Aihearkisto: Minimalismipeli

Kaikki mikä toimii – näillä keinoin Minna sai kotinsa pysyvästi järjestykseen

Tässä vieraskirjoituksessa Paikka kaikelle -ryhmän pitkäaikainen jäsen Minna kertoo neljä vuotta kestäneestä järjestämisprojektistaan ja siitä, mitä oppi tavaroista ja itsestään matkan varrella:

“Ihan näinä päivinä aloitan upean huovutustyön johon käytän kaikki nämä pienet villatupsut. Teen kuitenkin ensin näistä vanhoista lakanoista upeita kesäkasseja ja tästä korillisesta jämälankoja virkkaan mummonneliöisen viltin. Aloitan heti, kun olen huomenna töiden jälkeen tehnyt viikkosiivouksen ja ruuan. Heti sen jälkeen! Aloitan!

Kirpparista kaikki alkoi

Alkuvaiheessa uskon, että täsmällisellä kirppismyynnin jatkamisella saavutan tason, jossa kaikki ylimääräiset tavarat on myyty, tavaraa virtaa sisään vähemmän kuin tulee ja pomminvarma laskutoimitus osoittaa, että jos ei ihan minimalismia, niin kohtuumäärä tavaraa on fakta ennen pitkää. Voin hyvällä omallatunnolla ostaa vieruspöydästä tuon maljakon. Minimalismi häämöttää varmasti viimeistään vuonna 2032. Hyvällä alulla…

Kirpparimyyminen on loistava tapa päästä tavarasta eroon mutta sisältää muutaman heikon kohdan. Neljä kertaa vuodessa parin viikkoa kirpparimyyntiä ylläpitää upeasti lapsiperheen lelu-, urheilutarvike- ja vaatehallintaa, mutta siihen tueksi tarvitaan jotain…

Haasteista voimaa

Vuoden 2014 alussa aloitan 365-tavarahaasteen, jossa vähennetään yksi tavara päivässä vuoden ajan. Perustan omalle Facebook-sivulleni kuva-albumin ja aloitan.

1-Minna Pii - Google Chrome 30.6.2017 18.30.43.bmpAlku oli näin vaatimaton. Lopputulos kaikkea muuta. Vuoden 365 projekti sisälsi vähintäänkin 3650 tavaraa luultavasti pikemminkin 10 000 – mm. kokonaisen roskalavallisen rojua, kaksi astiastoa ja kaksi laatikollista duploja ja muutaman legorakennussarjan. Kirpputorivetoinen tavarakarsiminen sai paljon aineistoa ja vauhtia projektista.

Tärkein anti on kuitenkin se, että kirjoittaakseni jokaisesta tavarasta jotain fb-seinälleni tulen käyneeksi läpi oman tavarasuhteeni.

Poimintoja mietiskelystä:

  • 19.1./19 Lakanoita! ainahan voi käydä niin että KAIKKI tulee yökylään ja vaikka varmasti kaikkiin talon sänkyihin on vähintään tuplamäärä lakanoita, niin SILTI on hyvä olla vielä muutama kaiken varalta!
  • 22.1./22 Keskeneräinen tilkkutäkki. Vaihdoin tekeleen kahteen kahvipakettiin. Tämä on odottanut inspiraation jatkumista pari vuotta – uskoakseni se on kadonnut lopullisesti ja kokonaan.
  • 28.1./28 WC. Mää ostelen kaikenlaisilta ”mammutti-arjensäästö-hitonhalpaapäiviltä” esimerkiksi hammasharjoja. Uusia paketissa olevia löytyi peräti 14. Ja pääasiassa käytetään sähköhammasharjaa. Hiuksia olen värjännyt vissiin vuosi sitten ja suojakäsineitä oli riittävästi.
  • 18.2./49 Gobeliini. Mää luulin haluavani tällaisen – ja hommasin. Aikani olen sille käyttöä yrittänyt keksiä: tulisiko siitä sängynpeite, matto, kauppakasseja, sohvatyynyjä, vai peräti seinävaate? Ei siitä tullut edes kukkaroa…. kirpputorille.
  • 16.4/106 Digilaite. Leilahan järsi kaukosäätimen vuonna…? Kai tämäkin on tavarakasasta ”ehjä mutta silti toimimaton”.

Luen kaikki järjestämisoppaat. Luen kaikki järjestämisoppaat INNOSTUKSELLA. Koko ajan puurtamisessa on ollut tärkeää, että olen todella halunnut keksiä ratkaisun. Uskon, että joku on jo keksinyt keinon joka sopisi minulle. Ympäristössäni on ihmisiä jotka osaavat, joiden koti on aina selkeä ja järjestyksessä. Siihen ei kelpaa syyksi varakkuus, köyhyys, aktiivisuus, luomiskyky tai ahkeruus. Sen täytyy olla jossain siinä, miten ihminen tekee.

Kolme laatikkoa ja pussi

Olen peruslaiska, huijaan itseäni tekemällä ennen kuin olen vastustuskykyinen. Herään joka aamu ensimmäisenä ja ennen kenenkään heräämistä otan kolme laatikkoani ja asetun jonkun sattumalta valitun hyllyn tai laatikon tai pussukan ääreen ja kippaan tavarat ensimmäiseen muovilaatikkoon, pyyhin hyllyn ja alan nostella tavaroita takaisin. Muualle talossa kuuluvat tavarat laitan toiseen laatikkoon ja pois talosta joutuvat kolmanteen, roskapussiin roskat. Vartin päästä munakello keskeyttää tehtävän. Kaikkiin laatikoihin kannet ja kaikki kolme laatikkoa piiloon eteisen komeroon.

Ajoittain into olisi riittänyt pidempäänkin rupeamaan ja toisina hetkinä varttikin oli vaikea. Siksi pysyin tiukasti tässä ajassa.

Tietoisuus omasta tavasta omistaa

Omien tavaroiden läpikäyminen, ja perheellisenä myös lasten tavaroiden, pitkäjänteisesti ja ajatellen muutti jotain oleellista. 365-projektin kesäaikana erään päivän tavarana oli neljät samankokoiset lasten tennarit. Eihän se ole mahdollista! En ikinä hommaisi nopeasti kasvavalle lapselle neljiä saman käyttötarkoituksen asioita? Huomasin että samanlaisia mahdottomuuksia oli saksissa, veitsissä, sukissa ja t-paidoissa.

Rahapalkintoja

Tähän kaikkeen tavaraan on mennyt rahaa. Tieto lisää tuskaa – se pitää paikkansa. Tuskan jälkeen kuitenkin tulee helpotus. Minulla on ollut tapana pitää erillään rahat, jotka ovat ennalta tiedettyjä ja niiden tulee riittää normaaliin elämiseen. Kirpparitulot ovat ylimääräistä, jolle voi varata jonkun toteutettavan suunnitelman.

Meillä on vanha talo – mieheni kotitalo. 1956 valmistunut talo on senaikaiseen maalaistyyliin usealle tiiviisti  asuvalle sukupolvelle rakennettu ja tietysti nyt nelihenkiselle perheelle varsin tilava. Mutta auttamattoman vanhanaikainen. Olemme remontoineet taloa pikkuhiljaa, kirpparitulot ovat olleet tässä avuksi.

Elämä on nyt

Kerran töistä kotiin ajaessa käyn rautakaupassa. Auton jouset ovat kovilla kun kyydissä on lattialaminaattia tyttären huoneeseen. On sovittu että tähän taloon ei mitään muovia laiteta! Remontoisimme viimeisen päälle ja vasta sitten kun on varaa korjata kaikki upeat puulattiat.

Päätän että elämä on nyt.

Viikonlopun aikana tyhjennämme koko huoneen ja lattia on päivässä uusittu. Tästä huoneesta tulee uuden elämämme mallihuone. Huoneeseen palautetaan vain ne tavarat, jotka ovat juuri nyt tarpeellisia. No okei, pikapikaa tehty tyhjennys löytyy vielä pitkään omasta työhuoneestani, joka on vuorostaan kamala.

Rajuimmista keinoista listaisin toimivaksi juuri tämän: huoneeseen vain tarpeellinen! Sittemmin tätä keinoa on käytetty kaikissa remontoiduissa huoneissa.

Muuttuvat keinot

Niin kuin arvaatte aamuvartit kestivät aikansa. Niiden jäljiltä minusta tulee loistava säilyttäjä. Minulla on edelleen runsaat määrät tavaraa upeasti hyllyillään ja laatikoissaan ja pienemmät tavarat järjestelmällisesti muovilaatikoissa. Olen edelleen ahkera sisustusmyymälöissä vierailija ja säilytyskalusteita vahdetaan vanhoista epäkäytännöllisistä paremmin toimiviin helppopintaisiin ja kiinteästi asennettaviin.

Pääsääntö kuitenkin on, että säilytyskalusteita vähennetään.  Meillä alkaa olla oikein kivan näköistä ja siistiä.

Paitsi että ajoittain – usein – tavarat seilaavat väärissä huoneissa ja työpäivän aikana kotona on räjähtänyt. Vaikka itse olenkin oman säilytysjärjestelmäni asiantuntija, muu porukka ei selvästikään pysty logiikkaani sisäistämään.

Vaikka jaksankin 365-projektin loppuun asti, vuosi on pitkä aika. Ei ole edelleenkään ongelmaa löytää poistettavaa.

Feng shui inspiroi

Luen pari Feng Shui aiheista kirjaa. Ne selventävät tasapainon ja tilan tarvetta. Kun me länsimaiset yleensä haemme syytä toimimattomuuteen tai pahaan oloon syvältä itsestämme ja menneisyydestämme, kiinalainen ajatusmalli hakee syitä ympäristön virtaavuudesta ja harmoniasta. Kiinalainen ajattelee: jos energia ei pääse virtaamaan, se kasaantuu ja pilaantuu. On sama onko kyse tuulesta, vedestä, huoneen kalustuksesta, viemäristä tai ihmisen verenkierrosta – kiinalaisen mukaan kaikkiin pätevät samat lait.

Ylipäätään on hyvä oppia tekemään jokin muutos, jos jokin asia ei kotona toimi. Jos teet aina samalla tavalla, kun olet aina tehnyt, voit olettaa saavasi tuloksia, joita olet aina saanut: Se eteisen kasoittuva pikkupöytä tulee aina keräämään kasan sekalaista tavaraa, jos mikään muu ei muutu. – Poistan pöydän!

Paikka kaikelle ja vähän enemmän

Keväällä 2015 luen jonkin artikkelin. Joku kulttuurintutkija toimii kuulemma ammattijärjestäjänä. Tiedän kyllä mikä ammattijärjestäjä on, olen sentään lukenut Anne Te Velde-Luoman Kaaoksen kesyttäjän.

Löydän Paikka kaikelle -fb-ryhmän. Ryhmän tuki, uudet ideat ja keskustelu saavat uuden spurtin aikaan väsähtäneeseen mieleen. Ja ryhmän kuvauksen ensimmäisiä sanoja on “lempeän”….. en kaipaa syyllisyyttä, syyllistämistä, kauhistelua vain lempeää ja ymmärtävää seuraa.

Minimalismipeli! Tavaraa pois kiihtyvällä tahdilla. Ensimmäisenä päivänä yksi tavara, toisena kaksi tavaraa ja lopulta 30. päivänä kolmekymmentä tavaraa. 465 tavaraa kuukaudessa. Sehän on valtava määrä! Vai onko?

Osallistun useita kuukausia peräjälkeen ja edelleen kirpputori toimii kierrätyspisteenäni. Kuitenkin, mitä enemmän omia tavaroitani mietin ja pyörittelen, minulla tapahtuu viimeinenkin irtaantuminen rahan ja tavaran suhteesta. Yhä enemmän lahjoitan tavaraa eri järjestöjen kirpputoreille ja yhä enemmän kierrätan sitä myös roskana. En halua olla edistämässä kenenkään toisen kodin täyttymistä turhilla ja huonoilla tavaroilla.

100 000 tavaraa

Ajattelette ehkä mielessänne että lähtötilanteemme on varmaankin ollut kaatopaikkamainen röykkiöillä täytetty asunto? Ei ole. Säilytyskalusteita on ollut paljon ja kolmikerroksisen omakotitalon alin puolikylmä kellari on sisältänyt paljon edellisten asukkaiden tavaroita, omien useiden muuttojen avaamattomiakin laatikoita. Ulkovarasto ja navettarakennuksen puolikas samoin. Vuosikymmenien harrastaminen on jättänyt “ihan käyttökelpoisia” tarvikkeita varastoon ja lasten kasvamisesta on jäänyt jäljelle aina jotain “vaikka seuraavalle”.

WP_20140828_012

Projekti 365:n satoa.

Kuukauden kirja ja muita oivalluksia

Paikka Kaikelle -ryhmässä luetaan “kuukauden kirja”, joka tällä kertaa on KonMari. Naurettava kirja, naiivisti kirjoitettu ja täysin umpioptimistisesti nuoren sinkkunaisen – melkein lapsen – kirjoittama.

Kokeilunhalu kuitenkin voittaa. Kun minulla sattuu olemaan se miljoonalaatikko, jota en olisi jaksanut käydä läpi, kokeilen poimia sekalaisesta tavarasta kaiken, minkä haluan säilyttää. Laatikon siivous käy ilman tuskaa noin kymmenessä minuutissa ja turha sälä lähtee kevyen huolettomasti roskiin.

Pehmeät vaatteeni ovat olleet senkissä ja haluan kokeilla KonMari-menetelmään kuuluvaa pystytaittelua, koska totta on, että t-paidoista valitsen aina sen mustan päällimmäisen. Taittelen vaatteeni ja huomaan omistavani värejä.

Mutta hölynpölyä moinen kohkaaminen. Kondo unohtuu kirjoineen.

Syksyllä Kodin raivaajan ABC -ryhmässä kodin tavaroita ruoditaan aakkosjärjestyksessä ryhmittäin. L niinkuin  langat. Minä nelivuotiaana neulomaan oppinut superneuloja, ylivertainen käsityöihminen ja verraton ompelija saan kirkkaana päähäni ajatuksen: “Minä en nauti enää käsitöiden tekemisestä.” Pakkaan lahjoituseriin suuren määrän erilaisia lankoja ja käsityötarvikkeita ja annan niitä materiaalitorille, fb:n kirppariryhmässä, koululle ja kerhoille. Jätän itselleni noin vuoden tarpeita vastaavan määrän tarvikkeita.

Konmari säilyy mielipidepalstojen kestoaiheena ja se saa ihmisissä aikaan voimakkaita tunteita. Minua alkaa kiinnostaa miksi? Juonessa täytyy olla jokin pointti, koska se ärsyttää näin paljon. Luen myös Tarkan markan blogin tiivistelmän KonMarista. Ostan e-kirjan samana päivänä ja luen sen samantien uusin silmin.  

Alan välittömästi toteuttaa suomalaisella ajatusmaailmalla menetelmää ja puolen vuoden päästä talo on läpikäyty – siis vielä kerran.

Nyt minulla on aikaa: Kirjoitan Keittiömestaripäivä-blogia ja toteutan pitkäaikaisen unelmani osallistua Kapua-hyväntekeväisyyskiipeilyyn. Ryhmämme matkustaa elokuussa Kirgisiaan vierailemaan neljässä kehitysyhteistyökohteessa ja sen jälkeen nousemme lähes viisi kilometriä korkealle Pesnja Abaya -vuorelle, varainkeruu kestää koko vuoden. Oman matkamme maksoimme itse.

Helposti voin poistua kymmenen tunnin pyöräilylenkille ja silti kotona on paikka kaikelle ja kaikki paikallaan. No ei tietenkään aina ole, mutta sotkusta ei tahdo saada edes nahistelua aikaiseksi.

Ei koskaan enää?

Viimeiseksi kävin kodin tavarat läpi Kondon Konmari-menetelmällä. Kirjan alkuteksteissä luvataan, että tämä on viimeinen kerta kun tarvitsee “siivota” – mikä on tietysti huono suomennos, kyse ei ole siivouksesta vaan järjestämisestä.

Vaikka tämä ei olisi ikuista, vaikka parittomia sukkia on taas kertynyt enemmän kuin on mahdollista, vaikka töistä kotiin tullessani keittiössä on lasten teekupit, puolikas maitolasi, murusia lattialla ja kaikista kielloista huolimatta tiskialtaassa erinäinen läjä likaisia astioita siitä huolimatta, että astianpesukone on 30 sentin päässä. Vaikka! Vaikka meillä on taas liikaa kenkiä ja pieneksi menneitä talvitakkeja. Vaikka.

Mikään ei silti ole kuin ennen. Enkä välitä vaikka joutuisin uudelleen käymään kaiken läpi. Minä muutuin, elämä muuttui.

Kirjoitin tämän blogitekstin kun ensin olin siivonnut talon ja laittanut ruokaa perheelle. Meillä on siis täydellistä?

Tavallaan.”

*

Jos et vielä ole mukana Paikka kaikelle -ryhmässä, niin lämpimästi tervetuloa mukaan tästä! Ja Paikka kaikelle -blogin kuulumiset ja uusimmat kirjoitukset saat kätevästi kerran kuussa suoraan sähköpostiisi tilaamalla tästä blogin uutiskirjeen.

Järki ja tunteet tavaran karsimisessa

Syksyllä Suomeenkin vihdoin syntyi oma KonMari-ryhmä. On ollut ilo seurata ryhmän jäsenten innostusta ja tavatonta aikaansaavuutta kotiensa järjestämisessä. KonMari inspiroi ja toimii! Samalla olen kuitenkin mielessäni ja välillä ääneenkin miettinyt, että KonMari ei varmastikaan ole menetelmä, joka puhuttelisi kaikkia. Mutta mistä tietää, kenelle se sopii ja kuka saa sen toimimaan?

IMG_9478

Tunnustaudun järjestämisnörtiksi, jonka mielestä kaappien uudelleen järjestely ja erilaisten säilytyssysteemien kehittely on parasta ajanvietettä. Tässä sukkani KonMari-tyyliin viikattuna.

Niille, jotka eivät vielä ole kuulleet tästä järjestämisen maailmanluokan megahitistä, kerrottakoon että KonMari on japanilaisen järjestäjägurun Marie Kondon kehittämä siivousmenetelmä. Sen olennaiset piirteet on tiivistettävissä kahteen seikkaan: Ensinnäkin tavarasta luovutaan fiilispohjalta. Tavara joko tuottaa iloa tai sitten ei, eikä ilotonta tavaraa tarvitse säilytellä minkään niin sanotun järkisyyn tai velvollisuuden takia. Kysymys ”tuottaako se iloa?” on vapauttanut monet päästämään irti kaappeihin syystä tai toisesta kerätyistä esineistä.

Toiseksi menetelmä on hyvin kokonaisvaltainen. Karsimisessa ja sen jälkeisessä järjestämisessä tulee noudattaa tarkkaa ohjelmaa, joka sanelee missä järjestyksessä tavararyhmien läpikäymiseen tulee ryhtyä. KonMari-kirja antaa myös yksityiskohtaiset ohjeet, miten tavarat säilytetään.

Useimmissa muissa järjestämisoppaissa neuvotaan hitaampaan etenemiseen, varotaan järjestelijöiden loppuun palamista liian isojen urakoiden edessä ja pyritään luopumispäätöksissä vetoamaan pikemminkin järkeen kuin tunteeseen.

Kenelle KonMari sitten sopii? Ensinnäkin ihmisen elämäntilanne antaa osviittaa. Näyttää siltä, että KonMari on ollut ”viimeinen napsahdus” monelle sellaiselle, joka on aloittanut raivaamisprojektinsa esimerkiksi luopumalla yhdestä tavarasta päivässä, siirtynyt sitten tiukempaan poistotahtiin tai muuten vain harrastanut järjestämisasioita jo pidemmän aikaa. Siinä vaiheessa kun kotona ei enää kompastu ylimääräiseen tavaraan joka askeleella ja pahimmat rytökasat on taltutettu, KonMari johdattaa järjestämisen seuraavalle tasolle. Lisäksi sen estetiikkaa painottavat järjestämisohjeet tuntuvat vetoavan moniin minimalisteihin ja sisustajiin.

Toinen keskeinen tekijä menetelmän sopivuudessa on se, miten suuria elämäntapamuutoksia joutuu tekemään pitääkseen konmaritettua järjestystään yllä. Mietitäänpä esimerkiksi KonMari-menetelmän symboliksi noussutta tekstiilien viikkaamista pystyyn ja asettelemista värijärjestykseen. Jos on jo aiemmin viikannut vaatteet ja liinavaatteet pinoihin, ei niiden muuttaminen riveiksi vaadi uusien rutiinien haltuunottoa, ainoastaan tyylin hienosäätöä. Ja jos vielä tavaramäärä vähenee radikaalisti, niin kuin KonMari-prosessissa pitäisi, viikattavaakin on vähemmän.

On kuitenkin olemassa koko joukko ihmisiä, jotka viikkaamisen sijaan survovat tekstiilit vapaalla tyylillä kaappiin. Jaksaakohan entinen vapaan tyylin harrastaja ylläpitää viikkauksia pesusta toiseen vai alkavatko puhtaat pyykit kasaantua? Uusien tapojen omaksuminen vaatii kovaa työtä ja Marie Kondon ohjelmaa seuratessa uusia rutiineja pitäisi pystyä luomaan kosolti.

Kolmas tekijä siinä, kenelle KonMari-menetelmä sopii, liittyy ihmisten päätöksentekotyyleihin. Konmari Suomi -ryhmässä nousi jokin aika sitten esille hyvä huomio persoonallisuustyypin ja tavaran raivaamisen suhteesta. Sosiaalisessa mediassa on taas kiertänyt suosittu Myers–Briggsin tyyppi-indikaattori (MBTI) eli persoonallisuustesti, joka pyrkii neljän ulottuvuuden avulla selvittämään ihmisen havainnointi- ja päätöksentekotyyliä. MBTI:n mukaan ihminen voi olla suuntautunut joko omaan sisäiseen maailmaansa tai toisiin ihmisiin. Hänen tapansa hankkia tietoa perustuu ääripäissään joko faktoihin tai intuitioon. Päätöksenteko taas voi olla ajatteluun tai tunteisiin pohjautuvaa ja ihmisen elämäntyyli harkitsevaa tai spontaania. (Kevennyksenä voit vilkaista, mitä Hikipedia sanoo omasta tyypistäsi.)

On mahdollista, että KonMari-raivaamisen päätöksentekoperuste ”tuottaako se iloa?” toimiikin parhaiten heillä, jotka ovat ammentavat enimmäkseen tunteista ja intuitiosta. Otetaan tavara käteen ja intuitio kertoo salamannopeana välähdyksenä, tuottaako se iloa. Vastauksen pitäisi tuntua kropassa. Intuitio on automaattista ja tiedostamatonta ajattelua.

Itse saan testeissä tuloksen, jonka mukaan päätöksentekoni on enemmän rationaalista ja faktapohjaista kuin intuitiivista fiilistelyä. Ehkäpä siksi oma KonMari-karsintani jäi tähän yhteen, jonka päätteeksi vielä palasin järkeilyyn. Rationaalinen ajattelu on tietoista, kielellistä, hitaampaa kuin intuitiivinen ja perustuu tosiseikkoihin tai sellaiseksi miellettyihin. Tutkimuksen mukaan päätöksenteko on parhaimmillaan yhtaikaisesti sekä rationaalista että intuitiivista. Molempia ajattelun muotoja on mahdollista kehittää, oli persoonallisuustyyppi mikä tahansa.

Jos siis kysymys ”tuottaako se iloa” ei autakaan luopumaan tavaroista eikä intuitio tunnu juuri missään, on syytä miettiä muita päätöksentekoa helpottavia perusteita. Erilaisia faktapohjaisia luopumisperusteita on paljon. Joitakuita puhuttelee sen miettiminen, miten harvoin on tavaraa tullut käyttäneeksi tai ostaisiko tavaran uudelleen, jos se olisi palanut tulipalossa. Toisiin vetoavat tehottomuusargumentit: paljonko turhan tavaran säilyttämiseksi tarvittavat asuin- tai varastoneliöt maksavat, varsinkin kun varastoissa olevista tavaroista tyypillisesti vain yksi tai kaksi kymmenestä on ikinä käytössä? Entä paljonko aikaa tuhraantuu etsiessä tavaroita epäjärjestyksen keskeltä? Jotkut motivoituvat määrällisistä poistotavoitteista. Heille suosittelen Minimalistipeliä (tammikuu 2016 täällä) tai Tavara päivässä pois -sivua. Joskus päätöksenteko ylipäätään voi olla niin vaikeaa, että on parasta ottaa ulkopuolinen, vaikka ammattijärjestäjä tai asian päälle ymmärtävä kaveri, avuksi.

On myös tavallista, että tavaran ilontuottamiskykyä ei pysty punnitsemaan, koska entä jos –skenaariot hiipivät mieleen. Entä jos tarvitsen tätä vohvelirautaa (jota en koskaan ole käyttänyt) heti kun annan sen pois? Entä jos tulee kolmas maailmansota ja muovipusseista tulee pulaa? Entä jos kuitenkin tahdonkin vielä joskus tehdä valmiiksi tämän viisi vuotta sitten aloittamani neuleen? Pohjimmiltaan kyse on luopumisen pelosta ja siitä, ettei pysty luottamaan siihen, että asiat kyllä järjestyvät tulevaisuudessakin.

Myös entä jos –skenaarioihin auttaa suhteuttaminen ja faktojen punnitseminen paremmin kuin tavaran tuottaman ilon ajattelu. Jos tarvitsisinkin vohvelirautaa vielä joskus, ehkä saan sen siskoltani lainaan. Jos tulee sota, muovipussit ovat lopulta pienin murhe. Jos neule ei enää inspiroi, kuinka todennäköistä on, että tilanne muuttuu? Kenties tulee uusia, innostavampia käsityöprojekteja.

Pohjimmiltaan on niin, että KonMari-menetelmän toimivuuden itse kunkin kohdalla voi tietää vain kokeilemalla. Suosittelenkin kirjan lukemista kaikille epäjärjestyksestä eroon pyrkiville. Ja vaikka Marie Kondo olisi kuinka ehdoton, minusta menetelmää saa myös soveltaa.

Millaiset kysymykset auttavat sinua luopumaan tavarasta?

Kirpparikonkarin ohjeet Siivouspäivään ja maailmanparannushaaste

Siivouspäivä on tapahtuma, joka muuttaa koko Suomen isoksi kirpputoriksi. Myyntipaikan voi useimmilla paikkakunnilla laittaa pystyyn melkein minne vain, kunhan noudattaa hyviä tapoja ja merkitsee paikkansa Siivouspäivän karttapalveluun. Turussa moni tulee myymään Kupittaanpuistoon ja niinpä siellä riittää myös ostajia. Sinne suuntasin minäkin viime lauantaina, sillä asun lähellä.

Ennen tapahtumaa ensikertalaiset kaverini kyselivät neuvoja silittämisestä hinnoitteluun, joten päätin koota vinkkini yhteen juttuun. Jos mietit, että mikä maailmanparannushaaste, rullaa suoraan jutun loppuun, sillä kirppariselostusta tulee nyt ensin melko perinpohjaisesti.

IMG_9531

Kirpparipöhinää Kupittaalla.

Olen harrastanut kirpputorimyyntiä satunnaisesti 16-vuotiaasta. Tuolloin 90-luvun lama nosti kirpputorit uudella tavalla esille ja luultavasti myös synnytti uusia kaupankäynnin muotoja kuten itsepalvelukirpputorit. Nykyään onkin sitten erikoiskirppareita, paikallisia tai johonkin teeman keskittyviä Facebook-kirppareita, täyden palvelun nettikirppareita, takakonttikirppareita, piha- ja kaupunginosakirppareita sekä kirpputoripäiviä. Siis jokaiselle jotakin. Ja jos ei itse jaksa tai tahdo myydä, tavarat voi lahjoittaa hyväntekeväisyyskirpputorille.

Oma suosikkini on päiväkirppis Siivouspäivänä tai jossakin pihatapahtumassa (Turussa vaikka ihana Ruusukirppari). Päiväkirpparilla parasta on, että homman voi rysäyttää kerralla ja samalla saa seurustella tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Kaikenlaiset Facebook-kirpparit koen vaivalloisina, vaikka oikein valitulla teemakirpparilla tietyistä tavaroista saa huomattavasti paremman hinnan. Mutta kanssakäyminen kaikkine varauksineen ja peruutuksineen ei sitten olekaan yhtä hauskaa…

Valmistautuminen

Kolmen lapsen perheessä jää jatkuvasti vaatteita, kenkiä ja tarvikkeita tarpeettomiksi. Minulla on lasten vaatehuoneessa pysyvä kolmen kassin systeemi, joihin nakkaan vaatetta suoraan pyykkinarulta. Yhteen laitan lumput eli reikäiset, tahraiset ja kulahtaneet, ne menevät ruotsalaisen vaateketjun tekstiilikeräykseen. Toiseen laitan hyväkuntoiset ja käyttökelpoiset vaatteet, joita en halua itse myydä. Tällaisia ovat esimerkiksi suurten ketjuliikkeiden lastenvaatteet, joista ei yleensä saa hyväkuntoisinakaan juuri mitään. Ne lahjoitan SPR:n Kontti-kierrätystavarataloon. Kolmanteen kerään tavaraa, kuten arvokkaampia lastenvaatteita tai kodin tavaraa, jotka myyn itse. Jos kirpparikassi täyttyy, siirrän tavarat vintille odottamaan. Leluja olimme lasten kanssa poistaneet käytöstä jo aiemmin ja lapset myivät niitä itse.

Mainostin myyntipaikkaani Facebookissa kavereille sekä blogini Facebook-sivulla. Tiedottamisen eteen olisin voinut tehdä enemmänkin, mutta Kupittaalle tulee väkeä joka tapauksessa. Jos pitäisin oman pihakirppiksen, markkinointi olisi tärkeämpää.

  • Valmistaudu ajoissa. Aina kun näet tarpeettomaksi käyneen esineen, laita se keräyskoppaasi tai -pussiisi. Vältyt paniikkilähdöltä kirppariaamuna.
  • Toisaalta, Siivouspäivän kirpparipaikka ei maksa mitään, joten voit lähteä mukaan myös rennoin rantein vaikka vain kolmella tavaralla 🙂
  • Myy ainoastaan hyväkuntoisia, siistejä tavaroita. Kukaan ei jaksa tutkia ryppyisiä vaateruttuja. Itse en silitä mitään, mutta säilytän myymistä odottavat lastenvaatteet siististi taitettuna ja aikuisten vaatteet yleensä henkarilla vaatepussissa.

Tarvikkeet ja esillepano

Koska tykkään käydä kirpputoritapahtumissa myymässä, olen vuosien mittaan kehittänyt joitakin rutiineja. Aiemmin minulla oli vanha matkalaukku, johon keräsin myytävää tavaraa. Sen sisätaskussa oli paperia, paksu musta tussi, teippiä, narua, sakset ja vanhoja muovipusseja. Paperilla saa tehtyä erilaisia ilmoituksia, teippiä ja narua taas tarvitaan milloin mihinkin viritelmiin ja moni ostaja ilahtuu, kun voit tarvittaessa antaa ostoksille pussin. Nykyään minulla on matkalaukun sijaan lista tarvikkeista, jotka pakkaan mukaani.

Lisäksi minulla on paperikassi, jossa säilytän kirppishenkareitani (pesulahenkareita ja muita eriparisia, joilla ei ole asiaa vaatekaappiini), ja kaksi vaaterekkiä. Toinen niistä on uudehko. Sen ostin, koska vanha vääntyi ja kaatui helpolla. Toinen taas on se vanha, jonka säilytin varmuuden vuoksi (näin me ammattijärjestäjät elämme kuten opetamme). Jos tilaa on, laitan toiseen lastenvaatteet ja toiseen aikuisten. Ihmisten on helpompi katsella tavaroita, jotka ovat kosketuskorkeudella.

Liioittelun makua?Oheistarvikekassini vievät jo enemmän tilaa kuin itse myyntiartikkelit.

Liioittelun makua? Oheistarvikkeeni vievät jo enemmän tilaa kuin itse myyntiartikkelit.

Otan mukaani myös pari tarjotinta pikkutavaroille. Usein laitan tavaraa esille myös sisustuskoreihin, joissa kotona säilytän lastenkirjoja ja pehmoleluja. Lisäksi rekvisiittaani kuuluu muutama värikäs Marimekko-kangas, jotka levitän rekkien alle tai viereen tavaratavaroita varten. Liinani herättävät aina positiivista huomiota. Tälläkin kertaa puolentusinaa ihmistä tarjoutui ostamaan ne. Asettelen kaiken myyntiin niin kivan näköisesti kuin osaan. Vaatteet järjestän joko tyypin tai värin mukaan rekkeihin. Väljyys on valttia.

Myyntipaikan ulkonäöllä voi erottautua muista myyjistä. Ruusukirpparilla näin myyjän, joka oli levittänyt pöydälleen keltaisen pöytäliinan, pukeutunut itse saman väriseen mekkoon ja vieläpä rahalipaskin oli keltainen. Heti heräsi kiinnostus hänen tavaroitaan kohtaan: noin huolitellulla tyypillä täytyy olla tyylikästä myytävää!

  • Pääasia on, että myyntipaikkasi on siisti ja pinot suorassa. Käy kurkkaamassa, miltä paikkasi näyttää ostajan silmin.
  • Kasa vaatteita Ikea-kassissa ei houkuttele luokseen, vaikka hintaa olisi vain euron kappaleelta. Ostaja ei tahdo nähdä penkomisen vaivaa.
  • Järjestä lastenvaatteet koon mukaan ja laita koko lappuun esille. Myös aikuisten vaatteiden koon voi laittaa kyltiksi. Koko on ensimmäinen asia, jonka vaatteen ostaja tahtoo tietää.
  • Viltti maassa tai pyykinkuivausteline henkareineen riittää hyvin, vaaterekit ovat hifisteille. Rekkiä voit ostamisen sijaan kysyä kaverilta lainaksi. Kupittaalla moni virittää vaatteet myös pyykkinarulle puiden väliin tai ripustaa puun oksille.
  • Vedettävä matkalaukku tai ns. mummokärry on oiva kuljetusapu autottomalle kirpparinpitäjälle. Matkalaukkua voi käyttää myös esillepanopöytänä tai jakkarana.
  • Pieni vaihtokassa on hyvä olla mukana, joskin naapurimyyjiltä voi pyytää apua isompien setelien rikkomisessa.
  • Muista myös eväät ja roskapussi. Siivoa jälkesi huolella.

Hinnoittelu ja kaupankäynti

Kaikkein vilkkain liikenne kävi ilmaiskoppani kohdalla. Ammattijärjestäjänä teki mieleni hiukan toppuutella, mutta täytyy luottaa siihen, että ihmiset tietävät mitä tekevät.

Ammattijärjestäjänä teki mieleni hiukan toppuutella vilkasta liikennettä ilmaiskopan luona, mutta täytyy luottaa siihen, että ihmiset tietävät mitä tekevät.

Sitten vain odotellaan ostajia. Tai siis yleensähän niitä tulee runsaasti juuri siinä vaiheessa, kun on vasta nostamassa tavaroitaan esille.

En hinnoittele tavaroita valmiiksi vaan improvisoin hinnat myyntitilanteessa. Usein kerron tuotteen hinnan tavaraa hipelöivälle pyytämättäkin. Saatan myös alentaa hintaa pyytämättä. Se on kikka, jota harva ostaja pystyy vastustamaan (mistä ammattijärjestäjänä tunnen hieman syyllisyyttä). Jos ostaja tinkaa, esitän yleensä vastatarjouksen, joka asettuu alkuperäisen pyynnin ja ostajan ehdotuksen väliin. Useimmat hyväksyvät sen ja kaikille jää hyvä mieli.

Tällä kertaa minulla oli myytävänä myös kesäkuun Minimalismipelissä poistettuja tavaroita, jotka pelin sääntöjen vastaisesti olin säilönyt Siivouspäivää varten. Joukossa oli joitakin sellaisia tavaroita, joita olin aiemmin säilyttänyt tunnearvon takia ja/tai joilla oli ollut korkea ostohinta. Kylmetin sydämeni ja myin suurimman osan pilkkahintaan. Annoin alennusta myös niille, joiden lompakossa ei ollut koko pyydettyä summaa.

Liian korkean pyyntihinnan tunnistaa siitä, että hintaa kysyvät jättävät tavaran ostamatta. Viimeistään kolmannen kysyjän kohdalla kannattaa tarkistaa hintaa. Silloin siihen myös jo pystyy, sillä aluksi oma luopumisen tuska voi aiheuttaa ylihinnoittelua.

Kuten tavaroiden raivaus (jossa joka kierroksella on valmis luopumaan sellaisesta, josta edellisellä ei ollut) myös tavaran myyminen muistuttaa sipulin kuorimista: Ensin pyydät liikaa, sitten sopivasti ja lopulta, jos tavara kuitenkin jää myymättä, olet kypsä antamaan sen ilmaiseksi pois.

  • Pidä hinnat matalina. Pyydä hiukan vähemmän kuin ajattelit. Varsinkin Siivouspäivänä ostajat odottavat halpaa hintaa. Ideana onkin enemmän tyhjentää kaappeja kuin tehdä tiliä.
  • Jos tahdot tienata, näe vaiva ja myy tavara fb-kipparilla, Huuto.netissä tai Tori.fissä.
  • Vaatteiden ostajat arvostavat mahdollisuutta sovittaa ja nähdä sovitettu vaate päällään. Jos sinulla on sopiva pikkupeili, ota se mukaan. Kännykällä voi myös napata sovittajasta ”peilikuvan”, tietysti hänen luvallaan tai puhelimellaan.
  • Lähde kaverin kanssa. Yhdessä on hauskempaa ja voitte tuurata toisianne. Jos ostaja kyselee hintoja vessareissusi aikana, kaveri voi soittaa sinulle ja tarkistaa hinnan.

Jälkityöt

Myin hyvin, ainakin kaksi kolmasosaa siitä tavaramäärästä, minkä olin tuonut mukanani. Jäljelle jääneet tavarat lajittelin lähtiessä paikan päällä kolmeen: Konttiin lahjoitettavat, lasten pikkuserkulle annettavat sekä pesämunaksi seuraavaa kertaa varten säilytettävät.

Tavoitteeni ei ole päästä myytävästä tavarasta kokonaan eroon, koska kirppistely on minusta kivaa. Joudun kuitenkin odottamaan jonkin aikaa ennen seuraavaa kertaa, koska lastenvaatteita jäi kuusi kappaletta ja aikuisten vaatteita vielä vähemmän.

  • Älä vie takaisin kotiin tavaraa, jota et enää tarvitse, jos et ole kaltaiseni kirpputoriharrastelija.
  • Lahjoitukseen lähtevän tavaran on syytä olla priimaa: ”Jos sen voisi antaa ystävälle lahjaksi, sen voi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen.” (Outi Les Pyy)

Maailmanparannushaaste

Siivouspäiväni onnistui hyvin: ihana, aurinkoinen loppukesän päivä sekä mukavia kohtaamisia tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Ja mikä parasta, tienasin 187,20 euroa. Lahjoitin rahat lyhentämättä SPR:n Syyrian keräykseen, koska maailmalla tarvitaan nyt rahaani enemmän kuin itse sitä tarvitsen. Kutsun samalla sinut lukijani lahjoittamaan SPR:n katastrofirahastoon sopivaksi katsomasi summan. Perustin sähköisen keräyslippaan, jossa tavoitteena on saada kasaan vähintään 187 euroa. Lipas löytyy täältä.

Nuori myyjä perehtyy myynnissä olevaan materiaaliin.

Nuori myyjä perehtyy myynnissä olevaan materiaaliin.

Kirpparikonkarin ohjeet Siivouspäivään

Siivouspäivä on tapahtuma, joka muuttaa koko Suomen isoksi kirpputoriksi. Myyntipaikan voi useimmilla paikkakunnilla laittaa pystyyn melkein minne vain, kunhan noudattaa hyviä tapoja ja merkitsee paikkansa Siivouspäivän karttapalveluun. Turussa moni tulee myymään Kupittaanpuistoon ja niinpä siellä riittää myös ostajia. Sinne suuntasin minäkin viime lauantaina, sillä asun lähellä.

Ennen tapahtumaa ensikertalaiset kaverini kyselivät neuvoja silittämisestä hinnoitteluun, joten päätin koota vinkkini yhteen juttuun.

IMG_9531

Kirpparipöhinää Kupittaalla.

Olen harrastanut kirpputorimyyntiä satunnaisesti 16-vuotiaasta. Tuolloin 90-luvun lama nosti kirpputorit uudella tavalla esille ja luultavasti myös synnytti uusia kaupankäynnin muotoja kuten itsepalvelukirpputorit. Nykyään onkin sitten erikoiskirppareita, paikallisia tai johonkin teeman keskittyviä Facebook-kirppareita, täyden palvelun nettikirppareita, takakonttikirppareita, piha- ja kaupunginosakirppareita sekä kirpputoripäiviä. Siis jokaiselle jotakin. Ja jos ei itse jaksa tai tahdo myydä, tavarat voi lahjoittaa hyväntekeväisyyskirpputorille.

Oma suosikkini on päiväkirppis Siivouspäivänä tai jossakin pihatapahtumassa (Turussa vaikka ihana Ruusukirppari). Päiväkirpparilla parasta on, että homman voi rysäyttää kerralla ja samalla saa seurustella tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Kaikenlaiset Facebook-kirpparit koen vaivalloisina, vaikka oikein valitulla teemakirpparilla tietyistä tavaroista saa huomattavasti paremman hinnan. Mutta kanssakäyminen kaikkine varauksineen ja peruutuksineen ei sitten olekaan yhtä hauskaa…

Valmistautuminen

Kolmen lapsen perheessä jää jatkuvasti vaatteita, kenkiä ja tarvikkeita tarpeettomiksi. Minulla on lasten vaatehuoneessa pysyvä kolmen kassin systeemi, joihin nakkaan vaatetta suoraan pyykkinarulta. Yhteen laitan lumput eli reikäiset, tahraiset ja kulahtaneet, ne menevät ruotsalaisen vaateketjun tekstiilikeräykseen. Toiseen laitan hyväkuntoiset ja käyttökelpoiset vaatteet, joita en halua itse myydä. Tällaisia ovat esimerkiksi suurten ketjuliikkeiden lastenvaatteet, joista ei yleensä saa hyväkuntoisinakaan juuri mitään. Ne lahjoitan SPR:n Kontti-kierrätystavarataloon. Kolmanteen kerään tavaraa, kuten arvokkaampia lastenvaatteita tai kodin tavaraa, jotka myyn itse. Jos kirpparikassi täyttyy, siirrän tavarat vintille odottamaan. Leluja olimme lasten kanssa poistaneet käytöstä jo aiemmin ja lapset myivät niitä itse.

Mainostin myyntipaikkaani Facebookissa kavereille sekä blogini Facebook-sivulla. Tiedottamisen eteen olisin voinut tehdä enemmänkin, mutta Kupittaalle tulee väkeä joka tapauksessa. Jos pitäisin oman pihakirppiksen, markkinointi olisi tärkeämpää.

  • Valmistaudu ajoissa. Aina kun näet tarpeettomaksi käyneen esineen, laita se keräyskoppaasi tai -pussiisi. Vältyt paniikkilähdöltä kirppariaamuna.
  • Toisaalta, Siivouspäivän kirpparipaikka ei maksa mitään, joten voit lähteä mukaan myös rennoin rantein vaikka vain kolmella tavaralla 🙂
  • Myy ainoastaan hyväkuntoisia, siistejä tavaroita. Kukaan ei jaksa tutkia ryppyisiä vaateruttuja. Itse en silitä mitään, mutta säilytän myymistä odottavat lastenvaatteet siististi taitettuna ja aikuisten vaatteet yleensä henkarilla vaatepussissa.

Tarvikkeet ja esillepano

Koska tykkään käydä kirpputoritapahtumissa myymässä, olen vuosien mittaan kehittänyt joitakin rutiineja. Aiemmin minulla oli vanha matkalaukku, johon keräsin myytävää tavaraa. Sen sisätaskussa oli paperia, paksu musta tussi, teippiä, narua, sakset ja vanhoja muovipusseja. Paperilla saa tehtyä erilaisia ilmoituksia, teippiä ja narua taas tarvitaan milloin mihinkin viritelmiin ja moni ostaja ilahtuu, kun voit tarvittaessa antaa ostoksille pussin. Nykyään minulla on matkalaukun sijaan lista tarvikkeista, jotka pakkaan mukaani.

Lisäksi minulla on paperikassi, jossa säilytän kirppishenkareitani (pesulahenkareita ja muita eriparisia, joilla ei ole asiaa vaatekaappiini), ja kaksi vaaterekkiä. Toinen niistä on uudehko. Sen ostin, koska vanha vääntyi ja kaatui helpolla. Toinen taas on se vanha, jonka säilytin varmuuden vuoksi (näin me ammattijärjestäjät elämme kuten opetamme). Jos tilaa on, laitan toiseen lastenvaatteet ja toiseen aikuisten. Ihmisten on helpompi katsella tavaroita, jotka ovat kosketuskorkeudella.

Liioittelun makua?Oheistarvikekassini vievät jo enemmän tilaa kuin itse myyntiartikkelit.

Liioittelun makua? Oheistarvikkeeni vievät jo enemmän tilaa kuin itse myyntiartikkelit.

Otan mukaani myös pari tarjotinta pikkutavaroille. Usein laitan tavaraa esille myös sisustuskoreihin, joissa kotona säilytän lastenkirjoja ja pehmoleluja. Lisäksi rekvisiittaani kuuluu muutama värikäs Marimekko-kangas, jotka levitän rekkien alle tai viereen tavaratavaroita varten. Liinani herättävät aina positiivista huomiota. Tälläkin kertaa puolentusinaa ihmistä tarjoutui ostamaan ne. Asettelen kaiken myyntiin niin kivan näköisesti kuin osaan. Vaatteet järjestän joko tyypin tai värin mukaan rekkeihin. Väljyys on valttia.

Myyntipaikan ulkonäöllä voi erottautua muista myyjistä. Ruusukirpparilla näin myyjän, joka oli levittänyt pöydälleen keltaisen pöytäliinan, pukeutunut itse saman väriseen mekkoon ja vieläpä rahalipaskin oli keltainen. Heti heräsi kiinnostus hänen tavaroitaan kohtaan: noin huolitellulla tyypillä täytyy olla tyylikästä myytävää!

  • Pääasia on, että myyntipaikkasi on siisti ja pinot suorassa. Käy kurkkaamassa, miltä paikkasi näyttää ostajan silmin.
  • Kasa vaatteita Ikea-kassissa ei houkuttele luokseen, vaikka hintaa olisi vain euron kappaleelta. Ostaja ei tahdo nähdä penkomisen vaivaa.
  • Järjestä lastenvaatteet koon mukaan ja laita koko lappuun esille. Myös aikuisten vaatteiden koon voi laittaa kyltiksi. Koko on ensimmäinen asia, jonka vaatteen ostaja tahtoo tietää.
  • Viltti maassa tai pyykinkuivausteline henkareineen riittää hyvin, vaaterekit ovat hifisteille. Rekkiä voit ostamisen sijaan kysyä kaverilta lainaksi. Kupittaalla moni virittää vaatteet myös pyykkinarulle puiden väliin tai ripustaa puun oksille.
  • Vedettävä matkalaukku tai ns. mummokärry on oiva kuljetusapu autottomalle kirpparinpitäjälle. Matkalaukkua voi käyttää myös esillepanopöytänä tai jakkarana.
  • Pieni vaihtokassa on hyvä olla mukana, joskin naapurimyyjiltä voi pyytää apua isompien setelien rikkomisessa.
  • Muista myös eväät ja roskapussi. Siivoa jälkesi huolella.

Hinnoittelu ja kaupankäynti

Kaikkein vilkkain liikenne kävi ilmaiskoppani kohdalla. Ammattijärjestäjänä teki mieleni hiukan toppuutella, mutta täytyy luottaa siihen, että ihmiset tietävät mitä tekevät.

Ammattijärjestäjänä teki mieleni hiukan toppuutella vilkasta liikennettä ilmaiskopan luona, mutta täytyy luottaa siihen, että ihmiset tietävät mitä tekevät.

Sitten vain odotellaan ostajia. Tai siis yleensähän niitä tulee runsaasti juuri siinä vaiheessa, kun on vasta nostamassa tavaroitaan esille.

En hinnoittele tavaroita valmiiksi vaan improvisoin hinnat myyntitilanteessa. Usein kerron tuotteen hinnan tavaraa hipelöivälle pyytämättäkin. Saatan myös alentaa hintaa pyytämättä. Se on kikka, jota harva ostaja pystyy vastustamaan (mistä ammattijärjestäjänä tunnen hieman syyllisyyttä). Jos ostaja tinkaa, esitän yleensä vastatarjouksen, joka asettuu alkuperäisen pyynnin ja ostajan ehdotuksen väliin. Useimmat hyväksyvät sen ja kaikille jää hyvä mieli.

Tällä kertaa minulla oli myytävänä myös kesäkuun Minimalismipelissä poistettuja tavaroita, jotka pelin sääntöjen vastaisesti olin säilönyt Siivouspäivää varten. Joukossa oli joitakin sellaisia tavaroita, joita olin aiemmin säilyttänyt tunnearvon takia ja/tai joilla oli ollut korkea ostohinta. Kylmetin sydämeni ja myin suurimman osan pilkkahintaan. Annoin alennusta myös niille, joiden lompakossa ei ollut koko pyydettyä summaa.

Liian korkean pyyntihinnan tunnistaa siitä, että hintaa kysyvät jättävät tavaran ostamatta. Viimeistään kolmannen kysyjän kohdalla kannattaa tarkistaa hintaa. Silloin siihen myös jo pystyy, sillä aluksi oma luopumisen tuska voi aiheuttaa ylihinnoittelua.

Kuten tavaroiden raivaus (jossa joka kierroksella on valmis luopumaan sellaisesta, josta edellisellä ei ollut) myös tavaran myyminen muistuttaa sipulin kuorimista: Ensin pyydät liikaa, sitten sopivasti ja lopulta, jos tavara kuitenkin jää myymättä, olet kypsä antamaan sen ilmaiseksi pois.

  • Pidä hinnat matalina. Pyydä hiukan vähemmän kuin ajattelit. Varsinkin Siivouspäivänä ostajat odottavat halpaa hintaa. Ideana onkin enemmän tyhjentää kaappeja kuin tehdä tiliä.
  • Jos tahdot tienata, näe vaiva ja myy tavara fb-kipparilla, Huuto.netissä tai Tori.fissä.
  • Vaatteiden ostajat arvostavat mahdollisuutta sovittaa ja nähdä sovitettu vaate päällään. Jos sinulla on sopiva pikkupeili, ota se mukaan. Kännykällä voi myös napata sovittajasta ”peilikuvan”, tietysti hänen luvallaan tai puhelimellaan.
  • Lähde kaverin kanssa. Yhdessä on hauskempaa ja voitte tuurata toisianne. Jos ostaja kyselee hintoja vessareissusi aikana, kaveri voi soittaa sinulle ja tarkistaa hinnan.

Jälkityöt

Myin hyvin, ainakin kaksi kolmasosaa siitä tavaramäärästä, minkä olin tuonut mukanani. Jäljelle jääneet tavarat lajittelin lähtiessä paikan päällä kolmeen: Konttiin lahjoitettavat, lasten pikkuserkulle annettavat sekä pesämunaksi seuraavaa kertaa varten säilytettävät.

Tavoitteeni ei ole päästä myytävästä tavarasta kokonaan eroon, koska kirppistely on minusta kivaa. Joudun kuitenkin odottamaan jonkin aikaa ennen seuraavaa kertaa, koska lastenvaatteita jäi kuusi kappaletta ja aikuisten vaatteita vielä vähemmän.

  • Älä vie takaisin kotiin tavaraa, jota et enää tarvitse, jos et ole kaltaiseni kirpputoriharrastelija.
  • Lahjoitukseen lähtevän tavaran on syytä olla priimaa: ”Jos sen voisi antaa ystävälle lahjaksi, sen voi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen.” (Outi Les Pyy)

*

Siivouspäiväni onnistui hyvin: ihana, aurinkoinen loppukesän päivä sekä mukavia kohtaamisia tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Ja mikä parasta, tienasin 187,20 euroa. Lahjoitin rahat lyhentämättä SPR:n Syyrian keräykseen, koska maailmalla tarvitaan nyt rahaani enemmän kuin itse sitä tarvitsen.

Nuori myyjä perehtyy myynnissä olevaan materiaaliin.

Nuori myyjä perehtyy myynnissä olevaan materiaaliin.

465 tavaraa vähemmän

Poistin kesäkuussa kodistani 465 esinettä. Jos luulet, että moisen määrän löytäminen olisi vaikeaa tai että poistot näkyisivät nopeasti kodin yleisilmeessä, olet erehtynyt. Hyvinvoiva länsimainen ihminen voi raivata kodistaan satoja esineitä ilman, että se tuntuu paljon missään. Tavaroiden poistamisesta voi kumminkin oppia kaikenlaista sekä itsestään että elämäntavastamme yleisesti.

Tavaravähennykset liittyivät Minimalismipeliin, jota pelasimme ammattijärjestäjäkollegani Eveliina Lindellin aloitteesta Facebookissa kesäkuun ajan. Osallistujia pelissä oli yli viisisataa. Pelin ideana on poistaa kuun ensimmäisenä päivänä yksi tavara, toisena kaksi ja niin edelleen. Kuun mittaan poistettavia esineitä kertyi yhteensä 465 kappaletta.

IMG_8184Aluksi poistin lähinnä omia tavaroitani. Kävin läpi Siivouspäivää odottaneen kirppislaatikon ja lähetin osan tavaroista SPR:n Konttiin. Korulippaan raivaus oli jäänyt puolitiehen ja sieltä löytyi yhtä ja toista ihanaa, mutta jo kauan sitten käyttämättä jäänyttä. Tienasin 152 euroa myymällä koruja kavereilleni. Jo kertaalleen armottomasti läpikäydystä vaatekaapissa oli useampi henkari nurinpäin eli kyseiset vaatteet olivat olleet koskematta koko talvikauden. Osa taas oli kerta kaikkiaan käytetty loppuun. Pois nekin! Ruotsalaisen halpavaateketjun keräysastia vastaanotti useamman kassin perheemme tuottamaa lumppua. Toivotaan, että lupaukset tekstiilien vastuullisesta uudelleenkäytöstä pitävät paikkansa.

Fuskasin pelissä hiukan, koska tein ja kuvasin poistot heti kättelyssä kuun puoliväliin. Kaikki tavarat eivät myöskään lähteneet kodistani heti, kuten pelin sääntöihin kuuluisi, vaan parhaimmat palat jäivät varastoon odottamaan kesälomaa ja mahdollisuutta pistää tavara rahoiksi. Rohkaistuin kuitenkin laittamaan joitakin esineitä Facebook-kirppareille, joita yleensä pidän vaivalloisina. Myin tavaraa 120 euron edestä.

Opetukset: Luopuminen on kuin sipulin kuorimista: aina lähtee uusi kerros. Ihmisellä voi olla aika paljon rahaa kiinni käyttämättömässä tavarassa.

IMG_8333Pian oli otettava lapset avuksi. Olen vuoden aikana lahjoittanut lastenvaatteita kavereille, Venäjän Karjalaan ja Konttiin sekä vienyt reikäisiä, tahraisia ja kulahtaneita lumppukeräykseen. Silti vaatteita oli edelleen myös myytäväksi. Niitä nimittäin tulee ja menee kolmilapsisessa perheessä melkoiset määrät, varsinkin kun pienin on vasta kaksi ja on kasvanut monta kokoa vuoden aikana. Varasin myyntipaikan lasten kirpputorilta ja kiikutin sinne melkein kolmesataa vaatetta ja muuta tavaraa, joita sain myös anopiltani. Hänen poistojaan en sentään laskenut omiini. Leluista teimme lasten kanssa diilin: ostin heiltä pois tavarat, joista he olivat valmiita luopumaan ja pistin ne edelleen myyntiin lastenkirpparille. Tappiot jäivät minun kärsittävikseni. Kovin pahoja ne eivät olleet, sillä tienasin 350 euroa.

Opetukset: Lasten mukana tulee hämmentävä määrä vaatetta, lelua ja härpäkettä, vaikka koen olevani melkoinen tiukkapipo varsinkin lelujen hankkimisen suhteen. Olisinkin jo minimalisti, jos ei olisi lapsia.

Myös loppukuun poistot tein etukäteen, sillä olin viimeisen peliviikon lomamatkalla. Koska aikaa kaappien kaivelulle ei matkajärjestelyiden alla juuri ollut, piti löytää jotakin nopeaa. Nappilaatikoista ja ruuvikokoelmista löytyikin äkkiä enemmän kuin oli tarpeen: verholiukuja ja hyllykannattimia systeemeihin, joita meillä ei ole ollut vuosiin. Luulen, että pelkän ruuvilaatikon kanssa voisi pelata minimalismipeliä marraskuuhun asti. Viimeisen päivän poistot tein lehtitelineestä. Sisustuslehdet ovat luultavasti ainoa asia, jota olen ikinä hamstrannut. Nyt ne eivät enää jaksa kiinnostaa, joten pois viimeisetkin!

Opetukset: En ehkä sittenkään olisi vielä minimalisti, vaikka lapsia ei olisikaan 🙂 Tavaraa riittää poistettavaksi melko järjestetyssäkin kodissa. Kun poistot tulevat kaapeista eivätkä tasoilta ja nurkista, ei 465 esinettä näy vielä juuri missään.

Pelin pelaaminen on siis helppoa ainakin perheelliselle. Kuulin arvion, että keskimääräisessä lapsiperheen omakotitalossa olisi 100 000 esinettä (itse asun kaikeksi onneksi kerrostalossa!). Siinä riittää pelattavaa aika moneksi kuukaudeksi. Pelaaminen on myös hauskaa; on mukava seurata tapahtumasivulla, mitä kaikkea muut poistavat. Pelillisyys ja pieni ryhmäpaine kannustavat pysymään matkassa mukana. Mutta miksi ihmeessä tavaraa poistetaan? Eikö olisi säästäväistä käyttää ensin olemassa olevat tavarat loppuun? Olisihan se. Ihmiset kuitenkin poistavat pelissä itselleen tarpeettomia esineitä, joita eivät elinikänään ehtisi käyttää loppuun. Eihän kukaan tarvitse 100 000 tai edes 10 000 esinettä. Käyttökelpoiset poistot menevät uusille käyttäjille, toivottavasti tarpeeseen.

Pelin loppupuolella monen pelaajan ajatukset kääntyivät siihen, miten he olivat päätyneet tilanteeseen, jossa voivat poistaa kodistaan satoja esineitä. Miksi ne kaikki on tullut hankittua: lohduksi, iloksi, ajankuluksi, vaikutuksen tekemisen tähden, ajattelematta? Peli on tehnyt tehtävänsä, kun pelaaja oivaltaa, että myös kaupasta kotiin kulkeutuvan tavaran määrää täytyy rajoittaa, jottei elämä olisi pelkkää tavarasta huolehtimista. Minimalismipelin pohjimmaisena opetuksena onkin, että huomaamme meillä jo olevan kaikkea.

465 poistoa.

Jatkoin Minimalismipeliä heinäkuussa vapaalla tyylillä. Meillä on nimittäin ehta roinajemma varastossa. Siitä myöhemmin lisää. Stay tuned.