Aihearkisto: Lelut

Lelukuvasto

Meneekö lapsuus pilalle, jos lapsen ei anna lukea lelukuvastoja?

On taas se aika vuodesta, jolloin lelukuvastot kopsahtavat lapsiperheiden postiluukkuihin.

Ja jälleen kuvastot ovat kuuman keskustelun aiheena.

Pitäisikö kuvastojen saapumista juhlistaa leipomalla pullaa ja järjestämällä mehukestit, joissa lapsia kannustetaan etsimään kuvastoista ihanimmat uutuustuotteet? Vai pitäisikö nämä kapitalistien propagandakirjat sittenkin takavarikoida ennen kuin viattomat piltit ennättävät pläräämään niitä?

Kas siinä pulma, johon jokainen vanhempi joutuu ottamaan kantaa. Tutkitaanpa tarkemmin, mitä tähän ongelmaan sisältyy.

Lelukuvasto

Leluuvaston sivu vuodelta 1976. Mitkähän ovat tämän joulun hittituotteet? Kuva Flickr.

Kannusta lasta unelmoimaan!

Lastenpsykiatri Janna Rantala neuvoo haastattelussaan, ettei kuvastoja pidä piilottaa, sillä ”lelukuvastot antavat lapselle loistavan mahdollisuuden haaveiluun”. Rantalan mukaan ”vanhemman pitäisi suorastaan kannustaa lasta haluamaan asioita, koska se on lapselle tärkeää”.

Rantala toteaa: ”Onko surullisempaa kuin lapsi, joka ei toivo mitään? Haluamalla haaveilemme, mutta opimme myös luopumaan ja suremaankin elämän rajallisuutta.” Lelukuvastojen syvempi merkitys onkin Rantalan mukaan se, että ne antavat mahdollisuuden kuluttajakasvatukseen: ”vanhemmalle tarjoutuu oiva tilaisuus opettaa lapselle, ettei maailmassa voi saada kaikkea”.

Rantalan näkemys on ilmeisen suosittu. Vauva.fin kyselyssa 200 vastaajasta 95 prosenttia sanoi antavansa lapsensa lukea lelukuvastoja. Tätä perusteltiin erityisesti sillä, että lapsella pitää olla oikeus unelmoida.

Unelmoimaan kannustavassa ajattelutavassa katalogien plärääminen johtaa siis fiksuun kuluttajuuteen: lapsi oppii kohtuutta ja sen, ettei kaikkea voi saada. Eiväthän kuvastot itsessään täytä lastenhuoneita tavaralla. Kuvastojen takavarikointi tarkoittaisi, että lasta varjellaan pettymyksiltä tavalla, joka ei opeta häntä kohtaamaan niitä.

Vai sittenkin suojele turhilta haluilta?

Aiheesta syntyi vastikään keskustelua myös Paikka kaikelle -ryhmässä. Siellä nousi esiin myös kriittisiä näkemyksiä. Tiivistetysti kriitikkojen argumentit olivat seuraavat:

Kuvastot aiheuttavat lelujen kinuamista. Ne välittävät ”ostamalla onneen” -maailmankuvaa, jossa ihmisen tyytyväisyys sidotaan hänen kykyynsä kuluttaa. Samalla kylvetään jatkuvan tyytymättömyyden siemen.

Katalogien kaupallinen kuvasto ohjaa sitä, mitä lapset – ja aikuiset – ajattelevat kuuluvan lastenhuoneisiin tai joululahjapaketteihin. Lapset eivät opi, että lahja voi olla myös aineeton, vaikkapa leffakäynti tai metsäretki.

Kuvastot eivät kriitikoiden mielestä ole uutuuksista tiedottamista saati viatonta haaveiluaineistoa vaan mainoksia, jolla pyritään lisäämään myyntiä. Kulutuskriittisyyttä voi opetella muuallakin kuin kuvastojen äärellä, sillä lapset törmäävät kaupallisuuteen kaupoissa, televisiossa ja niin edelleen.

Lisäksi kuvastot asettavat lapset eriarvoiseen asemaan. Toisten lasten perheillä on paremmin varaa ostaa kuvastojen tuotteita kuin toisilla. Kun tähän vielä liittää tarut siitä, että joulupukki tuo lahjoja ”kilteille” lapsille, voi lasta hämmentää se, onko rikkaan perheen lapsi kiltimpi kuin köyhän.

Kaupallisuudelta suojelevassa ajattelutavassa katalogien takavarikointi suojaa lasta markkinointikoneistojen luomilta keinotekoisilta haluilta. Kun lapsi ei altistu kaupalliselle pommitukselle, hänen on helpompi hahmottaa, mitä oikeasti tahtoo ja mistä pitää. Kuvastot aiheuttavat turhaa roinanhimoa, joka kostautuu viimeistään aikuisena omassa kodissa.

Kummat ovat oikeassa?

Keskustelussa lelukuvastoista asettuu vastakkain kaksi vahvaa argumenttia: lapsen oikeus onnelliseen lapsuuteen, jota leluista haaveilu edustaa, ja lapsen suojeleminen liialta kaupallisuudelta. Minusta sekä haaveiluun kannustavilla että kuvastokriitisillä on hyviä pointteja.

Lasten kuluttajakasvatus on tärkeää, suorastaan välttämätöntä. Myös haaveilu on tärkeää. Lelut ja niistä unelmoiminen kuuluvat lapsuuteen.

Ei silti pidä olla sinisilmäinen. Meidän on välillä vaikea myöntää, että mainonta vaikuttaa meihin – myös aikuisiin – koska kukaan ei halua myöntää olevansa ”mainonnan höynäyttämä” hölmö. Paikka kaikelle -kirjassa kirjoitan siitä, miten hengitämme mainontaa. Kaupallisuus ympäröi meitä joka puolelta ja osallistumme itse siihen auliisti – esimerkiksi unelmoimalla kuvastojen äärellä, oli sitten kyseessä lelukuvasto, sisustuslehti tai autotarvikekatalogi.

(Edellä oleva kirjalinkki oli muuten mainos, huomasitko :D)

On ilmeistä, että mitä enemmän näemme vaihtoehtoja, sitä enemmän haluja syntyy. Ei voi haluta sellaista, jonka olemassaolosta ei tiedä.

Tämä näkyy suoraan esimerkiksi lasten joululahjatoivelistoissa. Niissä ei toivota nukkeja ja pikkuautoja vaan tiettyjä nimeltä mainittuja tuotteita. Joulupukille osoitetuista kirjeistä on laskettu, että lasten toiveista noin kolme neljäsosaa tai enemmän kohdistui brändileluihin.

Marjatta Kalliala havaitsi leikkikulttuuria koskevassa tutkimuksessaan, että kuusivuotiaiden lahjatoiveet olivat melko vaatimattomia kunnes heidän annettiin selailla lelukuvastoja. He pyysivät arkipäiväisiä asioita, kuten yöpukua tai taskulamppua. Kuvastojen lukemisen jälkeen iski lelukuume ja lahjatoiveet koskivatkin tarkasti nimettyinä hittileluja, jotka oli bongattu kuvastosta.

Lastenhuoneissa hukutaan roinaan

Kotien todellisuuden näkevänä ammattijärjestäjänä pidän erikoisena sitä, että keskustelu lelukatalogeista on irrallaan lastenhuoneiden leluvuorista. Harvassa ovat ne lastenhuoneet, joissa ei olisi tavaraa enemmän kuin huoneeseen mahtuu. Lattioilla vaeltavat legot aiheuttavat harmitusta ja riitaa. Joidenkin mielestä lapset keskittyisivätkin paremmin, jos leluista ei olisi sellaista runsaudenpulaa.

Siksi minusta onkin kummallista, että Janna Rantala ei ota lainkaan esiin sitä mahdollisuutta, että vanhemmat vieroisivat lelukuvastoja se takia, että ipanoilla on jo härpäkkeitä yli tarpeen. Sen sijaan hän näkee kuvastokriittisyyden vanhemman kasvatustaitojen puutteena:

”Jos muksun tavaratoiveet saavat äidin tai isän verenpaineen herkästi kohoamaan, kannattaa miettiä, onko itse sinut ”ei”:n sanomisen kanssa.

– On helppo sanoa ei, jos ei tunne syyllisyyttä siitä. Joskus vanhemmat syyllistävät lasta haluamisesta, koska eivät itsekään varmoja, pitäisikö sanoa kyllä vai ei.”

Varmasti joskus on kyse siitäkin, että kuvastot piilotetaan, koska aikuinen ei jaksa vääntää lapsen kanssa siitä, mitä voi saada ja mitä ei. Useimmin kyse kuitenkin lienee siitä, että kuvaston takavarikoiminen on ei:n sanomista: se on rajojen asettamista sille, millaisille kaupallisille viesteille lapsi altistuu.

Rantala ja muut unelmointia painottavat unohtavat, että unelmien ei tarvitse kohdistua tavaroihin eikä varsinkaan brändileluihin. Jotain olennaista kulutusyhteiskunnan hengestä kiteytyy siihen, että ajattelemme, että on lasten oikeus lukea mainoksia.

Koko maapallon kannalta olisi parempi, että haaveilisimme enemmän asioista, joita tahdomme tehdä, kuin asioista, jotka tahdomme omistaa.

PS. Lelukuvastot tulevat kotiin aikuisen nimellä, koska mainontaa ei saa kohdistaa lapsille. Täältä löydät ohjeet, miten kiellät osoitteellisen mainonnan. Se kannattaa kieltää kaikilta talouden aikuisilta, sillä kun tein kiellon itselleni, lelukuvastot alettiin lähettää puolisolleni.


Paikka kaikelle -vinkkipankki

Järjestämispulmia? Miten pääset alkuun? Miten saat jääkaapin, matkalaukun tai lastenhuoneen järjestykseen? Miten tehostat säilytystiloja?

Paikka kaikelle -vinkkipankista löydät käytännöllisiä ratkaisuja kaikkiin ongelmiisi. Tilaa maksuton opas tästä suoraan sähköpostiisi!


Kirjallisuus

Jenniina Halkoaho, Maarit Laakso, Pirjo Laaksonen & Johanna Lahti: Joulun taikaa vai tahdottua tavaraa? – Lasten lahjatoiveet joulun hengen osoittajinaKulutustutkimus. Nyt. 1/2009.

Marjatta Kalliala: Enkeliprinsessa ja itsari liukumäessä. Leikkikulttuuri ja yhteiskunnan muutos. Gaudeamus 2007.

Miksi en kannata lastenhuoneen salasiivouksia?

Erään luentoni jälkeen yksi kuulijoista, eläkeikäinen nainen, tuli luokseni. Hän kertoi tilanteestaan ja mainitsi myös, että saan käyttää sitä hänen sanojensa mukaan ”varoittavana esimerkkinä”. Hänen kotinsa on aivan täynnä tavaraa. Erityisesti kirjoja, papereita ja työvuosina säästettyjä lehtileikkeitä on niin paljon, ettei tiedä mistä aloittaisi. Ystäviä hän ei ole kehdannut kutsua kylään enää vuosiin.

Eräänä päivänä hän oli ollut huonovointinen ja joutui soittamaan paikalle ambulanssin. Ensihoitajat olivat nähneet tavaratilanteen ja ilmoittaneet siitä palotarkastajalle. ”En ole koskaan hävennyt niin hirveästi”, nainen kuvaili tunteitaan, kun taloyhtiön ja pelastuslaitoksen edustajat olivat tulleet hänen luokseen tarkastuskäynnille ja määränneet hänet siivoamaan.

Lopuksi nainen tuumi, että hänen vaikeutensa luopua turhaksi käyneistä tavaroista juontui nuoruuden vuosiin, jolloin oli eräänä päivänä käynyt niin, että hänen äitinsä oli hävittänyt hänen lapsuuden lelunsa ja tavaransa häneltä kysymättä.

Salasiivous

Hänen tarinansa ei ole ainutlaatuinen. Olen kuullut monien ihmisten kertovan siitä, miten paha mieli heille oli jäänyt, kun he olivat lapsena huomanneet vanhempien siivonneen pois tavaroitaan. Monet myös yhdistävät nämä kokemuksensa nykyisiin tavaraongelmiinsa tai siihen, että he ovat tulleet hankkineeksi omille lapsilleen huoneet täyteen kamaa.

Nämä kertomukset nousevat aina mieleeni, kun vanhemmat kertovat poistavansa lastenhuoneesta tavaraa salaa lapsilta. Nyt aihe nousi esille kommenteissa, joita sain, kun kirjoitin lastenhuoneen pikkusälän järjestämisestä. Moni kertoi, ettei ole muuta keinoa päästä sälästä eroon kuin tyhjentää se huoneesta silloin, kun lapsi on poissa. Muutoin lapsi haluaisi pitää jokaisen rikkinäisen kinder-yllätyksen ja kepinpätkän.

Jos muuten haluat oppia myös muita keinoja, kurkkaa tänne.

Se miksi vastustan salasiivouksia, ei kuitenkaan liity vain siihen, että ne saattavat vahingoittaa lapsen tavarasuhdetta. Minulle kyse on myös eettisestä asenteesta lapsia kohtaan ja siitä, millaisia taitoja ja valmiuksia ajattelen lasten tarvitsevan elämässään.

Tunnustan, että olen itsekin ennen ammattijärjestäjäksi kouluttautumista siivonnut askartelusilppua, töherryksiä ja rikkinäistä sälää lastenhuoneesta lapsilta kysymättä. Ammattijärjestäjäkoulutus kuitenkin muutti asennettani. Alamme eettiseen ohjeistukseen kuuluu, että asiakas tekee tavaraa koskevat päätökset. Ei tulisi mieleenkään päättää asiakkaan puolesta, mikä paperinpalanen tai säröytynyt posliiniesine on hänelle merkityksellinen. Miten voisin kysymättä tietää?

Tee toiselle, kuten haluaisit, että hän tekee sinulle. Tämä eettinen ohje sopii hyvin myös tavarakysymyksiin. Luultavasti et haluaisi, että puoliso tai anoppi siivoaisi sillä välin kun olet töissä sellaiset tavarasi, joita pitää turhana roinana. KonMari-metodissakin neuvotaan jokaista järjestämään vain omia tavaroitaan.

Miksi tämä periaate ei koskisi myös lapsia ja heidän esineitään?

Entisenä perhetutkijana yhdistän salasiivoukset myös lasten ja vanhempien välisten suhteiden muutokseen. Tilanne, jossa aikuinen päättää lapsen henkilökohtaisista asioista lapselta kysymättä, kuuluu vanhakantaisen, aikuisen ylempiarvoisuutta ja ehdotonta auktoriteettia korostavaan kasvatusajatteluun.

Aikuisten kyseenalaistumaton ylivalta lapsiin on sittemmin kyseenalaistettu monilla alueilla, mutta meille vanhemmille on jätetty opettamatta, miten sitten ratkaisemme lasten kanssa eläessä syntyviä pulmia, jos emme voikaan jyrätä omaa näkemystämme.

Vailla keinoja turvaudumme uhkailuun, kiristämiseen ja huutamiseen. Tai yhtä keinottomina ajattelemme, että lapsen mielipiteen huomioiminen tarkoittaa joko sitä, että lastenhuoneeseen ei kosketa lainkaan tai että lasten kanssa täytyy neuvotella loputtomasti siitä, mitä parittomille barbinkengille ja vain vähän riekaleisille cocktail-sateenvarjoille tehdään.

Mitä opetamme lapselle, kun siivoamme salaa? Onko opetus se, että lapsen mielipiteellä ei ole väliä ja että hän ei itse osaa tehdä järkeviä päätöksiä?

Itse ajattelen, että lapselle pitää opettaa vastuunottoa omista tavaroista, päätöksentekokykyä ja luopumisen taitoja.

Jos sinusta tuntuu, että lego on jatkuvasti jalan alla, tilaa tästä avuksesi maksuton miniopas. Laadin sen lastenhuonekaaoksen kanssa kamppaileville vanhemmille. Opit siitä viisi periaatetta, joiden avulla luot leluille ja muille lastenhuoneen tavaroille toimivat paikat.

Viisi vinkkia

Ammattijärjestäjä vinkkaa: näin taltutat lastenhuoneen ”komonon” eli pikkusälän

”Lastenhuoneessa on paljon pikkusälää, kuten barbin kenkiä, legoja ja askartelutarvikkeita. Tavaroille on periaatteessa paikat, mutta käytön jälkeen kaikki jää aina niille sijoilleen ja sekoittuvat likaisten sukkien kanssa lattialle.”

Näin kirjoitti eräs äiti, kun pyysin videoluentoani varten kysymyksiä lastenhuoneen järjestystä pahimmin piinaavasta ongelmasta. Hän ei ollut yksin. Itse asiassa sana ”pikkusälä” oli eniten mainintoja saanut yksittäinen asia, joka saamistani lukuisista viesteistä nousi esille.

Hampurilaisaterian kylkiäisiä, kinder-yllätyksiä, syntymäpäiväkutsujen vieraslahjoja, askartelutarvikkeita, hiusjuttuja, keräilyleluja, pikkuöttiäisiä ja niiden tarvikkeita, lääkärikäynneiltä saatuja lohtulahjoja, barbien kamoja, kauniita karkkipapereita, askartelusilppua ja legoja – pikkusälän skaala on laaja ja sitä on paljon. Tulee mieleen KonMari-metodissa mainittu ”komono”, kodin sekalaiset kamat.

Pikkusälä leviää lasten käsissä kaikkialle. Siivotessa sen lajittelu on tuskallisen vaivalloista ja järjestyksen ylläpito vaatii ylimaallista pikkutarkkuutta.

Aika ajoin pikkusälään tuskastunut aikuinen ottaa asiakseen lajitella sälän lajin mukaan lokeroihin tai laatikostoihin. Sillä välin kun hän kääntää selkänsä, lapset ovat ampuneet sälät uudelleen ympäri lattioita, lelukoreja, kirjahyllyjä ja sänkyjä. Sitten lapset valittavat, että se ja se miniesine ei ota löytyäkseen. Ei muuta kuin alusta uudelleen.

Tee tällä kertaa ratkaisu, joka ei nollaudu minuuteissa.

IMG_3938

Ensimmäiseksi puutu sälän määrään. Karsi sälä yhteistuumin lapsen kanssa. Käykää se läpi ja lajitelkaa lapsen näkökannalta toimiviin ryhmiin. Ei haittaa, että eri lelusarjojen tavarat ovat yhdessä, jos se palvelee lapsen leikkiä ja tekee siivoamisesta sujuvampaa. Jatkossa tärkein tehtäväsi lastenhuoneen järjestyksenpidossa on estää pikkusälän lisääntyminen.

Toiseksi sälä tarvitsee toimivan säilytyspaikan. Ikäväkseni joudun nyt paljastamaan, että yhtä täydellistä säläsäilytintä ei ole olemassakaan. Kodit, käyttötarpeet ja sisustusmautkin vaihtelevat. Tässä kuitenkin muutamia yleissääntöjä:

  • Tavaroihin pitää päästä helposti käsiksi ja niiden paikoilleen siivoamisen pitää olla vaivatonta.
  • Kanneton toimii kannellista paremmin, mutta vie enemmän tilaa.
  • Säilyttimen koko kannattaa valita sen mukaan, miten lapsesi tahtoo sälää käyttää.
  • Jos on tärkeää erottaa pompulat pinneistä ja petshopit shopkinsseista, lajitelkaa tarkasti pieniin lokerikkoihin, esimerkiksi viehelaatikoihin.
  • Jos ei ole niin tarkkaa, suurpiirteisempi säilytys isommissa laatikoissa, koreissa, vetolaatikoissa tai pahvisalkuissa toimii hyvin.

Kolmas osa säläongelman ratkaisua on, että saatte luotua rutiinit sälän palauttamiseksi paikoilleen käytön jälkeen tai ainakin siivouspäivänä. Jos tilanne on se, että et itse erota kinder-yllätystä hiuspompulasta, on parasta, että lapsesi hoitaa siivoamisen. Myönteisellä viestinnällä ja siivoustehtävien paloittelemisella saat lapsen mukaan juoneen.

Jos sinusta tuntuu, että lego on jatkuvasti jalan alla, tilaa tästä avuksesi maksuton miniopas. Laadin sen lastenhuonekaaoksen kanssa kamppaileville vanhemmille. Opit siitä viisi periaatetta, joiden avulla luot leluille ja muille lastenhuoneen tavaroille toimivat paikat.

Viisi vinkkia

”Siivoa se sikolätti tai…!” Näin lapsen saa siivoamaan huoneensa

Lastenhuoneessa on leikitty oikein leikkien leikki ja kaikki kamat ovat lattialla. Nyt pitäisi kuitenkin päästä imurilla sisään, sillä vieraita on tulossa kolmen vartin päästä. ”Menkää siivoamaan huoneenne”, kehotat lapsia.

Vartin päästä löydät toisen kuulokkeet korvilla lukemasta Aku Ankkaa. Toinen on ryhtynyt askarteluhommaan, jossa on syntynyt hirveästi pientä paperisilppua.

Suustasi pääsee: ”Ei *piip*, täällähän on kuin sikolätissä! Olette vain sotkeneet lisää! Nyt siivoatte täällä IHAN VÄLITTÖMÄSTI, että ehdin imuroida! Tai muuten haen roskapussin ja kerään siihen kaiken, mitä täällä on levällään.”

Lapset katsovat sinua säikähtäneesti ja alkavat siirrellä tavaroita.

IMG_5700Vartin päästä käyt tarkastamassa, joko pääset imuroimaan. Askartelupöydän sälää on työnnetty kasaan kohti pöydän reunaa. Pehmolelulaatikkoon on lapettu monopoli-pelin osaset ja pokemon-kortteja. Pehmoleluja on tungettu kirjahyllyyn. Kirjoja on sängyn alla. Pikkulegot ovat edelleen lattialla, joukossa on likaisia sukkia.

Menetät hermosi täysin: ”Ei tästä teidän hommasta tule YHTÄÄN mitään! Nyt minä haen sen pussin. Tavarat saatte takaisin sitten kun osaatte pitää huoneen siistinä!”

Pienemmän alahuuli alkaa väpättää, isompi potkaisee legorakennelmaa ja laittaa kuulokkeet takaisin päähänsä.

Kiukun keskellä tunnet itsesi maailman huonoimmaksi vanhemmaksi, mutta et tiedä, mitä muutakaan voisit tehdä.

Älä sure, asia ei itsesyytöksillä parane! Katsotaan tarkemmin, mitä tapahtui ja mitä asialle voisi tehdä.

Sinä sanoit: ”Menkää siivoamaan huoneenne.”

Mitä lapset kuulivat: ”Mene huoneeseesi … tekemään jotain mitä äiti käskee.” Lapset menivät, silmiin osui jotain kiinnostavaa ja annettu tehtävä unohtui.

Mitä olisit voinut tehdä toisin? Ensinnäkin olisit voinut varata enemmän aikaa, jotta olisitte voineet tehdä homman yhdessä. Asiat etenevät, kun työnjohto on paikalla.

Lasten on sitä paitsi vaikeaa ymmärtää sinun aikataulupainettasi, ellet selitä sitä heille. Heille se näyttäytyy vain vanhemman kiukkuisuutena. Kerro lapsille neutraaliin sävyyn, miksi sinulle on tarpeen, että tavarat ovat paikoillaan ja pääset imuroimaan lattiat.

Kuuntele, mitä lapsilla on sanottavaa. Anna heidän keksiä ongelmaan omat ratkaisunsa, jos sinun ratkaisusi ei miellytä.

Sitten sinä sanoit: ”Ei *piip*, täällähän on kuin sikolätissä! Olette vain sotkeneet lisää! Nyt siivoatte täällä IHAN VÄLITTÖMÄSTI, että ehdin imuroida! Tai muuten haen roskapussin ja kerään siihen kaiken, mitä täällä on levällään.”

Mitä lapset kuulivat: ”Äiti on vihainen. Minä en osaa mitään.” Lapset alkoivat hätäisesti siirrellä tavaroita.

Mitä olisit voinut tehdä toisin? Kokeile ensi kerralla siivoustehtävän pilkkomista pienempiin, helpommin hahmotettaviin osiin.

Siivoaminen koostuu eri ryhmiin kuuluvien tavaroiden laittamisesta paikoilleen ja pintojen puhdistamisesta. Lapsesi ei ehkä ilman apua hahmota, mitä kaikkia vaiheita huoneen siivoamiseen kuuluu ja mistä kannattaa aloittaa.

Jos et pysty olemaan mukana, pyydä lasta ilmoittamaan aina kun on saanut yhden osasen valmiiksi ja anna sitten uusi pieni tehtävä.

Lopuksi sinä sanoit: ”Ei tästä teidän hommasta tule YHTÄÄN mitään! Nyt minä haen sen pussin. Tavarat saatte takaisin sitten kun osaatte pitää huoneen siistinä!”

Mitä lapset kuulivat: ”Äiti on tyhmä ja ottaa tavarani pois. Minusta ei ole mihinkään.”

Mitä olisit voinut tehdä toisin? Lapset eivät tahallaan tai kiusallaan siivoa huonosti. He siivoavat niin hyvin kuin osaavat ja yksin pystyvät.

Huolehdi, että tavaroiden paikat ovat lapsilla tiedossa. Paikkojen pitää myös olla niin helppoja, että tavarat saa paikoilleen vaikka heittämällä. Tavara jää aikuiseltakin laittamatta paikoilleen, jos paikka on hankala ja pitää nostella kansia tai tarvitaan kolmatta kättä pitelemään ovea auki.

Kunnioita toisen ihmisen omaisuutta. Et itsekään haluaisi, että puoliso, pomo tai kaveri tulisi pakkaamaan jätesäkkiin tavarat, jotka olet jättänyt keittiön sivutasolle lojumaan. Sen sijaan kysy lapsilta, miten he ratkaisisivat pulman. Lapset ovat viisaita <3

Jos sinusta tuntuu, että lego on jatkuvasti jalan alla, tilaa tästä avuksesi maksuton miniopas. Laadin sen lastenhuonekaaoksen kanssa kamppaileville vanhemmille. Opit siitä viisi periaatetta, joiden avulla luot leluille ja muille lastenhuoneen tavaroille toimivat paikat.

Viisi vinkkia

Kolme virhettä, jotka haluat välttää lastenhuoneen järjestämisessä

Oletko koskaan selannut Pinterestistä lastenhuoneiden kuvia? Tai sisustuslehdissä esiteltäviä lastenhuoneita? Toinen toisensa jälkeen mitä ihanampia huoneita, joissa leikkisä sisustus yhdistyy sievästi hyllyille aseteltuihin, toisiinsa sointuviin leluihin ja lattialla kiemurtelevaan puiseen junarataan. Aah.
Lastenhuoneen järjestys
Jos olet törmännyt näihin kuviin, olet varmasti myös miettinyt, asuuko huoneissa lapsia ensinkään. Sinusta ehkä tuntuu, että omien lastesi huone on valovuosien päässä kuvien idyllistä.

Ammattijärjestäjänä olen nähnyt monia lastenhuoneita. Niitä yhdistää se, että tavaraa on enemmän kuin yhteenkään muovilaatikkoon tai leluhyllyyn mahtuu. Laatikoita on pinottu toistensa päälle ja pikkulelut ovat iloisesti sekaisin isompien joukossa. Mitään ei löydy mistään, ja etsiessä loputkin kamat pengotaan lattialle.

Lastenhuoneet ovat kaaoksessa, koska vanhemmat ovat tehneet perustavanlaatuisia virheitä niiden järjestämisessä. Vältä ainakin näitä kolmea:

1. Salasiivous

Kaiken pahan alku ja juuri on siinä, että me vanhemmat raivaamme ja heitämme pois lasten tavaroita näiden tietämättä. Perusluottamus järkkyy eikä lapsi tahdo asian paljastuttua luopua edes tyhjästä karkkipussista.

Ihmiset, joilla on vielä aikuisenakin vaikeuksia päästää irti itselleen turhaksi käyneistä esineistä, kertovat että heidän ollessaan koulussa äiti oli kantanut nallet roskiin. Vai miltä sinusta tuntuisi, jos puolisosi tai pomosi raivaisi kaappisi sillä välin, kun olet töissä?

Luo luottamusta, vältä ylivallan käyttöä!

2. Perjantailelut

 Ai mitkä? Joillain perheillä on tapana korkata viikonloppu käynnillä lelukaupassa. Samanlaisia käytäntöjä on muitakin: hampurilaisravintolassa otetaan aina aterian kylkeen lelu, joka kerta ruokaostoksilla lapsi rauhoitetaan nappaamalla jotain myös leluhyllystä, joulun tuntu syntyy vain siitä, että kuusen alla on ainakin kolmekymmentä pakettia per lapsi.

Ajattelemme, että leikki on lasten työtä ja että lelut ovat sama kuin leikki. Ikään kuin onnellinen lapsuus syntyisi lelujen määrästä.

Jokainen lego jalan alla on kuitenkin aikuisen lastenhuoneeseen päästämä. Vanhempana tärkein tehtävämme lastenhuoneen järjestyksen ylläpidossa on estää leluvuoren vyöryminen kynnyksen yli!

3. Muovilaatikot

Oletko sinäkin aloittanut lastenhuoneen siivous- ja järjestelyprojektin käynnillä Ikeassa? Meidät on saatu ajattelemaan, että lisäämällä lelulaatikoita, lokeroita, pussukoita, hyllystöjä, hyllynjakajia ja kaappeja panemme lastenhuoneen kaaoksen kuriin.

Mutta mitä enemmän tavaraa ja härpäkettä löytyy, sitä monimutkaisemmiksi säilytyssysteemit menevät. Kohta laatikoita on monta päällekkäin (kuka jaksaa laittaa mitään takaisin alimmaiseen, kun on tavarat sieltä kerran onkinut ulos?) ja pikkulelusarjoille kaksikymmentä erilaista lokerikkoa (kuka muistaa mihin kuuluvat petshoppien asusteet, mihin shopkinsit ja mihin barbien kengät?).

Tavarat jäävät levälleen, sillä monimutkaiset systeemit tekevät järjestyksen ylläpidosta vaivalloista. Vaali lastenhuoneen järjestysratkaisuissa yksinkertaisuutta ja rentoutta, vältä ylijärjestämistä!

Jos sinusta tuntuu, että lego on jatkuvasti jalan alla, tilaa tästä avuksesi maksuton miniopas. Laadin sen lastenhuonekaaoksen kanssa kamppaileville vanhemmille. Opit siitä viisi periaatetta, joiden avulla luot leluille ja muille lastenhuoneen tavaroille toimivat paikat.

Viisi vinkkia

Kahden teinin äiti, Marie K: ”En ole nähnyt lastenhuoneen lattiaa viikkoihin!”

Kevään korvalla japanilainen järjestämisguru Marie Kondo kirjoitti sähköpostilistallaan, että kahden lapsen saamisen jälkeen hänen oma aikansa on jäänyt vähiin. Joogaa ja meditaatiota ei enää ehdi entiseen malliin. Hän kertoi myös luopuneensa täydellisyyden tavoittelusta ja siivoavansa nykyään tavarat paikoilleen vasta päivän päätteeksi, ei heti käytön jälkeen.

Minusta Marie Kondon uusi näkökulma oli ilahduttava, sillä lapsiperheissä eletään muutenkin monenlaisten paineiden risteyksessä: pitäisi olla täysillä läsnä, tehdä uraa, hoitaa parisuhdetta, kokata ruuat itse raaka-aineista, harrastaa reipasta liikuntaa kaksi ja puoli tuntia viikossa sekä lihaskuntoharjoitteita kaksi kertaa, lukea uusimmat romaanit, kuskata lapset harrastuksiin ja ennen kaikkea viettää sitä ihan tavallista pullantuoksuista arkea (kunhan pulla on sokeriton ja täysjyväspeltistä leivottu).

On ihan vain kohtuullista, ettei joku järjestämisguru ole niskassa hönkimässä, että kodin pitäisi olla joka sekunti tip top järjestyksessä ja vessan hanojen kiiltää kuin entisen virkamiehen pompannappi. Vähempikin riittää. Esimerkiksi se, että tavarat laitetaan paikoilleen ennen anopin kyläilyä.

Kondon mielenmuutos noteerattiin myös palstoilla. Osa kommentaattoreista jäi odottamaan, mitä Kondo sanoo siinä vaiheessa, kun hänen tyttärensä ovat teini-iässä, kun vaatekaapin virkaa toimittaa lastenhuoneen lattialla oleva valtaisa keko ja korville liimautuneet kuulokkeet estävät reagoimasta äidin siivouskehotuksiin.

moe-595960_1920

Kuva: Pixabay.

Teiniläävän voi kuitenkin saada järjestykseen muutoinkin kuin sulkemalla huoneen oven. (Jos et usko, vilkaise vinkkini täältä. Olen tietysti paras henkilö neuvomaan nuorisoa koskevissa asioissa, sillä vanhin lapseni on 11-vuotias ja omasta teini-iästäni on vasta melkein 30 vuotta.)

Parasta olisi silti aloittaa jo ennen kuin kullanmurusta kuoriutuu teinihirviö. Mallia voi ottaa Kondosta. Ensinnäkin hänen lapsensa tottuvat päivittäisiin siistimisrutiineihin jo vauvasta. Toiseksi lyön vetoa, että Kondo osaa olla alati valppaana, niin ettei iloa tuottavaa tavaraa kanneta liikaa lastenhuoneen kynnyksen yli. Kolmanneksi uskon, että hän järjestää yhdessä lastensa kanssa paikan joka ikiselle esineelle, niin että huoneen siivoaminen käy helposti kuin lastenleikki.

Ja onhan hänen koko maailman arvostamana järjestyseksperttinä elettävä kuten opettaa. Toisin kuin palstoilla pelätään, Marie Kondo tulee selviytymään hienosti teinien kanssa.

Äitinä ja ammattijärjestäjänä tiedän, että kaikilla ei ole yhtä helppoa kuin Marie Kondolla. Jos sinusta tuntuu, että lego on jatkuvasti jalan alla, tilaa tästä avuksesi maksuton miniopas. Laadin sen lastenhuonekaaoksen kanssa kamppaileville vanhemmille. Opit siitä viisi periaatetta, joiden avulla luot leluille ja muille lastenhuoneen tavaroille toimivat paikat.

Viisi vinkkia

Ja jos olet saanut teinin siivoamaan huoneensa, kerro kommentissa alla, millä keinoin sen teit.

Lastenhuoneen järjestyksen kolme pahinta estettä – ja miten ne poistetaan

”Lastenhuone pysyy järjestyksessä vain, jos sinne ei koskaan päästä lapsia”, totesi eräs äiti.

Onko tilanne tosiaan näin epätoivoinen? Kysyin Paikka kaikelle -ryhmässä, mikä on suurin este lastenhuoneen pysymiselle järjestyksessä. Sain reilusti toista sataa vastausta eri-ikäisten lasten äideiltä. Niissä mainitut syyt sotkulle jakautuvat kolmeen ryhmään:

  1. Toimintaympäristön puutteet
  2. Lapsen toiminta
  3. Äidin toiminta

Katsotaanpa tarkemmin mitä nämä ryhmät pitävät sisällään – ja miten ongelmat korjataan.

1. ”Se romumäärä”

Yleisin yksitäinen syy, jonka kysymykseeni vastanneet antoivat lastenhuoneen epäjärjestykselle, oli tavaran määrä. Mitä enemmän tavaraa, sitä enemmän pitää nähdä vaivaa järjestyksen ja siisteyden eteen.

Puutteita nähtiin lapselle liian isokokoisissa tai monimutkaisissa säilytyskalusteissa ja siinä, että kaappeja oli liian vähän. Tavaroista hankalimmiksi koettiin ”random sälä” – suklaamunayllätykset, vessapaperinhylsyt, maitotölkeistä askarrellut tilapäislelut, rikkoutuneiden lelujen osat – joka ei kuulu mihinkään selkeään leluryhmään ja vaeltaa siksi ympäriinsä.

Ratkaisu: Tämänhän jo varmaan tiesitkin: karsi, karsi, karsi! Tai siis karsi yhdessä lapsesi kanssa, ei salasiivouksia! Tavarathan ovat lapsen, eivät sinun. Toki ongelma koskee silti myös sinua, koska lego on sinun jalkasi alla ja sinä viime kädessä vastaat siitä, että kaaoksen keskeltä lapsille löytyy puhtaat vaatteet ja että lattia on imurointikunnossa edes toisinaan.

Tavaran vähentäminen ratkaisee huonojen kalusteiden ongelman ainakin osittain, sillä kun tavaraa on vähemmän, sille riittää vähäisempi säilytystila. Tavararyhmät vähenevät, joten randomeillekin löytyy oma paikka, joka kenties on kimpassa toisten randomien kanssa.

2. ”Lapsilta putoaa tavarat just sinne missä ollaan”

Lapset ovat luovia. Kekseliäisyydellä on seurauksia. Leikkiin kelpaa niin puhtaan pyykin korin sisältö kuin styroksipakkaus, jonka voi silputa ihanaksi lumisateeksi. Pahvilaatikoista rakennetaan avaruusalus ja leikki jatkuu monta päivää.

Myös lasten omatoimisuus aiheuttaa sotkua: Vaatteita viihdevaihdetaan monta kertaa päivässä. Lelulaatikoita pengotaan tavaroita etsiessä. Uusia leikkejä rakennetaan vanhojen raunioille. Lapsi on laumaeläin: leikki kuljetetaan sinne, missä muutkin ovat, kuten olohuoneeseen.

Ratkaisu: Antaa lasten leikkiä! Lastenhuoneen järjestys ei perustu siihen, että aikuinen seisoo vahtimassa, että esillä on vain yksi leikki kerrallaan. Järjestyksen perusta on siinä, että joka tavaralle on lapsenkin näkökulmasta helppo paikka, johon sen saa tarvittaessa. Toimivat säilytyssysteemit vähentävät penkomisen tarvetta, koska ne ovat oikein mitoitettuja ja eikä tavaroita tarvitse etsiskellä.

Tavaroiden levittelyyn ja siivoamattomuuteen tepsii oikein valittu, neutraaliksi muotoiltu viesti. Vai intoutuisitko itse korjaamaan jälkesi, jos kyläilyllä oleva anoppi parahtaisi: ”Miksi olet taas tuonut tuon käsityön olohuoneen pöydälle? En kestä tätä sotkua! Korjaa se heti paikoilleen tai et katso tänään minuuttiakaan Vain elämää!” Komentaminen ja rangaistukset saavat yleensä aikaan vain vastarintaa.

IMG_2704

Kun äiti käänsi selkänsä, Anna ja Elsa järjestivät vuorten väliseen laaksoon lumiseikkailun. ”Cold never bothered me anyway.”

3. ”Yksi ihminen ei kaikkeen repeä”

Äideillä on kiire ja he ovat väsyneitä. Paikka kaikelle -ryhmässä kiireen aiheuttajiksi mainittiin vuorotyöt, harrastuskuskaukset ja se, että on liikaa kodinhoidossa tekemistä. Kiireen takia tavaroita ei ehdi tai jaksa korjata paikoilleen. Pari äitiä tunnusti, ettei ollut opettanut lapsiaan siivoamaan jälkiään.

Ratkaisu: Tämänkin sinä jo tiesit: kiireeseen puututaan parhaiten vähentämällä tekemistä, väsymykseen lepäämällä.

Mutta aina se ei ole mahdollista. Ruuhkavuosissa jaksamista tukee myös se, että koti on helppohoitoinen ja lapset ovat mukana siivoamisessa. Lasten passaaminen voi puolivahingossa jatkua yli vauvavuosien, jos tuntuu, että muutoin joutuisi ikävästi komentelemaan. Tavaroiden karsiminen, paikka kaikelle ja toimivat viestintäkanavat lasten suuntaan poistavat suurimman osan lastenhuoneen järjestysongelmista.

Kiinnitin huomiota siihen, että kukaan kysymykseeni vastanneista äideistä ei maininnut lasten toista vanhempaa. Mieleen tulee, että lastenhuoneen järjestyksenpidon esteenä on myös se, että siivous, järjestäminen ja lasten ohjaaminen on liiaksi vain (väsyneiden ja kuormittuneiden) äitien vastuulla.

Jos olet valmis panemaan pisteen lastenhuoneen sotkuille ja haluat lapset yhteistyöhön järjestyksen ylläpidossa, tule mukaan Paikka kaikelle lastenhuoneessa -verkkokurssille. Perheesi ilmapiiri paranee ja jaksat puuhata lastesi kanssa, kun aikasi ei mene loputtomaan tavaranpyöritykseen. Lue kurssista lisää tästä.

Mitä Marie Kondo oppi järjestämisestä tultuaan äidiksi – ja 3 keinoa, joilla saat lapsiperheen kodin järjestykseen

Ammattijärjestäjä Marie Kondo, joka tunnetaan KonMari-raivaamismetodin kehittäjänä, kirjoitti vastikään uutiskirjeessään elämänmuutoksestaan kahden pienen lapsen äitinä.

KonMari on metodi, jolla pyritään erottamaan olennainen epäolennaisesta kysymällä kaikilta kodin esineiltä, tuottavatko ne iloa. Metodi on auttanut tuhansia ihmisiä ympäri maailmaa saamaan kotinsa järjestykseen ja lisäämään iloa elämäänsä.

Menetelmä on kuitenkin myös varsin vaativa. Projektin pitäisi edetä yhtenä rysäyksenä, jonka aikana marittaja laittaa syrjään muun elämänsä ja pyrkii täydelliseen lopputulokseen. Metodissa on myös on pikkutarkkoja säilyttämissääntöjä, joihin liittyy esineiden asettelua väri- ja kokojärjestykseen.

Monissa elämäntilanteissa – esimerkiksi keskellä lapsiperheen ruuhkavuosia – tällaiset ohjeet voivat olla kerta kaikkiaan liikaa.

Paikka kaikelle lastenhuoneessa

Jos sinulla on lapsia, saat nauttia kotisi täydellisestä järjestyksestä parhaassa tapauksessa jopa viisi sekuntia viikkosiivouksen valmistumisen jälkeen. Marituksesi tyssää toistuvasti siihen, että heti kun leväytät vaatekaappisi sisällön sängylle, joku pyytää voileipää tai puhallusta kolhittuun polveen. Luultavasti oletkin pienten sukkien pareja etsiessäsi jupissut: ”Odottakaas, kun Marie saa lapsia, kyllä hänen mielensä vielä muuttuu.”

Olet oikeassa. Marie Kondo on muuttanut mielensä.

Hän kertoo kirjoituksessaan yllättyneensä siitä, kuinka vähän hänellä enää on omaa aikaa. Rauhalliset jooga- ja meditaatiohetket ovat jääneet. Muutoksia on tullut myös järjestämisrutiineihin: koska lapset kuljettavat tavaroitaan ympäri taloa, Kondo ei enää pysty pitämään kiinni aiemmasta säännöstään laittaa tavarat paikoilleen heti käytön jälkeen. Hän siivoa tavarat, kun lapset ovat nukahtaneet.

Mielenkiintoisinta on, että Kondo kertoo joutuneensa päästämään irti täydellisyyden tavoittelusta kodin järjestämisessä, eikä se ollut helppoa. Hänelle kuitenkin tuo lapsiperheen arkikaaoksen keskellä mielenrauhaa tieto, että tarvittaessa hän saa huoneen siistiksi puolessa tunnissa.

Tuntuuko sinusta, että Kondo on valaistunut? Niin minustakin.

Lapsiperheiden tavarahaasteet ovat nimittäin aivan omaa luokkaansa. Erään amerikkalaistutkimuksen mukaan jokainen lapsi lisää kodin tavaramäärää kolmanneksella. Se tarkoittaa, että myös tavaranhallintaan käytettävä aika kasvaa samassa suhteessa. Siihen päälle muut lisääntyvät koti- ja lastenhoitohommat, niin soppa on keitetty.

Lisähaastetta tuo se, että lapsiperheessä tavarat eivät pysy paikoillaan kuin liimamalla. Leluja seilaa joka huoneessa, sohvatyynyistä rakennetaan majoja ja eteisestä pääsee sisään vain hyppimällä kenkämeren yli. Ja vaikka leluja tursuaa joka nurkasta, lapset saattavat pontevasti vastustaa niiden vähentämistä.

Miten lapsiperheen koti sitten saadaan järjestykseen – ja pysymään järjestyksessä? Minulla on siihen kolmen osan resepti, ja voitte mielellään välittää terveiseni myös Kondolle 🙂

  1. Tavaraa on sopivasti. Kuten Kondokin sanoo, toisten tavaroita ei saa poistaa. Yön pimeydessä tapahtuvien salaraivausten sijaan aikuisten pitää saada lapset yhteistoimintaan tavaran vähentämisessä.
  2. Lasten joka nippelille ja nappelille on oma paikkansa, johon tavarat saa tarvittaessa, kuten ennen lasten nukkumaanmenoa tai anopin kyläilyä. Paikkojen pitää olla niin helpot, että lapset saavat tavarat niihin kirjaimellisesti heittämällä. Pikkutarkkuus ja täydellisyydentavoittelu ovat tässä kohtaa vain järjestyksen esteitä.
  3. Kaikkien perheenjäsenten täytyy osallistua tavaroiden paikoilleen palauttamiseen, muutoin paraskaan järjestys ei säily. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että aikuisten pitäisi ryhtyä naama punaisena käskyjä jakeleviksi siivousnatseiksi. Pakkokeinoilla saa aikaan vain vastarintaa. Ottamalla haltuun oikeat viestintäkeinot aikuinen saa lapset siivoamaan jälkensä komentamatta.

Sovellan näitä oppeja kodissani ja meillä lapset itse saavat huoneensa järjestyksen palautumaan alle seitsemässä minuutissa. (Katso kuvatodisteet!)

Jos haluat toimivan järjestyksen kolme osaa kohdilleen myös omassa kodissasi, voin auttaa sinua! Paikka kaikelle lastenhuoneessa -kurssilla lastenhuoneet laitetaan järjestykseen tehokkaasti, lempeästi ja lapsiystävällisesti. Kurkkaa tarkemmin täältä!

Älä ylijärjestä!

Neljä vuotta sitten etsin kuumeisesti ratkaisua kaikkien leikki-ikäisten lasten vanhempia vaivaavaan kysymykseen: miten järjestää pikkulegot? Monia kirjoituksia ja kuvia selattuani päädyin aikuisten Lego-harrastajien kansainväliselle sivustolle, jossa oli kuvia entusiastien Lego-huoneista. Niiden seiniä peittivät lokerikot, joihin tuhannet ja taas tuhannet muovipalikat oli järjestetty koon, värin ja käyttötarkoituksen mukaan.

Täydellien ratkaisu legojen järjestämiseksi?

Täydellien ratkaisu legojen järjestämiseksi?

Tadaa! Ongelma oli ratkaistu. Ostin pari nippelien ja nappelien säilyttämiseen tarkoitettua lokerikkoa ja järjestimme legot niihin lapsen kanssa värin ja/tai lajin mukaan. Voitonriemuisena julistin kavereille Facebookissa keksineeni lopullisen ratkaisun Lego-ongelmaan.

Vähänpä tiesin. Pian oli joulu tai syntymäpäivä ja parhaassa Lego-iässä olleelle lapselle tuli lahjaksi setti toisensa jälkeen. Ne koottiin, niillä leikittiin ja sitten ne ammuttiin palasiksi ja niistä rakennettiin jotakin ihan muuta. Sitä kutsutaan luovuudeksi.

Etenkin valkoisia, harmaita ja mustia palikoita alkoi olla niin paljon, että ne eivät enää mahtuneet lokeroihinsa. Ostin kolmannen lokerikon, mutta pian sekin oli täynnä. Vaikka lapsi itse yleensä hoiti legojen keräämisen ennen siivousta, välillä se jäi minulle. Kun punaisten lokero oli täynnä, heitin loput punaiset keltaisen tai oranssin lokeroon. Laitoin mustia harmaiden joukkoon ja harmaita valkoisten joukkoon. Kiukutti. Kiireessä survoin erikoisosat ukkeleiden kanssa tai hävitin ne peruspalikoiden sekaan, koska en edes tajunnut, että ne olivat erikoisosia. Lapsi oli joustava eikä valittanut järjestelmänsä sotkemisesta.

Lopulta palikoita ja puolirakennettuja juttuja alkoi olla niin paljon, että jouduin antamaan niille yhden pienehkön lipaston laatikon. Kohta niitä oli myös korissa ja pahvisessa sisustuslaatikossa. Niihin oli siivotessa helppo liippaista kerralla koko kourallinen lajittelematta. Harmitti kuitenkin, että niissä olleet legot eivät löytyneet järjestelmästä.

Viime viikkoina meillä on tehty lastenhuoneiden remonttia. Yksi iso leikkihuone ja pienempi yhteinen makuuhuone muuttuivat lasten toiveesta kolmeksi pieneksi lastenhuoneeksi. Samalla Legot saivat uuden järjestyksen. Nyt ne ovat minikokoisten lokeroiden sijaan viiden ja kymmenen litran kannettomissa laatikoissa. Laatikot on asetettu vanhanajan liinavaatekaapin hyllyille ja palikat ovat laatikoissaan lapsen oman periaatteen mukaan lajiteltuina. En tiedä, osaanko vieläkään siivota niitä oikein, mutta ainakaan siivoaminen ei tyssää liian yksityiskohtaiseen järjestykseen.

Mitä opin tästä? Herkistyin ylijärjestämiselle. Kun joku esittelee järjestämisryhmässä kuvaa sadasta värijärjestykseen viikatusta sukkaparista, huokaan kauhuissani. Kun näen jonkun pakanneen mitä tahansa tavaraa toistensa päälle aseteltuihin laatikoihin, ajattelen, että tuosta ei hyvää seuraa. Kun joku asettelee lapsen lukuisat tumput, pipot ja kaulahuivit eteisessä olevaan koriin sievään riviin, tiedän että tuo järjestys ei kauan pysy.

Minulle kaiken järjestämisen tarkoitus on tehdä asiat helpommiksi. Nautin kyllä siitä, että kaappi on kaunis sisältäkin, mutta vielä enemmän nautin siitä, että tavarat ovat kaapissa eivätkä lattialla sen vieressä.

Toimiva järjestys ei välttämättä ole esteettinen. Peruslaiskana en jaksa viikata lasteni alushousuja tai omia kaulahuivejani, vaikka ne varmasti viikattuina näyttäisivät kivemmilta. Niitä on kumminkin sen verran vähän, että ne löytyvät laatikoistaan vaikka niitä ei olisi taiteltu. Viikkaamatta ne menevät paikoilleen vaivatta eivätkä jää jonnekin säilytyspaikkansa liepeille odottamaan toimenpiteitä.

Olisi ihanaa säilyttää veitset, haarukat ja lusikat aterinlaatikoissa kyljelleen siististi rivitettynä, mutta sitten saisin olla koko ajan korjaamassa niitä perheenjäsenten jäljiltä. Toimiva järjestys on sellainen, että sen ylläpitäminen ei ole vain yhden tekniikat ja menetelmät osaavan ja viitsivän ihmisen (usein perheenäidin) harteilla.

Itse asiassa kustannustehokkainta saattaisi olla kaataa kaikki aterimet suoraan astianpesukoneen lokerosta isoon ruukkuun. Oikean aterimen valikoimiseen siitä menisi paljon vähemmän aikaa kuin siihen, että lajittelee aterimet pesukoneeseen tai aterinlaatikkoon lajin mukaan.

Olen monta vuotta haaveillut keittiön kuivatarvikkeiden purkittamisesta. Nelikulmaisten lasipurkkien rivit, joihin olisi retrodymottu ainesten nimet päälle, olisivat niin kauniit vetolaatikossa! Olen kuitenkin päättänyt olla ryhtymättä tähän, sillä lopputuloksena minulla pyörisi kaapissa sekä tyhjiä purkkeja että puolikkaita tuotepusseja. Tiedän varmaksi, että perheenjäsenet eivät jaksaisi purkittaa ja itsekin luistaisin siitä aina kun mahdollista. Eripariset tuotepaketit eivät ehkä sulostuta elämääni, mutta ne säästävät purkittamisen vaivalta.

Jos järjestyssysteemi on niin monimutkainen tai hieno, että se ei helpota arkea tai säästä aikaa, se ei ehkä ole tarpeen lainkaan. Järjestyksen ylläpidon ei ole tarkoitus syödä järjestämisestä saatuja hyötyjä. Mitä vähemmän järjestyksessä ja tavarassa on hallittavaa, sitä vapaampia tavaran vallasta olemme.

*

Lue vinkkini toimivien säilytyspaikkojen luomiseen täältä.

Mitä tehdä, kun tavara ei tuota iloa

Kaikki ovat jo varmasti jo kuulleet KonMari-järjestelymetodista, jossa säilytettävät tavarat valitaan sillä perusteella, tuottavatko ne omistajalleen iloa. On helppoa ja mukavaa karsia vaikkapa kolmenkymmenen teepaidan tai viidentoista maljakon joukosta ne, joille sydän todella sykähtelee. Ja joululahjaksi saadut koristekynttilät ja käkikellot – hyvästi vaan, jos eivät pirskahtele iloa.

Menetelmä on kuitenkin herättänyt myös monia kysymyksiä. Entä jos on päätynyt elämään susiruman sohvan kanssa, mutta ei ole mahdollisuuksia hankkia uutta, ainakaan sellaista, joka tuottaisi iloa? Mitä jos liian monet välttämättömät, päivittäiset käyttötarvikkeet ovat omasta mielestä tylsiä ja ikäviä, mutta kaikkea ei rahan ja ympäristön takia tahtoisi laittaa uusiksi?

Näihin kysymyksiin auttaa iloa tuottavan määrittely uudella tavalla: Rumakin sohva tuo iloa, koska siinä on mukava pötköttää pitkän päivän päätteeksi. Ikävä juustohöylä tuottaa iloa, kun sillä saa höylättyä juustoviipaleen leivän päälle. Tylsännäköinen kattila ilahduttaa, koska voi keittää puuron. Ilo löytyykin tavaran käyttöarvosta, ei estetiikasta.

Esineet eivät kuitenkaan aina ole näin yksinkertaisia. Niihin voi liittyä tunteita tai velvollisuuksia, jotka on mahdotonta ohittaa pelkän ilon nimissä.

Otan esimerkin. Isäni teki keskimmäiselle lapselleni yksivuotislahjaksi hienon nukkekodin. Koska isäni tiesi, että olen tarkka estetiikan kanssa, hän kysyi, minkä värisen talosta haluan. Sanoin, että mikä vaan vihreä käy, ei voi mennä väärin.

Eh, olin väärässä. Vihreässä on enemmän sävyjä, kun muistinkaan. Olen kärsinyt talon väristä seitsemän vuotta. Eikä talo tosiaankaan ole ollut lastenhuoneessa piilossa. Meillä on olohuoneen jatkeena lasten leikkihuone, jonka kalustejärjestystä nukkekoti on dominoinut, koska sitä on pitänyt pitää sillä pienellä seinän pätkällä, josta se ei näy olohuoneen sohvalle.

Talo on kuitenkin tuottanut lapsilleni suurta iloa ja sen kanssa on leikitty ahkerasti vuosien mittaan. Niin ahkerasti, että osa ikkunanpuitteista oli katkennut ja ikkunoiden ”lasit” repeilleet palasiksi. Talon ison jalustan maali oli kellastunut. Päätin, että nyt nukkekoti laitetaan tuottamaan iloa myös minulle. Isäni taitava kädenjälki on sen ansainnut. Talon emäntä ei vastustanut suunnitelmiani vaan osallistui hiomiseen ja maalaamiseen innokkaasti.

Remontoitu nukkekoti tuottaa iloa.

Remontoitu nukkekoti tuottaa iloa.

Talon uudelleen maalaamisessa ja ikkunoiden korjaamisessa oli silti iso työ. Nukkekoti oli poissa leikeistä kaksi kuukautta, koska kiireinen uraäiti ei ehdi jatkuvasti askarrella. Irrotin myös talon jalustan ja tilasin siihen ruotsalaisesta nettikaupasta uudet silmää miellyttävät jalat. Lopuksi päätimme lapseni kanssa vaihtaa vielä talon tummat lattiatkin vaaleampiin. Ihanat tapetin siinä olikin jo ennestään.

Nyt tulen iloiseksi joka kerta, kun näen talon. Se on saanut uuden, näkyvämmän paikan. Lapset leikkivät sillä kuin uudella lelulla ja huolehtivat talon siisteydestä entistä huolellisemmin, kun ovat olleet itse remontissa mukana. En enää tunne syyllisyyttä siitä, että en pitänyt isäni taidolla valmistamasta nukkekodista tarpeeksi.

Tarinan opetus: Jos tavara ei ilahduta, laita se ilahduttamaan.