Aihearkisto: Materialismi

Riisutut – tositeeveetä elämän tarkoituksesta

Sub-kanavalla alkoi viikko sitten uusi tosi-tv-sarja Riisutut, jonka ideana on seurata, miten ihmiset selviävät arjestaan ilman tavaroita. Ensimmäisessä jaksossa sarjan kuusi osallistujaa pakkasivat tavaransa kontteihin, joista he saavat käydä hakemassa yhden tavaran päivässä takaisin. Ruoan ja vessapaperin he saavat ohjelmatiimin puolesta. Töissä pitää käydä, mutta siellä saa käyttää lainavaatteita.

Tyhjässä huoneessa voi vaikka katsoa ikkunasta ulos. Kuva Pixabay.

Idea on sama kuin Petri Luukkaisen Tavarataivas-dokumentissa (2013), jossa ohjaaja altisti itsensä vastaavaan, vuoden mittaiseen ihmiskokeeseen. Luukkaisen dokkari on filosofisen omaelämäkerrallinen tarina nuoren miehen elämänahdistuksesta. Se on onnellisuustarina, jossa päähenkilö saa sen, mitä havittelee (sisältöä elämälleen), luopumalla siitä, minkä luuli tuovan sen (tavaroiden haaliminen ja omistaminen).

Riisutut-sarja sen sijaan luottaa tutuksi käyneeseen tosi-tv-tyyliin, jossa edetään tuskaisen verkkaisesti ja herutetaan osallistujilta aiheeseen liittyvää tunnepuhetta ja spekulaatioita siitä, miten he tulevat selviämään ilman puhelinta ja tupakkaa. Sitten samoja kommentteja toistetaan toistamasta päästyä. Lisäksi sarjan markkinoinnissa on vahvasti nojattu ihmisten tirkistelynhaluun, siihenhän sarjan nimikin viittaa.

Jos nämä pystyy sietämään, sarja on itse asiassa hyvin tärkeiden asioiden äärellä ja oivalluksia tavarasuhteesta pilkahtelee siellä täällä. Ensimmäisessä jaksossa katsoja pääsivät kurkistamaan osallistujien kaappeihin. Omaan ammattijärjestäjäsilmääni niissä ei ollut mitään kovin erikoista, mutta kanssakatsojani, joka ei ole kaltaiseni paatunut kaappien penkoja, huudahteli monet kerrat hämmästyneenä. Myös sosiaalisen media kommenttiraidoilla osallistujien tavaramäärät herättivät ällistystä. Ohjelmantekijöiltä olikin havainnollinen oivallus laskea joitakin osallistujien tavaramääriä – toista sataa paria kenkiä on jo melkoinen säilytyshaaste. Jos tämä herättelee miettimään omia tavaramääriä, hyvä niin.

Toisen jakson pintateemana oli sen seuraaminen, miten tavarakonteille päästään alasti ja millaista on käydä kaupassa ilman meikkiä ja alushousuja. Sitä tärkeämpänä pidän kuitenkin pohdintaa siitä, miten osallistujat selviytyvät hiljaisuudesta ja tyhjyydestä. Jo ensimmäisessä jaksossa monelle osallistujalle vaikeimmaksi kysymykseksi näytti muodostuvan älylaitteesta eroaminen. Mutta olisiko se tosiaan ensimmäinen esine, jonka riisuttuna tahtoisi hakea takaisin? Toisessa jaksossa näimme, että perustarpeet menivät sittenkin viihteen ja sosiaalisuuden edelle: jokainen osallistuja haki kontistaan lämmintä päällepantavaa.

Kahden ensimmäisen jakson teemat voivat viedä myös katsoja perimmäisten tarpeiden äärelle: Mitä tavaroita tarvitsen selviytyäkseni? Mitkä tavarat tekevät elämästäni mukavaa? Milloin minulla on tavaroita niin paljon, että mukavuus alkaa muuttua haitaksi?

Käytän Paikka kaikelle -kirjassa esimerkkinä kenkiä. On selvää, että ainakin Suomen olosuhteissa tarvitsen jalkojeni suojaksi kengät. Mukavuutta tuo se, että kesäkäytössä on kevyemmät ja talvikäytössä suojaavammat kengät. Mutta voin kuvitella tilanteita, joissa olisi vielä mukavampaa, että minulla on myös sandaalit, juhlakengät, saapikkaat, lenkkarit, tennarit, kävelykengät tai kumisaappaat. Entäpä sitten, kun minulla jo on mustat tennarit, mutta koen tarvitsevani myös punaiset? Missä kohtaa perustarve suojata jalkoja muuttuu jonkin ihan muun ”tarpeen” ilmenemäksi – kuten ”tarpeeksi” olla muodikas tai tilaisuuden mukaan pukeutunut?

Riisutut piirtää esille tarpeen ja halun liukuvia rajoja ja tekee näkyväksi tavallisten kotien tavaramaailmaa. Vaikka sarjaa markkinoidaan nakuiluna, se itse asiassa käsittelee elämän tarkoitusta.

Jos inspiroidut sarjassa käytetystä äärimmäisen tehokkaasta tavarasuhteen selkiyttämismenetelmästä, kannattaa perehtyä amerikkalaisten The Minimalists -bloggaajien Packing party -konsepti. Siinä kodin kaikki tavarat pakataan muuttolaatikoihin. Sitten tavaroita otetaan kolmen viikon ajan takaisin sitä myöten kuin tarvetta ilmenee. Jäljelle jääneet heivataan asianmukaisiin kierrätyksiin. The Minimalistsien Ryan Nicodemuksen tavaroista jäi jäljelle yksi viidesosa.

Katsotko Riisuttuja? Mitä ajattelet sarjasta?

Miten ruotsalaisesta huonekaluhallista selviää ilman heräteostoksia?

Teininä rakastin Ikeaa, vaikka sitä ei silloin edes ollut Suomessa. Ikea edusti kaikkea sitä ihanaa, persoonallista ja luovaa, jota sotkat ja iskut eivät pystyneet tarjoamaan. Pari vuotta vanhempi kaverini oli maailmanmiehen elkein soittanut Ikeaan ja pyytänyt lähettämään kuvaston itselleen. Hänen Tukholmasta noudetulla Ikea-sohvallaan pläräsin katalogia posket punaisena ja sisustusunelmoin.

Kun Espoon myymälä sitten avattiin syksyllä vuonna 1996, teimme kämppäkavereiden kanssa sinne toiviomatkan. Jopa päivän säätila on piirtynyt mieleeni tarkasti. Moni muukin suomalainen oli kokenut hurahduksen ja myymälän hyllyt ammottivat tyhjyyttään. Ostimme kimpassa metallisia henkareita, jotka lunastin myöhemmin omikseni. Ne ovat meillä edelleen käytössä eteishenkareina.

IMG_3025

Lukemattomissa kodeissa kautta maailman lasten leluja säilytetään Expedit-hyllyssä (nyk. Kallax). Niin meilläkin. Hyllymme on tuunattu tuplapitkäksi Ikea Hackers -sivuilta löytyneiden ohjeiden mukaan. Siellä ihmiset osoittavat, että massatuote ei estä luovuutta kukkimasta vaan on päinvastoin sille virike.

On nurinkurista, että Ikea yhdistyi mielessäni yksilöllisyyteen. Ikeahan tuottaa massatavaraa, jolla on kalustettu miljoonat ja miljoonat kodit Thaimaasta Dominikaaniseen tasavaltaan. 1990-luvulla Ikea tarkoitti kuitenkin valikoiman laajenemista. Ikean saapuminen Suomeen oli yksi askel kansainvälistymisen ja globalisoitumisen ketjussa, jonka seurauksena meillä on tänään kaikki maailman tavarat vain parin klikkauksen päässä kotiovelta. Ikean vanavedessä tänne asettui moni muukin kansainvälinen ketju. Valikoima muuttui lähes loputtomaksi ja trendien kierto nopeutui läkähdyttäväksi. Se Suomi, jossa kaikki joivat samaa Valion maitoa ja katsoivat samaa puoli yhdeksän uutislähetystä, alkoi jäädä taakse.

Vuonna 1996 Ikeassa käyminen oli ainutlaatuinen elämys itsessään, vähän kuin olisi huvipuistoon mennyt. Toisin kuin muissa kaupoissa, Ikeassa asiakkaat ajettiin sisään labyrinttimaiseen tilaan, josta ei voinut kääntyä takaisin ja jossa oli vaellettava kilometritolkulla eksyttäviä reittejä. Noihin aikoihin ei nimittäin päässyt alakertaan ennen kuin oli kiertänyt yläkerran. Melko erikoinen konsepti kun oikein ajattelee. Miksi kukaan suostuu tuollaiseen vapaaehtoisesti ja vieläpä maksaa käynnistään?

On tunnettua, että Ikeasta on vaikea selvitä ulos ilman heräteostoksia. Tämä saattaa perustua nimenomaan siihen, että Ikeassa käyminen on vaivalloista ja vaatii aikaa. Kun välimatkat myymälässä ovat pitkiä ja eksyttäviä, asiakkaat kokevat helpommaksi vain napata kiinnostavat tavarat ostoskoriinsa ohi mennessään. Harkitseminen ja palaaminen harkinnan jälkeen takaisin olisi liian hankalaa.

Heräteostosten välttäminen on kuitenkin mahdollista, kun noudatat näitä Paikka kaikelle -ryhmässä laatimiamme pettämättömiä neuvoja.

1. Selvitä motivaatiosi ja tarpeesi. Jos olet menossa Ikeaan vain viettämään aikaa ystävän kanssa, menkää mieluummin vaikka museoon tai kahvilaan. Niissä on vähemmän ostettavaa.

2. Jos vakain mielin olet päättänyt, että tarvitset Ikeasta jotain, lähde valmistautuneena. Tee ostoslista. Katso tuotteiden hyllypaikat valmiiksi netistä. Ota mitat kotona ja pidä värimallit mukanasi, niin et tule ostaneeksi ehkä-suunnilleen-melkein sopivaa. Älä vilkuile sivuillesi.

3. Hyödynnä myymälästä löytyvää myymäläkarttaa, siihen on merkitty oikopolkuja. Suunnitellen Ikeasta on mahdollista selvitä ulos alle puolessa tunnissa.

4. Ohittaessasi tarjouslaareja voit kehua itseäsi siitä, että et tarvitse ja halua tuotakaan tavaraa! Itsekurisi on loistokunnossa toisin kuin niillä, joiden ostoskorit tursuavat roinaa.

5. Jos sinulla kuitenkin herää halu ostaa jotakin suunnittelematonta, kysy itseltäsi seuraavat kysymykset:

  • Mihin laitan tämän kotona?
  • Mitä vaivaa tästä aiheutuu? Miten tätä hoidetaan ja miten helposti tästä pääsee myöhemmin eroon?
  • Onko tämä tavara laadukas ja kestävä? Millaisissa olosuhteissa se on tuotettu?
  • Oliko minulla tarve kyseiselle tavaralle jo ennen liikkeeseen tuloa vai heräsikö halu vasta kun näit tavaran?
  • Olenko ostamassa vain siksi, että tavara on niin halpa?

6. Muistele, miten heräteostoksille viimeksi kävi. Onko sinulle tuttu tilanne se, että kaupasta tultua sininen kassi, tai ehkä useampikin, lojuu nurkassa koskemattomana pitkiä aikoja? Et oikeastaan tarvinnut niitä tavaroita ollenkaan.

7. Jos todella isket silmäsi johonkin tavaraan, poimi se ostoskoriisi. Nyt ”löytö” on ikään kuin tallessa. Kun pääset kassalle, harkitse uudelleen ja jätä tuote ostamatta. Koska on kohteliasta palauttaa tuote paikoilleen, opit jo yhdestä takaisinjuoksusta, että heräteostoksia ei tosiaankaan kannata tehdä.

8. Jos heräteostos kaikesta huolimatta livahtaa kotiin asti, hyödynnä Ikean palautusmahdollisuus ja vie tavara takaisin kauppaan.

The Guardian kirjoitti tällä viikolla Ikean kestävän kehityksen johtajan todenneen – mahdollisesti sivu suunsa – että kodin sisustamisen huippu on länsimaissa jo saavutettu. Yksittäiseen kotiin sovellettuna tämä tarkoittaa, että yhtään uutta sisustustavaraa ei enää mahdu sisään. Tätä on hyvä tutkiskella mielessään jo ennen kuin suuntaa ostoksille.

 

Tyytyväisyystakuu

Pari vuotta sitten osallistuin uteliaisuudesta yliopistotyönantajani tarjoamalle mindfulness-kurssille. Sen tarkoituksena oli opettaa tietoisuustaitoja, eli meneillään olevan hetken kokemisen, havainnoinnin ja hyväksymisen taitoja, sekä toimia stressinhallinnan tukena. Mindfulnessin harjoittamisella pitäisi tutkitustikin olla monia henkistä hyvinvointia lisääviä vaikutuksia.

IMG_8848

Jos ei muuta keksi, voi olla kiitollinen siitä, että kesä tulee joka vuosi.

Kahdeksana pimeänä talviaamuna istuin yhdessä parinkymmenen muun naisen kanssa jumppasalin lattialla kuuliaisesti pohtimassa, miltä hengitys tuntuu nenässä. En ollut erityisen hyvää mindfulness-ainesta. Kotitehtävät jäivät tekemättä. En pystynyt edes hampaiden pesun ajan keskittymään vain harjan liikkeisiin suussa.

Pahinta oli, että kapinoin itsekseni koko ajan: miksi ihmeessä työstressiä pitäisi hallita keskittymällä hetkeen ja hyväksymällä tilanne? Jos työ tai sen olosuhteet mättävät, eikö olisi paljon järkevämpää vaatia johdolta työn uudelleen järjestelyä tai tehdä joukolla protesti? Nousta barrikadeille? Jos vaikka seisoisin kaiken päivää sillisäilyketehtaan hihnan äärellä (kuten yhtenä kesänä seisoin), eikö olisi pelkästään ihanaa, että mieleni voi vaeltaa ulos kuumasta pakkaamosta sen sijaan, että kokisin file fileeltä jokaisen kalan tunnun, hajun (yök) ja asettumisen purkkiinsa?

Asenteeni monia muitakin onnellisuus- ja elämäntaidonoppeja kohtaan on samanlainen: olen kyllä utelias mutta aivan liian skeptinen heittäytyäkseni mukaan. Usein näen opeissa positiiviseksi psykologiaksi naamioitua yksilökeskeisyyttä ja uusliberalistista eetosta: ”Hei, se on vain asenteesta kiinni! Jokainen on oman onnensa seppä!” Ikään kuin emme olisi täällä heitettyinä moniin sellaisiin olosuhteisiin, joihin voimme vaikuttaa hyvin vähän tai ei lainkaan.

Nyt olen kuitenkin omaksikin yllätyksekseni täysin hurahtanut yhteen onnellisuusoppiin, nimittäin kiitollisuusharjoitteisiin. Sain idean harjoituksista Keiju Vihreäsalon bloggauksesta. Ajatus kiitollisuusharjoituksista puhutteli, koska yksi lapsistani takertuu helposti negatiivisiin asioihin. Ajattelin, että tällainen huomion uudelleensuuntaaminen olisi erityisesti hänelle hyväksi. Otimme kiitollisuusharjoituksen osaksi iltaohjelmaamme. Iltasadun jälkeen jokainen sanoo kolme kiitollisuudenaihetta.

Koululaisten kiitollisuuksissa toistuvat päivän mukavat tapahtumat, jotka voivat olla isoja tai pieniä, poikkeuksellisia tai tavallisia. Joskus kun ”kaikki” harmittaa, voi olla kiitollinen vaikka siitä, että on puhtaat vaatteet kaapissa. Kaksivuotias, joka tykkää yli kaiken uimisesta, sanoo joka ilta olevansa kiitollinen ”uimapäivästä”, vaikka ei olisi nähnyt vettä viikkoihin. Hänkin tajuaa, että kyse on elämän iloisista asioista. Käytännössä kiitollisuusharjoituksemme on siis kivojen asioiden listaamista.

Omat kiitollisuuteni liittyvät usein perheenjäseniin mutta myös tähän blogiin: olen kiitollinen siitä, että lukijat ovat löytäneet tänne ja että Paikka kaikelle -ryhmässä on hyvä henki. Kaiken myönteisen nimeäminen onkin ollut hyväksi erityisesti itselleni: se on tehnyt näkyvämmäksi, miten hyvin asiat kuitenkin elämässäni ovat (vaikka meno yliopistolla muuttuu koko ajan hullummaksi).

Kiitollisuuksien sanomisesta on tullut tärkeä osa iltarituaalejamme. Jos ne unohtuvat, lapset nousevat sängyistään tullakseen kertomaan ne. Jokainen meistä kiinnittää nyt enemmän huomiota niihin asioihin, joihin olemme tyytyväisiä.

Tutkimusten (joista en tiennyt mitään aloittaessamme harjoitukset) mukaan kiitollisuuden tunne kytkeytyy yksilön kokemaan hyvinvointiin. Kiitolliset ihmiset kuvaavat itseään onnellisempina, optimistisempina, elämäänsä tyytyväisempinä sekä vähemmän ahdistuneina ja masentuneina kuin itsensä vähemmän kiitollisiksi kokevat. Suhde kiitollisuuden ja hyvinvoinnin välillä on ainakin osittain kausaalinen: kokeellisen psykologian tutkimuksissa on osoitettu, että erilaiset kiitollisuuden ilmaisemisen harjoitukset, kuten päivittäinen kiitollisuuksien muistiin kirjoittaminen tai kiitoskirjeen kirjoittaminen ja lukeminen valitsemalleen henkilölle, lisäävät ihmisten tyytyväisyyttä.

Kiitollisuuksien lausuminen toisille tai kirjoittaminen itselle tekee näkyväksi sen, mikä elämässä on hyvin, olosuhteista huolimatta. Se myös laittaa kaikenlaiset ensimmäisen maailman ongelmat perspektiiviin. Journal of Happiness Studies -lehdessä (!) julkaistussa artikkelissa esitetään, että materian keräämiseen suuntautuneet ihmiset ovat harvemmin tyytyväisiä elämäänsä, onnettomampia ja heillä on enemmän masennusoireita kuin muilla. Artikkelin mukaan nimenomaan kiitollisuuteen keskittyminen voisi olla vastalääke materialismille ja sen levittämälle pahalle mielelle.

Itse uskon, että kiitollisuusharjoitukset voivat olla tukena myös tavaran karsimisen prosessissa, ehkä jopa koko yltäkylläisyyden yhteiskunnan suunnan muuttamisessa. Kiitollisuuden harjoittaminen ohjaa huomion siihen, mitä meillä jo on, sen sijaan, mitä vielä puuttuu tai mitä haluamme lisää. Ei liene sattumaa, että elämäntapaminimalistit saarnaavat kiitollisuuden merkityksestä.

Jos vielä pohdit uudenvuodenlupauksen tekemistä, ehdotan kuukauden kiitollisuuskokeilua. Kerro päivittäin jollekulle tai kirjoita ylös itsellesi kolme asiaa, joista olet kiitollinen, iloinen tai joista tulee hyvä mieli. Pyydä läheiset kokeiluun mukaan.

Onnellisempaa uutta vuotta 2016!

*
Kirjallisuus

Emily L. Polak And Michael E. Mccullough: Is gratitude an alternative to materialism? Journal of Happiness Studies 7/2006, 343–360.

Markku Ojanen: Positiivinen psykologia. Edita 2007.