Aihearkisto: Pyykki

Kuka teillä pesee pyykit?

Lauantain lehti kertoi pariskunnasta, joka jakaa kotityöt tasan excelillä. Samassa lehdessä oli juttu myös toimitusjohtajasta, joka silittää miehensä paidat ja tarjoilee tälle aamiaisen – ja odottaa miehensä vaihtavan autonrenkaat. Nämä ovat kuvauksia siitä, miten heteropariskunnat tämän päivän Suomessa jakavat kotityöt.

Pesukone nielaisi naisen. Kuva Pixabay.

Kommenttien perusteella kotitöiden minuutin tarkkaa laskemista pidettiin häiritsevän pedanttina hommana. Eikö se puolisoista voisi tehdä, joka ensin ehtii tai jolle paremmin sopii? Toisaalta myös toimitusjohtajan meininki sai kulmakarvat kohoamaan, varsinkin kun hän sanoi haastattelussa myös, että tahtoo katsoa miestään ylöspäin ja saada tietää kaapin paikan.

Paikka kaikelle -kirjaa varten perehdyin ajankäyttötilastoihin, jotka kertovat kotitaloustöiden jakautumisesta naisten ja miesten välillä. Naisilla menee erilaisiin kotitöihin (sisältäen huoltotyöt ja lastenhoidon) lähes kolme ja puoli tuntia päivässä, miehillä hiukan päälle kaksi tuntia. Lapsiperheissä miehet tekevät 30 prosenttia kotitöistä, vaikka molemmat puolisot olisivat töissä.

Työn laatu jakautuu vahvasti sukupuolen mukaan. Tilastojen mukaan naisten alueeseen kuuluvat siivous, ruuanlaitto ja lasten hoitaminen. Miehet vastaavat korjaustöistä ja ajoneuvoista. Naisten kontolla on siis töitä, joita tehdään päivittäin, miesten kontolla harvemmin tehtäviä toimia. Naiset käyttävät keskimäärin yli 12 kertaa enemmän aikaa pyykinpesuun ja silittämiseen kuin miehet. Ilmeisesti naiset ehtivät useammin ja heille sopii paremmin. Tilastollisesti ottaen miehensä paidat silittävä nainen on paljon tavallisempi ilmiö kuin tasajaon excel-taulokolla varmistanut pariskunta.

Kotityöt aiheuttavat perheissä paljon eripuraa. Ne ovat tutkitustikin yleisin riidanaihe parisuhteissa. Ammattijärjestäjänä törmään jatkuvasti siihen, että pariskunnilla on erimielisyyttä kodin tavaroiden määrästä ja järjestyksestä. Usein kuulen niistä vain pariskunnan toiselta puoliskolta – naiselta, joka on ottanut minuun yhteyttä tai joka kertoo ongelmista järjestämiskurssilla tai kodinraivaajien nettiryhmässä.

Silti kotitöiden laskemista pidetään äärimmäisenä, kylmän kalkyloivana tapana ratkaista arkipäivän toistuvin parisuhdepulma. Itse kannatan sitä lämpimästi, sillä laskemisen avulla on mahdollista tehdä näkyväksi puolin ja toisin sellaisia tehtäviä, jotka toiselta, ehkä jopa itseltä, jäävät helposti huomaamatta.

Kannatan myös auton- ja vessanpesuvuorojen, Wilma-viesteihin vastaamisen, langattoman laajakaistan asentamisen tai lasten kevätvaatteiden hankkimisen jakamista vuoroperiaatteella, ei sukupuolen mukaan tai sen mukaan, kumpi paremmin ennestään kyseisen homman osaa tai on sitä enemmän tehnyt. Varsinkin lapsiperheessä ollaan pulassa, jos toinen vanhemmista pitelee käsissään kaikkia arjen sujumisen kannalta tärkeitä lankoja ja hänelle sattuu jotain.

Jos koet, että työnjako parisuhteessasi mättää, ehdota puolisollesi töiden laskemista vaikkapa kuukauden ajan. Exceliä ei tarvitse alkaa väsätä, jos sellainen ei luonnostaan synny. Riittää, että molemmat pitävät kirjaa siitä mitä tulee tehtyä. Tai sitten voi tehdä listauksen kotitöistä ja ruksi perään aina siltä perheenjäseneltä, joka asian on hoitanut. Tulokset voivat yllättää.

Miten teillä työjako sujuu?

*

Ps. Blogin seuraajat voivat tilata Paikka kaikelle -kirjan tarjoushintaan 22 € (sis. postikulut) kampanjakoodilla PAIKKAKAIKELLE. (Norm. 29 euroa + postit 3,90 €.) Tilaa tästä.

Pyykinpesu ja pöpöt

Kun suomalaisiin koteihin alkoi 50–60 vuotta sitten tulla pyykinpesukoneita, ajateltiin, että ne säästäisivät valtavasti työtä ja aikaa. Totta onkin, että pyykkääminen ei enää ole ruumiillisesti raskasta työtä, mutta paljon aikaa se vie edelleen. Siisteysstandardien kiristyminen on syönyt teknologian tuomat hyödyt. Pyykki pestään lyhyemmän käytön jälkeen ja puhtaampana kuin käsipyykin aikaan.

Kuva: Pixabay.

Kuva: Pixabay.

Tämä tuli mieleeni, kun Facebookin raivausryhmissä jälleen kerran alettiin keskustella pyykin oikeasta pesulämpötilasta. Siinä on aihe, joka saa tunnelman kiristymään hetkessä. Toiset nimittäin ovat sitä mieltä, että kaikki pyykki (lukuun ottamatta villaa ja silkkiä) pitäisi pestä 60 asteen pesuohjelmassa, jotta se puhdistuisi kunnolla. Toiset taas saavat tästä slaagin, koska korkeiden lämpötilojen pesuohjelmat kuluttavat enemmän sähköä kuin matalammat lämpötilat. Kun keskustelussa asettuvat vastakkain hygienia ja ekologisuus, ollaan melkoisen moraalidilemman äärellä.

Kuudenkympinpesijöiden argumentointi palautuu usein tähän Ylen juttuun, jonka mukaan pesty vaate ei välttämättä ole puhdas, jos pesulämpötila on ollut liian alhainen. Vaatetusalan asiantuntijat toteavat jutussa, että hiki ja rasva eivät lähde tekstiileistä 30 tai 40 asteen lämpötilassa. Mikrobien poistaminen vaatii korkean pesulämpötilan. Jos lika ei lähde kunnolla, vaatteeseen jää ”tiskirätin haju” eikä vaate ”syväpuhdistu”.

Iltalehti taas painottaa, että 40 asteessa pesty pyykki on vain ”silmämääräisesti puhdasta”, sillä pöpöt ovat elossa. ”Isossa-Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan yli sadasta lastenvaatteesta ja -lakanasta joka neljäs sisälsi ulostejäämiä vielä 40 asteen pesun jälkeen.” Yh, kakkaa vaatteissa! Puhtaan näköinen pyykki on siis valepuhdasta. Jutussa ylilääkäri suosittelee ”kaikkien bakteerien” poistamiseksi pesemään 60 asteessa: ”Pyykin huolimaton käsittely ja pesu liian alhaisessa lämpötilassa voi kiusata infektiotauteina, kuten ihottumana, oksennustautina ja ripulina. Myös influenssa ja kolibakteeri voivat brittitutkimuksen mukaan selvitä alle 60 asteen pesussa.”

Terve.fi-sivusto jatkaa: ”Jo muutama harmittomalta tuntuva asia, saattaa altistaa sinut ja perheesi bakteereille, allergisille kohtauksille, ihottumille ja jopa syövälle.” Huhhuh. Pyykinpesu taitaakin olla ihan huippuvaarallista puuhaa. Jutussa viitataan amerikkalaistutkimukseen, jonka mukaan joka neljännen kodin pesukoneet sisältävät kolibakteereja. Kannat olivat ”suhteellisen harmittomia”, mutta märän pyykin käsittelyn jälkeen neuvotaan silti pesemään kädet. Työtä lisätään kolmella neuvolla: yli tunnin koneessa valmiina olleet pyykit on pestävä pöpöjen takia uudelleen, kerran viikossa kone pitää pestä tyhjänä valkaisuaineen kanssa (todella ekologista) ja alusvaatteet tulee pestä erillään muusta pyykistä.

Korkeassa lämpötilassa pesemistä perustellaan hygienian ja terveyden lisäksi ekologisilla näkökohdilla. Ylen jutussa esitetään, että vaatteiden pesulapuissa mainitut alhaiset pesulämpötilat ovat varman päälle pelaamista: valmistaja ei joudu tilille, jos vaate menisikin kuumassa pilalle. Asiantuntija katsoo, että ”uuden vaatteen valmistaminen kuluttaa ympäristöä paljon enemmän kuin vaatteiden peseminen korkeammissa lämpötiloissa”. Lisäksi vaatteet kuluvat, kun niihin jää rasvaa ja muuta likaa alhaisissa lämpötiloissa. Puuvillassa kuulemma värikin säilyy paremmin kuudenkympin pesussa. Asiantuntijan mukaan kyse saattaa olla suunnitellusta vaatteiden pilaamisesta: ”muuten vuosia kestävään paitaan laitetaan alhainen lämpötilasuositus, että se kuluisi nopeammin.”

Terveysväittämät herättävät monia kysymyksiä. Onko joku tosiaan sairastunut siksi, että on pessyt pyykkinsä neljässäkympissä? Nykyään esimerkiksi allergioiden ja autoimmuunisairauksien, kuten ykköstyypin diabeteksen, uskotaan liittyvän ylihygieeniseen ympäristöön. Mikrobien poistaminen varmuuden vuoksi ei siis välttämättä ole terveellistä ollenkaan. Vastustuskyvyn kannalta se saattaa olla suorastaan haitallista.

Kemikaalikimara-blogissa oli referoitu kiinnostavaa tutkimusta, jossa oli mitattu farkkuihin varastoituneiden bakteerien määrää 15 kuukauden yhtäjaksoisen ja kahden viikon käytön jälkeen. Bakteeritesteissä ilmeni, että housuihin kertyneiden bakteerien ja mikrobien määrä oli sama riippumatta siitä, pesikö ne vai ei. Edes yli vuoden jalassa olleet housut eivät muodostaneet terveysriskiä käyttäjälleen. Tämä on hyvä uutinen laiskalle pyykkääjälle: jos kantti kestää, samoissa pöksyissä voi terveyden puolesta hiihdellä aika pitkään.

Minusta kuudenkympin pesuihin ei kannata ryhtyä varmuuden vuoksi, vaan vasta sitten kun noro tai influenssa on jo kylässä. Ja siltikin luulen, että käsipesujen tehostaminen on parempi tapa torjua tartuntatauteja kuin pyykinpesu. Sormet käyvät suussa ja muuallakin, tekstiilejä tulee vähemmän imeskeltyä. Kotisiivouksessa ei suositella rutiininomaisesti käyttämään desinfioivia kemikaaleja, miksi siis pitäisi ”syväpuhdistaa” pyykit kuumassa pesemällä?

Jos pyykki taas haisee tiskirätille, syynä on todennäköisimmin se, että se on kuivunut liian hitaasti liian kosteassa tilassa tai sitten kyseessä on hikisenä treenikassiin unohtunut liikuntavaate. Tuskinpa haisubakteerit silti ihmiselle vaarallisia ovat. Kiusallisia hajut toki voivat olla. Niistä pääsee, kun pesee haisulit kertaalleen 60 asteen ohjelmassa ja antaa niiden kuivua ilmavasti ja nopeasti. Johan raikastui. Jatkossa riittä 40 asteen pesu, kunhan nopeasta kuivatuksesta huolehditaan.

Entä sitten ekologisuus: voiko kuumassa pesemällä pidentää tekstiilin käyttöikää? Pahoin pelkään, että pelkkä 60 asteen pesu ei pelasta halpavaatteen laatua. Vaikka väite siitä, että väri pysyy kuudenkympin pesuissa paremmin, olisi totta, luultavasti halpisvaate kuitenkin ennen pitkää kutistuu, saumat kiertyvät, ompeleet purkautuvat ja pintaan nousee nukkaa. Pikamuoti on takuulla suunniteltu lyhyen elinkaaren tuotteeksi, siitä olen aivan samaa mieltä Ylen haastattelemien asiantuntijoiden kanssa. Ekologisin vaate on ostamatta (ja sitä myötä pesemättä) jätetty vaate. Toiseksi ekologisin on käytettynä ostettu (laadunkin on jo joku testannut valmiiksi). Kolmanneksi ekologisinta on satsata laatuvaatteeseen, joka on suunniteltu ja valmistettu kestämään. Kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen, että nakkaa vaatteet pesuun vasta oikeasti likaisina.

Jos pyykinpesu ei ole elämäntehtäväsi, voit liberaalimmalla otteella säästää sekä itseäsi että ympäristöä. Neljänkympin ohjelma on nopeampi kuin kuudenkympin: ehdit samassa ajassa pestä useamman koneellisen. Suosittelen myös rohkeaa kokeilua vaatteiden värilajittelussa. Vähemmän tarkka lajittelu (esimerkiksi tummat, kirjavat, vaaleat) säästää aikaa (ja energiaa), sillä voit pestä täydempiä koneita.

Ja nyt kun sitä kuitenkin mietitte: meillä pestään vaatteet neljässäkympissä ja liinavaatteet (sekä aikaisemmin kestovaipat) kuudessakympissä. Joskus harvoin lakanapyykin pesuohjelma asetetaan 90 asteeseen, se tekee koneelle hyvää. Tekniset urheiluvaatteet pyöräytetään 60 asteen ohjelmassa muutaman kerran vuodessa. Lykkään koneeseen tarpeen vaatiessa myös kaiken, jossa vesipesu on kielletty. Helpottaa kummasti elämää.

Kepeitä pyykkipäiviä!

Puolipitoisten vaatteiden ongelma on muotibisneksen syytä

”Samoja vaatteita ei voi laittaa kahtena päivänä peräkkäin.”

Muistan yhä, miten vaihto-oppilasperheeni sisko ohjeisti minua toisena kouluaamuna. Olin pukeutunut Suomesta tuomiini farkkuhaalarishortseihin, joissa oli lahkeensuissa pitsiä –  ne olivat vaihtosiskon mielestä ”so neat” – ja mustaan teepaitaan. Edellisenä päivänä päälläni oli ollut samat housut mutta lyhythihainen musta ribbineule. Sopersin vaihtaneeni paidan, mutta se ei kuulemma riittänyt. Piti olla selvästi eri asu joka päivä. Tämä järkyttävän nolo moka piirtyi mieleeni niin, että seuraavat kaksikymmentä vuotta annoin kalifornialaisen high schoolin pukeutumisetiketin määrittää elämääni. Puin kouluun tai töihin joka päivä eri asun.

Tiedätte varmaan mihin sellainen johtaa. Kyllä, puolikäytettyjä vaatteiden kasvaviin pinoihin.

trousers-362781_1920

Vaatteita pikamuotia edeltäneeltä ajalta. Kuva Pixabay.

Koska minulla on kuitenkin aina sen enempää pohtimatta ollut systeemi puolipitoisille, en ennen ammattijärjestäjäksi ryhtymistäni olisi arvannut, että puolikäyttöisten vaatteiden säilyttäminen olisi ihmisten järjestämisongelmien top kolmosessa (toinen top kolmosen ongelma on tavaroiden riittävä määrä, jota voit laskeskella täällä).

Vähän käytettyjen vaatteiden ongelma syntyy useasta tekijästä. Ensinnäkin monet vaihtavat asua päivittäin. 2000-luvun mittaan tästä on tullut yhä selvempi normi, josta kertovat esimerkiksi muotiblogien päivän asu -kuvat. Tapasin taannoin nuorehkon ihmisen, joka kertoi lukioaikana tavaramerkikseen muodostuneen, että hänellä ei koko kouluaikana ollut kertaakaan samaa asua päällä. Tekee mieli sanoa, että kyllä on aikoihin eletty. Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten saunapäivä oli lauantaisin, ja silloin oli myös vaatteidenvaihtopäivä alusvaatteita myöten.

Toiseksi puolipitoisten määrää kodeissa lisäävät elämäntavan monimutkaistuminen ja elintason nousu: lukuisten arki- ja pyhävaatteiden lisäksi meillä on jumppavaatteita, juoksuvaatteita, joogavaatteita, vaellusvaatteita, hiihtoasuja, remonttivaatteita, moottoripyöräpukuja, kotivaatteita ja roolipeliasuja. Meillä on myös varaa hankkia kaikki nämä asut. Vaatekaapit tursuavat tekstiiliä. Sekä vaihteluntarve että vaatteiden määrä ovat seurausta vaateteollisuuden ja muotibisneksen kyvystä luoda kuluttajille yhä uusia tarpeiksi naamioituja haluja. Pukeutuminen on pohjimmiltaan viestintää; vaatteilla kerromme itsellemme ja muille, keitä olemme ja keitä haluaisimme olla. Tähän muotibisnes taitavasti vetoaa.

Kolmanneksi puolipitoisten ongelmaa on luomassa se, että vähän käytetyt vaatteet vastustavat haluamme jakaa asiat puhtaisiin ja likaisiin sekä pitää nämä ryhmät erillään. Puolipitoiset eivät kuulu kumpaankaan ryhmään ja ajelehtivat siksi usein ilman omaa paikkaa. On tavallista, että puolipitoisten vaatteiden annetaan kasaantua tuolinselälle tai lattialle. Lopulta on helpointa vain kaappaista koko kasa pesuun.

Miten puolipitoisten ongelma ratkaistaan? Ensinnäkin voi määritellä puhtaan ja likaisen uusiksi. Eiväthän neule tai farkut yhden tai useammankaan päivän siistissä sisäkäytössä oikeasti likaannu. Niinpä ne voi laittaa takaisin kaappiin puhtaiden vaatteiden joukkoon tai vaihtoehtoisesti suoraan pyykkiin. Vaatteita voi raikastaa pesun sijaan myös tuulettamalla.

Puolipitoiset voi taltuttaa myös paikka kaikelle -periaatteella. Itse laitan esimerkiksi neuleet, päällysmekot ja housut takaisin henkarille, kunnes ne pitää pestä. Vielä käyttökelpoiset paidat ja kotivaatteet säilytän koukuissa vaatehuoneen hyllyjen sivussa. Yhtä hyvin niiden paikkana voisi olla oma hylly kaapissa, kori, tuoli tai naulakko huoneen tai kaapin oven sisäpuolella. Valitsen aina päivän asun puolipitoisista aloittaen tai alennan töissä käytetyn paidan kotipaidaksi. Näin puolipuhtaiden määrä ei pääse paisumaan liian suureksi ja tulee luontaista siirtymää pyykkikoriin.

Lisäksi voi tutkia omia tapojaan. Vaikka muistan tarkalleen, miten olin pukeutunut high schoolin ensimmäisenä päivänä, en todellakaan muista mitä työkavereilla oli eilen päällä. Kiinnitän huomiota toisten pukeutumiseen vain silloin, kun se on mielestäni erityisen hauskaa tai tyylikästä. Olenkin päättänyt, että minun ei enää aikuisiässä tarvitse noudattaa amerikkalaiskoululaisten pukeutumissääntöjä. Pukeutumiseni ei kiinnosta ketään niin paljon, että toimistolla joku pitäisi kirjaa siitä, kuinka usein vaihdan asua. Kunhan en ala haista.

Viime vuosina päivittäin samaan asuun pukeutumisesta on tullut jonkinlainen oma muodinvastainen trendinsä. On puhuttu siitä, että menestyvät miehet pukeutuvat jatkuvasti samoihin asuihin, joista tulee kuuluisuuksien kohdalla lähes ikonisia. Mietitäänpä Mark Zuckerbergin harmaata teepaitaa tai Steve Jobsin mustaa pooloa. Zuckerberg on todennut, että ei halua käyttää kallisarvoista aikaansa asujen valitsemiseen. Samasta syystä Barack Obama pukeutuu vain sinisiin ja ruskeisiin pukuihin. Soveltajia löytyy myös naisista: suurta kiinnostusta herätti newyorkilaisen Matilda Kahnin tarina siitä, miten hän pukeutui töihin vuoden ajan samaan asuun. Aikaamme kuvaa hyvin, että vapaaehtoinen pukeutuminen työunivormuun on uutisaihe ja että sitä markkinoidaan meille nimenomaan tehokkuuden nimissä. Toisaalta tehokkuus sujuvoittaa arkea. Ei ole mitään syytä sietää puolikäyttöisten vaatteiden pinoja omassa kodissa.

Onko sinulla ollut puolipitoisten ongelma? Miten olet ratkaissut sen?

Tavaramatikkaa

Montako lakanaa, pyyheliinaa, kahvikuppia tai lastenvaatetta on sopivasti? Paikka kaikelle -ryhmässä toistuva keskustelujen aihe koskee sitä, kuinka monta kappaletta jotakin tiettyä tavaraa tarvitsee, jotta arki rullaa mutta kaapeissa ei ole turhaa tungosta.

clothespins-9273_1920

Tutkijoiden määrittelemä hyödykkeiden kohtuullinen minimitaso on tarkistettavissa Kuluttajatutkimuskeskuksen Mitä eläminen maksaa? Kohtuullisen minimin viitebudjetit liitetaulukoista. Niiden mukaan yksineläjä tarvitsee esimerkiksi kahvikuppeja neljä ja kylpypyyhkeitä neljä. Lapsiperheessä kuppeja tarvitaan kahdeksan ja pyyhkeitä sama määrä, lakanoita puolestaan kymmenet. Lisäoletuksena on, että kahvikupit kestävät 15 vuotta ja pyyhkeen käyttöikä on seitsemän vuotta. Määrät ehkä tuntuvat pieniltä, mutta kuten Tavarataivas-dokkaristi Petri Luukainen on todennut, minimitason yli menevä on vain varastointia tai estetiikkaa.

Vaikka kohtuullisen minimitason taulukot ovat mielenkiintoisia, ne eivät huomioi yksilöllisiä tilanteita. Käytössä olevan budjetin lisäksi on huomioitava myös olosuhteet. Kenties yksineläjä kestitsee usein isoa kaveriporukkaa. Silloin ei neljä kuppia riitä mihinkään. Ehkä jossakin perheessä lakanat otetaan aina suoraan kuivurista takaisin käyttöön. Silloin yksi lakana per perheenjäsen on tarpeeksi.

Monien käyttötavaroiden optimimäärä on kuitenkin laskettavissa yksinkertaisella matikalla. Esitän tässä kaavat, jotka vastaavat yleisimpiin ”paljonko on tarpeeksi?” -kysymyksiin.

Esimerkki 1. Kuinka monta kylpypyyhettä on tarpeeksi?

Laskelmassa pitää huomioida seuraavat asiat:

Perheenjäsenten määrä
Erikoistilanteet (esim. urheiluharrastukset tai vieraat, jotka eivät tuo omaa pyyhettä)
Pyyhkeiden vaihtoväli
Pesutiheys

Esimerkkiperheessä on neljä jäsentä, pyyhkeet vaihdetaan kerran viikossa mutta pyyhepyykki pestään vain joka toinen viikko, jolloin usein kaksikin pyyhesettiä on yhtä aikaa likaisena. Tässä perheessä ei ole kuivuria, joten pyyhkeet eivät tule suoraan pesusta käyttöön. Tarvitaan siis vielä kolmas setti pitkän pesuvälin takia. Lisäksi perheessä käy enintään kerran kuussa 4 saunavierasta kerralla ja kaksi perheenjäsentä tarvitsee erilliset treenipyyhkeet, jotka vaihdetaan ja pestään samalla tahdilla kuin muutkin pyyhkeet.

Perheenjäsenten määrä: 4
Erikoistilanteet: 4 vieraspyyhettä, 2 treenipyyhettä
Pyyhkeiden vaihtoväli: 1 kerran viikossa (= 4 kylpypyyhettä ja 2 treenipyyhettä viikossa)
Pesutiheys: 1 kerran kahdessa viikossa (= 2–3 settiä sekä kylpypyyhkeitä että treenipyyhkeitä)

Tässä perheessä tarvitaan kaikkiaan 22 pyyhettä.

Tehostamalla pyykinpesua tämä perhe voisi luopua vieraspyyhkeistä, antaa omat tuplapyyhkeensä vieraiden käyttöön ja päästä eroon kolmannesta kylpy- ja treenipyyhesetistä. Näin jäljelle jäisi 12 pyyhettä. Ihmeellistä kyllä, tavaran vähentäminen usein itsestään tehostaa huoltoketjua, kun taas esineiden varalla pitäminen tekee mahdolliseksi sen, että pyykki pääsee kasaantumaan. Vähemmän tavaraa, vähemmän läjiä.

Lakanoiden ja käsipyyhkeiden laskukaava on sama kuin kylpypyyhkeiden. Käsipyyhkeissä pitää ottaa huomioon myös vessojen määrä ja se, onko jokaisella (+ vierailla) omat käsipyyhkeet vai käytetäänkö yhteistä. Samaan tapaan lasketaan myös astioiden määrä huomioiden tiskausväli ja -tapa sekä talouden ruokailijoiden määrä ja vierasvara.

Esimerkki 2. Kuinka monta sisävaatetta päiväkoti-ikäinen tarvitsee?

Laskelmassa pitää huomioida seuraavat seikat:

Pesutiheys
Yläosat per pesuväli
Alaosat per pesuväli
Sukat/sukkahousut per pesuväli
Alushousut per pesuväli
Hätävara kaikkiin vaatekategorioihin
Erikoisvaatteet

Esimerkkitapauksessamme lapsen vaatteet pestään kaksi kertaa viikossa. Pesuväli on siis varman päälle laskien 4 päivää. Lapsi käyttää pääsääntöisesti yhden sisävaatekerran päivässä, mutta niitä päiviä varten, kun maito kaatuu syliin tai pissat tulevat housuun lisäämme 2 hätävaravaatekertaa. Lisäksi tarvitaan yhdet juhlavaatteet erikoistilanteisiin, joita oletamme olevan enintään kerran viikossa.

Pesutiheys: 2 kertaa viikossa
Yläosat per pesuväli: 4
Alaosat per pesuväli: 4
Sukat/sukkahousut per pesuväli: 4
Alushousut per pesuväli 4
Hätävara kaikkiin vaatekategorioihin: 2
Erikoisvaatteet kaikissa kategorioissa: 1

Tämä lapsi tarvitsee 6 yläosaa, 6 alaosaa, 6 sukat tai sukkahousut, 6 alushousut sekä yhden juhlavaatekerran. Tietysti lapsi tarvitsee tämän lisäksi kaikenlaisia välikerroksen vaatteita, eri vuodenaikojen mukaan vaihtelua ja ulkovaatteet.

Kohtuullista minimitasoa koskevassa tutkimuksessa 4-vuotiaan pojan lasketaan tarvitsevan sisävaatteita melko lailla sama määrä:

8 alushousut
2 pitkät alushousut
6 ohuet nilkkasukat
2 paksut sukat
4 pitkähihaista trikoopaitaa
6 lyhythihaista
2 collegepaitaa
3 collegehousua
1 villapaita
2 shortsit
2 farkut
1 kesähousut
1 juhlapuku

Jos tässä esitetyt lastenvaatemäärät kuulostavat pieniltä, täältä voi lukea pyykkikokeilusta, jossa perheenäiti helpotti elämäänsä karsimalla sekä omansa että lastensa vaatteet kolmeen vaatekertaan.

Inspiroidutko tavaroiden laskemisesta? Millainen sinun tarvelaskelmasi olisi?

Viikkausvimma

Kotien raivaajat ja järjestämisentusiastit kautta Internetin ovat viime aikoina intoilleet vaatteiden viikkaamisesta. Olen itsekin lietsonut innostusta täällä. Trendin harjalla on asetella vaatteet ja muut tekstiilit pinojen sijasta riveihin. Rivittämisellä on monia etuja: rivit pysyvät pinoja helpommin siisteinä, tekstiileistään saa yhdellä silmäyksellä kokonaiskuvan ja ne mahtuvat pienempään tilaan. Moni sotkuisesta kaapista kärsinyt kertoo saaneensa uudesta järjestyksestä apua. Pystyviikkauksen kirjassaan esitellyt suosittu järjestämisguru Marie Kondo kehottaa laittamaan vaatteet lisäksi värijärjestykseen: vaaleammat eteen, tummat taakse. Kondon mukaan onnellisuus lisääntyy, koska värijärjestys miellyttää silmää. Sukat taitellaan – ei pariteta rulliksi – ja rintaliiveillekin löytyy omat ohjeensa.

Tiskirätit ja keittiöpyyhkeet rivissä.

Tiskirätit ja keittiöpyyhkeet rivissä.

Olen itse suuri arkipäivän estetiikan ystävä. Jos on aikaa (usein ei ole), nautiskelen ripustamalla pyykit värijärjestykseen, taitan vaatteet ja muut tekstiilit huolella sekä asettelen ne kaappiin värien mukaan. Harmonia ja symmetrisyys viestivät minulle levollisuutta. On ilo katsoa kauniisti järjestettyjen kaappien sisuksia. Pyykin viikkaaminen ja kaappiin asettaminen ovatkin lempikotitöitäni. (Totta puhuen melkein kaikki muut kotityöt jättäisin väliin. Imuroinnista tulen vain vihaiseksi.)

Silti seurailen nykyistä viikkausvimmaa mietteliäänä. Ammattijärjestäjäkoulutuksessa meille näytettiin amerikkalaisen järjestäjän opasvideo pikkuhousujen viikkaamiseen (video saattoi olla tämä, en muista tarkalleen). Esimerkin oli tarkoitus olla keventävä mutta myös varoittava: toisin kuin höpsöjen amerikkalaisten, järkevien suomalaisten järjestäjien on syytä keskittyä tavaran karsimiseen, toiminnallisuuteen ja ratkaisuihin, jotka eivät ole asiakkaalle liian vaativia. Pipertäminen sellaisten yksityiskohtien kanssa kuin alushousujen taitokset on ajanhukkaa.

Siivousliinat, pikkupyyhkeet ja harsot narulla.

Mietteliäisyyteni liittyy silti järkevyyden sijaan enemmän sukupuoleen ja valtaan. Yhtä lukuun ottamatta (ja sekin yksi opettaa viikkaamaan pinoihin, ei riveihin!) kaikki tietämäni viikkaajat ovat naisia. Mitä jos meille yhtäkkiä käykin niin, että kunnon naisen kriteeriksi tulee taito soinnutella sukkansa sävyn mukaan ja pitää rintaliivirivit moitteettoman suorina? Jos meille aletaan myydä tuotteita (vaikka tällaisia), joilla varmistamme täydellisen kauniit kaapit? Mitä jos viikkaamiseen keskittyminen tekeekin meidät onnettomiksi? Ajattelen Betty Friedanin klassikkoteoksessaan Naisellisuuden harhat kuvaamia 50-luvun epätoivoisia kotirouvia, joiden kunnianhimoa kodin- ja lastenhoito ei tyydyttänyt, vaikka aikakauden sukupuoli-ideologian mukaan olisi pitänyt. Ja eikö tässä ole sekin riski, että sillä välin kun me pesemme, kuivaamme, silitämme ja taittelemme, ne joita viikkaamisopit- ja standardit eivät koske, saavat ylennyksiä, julkaisevat teoksiaan tai nousevat yhteiskunnallisiin asemiin?

Älkää ymmärtäkö väärin. En halua kieltää ketään järjestämästä siivousliinojaan värin mukaan – teenhän niin itsekin. Mutta toivon, että jokainen kotinsa estetiikkaa hiova tekee sen omaksi ilokseen, silkasta nautinnosta ja tietoisella päätöksellä. Ja katsoo, ettei ihan kaikki aika mene pyykin kanssa pelatessa (tekstiilien määrän vähentäminen auttaa tässä). Oman ainutkertaisen elämänsä kun voi käyttää niin monella muullakin tavalla: lastensa kanssa leikkien, hyvää kirjaa lukien, nälänhätää vastaan taistellen, politiikkaa tehden, tieteellisten läpimurtojen parissa.

Viikkaatko? Miten viikkaat? Vai onko ihan sama, miten vaatteet kaappiin survoo, jos nyt ylipäätään jaksaa niitä sinne asti viedä?

Ensi viikolla kirjoitan siitä, olemmeko pakkomielteisiä säilytysjärjestelmien suhteen.

Kirjallisuus
Betty Friedan: Naisellisuuden harhat. (The feminine mystique, 1963.) Suom. Ritva Turunen & Jertta Roos. Kirjayhtymä, 1967.