Aihearkisto: Paikka kaikelle

Lastenhuoneen järjestyksen kolme pahinta estettä – ja miten ne poistetaan

”Lastenhuone pysyy järjestyksessä vain, jos sinne ei koskaan päästä lapsia”, totesi eräs äiti.

Onko tilanne tosiaan näin epätoivoinen? Kysyin Paikka kaikelle -ryhmässä, mikä on suurin este lastenhuoneen pysymiselle järjestyksessä. Sain reilusti toista sataa vastausta eri-ikäisten lasten äideiltä. Niissä mainitut syyt sotkulle jakautuvat kolmeen ryhmään:

Toimintaympäristön puutteet
Lapsen toiminta
Äidin toiminta

Katsotaanpa tarkemmin mitä nämä ryhmät pitävät sisällään – ja miten ongelmat korjataan.

1. ”Se romumäärä”

Yleisin yksitäinen syy, jonka kysymykseeni vastanneet antoivat lastenhuoneen epäjärjestykselle, oli tavaran määrä. Mitä enemmän tavaraa, sitä enemmän pitää nähdä vaivaa järjestyksen ja siisteyden eteen.

Puutteita nähtiin lapselle liian isokokoisissa tai monimutkaisissa säilytyskalusteissa ja siinä, että kaappeja oli liian vähän. Tavaroista hankalimmiksi koettiin ”random sälä” – suklaamunayllätykset, vessapaperinhylsyt, maitotölkeistä askarrellut tilapäislelut, rikkoutuneiden lelujen osat – joka ei kuulu mihinkään selkeään leluryhmään ja vaeltaa siksi ympäriinsä.

Ratkaisu: Tämänhän jo varmaan tiesitkin: karsi, karsi, karsi! Tai siis karsi yhdessä lapsesi kanssa, ei salasiivouksia! Tavarathan ovat lapsen, eivät sinun. Toki ongelma koskee silti myös sinua, koska lego on sinun jalkasi alla ja sinä viime kädessä vastaat siitä, että kaaoksen keskeltä lapsille löytyy puhtaat vaatteet ja että lattia on imurointikunnossa edes toisinaan.

Tavaran vähentäminen ratkaisee huonojen kalusteiden ongelman ainakin osittain, sillä kun tavaraa on vähemmän, sille riittää vähäisempi säilytystila. Tavararyhmät vähenevät, joten randomeillekin löytyy oma paikka, joka kenties on kimpassa toisten randomien kanssa.

2. ”Lapsilta putoaa tavarat just sinne missä ollaan”

Lapset ovat luovia. Kekseliäisyydellä on seurauksia. Leikkiin kelpaa niin puhtaan pyykin korin sisältö kuin styroksipakkaus, jonka voi silputa ihanaksi lumisateeksi. Pahvilaatikoista rakennetaan avaruusalus ja leikki jatkuu monta päivää.

Myös lasten omatoimisuus aiheuttaa sotkua: Vaatteita viihdevaihdetaan monta kertaa päivässä. Lelulaatikoita pengotaan tavaroita etsiessä. Uusia leikkejä rakennetaan vanhojen raunioille. Lapsi on laumaeläin: leikki kuljetetaan sinne, missä muutkin ovat, kuten olohuoneeseen.

Ratkaisu: Antaa lasten leikkiä! Lastenhuoneen järjestys ei perustu siihen, että aikuinen seisoo vahtimassa, että esillä on vain yksi leikki kerrallaan. Järjestyksen perusta on siinä, että joka tavaralle on lapsenkin näkökulmasta helppo paikka, johon sen saa tarvittaessa. Toimivat säilytyssysteemit vähentävät penkomisen tarvetta, koska ne ovat oikein mitoitettuja ja eikä tavaroita tarvitse etsiskellä.

Tavaroiden levittelyyn ja siivoamattomuuteen tepsii oikein valittu, neutraaliksi muotoiltu viesti. Vai intoutuisitko itse korjaamaan jälkesi, jos kyläilyllä oleva anoppi parahtaisi: ”Miksi olet taas tuonut tuon käsityön olohuoneen pöydälle? En kestä tätä sotkua! Korjaa se heti paikoilleen tai et katso tänään minuuttiakaan Vain elämää!” Komentaminen ja rangaistukset saavat yleensä aikaan vain vastarintaa.

Kun äiti käänsi selkänsä, Anna ja Elsa järjestivät vuorten väliseen laaksoon lumiseikkailun. ”Cold never bothered me anyway.”

3. ”Yksi ihminen ei kaikkeen repeä”

Äideillä on kiire ja he ovat väsyneitä. Paikka kaikelle -ryhmässä kiireen aiheuttajiksi mainittiin vuorotyöt, harrastuskuskaukset ja se, että on liikaa kodinhoidossa tekemistä. Kiireen takia tavaroita ei ehdi tai jaksa korjata paikoilleen. Pari äitiä tunnusti, ettei ollut opettanut lapsiaan siivoamaan jälkiään.

Ratkaisu: Tämänkin sinä jo tiesit: kiireeseen puututaan parhaiten vähentämällä tekemistä, väsymykseen lepäämällä.

Mutta aina se ei ole mahdollista. Ruuhkavuosissa jaksamista tukee myös se, että koti on helppohoitoinen ja lapset ovat mukana siivoamisessa. Lasten passaaminen voi puolivahingossa jatkua yli vauvavuosien, jos tuntuu, että muutoin joutuisi ikävästi komentelemaan. Tavaroiden karsiminen, paikka kaikelle ja toimivat viestintäkanavat lasten suuntaan poistavat suurimman osan lastenhuoneen järjestysongelmista.

Kiinnitin huomiota siihen, että kukaan kysymykseeni vastanneista äideistä ei maininnut lasten toista vanhempaa. Mieleen tulee, että lastenhuoneen järjestyksenpidon esteenä on myös se, että siivous, järjestäminen ja lasten ohjaaminen on liiaksi vain (väsyneiden ja kuormittuneiden) äitien vastuulla.

Jos olet valmis panemaan pisteen lastenhuoneen sotkuille ja haluat lapset yhteistyöhön järjestyksen ylläpidossa, tule mukaan Paikka kaikelle lastenhuoneessa -verkkokurssille. Perheesi ilmapiiri paranee ja jaksat puuhata lastesi kanssa, kun aikasi ei mene loputtomaan tavaranpyöritykseen.

Toimi pian, sillä ilmoittautuminen superedulliselle kesäkurssille päättyy maanantaina 29.5.! Lue kurssista lisää tästä.

Näin sain lapseni tekemään 93 kotityötä yhdessä viikossa

Vastaa

Mitä keinoja on saada lapset tarttumaan kotitöihin omatoimisesti? Millaisia apuvälineitä, kuten tehtävälistoja, tähän löytyy? Tätä kyseli eräs kolmen lapsen äiti Paikka kaikelle -ryhmässä.

Minullakin on kolme lasta. Ja pari kuukautta sitten uskoin löytäneeni lopullisen vastauksen näihin kysymyksiin.

Perheeni otti kokeiluun ilmaisesen ChoreMonster-sovelluksen, jossa kerätään monsterihahmoja ja palkintoja pisteillä, joita saa kotitöitä tekemällä. Meillä ei ollut mitään erityistä pulmatilannetta työnjaon suhteen, mutta ajattelin, että pelillisyys tekisi kotitöiden tekemisestä lapsille hauskempaa ja ehkä myös tehostaisi sitä.

Sovelluksessa on oma liittymä lapselle ja aikuiselle (jonka kehittäjät ilmeisesti olettavat olevan äiti, koska aikuisen liittymän nimi on MotherShp). Lapset tarvitsevat kukin oman älylaitteen ja sellainen pitää olla myös emoalusta luotsaavalla vanhemmalla.

ChoreMonsterista löytyy valmiita tehtäviä tai sinne voi asettaa omiaan, myös suomeksi. Pisteytys pitää keksiä itse ja siinä saakin olla tarkkana, sillä myös palkkiot, joita pisteillä voi lunastaa, pitää pisteyttää itse. Jos lapsi saa jokaisesta astianpesukoneen tyhjennyksestä palkkioksi leffakäynnin, homma tyssää alkuunsa.

8- ja 11-vuotiaat koekäyttäjäni, jotka monien lapsien lailla tykkäävät pelaamisesta, olivat innoissaan. Määrittelimme tehtävät, pisteytyksen ja palkkiot yhdessä, mihin meni oiva tovi. Lapset saivat kumpikin iänmukaisesti omia tehtäviä. Osa tehtävistä oli molemmilla samoja, mutta tarkoitettu vuoronperään tehtäviksi (haluan vältää sisarusten kilpailuttamista). Tässä ovat ensimmäisen viikon tulokset:

Nimetön suunnittelumalli-9

Sovellus sai aikaan ilmiömäisen tehokkuuspiikin. Lapset tekivät yhteensä melkein sata erilaista kotityötä! He suorastaan kilpailivat siitä, kumpi saa viedä roskiksen tai täyttää pesukoneen – sisaruskateutta aiheuttavasti kilpailemisesta ei siis kokonaan päästy.

Osa pisteistä tuli sellaisista päivänselvyyksistä kuin hampaidenpesu. Ajatuksemme oli, että huononakin päivänä hyvä mieli säilyisi, kun näistä kuitenkin saisi hiukan pisteitä. Toisaalta ikäville hommille, kuten vessanpöntön kuuraaminen, kannattaa laittaa korkea pistemäärä lisäporkkanaksi.

Ensimmäisen testiviikon perusteella ehdin jo ajatella, että kotityökysymys on nyt pysyvästi ratkaistu ja me vanhemmat voimme tästedes istua sohvalla popsimassa popcornia, kun lapset hoitavat duunit.

Noh.

Seuraavalla viikolla oli koulussa ja muualla kiirettä. Pyykin ripustamisesta ja pöydänpyyhkimisvuoroista ei enää kilvoiteltu aivan yhtä innokkaasti. Kolmannella viikolla toinen lapsi, joka muutenkin motivoituu enemmän toisten auttamisesta kuin palkkioista, alkoi kokonaan unohdella kirjata tehtäviään sovellukseen. Neljännellä viikolla myös toinen lapsi alkoi lipsua.

Itse tein muutamia puolinaisia yrityksiä muistuttaa lapsia kirjaamisesta. Mutta mikä ero lopulta on siinä, että muistutan lasta itse tehtävästä kuin että muistuttelen käyttämään sovellusta tehtävän tekemiseen. Sitä paitsi hampaat ja tukka pitäisi pestä ilman palkintojakin.

Hiljalleen valuimme takaisin vanhaan käytäntöön, jossa vanhemmat yksinkertaisesti pyytävät lapsia hoitamaan tietyt hommat, jotka nämä sitten myös tekevät. Kotitöiden tekemisestä on harvoin riitaa. On itsestään selvää, että jokainen tässä osoitteessa asuva laittaa vaatteensa eteisessä paikoilleen, siivoaa astiansa pöydästä tai kaapittaa puhtaat pyykkinsä.

On pakko tunnustaa, että näin meille on käynyt kaikkien muidenkin systeemien kanssa, joita olemme kokeilleet. Erilaiset työvuorolistat ovat muutaman viikon alkuinnostuksen jälkeen jääneet seinälle yksin kiikkumaan.

Ehkä me aikuiset odotamme lapsilta liikaa, jos kuvittelemme, että vuorovaikutuksen voi korvata tehtävälistoilla, joista lapset palkintojen toivossa tai etuuksien menettämisen pelossa omatoimisesti ruksivat tehtäviä?

Jos tahdomme eroon kodin ilmapiiriä pilaamasta komentamisesta ja nalkuttamisesta, on parempi korjata vuorovaikutuksen laatua kuin yrittää ulkoistaa sen listoihin. (Listat toki voivat olla tärkeitä sen konkretisoimisessa, mitä kaikkea tehtäviä kotitalouden pyörittämiseen sisältyy.)

Jälkeenpäin ajattelin myös, että on parempikin, ettei kotitöillä tienata pisteitä.

Onnellisuusfilosofi Frank Martela kirjoittaa kirjassaan Valonöörit. Sisäisen motivaation käsikirja kaksitoistavuotiasta, joka intoutuu ruohonleikkuusta. Koko kesäkuun hän hoitaa ruohonleikkuun sisäisestä palosta leikkaamista kohtaan. Heinäkuussa vanhemmat ajattelevat, että lapsi ansaitsisi työstään palkkion, ja alkavat maksaa hänelle hiukan jokaisesta leikkuusta.

Martela kysyy, mitä tapahtuu, jos vanhemmat elokuussa päättävät lopettaa maksamisen. Nuori todennäköisesti kieltäytyy leikkaamasta nurmikkoa. Ulkoinen motivaattori – raha – on syrjäyttänyt sisäisen innostuksen ruohonleikkuuseen.

Sisäisen innostuksen hiipuessa katoaa myös lapsen omatoimisuus.

En vastusta pelillistämistä, listoja tai palkkioita sinänsä. Ne toimivat, jos ne innostavat myös lasta. Paikka kaikelle -ryhmässä kysymyksen esittäneelle äidille vastaisinkin, että kysy lapsiltasi. Pyydä nämä kanssasi ideoimaan, miten tarvittavat kotityöt hoidetaan niin, että ne tulevat tehtyä myös silloin, kun vanhemmat eivät ole selän takana kyttäämässä. Lapset yleensä tietävät itse parhaiten.

Vinkkejä siihen, miten lapset saadaan mukaan kodin järjestyksen ylläpitämiseen ilman, että kodin ilmapiiri kärsii komentelusta tai aikuinen uupuu omaan jankutukseensa, saat Paikka kaikelle lastenhuoneessa -verkkokurssilla, joka starttaa aivan tuota pikaa. Kurssille pääsee nyt kesätarjouksena –50 % hintaan. Ilmoittautuminen on auki vain 29.5. asti. Lue lisää täältä!

Mitä Marie Kondo oppi järjestämisestä tultuaan äidiksi – ja 3 keinoa, joilla saat lapsiperheen kodin järjestykseen

7 vastausta

Ammattijärjestäjä Marie Kondo, joka tunnetaan KonMari-raivaamismetodin kehittäjänä, kirjoitti vastikään uutiskirjeessään elämänmuutoksestaan kahden pienen lapsen äitinä.

KonMari on metodi, jolla pyritään erottamaan olennainen epäolennaisesta kysymällä kaikilta kodin esineiltä, tuottavatko ne iloa. Metodi on auttanut tuhansia ihmisiä ympäri maailmaa saamaan kotinsa järjestykseen ja lisäämään iloa elämäänsä.

Menetelmä on kuitenkin myös varsin vaativa. Projektin pitäisi edetä yhtenä rysäyksenä, jonka aikana marittaja laittaa syrjään muun elämänsä ja pyrkii täydelliseen lopputulokseen. Metodissa on myös on pikkutarkkoja säilyttämissääntöjä, joihin liittyy esineiden asettelua väri- ja kokojärjestykseen.

Monissa elämäntilanteissa – esimerkiksi keskellä lapsiperheen ruuhkavuosia – tällaiset ohjeet voivat olla kerta kaikkiaan liikaa.

Paikka kaikelle lastenhuoneessa

Jos sinulla on lapsia, saat nauttia kotisi täydellisestä järjestyksestä parhaassa tapauksessa jopa viisi sekuntia viikkosiivouksen valmistumisen jälkeen. Marituksesi tyssää toistuvasti siihen, että heti kun leväytät vaatekaappisi sisällön sängylle, joku pyytää voileipää tai puhallusta kolhittuun polveen. Luultavasti oletkin pienten sukkien pareja etsiessäsi jupissut: ”Odottakaas, kun Marie saa lapsia, kyllä hänen mielensä vielä muuttuu.”

Olet oikeassa. Marie Kondo on muuttanut mielensä.

Hän kertoo kirjoituksessaan yllättyneensä siitä, kuinka vähän hänellä enää on omaa aikaa. Rauhalliset jooga- ja meditaatiohetket ovat jääneet. Muutoksia on tullut myös järjestämisrutiineihin: koska lapset kuljettavat tavaroitaan ympäri taloa, Kondo ei enää pysty pitämään kiinni aiemmasta säännöstään laittaa tavarat paikoilleen heti käytön jälkeen. Hän siivoa tavarat, kun lapset ovat nukahtaneet.

Mielenkiintoisinta on, että Kondo kertoo joutuneensa päästämään irti täydellisyyden tavoittelusta kodin järjestämisessä, eikä se ollut helppoa. Hänelle kuitenkin tuo lapsiperheen arkikaaoksen keskellä mielenrauhaa tieto, että tarvittaessa hän saa huoneen siistiksi puolessa tunnissa.

Tuntuuko sinusta, että Kondo on valaistunut? Niin minustakin.

Lapsiperheiden tavarahaasteet ovat nimittäin aivan omaa luokkaansa. Erään amerikkalaistutkimuksen mukaan jokainen lapsi lisää kodin tavaramäärää kolmanneksella. Se tarkoittaa, että myös tavaranhallintaan käytettävä aika kasvaa samassa suhteessa. Siihen päälle muut lisääntyvät koti- ja lastenhoitohommat, niin soppa on keitetty.

Lisähaastetta tuo se, että lapsiperheessä tavarat eivät pysy paikoillaan kuin liimamalla. Leluja seilaa joka huoneessa, sohvatyynyistä rakennetaan majoja ja eteisestä pääsee sisään vain hyppimällä kenkämeren yli. Ja vaikka leluja tursuaa joka nurkasta, lapset saattavat pontevasti vastustaa niiden vähentämistä.

Miten lapsiperheen koti sitten saadaan järjestykseen – ja pysymään järjestyksessä? Minulla on siihen kolmen osan resepti, ja voitte mielellään välittää terveiseni myös Kondolle :)

Tavaraa on sopivasti. Kuten Kondokin sanoo, toisten tavaroita ei saa poistaa. Yön pimeydessä tapahtuvien salaraivausten sijaan aikuisten pitää saada lapset yhteistoimintaan tavaran vähentämisessä.
Lasten joka nippelille ja nappelille on oma paikkansa, johon tavarat saa tarvittaessa, kuten ennen lasten nukkumaanmenoa tai anopin kyläilyä. Paikkojen pitää olla niin helpot, että lapset saavat tavarat niihin kirjaimellisesti heittämällä. Pikkutarkkuus ja täydellisyydentavoittelu ovat tässä kohtaa vain järjestyksen esteitä.
Kaikkien perheenjäsenten täytyy osallistua tavaroiden paikoilleen palauttamiseen, muutoin paraskaan järjestys ei säily. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että aikuisten pitäisi ryhtyä naama punaisena käskyjä jakeleviksi siivousnatseiksi. Pakkokeinoilla saa aikaan vain vastarintaa. Ottamalla haltuun oikeat viestintäkeinot aikuinen saa lapset siivoamaan jälkensä komentamatta.

Sovellan näitä oppeja kodissani ja meillä lapset itse saavat huoneensa järjestyksen palautumaan alle seitsemässä minuutissa. (Katso kuvatodisteet!)

Jos haluat toimivan järjestyksen kolme osaa kohdilleen myös omassa kodissasi, voin auttaa sinua! Nopeille on nyt tarjolla superedullinen äkkilähtö Paikka kaikelle lastenhuoneessa -kurssille, jossa lastenhuoneet laitetaan järjestykseen tehokkaasti, lempeästi ja lapsiystävällisesti. Kurkkaa tarkemmin täältä!

Pettämätön resepti, jolla lastenhuoneen saa siistiksi 6 minuutissa 53 sekunnissa

Vastaa

Onko teillä lastenhuone, joka suurimman osan ajasta näyttää tältä?

Niin meilläkin! Eikä tässä huoneessa ole edes ovea, jonka sulkemisella voisi säästää äitiparan silmiä. En kuitenkaan ole lähelläkään hermoromahdusta ja seuraavassa kerron miksi.

Päätimme yhteistyössä huoneen kahdeksanvuotiaan asukkaan kanssa ottaa aikaa, kuinka kauan lapsella itsellään kestää laittaa tavarat paikoilleen. Tulos on tässä:

Siihen meni hitusen vajaa seitsemän minuuttia. Ja sotkua oli sentään kerätty useampi päivä.

Paljastan teille nyt lastenhuoneen nopean siivouksen salaisuuden. Olen tunnistanut järjestyksessä kolme osatekijää, joita kutsun toimivan järjestyksen reseptiksi:

Sopiva määrä tavaraa
Paikka kaikelle
Kaikki paikoilleen

Monissa lastenhuoneissa räpiköidään nenää myöten lelutulvassa. Mutta mitään pysyvää järjestystä ei saa pidettyä, jos tavaroita on niin paljon, ettei niitä saa tungettua mihinkään. Saati että kaikille saisi järjestettyä omat paikat.

Eikä mitkä tahansa paikat, vaan niin rennon helpot, että lapsi saa tavarat niihin heittämällä. Aikuinenkaan ei viitsi laittaa tavaraa paikoilleen, jos sitä varten pitää siirtää toista esinettä tai tarvitsee kolmannen käden. Lapsesta puhumattakaan.

Mutta sopivasta tavaramäärästä tai hyvistä säilytyspaikoista ei ole paljon iloa, jos tavaroita ei laiteta paikoilleen. Siivoamisesta lapsilleen rähisevä vanhempi ei ole sievä näky. Mutta lyhytpinnaisinkin aikuinen voi koulia itsensä käyttämään viestintämenetelmiä, joilla lapsen saa siivoamaan jopa oma-aloitteisesti.

Voin auttaa sinuakin pääsemään tilanteeseen, jossa lastehuoneen saa siistittyä seitsemässä minuutissa ja lapsi vieläpä hoitaa homman itse.

Jos toimit heti, ehdit mukaan Paikka kaikelle lastenhuoneessa -verkkokurssille, jossa toimivan järjestyksen resepti puretaan alkutekijöihinsä ja lastenhuoneet pannaan kuntoon. Kurssille pääsee nyt legot jalan alta räjäyttävään tarjoushintaan. Lue lisää täältä.

10 000 euroa lastenvaatteisiin kahdessa vuodessa – tyhmyyden tähden?

8 vastausta

Vastikään Vauva-lehden palstalla avautui pienten lasten äiti, joka muita äitejä varoittaakseen kertoi, miten oli ollut ”tyhmä” ja tullut hankkineeksi 2500 euroa velkaa ostelemalla lasten merkkivaatteita. Hän kertoi, että uudelle paikkakunnalle muuton jälkeen hän haki perhekerhosta uusia ystäviä. ”En vielä tässä vaiheessa kiinnittänyt siihen huomiota, mutta tuo porukka pyöri melko materialististen arvojen ympärillä. Se hiipi pikkuhiljaa, ensin hurahti yksi ja sitten toinen.”

Lastenvaatteita. Asiaan perehtynyt tunnistaa myös tuotemerkit.

Kirjoittaja, joka siihen asti oli ostanut lastenvaatteet ketjukaupoista ja kirpputoreilta, alkoi itsekin innostua merkkivaatteista ja tilata niitä nettikaupoista. ”Vähän nikottelin, kun ostoskorin loppusumma alkoi kakkosella ja oli kolminumeroinen, mutta tilasin kuitenkin.”

Lopulta tilillä ei enää ollut tarpeeksi rahaa kattamaan useissa sadoissa euroissa pyörineitä kertaostoksia, ja kirjoittaja turvautui kulutusluottoon rahoittaakseen ostelunsa. ”Kun en osannut päättää, mitä väriä tilaisin, tilasin kaikkia. Joskus palautin ne mistä en niin tykännyt, usein en – kun tykkäsin niistä kaikista.” Hän lopetti kuntosalijäsenyyden, koska säästyneillä rahoilla sai yhden muotihaalarin kuukaudessa. Toimivat lastenrattaat hän vaihtoi luksusmerkkiin, ”koska sellaiset kuului olla.” Rahaa ostoksiin kului parissa vuodessa yhteensä 10 000 euroa, josta lainaa 2500.

Sitten kirjoittaja oman ilmaisunsa mukaan ”heräsi”. Yhtäkkiä nettipalstoilla käyty keskustelu merkkivaatteista alkoi kuulostaa merkityksettömältä ”trikoorievuista jauhamiselta”. Koti oli muuttunut vaatepakettien takia ”postikonttoriksi” ja lapselle oli ”kahdeksan erilaista ihan samaa tarkoitusta palvelevaa villamyssyä”. Kirjoittaja varoittaa toisia äitejä: lastenvaatteista ”tulee helposti elämää suurempi asia, jos elämässä ei (lasten lisäksi, tietysti) oikein ole muutakaan”.

Kiitän anonyymiä kirjoittajaa rehellisestä tarinasta. Vaikka tarina ei kerro tavarapaljoudesta, jonka vaatteet ja tarvikkeet hänelle kenties aiheuttivat, lastenvaatteet ovat yksi iso, ongelmallinen tavararyhmä lapsiperheissä. Vaatteita tulee perheisiin itse ostettuna, lahjoina ja käytettynä, ja jälkimmäisiä voi helposti tulla jopa jätesäkillinen kerralla. Ei olekaan tavatonta, että vaatteita on niin paljon, ettei niitä kaikkia koskaan ehditä ottaa käyttöön.

Mutta mitä ostelustaan kirjoittaneen äidin tarina kertoo aikamme tavarasuhteista? Ainakin sen, että tämän päivän Suomessa on mahdollista olla ”lastenvaateharrastaja”. Kyse on keräilyharrastuksen yhdestä muodosta. Keräily puolestaan on ihmisten ikiaikainen kiinnostuksenkohde. Viidennes kertoo keräilevänsä jotakin ja vielä useampi on lapsena harrastanut keräilyä.

Miksi äidit keräilevät juuri lastenvaatteita eivätkä esimerkiksi postimerkkejä tai vanhoja Aku Ankkoja? Tavaroissa ei koskaan ole kyse vain tavaroista. Ne ovat myös viestejä. Kerromme niiden avulla sekä itsellemme että toisille, keitä olemme tai haluamme olla. Lastentarvikkeiden hankkiminen liittyy mitä suurimmassa määrin siihen, millaisina vanhempina äidit haluavat tulla nähdyksi. Pukemalla lapsi trendikkääseen merkkivaatteeseen liitytään yhteisöihin ja erottaudutaan toisista: voidaan esimerkiksi kertoa, että oma maku tai käsitys laadusta on hienostuneempi kuin niillä, jotka ostavat marketeista tai halpisketjuista.

Mistä sitten syntyy ”hurahdus”, josta Vauvan palstalle kirjoittanut äiti kertoo? Mieleen tulevat koulujen välitunneilla leviävät villitykset: milloin kaikkien pitää saada Pokemon-kortteja, milloin taas hoverboard. Sosiaalisilla ilmiöillä on tapana tarttua ja levitä aikuistenkin keskuudessa. Myös aikuiset kärsivät erilaisista ostoskuumeista: autokuumeesta, asuntokuumeesta – tai lastenvaatekuumeesta.

Markkinoijat ja mainostajat käyttävät taitavasti hyväkseen niitä merkityksiä, joita ihmiset tavaroihin liittävät. Mutta kyse ei ole (vain) siitä, että mainostajat aivopesisivät lastenvaateharrastajia ostelemaan turhuuksia. Harrastajat osallistuvat massailmiön luomiseen ja tuotteiden markkinointiin ihan itse. He perustavat keskustelu- ja myyntiryhmiä vaatemerkkien ympärille. Ryhmissä jaetaan tuotetietoa ja ihaillaan tuotteita yhdessä. Lastenvaateharrastus voikin olla tärkeä äidin ihmissuhteiden kannalta. Kuten kaikissa keräilyharrastuksissa, myös lastenvaateharrastuksessa on sosiaalinen puolensa. ”Hurahtaminen” ei siis ole sama kuin että olisi tullut viilatuksi linssiin. Se on valinta innostua jostakin.

Tarinansa kertonut äiti epäilee myös, että lastenvaateharrastuksella täytetään tyhjyyden tunnetta. Tämäkin merkitys tavaroilla voi olla. Aikuiselämään tottuneelle pois töistä jääminen ja päivien viettäminen yksin kotona pikkulapsen kanssa voi olla piinaavan tylsää.

Keräilyä pidetään yleensä kunniallisena harrastuksena, ainakin jos keräillään postimerkkejä, c-kasetteja tai muumimukeja. Kuitenkin, kun on kyse äitien harrastamasta kalliiden lastenvaatteiden keräämisestä, moni on valmis pyörittelemään silmiään ja moralisoimaan. Naisten kulutusta ylipäätään pidetään usein tyhjänpäiväisempänä ja kevytmielisempänä kuin miesten. Ilmeisesti moralisoijien mielestä olisi hienompaa täyttää äitien päivät runopiiriharrastuksella ja akvarellimaalauksella. Monien mielestä olisi parempi, jos äidit suuntaisivat tarmonsa työelämässä ja opinnoissa suorittamiseen, pätemiseen ja meritoitumiseen. Itsekin näkisin parempana käyttää joutoaika vaikka vapaaehtoistyöhön ostelun sijaan. Mutta miksi ajattelemme, että äidit eivät osaisi itse valita itselleen sopivaa harrastusta?

Lastenvaatteilla ja merkkivaatteiden harrastamisella voi olla ja on äideille monia merkityksiä, joista he eivät ehkä itsekään ole loppuun asti tietoisia. Lastenvaatteilla viestitään ja niiden harrastamiseen liittyy yhteisöllisyyttä, joskin myös erottautumista. Harrastuksen voi vetää överiksi ja pilata sillä luottotietonsa. Lastenvaateharrastaja ei kuitenkaan ole harhaanjohdettu eikä tyhmä, vaan tekee oman, aikuisen valintansa mukaisesti asiaa, josta kukaan vanhempi ei voi kokonaan välttyä: lapsille on hankittava vaatteita joka tapauksessa.

Avaan lastenvaateharrastukseen vielä yhden näkökulman, joka usein ohitetaan: vaatteilla ja tarvikkeilla äidit osoittavat myös huolenpitoa ja rakkautta. Lastenvaatteet ovat söpöjä. Niillä on helppo helliä omaa pikkuista ja osoittaa tämän arvo pukemalla hänet kauniisti.

Tavarasuhteet ovat aiheena myös helmikuussa julkaistavassa kirjassani Paikka kaikelle. Mistä tavaratulva syntyy ja kuinka se padotaan. (Kyllä! Tämä blogi saa kirjakaiman. Olen niin tohkeissani!) Kirja vastaa kysymykseen siitä, miksi niin monesta tuntuu, että tavarat pyörittävät heidän arkeaan sen sijaan, että he itse määräisivät siitä. Kirjaa voi nyt tilata kustantajalta edulliseen ennakkohintaan 19,50 € (norm. 29 €) kampanjakoodilla PAIKKAKAIKELLE. Tarjous on voimassa 15.2. asti. Klikkaa tästä ennakkotarjoukseen ja tutustu samalla myös kirjan näytelukuun.

Kalenteriin: Olen tavattavissa Turun Rakenna ja sisusta -messuilla perjantaina 10.2. ja sunnuntaina 12.2., jolloin myös puhun siitä, miksi kodin järjestäminen on parasta sisustamista. Teemme Suomen ammattijärjestäjien osastolla roinatestejä ja ratkomme pieniä järjestämispulmia. Tervetuloa!

Ilmoittaudu: Paikka kaikelle – kodin järjestämiskurssin ilmoittautuminen on meneillään. Kurssi alkaa Turussa torstaina 9.3. Kolmen tapaamiskerran aikana pureudutaan epäjärjestyksen syihin, tehokkaisiin järjestämismenetelmiin, järjestyksen ylläpitoon ja toteutetaan oma projekti ammattijärjestäjän ohjauksessa. Kokemukset aiemmalta kurssilta olivat todella positiiviset ja osallistujat kertoivat saaneensa kurssilta lisäpontta ja tukea järjestämiseen. Kurssille otetaan vain 12 osallistujaa ja nopeimmat ovat jo ilmoittautuneet! Lisätietoja kurssista ja ilmoittautuminen täällä: https://www.lyyti.fi/reg/paikkakaikelle.

Koti järjestykseen vähimmällä mahdollisella vaivalla

Vuoden vaihtuessa moni tekee uusia aloituksia. On tipatonta, lihatonta, sokeritonta ja roinatonta. Jos aiot tänä vuonna laittaa kotisi järjestykseen, olet jo varmaan pohtinut, mistä aloittaisit.

Tuoreita polkuja. Kuva Pixabay.

On olemassa kaikenlaisia sääntöjä siitä, mistä pitäisi aloittaa: roskien viemisestä, eteisen kaapista, vaatteista. Ohjeet eivät ole olemassa siksi, että olisi erityisen tärkeää aloittaa juuri tietystä tavararyhmästä, vaikka ohjeiden laatijat saattavat näin väittää. Ne ovat olemassa siksi, että aloittamiseen liittyvä valinnanvaikeus poistuisi.

Yksi tavallisimpia syitä sille, miksi ihmiset pyytävät minut kotiinsa ammattijärjestäjäkäynnille liittyy siihen, että he heillä on vaikeuksia päättää aloittamiskohta. Vaatehuone on täynnä tavaroita, jotka oikeastaan kuuluisivat kellariin, mutta kun kellarikin on aivan täynnä. Niinpä vaatteet jäävät pyykistä tultuaan sohvalla makaamaan. Lattialla sohvan vieressä on ikeakasseja, joiden sisältö voisi olla vaatehuoneen ylähyllyllä, mutta kun… Mihin tahansa tavararyhmään kajoaminen tuntuu laittavan liikkeelle valtaisan dominoefektin.

Moni kodinraivaaja jää miettimään aloituskohtaa sen sijaan, että käärisi hihansa. Se on inhimillistä ja ymmärretävää, sillä jumittaminen on itse asiassa turvallista. Aloittaminen – muutos – tuntuu vaivalloiselta ja vaikealta. Mutta jumittaessa ahdistus moninkertaistuu: voi harmistua sekä sotkusta että siitä, ettei saa aloitettua sen setvimistä.

Paljastan nyt yhden asian: Sillä ei ole mitään väliä, mistä aloitat kodin järjestämisen. Vain yhdellä asialla on merkitystä: sillä, että ylipäätään aloitat.

Milloin on paras aika aloittaa? – Nyt heti!

Mistä aloitan? – Reunasta. Siitä, johon kompastut, joka tippuu kaapin oven avatessa päällesi tai joka on muutoin tielläsi jatkuvasti.

Miten saan aloitettua? – Ota ensimmäinen tavara käteesi ja mieti, mitä sille teet. Jatka yksi esine kerrallaan.

Mistä löydän aikaa tavaroiden raivaamiseen? – Et ainakaan kalenterista, koska siellä on aina jotain tärkeämpää! Sen sijaan päätä, että teet joka päivä viisi tai kymmenen minuuttia tai että poistat joka päivä yhden tavaran. Sen verran ehtii kiireisimpänäkin päivä. Ja jos tuntuu, ettei ehdi, tarkasta prioriteettisi. Tärkeille asioille nimittäin löytyy aina aikaa. Ihmiset hyljeksivät suotta pieniä urakoita. Mutta kymmenen minuuttia päivässä on äärettömästi enemmän kuin nolla minuuttia. Onko parempi tehdä vähän kuin olla tekemättä mitään? Jos et vieläkään usko, että voit ratkaista ongelmasi näin vähällä vaivalla, lue täältä Kaizen-menetelmästä, jossa ylistetään pienten askelten voimaa.

Mitä jos tulee takapakkia ja alan lintsata raivaamisesta? – Tee itsestäsi tilivelvollinen. Julkista projektisi kavereillesi, et voi enää perääntyä! Tai raivaa yhdessä muiden kanssa: Paikka kaikelle -ryhmän perjantaihaasteissa käydään tänä vuonna läpi kaikki kodin tärkeimmät tavararyhmät. Jos tartut niihin jokaiseen, kotisi näyttää vuoden lopussa aivan toisenlaiselta kuin nyt.

Maaliskuussa on myös ainutlaatuinen mahdollisuus hankkia uusi alku Paikka kaikelle -kurssilla. Se starttaa Turussa torstaina 9.3. Kolmen tapaamiskerran aikana pureudutaan epäjärjestyksen syihin, tehokkaisiin järjestämismenetelmiin, järjestyksen ylläpitoon ja toteutetaan oma projekti ammattijärjestäjän ohjauksessa. Kokemukset aiemmalta kurssilta olivat todella positiiviset ja osallistujat raportoivat, että toimintaan tarttuminen helpottui. Kurssille otetaan vain 12 osallistujaa, joten ilmoittaudu pian!
Lisätietoja ja ilmoittautuminen täällä: https://www.lyyti.fi/reg/paikkakaikelle.

Toivotan sinut myös tervetulleeksi hakemaan intoa ja inspiraatiota kodin järjestämiseen Kuinka paljon on tarpeeksi? -tapahtumasta, joka järjestetään Helsingissä lauantaina 21.1. Puhun tapahtumassa tavaratulvan syistä ja sen patoamisesta. Olen myös tavattavissa tilaisuuden ajan. Olisi kiva nähdä!
Tarkemmat koordinaatit ja ohjelma-aikataulu löytyvät täältä.
Tapahtuma Facebookissa.

Älä ylijärjestä!

19 vastausta

Neljä vuotta sitten etsin kuumeisesti ratkaisua kaikkien leikki-ikäisten lasten vanhempia vaivaavaan kysymykseen: miten järjestää pikkulegot? Monia kirjoituksia ja kuvia selattuani päädyin aikuisten Lego-harrastajien kansainväliselle sivustolle, jossa oli kuvia entusiastien Lego-huoneista. Niiden seiniä peittivät lokerikot, joihin tuhannet ja taas tuhannet muovipalikat oli järjestetty koon, värin ja käyttötarkoituksen mukaan.

Täydellien ratkaisu legojen järjestämiseksi?

Tadaa! Ongelma oli ratkaistu. Ostin pari nippelien ja nappelien säilyttämiseen tarkoitettua lokerikkoa ja järjestimme legot niihin lapsen kanssa värin ja/tai lajin mukaan. Voitonriemuisena julistin kavereille Facebookissa keksineeni lopullisen ratkaisun Lego-ongelmaan.

Vähänpä tiesin. Pian oli joulu tai syntymäpäivä ja parhaassa Lego-iässä olleelle lapselle tuli lahjaksi setti toisensa jälkeen. Ne koottiin, niillä leikittiin ja sitten ne ammuttiin palasiksi ja niistä rakennettiin jotakin ihan muuta. Sitä kutsutaan luovuudeksi.

Etenkin valkoisia, harmaita ja mustia palikoita alkoi olla niin paljon, että ne eivät enää mahtuneet lokeroihinsa. Ostin kolmannen lokerikon, mutta pian sekin oli täynnä. Vaikka lapsi itse yleensä hoiti legojen keräämisen ennen siivousta, välillä se jäi minulle. Kun punaisten lokero oli täynnä, heitin loput punaiset keltaisen tai oranssin lokeroon. Laitoin mustia harmaiden joukkoon ja harmaita valkoisten joukkoon. Kiukutti. Kiireessä survoin erikoisosat ukkeleiden kanssa tai hävitin ne peruspalikoiden sekaan, koska en edes tajunnut, että ne olivat erikoisosia. Lapsi oli joustava eikä valittanut järjestelmänsä sotkemisesta.

Lopulta palikoita ja puolirakennettuja juttuja alkoi olla niin paljon, että jouduin antamaan niille yhden pienehkön lipaston laatikon. Kohta niitä oli myös korissa ja pahvisessa sisustuslaatikossa. Niihin oli siivotessa helppo liippaista kerralla koko kourallinen lajittelematta. Harmitti kuitenkin, että niissä olleet legot eivät löytyneet järjestelmästä.

Viime viikkoina meillä on tehty lastenhuoneiden remonttia. Yksi iso leikkihuone ja pienempi yhteinen makuuhuone muuttuivat lasten toiveesta kolmeksi pieneksi lastenhuoneeksi. Samalla Legot saivat uuden järjestyksen. Nyt ne ovat minikokoisten lokeroiden sijaan viiden ja kymmenen litran kannettomissa laatikoissa. Laatikot on asetettu vanhanajan liinavaatekaapin hyllyille ja palikat ovat laatikoissaan lapsen oman periaatteen mukaan lajiteltuina. En tiedä, osaanko vieläkään siivota niitä oikein, mutta ainakaan siivoaminen ei tyssää liian yksityiskohtaiseen järjestykseen.

Mitä opin tästä? Herkistyin ylijärjestämiselle. Kun joku esittelee järjestämisryhmässä kuvaa sadasta värijärjestykseen viikatusta sukkaparista, huokaan kauhuissani. Kun näen jonkun pakanneen mitä tahansa tavaraa toistensa päälle aseteltuihin laatikoihin, ajattelen, että tuosta ei hyvää seuraa. Kun joku asettelee lapsen lukuisat tumput, pipot ja kaulahuivit eteisessä olevaan koriin sievään riviin, tiedän että tuo järjestys ei kauan pysy.

Minulle kaiken järjestämisen tarkoitus on tehdä asiat helpommiksi. Nautin kyllä siitä, että kaappi on kaunis sisältäkin, mutta vielä enemmän nautin siitä, että tavarat ovat kaapissa eivätkä lattialla sen vieressä.

Toimiva järjestys ei välttämättä ole esteettinen. Peruslaiskana en jaksa viikata lasteni alushousuja tai omia kaulahuivejani, vaikka ne varmasti viikattuina näyttäisivät kivemmilta. Niitä on kumminkin sen verran vähän, että ne löytyvät laatikoistaan vaikka niitä ei olisi taiteltu. Viikkaamatta ne menevät paikoilleen vaivatta eivätkä jää jonnekin säilytyspaikkansa liepeille odottamaan toimenpiteitä.

Olisi ihanaa säilyttää veitset, haarukat ja lusikat aterinlaatikoissa kyljelleen siististi rivitettynä, mutta sitten saisin olla koko ajan korjaamassa niitä perheenjäsenten jäljiltä. Toimiva järjestys on sellainen, että sen ylläpitäminen ei ole vain yhden tekniikat ja menetelmät osaavan ja viitsivän ihmisen (usein perheenäidin) harteilla.

Itse asiassa kustannustehokkainta saattaisi olla kaataa kaikki aterimet suoraan astianpesukoneen lokerosta isoon ruukkuun. Oikean aterimen valikoimiseen siitä menisi paljon vähemmän aikaa kuin siihen, että lajittelee aterimet pesukoneeseen tai aterinlaatikkoon lajin mukaan.

Olen monta vuotta haaveillut keittiön kuivatarvikkeiden purkittamisesta. Nelikulmaisten lasipurkkien rivit, joihin olisi retrodymottu ainesten nimet päälle, olisivat niin kauniit vetolaatikossa! Olen kuitenkin päättänyt olla ryhtymättä tähän, sillä lopputuloksena minulla pyörisi kaapissa sekä tyhjiä purkkeja että puolikkaita tuotepusseja. Tiedän varmaksi, että perheenjäsenet eivät jaksaisi purkittaa ja itsekin luistaisin siitä aina kun mahdollista. Eripariset tuotepaketit eivät ehkä sulostuta elämääni, mutta ne säästävät purkittamisen vaivalta.

Jos järjestyssysteemi on niin monimutkainen tai hieno, että se ei helpota arkea tai säästä aikaa, se ei ehkä ole tarpeen lainkaan. Järjestyksen ylläpidon ei ole tarkoitus syödä järjestämisestä saatuja hyötyjä. Mitä vähemmän järjestyksessä ja tavarassa on hallittavaa, sitä vapaampia tavaran vallasta olemme.

Lue vinkkini toimivien säilytyspaikkojen luomiseen täältä.