sotkusta ja kritisoida siten sisustuslehtien ideaalia täydellisistä kodeista. Ryhmässä ei julkaista yhtään kuvaa siisteistä kodeista, sehän vain nostattaisi ristiriitaa. Ryhmässä sallitaan ainoastaan toisia tukevien kommenttien kirjoittaminen, jota kutsutaan termillä lovebombing.

Jään odottamaan, miten Marja Hintikka Live rakkauspommittaa sotkukuvansa julkaisseita ja laittaa ruotuun kommentaattorit, jotka luulevat osaavansa elää paremmin.

*

Photo credit
Please Clean Up Your Mess by Allen Goldblatt via Flickr cc.

 

 

 

Lahjoittamisen vaikeudesta

Kirjoitin viime viikolla siitä, että osa turvapaikanhakijoille lahjoitetuista vaatteista on niin kehnossa kunnossa, ettei niitä voi kuin heittää pois. Kirjoitukseni herätti keskustelua monilla sivustoilla. Lahjoitustavaran kanssa tekemisissä olleet jakoivat kokemukseni: homeisia, likaisia, rikkinäisiä tai muuten käyttökelvottomia tulee keräyksiin luvattoman paljon. Jotkut taas pahastuivat suorasanaisista ohjeistani, koska olivat tarkoittaneet lahjoituksellaan hyvää eikä heitä itseäänkään haittaa, jos vaatteessa on pieni reikä tai nappi puuttuu. Joidenkin mielestä olin aivan kohtuuton vaatiessani vaatteilta ajanmukaisuutta: eihän heillä itselläänkään ole varaa muotivaatteisiin, saati että lahjoittaisivat niitä turvapaikanhakijoille.

Anteliaisuus on vaikea laji. Keskustelussa risteilee lahjoittamiseen liittyviä käsityksiä, jotka liittyvät luopumisen vaikeuteen, kiitollisuuteen ja ihmisarvoon.

Kuvanveistäjä Rowan Gillespien teos Famine (1997) Dublinin satamassa on omistettu niiden irlantilaisten muistolle, jotka Irlannin nälkävuosina 1800-luvun puolivälissä pakenivat Amerikkaan.

Luopuminen, tunteet ja tavaran arvo

Ammattijärjestäjät tietävät, että tavarasta luopuminen ei ole helppoa. Tavarat merkitsevät turvaa ja statusta, ja niillä myös ilmaistaan identiteettiä. Usein kaikenlaista rojua säilytetään ihan vain siksi, jos sitä vielä sattuisi tarvitsemaan.

Jennin arkijärki avaa päättelyketjua, jonka seurauksena omaa roinaa saattaa alkaa kuvitella toisen aarteeksi. Roskaksi määrittyvää tavaraa voi olla vaikea heittää pois, koska itse ehkä vielä voisi käyttää sitä johonkin (jos ompelisin pipoksi tämän värjäytyneen teepaidan) tai joku jossain ehkä voisi haluta sen (jos vain löytäisin oikean ihmisen, hän voisi muodistaa Elma-tädin kuluneesta popliinista itselleen kevättakin). Jenni kirjoittaa, että tällöin lahjoittaminen voi näyttäytyä ratkaisuna: ”Jos tavara on kerran teoriassa käyttökelpoinen, sen roskikseen laittaminen on haaskuuta. Viis siitä, ettei sitä käytännössä kukaan halua käyttää. Mutta jos joku pakenee sotaa henkensä kaupalla, sillähän ei ole mukana mitään, joten aivan varmasti sellainen ihminen ilahtuu ihan mistä tahansa, vaikka siitä kämäisestä hotellisampoopullosta, josta on puolet jo käytetty.”

Ammattijärjestäjäkollegani Eveliina on kirjoittanut fiksuja tavaroihin liittyvistä tunteista. Tunnesiteen takia voi olla vaikea luopua tavarasta, joka toisen mielestä vaikuttaa roskalta, vaikka elämä olisi helpompaa ilman roskan säilömistä. Tunnearvon ohella tavaroilla on omistajalleen muunkinlaista arvoa. Eveliina mainitsee esimerkiksi käyttöarvon, jota voi olla vielä pikkuviallisellakin tavaralla. Paidan helmassa oleva reikä ei haittaa, jos helman aina laittaa housuihin piiloon. Tavaralla on yleensä myös jälleenmyyntiarvoa, ainakin jos se on lahjoitettavaksi kelpaavaa. Lahjoittajan pitää siis päästä sinuiksi senkin ajatuksen kanssa, että lahjoittaessaan hän itse kärsii taloudellisen tappion.

Uskon, että lahjoittajat ovat liikkeellä vilpittömin mielin ja auttamisen halusta silloinkin, kun keräyksiin päätyy käyttökelvotonta roinaa. Tavaran lahjoittaminen ja omien tavaroiden arvioiminen toisen ihmisen silmin ei vain ole niin kovin helppoa. Joskus uskoni vilpittömyyteen on kuitenkin ollut koetteilla. Kun kaivaa lahjoituspussista alushousut, joissa on ruskea raita, käy mielessä, että ehkä jotkut paketoivatkin lahjoituksiinsa muukalaisvihaa ja vähävaraisiin kohdistuvaa halveksuntaansa. Toivottavasti olen väärässä.

Kiitollisuus ja nöyryys

Osalle viimeviikkoista kirjoitustani kommentoineille oli tärkeää, että lahjoitukset menevät sellaisille, jotka heidän mielestään ovat aidosti hädänalaisia. Epäilyksiä hädän aitoudesta syntyy, koska turvapaikanhakijat eivät vastaa mielikuvia, joissa taas tuntuvat väikkyvän 60-luvun uutiskuvat Biafran lapsista (en edes kehtaa linkittää) tai 1800-luvun maalaukset Suomen nälkävuosien kärsijöistä.

Keskustelussa aidosta hädänalaisuudesta toistuu nöyrän kiitollisuuden teema. Ensinnäkään lahjoitustavaraa ei sovi kritisoida ­– ei edes tavaran lajittelijan puhumattakaan sen saajasta. Jostakin syystä minun osoittamani ”kiittämättömyys” tulkittiin paikoin myös osoitukseksi  avustettavien kiittämättömyydestä, vaikka en kirjoittanut sellaisesta mitään. Toinen osa nöyrän kiitollisuuden teemaa käsittelee lahjoituksen kelpaamista. Sen mukaan aidosti hädänalaiselle kyllä kelpaa. Hän ottaa kiittäen vastaan talvitakin, vaikka sen vetoketju on rikki, sillä se on kuitenkin parempi kuin ei lämmintä takkia ollenkaan. Hänelle kelpaa rikkinäinen tai tahrainenkin, koska se kuitenkin suojaa. Hän ei välitä miltä näyttää, kunhan on kuivaa ja lämpöistä. Puolikas hotellishampoopullokin käy.

Epäilen, että ainakin joitakin näistä keskustelijoista vaivaa pula-ajan mentaliteetti. Jos tavara olisi kortilla, niin varmaankin auttaisimme pitämällä itse vähiten risaiset ja lahjoittamalla muut. Mutta meillä ei ole pula-aika. Iso osa suomalaisista elää sellaisessa yltäkylläisyydessä, että kaapeissa on hyväkuntoista mutta käyttämättä olevaa tavaraa riesaksi asti.

Nöyrää kiitollisuutta kaipaava lahjoittaja ei ole kiinnostunut siitä, millaista apua autettava tarvitsee, vaan siitä, että saa kokea itsensä hyväntekijäksi. Nöyryyden vaatiminen on myös hyvin lähellä nöyryyttämistä. Kunnan vaateapua takavuosina saaneilla on muistissa apuun liittynyt häpeä. Avustusta saaneet tunnisti helposti vaatteista, jotka ommeltiin kunnan työtuvassa samoilla kaavoilla. Myös nykyajan köyhien kertomuksissa toistuu häpeä ja nöyryyttäminen, jota on koettu esimerkiksi sosiaalitoimistossa asioidessa.

Kiitollisuutta ei saa vaatimalla. Se tulee autetulta itsestään, jos hänen arvokkuuttaan kunnioitetaan. Viime kädessä kyse on siitä, suommeko hädänalaisille ihmisarvon ja arvokkuuden.

Arvokkuus ja myötätunto

Mietitäänpä asiaa vielä avunsaajan näkökulmasta. Jos itse olisit hädässä köyhyyden, sairauden tai työttömyyden takia tai paennut kodistasi vainon tai sodan tähden, ja sinulla olisi vain pari vaatekertaa, toivoisitko, että ne olisivat puhtaita, ehjiä ja sellaisia, joissa kehtaa lähteä ihmisten ilmoille? Jos sinulla olisi vain yksi talvitakki, tahtoisitko, että sen saa suljettua pakkaskeleilläkin?

Viisaan pastorin sanoin: ”Minun kysymykseni suomalaisille on, että entä jos Venäjä hyökkäisi Suomeen ja meistä tulisi pakolaisia. Jättäisittekö te silloin hyvät vaatteet kotiin? Ettekö te ottaisi kannettavaa tietokonetta matkaan? Mie ottaisin ainakin kaikki mitä minulla on, ja kampaisin vielä tukankin, jos kerkeäisin!”

*

Kirjallisuus

Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä. Toim. Anna-Maria Isola, Meri Larivaara ja Juha Mikkonen. Avain 2007.

Jarmo Peltola: Lama, pula ja työttömyys, Tamperelaisperheiden toimeentulo 1928-1938, 1930-luvun lama teollisuuskaupungissa II. Tampere University Press 2008.

Photo credit:
Irish Famine Remembered by William Murphy via Flickr cc.

 

Pakolaiset – hyvä syy tyhjentää kaapit?

Auttamishalun aalto on pyyhkäissyt suomalaisten yli. Anna-Stina Nykänen kirjoittaa vapaaehtoistyötä käsittelevässä mainiossa jutussaan, että ”[h]elpointa on auttaa antamalla pois omia tavaroita. Siinä kohtaavat kaikkien edut. Mikä siunaus turvapaikanhakijoiden tulo on ollut suomalaisten kodeissa. Saatiin tyhjennettyä eteisen kaapit ja roudattua vintistä pois vanhat lelut.” Nopeimmat ehtivät tehdä lahjoituksensa ennen kuin kerääjien varastot täyttyivät ja ihmisiä pyydettiin pitämään tavarat toistaiseksi itsellään. Nyt toivotaan, että ihmiset tulisivat auttamaan ”lahjoitusvuorten” lajittelussa.

Itsekin ryntäsin auttamaan. Oikeanlaista lahjoitettavaa ei meiltä juuri löytynyt, mutta järjestämisen ammattilaisena hakeuduin vaatelajitteluun ja -jakeluun. Lahjoituksina tulleiden nyssäköiden määrästä huomaa, että suomalaiset todellakin ovat käyttäneet tilaisuuden hyväkseen tyhjentääkseen kaappinsa. Kun pyydetään miesten talvivaatteita, hyväntahtoinen tuo vaatejakeluun puoli pulloa hajuvettä ja sydvestin. Kyllähän jossain täytyy olla turvapaikanhakija, joka tahtoo tuoksua hyvälle lähtiessään sadesäässä kalastamaan! Jos pyydetään sampoota ja hammastahnaa, niin tokihan apua on myös parista hiukan avatusta hotellipakkauksesta?

Löytö lahjoitustavaran joukosta.

Löytö lahjoitustavaran joukosta.

Lahjoitusvuoren äärellä tunteeni lahjoittajia kohtaan ovat vaihdelleet kiitollisuudesta hämmästyksen kautta äärimmäiseen turhautumiseen. Olen nimittäin lajitellut jätesäkkikaupalla ”lahjoituksia” suoraan roskikseen. Siksipä tässä vielä kerran rautalangasta neuvot siihen, mitä tavaraa voi lahjoittaa turvapaikanhakijoiden auttamiseksi ja miten se kannattaa tehdä.

1. Lahjoita sitä, mitä pyydetään. Jos toivotaan miesten talvikenkiä, älä laita mukaan edes yksiä naisten korkokenkiä sillä ajatuksella, että kyllä niille varmaan joku ottaja löytyy. Lahjoituksia vastaanottavien tahojen varastot pullistelevat nyt tavaraa eikä korkkareillesi ehkä löydy säilytyspaikkaa. Kun tuhat ihmistä lahjoittaa jotain ”ihan pientä vain” vähän sinne päin, käy niin että väärän tavaran kasa päätykin roskiin. Väärä tavara kuormittaa jakelua ja hidastaa oikeasti tarvittujen tavaroiden matkaa tarvitsijoille

2. Älä lahjoita roskaa. Keräyksiin pyydetään yleensä siistiä ja puhdasta tavaraa. Arvatkaapa mitä kaikkea sinne tulee? Tietysti paljon hyvää ja käyttökelpoista. Mutta myös saumasta ratkenneita teepaitoja, kellastuneita kauluksia, takkeja rikkinäisin vetoketjuin, kissankarvaisia neuleita, kellarinhajuisia vauvanvaatteita, linttaan käveltyjä kenkiä, polvesta puhkinaisia lasten ulkohaalareita, nyppyyntyneitä tai värinsä menettäneitä pusakoita ja paitoja, joissa on mahan päällä tahra. Tällaisten vaatteiden oikea paikka on polttokelpoisen jätteen astiassa (vuoden 2016 alkuun asti tekstiilijätteen saa laittaa myös kaatopaikkajätteeseen) tai pestyinä ne voi viedä H&M -liikkeistä löytyviin lumppukeräyslaatikoihin (jos luottaa ketjun hyviin lupauksiin uudelleenkäytöstä).  Hämeessä toimii myös poistotekstiileitä vastaanottava Texvex. Martat järjestävät ajoittain lumppukeräyksiä.

3. Opettele tunnistamaan lahjoituskelpoinen tavara. Okei, sinulla on pyydetyn mukainen, pesty, puhdas ja ehjä vaate, jonka haluat lahjoittaa. Nyt tarkkana! Ennen kuin lähdet kuskaamaan vaatettasi mihinkään, tarkista vielä nämä: Laittaisitko vaatteen itse päällesi? Voisitko antaa sen lahjaksi ystävällesi? Jos myisit sen, saisitko siitä rahaa? Onko se ajanmukainen? (Miksi ajanmukainen? Turvapaikkaa hakevat eivät pukeudu Dynastia-tyylisiin 80-luvun olkatoppauspaitoihin tai 90-luvun etnoneuleisiin sen enempää kuin mekään. Pakolaislasten ei pidä joutua silmätikuiksi siksi, että päällä oleva toppahaalari oli tosi muodikas 20 vuotta sitten. Vaateavun tarpeessa oleva ihminen ei ole sillä tavalla itseämme vähempiarvoinen, että hänen tarvitsisi kulkea lumpuissa. Meillä on varaa lahjoittaa myös kunnollista tavaraa.) Jos vastaus kaikkiin kysymyksiin on kyllä, voit lajitella tavarasi pakkaamista varten.

4. Esilajittele. Pakkaa erikseen (vaikka pienempiin pusseihin) ainakin miesten, naisten ja lasten (tyttöjen/poikien) vaatteet. Sitä parempi, jos lisäät tiedot vaatteiden tai tavaroiden laadusta ja koosta pussin päälle ja laitat vain yhtä kokoa yhteen pussiin. Kenkiin voi laittaa päälle vaikka maalarinteipillä kengän koon. Jos mahdollista, kiinnitä kengät toisiinsa esimerkiksi nauhoista. Olen todistanut useamman hyväkuntoisen, mutta parittoman kengän pois heittämistä. Lahjoita vaatteet suljetussa pussissa. Muutoin on vaarana, että ne leviävät lattioille, minkä jälkeen ne eivät enää ole puhtaita. Lahjoitusten esilajittelu voi tuntua vaivalloiselta, mutta se käy kuitenkin helpoiten siltä, jonka tavaroista on kyse. Vapaaehtoisilla lajittelijoilla menee valtavasti aikaa vaatteiden kunnon tarkistamiseen ja koon etsimiseen. Kun tavaran kulku nopeutuu, tavoittaa apu nopeammin myös tarvitsijat.

5. Vie tavaraa vain sinne, mihin sitä pyydetään. Väärässä paikassa lahjoitukset jäävät jakamatta ja käyttämättä tai pahimmassa tapauksessa ne kipataan roskiin. Tällä hetkellä voi tuskin missään päin Suomea suositella tavaran viemistä suoraan turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksiin, koska henkilökunta siellä ei ehdi käsitellä tavaroita. Vastaanottokeskuksesta ei myöskään pidä tiedustella lahjoitusasioita, sellaisiin kysymyksiin vastaamiseksi siellä on ihan liian kiire. Punainen Risti, seurakunnat ja muut tahot järjestävät eri paikkakunnilla keräyksiä. Saat keräyksistä kootusti tietoa paikkakuntakohtaisista inforyhmistä, joiden yhteystiedot taas löydät Refugee Hospitality Clubin listauksesta. Täällä Turussa tietoa jakaa Varsinais-Suomen avustustoiminnan tietopankki.

Anna-Stina Nykänen kirjoittaa, että tavaroiden lahjoittaminen on helpoin tapa auttaa turvapaikanhakijoita. Uskallan olla eri mieltä. Turvapaikanhakijoiden auttamisessa ei ole kyse meidän tarpeestamme siivota vinttejä tai päästä tavaroista eroon helposti. Tavaralahjoitus on hyödyllinen vain silloin, kun lahjoittaja on valmis näkemään vaivaa sen onnistumiseksi.

Jos kaikki tämä tavaran kanssa puljaaminen ja tiedonhaku tuntuu sinusta liian vaativalta, on myös muita tapoja auttaa. Niistä ihan kaikkein helpoin on rahan lahjoittaminen. Esimerkiksi Unicef, Kirkon ulkomaanapu, Punainen Risti, World Vision, Plan Suomi tai Suomen pakolaisapu auttavat pakolaisia rahoillasi. Myös kirpparihaasteestani syntynyt Punaisen Ristin Katastrofirahastoon suunnattu Paikka kaikelle -keräyslipas on edelleen auki. Rahan ohella oman ajan lahjoittaminen on aina hyvä ratkaisu. Siihen on monia tapoja, joista löydät lisätietoa yllä linkatuista inforyhmistä. Kiitos, että autat – ajatellen.

Kirpparikonkarin ohjeet Siivouspäivään ja maailmanparannushaaste

Siivouspäivä on tapahtuma, joka muuttaa koko Suomen isoksi kirpputoriksi. Myyntipaikan voi useimmilla paikkakunnilla laittaa pystyyn melkein minne vain, kunhan noudattaa hyviä tapoja ja merkitsee paikkansa Siivouspäivän karttapalveluun. Turussa moni tulee myymään Kupittaanpuistoon ja niinpä siellä riittää myös ostajia. Sinne suuntasin minäkin viime lauantaina, sillä asun lähellä.

Ennen tapahtumaa ensikertalaiset kaverini kyselivät neuvoja silittämisestä hinnoitteluun, joten päätin koota vinkkini yhteen juttuun. Jos mietit, että mikä maailmanparannushaaste, rullaa suoraan jutun loppuun, sillä kirppariselostusta tulee nyt ensin melko perinpohjaisesti.

IMG_9531

Kirpparipöhinää Kupittaalla.

Olen harrastanut kirpputorimyyntiä satunnaisesti 16-vuotiaasta. Tuolloin 90-luvun lama nosti kirpputorit uudella tavalla esille ja luultavasti myös synnytti uusia kaupankäynnin muotoja kuten itsepalvelukirpputorit. Nykyään onkin sitten erikoiskirppareita, paikallisia tai johonkin teeman keskittyviä Facebook-kirppareita, täyden palvelun nettikirppareita, takakonttikirppareita, piha- ja kaupunginosakirppareita sekä kirpputoripäiviä. Siis jokaiselle jotakin. Ja jos ei itse jaksa tai tahdo myydä, tavarat voi lahjoittaa hyväntekeväisyyskirpputorille.

Oma suosikkini on päiväkirppis Siivouspäivänä tai jossakin pihatapahtumassa (Turussa vaikka ihana Ruusukirppari). Päiväkirpparilla parasta on, että homman voi rysäyttää kerralla ja samalla saa seurustella tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Kaikenlaiset Facebook-kirpparit koen vaivalloisina, vaikka oikein valitulla teemakirpparilla tietyistä tavaroista saa huomattavasti paremman hinnan. Mutta kanssakäyminen kaikkine varauksineen ja peruutuksineen ei sitten olekaan yhtä hauskaa…

Valmistautuminen

Kolmen lapsen perheessä jää jatkuvasti vaatteita, kenkiä ja tarvikkeita tarpeettomiksi. Minulla on lasten vaatehuoneessa pysyvä kolmen kassin systeemi, joihin nakkaan vaatetta suoraan pyykkinarulta. Yhteen laitan lumput eli reikäiset, tahraiset ja kulahtaneet, ne menevät ruotsalaisen vaateketjun tekstiilikeräykseen. Toiseen laitan hyväkuntoiset ja käyttökelpoiset vaatteet, joita en halua itse myydä. Tällaisia ovat esimerkiksi suurten ketjuliikkeiden lastenvaatteet, joista ei yleensä saa hyväkuntoisinakaan juuri mitään. Ne lahjoitan SPR:n Kontti-kierrätystavarataloon. Kolmanteen kerään tavaraa, kuten arvokkaampia lastenvaatteita tai kodin tavaraa, jotka myyn itse. Jos kirpparikassi täyttyy, siirrän tavarat vintille odottamaan. Leluja olimme lasten kanssa poistaneet käytöstä jo aiemmin ja lapset myivät niitä itse.

Mainostin myyntipaikkaani Facebookissa kavereille sekä blogini Facebook-sivulla. Tiedottamisen eteen olisin voinut tehdä enemmänkin, mutta Kupittaalle tulee väkeä joka tapauksessa. Jos pitäisin oman pihakirppiksen, markkinointi olisi tärkeämpää.

  • Valmistaudu ajoissa. Aina kun näet tarpeettomaksi käyneen esineen, laita se keräyskoppaasi tai -pussiisi. Vältyt paniikkilähdöltä kirppariaamuna.
  • Toisaalta, Siivouspäivän kirpparipaikka ei maksa mitään, joten voit lähteä mukaan myös rennoin rantein vaikka vain kolmella tavaralla :)
  • Myy ainoastaan hyväkuntoisia, siistejä tavaroita. Kukaan ei jaksa tutkia ryppyisiä vaateruttuja. Itse en silitä mitään, mutta säilytän myymistä odottavat lastenvaatteet siististi taitettuna ja aikuisten vaatteet yleensä henkarilla vaatepussissa.

Tarvikkeet ja esillepano

Koska tykkään käydä kirpputoritapahtumissa myymässä, olen vuosien mittaan kehittänyt joitakin rutiineja. Aiemmin minulla oli vanha matkalaukku, johon keräsin myytävää tavaraa. Sen sisätaskussa oli paperia, paksu musta tussi, teippiä, narua, sakset ja vanhoja muovipusseja. Paperilla saa tehtyä erilaisia ilmoituksia, teippiä ja narua taas tarvitaan milloin mihinkin viritelmiin ja moni ostaja ilahtuu, kun voit tarvittaessa antaa ostoksille pussin. Nykyään minulla on matkalaukun sijaan lista tarvikkeista, jotka pakkaan mukaani.

Lisäksi minulla on paperikassi, jossa säilytän kirppishenkareitani (pesulahenkareita ja muita eriparisia, joilla ei ole asiaa vaatekaappiini), ja kaksi vaaterekkiä. Toinen niistä on uudehko. Sen ostin, koska vanha vääntyi ja kaatui helpolla. Toinen taas on se vanha, jonka säilytin varmuuden vuoksi (näin me ammattijärjestäjät elämme kuten opetamme). Jos tilaa on, laitan toiseen lastenvaatteet ja toiseen aikuisten. Ihmisten on helpompi katsella tavaroita, jotka ovat kosketuskorkeudella.

Liioittelun makua?Oheistarvikekassini vievät jo enemmän tilaa kuin itse myyntiartikkelit.

Liioittelun makua? Oheistarvikkeeni vievät jo enemmän tilaa kuin itse myyntiartikkelit.

Otan mukaani myös pari tarjotinta pikkutavaroille. Usein laitan tavaraa esille myös sisustuskoreihin, joissa kotona säilytän lastenkirjoja ja pehmoleluja. Lisäksi rekvisiittaani kuuluu muutama värikäs Marimekko-kangas, jotka levitän rekkien alle tai viereen tavaratavaroita varten. Liinani herättävät aina positiivista huomiota. Tälläkin kertaa puolentusinaa ihmistä tarjoutui ostamaan ne. Asettelen kaiken myyntiin niin kivan näköisesti kuin osaan. Vaatteet järjestän joko tyypin tai värin mukaan rekkeihin. Väljyys on valttia.

Myyntipaikan ulkonäöllä voi erottautua muista myyjistä. Ruusukirpparilla näin myyjän, joka oli levittänyt pöydälleen keltaisen pöytäliinan, pukeutunut itse saman väriseen mekkoon ja vieläpä rahalipaskin oli keltainen. Heti heräsi kiinnostus hänen tavaroitaan kohtaan: noin huolitellulla tyypillä täytyy olla tyylikästä myytävää!

  • Pääasia on, että myyntipaikkasi on siisti ja pinot suorassa. Käy kurkkaamassa, miltä paikkasi näyttää ostajan silmin.
  • Kasa vaatteita Ikea-kassissa ei houkuttele luokseen, vaikka hintaa olisi vain euron kappaleelta. Ostaja ei tahdo nähdä penkomisen vaivaa.
  • Järjestä lastenvaatteet koon mukaan ja laita koko lappuun esille. Myös aikuisten vaatteiden koon voi laittaa kyltiksi. Koko on ensimmäinen asia, jonka vaatteen ostaja tahtoo tietää.
  • Viltti maassa tai pyykinkuivausteline henkareineen riittää hyvin, vaaterekit ovat hifisteille. Rekkiä voit ostamisen sijaan kysyä kaverilta lainaksi. Kupittaalla moni virittää vaatteet myös pyykkinarulle puiden väliin tai ripustaa puun oksille.
  • Vedettävä matkalaukku tai ns. mummokärry on oiva kuljetusapu autottomalle kirpparinpitäjälle. Matkalaukkua voi käyttää myös esillepanopöytänä tai jakkarana.
  • Pieni vaihtokassa on hyvä olla mukana, joskin naapurimyyjiltä voi pyytää apua isompien setelien rikkomisessa.
  • Muista myös eväät ja roskapussi. Siivoa jälkesi huolella.

Hinnoittelu ja kaupankäynti

Kaikkein vilkkain liikenne kävi ilmaiskoppani kohdalla. Ammattijärjestäjänä teki mieleni hiukan toppuutella, mutta täytyy luottaa siihen, että ihmiset tietävät mitä tekevät.

Ammattijärjestäjänä teki mieleni hiukan toppuutella vilkasta liikennettä ilmaiskopan luona, mutta täytyy luottaa siihen, että ihmiset tietävät mitä tekevät.

Sitten vain odotellaan ostajia. Tai siis yleensähän niitä tulee runsaasti juuri siinä vaiheessa, kun on vasta nostamassa tavaroitaan esille.

En hinnoittele tavaroita valmiiksi vaan improvisoin hinnat myyntitilanteessa. Usein kerron tuotteen hinnan tavaraa hipelöivälle pyytämättäkin. Saatan myös alentaa hintaa pyytämättä. Se on kikka, jota harva ostaja pystyy vastustamaan (mistä ammattijärjestäjänä tunnen hieman syyllisyyttä). Jos ostaja tinkaa, esitän yleensä vastatarjouksen, joka asettuu alkuperäisen pyynnin ja ostajan ehdotuksen väliin. Useimmat hyväksyvät sen ja kaikille jää hyvä mieli.

Tällä kertaa minulla oli myytävänä myös kesäkuun Minimalismipelissä poistettuja tavaroita, jotka pelin sääntöjen vastaisesti olin säilönyt Siivouspäivää varten. Joukossa oli joitakin sellaisia tavaroita, joita olin aiemmin säilyttänyt tunnearvon takia ja/tai joilla oli ollut korkea ostohinta. Kylmetin sydämeni ja myin suurimman osan pilkkahintaan. Annoin alennusta myös niille, joiden lompakossa ei ollut koko pyydettyä summaa.

Liian korkean pyyntihinnan tunnistaa siitä, että hintaa kysyvät jättävät tavaran ostamatta. Viimeistään kolmannen kysyjän kohdalla kannattaa tarkistaa hintaa. Silloin siihen myös jo pystyy, sillä aluksi oma luopumisen tuska voi aiheuttaa ylihinnoittelua.

Kuten tavaroiden raivaus (jossa joka kierroksella on valmis luopumaan sellaisesta, josta edellisellä ei ollut) myös tavaran myyminen muistuttaa sipulin kuorimista: Ensin pyydät liikaa, sitten sopivasti ja lopulta, jos tavara kuitenkin jää myymättä, olet kypsä antamaan sen ilmaiseksi pois.

  • Pidä hinnat matalina. Pyydä hiukan vähemmän kuin ajattelit. Varsinkin Siivouspäivänä ostajat odottavat halpaa hintaa. Ideana onkin enemmän tyhjentää kaappeja kuin tehdä tiliä.
  • Jos tahdot tienata, näe vaiva ja myy tavara fb-kipparilla, Huuto.netissä tai Tori.fissä.
  • Vaatteiden ostajat arvostavat mahdollisuutta sovittaa ja nähdä sovitettu vaate päällään. Jos sinulla on sopiva pikkupeili, ota se mukaan. Kännykällä voi myös napata sovittajasta ”peilikuvan”, tietysti hänen luvallaan tai puhelimellaan.
  • Lähde kaverin kanssa. Yhdessä on hauskempaa ja voitte tuurata toisianne. Jos ostaja kyselee hintoja vessareissusi aikana, kaveri voi soittaa sinulle ja tarkistaa hinnan.

Jälkityöt

Myin hyvin, ainakin kaksi kolmasosaa siitä tavaramäärästä, minkä olin tuonut mukanani. Jäljelle jääneet tavarat lajittelin lähtiessä paikan päällä kolmeen: Konttiin lahjoitettavat, lasten pikkuserkulle annettavat sekä pesämunaksi seuraavaa kertaa varten säilytettävät.

Tavoitteeni ei ole päästä myytävästä tavarasta kokonaan eroon, koska kirppistely on minusta kivaa. Joudun kuitenkin odottamaan jonkin aikaa ennen seuraavaa kertaa, koska lastenvaatteita jäi kuusi kappaletta ja aikuisten vaatteita vielä vähemmän.

  • Älä vie takaisin kotiin tavaraa, jota et enää tarvitse, jos et ole kaltaiseni kirpputoriharrastelija.
  • Lahjoitukseen lähtevän tavaran on syytä olla priimaa: ”Jos sen voisi antaa ystävälle lahjaksi, sen voi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen.” (Outi Les Pyy)

Maailmanparannushaaste

Siivouspäiväni onnistui hyvin: ihana, aurinkoinen loppukesän päivä sekä mukavia kohtaamisia tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Ja mikä parasta, tienasin 187,20 euroa. Lahjoitin rahat lyhentämättä SPR:n Syyrian keräykseen, koska maailmalla tarvitaan nyt rahaani enemmän kuin itse sitä tarvitsen. Kutsun samalla sinut lukijani lahjoittamaan SPR:n katastrofirahastoon sopivaksi katsomasi summan. Perustin sähköisen keräyslippaan, jossa tavoitteena on saada kasaan vähintään 187 euroa. Lipas löytyy täältä.

Nuori myyjä perehtyy myynnissä olevaan materiaaliin.

Nuori myyjä perehtyy myynnissä olevaan materiaaliin.