Aihearkisto: Mainonta

Lelukuvasto

Meneekö lapsuus pilalle, jos lapsen ei anna lukea lelukuvastoja?

On taas se aika vuodesta, jolloin lelukuvastot kopsahtavat lapsiperheiden postiluukkuihin.

Ja jälleen kuvastot ovat kuuman keskustelun aiheena.

Pitäisikö kuvastojen saapumista juhlistaa leipomalla pullaa ja järjestämällä mehukestit, joissa lapsia kannustetaan etsimään kuvastoista ihanimmat uutuustuotteet? Vai pitäisikö nämä kapitalistien propagandakirjat sittenkin takavarikoida ennen kuin viattomat piltit ennättävät pläräämään niitä?

Kas siinä pulma, johon jokainen vanhempi joutuu ottamaan kantaa. Tutkitaanpa tarkemmin, mitä tähän ongelmaan sisältyy.

Lelukuvasto

Leluuvaston sivu vuodelta 1976. Mitkähän ovat tämän joulun hittituotteet? Kuva Flickr.

Kannusta lasta unelmoimaan!

Lastenpsykiatri Janna Rantala neuvoo haastattelussaan, ettei kuvastoja pidä piilottaa, sillä ”lelukuvastot antavat lapselle loistavan mahdollisuuden haaveiluun”. Rantalan mukaan ”vanhemman pitäisi suorastaan kannustaa lasta haluamaan asioita, koska se on lapselle tärkeää”.

Rantala toteaa: ”Onko surullisempaa kuin lapsi, joka ei toivo mitään? Haluamalla haaveilemme, mutta opimme myös luopumaan ja suremaankin elämän rajallisuutta.” Lelukuvastojen syvempi merkitys onkin Rantalan mukaan se, että ne antavat mahdollisuuden kuluttajakasvatukseen: ”vanhemmalle tarjoutuu oiva tilaisuus opettaa lapselle, ettei maailmassa voi saada kaikkea”.

Rantalan näkemys on ilmeisen suosittu. Vauva.fin kyselyssa 200 vastaajasta 95 prosenttia sanoi antavansa lapsensa lukea lelukuvastoja. Tätä perusteltiin erityisesti sillä, että lapsella pitää olla oikeus unelmoida.

Unelmoimaan kannustavassa ajattelutavassa katalogien plärääminen johtaa siis fiksuun kuluttajuuteen: lapsi oppii kohtuutta ja sen, ettei kaikkea voi saada. Eiväthän kuvastot itsessään täytä lastenhuoneita tavaralla. Kuvastojen takavarikointi tarkoittaisi, että lasta varjellaan pettymyksiltä tavalla, joka ei opeta häntä kohtaamaan niitä.

Vai sittenkin suojele turhilta haluilta?

Aiheesta syntyi vastikään keskustelua myös Paikka kaikelle -ryhmässä. Siellä nousi esiin myös kriittisiä näkemyksiä. Tiivistetysti kriitikkojen argumentit olivat seuraavat:

Kuvastot aiheuttavat lelujen kinuamista. Ne välittävät ”ostamalla onneen” -maailmankuvaa, jossa ihmisen tyytyväisyys sidotaan hänen kykyynsä kuluttaa. Samalla kylvetään jatkuvan tyytymättömyyden siemen.

Katalogien kaupallinen kuvasto ohjaa sitä, mitä lapset – ja aikuiset – ajattelevat kuuluvan lastenhuoneisiin tai joululahjapaketteihin. Lapset eivät opi, että lahja voi olla myös aineeton, vaikkapa leffakäynti tai metsäretki.

Kuvastot eivät kriitikoiden mielestä ole uutuuksista tiedottamista saati viatonta haaveiluaineistoa vaan mainoksia, jolla pyritään lisäämään myyntiä. Kulutuskriittisyyttä voi opetella muuallakin kuin kuvastojen äärellä, sillä lapset törmäävät kaupallisuuteen kaupoissa, televisiossa ja niin edelleen.

Lisäksi kuvastot asettavat lapset eriarvoiseen asemaan. Toisten lasten perheillä on paremmin varaa ostaa kuvastojen tuotteita kuin toisilla. Kun tähän vielä liittää tarut siitä, että joulupukki tuo lahjoja ”kilteille” lapsille, voi lasta hämmentää se, onko rikkaan perheen lapsi kiltimpi kuin köyhän.

Kaupallisuudelta suojelevassa ajattelutavassa katalogien takavarikointi suojaa lasta markkinointikoneistojen luomilta keinotekoisilta haluilta. Kun lapsi ei altistu kaupalliselle pommitukselle, hänen on helpompi hahmottaa, mitä oikeasti tahtoo ja mistä pitää. Kuvastot aiheuttavat turhaa roinanhimoa, joka kostautuu viimeistään aikuisena omassa kodissa.

Kummat ovat oikeassa?

Keskustelussa lelukuvastoista asettuu vastakkain kaksi vahvaa argumenttia: lapsen oikeus onnelliseen lapsuuteen, jota leluista haaveilu edustaa, ja lapsen suojeleminen liialta kaupallisuudelta. Minusta sekä haaveiluun kannustavilla että kuvastokriitisillä on hyviä pointteja.

Lasten kuluttajakasvatus on tärkeää, suorastaan välttämätöntä. Myös haaveilu on tärkeää. Lelut ja niistä unelmoiminen kuuluvat lapsuuteen.

Ei silti pidä olla sinisilmäinen. Meidän on välillä vaikea myöntää, että mainonta vaikuttaa meihin – myös aikuisiin – koska kukaan ei halua myöntää olevansa ”mainonnan höynäyttämä” hölmö. Paikka kaikelle -kirjassa kirjoitan siitä, miten hengitämme mainontaa. Kaupallisuus ympäröi meitä joka puolelta ja osallistumme itse siihen auliisti – esimerkiksi unelmoimalla kuvastojen äärellä, oli sitten kyseessä lelukuvasto, sisustuslehti tai autotarvikekatalogi.

(Edellä oleva kirjalinkki oli muuten mainos, huomasitko :D)

On ilmeistä, että mitä enemmän näemme vaihtoehtoja, sitä enemmän haluja syntyy. Ei voi haluta sellaista, jonka olemassaolosta ei tiedä.

Tämä näkyy suoraan esimerkiksi lasten joululahjatoivelistoissa. Niissä ei toivota nukkeja ja pikkuautoja vaan tiettyjä nimeltä mainittuja tuotteita. Joulupukille osoitetuista kirjeistä on laskettu, että lasten toiveista noin kolme neljäsosaa tai enemmän kohdistui brändileluihin.

Marjatta Kalliala havaitsi leikkikulttuuria koskevassa tutkimuksessaan, että kuusivuotiaiden lahjatoiveet olivat melko vaatimattomia kunnes heidän annettiin selailla lelukuvastoja. He pyysivät arkipäiväisiä asioita, kuten yöpukua tai taskulamppua. Kuvastojen lukemisen jälkeen iski lelukuume ja lahjatoiveet koskivatkin tarkasti nimettyinä hittileluja, jotka oli bongattu kuvastosta.

Lastenhuoneissa hukutaan roinaan

Kotien todellisuuden näkevänä ammattijärjestäjänä pidän erikoisena sitä, että keskustelu lelukatalogeista on irrallaan lastenhuoneiden leluvuorista. Harvassa ovat ne lastenhuoneet, joissa ei olisi tavaraa enemmän kuin huoneeseen mahtuu. Lattioilla vaeltavat legot aiheuttavat harmitusta ja riitaa. Joidenkin mielestä lapset keskittyisivätkin paremmin, jos leluista ei olisi sellaista runsaudenpulaa.

Siksi minusta onkin kummallista, että Janna Rantala ei ota lainkaan esiin sitä mahdollisuutta, että vanhemmat vieroisivat lelukuvastoja se takia, että ipanoilla on jo härpäkkeitä yli tarpeen. Sen sijaan hän näkee kuvastokriittisyyden vanhemman kasvatustaitojen puutteena:

”Jos muksun tavaratoiveet saavat äidin tai isän verenpaineen herkästi kohoamaan, kannattaa miettiä, onko itse sinut ”ei”:n sanomisen kanssa.

– On helppo sanoa ei, jos ei tunne syyllisyyttä siitä. Joskus vanhemmat syyllistävät lasta haluamisesta, koska eivät itsekään varmoja, pitäisikö sanoa kyllä vai ei.”

Varmasti joskus on kyse siitäkin, että kuvastot piilotetaan, koska aikuinen ei jaksa vääntää lapsen kanssa siitä, mitä voi saada ja mitä ei. Useimmin kyse kuitenkin lienee siitä, että kuvaston takavarikoiminen on ei:n sanomista: se on rajojen asettamista sille, millaisille kaupallisille viesteille lapsi altistuu.

Rantala ja muut unelmointia painottavat unohtavat, että unelmien ei tarvitse kohdistua tavaroihin eikä varsinkaan brändileluihin. Jotain olennaista kulutusyhteiskunnan hengestä kiteytyy siihen, että ajattelemme, että on lasten oikeus lukea mainoksia.

Koko maapallon kannalta olisi parempi, että haaveilisimme enemmän asioista, joita tahdomme tehdä, kuin asioista, jotka tahdomme omistaa.

PS. Lelukuvastot tulevat kotiin aikuisen nimellä, koska mainontaa ei saa kohdistaa lapsille. Täältä löydät ohjeet, miten kiellät osoitteellisen mainonnan. Se kannattaa kieltää kaikilta talouden aikuisilta, sillä kun tein kiellon itselleni, lelukuvastot alettiin lähettää puolisolleni.


Paikka kaikelle -vinkkipankki

Järjestämispulmia? Miten pääset alkuun? Miten saat jääkaapin, matkalaukun tai lastenhuoneen järjestykseen? Miten tehostat säilytystiloja?

Paikka kaikelle -vinkkipankista löydät käytännöllisiä ratkaisuja kaikkiin ongelmiisi. Tilaa maksuton opas tästä suoraan sähköpostiisi!


Kirjallisuus

Jenniina Halkoaho, Maarit Laakso, Pirjo Laaksonen & Johanna Lahti: Joulun taikaa vai tahdottua tavaraa? – Lasten lahjatoiveet joulun hengen osoittajinaKulutustutkimus. Nyt. 1/2009.

Marjatta Kalliala: Enkeliprinsessa ja itsari liukumäessä. Leikkikulttuuri ja yhteiskunnan muutos. Gaudeamus 2007.

Mistä näitä tavaroita oikein tulee?

Viime viikolla ei voinut välttyä näkemästä Black Friday -alennusmyyntien mainoksia. Niitä tulvi somevirrassa, sähköpostissa, katumaisemassa, lehdissä ja varmasti monella myös postiluukusta. Kaupan liiton viime vuonna Suomeen tuoma amerikkalainen alennusspektaakkeli on nyt todella lyönyt läpi. Samaan aikaan vietetty Älä osta mitään -päivä ei kiinnostanut juuri ketään.

Kuva Pixabay.

Kuva Pixabay.

Myös tavaranraivaajien palstoilla keskusteltiin siitä, kannattaako tarjouksiin tarttua. Osa oli sitä mieltä, että ei voisi vähempää kiinnostaa. Jotkut ostivat alennuksella jotain sellaista, minkä ostamista olivat muutenkin suunnitelleet ja säästivät rahaa. Jotkut taas kertoivat tehneensä huikeita löytöjä pilkkahintaan.

Yleensä ihmiset ovat laajasti sitä mieltä, että ostavat vain tarpeeseen ja että mainonta ei vaikuta heihin. Eihän kukaan halua tunnustaa ostavansa turhuuksia tai olevansa kauppiaiden vedätettävissä. Silti kotona on paljon turhaa tavaraa, josta pitäisi päästä eroon. Jostain ne ovat kaikki tulleet.

Listasin ihan kertauksen vuoksi muutamia tunnettuja kikkoja, joita kauppiaat käyttävät saadakseen meidät ostamaan enemmän. Mainonta, esimerkiksi mustan perjantain tarjoukset, on kaupallista viestintää. Sen tarkoitus on vaikuttaa, siis lisätä myyntiä, ei olla kiva kuluttajaa kohtaan.

Vain tänään! Tarjoukseen laitetaan aikaraja, jotta ostaja taipuisi paineen alla. Myöhästyminen alkaa vaikuttaa hirveältä menetykseltä, vaikka ei ole vielä käyttänyt euroakaan.

Vain sadalle ensimmäiselle! Tarjoukseen laitetaan määräraja, jotta ostajan kilpailuvietti herää. Tuntuisi hirveältä menetykseltä, jos tavara menisi sivu suun – vaikka eurot toki jäisivät kukkaroon.

Kerää koko sarja! Kummallinen epätäydellisyyden tunne kaihertaa, kun kokoelmasta puuttuu osa.

Kolme kahden hinnalla! Ostaja tuntee menettävänsä rahaa, jos hän ostaa yhden paidan hintaan 4,90, kun saisi kolme hintaan 9,80. Jos kuitenkin tarvitsee vain yhden, on järjetöntä maksaa edes kahdesta, saati ottaa kahta ylimääräistä kotiaan tukkimaan.

Halpa! Punainen hintalappu saa meidät ajattelemaan halpaa, vaikka tuotteessa ei olisi senttiäkään alennusta.

Uutuus! Vanhat tuotteet kääritään aika ajoin uuden näköiseen pakkaukseen, jotta ne säilyttäisivät kiinnostavuutensa. Vastaavasti vaatteet ja elektroniikka alkavat vaikuttaa vanhentuneilta, kun uutuuksia lyödään tiskiin monta kertaa vuodessa.

Osta tänään, maksa myöhemmin! Nopeaan mielihyvään on helppo tarttua – harkinnan kustannuksella.

Tarjous! Sisäänheittotuote, jonka avulla saadaan asiakas liikkeelle ja ostamaan muutakin – korkeampaan hintaan.

Kun onnistuu ostamaan jotakin roimalla alennuksella, voi kokea itsensä nokkelaksi kuluttajaksi. Ikään kuin kyse olisi pelistä, jota kuluttaja pelaa kauppiasta vastaan. Kauppias ei kuitenkaan laita tavaraa tarjoukseen, jos on vaarana, että hän menettää siinä jotakin. On jopa väitetty, että tarjoushaukoilla kuluu shoppailuun enemmän raha kuin niillä, jotka välttävät alennusmyyntejä ja ostavat tavaransa normaalihintaan.

Kiinnostavasti jotkut kauppiaat itsekin ottivat kantaa mustan perjantain alennuksiin. Varustelekassa oltiin sitä mieltä, että ”kaupat hankkivat helvetin isoja eriä usein kaikennäköstä halpaa paskaa, ja myyvät sitä ihan hirveän halvalla – mikä on helppoa, koska se on halpaa paskaa”. Uhana Design puolestaan haastoi ihmisiä tarkastelemaan kulutustottumuksiaan, ja suuntaamaan kohti tietoista ostamista. ”Kun siis kohtaat houkuttelevan Black Friday -tarjouksen, harkitse ostoa hetki: tuoko tuote pitkäaikaista iloa ja onko sille tarvetta vai houkuttaako pelkkä halpa hinta ja ostamisen ilo?”

Mitäpä tähän lisäämään.

*

Teitkö Black Friday -ostoksia? Millä vältät heräteostokset alennusmyynneistä?

 

Murskavoitto turhista tavaroista

Tavaran raivaajat ovat huomanneet, että tavaran poistaminen asianmukaisesti kierrättäen on tuskaisan hankalaa. Esineitä pitää raahata moniin eri paikkoihin, edes lahjoituksille ei ehkä ole kysyntää, ja jos aikoo myydä, tavaroiden kuvaamisen, ostajien yhteydenottojen tai myyntipöydän kunnossapidon kanssa menee hermot.

Tuon epätoivoisille toivoa: tavarat voi murskata. Monet tietävät jo maailmanluokan hitiksi nousseen hydraulisen prässin eli YouTube-kanava Hydraulic Press Channelin, jolla murskataan esineitä. En nyt kuitenkaan tarkoita tällaista pienimuotoista puuhastelua. Suomalainen design-kalusteita myyvä huonekaluliike on nimittäin keksinyt jotain paljon, paljon tehokkaampaa.

Asia tuli tietooni, kun tutkin meneillään olevaa kirjoitustyötä varten, miten kyseisen huonekaluliikkeen ”Nolohuone”-kampanja päättyi. Kyseessähän oli mainostempaus, jossa häpeällisimmän kuvan olohuoneestaan postannut voitti huonekaluliikkeen tarjoaman uuden ”design-olkkarin” suunnitteluineen. Voittoon sisältyi lupaus: ”tuhoamme samalla vanhan nolohuoneesi maksutta”.

Tällä videolla on kuvattu kyseinen kodinmuutos ja se, miten vanhoista kalusteista päästiin eroon. Epäilen, että ratkaisulla ei ole jätehuoltoviranomaisten siunausta. Jätän videon tähän järkyttämään kesälomarauhaanne 🙂 Kiireiset voivat katsoa suoraan kohdasta 2:07. Videoon tästä.

Miten pitkälle itse olisit valmis menemään päästäksesi helposti eroon turhista tavaroista?

(Jos kommentoit, toivon, ettet arvostele kodin muutoksen kohteena olevaa pariskuntaa. Heillehän ratkaisu tulee ilmeisenä yllätyksenä. Sitä paitsi sohva on ilmiselvästi eri, kuin se joka näkyy videon alussa kilpailuun otetussa nolohuonekuvassa.)

*

Paikka kaikelle jää kesätauolle, ainakin pääosin. Facebookissa kuitenkin tapahtuu koko kesän, tule seuraamaan. Aurinkoisia päiviä!